Verensokeri haltuun, Eroon esidiabeteksesta, Kirjapaja Kustannus 2020

Älä repsahda

Verensokeri on hallittavissa

Reijo Laatikainen: Verensokeri haltuun, Eroon esidiabeteksesta, Kirjapaja Kustannus 2020

Diabetes-kakkonen tupsahtaa yllättäen nuoremmillekin, jos on huolimaton oman kehonsa hoidon suhteen. Niinpä terveellinen ruoka ja lenkki päivässä kuuluvat tämän taistelun perusjuttuihin.

Itse pudotin neljä vuotta sitten painoni 104 kilosta 73:een. Olen aina ajatellut ja huomannut, että addiktio, oli sitten mikä hyvänsä, syömisestä lähtien, on helppo pudottaa, kun viitsii vaikka taistella ensin pari viikkoa uusilla elämäntavoilla. Silloin niistä tulee rutiini, eli uusi normaali. Kumma juttu, mutta niin vain on. Jos joku repsahtaa uhkapeleihin ja laittamaan joka päivä kolikoita raha-automaatteihin, niin että se on jo akuuttia, hänelle tarjotaan hoitoa, joka kestää kaksi viikkoa. Se on kuulemma aika, jonka ihminen tarvitsee tottuakseen uuteen normaaliin. Niin vain on.

Tietysti tarvitaan selkärankaa ja psyykkisetkin tekijät ovat semmoisia, että ihminen syö suruunsa. Muistan taannoin, kun piti totutella laktoosittomaan ja rasvattomaan maitoon, niin se oli se kaksi viikkoa. Sen jälkeen kurri oli ihan hyvää, kuin punaista maitoa. Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat tärkeät. Sama se on myös salaattien, kasvisten ja marjojen syönnissä.

Olisikohan wanha hyvä keino, että laatii ruokalistan malliin: kalaa, kanaa, ja vähemmän lihaa. Sitten reilusti kasviksia, marjoja ja hedelmiä, jne…

Lisäksi pitää satsata hyvään yöuneen, tupakoinnin ja alkoholin jättämiseen ( taas se kaksi viikkoa on rautaa, sitten alkaa sujua), vehnän, riisin ja perunan korvaamiseen.

Kirjahan on todella mainio. Edellä vain muutama sen tärkeistä vinkeistä. Lisäksi pitää olla tarkkana ja eliminoida huonot tottumukset, kuten makeisten ja leivonnaisten liiallinen syönti.

Kyllä esidiabeteksen niska taittuu, kun pysyy jyrkkänä ja pitää elämäntapansa särmässä.

Niin se vain on.

Ainakin useimmiten.

Sisulla pitää mennä ja huumorilla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Elena Ferrante, Aikuisten valheellinen elämä, WSOY 2020

Lapsuuden traumoista voi kasvaa vihaa

Nuoren Giovannan kasvutarina

Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä, WSOY 2020

Elena Ferranten uutuuskirjaa on odotettu kuin konsanaan kuuta nousevaa. Vähän tuo pääteema lähtee oudosta jutusta, kun isä heittää tytöstä vaimolleen, että hän on tosi ruma ja muistuttaa suvun yksin jättämää kauheaa Vittoria-tätiä.

No, lapsi on herkkä ja tämmöinen lausahdus voi kasvaa norsun kokoiseksi, jopa egoa muovaavaksi. Giovanna toki haluaa nähdä, että mimmoinen se noin tylysti sivuun heitetty Vittoria on. Jonkin ajan kuluttua alkaa Giovanna, nuori teinityttö, hahmottaa, että hänen yläluokkainen perheensä on malliesimerkki vanhempien tyylistä elää valheellisesti ja falskisti.

Saman Giovanna surukseen joutuu toteamaan myös suuresta osasta muita ihmisiä, tutkimusmatkallaan ruohonjuuritasolle ja omien traumojensa selvittämiseen.

Eikä se Giovanna-tätikään niin paha ole kuin vanhemmat ovat maalailleet. Kaikki kun on suhteellista ihmiselämässä ja ikänsä valheessa eläneet eivät pääsee vanheistaan irti.

Tosi hienon kirjan on Ferrante kirjoitellut. Napoli-sarjallaan hän nousi suurmenestykseen maailmalla ja Italian kirjallisten huippujen joukkoon, ellei ihan paalupaikalle. Ja nyt on alkamassa kaiketi taas joku trilogia tai sinnepäin, sillä tämä teos käsittelee vain muutaman vuoden teinin elämästä.

No tärkeä opetus on kyllä sekin, että henkilökohtaista loukkausta esim. vaikka nimittelyä kusipääksi tai rumaksi ei teini kestä vanhempiensa sanomana ja tallentaa sen syvälle sisimpäänsä, kukaties pilaa elämänsä parin sanan takia.

On tietysti suurempiakin perhetragedioita, mutta niin vain yksi rumaksi haukkuminen ja vertaaminen äklöttävänä pidettyyn Vittoria-tätiin saa teinitytön kokeilemaan elämänoppia pohjamutien kautta.

Tarinoita on monia. Ihmisillä on paljon salattuja kipupisteitä, joita he höpöttelevät ikäloppuina kuolinvuoteellaan, jos silloinkaan. No, hoituritytöt antavat vähän rauhoittavaa ja höpöttelijän jutut siirretään romukoppaan.

Jokainen on oman onnensa seppä, sanoo wanha kansa.

Näin se on.

Pistäkää paremmaksi jos pystytte.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Nina Wähä, Perintö, WSOY 2020

Kun perhedramatiikka muuttuu koomiseksi

Isä syyllinen – kukas muu

Nina Wähä: Perintö, WSOY

Monet lapset ovat oppineet vuosien varrella ihailemaan äitiään. Mennään jopa niin pitkälle, että aletaan painostaa äitiä eroamaan isästä. Kun lapset varttuvat ja isä haluaa elellä äidin kanssa ilman heidän passaamistaan, otetaan mukaan rajummat otteet. Lapset kun tarvitsevat rahaa ja olisi kiva saada vaikka ennakkoperintöä, tai poistaa isän osuus perintörahoista kokonaan. Kukaties laittaa isä laitoshoitoon ja pistää rahoiksi.

Suomalaista miestä ei näy kukaan ymmärtävän. Naisille keksitään kaikenlaisia Metoo – juttuja mutta mies joutuu turvautumaan viinan suomaan euforiaan. No tottakai ukkoporukoissa, joista saa vähän ns. psykiatrista lähihoitoa, tulee ymmärtämystä, mutta siellä ei saa sylkäistä lasiin. Ja silloin ovat valtit perheen naisten käsissä. ”Se halavattu tekee mitä vain viinapäissään.” Isältä, perheen huoltajalta, ovat silloin vitsit tosi vähissä.

Tämä johdanto vain siksi, että itselläni on empiiristä kokemusta ja joka toisella isällä lienee, varsinkin semmoisilla, joilla on typerät lapset ja itsellään joltistakin menestystä. Heillä on taipumus joutua lastensa rökittämäksi, jopa kirjallisilla tuotteilla. Kari Tapion poika julkaisi muistaakseni ilkeän kirjan isästään ja samaa linjaa jatkoi Jörn Donnerin hutilaukaus. Eipä heidän kirjoistaan ole paljon kuultu alkuhässäkän jälkeen. Rahaa yrittivät haalia isänsä häpäisyllä.

Että mitä. Nina Wähä voisi mieluusti kirjoittaa vähän h:n päälle, tornionjokelaisittain, niin kerroin tähän isänvähättelykirjaan olisi paljon kovempi. Kaikki rakastavat sen seudun murretta ja pohjoisen elämäntavan karuja kuvauksia. Mestari Timo K. Mukan haamu keikkuu tämäntyylisten tekstien yllä.

On niin kiva lukea, kun perheen isä, kaiken mahdollisen yritettyään killuu kaulakiikussa männyn oksalla.

Perheessä on monta lasta. Heidän vaiheistaan kerrotaan melkoisen suorasukaisesti tämänkertaisessa isänhäpäisykirjassa. Kyllähän viisisataasivuinen opus antaa mahdollisuudet monenlaiseen virittelyyn.

No lueksin kirjaa ja totesin, että Wähä, joka kirjoittelee ruotsiksi, on verbaalisti lahjakas, mutta taipuvainen tuonne lukijaystävällisten ja populaarien lukuromaanien genreen päin.

Kiitos ja anteeksi Nina Wähä

Pirun hyvän vuodatuksen teit

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Sakari Muurinen/Juha Ståhle: Missä Laura, siellä ongelma, Tammi Kustannus, 2020

Ruohonjuuresta pressaehdokkaaksi

Symppis Laura Huhtasaari

Sakari Muurinen/Juha Ståhle: Missä Laura, siellä ongelma, Tammi Kustannus 2020

Muistuipa mieleen eräs populistipoliitikko nimeltä Urpo. Hän se lupasi poistaa työttömyyden muutamassa kuukaudessa. Sattui olemaan vielä saman puolueen jäsen kuin Laura. Tuli paljon otsikoita ja kansan tuella nousi ihan ministeriksi.

No Laura Huhtasaaren puheista ei kuulemma saanut tolkkua senkään vertaa. Mutta niinpä vain tie johti rivistä aina pressaehdokkaaksi. Kansa tykkäsi semmoisesta suorasta puheesta, kun useimmat vain kiertelivä ja kaartelivat siellä pressaväittelyissäkin. Jos joku puhuu itsensä suoraan kansan sydämiin, niin se on juuri sellainen kuin Huhtasaari.

Kirjahan on ihan kivasti kirjoitettu, vaikka näin nuoresta henkilöstä ei toki voi vielä elämänkertaa tehdä. Tai jos se joskus tehdään, niin siinäkin nostetaan kissa reilusti pöydälle. Kas kun Arkadianmäellä on aina huomioitava muut ja lipaistava sopivasti jokaista, että on hyvän ”jätkän” maineessa.

No persuthan ovat semmoisia, populisteja viimeisen päälle ja sanovat mitä pitävät oikeana, eivät kaihda myöskään tosiasioiden ilmituontia.

…” Kaikista lukuisista kohuistaan Laura on sitä mieltä, että kaava on yksinkertainen. Media on kysynyt, hän on vastannut ja punavihreät ovat Twitterissä pahastuneet. On hän joskus omasta aloitteestaankin synnyttänyt meteliä”…

…” Hän ilmaisi toistuvasti huolensa valtiontalouden ongelmista ja vaati pikaisia toimia etenkin menopuolelle. … ” Koko valtion budjettikirja tulisi käydä läpi ja kyseenalaistaa kaikki sen momentit ja sekä tulo- että menopuolella.”…” hän ehdotti menoleikkausten aloittamista pakkoruotsista ja kehitysavusta. … Sen sijaan lisää olisi voinut antaa vanhuksille.” …

Kirja on aivan laatuistasi tehty. Yksinkertaiset asiat on tuotava julki, eikä selviä vääryyksiä sotkettava sanahelinään. Usein vain on niin, että selkeästi ja suorasti puhuva eliminoidaan nopsasti tärkeistä tehtävistä tuolla päättäjien piirissä. Pitää olla ”hyvä jätkä” ja solidaarinen porukoille, jotka lisäävät kansanedustajien ja ministerien palkkoja heti vaalin jälkeen kolmanneksella yksimielisesti.

Kyllä kansa tietää ja siksi Huhtasaarelle löytyi paikka kansakunnan kaapin päältä nopsasti.He ovat ovat tottuneet äänestämään jaloillaan.

Voi tokkiinsa.

Tsemppiä Laura

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Jussi Halla-Aho, Epävirallinen elämänkerta, Into Kustannus 2020

Mies ja huono pärstäkerroin

Jussi Halla-Aho, kansan suosikki

Lauri Nurmi: Jussi Halla-Aho, Epävirallinen elämänkerta, Into Kustannus 2020

Jotenkin Halla-Ahosta tulee mieleen Väyrysen Pate. Huoliteltu kieli, ei rötöksiä, huumoriakin, ja tohtorin arvo. Sattumalta Paavolla ja Jussilla oli vain huono pärstäkerroin, tai he olivat liian rehellisiä. Viisaita ja kaukonäköisiä mielestäni molemmat.

No mitäpä sitä politikoimaan vaikka monta kivaa rupatteluhetkeä olen viettänyt perussuomalaisten kojuilla kahvia juodessa. Ihan wanhan kepulaisen mieli tekee kääntää takkia tuonne persuihin päin ja kun toden sanon olen myös äänestänyt jaloillani näitä ikiliikkujien keksijöitä vastaan.

Halla-Aho teki puoleineen jytkyjen jytkyn, mutta kun ”isot” päättivät, että kansan ääni vaiennetaan tehtiin semmoisia temppuja että mahdoton tuli mahdolliseksi. Tehtiin jopa autonperäkonttivierailuja tietylle korkealle taholle, että vihattu pärstä joukkoineen saataisiin vaiennettua.

Mutta kansa kyllä tiesi mistä oli kysymys. Heiltä otettiin pois puhevalta ja semmoiset jutut joihin persujen vaalivoitto oikeuttaisi politiikassa, kuitattiin yksinkertaisesti sanomalla siihen suuntaan, että muuten sopisi, mutta Halla-Ahon pärstä ei miellytä ja sen mukana menevät myös äänestäjien valtuutukset.

Mutta asiaan. Jussi esitti vähän kärkeviä mielipiteitä. Hän ei halunnut ottaa maahamme pakolaisia, joiden kotiseudulla esim. naisen arvo oli sitä ja tätä. Jussi siis tölväisi kirjoituksissaan maahanmuuttopolitiikkaa, ja monikulttuurisuutta. Tätä ei hänelle ole tähän päivään mennessä annettu anteeksi.

Kirja kertailee politiikan kuvioita, osin pieteetillä, mutta tärkeimmät merkkipaalut tohtorin taipaleella tulevat esitellyiksi aina lapsuudesta asti.

Puheista ja kuvista sekä televion annista välittyy kuva miehestä, joka ei vähistä hätkähdä, vaikka ajojahti oli joskus melkoisen kuumaa. Onhan se kiva seurata milloin poliitikot saavat inhoamansa pärstän pois kuvioista. Minusta Halla-Aho on hänestä annettua leimaa sivistyneempi ja älykkäämpi.

No odotellaan, miirustellaan.

Hyvä kirja.

Toivottavasti ei tule ylemmältä taholta määräystä polttaa jäljellä olevaa painosta roviolla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Äitee, Siiri Rantasen tarina, Docendo Kustannus 2020

Siiri ”Äitee” Rantasen maineteot

Puusta veistetyillä suksilla se alkoi

Jari Porttila/Osmo Kärkkäinen: Äitee, Siiri Rantasen tarina, Docendo – Kustannus 2020

…” Siiri sai kuin saikin myös kolmansista arvokisoistaan mitalin. Nyt hän oli käynyt kuudet arvokisat ja palkintokaapissa oli kuusi arvokisamitalia, yksi jokaisista.”…

…” Siiri oli naishiihdon suomalainen ikoni, jonka varaan oli voinut laskea kaikissa arvokisoissa vuoden 1952 Oslon olympialaisista lähtien”….

Siirin ura alkoi Värtsilästä, susirajalta, josta itsekin olen kotoisin. Isä veisti puusta sukset ja sauvoina käytettiin männyntarreja. Kohtapa innostus lisääntyi ja ahkera lajin harrastaminen. Naishiihto oli Rantasen lapsuudessa ja nuoruudessa alkutekijöissään. Mutta rivakasti noustiin Äiteen johdolla arvoon arvaamattomaan kansainvälisillä kilpakentillä.

Kyllähän niitä oli vaikeitakin aikoja, kun suksi ei luistanut ja voitelu oli päin, sanonko mitä. Ei siihen aikaan osattu voitelukikkoja, hyvä jos ei käytetty rasvasillin päätä tai joululta jäänyttä talikynttilänpalaa. Hevoskyydilläkin mentiin pitkiä matkoja hiihtokisoihin.

Pianpa löytyi Siken rinnalle Sirkka Polkusta, Lydia Widemania, Mirja Hietamiestä ja muita. Tuli kultaa ja kunniaa, Cortinan kisoissa mm. naisten viestin voitto ja monta muuta mitalia aikojen oloon.

Alevtina Kolchina ja Ljubov Kozyreva olivat kovaakin kovempia venäläisiä ja urheiluselostaja Pekka Tiilikaisella ääni ihan säröili, kun Siiri pisti heillekin kampoihin. Monta kertaa Rantanen joutui palkintopallilla venakkojen viereen himmeämmille mitaleille.

Kirja on nostalginen ja mainio. Sen takaavat jo urheilun tietopankit, kirjan tekijät, Jari Porttila ja Osmo Kärkkäinen.

Siiri karehtui vielä ikääntyneenä seniorikisoihin ja kokeili myös valmennushommia. Rapsakka Legenda on yhä tosi mainiossa tikissä, kas kun nuoruudessa hoidettu kunto tahtoo säilyä myös vanhuuden päiviin.

Nostan hattua.

Kertakaikkiaan Siiri.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on, Nuoren lääkärin jouluiset päiväkirjat, Art House Kustannus 2020

Nuori lekuri virittelee

Joulukrempoista ympärileikkaukseen jeesusteipillä

Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on, Art House kustannus, 2020

Johan on nuori lekuri ymmärtänyt raskaan työn vaativan jonkinmoista huumoria, ainakin lekurien kahvihuoneessa. Muutenhan lääkärien duuni on totisinta totta ja joskus ihan henkikulta potilaalla vaarassa.

No kirjan tekijäpä piti päiväkirjaa, ihan vain oman psyykkisen huollon vuoksi. Heti huomasin, kun kirjaa lueskelin, että tuommoinen työ ei ole niitä kivoimpia, varsinkaan joulun aikaan ja yövuorossa.

Itselläni on kokemusta, kun olin hoiturien lomittajana aina kesäajat ( ja tietysti yövuorossa juhannusviikon). Sehän oli kyllä ns. b-mielisairaala ja minä ns. lomittajavippari. Pojathan tulivat yövuoroni aikana rupattelemaan ja joskus niin maan tulen ahdistuneina. Sanoivat minulle, joka olin yksin osastolla, että ”ahistaa ahistaa”. No keksinhän minä ropit. Paras lääke oli kuunnella yön tunteina kärsivällisesti ja osallistua useiden vaikeisiin vaiheisiin.

Pitihän minun, valkotakkisen, sentään antaa apuakin. Ainut lääke, jota sain antaa olivat kalkkitabletit. Ja papparaiset kiittelivät:

Olet sie poika hyvä lääkäri. Ahistus lähti heti.”

Mutta asiaan. Lääkärin työssä tarvitaan joskus myös stressinhoitoa ja sanovat että lekureilla se keskenään lasketeltu huumori onkin raskaamman puoleista. Tämän kirjan sattumukset tietysti liittyvät sairaustapauksiin ja humoristisiinkin sellaisiin.

Eräs poika puristi piipittävää kännykkäänsä, kun oli juuri saanut sen joululahjaksi. Lääkäri ei hennonnut kieltää sairaalta kaverilta moista häiriköintiä.

Joku oli käyttänyt karkkitankoa dildona ja hiivasieni sai oudon, pilkukkaan muodon.

Mutta annetaanpa tohtorisedän itsensä puhua:

…”Ensiapupäivystykset ovat kiireisempiä kuin teurastamot marraskuussa, mistä on kiittäminen skumppapullonkorkkien aiheuttamia mustia silmiä, uunissa paahdettuja käsivarsia ja aivotärähdyksen saaneita silkohapsia, jotka ovat laskeneet alas portaita uuden Scalextric-autoratansa pahvilaatikolla. Puhumattakaan jouluvalosähköiskuista, hengitysteihin jumittuneista paistinpaloista tai kotitekoisista sormenpääamputaatioista huolimattoman porkkananleikkuun seurauksena”…

Hatunnosto ensiavun yövuorolekureille joulun aikaan.

Kertakaikkiaan. Voi halavattu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Isä Veikko Purmonen 2020: Venäläisen teologian kaksi tietä

Ortodoksinen traditioko vaarassa

Katsaus kahden auktoriteetin näkemyksiin

Veikko Purmonen: Venäläisen teologian kaksi tietä, Itä-Suomen Yliopisto, 2020

…” Pääasiallisin länsimaistumiseen johtava tekijä oli ortodoksisten teologien koulutus roomalais-katolisissa tai protestanttisissa oppilaitoksissa”…

…”on kuitenkin lakkaamatta tehtävä työtä kirkkojen välisen sovinnon ja lähentymisen ja puolesta”… (Kartashev/Bulkakov)

…”Bulkakov näkee ykseyden kirkolle annettuna lahjana ja ekumenian sille kuuluvana tehtävänä”…

Mielenkiintoisen väitteen on Isä-Veikko ja Helsingin ortodoksisen Kirkon ”ainoa oikea pää”, ex kirkkoherra, kirjoittanut. Teos menee suoraan nykyaikaan arvotuksiltaan, vaikka peilaa kirkkojen vuosisataista historiaa.

Enpä ole ennen lukenut näin lukemaan stimuloivaa tekstiä. Yleensähän väitteet pudotellaan suoraan norsunluutornista. Kriitikkkona, jonka tekstejä on tänä vuonna lukenut taide- / kirjallisuusblogiltani lähes 40 000 henkilöä, sanoisin että kääntyisin heti, jos olisin Purmonen, vaikka Into-kustannuksen puoleen, kaupallisen kustanteen merkeissä.

Ortodoksisessa perinteessä ei parhaimmillaan ole kysymys pikkusieluisuudesta. Päin vastoin, se edustaa pysyvää arvoa maailmassa, jossa arvot ja arvotukset heilahtelevat laidasta laitaan, jopa kirkollisissa piireissä.

Kun tutustuin matkallani Saharassa vanhaan luostarin johtajaan, huomasin ortodoksisuuden toisen puolen, huumorin ja ihmisläheisyyden. He olivat tehneet koptilaisen luostarinsa kokonaan savesta ja vieressä oli rehevä luostarin puutarha. Sieltä partamies kävi vihreitä yrttejä jotka ripotteli teeheni. No, vatsavaivani paranivat, jos eivät yrteistä, niin läheisyyden ja ihmisrakkauden ansiosta, siitäkin huolimatta että tunnustin olevani ”lutherian”.

Tiesin, että koptilaista kirkkoa pidetään puhdasoppisista puhdasoppisimpana. Mitään ylimielisyyttä en havainnut. Hyvästijättö oli sydämellinen ja sain lahjaksi puisen taidokkaan koptilaisen ristin.

Mutta asiaan. Joskus väitteen tekijä pudottelee terminologiaa suoraan norsunluutornista, mutta kaiken kaikkiaan ymmärrettävästi. Kirjoittajalle kiitos aihepiiriltään tärkeästä julkaisusta.

Taidanpa sanoa, niinkuin Valamon luostarin entinen igumeni, Petri Sarho:

– Kiva oli jutella Jouko, mutta nyt on vähän hommia. Tule myöhemmin munkkikahville Trapesaan.                ( Tällaista lähestymistapaa diggaan.)

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Elä kuin kissa, Tammi Kustannus 2020

Kissamaisen elämäntavan viisauksia

Itsevarmasta maltilliseen

Stéphane Garnier: Elä kuin kissa, Tammi Kustannus 2020

…Kissat ajattelevat: he ruokkivat ja suojelevat minua, minä olen varmasti jumala”…

( Ira Lewis)

…” kun tulette illalla stressaantuneina ja huonolla tuulella töistä kotiin ja olette täynnä negatiivista energiaa…olonne paranee kissan seurassa kuin ihmeen kautta jo hetkessä, kun alatte silittää sitä…Te rauhoitutte.”…

…Toisin kuin kissat, ihminen kieltää usein itsensä ja keskittyy kadehtimaan muita. Se onkin paras tapa pysyä onnettomana”…

”Kissat ovat ylpeitä ja onnellisia siitä mitä ovat”…

No ennen maalla navettakissat lähtivät maaliskuun tietämissä maalisreissuilleen, palasivat tai eivät, yhdentekevää. Usein kuitenkin tulivat korvat revittyinä kosiotaisteluissa ja laihoina kuin luurangot. Eivät ne mahtaneet olla järin onnellisia, mutta emännän maitokupin äärellä alkoi turkki taas sädehtiä.

Kyllä kissat ihaniakin olivat. Sisäkissat kehräsivät kuin mummin rukki, pehmeästi ja lämpimästi. Unilankaa punoivat lapsille.

Tämä kirja on todella kivasti tehty. Eipä siinä sotkeuduta norsunluutorniin, paremminkin muistutellaan ihmisille mieleen, että luontokappaleista on paljon psyykkistäkin hyötyä. Sama se oli maalla. Monta murhetta tuli itkettyä hevosen kylkeä vasten ja unohdettua rauhallisen lehmän lämmössä huolenhäivät, isot ja pienet.

Kiva kirja kerrassaan. Etten sanoisi excellent ++. Siinä on oivallettu kissojen psyyken terveydelle tärkeät luonteenpiirteet. Jospa vaikka otettaisiin käyttöön kissojen tapa terveen itserakkauden vaalimisesta. Itselleen kun ihmisenkin pitäisi olla kaveri eikä vihamies.

Niin, että näillä mennään. Lemmikit ovat ihmistä varten. Auttelevat monesti juuri oikealla hetkellä ja herättelevät toisaalta hoivavietin.

Herranjestas ja pusi pusi…

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Raija Pelli: Kikka, Mä haluun viihdyttää, Docendo Kustannus 2020

Kikan salat melkein julki

Ystävä Raija Pelli otti pieteetillä

Raija Pelli: Kikka, mä haluun viihdyttää, Docendo Kustannus 2020

Kikan tytön kummi Raija Pelli oli laulajalle henkiystävä. Niinpä hän tuli jossakin vaiheessa luvanneksi, että joskus, jos tähti itse uuvahtaa, hän laittaa tarinan kansien väliin.

No toki Kikan taipaleessa anekdootteja riittää, vaikka niitä vähän karsisikin:

…”Hän ei ollut tyytyväinen uransa suuntaan. Vaikka levyt kävivät hyvin kaupaksi ja yleisö palvoi idoliaan, Kirsi tiesi pystyvänsä parempaan”…

…”Orkesteri soitti ikonisen hittipotpurin saatellakseen Kikan lavalle. Hän saapui lopulta vartin myöhässä, hoippui pahasti ja soperteli niitä näitä juovuksissa. Esiintymisestä ei tullut yhtään mitään.”…

…”Kikka oli erinomainen joukkojen villitsijä. Hän nautti esiintymisestä antautuen joka solullaan laulujen tunnelmaan. Hänen olemuksensa huusi huomiota.”…

Että mitä. Siteeraisin mennyttä sanaseppoa Veikko Lavia: ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”…

Eihän sitä rillumarei-miehistäkään tykätty kriitikkopiireissä, mutta kansapa tykkäsi. Kikka sai miljoonia hyvälle mielelle ja iloiseksi. Se ei ole vähän se.

Mutta siihen hyvänteväisyyteen hän uhrasi oman mielenterveytensä ja fyysisen kuntonsa. Niin se vain on, että varsinkin miesväki tuntui ihan hullaantuneen tästä laulajatähtösestä. Saattoipa joskus sukkula löytää venuksen konsertin päätteeksi kotona.

Hyvä Kikka, kertakaikkiaan

Jouko Varonen

SARV:n jäsen