Kalastajan niksikirja, Ari Manninen

Kalastusniksejä joka lähtöön

Upea kalastuskirja

Ari Manninen: Kalastajan niksikirja, readme.fi 2018

Ari Manninen ei ole ensi kertaa asialla kalastuksen merkeissä. Hän on kirjoittanut satoja artikkeleita alan lehtiin ja muihin julkaisuihin. Tässä kirjassa on tosi hyviä niksejä esim. vapakalastukseen. Sen sijaan  ”passiivinen kalastus” ei kuulu tämän kirjan antiin. Ehkä verkoista, rysistä ja katiskoista kertoo joku toinen kirja.

Itsekin olen julkaissut alan lehdissä ja kirjoissa paljon kalastusaiheisia juttuja. Omat kokemuksenikin ovat lähinnä vapakalastuksesta, vaikka nuorena tuli kalastettua esim. rysillä haukia ja lahnoja niin että rysät repeilivät.

Manninen tuumii, että edellisestä teoksesta jäi paljon materiaalia ja näyttää todella, että vinkit ovat ”hyviksi koettuja” , joskus jopa yllättävän uusia. Esim. pilkkijän on hyvä tietää, että joskus ahvenparven jallittamiseen tarvitaan tapsi koukun ja pystypilkin väliin, tai onkimiehen ”varma paikka” on tukkinippujen lähellä, josta tulee aina. Manninen puuttuu myös kalastuskuvien tallentamiseen. Hänen niksinsä ovat tuttuja minullekin. Olen kerännyt kuvat Lapin tunturipuroilta ja Etelä-Suomen pilkkipaikoilta tai onkirannoilta ja tallentanut ne aina kahdelle ulkoiselle kovalevylle, niin että minulla on kuvista ”tuplat”, jos vaikka ulkoinen kovalevy sanoo sopimuksen irti. Sieltä on kiva ottaa materiaalia erälukemistojuttuihin ja lehtiartikkeleihin.

Kirjan kuvituksesta tosi isot plussat. Kirjan tekijä on antanut lukijalle parastaan. Kirja on hyvä ja hyödyllinen lukemisto näin heinäkuun ottikelejä odotellessa ja miksei muuhunkin aikaan, sillä järvitaimenkin ottaa vaikka aurinkoilmalla, kunhan on vain tuulenviriä. Kysymys on vain kalastajan osaamisesta.

Parhaat niksit ovat tosipaikassa keksittyjä. Kalastajilla on omaa tietotaitoa, joka on kullanarvoista kun lähdetään koittamaan ”siiman kireyttä”.

Jouko Varonen

 

 

 

Sankarikaupunki Pietari, Arvo Tuominen

Matkaopas pietarilaisten sisimpään

Mainio kirja

Arvo Tuominen: Sankarikaupunki Pietari, Reuna-kustannus 2018

Tässä kirjassa kuljetaan läpi vuosisatojen, katujen, kapakoiden ja palatsien sekä kartoitetaan tavallisten pietarilaisten mielenmaisemaa ja hallitsijoiden oikkuja. Menoa siivitetään venäläisten ajattelijoitten mietteillä. Tämä ei ole matkaopas, sillä hotellien, kapakoiden ja liikennereittien tiedot löytyvät netistä. Tämä on suunnistusopas naapurin tajuntaan. ”

Muistui mieleen tätä tärkeää kirjaa lukiessa opiskeluni venäjän kirjallisuuden kurssilla, kirjallisuuden abbrobaturia varten. Siellä puhuttiin oblomovilaisuudesta. Oblomov oli Tsehovin romaanihenkilö, joka ei tiennyt tämän maailman stresseistä mitään, oli laiskanpulskea nautiskelija. Siitä syntyi käsite oblomovilaisuus, kuvaamaan venäläistä elämäntapaa.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Tietysti matkat Pietariin suuntautuvat usein opastetun kiertueen merkeissä, mutta jos haluaa henkilökohtaista kosketusta ”naapurin tajuntaan” on otettava kontaktia ja nautiskeltava vanhasta arkkitehtuurista, venäläisten ystävällisyydestä ja kulttuurikohteista, jotka ovat maailman huippuluokkaa.

Kirjan kuvitus ansaitsee erityisplussat. Pietarilaiset rakennukset ovat hienoja taideteoksia joissa on säilynyt satavuotinen ilme muuttumattomana. Niitä on kuvattu hyvin kirjan sivuille, kuten myös Pietarin asukkaita.

Lappeenrannassa, joka on kotipaikkani, huomaa pian, että suuri osa turisteista, joita tulee bussilasteittain ”ostoksille” Lappeenrantaan, on pietarilaisia. Jos vähän haluaa jutella näiden henkilöiden kanssa, riittää ”turistivenäjä” hyvin. Yhdyn kirjan tekijän ajatuksiin siitä, että pietarilaiset pitävät Suomea tärkeimpänä ystävämaanaan.

Tuomisen tavassa suhtautua Pietariin ja pietarilaisuuteen on myös ironista, mutta lämmintä huumoria. Niinpä tulevat selvitettyä melkoisen lukijaystävällisesti myös Pietarin monivaiheinen historia ja aitovenäläinen kansanluonne.

Jouko Varonen

 

 

 

Pikkuväen poluilla, Tuula Aaltonen

Puistojen, vesien ja puutarhojen pikkuväkeä

Lämminhenkinen kirja lapsille

Tuula Aaltonen: Pikkuväen poluilla, kuvitus: Miranda Mord, Haamu-kustannus

Metsät, pellot, puutarhat, lammet ja puut ovat täynnä pikkuväkeä, kun sen vain huomaa. Tämä kirja auttaa lapsia laajentamaan mielikuvitustaan ja luovuuttaan henkiolentojen kanssa.

Hauki nappaa pienen sorsanpoikasen ja emolla on hätä. Mutta pikkuväki auttaa. Poikanen on toki hengissä, hauki vain haluaa kiusata sitä, koska on niin yksinäinen. Niinpä haukikin saa ystäviä ja siitä tulee kiltti. Pikkusorsa tietysti palautetaan äidilleen.

Kirjan tarinat ovat lämpimiä eikä niistä heijastu pelkoja. Hiisikin, vaikka tuntuu pelottavalta olennolta, on pohjimmiltaan kiltti ja auttavainen. Ulla tekee hyviä pullia ja joskus hiiret napsivat niitä suihinsa ja nakertavat jopa reiän jauhopussiin. Mutta Ulla tietää keinot. Hän antaa hiirille oman pullan aika usein ja nämä lopettavat kiusanteon. Viettävät kiitollisina pullajuhlia.

Toki kirjassa on myös henkiolentoja, jotka pystyvät jopa parannusihmeisiin, mutta tämän tarinan juju on siinä, että lämminhenkinen suhtautuminen lähimmäisiin voi myös parantaa.

Viivähdin kirjan parissa kunnes takakansi tuli vastaan. Sen luonnonläheistä kukkaiskieltä on kiva lueskella aurinkoisena kesäpäivänä. Loppuidyllit jokaisessa ongelmassa ovat tietysti hyviä ja lapsille sopivia.

Erityisplussat kirjan värikkäästä ja taiteellisesta kuvituksesta. Sen myötä moni lapsi voi päästä vielä paremmin sisälle lämpöisiin taikamaailmoihin.

Toisinaan Mummelilla oli ruuhkaa. Hän jatkoi parantamista ja kiireetöntä elämäänsä tyytyväisenä. Niihin aikoihin paikkaa alettiin kutsua Tuhannen Tuskan Kahvilaksi. Mummeli on jo muuttanut muualle, mutta kahvilassa käynti on edelleenkin erikoisen virkistävää. Kokeile itse!”

Jouko Varonen

 

 

 

Luovuuden idea, Gaudeamus-kustannus

Luovuus ja innovointi

Hyvä ja hyödyllinen kirja

Nando Malmelin/Petro Poutanen: Luovuuden idea, Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa, Gaudeamus-kustannus

Minulle sana luovuus tuo mieleen opettajan ja kirjailijan elämän joskus vuosia sitten. Silloin sitä innovoitiin eka-tokaluokkalaisten kanssa, kirjoitettiin ja piirrettiin Kalavalakin uusiksi ja tietysti maakuntalehti julkaisi sen teelmän sivun kokoisena, eikä se ollut mikään tabloidilehti.

Luovuus kukkii lapsilla myös luonnossa. Yhteisillä luontoretkillä otettiin matkaan monenmoista puunkäkkyrää, joihin sommiteltiin kokonainen peikkoyhteisö. Niinpä oppilaistani varttui kirjailijoita taiteilijoita, isojen firmojen johtajia ja kansainvälisiä taiteilijoita. Jostakin tuli elokuvan päätähtikin.

Mutta asiaan. Kirjan tekijä tuumii, että joskus luullaan kaikkien ideoiden tulleen jo keksityiksi. ” Luovuus onkin käytännössä sellaista ideoiden jalostamista ja uudenlaista toteuttamista, joka johtaa uusiin ja ennennäkemättömiin lopputuloksiin. Siksi luovan työn tavoitteena usein onkin löytää uusi tai ainutlaatuinen tapa toteuttaa ideoita, ei sisällöltään ainutlaatuisen idean synnyttämistä sinänsä.”

Huolimatta siitä, että kirja joskus vaikuttaa toistoiselta ja hivenen kapulakieliseltä, jopa tautologiselta ja tautonomiselta, se myös käsittelee luovuuden ideaa monesta näkökulmasta. Niinpä aihepiirejä ovat mm. Mitä luovuudella tarkoitetaan?, Mitä tiedämme luovuudesta?, Miten kehittää luovuutta?, jne…

Kirjan jutuissa tuumitaan, että luovuus on ”arkista toimintaa”. Siihen yhdyn mm. 24 fiktiivistä nuortenkirjaa julkaisseena täysin rinnoin. Tuumin, kuten edellä jo sanoin, että luovuuden ainekset kylvetään lapsiin jo nuorella iällä. Niinpä ei ole yhdentekevää mitä opetusmetodia käytetään. Luonnonläheinen opetus ja luovuus, kuten käden taidot, kuvataide, kaunokirjallisuus sekä itse tuotettuna, että luettuna, antavat vahvan pohjan innovatiivisuudelle.

Vietin kuuman kesäpäivän varjossa tähän kirjaan tutustuen. Kirja opettaa, että luovuus ei ole vain tieteilijöiden, taiteilijoiden ja keksijöiden sarkaa, vaan se kuuluu ihmisen arkeen ja työelämään, yrityksiin ja yhteisöihin. Siinä kirjoittajat ovat harvinaisen oikeassa.

Jouko Varonen

Aapeli, Aika hyvä kirjailijaksi

Aapelin parhaita murjaisuja

Kiva kirja Parkkiselta

Jukka Parkkinen. Aapeli, Aika Hyvä kirjailijaksi, Docendo 2018

Aapelin pakinakatkelmiin tutustuessa nousee väkisinkin hymynkare suupieliin, vaikka liikuttaisiin sodan perääntymisvaiheen keskellä. Hänen jutuissan on lämpöä ja humoristisuutta jota tarvittaisiin nykyisiinkin pakinoihin. Aapelin loistokkaimmat jutut ilmestyivät lehdissä 1940-1950 – luvuilla. Ihan koukuttivat runoriimit ja pakinat. Jospa vaikka kirjastosta löytyisi muutakin Aapelin tuotantoa kuin Pikku Pietarin piha, jonka olen nähnyt kesäteatterissa. Siunattu hulluuskin on lukematta ja Meidän herramme muurahaisia.

Sota-ajan pakinoissa rintamalta Aapeli mainitsee mm. että sotilaiden rakkaat vaimot ja morsiamet eivät kyllä tiedä mihin heidän kirjeensä joutuvat. Ne laitetaan ”piikkiin” korsun ovelle ja siitä jokainen riu´ulle lähtevä nappaa arkin mukaansa, kas kun paperista on pula niissä oloissa.

Aapelin teksti taipuu myös aforistiseksi, muun yhteiskunnallisiin asioihinkin puuttuvan pakinoinnin ohella. Monet ”aforismit” tietysti menevät huumorin puolelle nekin:

Raittius, kohtuudella harjoitettu, pidentää ihmisen iän ja karaisee miehen kestämään edessä olevia rasituksia.”

Enempi harvempi mies se tohtii iankaikkisuudesta vallan selvin päin puhella.”

Hyvä lääke aamulla vaivaavaan päänsärkyyn on , ettei anna siihen aihetta. ”

Kirjan parissa vilskahti päiväsydän, joka myös kääntyi yösydämeksi tuota pikaa. Parkkinen, joka on melkoinen Aapeli – fani ja asiantuntija, tietysti kommentoi ”lainauksia” parhaansa mukaan ja kas, mielenkiintoinen elämänkerta kirjasta viäntäytyy. Minut se sai harkitsemaan Aapelin tuotantoon tutustumista ihan tosissaan. Jos jättäisi murakamit ja muut nobel-sarjan kirjat toistaiseksi ja naureksisi savolaishuumorille.

Jouko Varonen

 

 

 

Suomen luonto, lasten pikkujättiläinen

Luonto on lapsille tärkeä

Kaunis luontokirja

Suomen luonto, lasten pikkujättiläinen, readme.fi 2018

Olen lukenut paljon oppaita mm. mielenrauhaan ja parisuhteen hoitoon. Myös lastenkirjat kuuluvat erityisalaani, olenhan itse julkaissut kaupallisilta kustantajilta 24 lasten- ja nuortenkirjaa. Sekä aikuisille, että lapsille suosittelen aina paljon unohdettua asiaa, luonnon merkitystä. Mikään ei voita luontoretkeä isän ja äidin kanssa, vaikka lähimetsään tai niitylle.

Tämä kirja ei kokonsa vuoksi ole helppo mukaan otettava luontoreissuille, mutta se tarjoaa mielenkiintoisia ja laadukkasti kuvitettuja nojatuolireissuja luonnon ihmeiden pariin. Vaikka kirjan anti on suppea, käsittäen yleisimmin ”vastaantulevat” lajit, se tuo kuitenkin teksteissään esille jotain hyvin tärkeää, kuten esim. eri kasvien myrkyllisyyden. Kielon myrkyllisyys on sitä luokkaa, että jo maljakkoveden juonti voi olla lapselle kohtalokasta. Samoin on mm. myrkkyseitikin laita. Jo maistiaiset kynnen päältä voivat vaurioittaa sisäelimiä pysyvästi. Kevään airut, näsiä, voi kiinnostaa lapsia punaisten marjojen takia, mutta sekin kuuluu erittäin myrkyllisten kategoriaan. Siksi olen kuullut monen kiskoneen mökkitontiltaan näsiän taimet juurineen, ettei vahinkoa pääse tapahtumaan. Linnut tosin ”viis veisaavat” näsiän myrkyllisyydestä, eivätkä näsiän marjat pysty niitä vahingoittamaan.

Kirjan eläin ja kasvilajit on esitelty hivenen epätasaisesti. Sienistä on esim. runsaasti kuvia ja asiaa, mutta päiväperhosista vain pari aukeamaa. Kyllä lapsi voi tämän kirjan avulla todeta, että luonto on ihmeellinen ja luontoretkillä vanhempien kanssa voi todella nähdä näitä ihmeellisyyksiä ihan livenä.

Erityismaininnan ansaitsevat kirjan taitto ja kuvitus. Mukana ei ole häiritseviä laatikoita ja tekstikin on helppo omaksua, kun se ei puutu suuriin luonnontieellisiin spekulointeihin.

Kirja tuo eteemme aikuisten hyvin tuntemat ”knopit”, kuten sen mistä koivusta saa parhaat saunavastat, mikä ero on rusakolla ja metsäjäniksellä, mitkä sienet vaativat ryöppäyksen, jne…

Hyvä kirja, joka on oletettavasti lasten mieleen ja jonka pitäisi kuulua kotien ja koulujen käsikirjastoon.

Jouko Varonen ( SARV:n jäsen)

 

 

 

Jussi Parviainen, Jumalan rakastaja

Impulsiivinen voimamies

Vaikuttava elämänkerta

Maria Roiha: Jussi Parviainen, Jumalan rakastaja, Tammi 2018

Kelpo elämänkerta tämä Jussi Parviaisen taipaleesta kertova kirja on. Kirjan kirjoittaja on eläytynyt mukaan Parviaisen impulsiiviseen tapaan julkituoda näkemyksiään. Kuhmosta teatterikoulun draturgialinjalle lähtöään Parviainen luonnehtii samantapaiseksi kokemukseksi kuin iglussa asuvan, hylkeentaljalla makoilevan ja hylkeensilmiä lempiruokanaan syövän pojan lähteminen pääkaupungin kulttuurielämän keskiöön.

Jussi Parviaisella on ollut apunaan sosiaalinen luonne ja taito pistää ”lipan alta” sellaista tekstiä, että sillä saa helposti ystäviä. Mutta taiteen suhteen hän on ollut tinkimätön. Uskonnollisuus on hänellä ollut lapsuuden perintöä ja niinpä hän osasi jo nuorena puolet Raamatusta ulkoa. Lieneekö tämä ja Jussin kirjallinen lahjakkuus tehnyt hänestä Outi Nyytäjän lemmikkioppilaan.

Pidin tekstin rehevyydestä, joskin siinä korostuu liian usein myös Parviaisen Helsingissä oppima kolmiyhteys: vittu, viina ja viisaus. Parviainen toki remelsi naisten parissa ja abortti tuli tutuksi monesta suhteesta ja joskus ei-toivottu lapsi johti vähäksi aikaa jopa lämpimään parisuhteeseen ja hyvään isä- poika suhteeseen.

Parviainen ihannoi Jouko Turkkaa, jonka kaudella teatterinteko muuttui monen paheksumaksi ”paskanheitoksi”. Turkkaa Parviainen piti nerona, joka osasi ottaa näyttelijöistä irti arvaamattomia nyansseja ja tehoja. Eipä silti, ei Turkka ollut kaikkien näyttelijöidenkään mieleen. Hänen oma näyttelijä-vaimonsakin heitti näyttämöltä Turkkaa kirveellä.

Kirja on täynnä anekdootteja, mutta tietysti joskus painottuu liikaa eroottisiin paljastuksiin. Parviainen, kuten monet muut syvästi tuntevat taiteilijat, kävi tiensä raskaimman kautta ja joutui tietysti myös median hampaisiin.

Kirja on hyvä. Kannattaa lukea vaikka siitä näkökulmasta, että näkee, mitä -70 – 2000 luvun teatterielämässä on tapahtunut ja ollaanko sittenkin menonssa yliampumisiin vai rikkaampaan ja monisyisempään ilmaisuun.

Jouko Varonen

 

 

Olemisen tapaluokkia, Olli Sarpo

Upeaa lyhytproosaa

Kirje Jumalalle ja muita juttuja

Olli Sarpo: Olemisen tapaluokkia, Reuna-kustannus 2018

Harvoinpa sitä saa luettavakseen näin oivaltavaa lyhytproosaa. Sympatiani siirtyivät Sarpon puolelle heti ensimmäisen jutun jälkeen. Mieleen tulivat esim. edesmenneen humoristin Veikko Huovisen lyhyet jutut. Tietysti tuli mieleen paljon muutakin, sillä Sarpon kattaus sisältää juttuja Jumalasta työvoimatoimiston pomoon tai yksinäisyydestään taiteen tekevästä kirjailijasta hautajaisten ”pummiin” joka sentään laulaa kauniilla äänellä virret, että saa nauttia tuntemattomana lihakeitosta ja muusta tarjoilusta.

Sarpo on mielestäni muutakin kuin karrikoiva humoristi. Hän puuttuu yhteiskunnan vähäosaisten tilanteisiin omalla jäljittelemättömällä tyylillään ja joskus ihan kurkunpäässä tuntuu outoa jomotusta, kun kirjailija tulee lähelle omaa todellisuutta tai osoittaa pysyvinä arvoina pitämämme asiat kyseenalaisiksi.

Kirjailija taitaa vältellä itsekin julkisuutta, niinkuin näistä, usein selkeästi koetuista kertomuksista voi arvailla. Vaatimattomuuteen ei ole syitä. Näillä eväillä noustaisiin maamme humoristienkin harvalukuisessa joukossa kärkisijoille.

Mitäpäs muuta kuin kyselemään Sarpon muita teoksia kirjastoista. Sarpolta on nimittäin aiemmin julkaistu kirjat Antipastoraali ( 2013) ja Sirkus, tai Sinä, minä ja sika ( 2008).

Ehdottomasti Sarpon Olemisen tapaluokkia on sijoitettava hyllyyn odottamaan uutta lukemista. Se koukutti minut niin perusteellisesti, että en laskenut kirjaa käsistäni, ennen kuin olin nautiskellut jokaisen jutun.

Sarpon yhteiskuntakritiikki painottuu mm. vähäosaisten ja syrjittyjen tilanteeseen. Hän sivaltaa myös yleistä piittaamattomuutta suomalaisten keskuudessa. Myös uskonnolliset maneerit saavat osansa vähättelystä. Joskus tietysti kirjailijan aihelmat siirtyvät myös inhorealismin suuntaan, mutta mitäpä tuosta. Olisipa kiva juoda kupponen kahvia tämmöisen miehen kanssa lähihuoltamolla ja vähän filosofoida, kun siellä ”timantit” ovat yleensä harvassa.

Jouko Varonen ( SARV)

 

 

Uniterveyskirja, Unen lahjoja

Unten maille rauhallisesti

Hyviä niksejä unettomille

Taina Laane: Unen lahjoja, kirjeitä hänelle, joka valvoo, Kirjapaja

Markku Partinen ja Anne Huutoniemi: Uniterveyskirja, nuku hyvin, voi hyvin, Docendo 2018

Olen itse huomannut, että unen saantia auttavat tietyt rutiinit, joita yleensä nukkumaan mennessä ovat hidas ja lämmin lähestyminen unimaailmoita elämäntoverin kanssa. On pienempiäkin rutiineita, joita toistetaan joka ilta. Stressin poisto on tärkeää unen laadulle. Mm. taannoinen stressotohtori Pertti Pakarinen huomioi rutiinien merkityksen. Joillekin unen antaa jokailtainen viileä suihku ennen nukkumaanmenoa, joillekin kaunis ja unettava musiikki.

Mutta näihin kirjoihin mennäkseni. Taina Laane muistelee kirjeissään tilanteita, joissa unen saanti on ollut vaikeaa. Kirjeiden jälkeen hän ”kokoaa” vinkit tiivistelmiksi: – Mieti hetki niitä aikoja, jolloin olet nukkunut hyvin. – Hengitä syvään sisään sierainten kautta ja tunne, miten hengityksen virta kiertää alas vatsaan saakka niin, että vatsa nousee ja laskee hieman hengityksen tahdissa. – Anna katseesi kiertää huoneessa tarkkaillen sen yksityiskohtia.

Hyvä kirja, joka ei tyydy tavanomaisuuksiin, vaan tarjoaa myös uusia keinoja stressin ja unettomuuden poistamiseen. Kiitos kirjasta!

Uniterveyskirja tarjoaa, jos oikein käsitin, hieman tieteellisemmän lähestymistavan uniongelmiin. Siitä poimin kuitenkin monia merkittäviä ohjeita:

Unettomuuden syitä ovat mm. melu joka kuuluu makuuhuoneeseen, liian kuuma ilma, ilman epäpuhtaudet, häiritsevän kirkas valo.

Unen aika ihminen käy myös läpi ja ”selvittää” itselleen traumoja ja stressejä. Siitä johtuu esim. sanonta ” pitää nukkua yön yli”.

Unen laatua huonontavia tekijöitä ovat mm. tupakoiminen, iltasyöminen, alkoholi, perintötekijät, sairaudet, jne…

Tämä kirja on asiantuntijoiden tekemä seikkaperäinen ja arvokas tietoteos, johon pitää palata useamminkin. Laanen kirja on ehkä enemmänkin henkilökohtaisiin havaintoihin perustuva, tosin lukijaystävällinen ja kiva.

Jouko Varonen

 

 

Marco Hietala, ruostumaton

Musiikkimies ja elämäntaiteilija

Marco pelasti Nightwishin

Marco Hietala, Ruostumaton, toim. Timo Kangasluoma, Docendo

Marco Hietala ( s. 1966) on suomalainen muusikko. Hän on toiminut basistina, laulajana ja lauluntekijänä mm. Tarot ja Nightwish -yhtyeissä. Muissakin yhtyeissä hän on esiintynyt. Näistä voi mainita vaikkapa Sapattivuosi ja Northern Kings – yhtyeet. Ulkomailla hänet tunnetaan parhaiten Nightwishin jäsenä.

Kirja, jonka Timo Kangasluoma on toimittanut, on paljolti korutontakin kerrontaa rock-muusikon arjesta. Ihmissuhteet ovat katkolla ja viina maistuu. Siinä humussa ja julkisuuden paisteessa, tulee riehuttua hotellihuoneissa ja vietettyä railakasta kiertue-elämää.

Kirjassa kerrotaan myös Tarja Turusen vaiheista Nightwishissä ja siitä miten eräs tunnettu ”Marcelo” alkoi ”vaatia liikoja”. Mikäpäs siinä auttoi Tuomas Holopaista muu kuin lähettää Tarja pois yhtyeen leivistä.

Marcon ääni kuuluu kirjassa selvänä kautta linjan:

– Minusta ihminen on musikaalinen jo silloin, kun hän pystyy nauttimaan musiikista ja varsinkin hyvin monenlaisesta musiikista.  – Voi helvetti, käytitkö sä edes kumia? – Huomasin sitten pankkiautomaatilla kolmannen keikan jälkeen, että oho täällähän on hitonmoinen läjä rahaa. – Huomasin hyvin nopeasti, että varsinkin minulla ja Tuomaksella oli paljon yhteistä. Pidimme samoista kirjoista ja muutenkin kemiamme kohtasivat hyvin.

Marco tuli yhtyeeseen parahiksi, kun Tuomaksen kantti alkoi pettää. Hänestä yhtye sai uutta ”ääntä” ja virikettä. Lueskelin kirjaa päivän mittaan ja totesin että ”samoilta kotikonnuiltani” olevan yhtyeen historia kolahti minuun. Onneksi pojilla oli maalaisjärkeä enemmän kuin monilla muilla rokkareilla ja vaikeudetkin selätettiin aina yksi toisensa jälkeen.

Jouko Varonen