Louhen liitto, Mervi Heikkilä

Upea nuortenkirja

Noitamytologiaa ja nykyaikaa

Mervi Heikkilä: Louhen liitto, Haamu-kustannus

Kaksi innostunutta luontokuvaajaa, tyttö ja poika, ovat tämän tarinan keskiössä. Toki on noitia ja yliluonnollisia ilmiöitä, vanhoja taikoja ja noitaperinnettä.

Vietin intensiivihetken kirjan parissa, joka venyi useammaksi tunniksi, kunnes olin saanut luetuksi joka sanan tästä lukijaa koukuttavasta ja upeasta tarinasta. Nuortenkirjaksi tämä kai luokitellaan, mutta esim. vanhan noitaperinteen kuvajaiset ja taiat kyllä kiinnostavat varmaan iäkkäämpääkin.

Juttuhan menee niin että luontokuvaajat, jotka ovat lukion aloittamisiässä viettävät yön piilokojussa. Mistään rakkaudesta ei ”tietenkään” ole kyse vaan ystävyydestä. Mutta jokin outo tunne kutkuttelee mielessä, varsinkin aamulla, kun karhu tulee näkyviin ja kaverukset raksuttelevat kuvia siitä soitimella olevan metsokukon ja koppeloitten lisäksi. Näyttää siltä että tyttö osaa lukea eläinten ajatuksia ja lähettää ajatuksen voimin näille viestejä, joihin luontokappaleet myös reagoivat. Etenkin karhut ovat tytön ”henkiystäviä”.

Varsinainen noitafiktio alkaa siitä, kun tytön äiti tunnustaa, että tytär onkin ottolapsi. Äiti vie tytön oikean äidin luo pariksi viikoksi. Pian tyttö saa huomata, että oikea äiti ja isä ovat ”wanhan liiton” noitia ja tyttökin on perinyt noitageenajä.  Meno on sen mukaista aina kauhuskenaarioihin asti.

No, hyvä nuortenkirja päättyy loppuidylliin ja niin tämäkin, joskin todellisuus ja noituus tuntuvat vaihtelevan merkillisesti tarinan aikana. Paha saa palkkansa ja noitien ”pomo” Louhi pistää pahikset järjestykseen.

Todella mainio kirja. En ole paljon perustanut fantasiakirjallisuudesta, mutta tämä teos imaisi minut mukaansa täydellisesti. Noitien nimistössä on käytetty apuna todellisuuden henkilöidenkin nimiä, jotka ovat olleet vanhoja, menneinä vuosisatoina noitina poltettuja ihmisiä. Mukaan mahtuu paljon hauskojakin taikoja ja huumorimieltä.

Jouko Varonen

 

 

Urheilu, Vesiurheilu, Lector-kustannus

Johdatus vesiurheilulajeihin

Jatkoa Urheilu-sarjaan

Terhi-Anna Tuukkanen, Tuula Nuikka, Aivo Blum: Urheilu, Vesiurheilu, Lector-kustannus

Itselleni vesiurheilu-käsite tuo heti tuoreeltaan mieleen polskimisen uimarannalla ja hallissa. Usein opettaja tuli kosketuksiin myös vakavasti otettavien uimareiden kanssa, kun vei lapset halliin kokemaan uimisen ja uimahyppyjen iloa. Valvojan piti tietysti katsoa ja kommentoida jokainen sukellus ja aloittelijan uimasuoritukset. Asiantuntijat sanovat, että jo vauva-iässä olisi aloitetta valmentautuminen vesielementtiin. Jos lapsi uskaltaa laittaa kasvot veteen, on rohkaiseva ensikosketus saatu.

Mutta kirjaan. Sen taitto on huolellisesti laadittu. Joka lajista aina melonnasta lainelautailuun ja uimahypyistä purjehdukseen on laadittu tietoisku. Niinpä kirjaa voisi toisaalta nimittään vesiurheilun ABC-kirjaksi.

Kirja käsittelee kunkin lajin yleispiirteet runsaan ja asiantuntevan kuvituksen ryydittämänä. Lisäksi puututaan mm. lajin historiaan, sääntöihin, jne… . Mukana on vielä tietoiskuja ja Tiesitkö? – osasto.

Harvinaisempia lajeja itselleni ovat leijalautailu ja suppailu. Mielistyin kirjaan, joka ei turhaa ”jaarittele”, on taitoltaan asiallinen ja antaa oivallista motivaatiota lajia aloittelevalle.

Pidemmälle ehtineen on jo sitten kuunneltava valmentajan ohjeita, että ovi raottuu kansalliselle- jopa mm- tasolle tai olympialaisiin. Suomella on ollut menestystä sekä miesten, että naisten lajeissa, aina olympiatasolle asti. Kun katselee nuorten intoa, voi aistia mikä ”palo” heillä on menestyä ja edistyä lajissaan.

Sarjassa on yhteensä 10 osaa, joten urheilun eri osa-alueet tulevat siinä käsitellyiksi asiantuntemuksella ja tarkasti. Pienten lasten kiinnostusta lisää monipuolinen ja ammattitaitoinen kuvitus. Kirjat sopivatkin kaiken ikäisille, pienimmille ehkä parhaiten jonkun aikuisen kanssa luettaviksi.

Jouko Varonen

 

 

Tapasin Jeesuksen, Charlotte Rorth

Toimittaja tapasi Jeesuksen

Valaistumisen” analyysi

Charlotte Rorth: Tapasin Jeesuksen, Kriittinen toimittaja selittämättömän äärellä, Minerva-Kustannus 2018

Charlotte Rorth ( s. 1962) on tanskalainen toimittaja, jolla on vankka kokemus talous- ja kulttuurijournalismista, ja joka on kotona ”rokotettu” kaikkea joutavaa haihattelua, kuten uskontoa vastaan.

Mutta niin vain käy, että umpirealisti Rorth ”hurahtaa” uskoon, nähtyään espanjalaisessa kirkossa itsensä Jeesuksen. Toiset ihmiset ja hänen ystävänsä näkevät vain ”valaistumisen” joka hohtaa naisesta. Kirjan kielestä aistii myöskin jonkinasteisen ”vapautumisen” jonka lukija huomaa lukijaystävällisyytenä ja koukuttavana tunteena jatkaa lukukokemusta.

Asian tiimoilta on monta ymmärtäjää ja olalle taputtajaa, jotka tietysti arvelevat, että on rouva-paran hormonaalinen elämä vähän huojahtanut. Mutta Rorth vähän välittää ns. takana naureskelevista ystävistään. Hän alkaa tutkia tuota tapausta ja kuinka ollakaan tapaa Jeesuksen uudelleen samassa kappelissa. Syvä rauha ja rakkaus valtaa naisen mielen ja hän tietysti olisi valmis tekemään tuon tunteen takia vaikka mitä. Kokemus kun ylittää reilusti jopa orgasmin.

Kirja on hyvin laadittu. Erityisesti tykkäsin sen selkeästä kerronnasta, joka antaa oivaltaa, että kirjoittaja ei ole mikään hip-hap-huraa” – nainen. Toisaalta vanhan jäärän, kuten kriitikon mieleen hiipii ajatus, että olisikohan sittenkin kysymys tietystä hormonaalisesta jutusta, tai sitten hallusinaatiosta, joita herkät henkilöt joskus kokevat. Mene ja tiedä, mutta lukukokemuksena kirja oli miellyttävä ja stimuloi minutkin ajattelemaan uskonasioita vähän syvällisemmin. Ehkäpä on sittenkin joku korkeampi pyhyys” jonka kanssa kosketuksiin pääsevät vain harvat ja valitut, sielullisilta ominaisuuksiltaan herkimmät.

Sympatiani kääntyivät piankin lukukokemuksen edettyä kirjailijan puolelle ja tuumin, että jokainen ihminen ja hänen sisimpänsä ovat ”laulun arvoiset”.

Jouko Varonen

 

 

 

Sammakko, Mehiläinen, Lasten Keskus

Kivoja luontokirjoja pienimmille

Sammakosta mehiläiseen

Sammakko, suom. Maisa Tonteri, Lasten keskus 2018

Mehiläinen, suom. Maisa Tonteri, Lasten keskus 2018

Ei liene sattumaa, että pienten lasten kuvakirjojen aiheiksi on valittu juuri sammakko ja mehiläinen. Ne ovat sympaattisia kavereita ja monelle lapselle tuttuja. Lisäksi niiden elämään mahtuu yhtä ja toista ainutkertaista.

Sammakko kutee vesilätäköihin keväällä. Ensin kutupalloista kehittyvät nuijapäät, joilla on häntä  ja jotka ovat alttiita monille vaaroille, kuten sudenkorennon toukille, jotka iskevät kimppuun sumeilematta. Mutta nuijapäistä, joita on riittävästi, kehittyy vähitellen pikkusammakoita, joilla on vielä häntä ja jotka viettävät tovin vesielämämää. Viimein sammakon jälkikasvu pyrkii myös maalle, mutta tulee toimeen vedessäkin.

Mehiläisyhteisössä on sen sijaan arvojärjestys, jossa kuningatar on tärkein. Se synnyttää munat joissa uudet alut kehittyvät syöden mm. hunajaa. Mehiläisillä on myös tapana etsiä uusia kukkivia ketoja joista saa siitepölyä ja hunajaa. Ne ilmoittavat löydöksistään lentämällä taitolentoa ylös-alas. Se on merkki muille, että tännepäin.

Runoriimit ovat kivasti suomennettuja. On tärkeää, että riimi vie tarinaa eteenpäin ja on myös hauska:

Olen meniläinen/pörrötakki yllä/kaksi tuntosarvea/ja siivetkin sain kyllä. /Nähdään lentelyllä! Siitepölykopat/kotipesään kannan./ Ruokavarastoomme/mesilastin annan.”

Tällaisista, hyvin taitetuista, värikkäistä, opettavaisista ja käsittelyä kestävistä kirjoista lapset tykkäävät. Joskus ns. luukkukirjoissa ensimmäinen katselu on kaksi katselua yhdellä kertaa, ensimmäinen ja viimeinen. Liian monimutkaiset rakentelut kun eivät kestä lapsen otteita.

Jouko Varonen

Kuolema ei rakasta ketään, Peter James

Kolmiodraama Peter Jamesin tapaan

Viihdyttävää,efektiivistä, psykologista

Peter James: Kuolema ei rakasta ketään, Minerva-kustannus

Peter James ( s. 1948 Brighton) on englantilainen rikoskirjailija. Hänen tunnetuimmat dekkarinsa käsittelevät ylikomisario Roy Gracen tutkimuksia. Tämän sarjan teoksia on myyty yli 13 miljoonaa kappaletta ja käännetty 36 kielelle. Kuolema ei rakasta ketään-opuksen juoni voisi olla ns. ”tuttu juttu” jos se ei olisi kuuluisan dekkaristin kirja. James vääntelee ja kääntelee kolmiodraamaan liittyvää ongelmaa, jota ylikomisario Grace käsittelee, niin moneen solmuun, että lopultakaan lukija ei tiedä missä mennään. Ei sen puoleen Gracekaan, kunnes johtolankoja veriseen todellisuuteen alkaa napsahdella.

Viimeksi luin Jamesin teoksen ( Täydellisyyden hinta Minerva 2018), joka kertoi eräänlaisesta rodunjalostuksesta nykyaikana.   Sitähän harrastettiin jo Hitlerin kammioissa. Huonothan siitä oli seuraukset, niin Hitlerille aikanaan kuin kirjan päähenkilöille Jamesin fiktiossa. Lopulta veri roiskui joskin kirja kääntyi jopa psykologiseksi dekkariksi, joita esim. Georges Simenonin pienoisromaanit mallikkaasti edustivat.  Kauhuakin oli mausteena.

Homman nimi on se, että kurittoman miehen vaimo löytää uuden ystävän ja ystävyys kehittyy rakkaudeksi. Uusi ystävä lupaa pelastaa naisen perheväkivallalta ja lupaa ummet ja lammet muutenkin. Mutta sitten tulee kuvioihin jo kolmas nainen ja siinä on ylikomisario Gracenkin vaikea selvittää kenen kädestä kosto lähti.

Jamesin teksti on koukuttavaa ja selkeää. Osansa ”lukijaystävällisyydestä” on Jamesin tekniikassa käyttää lyhyitä, jopa päiväkirjamaisia ”ajoja” tekstissään. Tuntui tutulta tekniikalta minullekin, joka painin Jamesiin nähden mutasarjassa, kun käytin päiväkirjamuotoa osittain omissa nuorten seikkailukirjoissani, joita tuli julkaistua eri kustantajilta 24 opusta. Päiväkirjatyylissä on se hyvä puoli, että tekstin luku, jos myös tuottaminenkin tuntuu sujuvan nopsasti kuin Suomen kesäpäivät. Se tietysti tiiliskiviä suoltavalle kirjailijalle sopii.

Peter James on mestari ja voisi tietysti tässä yhteydessä sanoa myös: ”Kyllä kansa tietää!

Jouko Varonen

 

 

Karhumies, toim. Vesa Tuominen ja Esa Silender

Karhujen kanssa silmäkkäin

Sulo Karjalainen – petoeläinten auttaja

Vesa Tuominen-Esa Silander: Karhumies, Docendo 2018

Kuusamolainen Sulo Karjalainen ei ole mikään erakko-karhumies, kuten joku voisi luulla. Hän on kansainväliset yhteydet ja suomalaiset asiantuntijat tunteva mies, joka on ottanut elämäntehtäväkseen kärsivien metsän petojen auttamisen ja hoitamisen siihen kuntoon, että ne voi ”kotiuttaa” taas omaan elämänpiiriinsä.

Petoeläinkeskuksen perustaminen vaati jo suurempia satsauksia ja paperisotaa, jossa auttoivat Sulon hyvät suhteet suomalaisiin asiantuntijoihin. Itse presidentti Niinistö siteeraili Sulo Karjalaista uudenvuoden puheessaan, kun sanaili silmästä silmään katsomisesta ja yhdisti sanomansa myös maahan tulleisiin henkilöihin, joilla on vaikeaa.

Karjalaisella on neuvoja myös niille, jotka kohtaavat karhun vaikka marjastusreissullaan. Hän tuumii, että missään tapauksessa ei pidä lähteä pötkimään karkuun ja katsekontaktia on vältettävä. Ne herättävät karhussa hyökkäysvietin. Jos metsässä kulkija joutuu emokarhun ja poikasten väliin, on tilanne vähän vaikeampi. Siitäkin on selvitty maltilla, joskin joitakin yhteenottoja on Suomessakin rekisteröity.

Hellyttäviä kuvia ja videoita miehen ja karhun ystävyydestä on levinnyt ympäri maailmaa. Petoläinkeskus ja Sulo kiinnostavat myös Hollywoodin väkeä. He tekivät vierailun paikan päälle ja tunnin vierailu venyi neljäksi tunniksi.

Pidin kirjan ”väljästä” taitosta, jossa kuvamateriaalille annettiin ansaittu arvo. Myös tekstit ovat lukijaystävällisiä ja aitoja.

Kirja esittelee karhut ja niiden luonteenpiirteet tarkkaan. Karjalainen tuumii, että karhut ovat luonteeltaan ”taiteilijoita” tai energisiä ”häslääjiä” ”juroista” puhumattakaan. Taiteilijakarhun työt ovatkin suuressa arvossa ja niitä tulee koko ajan lisää. Kirja on todella upea taltiointi karhumiehestä ja hänen ystävistään.

Sympatiat siirtyivät heti alkusivuilta sujuvasanaisen eläinten sielunelämän tuntijan Sulo Karjalaisen puolelle ja varsinkin karhun ja Sulon suudelmat kuvissa varmaan ovat lukijoiden mieleen kuten ne kohahduttivat Hollywoodin vieraitakin. Karjalaisen toive on, että hänen työlleen saataisiin hyviä jatkajia. Luulisinpa, että niitäkin ilmaantuu, vaikka Sulolla on poskiarvet merkkinä karhujen huonoimmistakin päivistä.

Jouko Varonen

 

 

 

Täydellisyyden hinta

Eugeniikkaa, rodunjalostusta

Psykologinen trilleri

Peter James: Täydellisyyden hinta, Minerva 2018

Aviopari saa kuulla kuuluvansa siihen kouralliseen maailman ihmisistä, joiden ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin. Heidän lapsensa tulevat kuolemaan jo leikki-iässä, jos ei aiemmin, tiettyjen geneettisten virheiden vuoksi. Mutta pariskunta haluaa terveenkin lapsen ja tietysti siihen löytyy keino. Mystinen tohtori lupaa muutamalla sadalla tuhannella dollarilla tehdä lapsesta valioyksilön ja poistaa virheelliset geenit ja siinä samalla ( ilman vanhempien lisäpyyntöä) tehdä lapsesta muutenkin arjalaisen ihmelapsen.

No, vaikeuksiahan siitä tulee, kun sotkeudutaan hämäriin rodunjalostuspuuhin, niin kuin konsanaan Hitlerin aikana. Se ei ole nykyisin edes luvallista. Jamesin trilleri kääntyy sekä Simenonilta tuttuun psykologisen trillerin kaavaan, tai jopa Kingin ja Ian Mc Ewanin kauhukaavaan.

Tiiliskiven lukemista auttavat lyhyet ajot. Luvut ovat sivun tai kahden mittaisia. Lukukokemus myös tiivistyy, kun perhe huomaa millaiseen ansaan he ovat menneet. Siinä tulee mukaan masennus ja vaimokin vähät välittää miehensä varoituksista esim. alkoholinkäytön suhteen.

Itse olen kiinnostunut psykologisesta virittelystä enemmän kuin veren roiskeesta. Sen takia lukukokemus oli minulle enemmän kuin mieleen. Tosin tilanne muuttuu psykologisesta jopa kuvottavaksi ja väkivaltaiseksi.  Tiedän, että tällaista eugeniikkaa on todella harrastettu, joten kirjassa on myös totuuspohjaa.

Peter James on tuottoisa kirjailija. Dekkaristina hän on yksi maailman arvostetuimmista. Hänen kirjojaan on myyty maailmalla noin. 18 miljoonaa kappaletta. Kieli on luettavaa, jopa koukuttavaa.

Jouko Varonen

 

 

 

Ihmismielen sosiaalisuus

Sosiaalisuutta ilmenee myös eläimillä

Sosiaaliset ryhmät ja uskonto vaikuttavat

Sosiaalisuus, toim. Antti Gronow&Tuukka Kaidesoja, Gaudeamus-kustannus

Sosiaalisuus on tutkimusten myötä myös eläinten piirissä tärkeä ominaisuus. Tämä, suurelta osin teoreettinen teos pohtii sosiaalisuutta ja sen vaikutuksia ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Joku ihminen on luonteeltaan sosiaalinen ja luo ystävyyssuhteita toisiin vähäiselläkin tuntemuksella. Tämän olen huomannut myös opettajana toimiessani. Koulun seinustalla seisoskelevat ne epäsuositut ja vähemmän sosiaaliset lapset, joilla voi todella olla yksinäistä ja vaikeaa. Nykyisen sosiaalisen median aikakaudella voi paha olo vielä pahentua esim. keskustelupalstojen kanavilla. Joku jopa päätyy toivottomiin tekoihin tämän vuoksi.

Mutta kirjaan. Kirjan tutkijat selvittelevät sosiaalisuuden käsitettä joskus tieteellisesti, kenties tohtorinväitteiden tai graditöiden siivittäminä. Sisällöstä löytyy neurotieteilijän näkökulmaa, Ihmismielen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen korrelaatiota, yhteisön ja mielen välistä siltaa, ympäristöön hajautunutta kognitiota, sosiaalista järjenkäyttöä, jne…

Kirja on hyvä ja hyödyllinen esim. tutkimusten ja erilaisten opinnäytteiden tekijälle. Itselleni tuli usein tenkkapoo, kun en oikein pääse helposti sisälle tieteelliseen esitystapaan. Toki löysin kirjaa tutkittuani jotain tärkeää ja yleispätevää.

Ihmismieli on siitä erikoinen, että jotkut ovat jo lapsuudesta asti ns. ”hiljaisia poikia ja tyttöjä” joille sosiaalinen kanssakäyminen ja suhteiden solmiminen on vaikeaa. Toisilla kavereita riittää, he ovat työpaikan ”lemmikkejä” ja kaveriporukan ilopillereitä”. Positiivisuus lienee sosiaalisuuden tärkein edellytys. Pessimistiä ei monikaan huoli kaverikseen. Kirja stimuloi monenlaisia ajatuksia, mutta tietysti toivoisin luettavakseni myös ns. selkokielistä kirjaa sosiaalisuudesta ja sen vaikutuksista, jopa kansan antamien esimerkkien ryydittämänä. Näiltä tekijöiltä semmoinenkin onnistuisi.

Jouko Varonen

 

 

 

The Renegades, Luopiotarina

”Kauhukakarasta” ”hiljaiseen poikaan”

Renegades villitsi Suomen

Esa Kuloniemi: Renegades, Luopiotarina, Like-kustannus

Renegades yhtye perustettiin Isossa-Britanniassa vuonna 1960. Yhtye oli suosionsa huipulla Suomessa 1060 – luvun puolessa välissä, mutta ulkomailla sitä ei juuri noteerattu. Kun yhtye esiintyi Suomessa Yhdysvaltain sisällissodan ratsuväen mukaisissa uniformuissa, se herätti melkoista hysteriaa.

Yhtyeen löysi Suomeen Leo Heinonen. Ensiesiintyminen oli Stockmannin tavaratalossa. Alkutaival ei ollut helppoa Suomessakaan. Mutta Heinosen manageroinnin ansiosta löytyi suomalaisia miellyttävä staili niin pukeutumiseen kuin musiikkiinkin. Cadillac – kappale taisi olla tie menestykseen. Kansa hullaantui, ja sehän tiesi kassakoneen kilinää.

Kuloniemen kirja näyttää yhtyeen tiestä kaiken tarvittavan. Lukijaystävällisenä se kerää varmasti ihastusta myös muissa kuin 60 – lukulaisissa. Itse olen ajatellut poikien ulkonäöstä että siinähän on Beatles – klooni aina kampauksia myöten.

Kirjajärkäle vaatii toki nykynuorisolta viitseliäisyyttä, mutta on muistomerkki kansan villitsijöistä, joita on riittänyt Suomessa myöhemminkin aina Hurriganesista – Dingoon.

Kirja spekuloi myös sitä, miksi esim. Briteissä ei innostuttu tästä yhtyeestä. Kirjan tekijä on saanut vielä autenttisia puheenvuoroja Renegadesin jäseniltä, joista osa on mennyt manan majoille.

Kuvituskin ryydittää kirjan antia melkoisesti. Vielä löytyy niitä wanhoja rokkarifaneja, joille kirja on oletettavasti aarre.

Yhtyeen tulot eivät silti olleet kovin suuria menestykseen verrattuna. Suomalainen bändi sai matkakeikasta keskimäärin 600 markkaa ja Renegades laskutti tonnin ja kahden tonnin väliltä.

Naisväen keskuudessa nämä ”namipalat” olivat tosi suosittuja: Ne naiset huusi kuin sotasotijat ja tunki lavalle. Maaseutujärkkärit oli helisemässä. Ian Mallett oli varsinkin likkojen suursuosikki. Se lymyili aina Grahamin selän takana kun meni autoon.” …

Lueksin kirjaa pyhäpäivän ratoksi ja totesin kerran, että kansansuosio hullaannuttaa paitsi kansan myös yhtyeen jäsenet. Kotielämä menee sekaisin siinä samalla. Megauosio on semmoinen asia vielä nykyisinkin.

Jouko Varonen

Kekkonen urheilumiehenä

Kekkosen urheilusaavutukset

Känä ” oli Suomen paras

Kalle Virtapohja: Kekkonen urheilumiehenä, Kilpakenttien Känästä Suomen presidentiksi, Docendo 2018

Kekkonen oli urheilussa monen lajin taitaja, mm. vauhdittomien lajien ja korkeushypyn, hiihdosta puhumattakaan. Perässähiihtäjien letka jäi usein jälkeen ladulla ja saavutti Urkin vasta nuotiolla jossa hän oli nauttimassa kuumaa juomista ja välipalaa.

Kalle Virtapohja on tehnyt muistaakseni kirjan myös Paavo Nurmesta ja tietysti siitä on kertynyt aineistoa tähänkin kirjaan. Kekkonen yhdisti urheilun ja politiikan ja ilman urheilua hänestä olisi tuskin tullut presidenttiäkään, etenkin kun oli ”kutosen poika” ja levoton koulutunneilla. Onneksi opettajat huomasivat levottomuudessa piilevän nerouden ja kohtelivat ”Känää” hellävaraisesti.

Eräs ”Urkin” saavutuksista urheilun saralla oli myöntää Työväen Urheiluliitolle tasavertainen asema SVUL:n kanssa. Tämä tietysti yhdisti urheilun sitein kahta kansanosaa, joilla oli muistissa verinen kansalaissota. Niinpä oli mahdollista, että punamultahallituksesta saatiin tosi pitkäaikainen Kekkosen presidenttikaudella.

Kirja on hyvin tehty ja mielenkiintoinen. Toisaalta se yhdistää urheilun ja politiikan. No niinhän se Urkkikin teki. Urheiluun kun liittyivät vielä metsästys ja kalastus, jotka olivat valtiovierailulla takuuvarma ohjelmanumero. Urheilun avulla Kekkosesta tuli varsinkin maalaisväestön suosikki ja tosi energinen myös henkiseltä ja fyysiseltä kantiltaan.

Juhani Suomi jätti mammuttimaisista Kekkos-kirjoistaan urheilun kokonaan pois. Onneksi Uinon kirjassa ”Rillit pois ja riman yli” annettiin paljon omakohtaista tietoa Urhon harrastuksista myös urheilun saralla. Myös muut Kekkoselle läheiset ovat aukaisseet sanaisen arkkunsa tästä ”vaarattomasta” aihepiiristä. Vanhoilla päivillään Urkki antoi nauhoitettuja haastatteluja mm. Maarit Tyrkölle, ”luottotoimittajalleen”. Niitäkin Virtapohja nyt hyödyntää.

Hyvä kirja. Liian paljon manan majoille siirtynyttä pressaa on tölvitty poliitikkojen ja naisten tekemissä kirjoissa. Tällainen kirja antaa ansaittua arvostusta todelliselle valtiomiehelle, joka nimitti nousukaspoliitikkoja ”saatanan tunareiksi”.

Jouko Varonen