Tämän maailman reunalla, Reuna-kustannus

Kollaaseja Irlannista

Irlannin sielu on aistittava

Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla, Tarinoita Irlannin länsirannikolta, Reuna-kustannus 2018

Baume on puhunut myös julkisuudessa paljon siitä, millaisissa oloissa taide usein syntyy. Ulkopuolisuudesta. Uskosta omaan tekemiseen. Rahapulasta. Siitä, että vaikka on ollut kova tekemään töitä, hyvä oppilas ja uskonut unelmiinsa, putoaa yhtäkkiä kaiken ulkopuolelle. Siitä, että maailma on suunniteltu niille, joilla on työ, keskuslämmitys, uusi auto ja etelänlomat.”

Kivoja juttuja ja lukijaystävällisiä nämä lyhytproosakatkelmat Irlannin länsirannikolta. Itselläni tuli mieleen nuoruus, monet hetket kahviloissa, ihmisten tarkkailu ja muistumien kirjoittelu, viipyminen Helsingin viiniravintoloissa punaviinilasin ääressä ja mukana Pentti Saarikosken proosaa tai runoja, tietysti myös oma muistikirja, johon rustasin runoja. Mutta kustantaja, pahalainen sanoi, että tarvitaan vielä paradoksia ja analyysia. Samoin sanoisin Laaksolle.

Mutta asiaan. Irlanti on monen siellä aikaansa viettäneen mukaan aivan erityinen paikka. Sen tunnelman kirjoittajakin on aistinut ja kirjoittanut joskus hyppelehtivääkin lyhytproosaa muistumistaan. Henkilökuvista olisi voinut tulla maukkaampia, jos ihmisten tarinoihin olisi mennyt syvemmin ja käytellyt vaikkapa hivenen huumoriakin, malliin Gerald V Kuss, irlantilainen pakinoitsija, joka on kirjoittanut satiirisia kuvauksia mm. Suomen matkoiltaan.

Niin tai näin, kirja on mukava lukukokemus, parempi kuin monet viihdekirjat, jotka ovat romanttista pintaproosaa. Kirjoittaja kartoittaa Irlannin eri kohteiden ihmisten elämää, tosin pikaisesti ja vähemmän jäntevästi tai novellin- tai pakinanomaisesti.

Joskus on mukana rivien välissäkin kirjoittajalle sopivaa  oppia siitä, miten pitää asennoitua, että pystyy luovaan kirjoittamiseen. Pitää tutustua ihmisiin, aistia tunnelmia ja löytää persoonallinen ilmaisu, jossa on myös syvälle menevää analyysia.

Jouko Varonen

 

 

 

Sieniopas, Jarkko Korhonen

Mainio maastokirja

Herkkutatista pulkkosieneen

Jarkko Korhonen: Sieniopas, taskukirja sienten tuntemukseen, readme.fi – kustannus 2018

Kirjan kirjoittaja Jarkko Korhonen on biologi, sekä biologian ja maantiedon opettaja. Hän on myös aktiivinen sienivalistaja jolta on ilmestynyt monta sienikirjaa.

Tämä maastokirjaksikin sopiva opas esittelee lähes kaikki Suomessa tavattavat syötävät sienet, myrkkysienet ja vaikkapa lankojen värjäykseen sopivat sienet.

Itse olen tutustunut vain muutamiin lajeihin, joista on tullut enemmän kerättyä paria kolmea, nimittäin kantarellia ja ja herkkutattia etupäässä. Haapasieni eli ”maiteroinen” oli lapsuudessä lähes ainoa kerättävä sieni ja joskus otettiin metsästä mukaan myös karvarouskuja eli ”karvalaukkuja”.

Kirja ohjaa myös tuntemaan syötävien sienten ”matkijasienet” joita tottumaton napsii myös korin pohjalle. Valokuvakuvitus on toteutettu hyvin, mutta ei niin, etteivät sienten ikä ja muut seikat tekisi niistä ”livenä” lähes tunnistamattomia. Siksi on paras ottaa varman päälle jos tuntemus on huono.

Korhonen kehottaa lähtemään sienireissulle mieluummin kauniilla säällä, koska sateella ja sateen jälkeen sieniin tarttuu kaikenlaista kariketta ja taitaapa säilyvyyskin olla vähän huonompi. Moni ottaa mukaan myös veitsen ja sieniharjan. Sen sijaan on uutta, kun kirjassa neuvotaan ottamaan reissuun useampia ämpäreitä, etteivät sienet sekoitu keskenään.

Sienien säilöntätapoihin kirja myös ohjaa. Joskus niitä voi käyttää tuoreeltaan, kun esim. kypsentää sienet pannulla. Kuivaus on tietysti hyvä tapa, kuten myös pakastus. Lisäksi voidaan käyttää suolausta ja marinointia.

Jokaisesta sienestä on kirjassa kiva tietoisku, josta tulee esille uusia asioita. Sienen kohdalla on myös kuvasymbolein ( 1-3 tähteä) esitetty sienen arvo ruokasienenä. Kuvasymbolit kertovat myös, mitä sientä ei sovi syödä. Myrkyllisissä sienissä on pääkallon ja sääriluiden kuvia ( 1-2 ). Myös Eviran suosittamat sienet ovat saaneet oman symbolinsa, samoin värjäykseen sopivat, jne…

Kirja on pienikokoinen, mutta todellinen sienestäjän Pikku Jättiläinen. Sen taitto ja ulkoasu on todella selkeä.

Jouko Varonen

 

 

 

Lasten suuri iltasatukirja, readme.fi – kustannus

Lämpöä ja rakkautta iltasaduissa

Mainio satukirja

Lasten suuri iltasatukirja, readme.fi 2018

Pikku lohikäärme syntyy pienikokoisena, eikä opi edes syöksemään tulta. Mutta hänellä on ystäviä, jotka neuvovat ja ymmärtävät. Niinpä pikkuinen oppii myös aivastamaan tulta, kun koko kylä on vaarassa.

Pikku-karhun kotiin syntyy uusi karhuvauva. Ja hupsista heipparallaa. Isällä ja äidillä ei jää enää aikaa pikkuiselle, kun on hellittävänä uusi karhuvauva. Pikku-karhu ottaa iltasatukirjan mukaansa ja lähtee etsimään uutta kotia. Juttu päättyy tietysti loppuidylliin.

Susi opettaa pientä pöllölasta lentämään, vaikka helpompi olisi tietysti pistää paisti poskeensa.

Hiiret oppivat tärkeän viisauden, että omasta antaminen tekee kaikki onnellisiksi. Mutta entä jos pitäisi antaa jotakin joka on itselle hyvin hyvin tärkeää?

Hirvittävä ja monihampainen peto, krokotiili Klonkku, osaa myös olla hellä isä pikku poikasilleen, vaikka ei sitä päältäpäin uskoisi.

Kameleontti lemmikkinä on perheen äidille kauhistus. Mutta lääkäri tuumii, että ei nyt sentään tehdä mitään surullista, terveelle kameontille, värin muuttaminen kun on kameleontin tapa suojautua.

Kirjan anti on tietysti lapsen tunteiden vaaliminen, eikä suinkaan rankoilla juonenkäänteillä herkuttelu. Pidin todella näistä iltasaduista, joilla on annettavaa myös aikuisille, joiden soisi lukevan lapsille näitä upeita juttuja. Kuvituskin on paria poikkeusta lukuunottamatta hellän herttaista ja pienimmille sopivaa.

Kirja on myös lukijaystävällinen ja toimii hyvin yhteisissä lukuhetkissä. Joskus olen ajatellut lasten nykyviihdettä katsoessa, että se painottuu usein jo pienten kirjoissa liian raskaaseen hyvä- paha asetteluun. Tässä kirjassa ei ole sitä vikaa.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Aaveiden Eesti, Haamu-kustannus

Eestiläisten kummitukset

Rakastaan etsivä tyttö ja muita juttuja

Ville Hytönen/Tuulia Matilainen/Suvi Kari: Aaveiden Eesti, Kummitustarinoita Virosta, Haamu-kustannus 2018

Eestin Vanhan kaupungin miljöö on poikinut monta, toinen toistaan kummempaa kummitustarinaa. Myös vanhat linnat ja kartanot sekä Mustamäen lähiö ovat kummituksille suotuisia paikkoja.

Kun vanhankaupungin Olavin kirkkoa rakennettiin sen viimeistelystä ei meinannut tulla mitään. Katontekijät putosivat  katolta jostakin kumman syystä ja heittivät henkensä. Kirkkoa pidettiin kirottuna. Lopulta Olav-niminen mies lupasi tehdä katon valmiiksi, jos saisi palkakseen kaupungin holvien kaikki rikkaudet. Pestin saatuaan Olav teki tarkkaa ja varovaista työtä kunnes jäljellä oli enää krusifiksin kiinnittäminen kirkon huipulle. Mutta viimeistä naulaa lyödessään Olav-liukastui ja putosi kuolemaan. Tapauksen nähneet ihmiset kertoivat, että revenneen ruumiin aukoista luikerteli esiin käärmeitä ja sammakoita. Olav siis lienee ollut itse paholainen.

Siinä missä vastaava suomalainen teos suomalaisista hotelleista ja linnoista kertoi rakastaan etsivistä tytöistä, jotka olivat heittäytyneet Imatran koskeen, tai hotellien isännistä, jotka haudan takaa tulevat ystävällisesti järjestelemään ”asioita” on virolaisissa tarinoissa mukana poltergeistiä, pahoja henkiä, jne…

Pidin jostakin syystä enemmän supisuomalaisista kummitustarinoista, jotka olivat eheämpiä. Kummitukset niissä olivat useimmiten ystävällisiä eivätkä purreet ”kuoleman puraisuja” hotellivieraaseen tai pitäneet orgioita.

Kirja on lukijaystävällisesti taitettu, mutta kun tarinoissa aihelmat ovat lyhyitä ja vähemmän miellyttäviä, jää ”sillisalaatista” usein ikävä jälkimaku. Virolaiset näkevätkin henkiolentoja usein vahvassa humalatilassa, joten ne on helppo pistää juopumuksen piikkiin.

Varmaan kirjan tekijöillä, jotka pitävät Viroa toisena kotimaanaan on ollut aineistoa liikaakin, joten kirjaankin sitä on riittänyt ihan hengästykseen asti.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Koululaisen suuri karttakirja, Readme.fi

Karttakirja lasten mieleen

Kuvasymbolit ja havainnolliset värit

Koululaisen suuri karttakirja, Readme.fi 2018

Ennen vanhaan koululaisilla oli visuaalisesti paljon köyhemmät karttakirjat. Nyt maanosat on esitelty myös karttaan sijoitetuin kuvin, joista selviävät kunkin maan tärkeimmät kulttuuri- ja luontokohteet, nähtävyydet, jne…

Suomen kohdalla näyttää olevan Helsingin tuomiokirkkoa, Olavinlinnaa, ralliautoa maininnalla, että suomalaiset ovat maailman parhaita rallikuskeja. Tampereella on ”jostakin syystä” jääkiekkoilijan kuva. Metsäteollisuuskin on muistettu tukkipinonkuvalla metsä-suomen kohdalla. Lappia koristaa saamelaismies poronsa ja pulkkansa kanssa. Hirvikin on esillä Suomelle tärkeänä eläimenä.

Kirjassa riittää lapsille katselemista, joskin paljon on myös jätetty puuttumaan, kun kuvasymbolit nousevat tärkeimpään rooliin. Kaupungeista on mainittu Oulu, Vaasa, Tampere, Turku, Espoo ja Helsinki. Rovaniemelle ei ole ollut tilaa tai muille kaupungeille. Jostakin syystä Pohjois-Euroopan maiden kohdalla on punainen puhekupla, jossa lukee ” Hei!” kunkin maan kielellä.

Suomen kohdalla on päässyt kuvaesittelyyn myös perinteinen sauna ja vaasalainen sotalaiva.

Varmaan tällainen kirja sopisi koulun kirjastoon oheislukemistoksi, mikäli opiskeluun olisi tarjolla tarkempia karttoja. Itse tykkäsin kirjan visuaalisesta ilmeestä ja kuvasymboleista. Kirjan mukana on suuri juliste ”maailmankartta”, joka voi olla tietysti hyvä kokonaiskuvan luomiseksi. Muistuu mieleen lapsuuden aikainen koulukartta, joka oli telineessä luokan edessä. Siinä sitä riitti pähkäilemistä, kun opettaja käski näyttämään esim. Oulujokea. Onneksi paripulpetissa istui vieressä mukava ja fiksu tyttö, joka näytti pienestä karttakirjasta minulle kyseisen joen ennen taululle menoa.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

Livenä ja läsnä, Verkon uudet juttutyypit, Art House – kustannus

Otsikko on pieni tarina

Kivoja vinkkejä jutuntekoon

Terhi Upola: Livenä ja läsnä, Verkon uudet juttutyypit, Art House-kustannus 2018

Sen verran olen pitkän kirjoittajakouluttajaurani aikana tutustunut  jutuntekoon, että tiedän muutamia faktoja jotka auttavat jutun tehokkuudessa.

– Otsikko on kaikkein tärkein. Siinä on kerrottava, jos mahdollista kaikki oleellinen kristallisoituneena.

– Kun juttua jatkaa, pitää asiat kertoa tärkeysjärjestyksessä. Ensin lukijaa mahdollisesti eniten kiinnostavat asiat.

– On keskityttävä oleelliseen, niin ettei juttu lähde rönsyilemään kokonaan uusiin aihepiireihin.

– Jutun on oltava jäntevä.

Kohulehtien uutisoinnissa otsikointi usein johtaa lukijaa harhaan, niin että juttua lukiessa huomaakin joutuneensa juksatuksi. Eihän se otsikko tuollaista luvannut. Ystävämme Pertti Jarla on puuttunut tähän otsikointiasiaan joskus vähän kyseenalaisestikin. Kun kunnanjohtaja Homeliukselle tarjottiin ”12 – vuotiasta” viiniä synttärijuhlissa, otsikoi Ilta-Finge seuraavana päivänä: – Kunnanjohtaja korkkasi 12 – vuotiaan.

Upola antaa kullanarvoisia vinkkejä jutun tekoon. Hyvin suunniteltu juttu ja jutun muoto saa sisällön loistamaan. Jutun on mentävä nopsasti tapahtumien keskipisteeseen. Jos jutussa tai otsikossa on tietty tarina, on se jo tärkeä asia luettavuuden kannalta. Jos jutun tekijä käyttää jutussa persoonaansa, mikä ei ole aina mahdollista, on juttu kivempi lukea.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Suosittelisin sitä toimittajan ABC-kirjaksi. Se antaa perustietoja jutun teknisestä puolesta. Sitten on tietysti niitä, jotka panevat persoonansa ja jopa oman kotiväkensä peliin tehdessään kolumneja lehtiin. Jutun kertojia on monenlaisia. Itselleni ovat tärkeimpiä suullisesti kerrotut jutut. Blogijutut valitsin pitkän sanomalehtiurani jälkeen sen vuoksi, koska sanomalehdet kamppailevat levikkivaikeuksissa. Useissa maakuntalehdissä, jopa Helsingin Sanomisa on levikki pudonnut muutamassa vuodessa 50%. Siksi uusien ilmaisukanavien ja juttutyyppien esittely on tärkeää ja sen Upola tekee mallikkaasti.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Messi-ilmiö, Minerva-kustannus

Maailman paras Messi

Jalkapallokirja, jota ei voi ohittaa

Sanjeev Shetty: Messi-ilmiö, Minerva-kustannus

Leo Messi oli pienikasvuinen argentiinalaispoika, jopa niin, että hänelle jouduttiin antamaan kasvuhormoonia. Tuli aika, että poika kiinnostui jalkapallosta ja tietysti isä ja veljet olivat hänen kannustajiaan. Pienen kokonsa vuoksi Leo oli kaikkien lemmikki ja häntä enemmän varjeltiin pelikentillä kuin kohdeltiin kaltoin. Tietysti tulivat nekin ajat, että mestaripelaajan ympärillä pyöri 2-5 vähemmän ystävällistä vastustajan pelaajaa, mutta sekään ei riittänyt. Verkko heilui.

Mieleen tulee argentiinalaisista jalkapallolegendoista mm. Diego Maradona, joka oli myös lyhytkasvuinen. Mutta lyhytkasvuisuudesta oli myös omat etunsa suurempien ja jähmeämpien pelaajien joukossa. Niinpä harhautukset onnistuivat nappiin ja maalintekokin sujui.

Espanjaan siirryttyään, kun Messi oli jo rankattu korkealle jalkapallopiireissä, häntä kosiskeltiin myös Espanjan maajoukkueeeseen, mutta Leo pysyi Argentiinan paidassa. Isä oli huolehtivat tukija, jonka ansioksi on laskettava se, että tie tähtiin onnistui sujuvasti, katujen kasvatilta.

Myöhemmin ( v 2010) Messistä leivottiin myös Unicefin kansainvälinen hyvän tahdon lähettiläs. Leo joutui myös isänsä kanssa tilille Panaman papereista. Heidät tuomittiin neljän miljoonan veropetoksesta 21 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja  yhteensä 3,7 miljoonan euron sakkoihin.

Kirja kuuluu jokaisen jalkapallofanin lukemistoksi, sillä Messi on lähellä Pelén titteliä maailman kaikkien aikojen parhaana jalkapalloilijana. Teos on myös lukijaystävällinen, joskin taitoltaan vähän levoton. Kuviakin on kiitettävässä määrin.

Tämän kesän (2018) MM-kisoissa voitiin ikävä kyllä todeta se, että yksi megatähti ei ”kesää tee”. Siihen viisauteen päättyi Messinkin taival tällä kertaa. Mutta Messin ura jatkuu, sillä hän oli MM-kisojen aikaan vasta vähän yli kolmekymppinen. Kirja on paikoin letkeästi ja lukijaystävällisestikin kirjoitettu. Asiantuntemusta on kirjoittajalla kunnioitettava määrä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Fingerpori, kuntauudistus, mukana sote, Arktinen Banaani

Fingerpori, isänmaan asialla

Homelius ja Rivo Riitta panevat parastaan

Pertti Jarla: Fingerpori, kuntauudistus, mukana sote, Arktinen Banaani

Näyttääpä siltä, että Jarla vetelee railakkaasti myös kynämiehänä, siis huumoriproosan puolella. Kuntauudistus ja sote tulevat kirjassa käsiteltyä, kuten muutkin Homeliuksen salaiset asiat. Ja Rivo Riitta vetää punaisen viivan kun on äänestyksen aika. Hihittelin kirjaa lukiessa, vaikka taustalla oli sormi pystyssä alter-egoni Nuttura Nelli. Joskus nimittäin Jarlan stripit puuttuvat paitsi seksologiaan, myös muihin arkoihin aihepiireihin, jopa maneeriksi asti.

Nuttura Nelli jopa kehotti heittämään kirjan, kuten kaikki muutkin Jarlan tuotokset kaupungin keskustaan kohtapuoliin pystytettävälle kirjaroviolle.

Kaupunginhallituksen uusi jäsen kristillisten Inkeri Ruoma teki ensi töikseen alotteen että osoitteestosta poistetaan kaikki kakkoset ja B-raput.

Kun kaupunginjohtaja Homeliukselle tarjottiin synttärijuhlissa 12 – vuotiasta” viiniä, uutisoi Ilta-Fingeri: Kaupunginjohtaja Homelius korkkasi 12-vuotiaan.

Fingerpoliin vedettiin kaukolämpöputket suoraan maan alta, helvetistä. Sielläpä sitä alakerran ukolla riittää helvetillistä tulta ja lämpöä.

Kun lipeäputket alkavat vuotaa vetensä fingerjärveen, on kalakauppiaalla kohta myynnissä halpaa lipeäkalaa.

On Jarlalla paljon hyvää kritiikkiäkin näissä stripeissään ja teksteissään. Tekstin heittäjänä hän näyttää olevan jopa mainio musta humoristi ja viihteellinen naurattaja. Odottaisinpa Jarlalta vaikka kevyttä romaania, kun nuo nykyiset humoristit eivät pysty paljon mihinkään. Olisihan se vaihtelua strippien tekoon, etenkin kun kirjailijan maine on jo vitsailijana kovaa luokkaa. Kassakone kilkattaisi varmasti.

Jouko Varonen

 

 

 

Alvar Aalto, muotoja ja tarinoita, Docendo-kustannus 2018

Alvar Aalto – akateemikko

Eskimonaisen housuista aaltomaljakoksi

Harri Taskinen: Alvar Aalto, muotoja ja tarinoita, Docendo-kustannus 2018

Alvar Aalto ( 1898 – 1976) oli maailmanlaajuisesti tunnustettu arkkitehti ja suunnittelija. Kerrotaan, että Aalto suoritti perusopinnot rimaa hipoen, mutta valmistuttuaan ylioppilaaksi sai valita sen koulutuksen minkä halusi. Aallosta olisi voinut tulla myös näyttelijä tai taidemaalari, mutta hän valitsi arkkitehtiopinnot.

Tämä lukijaystävällisesti taitettu kirja kertoo monta tarinaa ja anekdoottia. Niinpä esim. kuuluisaksi tullut Aalto-maljakko-idea oli tullut eskimonaisen housuista. Samaa aaltoilevaa muotoa kuin maljakoissa löytyy myös rakennuksista ja niiden lukuisista detaljeista.

Kirja kertoo, että arkkitehti oli yksinkertaisen ruuan ystävä. Niinpä lempiruokia olivat mm. puolukat, mustikat, pannukakku, letut, lauantaimakkara ja hernekeitto. Moni ulkomaalainenkin lusikoi hernekeittoa vielä nytkin hyvillä mielin Aallon mieltymyksiä vaalivassa kahvilassa. Aalto oli mieltynyt myös italialaisiin viineihin.

Kerrotaan, että Finlandiatalon epäonnistuneet akustiset ratkaisut huomattiin juuri sopivasti, ennen Saksaan valmistunutta ”kopiota”. Saksaan keksittiin kuitenkin toimivampi akustinen ratkaisu. Alvar Aallon suunnittelemasta kattovalaisimesta, mehiläispesästä, maksettiin Bukowskin huutokaupassa 23 000 euroa. Aallon tuotanto sisälsi monia kattovalaisimia, joista ”käsikranaattivalaisin”, joka muistuttaa muodoltaan toisen maailmansodan käsikranaattia sisältää eri kohteisiin sopivia värivaihtoehtoja.Bilberry-valaisin on muodoltaan epäsymmetrinen ja se suunniteltiin alunperin Louis Carrén asuntoon Ranskaan.

Moottorialuksenkin Aalto suunnitteli, etupäässä itseään varten, mutta asiantuntijat vähän naureskelivat sen merikelpoisuudelle ja käytännön ratkaisuille.

Anekdootteja ja runsasta kuvitusta sisältävä kirja on kivasti suunniteltu ja taitettu. Aallon taidetta ei voi yhdistää levottomaan taittoon, vaikka joskus sekin tulee mieleen.

Jouko Varonen

 

 

 

Dinosaurukset, koko historia, Dinosaurukset pikkujättiläinen, readme.fi

Tarkkaa tietoa dinosauruksista

Argentinosauruksesta Zuniceratopsiin

Dinosautukset koko historia, Readme.fi – kustannus 2017 Dinosaurukset, pikkujättiläinen, Readme.fi – kustannus 2018

Lueskelin näitä kirjoja monta iltapuhdetta ja totesin, että todella maailma on joskus ollut erilainen kuin nykyään. Dinosauruksissa on ollut sekä kasvissyöjiä, että lihansyöjäpetoja. Lentoliskot, joista lintujen uskotaan kehittyneen olivat luku sinänsä. Myös dinosaurusten koot ja painot olivat todella erilaiset. Valtameressä eli suuria ja hirvittäviä jättiläisskorpioneja ja alkuihmiset metsästivät mammutteja ajamalla ne suohon, josta ne eivät päässeet pakenemaan. Ruokaa siis riitti näillä kaukaisilla esi-isillämme.

Dinosaurukset- pikkujättiläinen sisältää satoja digitaalisia jäljennöksiä. Niistä avautuvat muinaisaikojen ihmeet. Lienee totuus, että kuvissa on jouduttu pistämään jotain ”lipan alta” mutta kirja on niin vaikuttava kokonaisuus, että en väittäisi sen tietoja kokonaan tuulesta temmatuiksi. Totta on ainakin ”toinen puoli”. Tämäntyylinen teos ei voi välttyä rauhattomalta taitoltakaan.

Muistan opettaja-ajoiltani, kun olin mm. suuren koulun kirjastonhoitajana, että dino-kirjat kuluivat kaikken ensimmäisiksi hiirenkorville. Onneksi niitä oli saatavissa uusina ja ajanmukaisina painoksina rikki tutkittujen tilalle. Itseeni teki aikanaan vaikutuksen myös Jurassic Park – elokuva, jossa oli melkoisen todentuntuista esitystä dinosaurusten elämästä, tosin suurelta osin fiktiota.

Tämä pikkujättiläinen sisältää, jos mahdollista kaikkein tuoreinta tietoa dinosauruksista. Tietoa on saatu mm. fossiileista ja luurangoista. Onpa mammutteja löytynyt kylmästä vuoristosta kokonaan jäätyneinä.

Dinosaurusten koko historia sisältää yllättävääkin detaljitietoa dinosauruksista. Gallimimus söi kiviä, Maiasauran jälkeläinen oli yhtä suuri kuin Tyrannosaurus rexin hammas, joku saurus oli kokonaan sulkapeitteinen jne…

Mielenkiintoisia kirjoja, joiden pitäisi löytyä jokaisen koulun käsikirjastosta. Enpä uskonut dinosaurusten elämää näin vivahteikkaaksi. Lopultahan suuren meteoriitin iskeytyminen maapallollemme muutti ilmaston ja lopetti dinosaurusten ajan.

Jouko Varonen