Terhi Törmälehto, Taavi, Otava Kustannus

Taavi laittoi vanjoja pötkölleen

ADHD – sotilas, vai mikä

Terhi Törmälehto: Taavi, Otava Kustannus 2021

…”Suomi lähettää matkaan puoli miljoona miestä. Taavi on Karjalan armeijan VI armeijakunnan 1. jääkäriprikaatin 4. pataljoonan 3. komppanian 2. joukkueen 2. ryhmän jääkäri.

He menevät edellä, takana melkein koko Suomen muu armeija. Ja välillä, kun heidän komppaniansa etenee kärkenä ja kun pyöräjonon takaa, mieheltä miehelle, saapuu Taaville osoitettu kutsu polkea eteen, hän tietää, että on ensimmäisistä ensimmäisiä”…

No, Taavi teki mitä käskettiin. Joku ajatteli, että tuo hullu voisi jo saada viimeisen osuman. Mutta Taavipa ei saanut. Hän oli tappaja parhaasta päästä. Kylmäverisiä tappajia tarvittiin Suomen riveissä. Ja noteerattiinhan Taavin panos isänmaan puolesta Mannerheim-ristilläkin.

Mutta Taavi pahalainen ei Ruotsissa hitsarina ollessaan osannut erottaa sotatappamista ja siviilitappamista toisistaan. Siitähän rapsahti kakkujen kakku, eikä tullut mitaleita, pieni selli vain.

No näitä tarinoita on monta. Oma isäni, jota pidän nykyisin sankarinani, oli viisi vuotta pioneerin hommissa. Jos pioneerin työt loppuivat niin etulinjaan, tekemään mm. retkiä vihollisen selustaan.

Mutta tämä, paikoin runollinen kirja, on oiva osoitus siitä, että nainenkin osaa tehdä sotakirjan, tosin naisen mentaliteetilla. Jopa Taavin oma äiti taitaa surra enemmän Taavin listimiä vanjoja kuin konsanaan Taavia.

Tosi sotakirjoja yleensä tekevät miehet ja niissä ei ole säälille sijaa. Mutta kun luin Törmälehdon humaanillakin lähestymistavalla kirjoittamaa teosta, huomasin, että vain nainen voi välittää sodan mielettömyyden yhtä taitavasti ja tunteella.

Nostan hattua Taaville.

Hän oli sotasankari, mutta unohti, että siviilissä tappaminen on eri juttu. Lain koura ei tunne sotasaavutuksia, se on kylmä ja luinen. Kyllä joku voi välttää lain kouran kun on tarpeeksi taustavoimia, mutta Taavi ei ollut niitä miehiä.

Kiitos kirjasta Terhi.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet, WSOY Kustannus

Adoptiolapsen painajaiset

Jewelliltä pukkaa psykologista trilleriä

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet, WSOY 2021

Lukuromaanirouvalta ilmestyi kevyttä kamaa, jota mieluusti lueskeli, kun muuta tekemistä ei ollut. Mutta eipä aikaakaan ja voi hyvänen aika. Rumasta ankanpoikasesta, Lisasta, alkoi kehittyä psykologinen virittelijä ja trillerileidi.

No onhan näitä juonenkulkuja paljon. Nimittäin semmoisia, joissa huostaanotettu ja adoptoitu lapsi huomaa, että hänen taustansa ovat aika kimurantteja. Siihen sisältyy esimerkiksi murhia ja sitä rataa. Mutta mitäpä noista kirjan tapahtumista paljastelemaan. Eräs kuulu dekkarintekijäkin varoitti, että hänen kirjansa viimeisiltä lehdiltä löytyvää loppuratkaisua eivät kriitikot sitten saa höläyttää esille.

Kirjahan on ihan makoisaa lueskeltavaa ja juonenkäänteitä riittää. Jos Lisa ei psykologisten tekijänä ole ihan Simenonin tasoa, niin tarjoaa ainakin riittävän pitkäkestoisen paketin samantyylistä. Kas kun lukijat kaipaavat yleensä paksuja kirjoja, mieluummin trilogioita, kun haluavat tuudittautua tiettyihin miljöihin ja persooniin.

…”Ehkä joku vain keksi sen. Sosiaaliviranomaiset? Hänen adoptioäitinsä? Libby tuntee otteen itsestään ja identiteetistään alkavan lipsua ja irrota”…

Libby on nuori ja elämä edessä. Mutta oikeiden vanhempien menneisyys alkaa painaa päälle kuin katujyrä. Kolme selittämätöntä kuolemantapausta, joiden joukossa Libbyn biologinen isä ja äiti. Sitten tämä ökyhuvila, joka olisi Libbyn omaisuutta, tai olisiko sittenkään.

Kyllä kirjantekijä on astunut aimo harppauksen kohti uutta ja vaativampaa genreä, psykologisen trillerin maailmaan.

Ihan tuo sai lukijankin mieleen pimeät aukot suvun ja vanhempien elämässä, joista oli joskus tihkunut tietoa ja varomattomia sammakoita suvun suusta.

No, mikäpä siinä. Tämmöistä lukee ihan mieluusti ja samalla oma identiteettikin horjahtelee. Sehän se on kunnon romaanin tae, että teos saa lukijan oman psyykenkin käymistilaan.

Hyvä Lisa.

Olet oikealla suunnalla, kun jätit romanttiset best sellerit ja siirryit vaativampaan genreen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Elina Solja: Rohkeasti sinä! Tammi Kustannus 2021

Itsetunto kuntoon

Sosiaaliset kontaktit tärkeitä

Elina Solja: Rohkeasti sinä!, Tammi Kustannus 2021

– Kaveruus voi syttyä erilaisten ihmistenkin välille.

– Kömmähdyksille on osattava nauraa.

– Älä tee nopeita johtopäätöksiä ihmisistä.

– Aurinkoinen sää tuo kaikista esiin hyvät puolet.

– Jokainen hyvä teko kertoo vahvuuksistasi.

Nuoriin on tärkeää valaa hyvää itsetuntoa. Tässä kivassa kirjassa on homma otettu haltuun eläinhahmojen avulla. Jokaisella ihmisellä on jonkun eläimen luonteenpiirteitä, opettaa kirjan tekijä. Eläimistä voi oppia vaikka itsehillintää.

Ennen kun toimme lehmiä metsälaitumelta, niin puhkesi äkillinen rajuilma. Olin jotakin seitsemän vuoden paikkeilla. Salama iski aitatolppaan ihan lehmäjonon vieressä. Eläimet karkasivat sekasortoisena laumana viljapeltoon, joka sattui olemaan matkan varrella. No neuvokas isosisko nosti minut, pikkuipanan, rauhallisen kirjo-lehmän selkään. Kirjo oli lehmäkatraan pomo, suuri vaskikello kaulassa, eikä vähistä säikähtänyt. Kirjo löntysteli poika selässään turvallisesti kotiin sillä aikaa kun sisko haali lehmäkarjan takaisin tielle. Semmoista rauhallisuutta kuin oli kirjolla, tarvittaisiin elämässä. Vaikeudet tulisi ottaa vastaan harkiten eikä hössöttämällä ja eskaloitumalla.

Mutta mitäs minä nyt. Kirja on tehty nuorille tytöille. Niinpä taitto ja tekstit ovat lukijaystävällisiä ja kiinnostavia. Kun pidin kirjastotuntia joka viikko ekaluokkalaisille, he selasivat eläinkirjaa ja kun käänsivät sivua tuumivat:

– Mie haluisin olla tuo.

-Miepä olisin tuo.

Eläimiin samaistuminen on lapsille terapeuttista. Niinpä kirjan tekijä on oivaltanut tärkeän pointin lasten tavasta ajatella asioita ja jopa hoitaa psyykeään. Sen tietävät myös lemmikkieläinkaupat. Lapselle ei voi olla parempaa lahjaa, kuin lemmikkieläin, olkoonpa vaikka pienenpieni marsu tai hiiri. Niillä on oma luonteensa ja tapansa viestittää hoitajalleen. Itselläni kun oli angoramarsu, niin se alkoi vinkua heti, kun jääkaapin ovi aukeni.

Elina on löytänyt tähän kirjaansa tärkeän lähestymistavan lapsiin. Huumorilla ja iloisella mielellä pitää elellä ja luoda suhteita toisiin ihmisiin. Ja onhan kirjantekijällä mukana psykologista luotaustakin, kun yhdistelee ihmisten luonteenpiirteitä eläinhahmoihin. Joku eläin on rauhallinen, joku hössöttäjä, joku luotettava ja joku tuuliviiri.

Mainio kirja. Kiitosta vain luontokuvaajalta ja nuortenkirjailijalta, joka kuvausreissuillaankin juttelee villeille eläimille rauhallisesti, kehuu niitä ja puhuttelee. Silleen ne alkavat luottaa kuvaajaan ja tuovat poikasensa ihan rapsutettavaksi. Jokainen ihminen ja eläin on erilainen, pitää vain löytää hänen rinnassaan tikittävä sydän, olla reilu ja rakastava.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Muumipeikko Hattivattien saarella, Tove Jansson (teksti), Tammi Kustannus

Mystiset hattivatit ja muumiperhe

Jäljittelemätöntä muumien luojaa

Muumipeikko Hattivattien saarella, Tove Jansson, Cecilia Davidsson, Alex Haridi, Cecilia Heikkilä, Tammi Kustannus 2021

Tove Janssonin alkuperäistekstiä kun lukee, niin mukaan kömpii monenmoisia efektejä muumimestarin sielunmaisemasta. Niinpä tämä Muumilaakson kertomuksia – teoksesta napattu juttu näyttää lukijalle heti arvokkaat puolensa. En yhtään ihmettele sitä, että tietty sukupolvi on koukuttunut Muumilaakson tunnelmiin: iloon, pelkoon, hyvään oloon, kateuteenkin tai vaikka onneen. Kaikki on saatu mahtumaan selkeänoloiseen tekstiin.

Muumiperhe menee saarelle, kun tuuli tuo mereltä mukanaan purjeveneen kuin tilauksesta. Mutta ah ja voi. Sattuvatten saareen, jossa hattivatit, nuo persoonattomilta vaikuttavat, pötköoliot pitävät tapaamistaan. Ja kun heidän kulttiesineensä, kultainen kompassi, sattuu tarttumaan muumien vaatteisiin, niin sittenpä ollaan melkein pääsemättömissä tästä hiljaisesta ja aavemaisesta laumasta. Kas, kun he osaavat antaa myös sähköshokkeja viholliselleen.

Kirjaston lastenosaston hoitaja jutteli kanssani ja sanoi, että ikävä kyllä nykyisinä aikoina alkavat kirjat hävitä taistelussa kännykkäörkkejä vastaan. Kas kun niiden kanssa voi itse tehdä jutusta semmoisen kuin mielii.

Niin tai näin. Mobiilit sikseen. Wanhan kriitikonrentun mielipide on että härpäkkeet eivät voita koskaan kirjaa jossa lukija voi värittää juttua ja maailmoita oman henkilöhistoriansa läpi tai saada positiivista vahvistusta vaikeissa elämänkohtaloissa. Terapeuttisia ovatten wanhat kunnon kuvakirjat.

Usein elän impulssien varassa elämääni, kuten monet muutkin lastenkirjailijat. Muutenhan taidetta ei syntyisi. Tämäkin muumikirja nosti minut luovalle levelille ja semmoinen vaikuttaa jopa arjen asioiden ratkomiseen.

Niinpä niin, se on pienestä kiinni.

Jansson kun heitti käsiverkon, niin aina siinä potkiskeli paistikarkeaa saalista. Toven kaltaista neroa ei löydy vuosisatoihin. Kun hän kirjoittaa, hän samalla maalaa rivien väliin tunneilmaston mielensä mukaan aina pelosta pohjattomaan riemuun

Otan hatun päästä.

Tove oli taikuri ja verbaalinero.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Kevin Kwan: Ökyrikkaiden ongelmia, Otava Kustannus

Imperiuin omistaja tekee testamenttijekun

Kivoja uimarantahetkiä lukijoille

Kevin Kwan: Ökyrikkaiden ongelmia, Otava Kustannus 2021

Aasialaiset rikkaat ne vasta ovat omaan luokkaansa. Kokonaan eri levelillä kuin amerikaanot. Vertailukohtana voi käyttää mopoautoa ja rollsia, noin viitteellisesti.

No kun sitten tämmöinen rouva kupsahtaa alta sadan vuoden iässä sukulaisia pölähtää kuulemaan testamentin lukua eri puolilta maailmaa ja kaikilla setelinkuvat silmissään.

Itseltäni kun kupsahtivat vanhemmat, niin en viitsinyt mennä edes perunkirjoitukseen. Sanoin nuorelle vaimolleni, että meillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin kuunnella suvun juonimisia. Äiti ja isä olivat minulle lopultakin kultaakin kalliimpia, enkä halunnut sotkea sitä asiaa saastaisiin perintökeinotteluihin. No ylläri oli sitten kuitenkin, että minulle, nuorelle opettajalle, ilmestyi tilille pesämunaa asunto-osakkeen saannin verran. Jollekin oli annettu kolminkertainen perintö pärstäkertoimen vuoksi, mutta sitäpä en ollut kuulemassa. Minulle kun olivat elämässä tärkeimpiä perintöjä hyvät muistot sieltä susirajalta. Perintöriitelyille sanoin hui hai.

Mutta asiaan. Kirja on tuhti romaani, jonka pääjuju, perinnön jako saa lukijan jättämään joskus nipun sivuja syrjään. Joskus siellä sivuilla ryöpsähtää luettavaksi ihan inhorealistista erotiikkaakin, mutta niinhän se itse asiassa on esim. kesäteatterinäytelmien suhteen, että ei se ole näytelmä eikä mikään, jossa ei puhuta härskejä, tai piereksitä ratevasti. Kunnon töräys kesäteatterissa se pelastaa suomalaisen juntin päivän.

No yllärinhän se mummeli järjesti sekä elämällään, että perinnöllään, jonka piti olla satoja miljardeja ja kupsahtaneen kun piti olla ihan imperiumin pääomistajia.

Hyvinhän se Kwan kirjoittelee. Ihan siinä tulee unohdettua uiminen rannalla ja selkä palaa sen halavatun nahkakarheille.

Kyllä Suomen kansa tarvitsee kevyttä viihdettä. Ovatten niin perinpohjin kaunaisia jöröttäjiä.

Halavattu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Philip Teir: Neitsytpolku, Otava Kustannus

Nainen tekee intellektuellistakin typerän

Arvostettu kirjailija löysi uuden

Philip Teir: Neitsytpolku, Otava Kustannus 2020

Niinpä se vain on, että oli millainen älykkö hyvänsä kysymyksessä, niin naisasioissa hän on joskus piikatytön tasoa. Kas kun elämä pyrkii olemaan muutakin kuin hienoja sanakäänteitä ja mieluusti ruotsinkielisiä sloganeita.

Kyllästyyhän sitä myös älykkö Richard pitkään aviosuhteeseensa, vaimoonsa ja lapsiinsa kun tapaa muistaakseni kustantamon tilaisuudessa nuoruutta hehkuvan Paulan.

Mutta intohimoisella rakkaudella on tapana muuttua ajan myötä raadolliseksi taisteluksi, jossa lyödään toista kuin vierasta sikaa.

No kirjan tekijä on intellektuelli mies. Hän suhtautuu tässä eittämättä omaelämänkerrallisia aineksia sisältävässä romaanissaan elämän proosallisiin lainalaisuuksiin hivenen huumorillakin. Lieneekin niin, että huumori ja rento jutustelu on keino terapoida itseään ja estää eskaloitumiset sun muut henkiset vaivat.

Hyvä kirja on kysymyksessä. Suomalainen, kaiken kokenut mies, lukee tämmöistä varmaan mieluusti. Kun se oma turvallinen Kaisa on tullut jätetyksi ja ajaudutuksi uusperheen kuluttaviin ylläreihin ja miinoihin.

Jos wanhalta kriitikonrentulta, joka on elänyt samassa parisuhteessa 48 vuotta kysytään, niin sallittakoon minun ilmaista mielipiteeni. Sen sanoisin osittain Veikko Lavin sanoin: ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen.” Siitä parisuhteen toisesta osapuolesta kannattaa etsiä hyviä puolia ja varata joskus kriisin tullen mahdollisuus tehdä jotakin luovaa, jossa karisevat pimeät salaisuudet parisuhteen ajalta ja muut toisarvoiset jutut.

Se on kumma miten pienestä asiasta suurikin kriisi voi syntyä parisuhteessa. Kannattaa siis kehaista myös toisen saavutuksia, ottaa huumori ja läheisyyden lämpö mukaan. Sillä keinoin voi kaulinta heiluttavasta mantasta tulla elämää sulostuttava ja ihanan kiihottava rakastajatar. Mitä sitä rakastua hurahtamaan kaikkiin piikatyttöihin jotka antavat ymmärtää mutta eivät ymmärrä heti antaa. Räpyttelevät suuria silmiään neitseellisen näköisinä ja kulttuurielämän gurukin rakastuu suin päin.

Miten se oli tämä toinen laulu, Kalle Tappinen, jossa sanottiin: …”Kyllä varmaan, Saaran armaan, kanssa Säkkijärven polkka olis tullut halvemmaks”…

Naisilla kun on alituinen halu testata viehätysvoimaansa ja siinä pyyhkiytyy pois sekin seikka, että kohde sattuu olemaan ukkomies.

Hyvä kirja

Excellent, Skål Philip

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen rakentavat auton, Tammi Kustannus

Tosi magee Viiru ja Pesonen

Nordqvistiin ei väsy

Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen rakentavat auton, Tammi Kustannus, 2021

Jopas nyt jotakin ja voi hyvänen aika. Kun nämä kuulut maalaiskaverukset heräävät aamulla, niin naapurin lehmät lentelevät kehää taivaalla. Sen olen kyllä kuullut, että ortodoksien perimätiedon mukaan aurinko tanssii taivaalla pääsiäisaamuna, mutta että että lehmät menevät ovaalirataa taivaankannella.

Viirun ja Pesosen seikkailuihin olen ollut lätkässä heti kun niitä sain käsiini. Niissä on niin kivaa kantritunnelmaa, että sitä on meikäläinen myyty, kuin se entinen iskemätön”tojota” heinäladossa, kun isäntä ei saanut ajokorttia seitsemännelläkään yrittämällä.

Mikä siinä on, että joku lastenkirja kolahtaa niin rajusti kuin paistinpannu lärviin, kun palaa yöllisiltä reissuilta kesäaamuna.

Mutta asiaan. Nyt Viiru ja Pesonen rakentavat polkuautoa ja hommahan hoituu nopsasti kun Pesonen porailee ja virittelee.

Sitten Viiru pääsee säikyttelemään kanoja ja maaseudun eläjiä hurjilla mäkiautoturnajaisilla.

Luulen, että maalaisromantiikka, sopivalla huumorilla, puree lapsiin kuin se kuuluisa seiskan lahjuskeittiöveitsi joulukinkkuun. Nordqvistilla on taito hallussa. Siihen tarvitaan mageita nyansseja kuvakielessä ja tällä kertaa myös lapsen kekseliäisyyttä vaativia luukkuja.

Kirjan rakenne on huisin kestävä ja sivut paksuja, niin että jos vaikka maalla leka katoaa, niin tällä kirjalla onnistuu aitatolppien lyöminen, eikä se kärsi siitä yhtään. Tukeva se pikkulasten kirjan pitää olla, että eivät heti ensimmäisessä koettelemuksessa luukut repsahtele tai vedettävät ja pyöritettävät kuvat muutu invalideiksi, joita isäkään ei saa kiskottua toimeen.

Että mitä. Kirja pelasti päiväni, ei siinä mitään. Hellettä on odotettavissa mutta puen kunnon viiru-uikkarit ja käyn kymmenen kertaa uimassa. Lisää tämmöisiä niin lapsilla säilyy pelihuumori ja turnauskestävyys vaikka näinä vaikeina korona- ja helleaikoina.

Voi peijoona ja latotanssit noita kaveruksia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Arttu Tuominen: Vaiettu, WSOY 2021

Wanhat sotarikokset tulevat esiin

Tuominen tällää karmivaa jännitystä

Arttu Tuominen: Vaiettu, WSOY 2021

Arttu Tuominen on rikoskirjallisuuden kunkkupalkinnolla, johtolangalla, palkittu dekkarimies. Nyt on löytynyt semmoinen sauma, että ei paremmasta väliä. Entinen pankinjohtaja on kanniskellut ylilyöntiensä taakkaa koko elämänsä ja salaillut sotarikoksia parhaansa mukaan, mutta vielä on joillakin koston paikka, vaikka mies on jo eläkeukko. Ja toinenkin Saksassa koulutettu on tappolistalla. Hirttäjät ovat asialla hämärissä. Muuten ei noita kuvottavia tekoja voisi kostaa.

No useilla on pimeitä salaisuuksia. Niitä kannetaan elämän ajan ja ne voivat vaurioittaa kantajaansa ja koko perhettä, etenkin puolisoa, henkisesti tosi tömäkästi.

Nuoret saksassa ss-miehiksi opetetut jätkät eivät arkailleet tehdä inhottavia asioita ja eivät ressukat arvanneet, että joku roti olisi pidettävä sotahommissakin.

Arttu Tuominen on pikkuhiljaa vilskahtanut dekkarikirjaijoittemme kärkikaartiin, vaikka verbaali jänne joskus uupuu. No etenin niinsanotusti väliin haukotellen ja joskus yökötellen. Kas kun näiltä nuorilta sotapojilta meni homma aikalailla överiksi ja makaaberiksi. Heidän iässään tämmöinen porsastelu oli kai jänskää, mutta eipä tullut ajatelluksi, mitä tekivätkään. Että tuli todellinen elinkautinen tuomio.

Tämmöisiä salaisuuksia, vaikka lievempiäkin on paljon Suomenmaassa. Itse asiassa parisuhteetkin perustuvat usein vaikkapa naisen puolelta, nuoruuden pimeiden salaisuuksien peittelyyn. Hirmutekoihin ei monikaan yllä, mutta onpa lähipiirissäni niitäkin, jotka pitävät mölyt mahassaan tappouhkauksien turvin. Että se siitä suomalaisten parisuhteiden idyllistä. Valkoisille valheille parisuhde useimmiten perustuu aina siitä lähtien kun punaposki tyttönen livertää läheisessä tilanteessa, että ole varovainen, tämä on ensimmäinen kerta. Siitä vain ottamaan ylläreitä vastaan koko elämän ajan.

Mutta asiaan. Kyllähän Tuominen on taivahan lahja suomalaisille dekkarifriikeille. Ja kirja on kyllin tukeva, niin että turvallinen jatkuvuusefekti on saavutettu.

Hommahan eskaloituu ”sotasankareilla” aika inhorealistiseksi ja lukijalla on monta kertaa tulossa oksennusrefleksi.

Mitäpä se sanoikaan wanha mestari, Papa Hemingway, että väkivallan kauneus on myös eräs kauneuden laji.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Paavo Arhinmäki: Kaiken se kestää, WSOY Kustannus

Urheilumies Arhinmäki

Futiskatsomoissa tapahtuu

Paavo Arhinmäki: Kaiken se kestää, WSOY 2021

Vasemmistopoliitikko Paavo Arhinmäki tunnetaan paitsi kulttuuri- ja urheiluministerin puuhistaan, myös jalkapallofanina. Mies itsekin on pelannut kakkosdivaritasolla, joten tietotaitoakin on.

No joskus iloiset futismatkat päätyvät seiskan sivuille, kun tämä ministeri on sitä mieltä, että jalkapallopiireissä pitää huhuilla huuhkajana muiden mukana, eikä saa sylkäistä lasiin, kun sitä tarjotaan.

No onhan se jalkapallo kiinnostanut poikia aina ja lienee maailman eniten intohimoja kirvoittanut urheilulaji. Kun nyt Suomikin pääsi arvokisojen makuun, niin tietysti tämmöinen penkkiurheilijan tunnustuskirja on tietysti syytä tutkia tarkkaan.

Kaikkihan sen tietävät, että Paavo tykkää kosteista ja niitähän riittää katsomojen penkeillä.

…”Maradona huijasi koko maailmaa suorassa lähetyksessä ”Jumalan kädellä”. Kaikki muut paitsi ottelun tuomarikolmikko näkivät, että maali tehtiin kädellä. Ja vain neljä minuuttia myöhemmin nähtiin yksi jalkapallohistorian hienoimmista maaleista. Maradona lähti liikkeelle omalta alueeltaan, käytti vastustajia lähinnä pujottelukeppeinä ja kieputti lopulta solmuun koko Englannin puolustuksen”…

Kyllä on kivaa lukea jalkapalloilun historiallisista hetkistä anekdootteja ja tosikuvauksia, kun Arhinmäki on tehnyt usein reissuja kaikkialle maailmaan. Seiskallekin on löytynyt juttuja Arhinmäen tuppuroinnista lähinnä melkoisessa liirumissa.

Olen aina sympatiseerannut Paavoa, ei siinä mitään. Reilu työväen mies, vaikka ministerin pesti asetti tähän imagoon joskus vähän muuttuvia tekijöitä. Arhinmäen analyysit jalkapallohuumasta eri maissa ovat tarkkanäköistä ja mielenkiintoista luettavaa.

Itselläni tuo jalkapalloharrastus päättyi kentän laitaan, kun nivelkierukka napsahti sen tuhannen palasiksi. Samalla jäi seiväshyppy ladon takana omatekoisilla seipäillä ja telineillä. Kolmen metrin ylitys jäi kunniatauluun kuitenkin.

Kirjan glow on siinä, että kirjoittaja on avoin ja rehti. Lisäksi hänellä on paljon jalkapallotietämystä jopa niin, että monet huippupelaajat analysoidaan omintakeisella tavalla. Paavon seurassa olisi varmaan kiva ottaa kuppia ja jutella jaliksesta.

Kippis vielä Suomen kolmelle pisteelle EM-kisoissa.

Siitä on hyvä ponnistaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Juha Mäntylä/Harri István Mäki, Tonnelot ja suuri seikkailu, Lector-kustannus 2021

Tonnelot merellisissä tunnelmissa

Linnan Yrmy ja muuta jänskää

Juha Mäntylä: Tonnelot ja suuri seikkailu, Lector Kustannus 2021

No johan ovat asetelmat kohdillaan, kun nämä ”pölypeikot”, Tonnelot, lähtevät aarrejahtiin autiolle saarelle.

…” -Te olette rohkeita. Te olette kestäviä. Te olette Tonneloita, julisti ringin keskellä kävellyt muista hyvin erottuva Tonnelo, joka piti jonkinlaista kruunua päässään. – Te voitte nyt jatkaa matkaa ja jossakin vaiheessa , kun tarvitsette voimaa ja rohkeutta enemmän kuin teillä jo nyt on, te tulette saamaan sen.”…

Niinhän se lienee, kuten saduissa opetetaan, että yleensä kaikkein hartaimmat toiveet ja suuret unelmat toteutuvat. Jospa vaikka lapsille jäisi tämä totuus mieleen, muuten melkoisen aneemisesti kuvitetusta lasten jännäristä. Juha Mäntylällä on tekstintekijänä muistaakseni meriittejä tuolla aikuiskirjallisuuden puolella, mutta tietysti voin muistaa väärinkin, kun tuo kriitikon päänuppi on hatara kuin harakan pesä.

Mutta asiaan. Louis Scarryn pölypeikkoja muistuttavat Tonnelot ovat päässeet päärooliin tässä lasten jännärissä. Omat lapseni  etsivät niitä Scarryn kirjojen sivuilta herkeämättä, kun ne oli piilotettu niin hyvin.

Itse kirjan juoni on ihan lapsille sopivaa kamaa. Siinä lähdetään merimatkalle ja tullaan saarelle, jossa yrmeä linnanhaltija tai jotain sinnepäin asustelee. Tietysti pitää löytää vielä aarrekartta, jonka avulla päästäisiin käsiksi Yrmyn vartioimiin aarteisiin.

Taitaapa yrmystä tulla lopulta ihan siedettävä myös saaren valloittajille”, Tonneloille.

Nyt ei kyllä Harri István ole luovimmillaan tässä kuvituksessa.

Teksti sentään soljuu turvallisen lukukokemuksen merkeissä. Muistan lapsuudesta monta kirjasarjaa, joissa pistettiin 95% paremmaksi. Oli Viisikoita, Seikkailusarjaa, Pertsaa ja Kilua, Sulka-sarjasta puhumattakaan. Sehän oli ahmimisikäisille suunnattu inkkarijuttu.

Ehkä tämä kirja asettuu kohderyhmältään aika snadiin sakkiin. Ehkä on niin, että näitä pitäisi isän ja äidin lukea lapsilleen, niin että lapsi hurahtaisi unten maille turvallisen monotonista ääntä kuunnellen.

Hyvää jatkoa vain tonneloiden parissa Harri ja Juha.

Se minkä edistää lastenkulttuuria, ei mene koskaan hukkaan.

Minulle tuli mieleen tätä kirjaa lukiessa, että pitäisiköhän huomenna taas ottaa huipputehokas ladattava pölynimuri esille ja pitää puolen päivän siivoussessio, varsinkin sängyn alla vaanivia pölypalleroita säästämättä. Siihen kun jatkelee mäntysuovalla ja vedellä, niin tulee raikas tuoksu makkariinkin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen