Mustanaamio, vuosikerta 1974, Egmont-kustannus

Efektiivistä luettavaa

Mustis selvittää melkoisia sotkuja

Mustanaamio, Vuosikerta 1974 parhaat Mustanaamio-seikkailut, Egmont-kustannus

Kun Mustis alkaa perustaa kuuluisaa Viidakkopartiota, on hommassa pari muuttuvaa tekijää. Pitää nimittäin taistella pahiksia vastaan yksi kerrallaan ja taltuttaa veriset merirosvot hyvän puolustajiksi. Mutta mikäpä ei mustikselta onnistuisi ja kylkiäisenä löytyy vielä kaunis nainen. Kas kun nainen on prinsessa, jota porukka pitää vankinaan ruhtinaallisten lunnaiden toivossa. Niinpä päästäänkin kohta viettämään viidakkohäitä ja niistä ei oletettavasti kukaan selviydy ilman pientä päänkivistystä. Viidakon tisleet kun ovat kuuluisia.

Mustis on Mustanaamioiden alkupään miehiä. Nyrkit rautaa ja kunto melkoinen. Kun itse pressa syyllistyy juonitteluihin viidakon edun kustannuksella, on tietysti edessä tosipaikka. Mutta mustis tuntee konnien metkut, jopa korkealla tasolla. Homma on hoidettava.

Mustis-sarjat (432 s) ovat ajankohtaisia vielä nykyisinkin, vaikka ovat tällä kertaa vuodelta 1974. Aivan tuossa hiki helmeili otsalla ja mieleen tulivat monet nykyajan poliittiset kuviot. Arvelin jopa, että nyky-yhteiskunnassa olisi paikka tuollaiselle vaeltavalle aaveelle, joka pistää rötösherrat kuriin.

Sehän tuli kriitikolla taas yö valvottua. Aamupuuro odotti ahkeraa kynäniekkaa ja lenkki keväisen raikkaassa ulkoilmassa. Silmät jotenkin avautuivat naamiomiehen seikkailuja lukiessa.

Kas, kun maailmassa taitaa olla tänäänkin samantapainen ikiaikainen hyvä-paha vastakkainasettelu. Tuli jotenkin paranoidinen olo. Mustikset ovat siis sukua vaikkapa hämähäkkimiehelle, batmaneille tai robin hoodeille. Aina on kysymys henkilöstä, joka taistelee yhteiskunnan mädännäisyyttä vastaan. Ikävä kyllä, todellisuudessa ei homma hoidu mustiksien avulla vaan paha jyrää rehellisten yritykset alleen.

Mitä siis? Voimaannuttavaa lukemista, vaikka konnien kieroutuneet elkeet ovat monisyisiä ja johtavat usein sylttytehtaalle. Siinä moni mustiskin on kokenut kohtalonsa ennenaikaisesti, mutta onneksi entisten mustisten tilalle nousee aina uusia ja entisiä ehompia.

Kirjassa on kiva tekstuuri, joka perustuu usein siihen, että isäntä kaivaa arkistostaan suuren opuksen, jossa kerrotaan edellisten mustisten seikkailuista. Efektiivinen musta-valko – kuvitus on varmaan jokaisen pojan, jopa miehen mieleen. Onhan se kiva nähdä, kun konnat saavat päin lättyä. Mustis on kompleksisempi kokemus, kuin monet muut samassa genressä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

 

 

Buster: Benny kultajalka, Melchester Rovers, Egmont Kustannus

Gurun nappulakengät

Jalisfanien mielilukemista

Buster: Benny kultajalka, Melchester Rovers, 1972 – 1973, Egmont Kustannus

Juttuhan menee siihen malliin, että heiveröinen Benny, joka on muiden mielestä lähinnä mitättömyys jaliskentällä, saa jalkaansa todellisen gurun jalkapallokengät, joita mummi on säilytellyt ullakolla. Kengät tietysti johdattelevat hänet uskomattomiin suorituksiin.

Jalkapalloilijoiden elämän varjopuolilta ja matalapaineilta eivät ihmekengätkään auta pääsemään, mutta pääasiassa pojan ura on nousujohteinen. Onneksi hän voi seurailla entisen suursuosikin elämänvaiheita kirjasta. Tapahtumat identifioituvat täsmälleen häneen itseensä. Jopa maalitilanteet ja nappisyötöt ovat samoja.

Siinähän sitä jutun juurta. Päähenkilö on myös piirretty sympatioita herättäväksi pojanruipeloksi, joka kenkineen nousee tietysti legendaksi ja saa kykyjenetsijät polvilleen. Mutta tarvitaan särmää lisää ja sitä tuo kenkien ajoittainen katoaminen. Ilman niitä Benny kultajalka on täysi mitättömyys.

Kengät löytyvät viime hetkellä ja Benny tekee viidessä minuutissa hattutempun. Tuttu Juhani Peltosen Elmo-teema tuli mieleeni tästäkin sankarista, joka on ylivertainen ja voittamaton. Onhan niitä muitakin kirjallisia ja kuvallisia tuotteita, jotka hyödyntävät tätä populaaria tapaa lähestyä lukijaa. Itsestäni tuli hetkessä Benny-fani.

Rovers-sarjoissa on jo tyypillisempää pahis-hyvis asetelmaa, jonka nuortenkirjailijana tunnen. Lopuidyllejä löytyy vaikka välillä tulee lättyyn pahiksilta ja aina ei voi edes laverrella. Kosto nimittäin olisi kova. Homma muuttuu roverseissa monisyisemmäksi ja vaativammaksi.

Kolhuilta ei vältytä, mutta aina näkyy valoa taivaanrannalla ja lukijan usko hyvän voittoon säilyy.

Että mitä. Todella kivoja ja koukuttavia nämä 70-luvun sarjikset. Kello tikitti huomaamatta pikkutunneille Bennyn ja Roversien seurassa. Itsekin kirjoitin joskus jääkiekkoaiheisen jatkokertomuksen ”Kikka vitonen” nuortenlehteen, joten jotakin tiedän tämäntyylisestä viihteestä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Tex Willer, Verta hiekassa, Egmont kustannus

Efektiiviset lännenkekkerit

Kuulahalvauksia ja lyijymyrkytyksiä

Tex Willer, Verta hiekassa, Egmont Kustannus

Vietin taas aikaa Willerin ja Carsonin rehdissä seurassa. Inkkaritkin olivat tuohon aikaan voimissaan, varsinkin jos pahikset rokottivat kipeästi aseineen. Nuolikuurohan siitä oli seurauksena. Inkkarit kun osaavat olla myös viekkaita. Järjestivät aikanaan jekun itselleen kenraali Custerille joka tietysti pantiin lopulta pötkölleen. Kosto oli suloinen, inkkarien veriviholliselle, mutta eivätpä tulleet silloinkaan ajatelleeksi, että ampuivat myös omaan jalkaan. Heille seurasivat vaikeat ajat niin kuin muistamme.

Mutta asiaan. Kun Tex ja Carson ovat tehneet selvän pahiksista ja luulevat karkuun päässeenkin jo saaneen tarpeekseen, on arvio väärä. Kohta ollaan taas puukkohippasilla. Kas, kun arvokkaaseen ratsupiiskaan on kätketty tärkeä pergamentti, joka tietää kultaa ja leveää oloa.

Rempseää Jerry Cotton – tyylistä verbalistiikkaa löytyy Texin ja Carsonin sanailusta tälläkin kertaa ja sehän on kaiken suola. Kun aikanaan kirjoitin kouluaineen Texien tyylillä, niin opettaja tuumi, että Jouko on kyllä aikamoinen sanataituri ja tälläsi minulle erinomaisen arvosanan sepustuksestani. Toki minusta tuli myöhemmin nuortenkirjailijakin, joka tietysti luotti tuttuun tex-teemaan, jossa paha sai palkkansa. Pojat semmoisesta tykkäsivät seikkailukirjoissani.

Kyllä texit ovat kivaa lännenviihdettä. Siinä jäivät lapsenakin lapasen peukaloa imeskelemään ne, jotka diggasivat Aku Ankan ja Roopen tyylistä. Texeissä kun pahisten henkikullan menetystä ei erityisemmin noteerata. Pistetään ukkoa ketoon, kun siltä tuntuu ja mukana on tuhti annos lännenromantiikkaa inkkareineen ja seriffeineen, nuolikuuroineen ja rivollileikkeineen.

Oikeudenmukaisia ovat Tex ja Carson, tottakai. Se on jutun juju. Pahan on saatava palkkansa. Pidin tätä Verta hiekassa -koostetta ( 300 sivua) taas todella lukemisen arvoisena ja upeana lännenviihteenä.

Kuvituskin on värillistä ja henkilö- ja teemaskaala, joskin mustavalkoista ja stereotyyppistä, niin koukuttavaa. Lemmenluritukset ja rikollisempatiat kun kuuluvat muunlaiseen genreen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Eino Grön, Muistojen laulut, Valitut Palat

Levytyksiä seitsemällä vuosikymmenellä

Mahtava kokoelma tangogurun tuotannosta

Eino Grön: Muistojen laulut, 2 CD, Valitut Palat 2019

Tulipa kuunneltua Eikkaa puoli päivää oikein nostalgioissa. Nuoruuden idoleihini kuuva Grön loi karismaansa myös painijana, mutta tuumi, että se olisi vaatinut koko miehen. Pianotunteja tarjoiltiin vanhempien taholta, mutta tie johti painisalille ja nuotit jäivät ö-mappiin.

Kohtapa komea nuorukainen keksittiin kirkkokonserttien solistitehtäviin ja tanssilavoille. Tie tangokansan suosioon avautui komeakroppaiselle ja edustavalle jässikälle. Kirkkoa hän ei kuitenkaan unohtanut ja häneltä on ilmestynyt mm. levytys Kotikirkkoni. Tässä kotikirkossa, Reposaaressa,  Grön käy yhä säännöllisesti konsertoimassa. Juhannuskeikankin hän tekee myös aina samalla valitsemallaan tanssilavalla.

Toivo Kärki hoksi nuoren lahjakkuuden, kun tämä oli voittanut Kärjen iskelmälaulukisan kaksi kertaa. Tottakai Kärki sävelsi hänelle hittikappaleita ja kohta rahaa alkoi tulla ikkunoista ja ovista. Jäyhä Grön repsahti myös kuningas alkoholin pauloihin, kunnes Junnu Vainion, hyvän ystävänsä, esimerkkiä seuraten lopetti viinasten nauttimisen kuin seinään. Se oli hyvä liikku.

Golfinpelaajana Floridassa kuntoaan ylläpitävä Grön on vieläkin levyttävä laulaja vaikka ikämittarissa on kunnioitettavat vuodet.

Itse lasken Grönin omalla listallani Olavi Virran ja muiden kruunamattomien tangokuninkaiden joukkoon kuuluvaksi. Lapsuuden elämykset kun ovat jättäneet mieleen pysyvän muistijäljen. Maalaispojalle luonto, musiikki ja luovuus olivat elämänehto.

Kuuntelin lauluja ja nautin. Vanhoissa tangoissa on upeiden melodioiden ja tulkintojen lisäksi myös se elementti, että samaa kertosäettä ei jankuteta liikaa. Kun tangobuumi hetkellisesti lopahti, sai Grönin tuotanto uusia ulottuvuuksia ja sävykirjoa ulkomaisista covereista.

Muutoksen tuulet puhaltavat nuorisomusiikissa, kuinkas muuten. Itse en edes saa selvää rap-artistien sanoituksista. Jotakin nuoret niistä löytävät, kun tungeksivat tuhatpäisin joukoin konsertteihin. Suuntaan aina joulun seutuun kuuntelemaan Grönin esityksiä ja loistavaa yhteistyötä huolella valitun säestäjän/säestäjien kanssa. Hyvä joulumieli siitä on aina palkkiona ja tietysti mukaan jää myös levytys itsensä mestarin omistuksella. Osan konserttiensa tuotosta laulaja suuntaa aina hyväntekeväisyyteen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Jari Sinkkonen: Kiintymyssuhteet elämänkaaressa, Duodecim-kustannus

Psykoanalyysia a´la Jari Sinkkonen

Näkökulmia lapsuudesta vanhuuteen

Jari Sinkkonen: Kiintymyssuhteet elämänkaaressa, Duodecim Kustannus 2019

Sinkkosta lukiessa tunsi todella kaivautuvansa syvälle ihmispsyyken saloihin. Itse kuulun niihin ikäluokkiin jotka kokivat sodan kauhut lähinnä psyykkisinä kuvajaisina ja traumoina kotielämässä. Sinkkonen käsittelee paremmin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksia suhteessa vanhempien antamaan rakkauteen ja läheisyyteen tai sen puutteeseen.

Toki tuli selvitettyä moni arveluttavana pidetty ilmiö lasten ja nuorten käytöksessä ja tietysti kaikki tiet vievät usein Roomaan eli lapsuuteen ja jopa vauvaikään.

Arveluttavalle nuorten seksuaaliselle holtittomuudellekin löytyivät syyt. Turvallisuuden etsimistähän se on, antautumista harkitsemattomiin parisuhteisiin, vaikka partnerilla olisi vain lämmin käsi, mutta kylmä sydän, niinkuin kliseinen sanonta kuuluu. Ja sehän tietysti kasaa nuorelle vaikeuksia myöhemmissä ihmissuhteissa ja etenkin parisuhteissa. Holtiton käytös kun on monen mielestä tuomittavaa ja kunnon ymmärtävää parisuhdetta on vaikeaa löytää. Pojilla tällainen on tietysti vain miehistä ylpeilynaihetta. Kavereille kehuskellaan kokemuksilla, mutta yksin itketään. Tytöt kuitenkin voivat saada kyseenalaisen ja löysän naisen maineen loppuiäkseen. Etenkin jos he eivät löydä ymmärtävää puhekumppania, jolle voi purkautua rehellisesti ja käydä läpi elämän arkaluontoisetkin vaiheet.

Sinkkosen kirja tietysti vilisee paljon lainauksia lapsipsykologian guruilta. Opettajan toimessani pyrin noudattamaan kolmea perusprinsiippiä ( kotona ei aina sama onnistunut, kun suutarin lapsilla ei ole tunnetusti kenkiä):

– Kaikki tarvitsevat rakkautta ja positiivista palautetta. Se on psyyken lääkityksen ”pepanthen” eli yleislääke ja parantaa monet mielen haavat ja hiertymät.

– Luonto, musiikki ja luovuus vaikuttavat voimaannuttavasti paitsi lapsiin myös aikuisiin.

– Lapsi kestää vaikeitakin hetkiä, kunhan saa läheisyyttä ja turvallisuutta kotona.

Näitähän se Sinkkonenkin peräänkuuluttaa, vaikka joskus tekstiä ja terminologiaa tulee norsunluutornista. Kirja on kuitenkin kuin raikastuttava pikapsykoanalyysi ja todella vaikuttava kokemus lukijalle. Itsensä löytää tekstistä usein ja joskus jopa joutuu toteamaan:

– No, mutta, mikäs tippa se kierii poskella?

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Tuoretta maalia taidenäyttely, Lappeenrannan Taidemuseo

Taidemaalariliiton 90-vuotisjuhlanäyttely Lappeenrannan taidemuseo 19.1. – 28.4.2019

Käväisin Lappeenrannan taidemuseon tuoretta maalia Lappeenrannassa – näyttelyssä pikapäin. Olin juuri ollut metsän peitossa mm. kuvaamassa pikkutikkaa, jota on enää 5000 paria Suomessa. Jos aasinsillan vetäisin tähän näyttelyyn, niin näyttääpä kunnon ammattitaitokin olevan hakusessa nuorten taidemaalarien näyttöjen valossa.

Oli toki potentiaalejakin kykyjä, kuten moderneihin kliseisiin sortumaton Riikka Lenkkeri, jonka työt herättivät minussa, kriitikossa ja kirjailijassa, luovuuden ikiaikaisen kipinän ja peilasivat eriarvoisuuteen sortuvaa aikaamme todella kipeästi. Rivien välissä, jos ilmaus kuvataiteessa sallitaan, nousee hänen töissään esille mm. nuorison angsti ja ahdistus, josta pelastaa vain rakkaus ja läheisyys, jos sitä edes heille suodaan.

Nykyisin on taiteilijan homma enemmänkin työvoimatoimiston kaavakkeiden täyttämistä ja puhelimessa anoskelua. Leipäjonon näkymiä on ikuistanut Lappeenrannan taidemuseon lasikäytävään omalla naiivilla tyylillään myös Helena Laine.

Jos nyt toden sanon, niin näyttely ei oikein stimuloinut minua. Pitäisi löytyä enemmän särmää nykyaikana eikä vain yksityisiä kalpeita abstraktioita tai muuten triviaaleja toteutuksia.

Näyttely tuli käytyä läpi. Menin purkamaan tietokoneelle napsiamiani auringonpaisteisia kuvia pikkutikasta, Luojan taideteoksesta.

Itse asiassa suosittelisin nuorille taidemaalareille luontoa taiteensa innoittajaksi. Luovuus tulee luonnosta kylkiäisenä ja tietysti myös elämänvoima.

Tämä näyttely on lanseerattu Lappeenrannan taidemuseoon Taidemaalariliiton jäsenten töistä. Vastaava Tuoretta maalia – näyttely on nähty myös ( tosin eri teoksilla) Lahdessa. Eiköhän potentiaaleja taiteilijoita löytyisi myös niistä, jotka eivät kuulu liittoihin. Lappeenrannan taidemuseossa on nähty innostavampiakin näyttelyitä. Tämä kooste jäi vähän aneemiseksi. Myös museon henkilökunnan osuus oli omiaan masentamaan näyttelyssä kävijää. Täytyisi heittää luovuutta ja iloa peliin silläkin työsaralla.

Onko taloudellinen ahdinko vienyt nuorilta taiteilijoilta puhdin?  Tsemppiä vain vaativampiin esillepanoihin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Riikka Lenkkeri:

Nukkuva pari

 

 

 

 

 

 

 

 

Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys, Haamu Kustannus 2019

Mielikuvitusta, taitavaa kuvakieltä

Hassunkurisia keksintöjä lastenkirjassa

Ville Hytönen & Marjo Nygård: Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys, Haamu Kustannus, 2019

Ensinnäkin tosi monta plussaa Marjo Nygårdille teoksen mahtavasta kuvituksesta. Mielikuvitus ei tietysti lentäisi ilman Ville Hytösen oivaltavaa tekstiä, joka on kuitenkin hivenen kaavamainen, eikä oikein lähde jännitteiseen plaaniin.

Kysymyshän on proffasta, joka on mm. keksinyt kuun ja luonut oman pienoismaailmansa. Siinä on ihan oikeita lilliputti-ihmisiä.

 Löytyy kolossaalinen, romuista tehty robotti, Hullumasiina. Se tuottaa lämpöä pikkukansan maailmanjärjestykseen. Karhupuistossa asuu kolme karhua, joilla on rälläkät ( kulmahiomakoneet ) mukanaan. On myös tehdas jäteongelmineen.

Tutustutaan vielä mystiseen kosmonauttiin, Viiksi Vitaliin, jolla on salaisuus. Hän kun on ollut mukana Juri Gagarinin avaruuslennolla.

Robin Hood – tyyppiset rosvot nappaavat hullussa maailmassa rahaa rikkailta ja rakentavat niillä asuntoja köyhille. Löytyy klovnimuoreja, kummituksia, Pontus-poikaa, joka haluaa valmistaa terästä, jne…

Että mitä. Ihan hengästykseen asti mahtuu Hytösen tekstiin aihelmia ja tajunnanvirtaa. Tulee se tuntu, että kirjailijalla olisi ideoita vaikka millä mitalla. Kenties niin paljon, että alimmat jo happanevat, niin kuin entinen mestarikirjailija Eila Pennanen totesi eräässä matineassaan.

Marjo Nygårdin kuvataiteesta pidin. Hän komppaa Hytöstä oivasti ja taiteellisin nyanssein. Näyttää siltä, että kustantaja on löytänyt taitavan parin toteuttamaan uutta lastenkirjaansa. Enemmän olisin kuitenkin luottanut kerronnallisiin taitoihin, joita ansiokkaalta Hytöseltä kyllä löytyy. Tässä kronologisessa ilotulituksessa kun ei lapsikaan ehkä pysy oikein mukana. Kunnon jännitteinen tarina hullusta proffasta pienin nyanssein olisi riittänyt.

Jouko Varonen SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Mummo 5, Anni Nykänen, Sammakko Kustannus

Mummo liekeissä

Riemastuttavaa elämänoppia

Anni Nykänen: Mummo 5, Sammakko Kustannus 2018

Päivä kerrallaan on elettävä. Sopii ottaa ilo irti. Jos vanha kehno tarjoaa luisia sormiaan, niin lyödään ylävitoset. Lappeenrantalaislähtöinen Anni Nykänen on saanut lanseeraamansa Mummon jatkoajalle. Huikeaa on meno. Ikätoverien kanssa nautitaan ja naureksitaan vanhuuden tummille kliseille.

Vietetään aikaa uimarannalla makoillen. Rapsitaan kännykkäkuvia. Hoidellaan symppis-kissaa, omaa sydänkäpystä. Mummo jopa aikoo pääsiäisenä maalata vaarin munat, mutta pappa tuumii, että olipa pasha-vitsi taas kerran. Kissa käy isomalla tarpeella mämmilootaan ja vaari tuumii, että hapanta mämmiä. Mummokos kuittaa: – Lisää vain kermaa, kyllä se siitä.

Lappeenrantalaismuorit tutustuvat tietysti myös Hynyseen, vaikka Jouni tuumii, että perkule mummot.

Että mitä. Ihailtavaa on Nykäsen luovuus ja viisaus. Mummo, joka on kyllä melkoisen karu naamavärkiltään, tulee varmaan olemaan vanhainkodin ilopilleri, kuten elokuvan Opri aikanaan.

Kiva on Nykäsen näkökulma vanhuuteen. Joskus olen arvellut, että vanhustenhoidon ongelmatkin ovat kiinni vanhuksista itsestään. Jos he jaksavat olla jurnuttamatta vaivoistaan, niin takuulla hoitokin pelaa. Sitä saa mitä tilaa. Niin nuoren kuin vanhankin on kuunneltava muita, annettava positiivista palautetta ympärilleen.

Naureksin mummon metkuille. Nykänen tarjosi vinkkejä ikääntyvälle kriitikollekin. Vanha äitini tapasi sanoa:

” Olispa entinen aika ja nykynen mieli.”

Niin se on. Nykänen oivaltaa oikein. Elämäntaidon oppii usein vasta vanhana. Nuorena lyödään päätä seinään.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Ruth Ware, Rouva Westaway on kuollut, Otava Kustannus 2019

Kiva jännäri

Taattua Waren viihdettä

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut, Otava Kustannus 2019

Joskus napsahtaa lottovoitto kohdalle. Mutta eipä voittaja aavista mitkä ovat suuren rahan kirot. Toisen kerran joku kerää nuukana omaisuutta sukanvarteen. On saita ja pihi. Mutta eipä hänkään arvaa mitkä sotkut tuottaa sukulaisilleen. Siinä riidellään verissäpäin ja pidetään mykkäkoulua koko ikä. Joskus joudutaan turvautumaan rikoksiin.

Tämä psykologinen jännäri pääsee kunnolla plaaniin vasta loppupuolella, mutta jos kirjailijalta kysytään, hän oletettavasti vastaa samoin kuin Agatha-täti hänen kirjojaan pitkäveteisiksi kritisoineelle Hannu Tarmiolle:

” Mutta eivätkös loput olekin jänniä?”

Niinpä niin. Warella on tyylinsä. Hän on viihdyttävien jännärien tekijä, joka ei vyörytä niinkään esille verta ja suolenpätkiä. Homma etenee sopivan lukijaystävällisesti. Siksi Ware (s. 1977) on saanut miljoonia lukijoita useissa kymmenissä maissa. Joskus teksti vilisee stereotypioita ja kliseitä niin henkilöissä kuin juonessa, joka lienee klassinen. Tautologiaa ja tautonomiaakin löytyy.

Hommahan etenee perinteisellä perintöyllärillä, joka napsahtaa köyhääkin köyhemmälle. Ja koko kartano on jaossa. Mutta perillinenpä ei olekaan oikea, vaan nimikaima. Mitäs muuta kuin hoitelemaan rahoja tilille. Hautajaisissa voi itkeä muutaman krokodiilinkyyneleen tuntemattomalle henkilölle.

Homma pitkistyy, mutkistuu ja eskaloituu. Psykologinen virittely näyttää olevan Waren parhaita puolia. Joku pitää Waresta. Joku sanoo turhan pintaliitoiseksi. Itse lueksin kirjan pyhänseutuna ja olin ihan mielissäni, kun sain viihdettä, joka ei rassaa liikaa hermoja. Ihmissuhteiden ristisanoja kyllä kirjassa riittää, ja joskus yksinkertainen testamentti osoittautuukin todelliseksi gordionin solmuksi.

Tällaisesta kirjasta kansa tykkää. Kassakonekin kilkattaa lupaavasti. Kuka sitä nyt haluaa vaikeita asioita ja raakoja dekkareita näinä kevään positiivisina aikoina lueskella.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Murhaaja olympialaisissa, Korkeajännitys 1954, Egmont-kustannus

Korkkareita pappojen ajalta

Jouskamurhaajasta jättiapinoihin

Murhaaja olympialaisissa, Korkeajännityssarja vuodelta 1854, Egmont-kustannus

Korkkareita on tullut luetuksi. Sota-aikoihin sijoittuvat seikkailut ovat jääneet itselleni mieleen. Efektiivinen juoni ja kuvakieli kaikkine herkkuineen avaa melkoisia visioita sodanjälkeiseen sarjakuvaviihteeseen. Paljon on muuttunut niistä päivistä, eikä välttämättä hyvään suuntaan. Itse lueskelin yli kolmesataasivuista kirjaa kuin piru raamattua, etsien jotain korjattavaa. Mutta samalla tuli mieleen ajankuva sotien jälkeen ja se on todella näissä jutuissa paikallaan.

On herrasmiesseikkailija Rick Burtonia, taidekeräilijä Henry Owstonia, salaisen palvelun asiamies Andy Rossia, lentäjäsankari Toss Collinsia, tiedemies Zandoria, proffa Barringeria, kuulentäjä Brian Dawesia, jättiapinoita, koreita naisenpuolia, hulluja neroja, jne…

Ensin seikkaillaan merenpohjassa jossa merirosvot kurmuttavat Rick Burtonia olan takaa. Siinä piippukin taitaa välillä sammahtaa symppis-sankarilta.

Taidekauppias, keräileen taiteen lisäksi pahiksia ja naisia. Rytinää riittää ja pirullisia juonia. Todella efektiivinen kuvitus ja teksti turpiin mätkimisen ystäville.

Kokoelmaan mahtuu pari seikkailua avaruudessa ja tietysti siellä on pimahtanut nero operoimassa Maan valtausta. No kaavahan on jossakin muistijälkenä itsellänikin elokuvaseikkailuista. Ja kun kuun takaa löytyy vielä salainen planeetta jättiapinoineen, on keitos jo taattua sci-fi – kamaa.

Jouskamurhaaja rauhan ja jalon kilpailun tyyssijassa, sodanjälkeisissä Helsingin olympialaisissa, vilauttaa nykylukijalle etiäisen Mynchenistä.

Mitä siis? Seikkailut ovat mielenkiintoinen kurkistus 50-luvun sarjakuvataiteeseen. Aina ei painojälki ole niin eksaktia kuin nykyisissä korkkareissa, mutta sehän on se sama kuin vinyyliefekti CD – ja muistikkukaudella.

Pidin minä näistä. Lipsahti aamu iltapäivälle, vaikka aurinko paisteli ulkosalla ja houkutteli keväisen idylliselle kävelyreissulle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen