Luopumisen tuska, Tammi kustannus 2018

Kekkosroiskintaa

Lähihistoriaa Suomen presidenteistä

Martti Turtola: Luopumisen tuska, Tammi kustannus 2018

Tutustuin kirjaan, joka ratsastaa vanhalla kikalla, Kekkosen maineen mustaamisella. Urkkia pidetään Suomen pahimpana vihollisena ja demokratian pilaajana. Hänestä löydetään jos jonkinlaisia ikäviä näkökulmia. Jo kirjan kansi kielii kirjan tekijöiden huonosta eettisestä mausta.

Toki Turtola on kirjansa lukenut. Lähihistoria ja presidenttien vaiheet kuvataan ihan kivasti. Tulee vain mieleen, että montako kertaa nämä aihepiirit on kaluttu. Olisi pitänyt löytää jotakin uutta ja tärkeää kliseisen ja toistoisen esitystavan sijasta.

Yleensähän on niin, että kun entiset poliitikot julkaisevat kirjan, niin kekkosroiskinta, jos siihen on pienintäkään aihetta, jopa pienillä detaljeilla tai kirjan ulkoasun ja kannen avulla, on enemmän kuin tae siitä, että kirja menee vaikka keskinkertaisesti kaupaksi.

Luopumisen tuskaa ei käsitellä kirjassa juurikaan, paitsi Kekkosta tölvimällä. Kekkonenhan teki työnsä huolella. Idän kauppa kukoisti, joutavat tunarit pantiin ojennukseen, Kainuun köyhistäkin pidettiin huolta. Kekkosen jälkeiset presidentit ovat olleet lähinnä varjokuvia Urkkiin verrattuna.

Niinistössä näyttää kuitenkin nykyvinkkelistä katsoen olevan ainesta. Hänen kielensä on epäselvää, mutta kun kiertelee ja kaartelee, eikä ota selvää kantaa mihinkään, niin sekin on parempi kuin selkeä tunarointi aroilla asioilla. Ja Jenni Haukio on todella rauhallinen ja upea ilmestys kohtapuoliin vanhenevan pressan rinnalla vaikkapa valtiovierailuilla tai suurvaltojen johtajien tapaamisissa.

Niin, että mitäpä tästä kirjasta sanoisi? Vaikuttaa selkeästi subjektiiviselta kekkosvihan lietsonnalta. Urkin pitäisi antaa jo vähitellen olla rauhassa. Hän hoisi hommansa hyvin. Parempaa presidenttiä ei Suomelle ole löytynyt eikä löydy. Jos ihminen vanhenee, se on luonnollista, eikä irvailun aihe. Luultavasti rahanahneet korpit eivät koskaan lopu kekkoshaaskalta.

Jouko Varonen

 

Mitä Missä Milloin 2019, Otava Kustannus 2019

Takuuvarma tietolukemisto

MMM – pysyy ja paranoo

Mitä Missä Milloin, 2019, Otava kustannus 2018

Sainpa käteeni takuuvarman tietopankin vuodelta 2018. Anoppi niitä minulle osti joululahjaksi, vaikka taisin saada kriitikon virkani vuoksi samaisen kirjan kustantajalta jo aiemmin.

Nytkin kirja on täynnä kiinnostavaa lähihistoriaa. Siinä itkeskellään Suomen kehnoa yleisurheilumenestystä Em-kisoissa Berliinissä. Taisi olla toinen kerta kisojen historiassa, kun Suomi jäi ilman mitaleita. Pistesijojakin kertyi vain kolme. No, jospa nuori polvi ponnistaa seuraavissa arvokisoissa. Mutta paraurheilun Em- kisoissa Berliinissä oli toinen sävel. Leo-Pekka Tähden johdolla napattiin kahdeksan kultaa ja ja yhteensä 14 mitalia. Kova saavutus ja hatunnoston arvoinen.

Vuoden kuolleiden kavalkadissa näkyy olevan tuttuja nimiä. Osanotot ja kunnioitus heidän muistolleen. Tapani Perttu, armoitettu näyttelijä-laulaja, Taikuri Solmu Mäkelä, Uutisankkuri Leena Kaskela, Kirjailija, Runoilija Pentti Holappa, Symppis iskelmälaulaja Reijo Kallio, muiden muassa.

Krista Pärmäkoski ja Iivo Niskanen dominoivat Pyeongchangin talviolympialaisissa. Krista sai kolme mitalia ja kaksi pistesijaa. Iivo Niskanen täräytti voittamalla kuninkuusmatkan hiidon ylivoimaisesti.

Mukavia ja nostalgisia muistoja kuuluu vuoteen 2018. Trump on saanut osakseen juonittelua. Joku puskaradio tiesi, että nyt Hillary esikuntineen on saanut tietoonsa, että Trumpilla on venäläisten suhmuroimat väärän väriset aluskalsarit. Hillaryn lakimiehet ovat kuulemma selvittämässä asiaa. Tätä tasoa näkyy olevan Trumpin vaino.

Meni aivan iltapuhde lueskellessa kirjaa. Taittokin näyttää rauhallisemmalta ja luettavammalta kuin ennen. Niinpä kansan suosiossa oleva MMM on taas tämänkin joulun vakiolahja isille, joille muuten on vaikea ostaa sopivaa lahjaa.

Jouko Varonen

 

 

 

Sama sävel, Slaavilaissuosikit, Valitut Palat kustannus

Slaavilaissointuja

Suomalaisten lempparimusaa

Sama sävel, Slaavilaissuosikit, Valitut Palat 2018

Slaavilaiset mollisävelmät ovat pitäneet pintansa Suomessa niin sodan kuin rauhan aikoina. Toki notkahduksia on tullut idän mollilaulujen suhteen, mutta minkäs teet, kun Suomen kansa tuntee tällaiset laulut omikseen.

Muistui mieleeni, kun olin parissa konsertissa kuuntelemassa Laura Voutilaista. Hän nousi kansan sydämiin ensilevytyksellään, jossa sävelmät oli napattu idän aarteistosta. Mutta minkäs teit, kun nuorella tytöllä menivät sukset ristiin tuottajan kanssa, rahasyistä tietysti. Olisi kannattanut odottaa rauhassa kunnes todellinen megasuosio olisi ollut tosiasia.

Viktor Klimenko yritti kasakkana kansainvälistä menestystä, mutta eurooppalainen tarkka raati huomasi jotain falskia suomalaisen kasakan lauluissa ja ulkomainen menestys jäi vähäiseksi.

Tämä mittava CD-boksi lähtee liikkeelle aina 1800- luvulta. Niin pitkät perinteet on venäläisellä mollilaulannalla. Nykylaulajista esim. keski-ikäinen Arja Havakka nousi arvoon arvaamattomaan slaavilaislaululla Lokki. Hänkin heittää laulunsa turvin keikkaa jatkuvasti. Kauko Käyhkö briljeerasi idän laululla Rakastan sinua elämä. Vera Telenius räjäytti pommin vanhoilla päivillään laululla Miljoona ruusua. Olin mukana Alla Bukatshovan ja Paul Ankan yhteiskonsertissa ja toden totta, taisi Alla viedä konserttia 10 – 0. Niin vahva on idän laulujen mahti.

Että mitä? CD – kokoelma on loistava ja mittava kooste slaavilaisen musiikin vaiheista Suomessa. Sitä voi kuunnella tunnelmissaan, sillä jokaiselle ikäpolvelle löytyy jotakin mollivoittoisesta venakkotyylistä. Tärkeintä on, että slaavilainen musiikki on rauhan ja rakkauden musiikkia, joka voittaa vihanpidon ja ennakkoluulot.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

 

Ilon kaava, Petja Lähde, Karisto kustannus, 2018

Petja Lähteen taitavaa proosaa

Veljesten matka Hailuotoon ja muistoihin

Petja Lähde: Ilon kaava, Karisto kustannus 2018

Muistuivat mieleen Petja Lähteen proosaa lukiessa kokemukseni kirjoittajakouluttajana. Siellä viilattiin repliikkejä ja poistettiin tekstistä kaikki ylimääräinen. Tekstin piti olla tuoretta, vailla kuluneita ilmauksia ja tietysti piti käyttää uudissanoja ja uutta kuvastoa. Kun tekstiä on vähän, tai repliikit ovat pieniä, niiden sisältö avartuu lukijoiden mielessä aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Tämän taidon Petja Lähdekin osaa. Mutta mutta, kun kirjoittaa romaania, niin runollisen proosan säännöt ovat vähän toiset. Joskus ylenmääräinen tehokkuuden haeskelu nimittäin alkaa väsyttämään. Olen Hemingwayni, dialogin mestarin, lukenut. Petjalla on vielä paljon opittavaa, vaikka kirja on laadukasta luettavaa.

– Mikä temppu oli?

– Yritin jedivoimalla seinän läpi.

– Miten kävi?

– Törmäsin seinään.

– Pahus. Sattuiko?

– Ei. Voima oli kanssani.

Romaanikirjailijan pitäisi, niin kuin neuvoin aikuisoppilaitani, saada tekstiinsä lihaa luiden päälle. Joskus laveampi proosa on nimittäin tarpeen.

Kaksi veljestä, toinen kuolemansairas, lähtevät pohjoiseen etsimään isäänsä Hailuodosta. Hailuoto on Perämeren saari, jonne ei ole tieyhteyttä. Näitä kertomuksia nostalgiamatkoista pohjoiseen olen kyllä lukenut ennenkin ja katsonut elokuvista.

Aina niissä on oma vetovoimansa. Tätä kirjaa kun lueskelin, löysin jopa aforistista ilmaisua, niin typistettyjä ovat repliikit ja kirjan kieli joskus. Kirja on hyvää materiaalia vaikkapa kirjoituspiiriin, jossa opetellaan tehokasta ja typistettyä ilmaisua. Vahinko vain, että typistäessä saattaa tulla se virhe, että koko jutun teho kärsii. Haukotteluksi meni minunltakin lopuksi.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

Arttu Wiskari, Tarinoita arjen sankareista. 2 CD, Valitut Palat 2018

Mökkitiestä Tuntemattomaan potilaaseen

Yliveto Arttu Wiskari

Arttu Wiskari: Tarinoita arjen sankareista, 2 CD, Valitut palat 2018

Se oli vuotta 2011 kun Wiskarin Mökkitie – kesähittiä soitettiin yhtenään radiossa ja muissa viestimissä. Laulu kertoi haikean tarinan pienestä pojasta joka halusi ajaa autoa mökkitiellä , kun isä oli vieressä neuvomassa. No juttu ei päättynyt kovin onnellisesti, mutta laulu kirjoitettiin syvälle suomalaisten sydämiin.

Tällä tavalla suomalainen iskelmä- ja popmusiikki toimii nykyään. Laulun lisäksi nimittäin on kaupan  koko laulaja persoonallisuuksineen ja äänineen. Sitten kun hitti on saatu rustattua, on keikkabuumi varmistettu hamaan vanhuuden päiviin.

Lopullinen niitti Wiskarin kiintotähden asemaan oli laulu Tuntematon potilas. Laulu kertoi muistisairaan papan tarinan ja kosketti suurta osaa suomalaisista. Keikkapaikat täyttyivät kerta toisensa jälkeen.

Wiskari puursi ihan tavallisia töitä, ennen laulajan menestystään. Hän oli rautakaupan myyjä. Vastaavia tuhkimotarinoita löytyy vaikka millä mitalla. Souvarien laulusolisti painoi tavallista duunia Ruotsissa, mutta huomasi onneksi markkinaraon musiikilleen Suomessa. Antti Tuisku on ollut kaupan kassa. Mutta kun saa hittilaulun, niin kylläpä kuuluisuus saa ruman ankanpojan muuttumaan joutseneksi.

Wiskari on tietysti ottanut vauhtia uralleen myös Vain elämää – ohjelmasta, joka tekee vaikka unohtumassa olevista laulajista taas kansan rakastamia.

Wiskariltakin on putkahdellut levytyksiä mukavasti, kun laulut alkoivat myydä. Hänen tarinansa ovat lähellä Suomen kansaa ja tavallista arkipuurtajaa. Repertuaarista on tässä boxissa mukana mm. Kuningaslohi, Suihkuverhorengasedustaja, Ystävän remppa, Sadun alkkarit, Työmiehen lauantai, Kun me diskossa suudeltiin, Naapurini Kaj Mulqvist, Pistokeikka Kalajoelle, Jarin mummo, Rautakauppias, Ikuisesti kahdestaan ja mitä niitä onkaan.

Mahtava kavalkadi suomalaisia tarinoita esitettynä tosi persoonallisella äänellä ja fraseerauksella. Nautin suuresti tästä koosteesta!

Jouko Varonen

 

 

 

 

Mamoud, Täällä pohjantähden alla, Arktinen Banaani, 2018

Napakkaa mamuasiaa

Jokainen asukas on vainon arvoinen

Arto Nyyssönen: Mamoud, Täällä pohjantähden alla, Arktinen Banaani 2018

– Kuopiolaiset naiset osoittavat mieltä yleisellä paikalla imettämisen puolesta. – Mikähän on mielenosoituksen nimi? – Maetoo.

Mamoud omistaa pizzaravintolan. Hän on tämän sarjakuva-albumin päähenkilö ja huomioi kävelyillään nykymaailman menoa Suomessa. Siihen kuuluvat tietysti maahanmuuttajat ja rasistit, joilla ovat pesäpallomailat herkässä. Kun poliisit tulevat ottamaan pesismailat pois porukalta, joka aikoo hakata mustan miehen, skoudet tuumivat: – No no pojat, pesismailat pois. Suomessa saa harrastaa väkivaltaa vain jääkiekkomailoilla.

Kesäisellä aurinkorannalla on pilvistä. Tunnelma on vähän ankea. Mutta tilanteen pelastaa marokkolaisen näköinen mies joka tuumii hymyillen, että jos aurinkoa ei voi ottaa, aina voi ottaa pilveä.

Kaupunki on laittanut mustat miehet lapioimaan lunta. Yksi tummaihoisista sadattelee: – Pärkkele, tämä ei ole valkoihoisten hommaa!

Arto Nyyssönen kuvaa suomalaista yhteiskuntaa aika tarkkasilmäisesti ja joskus viiltävästi karrikoiden, niin että albumin lukijalle tulee ihan vaivautunut olo. Sepä se onkin hyvän sarjakuvan laadun tae.

Pidin kirjasta. Suorastaan ahmin sen. Tietysti siinä on joskus vähän liikaa steretypioita ja populaaria miellyttämistä. Mutta jos nauretaan maahanmuuttajille niin ainakin rivien välissä myös suomalaisille ennakkoluuloineen.

Mamoudin seikkailuista on suuri osa ilmestynyt aiemmin lehdissä, mutta Nyyssönen on viilannut albumistaan taitavasti ympärivuotisen kavalkadin. Se on vaatinut myös uusien ja ennen julkaisemattomien strippien tekemisen.

Mahtava albumi. Tuskinpa tuosta kukaan pahoittaa mielensä vaikka joskus huumori välähtää kuin konsanaan stiletit skinien käsissä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Kari Tapio, lainatut laulut, covereita, Valitut Palat kustannus 2018

Mestari Kari Tapio

Parhaat coverit

Kari Tapio, lainatut laulut, – 46 ikivihreää iskelmää, 2 CD, Valitut Palat 2018

Olin kuuntelemassa taannoin Kari Tapion konserttia. Mies oli hivenen huonossa hapessa, mutta lepotaukojen avulla hän pystyi vetämään kokonaisuuden täysipainoisesti. Tapion ääni oli parasta juuri viimeisinä vuosina. Siitä sain minäkin, laulajan ikifani, vielä nauttia.

Humaani ja joviaali mieshän se Tapio oli. Olin jossakin Parikkalan paikkeilla tulossa Pohjois-Karjalasta. Kari Tapio oli taas samassa kahviossa varailemassa itselleen mukavaa hotellihuonetta, Joensuun keikan ajaksi. Juttelin siinä pari sanaa lemppariartistini kanssa. Siihen tuli poikani ( 5-vuotias). Kari intoutui antamaan kahvion levytelineestä levynsä pojalleni ja vielä nimmarilla. Ilmaiseksi tietysti. Kari oli silloin suosionsa keskivaiheilla. Pojalle ei jäänyt tapaamisesta muistijälkeä. Mies jatkoi Joensuuhun ja minä laitoin Karin levyn soimaan auton soittimesta. Vaimo tapansa mukaan hiljensi soittimen ääntä äärimmilleen. Hän ei tykännyt iskelmämusiikista, papin tytär kun on.

Mutta asiaan. Tapion läpimurtobiisiksi muodostui Laula kanssain-hitti vuonna 1976. Sitten tulivat Viisitoista kesää (v.1970) ja eräs artistin suurimpia menestyksiä, Olen suomalainen. Coverit olivat tärkeä osa cantrilaulajan maineenkin saaneen Tapion uralla. Tästä kokoelmasta löytyvät mm. tutut Uneen aika vaipuu, Tulta isken missä taula on, Muisto vain jää, Vihreät niityt, Kylähäät, Elämältä kaiken sain, Suudelmin suljetut kirjeet, Peluri, Aaveratsastajat, Toiset on luotuja kulkemaan, Olen kuullut on kaupunki tuolla ja mitä niitä onkaan.

Coverit valittiin huolella. Itse maestro valvoi niiden valintaa ja joskus raadissa oli myös oma vaimo.

Ihan piti laittaa Karin muistoksi soimaan laulu Olen kuullut on kaupunkin tuolla. Karilla oli aina omat sidoksensa myös hengelliseen musiikkiin. Niinpä tuottaja Ilkka Vainio, armoitettu irvileuka, nimitteli Karia myös iskelmämusiikin lähetyssaarnaajaksi.

Upea ja ikimuistoinen kokoelma Kari Tapion parhaita covereita!

Jouko Varonen

 

 

 

Mestari Kari Tapio

Parhaat coverit

Kari Tapio, lainatut laulut, – 46 ikivihreää iskelmää, 2 CD,

Valitut Palat 2018

Olin kuuntelemassa taannoin Kari Tapion konserttia. Mies oli hivenen huonossa hapessa, mutta lepotaukojen avulla hän pystyi vetämään kokonaisuuden täysipainoisesti. Tapion ääni oli parasta juuri viimeisinä vuosina. Siitä sain minäkin, laulajan ikifani, vielä nauttia.

Humaani ja joviaali mieshän se Tapio oli. Olin jossakin Parikkalan paikkeilla tulossa Pohjois-Karjalasta. Kari Tapio oli taas samassa kahviossa varailemassa itselleen mukavaa hotellihuonetta, Joensuun keikan ajaksi. Juttelin siinä pari sanaa lemppariartistini kanssa. Siihen tuli poikani ( 5-vuotias). Kari intoutui antamaan kahvion levytelineestä levynsä pojalleni ja vielä nimmarilla. Ilmaiseksi tietysti. Kari oli silloin suosionsa keskivaiheilla. Pojalle ei jäänyt tapaamisesta muistijälkeä. Mies jatkoi Joensuuhun ja minä laitoin Karin levyn soimaan auton soittimesta. Vaimo tapansa mukaan hiljensi soittimen ääntä äärimmilleen. Hän ei tykännyt iskelmämusiikista, papin tytär kun on.

Mutta asiaan. Tapion läpimurtobiisiksi muodostui Laula kanssain-hitti vuonna 1976. Sitten tulivat Viisitoista kesää (v.1970) ja eräs artistin suurimpia menestyksiä, Olen suomalainen. Coverit olivat tärkeä osa cantrilaulajan maineenkin saaneen Tapion uralla. Tästä kokoelmasta löytyvät mm. tutut Uneen aika vaipuu, Tulta isken missä taula on, Muisto vain jää, Vihreät niityt, Kylähäät, Elämältä kaiken sain, Suudelmin suljetut kirjeet, Peluri, Aaveratsastajat, Toiset on luotuja kulkemaan, Olen kuullut on kaupunki tuolla ja mitä niitä onkaan.

Coverit valittiin huolella. Itse maestro valvoi niiden valintaa ja joskus raadissa oli myös oma vaimo.

Ihan piti laittaa Karin muistoksi soimaan laulu Olen kuullut on kaupunkin tuolla. Karilla oli aina omat sidoksensa myös hengelliseen musiikkiin. Niinpä tuottaja Ilkka Vainio, armoitettu irvileuka, nimitteli Karia myös iskelmämusiikin lähetyssaarnaajaksi.

Upea ja ikimuistoinen kokoelma Kari Tapion parhaita covereita!

Jouko Varonen

 

 

 

 

Tandem Kentauri, Markus Kajo, Docendo kustannus 2018

Markus Kajon viisauksia

Kiva kirja ja antaa hilpeän mielen

Markus Kajo: Tandem Kentauri, Docendo kustannus 2018

Elämä se on koetellut niin Kettusta kuin meitä muitakin tallaajia. Pitää hänelle sanoa lohdutukseksi karjalaismuorin sanat: Da päivä kerrallah, kaht ei kosgua. Vanhalle viisaudelle antaa syvyyttä se, että muorilta oli mennyt silloin koko suku autokolarissa. Kajolta on mennyt Sirkku. Osanotot!

Kirjassa Kajo pääsee, jos mahdollista, vielä syvennellympään antiin kuin edellisissä teoksissaan. Huumorin kukka kuitenkin kukkii entiseen malliin:

Kun saapuisi kutsu syntymäpäiville, ja kävisi ilmi, että syntymäpäiväsankari on Tandem-kentauri, niin pitäisi olla lahja-asioissa tarkkana.

Mieluusti ei saisi syntyä vaikutelmaa, että automaattisesti pitää sitä Tandem-otuksen etupääheppua jotenkin parempana tai ”varsinaisempana” kuin takapääheppua.

Eikä saisi syntyä sellaista ylikompensointitilannettakaan, että antaisi takapäähepulle etupään lahjaan verrattuna  holtittoman arvokkaan lahjan, …”

Niinpä niin. Mies paikallaan on tämä Kettunen suomalaisten humoristien joukossa. Hän antaa ohjeita aivoinfarktin varalle, aavalle merelle pelastusveneeseen joutuneille, lentoemännille kelluntaliivin käytön ohjauksessa, onnellisuuden aiheita, kärsivällisyysinfoa, vinkkejä kurjana-oloon, syitä kiitollisuuteen, jne…

Ihan on luettavaa koko kirjan täydeltä. Kettusen ystäviin kuuluvat nekin, jotka eivät ole ikänään lukeneet kuin yhden kirjan, siis  Kettusen. Kettuset sopivat myös jokaiselle ikäluokalle. Harvoinpa sitä tapaa niin lokeroinnista vapaata kirjailijaa. Kriitikot kun heti pistäisivät kirjailijan johonkin ryhmään, vertailisivat ja syynäisivät. Mutta lokeroippa kettusia! Taitaa mennä sormi suuhun kriitikkoressukoilta.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

 

 

 

 

Mennään metsään, tunnelmakuvia suomalaisesta metsästä, Pieni Karhu kustannus

Mainioita metsämaisemia

Upea kirja katseltavaksi lasten kanssa

Seija Samela-Juha Samela: Mennään metsään, tunnelmakuvia suomalaisesta metsästä, Pieni Karhu Kustannus

Oiva kirja lapsille esiopiksi metsässä vaelteluun. Kirjaa voi lukea ja katsella lasten kanssa, koska siinä on ammattitaidolla kuvattuja maisemia ja makrokuvia.

Keväthän näitä kuvia katsellessa tulee mieleen. On sinivuokkoja, keto-orvokeita, valkovuokkoja, ketunleipiä, maariankämmeköitä, vanamoita, kanervia, kalliokieloja, sanikkaisia, koivuja, mäntyjä, kuusia, vaahteroita ja jos vaikka mitä.

Ylen vähäiseksi on kuitenkin jäänyt anti eläinten suhteen. Orava jätti ainakin muistijäljen kirjaa katsellessani ja lukiessani. Oli toki kyykäärme, sisilisko, muurahaiset, sinitiainen, mustarastas ja lanttuperhonen. Siinäpä ne taisivat pääosiltaan ollakin.

Kirja on sopiva nojatuolimatka metsään. Lapset löytävät siitä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vanha kansa oli toki metsän suhteen taikauskoisempaa. Ne näkivät juurakoissa ja kivissä vaikkapa menninkäisiä, haltijoita ja muita taruolentoja. Pihlajaa he pitivät pyhänä puuna. Auta armias, jos joku katkaisi pihlajan pihapiiristään. Siitähän seurasi vaikeuksia ja onnettomuutta.

Kirja tiedottaa siis myös jossakin määrin perinneasioista metsän suhteen. Siitä löytää myös mainintoja myrkyllisistä kukista ja kasveista. Niinpä ketunleivän herkkä, valkoinen kukinto vaikuttaa viattomalta, lehtiäkin on perinteisesti maisteltu. Mutta voi lapsikullat, jos alatte niitä useamman syömään, voi tulla eteen lääkärireissu.

Hyvä kirja kaikenkaikkiaan. Siitä saa aidon metsäretken tunnun. Ammattitaitoiselle kuvittajalle monta monta extraplussaa.

Jos jotakin odotin, niin vähän enemmän värikirjoa. Sitäkin metsästä löytyy. Nyt kirjan anti on hivenen toistoista ja unohtaa metsän ja eläimistön koko kauneuden. Mutta mitäpä sitä yhdellä kertaa liian isoa kakkupalaa haukkaamaan. Ainahan voi tehdä uusia kirjoja tästä aihepiiristä, jos kuva-arkistossa on resursseja tarpeeksi.

Jouko Varonen