Arttu Wiskari, Tarinoita arjen sankareista. 2 CD, Valitut Palat 2018

Mökkitiestä Tuntemattomaan potilaaseen

Yliveto Arttu Wiskari

Arttu Wiskari: Tarinoita arjen sankareista, 2 CD, Valitut palat 2018

Se oli vuotta 2011 kun Wiskarin Mökkitie – kesähittiä soitettiin yhtenään radiossa ja muissa viestimissä. Laulu kertoi haikean tarinan pienestä pojasta joka halusi ajaa autoa mökkitiellä , kun isä oli vieressä neuvomassa. No juttu ei päättynyt kovin onnellisesti, mutta laulu kirjoitettiin syvälle suomalaisten sydämiin.

Tällä tavalla suomalainen iskelmä- ja popmusiikki toimii nykyään. Laulun lisäksi nimittäin on kaupan  koko laulaja persoonallisuuksineen ja äänineen. Sitten kun hitti on saatu rustattua, on keikkabuumi varmistettu hamaan vanhuuden päiviin.

Lopullinen niitti Wiskarin kiintotähden asemaan oli laulu Tuntematon potilas. Laulu kertoi muistisairaan papan tarinan ja kosketti suurta osaa suomalaisista. Keikkapaikat täyttyivät kerta toisensa jälkeen.

Wiskari puursi ihan tavallisia töitä, ennen laulajan menestystään. Hän oli rautakaupan myyjä. Vastaavia tuhkimotarinoita löytyy vaikka millä mitalla. Souvarien laulusolisti painoi tavallista duunia Ruotsissa, mutta huomasi onneksi markkinaraon musiikilleen Suomessa. Antti Tuisku on ollut kaupan kassa. Mutta kun saa hittilaulun, niin kylläpä kuuluisuus saa ruman ankanpojan muuttumaan joutseneksi.

Wiskari on tietysti ottanut vauhtia uralleen myös Vain elämää – ohjelmasta, joka tekee vaikka unohtumassa olevista laulajista taas kansan rakastamia.

Wiskariltakin on putkahdellut levytyksiä mukavasti, kun laulut alkoivat myydä. Hänen tarinansa ovat lähellä Suomen kansaa ja tavallista arkipuurtajaa. Repertuaarista on tässä boxissa mukana mm. Kuningaslohi, Suihkuverhorengasedustaja, Ystävän remppa, Sadun alkkarit, Työmiehen lauantai, Kun me diskossa suudeltiin, Naapurini Kaj Mulqvist, Pistokeikka Kalajoelle, Jarin mummo, Rautakauppias, Ikuisesti kahdestaan ja mitä niitä onkaan.

Mahtava kavalkadi suomalaisia tarinoita esitettynä tosi persoonallisella äänellä ja fraseerauksella. Nautin suuresti tästä koosteesta!

Jouko Varonen

 

 

 

 

Mamoud, Täällä pohjantähden alla, Arktinen Banaani, 2018

Napakkaa mamuasiaa

Jokainen asukas on vainon arvoinen

Arto Nyyssönen: Mamoud, Täällä pohjantähden alla, Arktinen Banaani 2018

– Kuopiolaiset naiset osoittavat mieltä yleisellä paikalla imettämisen puolesta. – Mikähän on mielenosoituksen nimi? – Maetoo.

Mamoud omistaa pizzaravintolan. Hän on tämän sarjakuva-albumin päähenkilö ja huomioi kävelyillään nykymaailman menoa Suomessa. Siihen kuuluvat tietysti maahanmuuttajat ja rasistit, joilla ovat pesäpallomailat herkässä. Kun poliisit tulevat ottamaan pesismailat pois porukalta, joka aikoo hakata mustan miehen, skoudet tuumivat: – No no pojat, pesismailat pois. Suomessa saa harrastaa väkivaltaa vain jääkiekkomailoilla.

Kesäisellä aurinkorannalla on pilvistä. Tunnelma on vähän ankea. Mutta tilanteen pelastaa marokkolaisen näköinen mies joka tuumii hymyillen, että jos aurinkoa ei voi ottaa, aina voi ottaa pilveä.

Kaupunki on laittanut mustat miehet lapioimaan lunta. Yksi tummaihoisista sadattelee: – Pärkkele, tämä ei ole valkoihoisten hommaa!

Arto Nyyssönen kuvaa suomalaista yhteiskuntaa aika tarkkasilmäisesti ja joskus viiltävästi karrikoiden, niin että albumin lukijalle tulee ihan vaivautunut olo. Sepä se onkin hyvän sarjakuvan laadun tae.

Pidin kirjasta. Suorastaan ahmin sen. Tietysti siinä on joskus vähän liikaa steretypioita ja populaaria miellyttämistä. Mutta jos nauretaan maahanmuuttajille niin ainakin rivien välissä myös suomalaisille ennakkoluuloineen.

Mamoudin seikkailuista on suuri osa ilmestynyt aiemmin lehdissä, mutta Nyyssönen on viilannut albumistaan taitavasti ympärivuotisen kavalkadin. Se on vaatinut myös uusien ja ennen julkaisemattomien strippien tekemisen.

Mahtava albumi. Tuskinpa tuosta kukaan pahoittaa mielensä vaikka joskus huumori välähtää kuin konsanaan stiletit skinien käsissä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Kari Tapio, lainatut laulut, covereita, Valitut Palat kustannus 2018

Mestari Kari Tapio

Parhaat coverit

Kari Tapio, lainatut laulut, – 46 ikivihreää iskelmää, 2 CD, Valitut Palat 2018

Olin kuuntelemassa taannoin Kari Tapion konserttia. Mies oli hivenen huonossa hapessa, mutta lepotaukojen avulla hän pystyi vetämään kokonaisuuden täysipainoisesti. Tapion ääni oli parasta juuri viimeisinä vuosina. Siitä sain minäkin, laulajan ikifani, vielä nauttia.

Humaani ja joviaali mieshän se Tapio oli. Olin jossakin Parikkalan paikkeilla tulossa Pohjois-Karjalasta. Kari Tapio oli taas samassa kahviossa varailemassa itselleen mukavaa hotellihuonetta, Joensuun keikan ajaksi. Juttelin siinä pari sanaa lemppariartistini kanssa. Siihen tuli poikani ( 5-vuotias). Kari intoutui antamaan kahvion levytelineestä levynsä pojalleni ja vielä nimmarilla. Ilmaiseksi tietysti. Kari oli silloin suosionsa keskivaiheilla. Pojalle ei jäänyt tapaamisesta muistijälkeä. Mies jatkoi Joensuuhun ja minä laitoin Karin levyn soimaan auton soittimesta. Vaimo tapansa mukaan hiljensi soittimen ääntä äärimmilleen. Hän ei tykännyt iskelmämusiikista, papin tytär kun on.

Mutta asiaan. Tapion läpimurtobiisiksi muodostui Laula kanssain-hitti vuonna 1976. Sitten tulivat Viisitoista kesää (v.1970) ja eräs artistin suurimpia menestyksiä, Olen suomalainen. Coverit olivat tärkeä osa cantrilaulajan maineenkin saaneen Tapion uralla. Tästä kokoelmasta löytyvät mm. tutut Uneen aika vaipuu, Tulta isken missä taula on, Muisto vain jää, Vihreät niityt, Kylähäät, Elämältä kaiken sain, Suudelmin suljetut kirjeet, Peluri, Aaveratsastajat, Toiset on luotuja kulkemaan, Olen kuullut on kaupunki tuolla ja mitä niitä onkaan.

Coverit valittiin huolella. Itse maestro valvoi niiden valintaa ja joskus raadissa oli myös oma vaimo.

Ihan piti laittaa Karin muistoksi soimaan laulu Olen kuullut on kaupunkin tuolla. Karilla oli aina omat sidoksensa myös hengelliseen musiikkiin. Niinpä tuottaja Ilkka Vainio, armoitettu irvileuka, nimitteli Karia myös iskelmämusiikin lähetyssaarnaajaksi.

Upea ja ikimuistoinen kokoelma Kari Tapion parhaita covereita!

Jouko Varonen

 

 

 

Mestari Kari Tapio

Parhaat coverit

Kari Tapio, lainatut laulut, – 46 ikivihreää iskelmää, 2 CD,

Valitut Palat 2018

Olin kuuntelemassa taannoin Kari Tapion konserttia. Mies oli hivenen huonossa hapessa, mutta lepotaukojen avulla hän pystyi vetämään kokonaisuuden täysipainoisesti. Tapion ääni oli parasta juuri viimeisinä vuosina. Siitä sain minäkin, laulajan ikifani, vielä nauttia.

Humaani ja joviaali mieshän se Tapio oli. Olin jossakin Parikkalan paikkeilla tulossa Pohjois-Karjalasta. Kari Tapio oli taas samassa kahviossa varailemassa itselleen mukavaa hotellihuonetta, Joensuun keikan ajaksi. Juttelin siinä pari sanaa lemppariartistini kanssa. Siihen tuli poikani ( 5-vuotias). Kari intoutui antamaan kahvion levytelineestä levynsä pojalleni ja vielä nimmarilla. Ilmaiseksi tietysti. Kari oli silloin suosionsa keskivaiheilla. Pojalle ei jäänyt tapaamisesta muistijälkeä. Mies jatkoi Joensuuhun ja minä laitoin Karin levyn soimaan auton soittimesta. Vaimo tapansa mukaan hiljensi soittimen ääntä äärimmilleen. Hän ei tykännyt iskelmämusiikista, papin tytär kun on.

Mutta asiaan. Tapion läpimurtobiisiksi muodostui Laula kanssain-hitti vuonna 1976. Sitten tulivat Viisitoista kesää (v.1970) ja eräs artistin suurimpia menestyksiä, Olen suomalainen. Coverit olivat tärkeä osa cantrilaulajan maineenkin saaneen Tapion uralla. Tästä kokoelmasta löytyvät mm. tutut Uneen aika vaipuu, Tulta isken missä taula on, Muisto vain jää, Vihreät niityt, Kylähäät, Elämältä kaiken sain, Suudelmin suljetut kirjeet, Peluri, Aaveratsastajat, Toiset on luotuja kulkemaan, Olen kuullut on kaupunki tuolla ja mitä niitä onkaan.

Coverit valittiin huolella. Itse maestro valvoi niiden valintaa ja joskus raadissa oli myös oma vaimo.

Ihan piti laittaa Karin muistoksi soimaan laulu Olen kuullut on kaupunkin tuolla. Karilla oli aina omat sidoksensa myös hengelliseen musiikkiin. Niinpä tuottaja Ilkka Vainio, armoitettu irvileuka, nimitteli Karia myös iskelmämusiikin lähetyssaarnaajaksi.

Upea ja ikimuistoinen kokoelma Kari Tapion parhaita covereita!

Jouko Varonen

 

 

 

 

Tandem Kentauri, Markus Kajo, Docendo kustannus 2018

Markus Kajon viisauksia

Kiva kirja ja antaa hilpeän mielen

Markus Kajo: Tandem Kentauri, Docendo kustannus 2018

Elämä se on koetellut niin Kettusta kuin meitä muitakin tallaajia. Pitää hänelle sanoa lohdutukseksi karjalaismuorin sanat: Da päivä kerrallah, kaht ei kosgua. Vanhalle viisaudelle antaa syvyyttä se, että muorilta oli mennyt silloin koko suku autokolarissa. Kajolta on mennyt Sirkku. Osanotot!

Kirjassa Kajo pääsee, jos mahdollista, vielä syvennellympään antiin kuin edellisissä teoksissaan. Huumorin kukka kuitenkin kukkii entiseen malliin:

Kun saapuisi kutsu syntymäpäiville, ja kävisi ilmi, että syntymäpäiväsankari on Tandem-kentauri, niin pitäisi olla lahja-asioissa tarkkana.

Mieluusti ei saisi syntyä vaikutelmaa, että automaattisesti pitää sitä Tandem-otuksen etupääheppua jotenkin parempana tai ”varsinaisempana” kuin takapääheppua.

Eikä saisi syntyä sellaista ylikompensointitilannettakaan, että antaisi takapäähepulle etupään lahjaan verrattuna  holtittoman arvokkaan lahjan, …”

Niinpä niin. Mies paikallaan on tämä Kettunen suomalaisten humoristien joukossa. Hän antaa ohjeita aivoinfarktin varalle, aavalle merelle pelastusveneeseen joutuneille, lentoemännille kelluntaliivin käytön ohjauksessa, onnellisuuden aiheita, kärsivällisyysinfoa, vinkkejä kurjana-oloon, syitä kiitollisuuteen, jne…

Ihan on luettavaa koko kirjan täydeltä. Kettusen ystäviin kuuluvat nekin, jotka eivät ole ikänään lukeneet kuin yhden kirjan, siis  Kettusen. Kettuset sopivat myös jokaiselle ikäluokalle. Harvoinpa sitä tapaa niin lokeroinnista vapaata kirjailijaa. Kriitikot kun heti pistäisivät kirjailijan johonkin ryhmään, vertailisivat ja syynäisivät. Mutta lokeroippa kettusia! Taitaa mennä sormi suuhun kriitikkoressukoilta.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

 

 

 

 

Mennään metsään, tunnelmakuvia suomalaisesta metsästä, Pieni Karhu kustannus

Mainioita metsämaisemia

Upea kirja katseltavaksi lasten kanssa

Seija Samela-Juha Samela: Mennään metsään, tunnelmakuvia suomalaisesta metsästä, Pieni Karhu Kustannus

Oiva kirja lapsille esiopiksi metsässä vaelteluun. Kirjaa voi lukea ja katsella lasten kanssa, koska siinä on ammattitaidolla kuvattuja maisemia ja makrokuvia.

Keväthän näitä kuvia katsellessa tulee mieleen. On sinivuokkoja, keto-orvokeita, valkovuokkoja, ketunleipiä, maariankämmeköitä, vanamoita, kanervia, kalliokieloja, sanikkaisia, koivuja, mäntyjä, kuusia, vaahteroita ja jos vaikka mitä.

Ylen vähäiseksi on kuitenkin jäänyt anti eläinten suhteen. Orava jätti ainakin muistijäljen kirjaa katsellessani ja lukiessani. Oli toki kyykäärme, sisilisko, muurahaiset, sinitiainen, mustarastas ja lanttuperhonen. Siinäpä ne taisivat pääosiltaan ollakin.

Kirja on sopiva nojatuolimatka metsään. Lapset löytävät siitä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vanha kansa oli toki metsän suhteen taikauskoisempaa. Ne näkivät juurakoissa ja kivissä vaikkapa menninkäisiä, haltijoita ja muita taruolentoja. Pihlajaa he pitivät pyhänä puuna. Auta armias, jos joku katkaisi pihlajan pihapiiristään. Siitähän seurasi vaikeuksia ja onnettomuutta.

Kirja tiedottaa siis myös jossakin määrin perinneasioista metsän suhteen. Siitä löytää myös mainintoja myrkyllisistä kukista ja kasveista. Niinpä ketunleivän herkkä, valkoinen kukinto vaikuttaa viattomalta, lehtiäkin on perinteisesti maisteltu. Mutta voi lapsikullat, jos alatte niitä useamman syömään, voi tulla eteen lääkärireissu.

Hyvä kirja kaikenkaikkiaan. Siitä saa aidon metsäretken tunnun. Ammattitaitoiselle kuvittajalle monta monta extraplussaa.

Jos jotakin odotin, niin vähän enemmän värikirjoa. Sitäkin metsästä löytyy. Nyt kirjan anti on hivenen toistoista ja unohtaa metsän ja eläimistön koko kauneuden. Mutta mitäpä sitä yhdellä kertaa liian isoa kakkupalaa haukkaamaan. Ainahan voi tehdä uusia kirjoja tästä aihepiiristä, jos kuva-arkistossa on resursseja tarpeeksi.

Jouko Varonen

 

 

 

Kukonpojan iltasatu, Miten joutsen sai mustat jalat, Pieni Karhu kustannus

Kukonpojan saduista syntytarinoihin

Kaksi erilaista satukirjaa

David Ezra Stein: Kukonpojan iltasatu, suom. Riitta Oittinen, Pieni Karhu kustannus

Marja Simola: Selkosatuja meiltä ja maailmalta, Pieni Karhu kustannus

Kukonpojan iltasatu on idealtaan, teksteiltään ja kuviltaan todella raikas. Kukonpoika kun on saanut kyllikseen klassikkosaduista joita isä yrittää hänelle lukea. Hän keskeyttää isän omilla ja onnellisemmilla versioilla. Tällaisia satukirjoja tarvitaan. Ne antavat iloista mieltä ja auttavat lasta huomaamaan, että kaikkeen perinteiseen ei tarvitse uskoa tai sitä kuunnella. Kas kun satuja voi muunnella.

Miten se olikaan, kun Hannu ja Kerttu tapasivat juuri metsäretkellään vanhan naisen, tuli esiin reipas kukonpoika ja tuumi: – Älkää menkö sisään, se on noita. Ja niinpä lapset uskoivat kukonpoikaa ja noita jäi nuolemaan näppejään.

Kukonpoika varoitti myös Punahilkkaa puhumasta sudelle, joka tuli tyttöä vastaan metsätiellä ja niinpä koko murhenäytelmältä säästyttiin. Susikaan ei saanut kiviä vatsaansa ja pudonnut kaivoon kuolemaan.

Niinhän siinä kävi, että kun isän aloittamat ikijähmeät satukassikot tulivat runnelluiksi onnellisilla käänteillä, jotka kukonpoika inspiroi, oli kukonpojan itsensä vuoro nukuttaa isä-kukko. Kukonpoika ehti tuskin aloittaa realistista satuaan, kun isä-kukko olikin jo unten mailla.

Kerrassaan mainio kirja. Saa varmaan lapset kikattelemaan riemusta. Lapset kun tykkäävät luovuudesta ja alastomasta keisarista, niin sanoakseni. Sen pituinen se.

Miten joutsen sai mustat jalat- kirja on vähän toistoisempi ja väsyttävämpi kirja syntytarinoista ja sensemmoisista. Se nukuttaa varmaan lapsen jo sen vuoksi, että rauhallinen aikuisen ääni soljuu tasaisesti hänen lukiessaan näitä juttuja.

Kalevalaisesta maailman synty – tarinsata siirrytään auringon ja kuun problematiikkaan, kuun tummien läiskien merkityksiin ja tuttuihin juttuihin karhun lyhyestä hännästä ja ketun valkoisesta hännänpäästä.

Kiinnostava kirja tämäkin ja mainiota tarinaperinnettä,  mutta kukonpoika oli yliveto persoona. Hänelle monta plussaa, ja kuvittajalle sama määrä!!!   🙂

Jouko Varonen

 

 

 

Simo Häyhä, Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja, readme.fi

Mies paikallaan

Upea elämänkerta Simo Häyhästä

Tapio Saarelainen: Simo Häyhä, Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja, readme.fi kustannus 2018

Simo Häyhästä, Kollaan sankarista, on taidettu tehdä monia luonnehdintoja ja kerrottu lukuisia tarinoita. Jokainen muistaa Häyhän omalla tavallaan.

Häyhä osui maaliin yli 500 kertaa, siis varmoja kaatoja. Hän oli sota-aikaan mies, jota tarvittiin myös erikoistehtävissä. Jos jossakin oli kimurantti tilanne, vaikka haitallinen ja viekas vihollisen tarkka-ampuja, niin Häyhä haettiin paikalle. Simo valmisteli huolella niin ampumapaikan, strategian kuin aseensa.

Yleensä hän sääsi etäisyyden 150:een metriin, joka oli yleisin tarvittava etäisyys kohteeseen. Häyhällä oli tapana jäädyttää myös lumi ampumapaikan edestä, ettei lumen pöllähdys aseen lauetessa paljastanut häntä.

Simo oli vaatimaton mies. Ei pistänyt pahakseen sitäkään, että hänelle ei myönnetty mannerheimristiä. Hän tuumi, että teki parhaansa, sen mitä käskettiin, mahdollisimman hyvin. Oli vaikeitakin paikkoja ja hutejakin tuli, mutta yleensä ensimmäinen laukaus teki tehtävänsä. Kun Häyhältä kysyttiin, että mihin kohtaan hän tähtää, tuumi mies, että keskelle. Pää on vaikea kohde ja tulee ohilaukauksia.

Häyhä sai Kollaan ansiomerkin, joka oli hänelle ehkä tärkein kunnianosoitus. Kun tuli se räjähtävä luoti leukaan, joka katkaisi Häyhän sotataipaleen, häntä luultiin jo kuolleeksi ja laitettiin alimmaiseksi ruumispinoon. Joku kuitenkin huomasi tossun liikahtavan kasassa ja mestariampuja kaivettiin esille vaikeasti haavoittuneena. Hoitokin oli pitkällinen, mutta siviilissä Häyhä eli yli yhdeksänkymppiseksi, toivuttuaan sotavammastaan.

Kirja on ylivertainen häyhä-kartoitus. Nyt kun itsenäisyyspäivä jo vähitellen lähestyy, niin olisi varmaan takuuvarma lukukokemus myös nuorille aikuisille. Itse en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Se on kunnianosoitus nuorille suomalaisille, jotka olivat parhaassa kunnossaan ja tekivät hommansa huolella.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Disney, Prinsessat, Kuun loisteessa, Ryhmä Hau, Hau Hau hauskaa, Sanoma Media Finland

Satuja pikkulasten mieleen

Prinsessoista ja koirasankareista

Disney, Prinsessat, Kuun loisteessa, Sanoma Media Finland 2018

Ryhmä Hau, Hau Hau hauskaa, Sanoma Media Finland 2018

Belle on vähitellen tottunut elelemään hirviön kanssa. Myös kippo ja ja rouva Pannu muista noidutuista puhumattakaan, viihdyttävät tyttöä. Kun on iltasadun aika, myös hirviö joutuu inspiroimaan sadun loppuhuipennusta. Yllätykseksi hirviö keksii niin hyvän ja kauniin lopun juttuun, että Belle todella ihastuu ikihyviksi.

Pocahontasin paras ystävä Nakoma on joutunut vaikeuksiin myrskyn keskelle. Ystävää ei jätetä, tuumii tyttö, ja lähtee vaarojen syliin etsimään Nakomaa.

Tähkäpää lähtee luontoon seikkailuelämää viettämään. Hän tarvitsee todella sen, koska on elänyt koko talven linnassa. Leirielämä kalastuksineen ja nuotioineen on virkistävää. Mutta onko lähistöllä vaarallisia karhuja?

Kuun loisteessa – kirjassa seikkailevat tutut prinsessahahmot kumppaneineen. Todella ihana kirja kaikkein pienimmille ja wau, mikä kuvitus. Erinomaisia iltasatukertomuksia.

Ryhmä hau taas tekee urotekoja entiseen tapaan. Lapsia varmaan miellyttävät koiraryhmän kekseliäät keinot selvitä voittajina vaikeistakin tilanteista.

Koirat ja kissat kilpailevat kung wuh – ja kisu jitsu taidoillaan. Mutta kilvassa on myös tuomareita, jotka rokottavat armotta vilpillisten keinojen käyttäjiä.

Vihreä avaruusolento alkaa dominoida Ryhmä Haun arkea. Mutta kun tutuiksi tullaan, niin loppuidylli on kohdallaan.

Erittäin luovasti toteutettuja kertomuksia kuvineen. Luulisin, että tällaiset satukirjat motivoivat lasta myös oman luovuuden käyttöön. Loppuidyllit ovat aina tärkeitä, kun pienistä lapsista on kysymys. Isompana ehkä voi sitten oppia kantapään kautta särmäisempää elämänoppia. Mutta sekin onnistuu, kun on saanut hyvät eväät mukaansa lapsuudesta.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

 

 

 

Johda tunteita, menesty työelämässä, Tammi kustannus 2018

Erinomainen johtamisopas

Empatiankyky on tärkeää

Camilla Tuominen: Johda tunteita, menesty työelämässä, Tammi kustannus 2018

Itselläni on kokemuksia koulunjohtajan ja vararehtorin toimista. Huomasin piankin, opettaja kun olin myös, että lapsiin ja työtovereihin on suhtauduttava linjalla luovuus, innovointi, tunteiden hyväksyminen, rakkauden osoittaminen.

Tämä mainio kirja ottaa heti esille muutamia tärkeitä asioita:

– Ihmismieli on kaunis, ihmeellinen ja uniikki. Se osaa parhaimmillaan kuulla hiljaisia signaaleja, sisuuntua, ylittää itsensä.

– Rauhallisessa mielessä asioilla on tilaa yhdistyä, jolloin ihminen mahdollisesti luo jotain täysin ainutlaatuista.

– Työpaikassa pitää voida olla oma itsensä.

– Työntekijän pitää voida paljastaa omat hullut ideansa.

Kirja on täynnä todella tuhtia tavaraa nykyjohtajille. Menneet ovat hiostamisen ja penkkipunnerruksen, henkisen ja fyysisenkin väkivallan käyttö. Työpaikalla pitää sallia epävarmuus jostakin asiasta ilman että leimataan ammattitaidottomaksi. Myös keskustelu ja työntekijän mielipiteiden arvostus kuuluu nykyajan hyvään työpaikkailmastoon.

Valitettavasti itselläni oli kokemuksia myös huonosta pomosta, joka käytti myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa alaisiaan kohtaan. Semmoinen johtaja ei nykyaikana saisi pitkään jatkaa työtään. Mutta minun pomoni vaiensi alaisten kritiikin tai avunpyynnöt turvautumalla paikkakunnan herramafiaan. Näytti siltä, että pomorinki kyllä suojeli toisiaan alaisten yrityksiltä saada yksi jäsenistä vastuuseen teoistaan.

Nykyään esim. opettajia, jotka ovat saaneet ammattiinsa maisterin arvoisen koulutuksen, piinataan joka vuosi uusilla opetussuunnitelmakokouksilla, palavereilla ja oheispuuhilla niin, että lapsi menee pesuveden mukana. Usein lapset saavat riehua keskenään luokkahuoneissa, kun opettajan on lähdettävä opetussuunnitelmapalaveriin. Jos opettaja on pidempään poissa, lapsia käy joskus vilkaisemassa ovelta naapuriluokan opettaja.

Kirja on hyvä, täynnä johtamistaidon helmiä. Puututaan myös tekoälyyn, jolla ei vielä ole toistaiseksi mahdollisuutta johtaa tunteita. Eksaktin tiedon käsittelyssä tekoäly toki toimii.

Kirjan ensimmäinen osa käsittelee tunteilla johtamista. Toisessa osassa annetaan vinkkejä tunteilla johtamisesta ja asiakaskohtaamisesta. Kolmas osa valottaa mihin suuntaan tunteilla johtaminen vie tilanteita nyky-yhteiskunnassa.

Annan kirjalle arvosanan excellent + jo siitäkin syystä, että nyky- yhteiskunnassa ja lähestymistavoissa johtajuuteen nähden on näköjään tapahtumassa todella myönteinen murros, josta tämä opaskin on mainio esimerkki.

Jouko Varonen