Kiehtovat linnut

Lintujen anatomiaa ja erityispiirteitä

Särkeekö tikan päätä?

Lauri Lajunen/Jouni Pursiainen/Esa Hohtola/Jari Peltomäki: Kiehtovat linnut, Docendo 2016

Joku lapsi tuumi, että lienee tuolla tikalla kova päänsärky, kun se takoo nokallaan puun runkoa koko päivän. Totuus lienee mukautumisessa. Tikalla nokan rakenne estää tärinän vaikutuksia, lisäksi aivot kelluvat nesteessä, joten ne kestävät suuretkin määrät tärinää.

Tämä kirja on mainio. Sen lisäksi, että se esittelee maamme linnustoa ( joskus myös muiden maanosien) se pureutuu lintujen anatomiaan, joka on muovautunut tarkoituksenmukaiseksi niiden elinpiiriin ja ravinnon hankintaan.

Petolinnuilla on koukkunokka, jolla ne voivat raadella vaikka jäätynyttä saalista. Lisäksi ne voivat nokan avulla tarttua saaliiseen ( jossa auttavat myös kynnet).

Kalatiirojen ja silkkiuikkujen soidinmenoihin kuuluu lahjojen antaminen. Päiväpetolintujen soidinkäyttäytymiseen kuuluvat lentonäytökset. Tikat saavat soidinmenoihin kantavuutta rummuttamalla kuivaa puuta. Trooppiset linnut rakentavat kauniin ja koristellun pesän puolisolleen.

Suuresta koosta on linnulla apua sopeutumisessa kylmään. Niillä on nimittäin massaansa nähden vähemmän lämpöä hukkaavaa ”pinta-alaa”. Kun 5% rasvaa ruumiinpainosta riittää huuhkajalle kahdeksi viikoksi, niin samassa suhteessa määrä riittää kymmenen grammaa painavalle vihervarpuselle tuskin vuorokaudeksi.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Harvoin olen lukenut luontokirjaa näin kiinnostuneena. Lintujen maailma on monimuotoinen ja ekologia on muovannut niistä todellisia taitureita toimeentulotaistelussa. Kirjan kuvitus on laatuluokkaa ja tietysti olisi toivonut kuvaajan nimet esille. Pelkkä kirjaankoodi kun ei usein riitä vaikka se olisikin purettu loppusivuilla.

Jouko Varonen

 

Lohionginta Korpikeidas

Lohiongintaa hiihtolomalla

Lukaksen lohikala ja muita elämyksiä

Suunnistettiin aurinkoisena helmikuun lopun päivänä Joutsenoon. Kohteena oli Korpikeidas, jossa on kesäisin suosittu kotieläinmetsä ja tietysti ympäri vuoden palveleva lohionginta. Meidät ottivat vastaan onginnan sirkeä työntekijä, Minttu Mertanen, avustaja Markus Myöhänen sekä lohionginnan pääomistajat Tuija Saira, Noora Pöntinen ja Marko Pöntinen.

Vaikeuksia

Lohet olivat jostakin syystä päättäneet vähän koetella onkijoita ja katosivat virtaavasta vesilähteestä jonnekin kuulumattomiin. Allas näytti aivan tyhjältä. Mutta saimme kuulla altaan omistajilta, että lohia kyllä on, kunhan ne vain saadaan esille. Turhaan Lukas viskoi onkea, lohia ei kuulunut paikalle. Mutta sitten Tuija Saira antoi meille taikapurnukan, joka sai lohiin vauhtia. Purnukassa oli pieniä ruokapellettejä, joiden rapina veden pinnassa innosti lohet tulemaan loukoistaan. Kohtapa jo Lukaksen ongessa vääntelehti vonkale, josta olisi ruokaa vaikka koko nelihenkiselle porukallemme, mummille, papalle, Lukakselle ja Sonjalle. Tuija Saira perkasi kalan savustuskuntoon ja pisti sen savustusuuniin, jossa kuulemma on salainen sekoitus leppää ym. savustuslastuja.

Ravintolassa

Mentiin kahvioon nauttimaan lohesta. Heti huomiomme kiinnittyi matkamuistohyllyyn, johon Noora Pöntinen oli taikonut upeita sulkahuiskuja.Vaativanpiakin höyhentöitä oli kahvilan koristuksena. Minttu Mertanen tarjoili meille kahvia ja purtavaa lohen lisäksi ja tietysti piti ostaa lapsille mainioita sulkatöitä.

 

Kaikki hyvin

Kalastuspuisto Korpikeitaalla on tapahtunut muutamia henkilövaihdoksia, joista Tuija Saira kertoi. Vaihdoksien myötä on Korpikeitaalle tullut nuorta työvoimaa ja innovoiva ilmapiiri. Venäläiset turistit ovat ottaneet Korpikeitaan suosikkipaikakseen ja siellä on myös vakituisia kävijöitä, joska ovat tulleet tutuksi henkilökunnalle.

Kotimatka

Tietysti piti paluumatkalla piipahtaa Joutsenon leipomossa, jossa on tarjolla leipomuksia erityishalvalla ja huomasimme myös, että laktoosittomien leivonnaisten valikoima oli runsastunut. Aurinko paisteli hohtaville hangille ja hiihtolomalaiset olivat mielissään kokemuksesta, joka säilyy mielissä.

Jouko Varonen

Luontokuvaajan matkaopas

Vinkkejä luontokuvaajille

Varangilta Namibiaan

Tuomo Björksten: Luontokuvaajan matkaopas, Suomi & muu maailma, Docendo

Luontokuvaajille tulee helposti suosikkipaikkoja eli ”linturysiä” niin kuin kirjan tekijä vähän oudosti sanoo. Jotenkin tunsin kirjaan tutustuessani, että kuvaajalla, joka on kirjan tehnyt on liian ammattimainen ja luontoa ”vähättelevä” ote aiheeseensa. Luontokuvaus ei nimittäin ole kiinni jostakin tietystä paikasta, joka ajaa muiden edelle. Se on kokonaisvaltaista eikä kukaan voi sanoa että tämä on ”paras paikka” jos aiot esim. kuvata koskikaraa. Itse olen kuvannut näitäkin lintuja monissa vaatimattomissa koskissa eikä mieleeni tulisi niitä luetteloida paremmuusjärjestykseen.

Toki kirja tarjoaa huikeita luontokuvia ja sopivia kuvauksia ”safareilta” lintu- ja eläinpaikoille. En kävisi kuitenkaan nimeämään paikkoja, joissa lintuja ruokitaan paikallisten asukkaiden toimesta, mahdollisiksi kuvaajan paratiiseiksi.

Jos suhtaudun vähän kriittisesti kirjan tekijään, se johtuu vain tietystä ammattimaisesta asenteesta, josta en pidä. Hyvän luontokuvan voi napata vaikka Takahikiän kaatopaikalla, jos on tuuria ja taitoa. Välttämättä ei tarvita nippelitietoutta tai useita kamerarunkoja.

Kirjahan tietysti osoittaa, että sen tekijällä on asiantuntemusta ja vinkkejä mitä jakaa vaikkapa keskinkertaista edistyneemmille kuvaajille. Parhaat vinkit olen yleensä saanut paikkakuntalaisilta ja lintumiehiltä, oltiinpa sitten Vardössa tai Enontekiön suurtuntureilla. Tärkeintä on lähteä luontoon, vaikka läheiselle lintutornille ja viettää siellä aikaa enemmän kuin viisi minuuttia. Kirjan tekijä neuvoo lähes tienristeyksen tarkkuudella esim. missä pitää Kuusamossa käydä. Hyvä niin. Joku voi vinkistä viisastuneena löytää hyvän maiseman tai vaikka kuukkeleita. Björksten vinkkaa myös kuvaushetken tarkkuudella milloin saa missäkin kohteessa parhaat kuvat. Se on sitä ammattilaisen viisautta, jolla kirjasta tulee, jos mahdollista, kiinnostava ja kysytty. Ylimieliseksi ei saa kuitenkaan tulla, vaikka olisikin alan asiantuntija. Parhaita ovat polut, joiden varrella ei ole eväspapereita ja tupakkatoppia, vaan koskematonta luontoa.

Jouko Varonen

 

 

Suomalainen runokirja

Eino Leinosta Saima Harmajaan

Runoklassikoita

Suomalainen runokirja, 150 kauneinta klassikkoa, Gummerus 2016

Saima Harmaja ( 1913 – 1937) eli vahvan nuoruuden, jota varjostivat maailmantuska ja keuhkotauti. Elämä oli lyhyt, mutta intohimoinen.

Eino Leinon ( 1878 – 1926) tuotanto sisälsi runoutta, romaaneja, näytelmiä, esseitä, pakinoita ja suomennoksia.

Aleksis Kivi ( 1934 – 1872) tunnetaan erityisesti Seitsemän veljestä – romaanistaan, mutta hänen runonsakin ovat kuolemattomia.

Kirja sisältää 1800-luvun lopun ja 1900 – luvun alun runoutta. Lukija voi aistia vahvan luonnontunnon useimmissa runoissa, mutta myös elämäntuskan ja tunteiden ristiaallokon. Runoilijat ovat ajan tavan mukaan pääasiassa riimirunoilijoita ja erityisesti 1900 – luvun alkuvuosikymmeninä syntyneet kokevat nämä runot omikseen. Nuorempaa ikäpolvea ei kirjassa ole lähestytty. Nämä runot ovat taattua toiverunomateriaalia. Niiden arvo on vahvassa elämänvoimassa ja isänmaallisuudessa, joka kukkii usein nuorena keskuudestamme poistuneiden tuntemuksissa.

Kirja sisältää alussa mainittujen lisäksi runoja mm. Katri Valalta, Uuno Kailaalta, Edith Södergranilta, J.H. Erkolta, Kaarlo Kramsulta, Kasimir Leinolta, Paavo Cajanderilta, Juhani Siljolta, Immi Helleniltä, jne…

On hyvä, että runoklassikoita on taltioitu. Moni vanhus voisi olla kirjasta ihastuksissaan, mutta myös nuoremmille tarjoaa tämä kimara paljon ajattelun aihetta ja hehkuvia tunnelmia, vaikka kieli on vanhahtavaa ja usein runot vaikuttavat myös ylitunteellisilta johtuen Suomen historiallisista vaiheista.

Jouko Varonen

 

 

Vallan ihmeellinen Kekkonen

Kekkos-myytin penkomista

Shamaani ja Väinämöinen

Lotta Lounasmeri&tutkijaryhmä: Vallan ihmeellinen Kekkonen, katseita erääseen presidenttiin, Into-kustannus 2016

Kekkosta on kirjassa verrattu hämähäkkiin, joka kutoi verkkojaan. Toisaalta Keijo Korhonen tuumi, että Kekkonen on kuin suuri puu joka oli muiden yläpuolella ja varjosti alaisiaan.

Kekkosen pitkän valtakauden aikana vallan ympärille kehkeytyi kunnioittava hiljaisuus. Jos joku rikkoi tämän hiljaisuuden, hän ei saanut kovinkaan lämmintä vastaanottoa. Kirja on taas yksi yritys analysoida suuren valtiomiehen persoonaa, sekä hänen asemaansa myyttisenä johtajahahmona. Kolmanneksi valtiomahdiksi kutsuttu mediakin vaikeni, kun Kekkonen ärähti. Nyt uskaltautuvat jo naisetkin asialle kekkos-talkoisiin.

Yleensä kirjassakin käsitellyn Kekkosen kuoleman jälkeen nämä ”Urkin” mainitsemat tunarit ovat yrittäneet julkaista viimeistään eläkepäivinään Kekkosta repostelevia muistelmia.Voi jopa sanoa, että jos poliitikko aikoi saada kirjalleen lukijoita, hänen oli korpin tavoin käytävä kekkos-myytin kimppuun. Tosiasia on kuitenkin, että Kekkonen kestää nämä mustamaalausyritykset verrattain hyvin vielä haudan takaakin. Niin syvällä on suuren johtajan kunnioitus kansassa.

Tämä kirja pyrkii olemaan analyysi kekkos- ilmiöstä. Se onnistuukin kärjistelemään kekkos-kuvaa ja myös ilmiön negatiivisia ulottuvuuksia.

Lueskelin aivan mielenkiinnolla artikkeleita, joita on kirjassa useampikin. Jämäkkää, kokemukseen perustuvaa aikalaisanalyysia siitä puuttuu. Juhani Suomi teki Kekkosesta hyvän teossarjan ja luonnehti suurmiehen uraa kunnioituksella. Samaa toivoisin muilta kekkos- spekuloijilta. Kriittisiä stereotypioita kun on esitetty liikaakin.

Jouko Varonen

Doria etsimässä

Dori ja Nemo, nykylasten sankarit

Merellisiä näköaloja

Disney: Doria etsimässä, kuvakirja, Sanoma Media

Disney: Suuri kisa, kuvakirja, Sanoma Media

Andrew Stantonin onjaama tietokoneanimoitu elokuva on poikinut myös suuren joukon kuvakirjoja. Doria etsimässä – kirjan tarina on monivivahteinen, kuten myös sen huikeat merelliset maisemat.

Dori on muistihäiriöinen palettivälskärikala, joka on elänyt vuoden vuokkokala Marlinin ja tämän pojan Nemon kanssa kauniilla koralliriutalla. Eräänä päivänä Dori kuitenkin alkaa muistaa lapsuuttaan ja lähtee jäljittämään vanhempiaan, jotka asustelevat kalifornialaisella kalantutkimuslaitoksella. Marlin ja Nemo lähtevät mukaan matkalle, mutta joutuvat eroon Dorista. Lopulta, monien värikkäiden vaiheiden jälkeen ja uusien tuttavuuksien avulla vanhemmat ja kalaystävät löytyvät.

Nemon tarina, josta on myös tehty tietokoneanimoitu filmi, muistuttaa Dorin tarinaa. Tässä kolmiulotteisessa pikkukirjassa ystävykset ovat kuitenkin yhdessä kisaamassa kilpikonnien kanssa merenalaisessa kilpailussa. Disney-tuotannolla on tapana varioida sankariensa elämää pieninä annoksina kuvakirjoissaan.

Elokuvien suuri suosio näkyy myös näiden kuvakirjojen kuvituksessa. Joskus tuntuu siltä, että Dori-kirja on liiankin sekava ja monivivahteinen, koska siihen on sisällytetty koko elokuva pienoiskoossa. Lapselta voi sekamelskassa mennä sormi suuhun.

Mutta kirjojen kuvamaailma on todella suurenmoinen ja viehättävä. Voi vain kuvitella, miten lasten mielikuvitus lähtee liitoon ja kirjassa riittää katselemista aina uudelleen ja uudelleen. Harvoin on merenalaista maailmaa kuvitettu näin loistavasti. Toivon, että kirjaa lueskellaan yhdessä aikuisen kanssa, koska tarvitaan myös pelkistävää kertojanääntä, että palat loksahtavat kohdilleen ja elämyksestä tulee täydellinen.

Jouko Varonen

 

 

 

Kapitalismi, kristinuskon musta joutsen?

Ajatuksia rahasta ja kristinuskosta

Kaikki kuuluu Jumalalle

Mikko Heikka: Kapitalismi, kristinuskon musta joutsen?, Esseitä uskosta ja rahasta, Kirjapaja 2016

Mikko Heikka ( s. 1944) tunnetaan suomalaisena pappina ja Espoon hiippakunnan ensimmäisenä piispana. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu kriitikon töiden lisäksi mm. kirja Vapaina ja tasavertaisina. Ihmisoikeudet uskontojen näkökulmasta ( 2014). Heikka on tunnettu mm. naispappeuden kannattajana ja homoliittojen puolestapuhujana. Tämänkertainen kirja puuttuu kapitalismin ja kristinuskon aihepiireihin. Heikka toteaa Lutherin suulla, että kaikki kuuluu Jumalalle. Luther sanoi Tuomas Akvinolaisen tavoin, että Jumala on yliomistaja ja kaikki luotu kuuluu Jumalalle. Ihmiselle on annettu vain väliaikainen omistusoikeus. Omaisuutta olisi hoidettava huolella ja taloudellisesta toiminnasta koituva ylijäämä pitäisi antaa köyhille. Toki Heikalla on monipuolinen lähestymistapa, joka rikastuttaa esseiden antia. Raha tuo kunniaa ja korruptoi, sekä synnyttää omistamisen kiihkon. Vahvan moraalisen tietoisuuden ohjauksessa rahan voisi ohjata toimimaan ihmiskunnan parhaaksi. Heikka on sitä mieltä, että esimerkiksi taloudellisen liberalismin isän Adam Smithin ajattelu on ymmärretty väärin. Rahan tuoma hegemonia on hullaannuttanut ihmiset. Kirja tarjoaa monipuolisia näkökulmia kapitalismin ja kristinuskon vuorovaikutukseen. Pohdinnoissa päädytään selkeään toteamukseen, että rahan voima voitaisiin kääntää oikein suunnattuna ihmiskunnan parhaaksi ja hädän lievittämiseksi.        Jouko Varonen

Ohut hauska kirja

Ohut hauska kirja

Veirto elementissään

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja, Karisto 2017

Kalle Veirto tunnetaan humoristisista kirjoistaan, jotka tavoittavat yläasteikäisten huumorintajun. Niinpä nuoret lukevat Veirron kirjoja yhtä halukkaasti kuin possu syö omenoita.

Tämänkertainen kirja on todella ohut ja hauska kirja peruskouluaan päättävistä pojista, joilla on jäänyt kuitenkin kirjaesitelmä tekemättä ja papereita ei tulisi kouraan, ellei esitelmää tulisi opettajalle.

Pojat menevät koulun kirjastoon, jota käytetään urheiluvälineiden varastona. Sieltä löytyy paremmin koripalloja ja sählymaaleja, kuin sopivan laihaa kirjaa poikien tarkoituksiin. Mutta sitten löytyy kellastunut kirjaluettelo kirjaston kirjoista. Pojat löytävätkin siitä sopivan kirjan, nimeltä ”Ohut hauska kirja”. Kirjaa vain ei löydy kirjastosta, joten pojat saavat vähän hommia sitä etsiessään. Kaupungin kirjastosta löytyy tieto kirjailijasta ja hän asuukin lähiseudulla. Mitäs muuta kuin etsimään kirjailijaa.

Veirron teksti on omiaan kiinnostamaan yläasteikäistä. Siinä otetaan asiat rennolla huumorilla, vaikka kyse olisi viinalastin hankkimisesta päätösbileisiin tai muusta hommasta, joka kuuluu tämänikäisten intresseihin. Niinpä lukaisin tämän ohuen hauskan kirjan, jossa pojat lopulta päätyvät korjaamaan kirjailijan kattoa ja käsikirjoitusasteella oleva Ohut hauska kirjakin löytyy. Mitäs muuta kuin lukemaan sitä liuska liuskalta ja kun opettaja kuulee poikien seikkailusta, niin sankareitahan heistä tulee.

Jouko Varonen

Eläkkeelle lupsakasti

Eläkeläisen kiireet

Kirja eläkeläisille

Pekka Järvinen: Miten selvitä eläkepäivistä hengissä, WSOY 2017

Eläkkeelle lähtö voi olla euforinen kokemus. Moni on miettinyt työelämässä, että sitten kun vapaus koittaa, ostan rantamökin Espanjasta ja vietän rentoa elämää.

Usein on kuitenkin niin, että eläkeläisen arki tulee euforian jälkeen vastaan ja ehkä pitää myös järjestellä tulemisiaan ja menemisiään. Missään tapauksessa ei kuitenkaan pidä sairastua ”eläkeähkyyn”, jossa työt kasaantuvat ja kiireitä on enemmän kuin konsanaan työikäisenä. Eläkeläinen on nykyaikana vielä terve ja suorutiskykyinen ja vanhuus on työiän ja lapsuuden jälkeen ns. kolmas elämä”. Tärkeää on ihmissuhteiden hoito. Omien lastenlasten vakihoitajaksi ei kuitenkaan kannata alistua. On tietysti tärkeää, että heidän kanssaan on yhteydessä ja he saavat onnellisen kokemuksen papan ja mummin luona olosta.

Järvinen tukeutuu myös guruihin ja alan erikoisosaajiin kirjassaan, joka on toisaalta kertomusta hänen omasta elämästään, joskus tietysti hivenen puuduttavaa, etenkin kun kirjan taiton pitäisi olla eläkeläisiä ajatellen hivenen lukijaystävällisempi ja ilmavampi. Järvinen on itse vielä työn syrjässä kiinni ja tuntuu siltä, että hänen oma todellisuutensa on täysin työelämässä. Kirja ei ollut varsinainen elämys, kiinnostavaa ja tärkeää asiaa kuitenkin:

…”Ikääntynyt saavuttaa transsin, jossa hän shamaanin tavoin pystyy liikkumaan yhtä aikaa menneessä,tulevassa ja nykyisyydessä ja hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia – ikään kuin elämän palaset loksahtaisivat paikalleen.”…

Itse koin eläkkeelle jäämisen todella hienona asiana. Opettajan velvollisuudet ja ympärivuorokautinen tuntien ja opetuksen työstäminen jäi taka-alalle. Ehkä on niinkin, että eläköitymisestä ei kannata erityisesti vouhottaa. Lämmittää saunan ensimmäisenä eläkepäivänä ja ottaa snapsin. Siitä on hyvä jatkaa ilman suurempaa stressiä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Kaipauksella, sanoja suruun

Lohdutus on kirkas tähti

Miniatyyrejä suruun

Pia Perkiö/Minna L. Immonen: Kaipauksella, Kirjapaja 2017

Älkää laskeko surun päiviä, murheen öitä. Istuttakaa lempeiden laulujen lehto, kutsukaa itkevät sydämet lohdun lähteelle. Olkaa lähellä, sanattomat tuen tuojat.”

On hetkiä, joissa eivät sanat auta. On vain läheisyys, käsi olkapäällä, kyyneleet. Pia Perkiö on löytänyt tien surun ytimeen. Joskus hänen miniatyyrinsä ovat tutun tuntuisia. Mitäpä uutta me voisimme tuoda näihin tunnelmiin, kun suru vyöryy ylitsemme ja tarvitaan voimaa, vaikka pieni kuiskaus, joka kasvaa toivon kipinäksi.

Olen ollut monessa surujuhlassa mukana. Surullisten tunnelmien jälkeen on sukulaisilla ja ystävillä mahdollisuus muistella poismennyttä, antaa tilaa parantavalle hymyllekin. Vielä on toivoa, elämä antaa meille ikuisuuden, joka on toivomme viimeisellä hetkellä. Sydämet ovat tässä tilanteessa täynnä surua, mutta myös kiitollisuutta. Ystävän lähdettyä meillä on vain muistot. Ne antavat voimaa ja lohtua.

Erityiskiitoksen annan Minna L. Immoselle tyylillä ja sydämellä tehdystä kuvituksesta. Jotenkin ymmärsin että kirja antaa meille toivon tähden loistamaan myös surun hetkellä. Immonen on tuonut kirjaan oman taiteellisen näkemyksensä surun olemuksesta joka kietoutuu kauniisti luonnonläheisyyteen.

Jouko Varonen