Annoin sinun mennä

Jokaisen äidin painajainen

Ray Stevensin tutkimuksia

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä, Gummerus 2017

Jenna Gray kokee jokaisen äidin pahimman painajaisen. Hänen viisivuotias lapsensa kuolee liikenteessä ja autoilija, joka tuhotyön teki, pakenee paikalta. Tällaisessa tilanteessa äiti kokee, että hänen on otettava etäisyyttä tapahtumiin ja muuttaa Walesin rannikolle tekemään surutyötä pienessä mökissä ja viipyillen rannoilla, joskus piirrellen piirroksia rantahiekkaan.

Rikostarkastaja Ray Stevens on myös monen murheen tuttu. Hänen perheasiansa ovat huonolla tolalla, mutta hän on päättänyt ottaa selvän pojan yliajajasta. Hyvässä kirjassa on tietysti käänteitä. Tässäkin romaanissa, jota on myyty satoja tuhansia, vaikka kysymys on esikoiskirjasta, niitä arvaamattomia käänteitä on useampia. Lukijalle nämä käänteet tietysti tuovat ylläreitä ja kriitikot tietysti ylistävät esikoiskirjailijan poikkeuksellisia neroutta.

Itse lueskelin kirjaa auringossa rannalla lojuen ja totesin, että Mackintoshin kieli on sujuvaa ja joskus jopa helppoa. Itse kyllä pidän siitä, että rikoskirja ei mene vaikeaksi spekuloinniksi ja siinä suhteessa kirjailija pitää ohjat käsissään. Mikäpä siinä, selkä karrelle palaneena läksin rantahietikolta yhtä kokemusta rikkaampana. Yhdyn tietysti yhteiseen hymistelyyn siitä, että kirja on taitavasti tehty ja juonenkäänteiltään jopa mestarillinen. Silti tuli ikävä vähän kotosuomalaista perusdekkaria, joissa on viime aikoina siirrytty mattiyrjänäjoensuulaiseen supisuomalaiseen tyyliin ottaa rikokset sosiaalisina asioina ja rikoksen tekijäkin enemmän myös oman onnettoman todellisuutensa uhrina. Toki tämän kirjan tekijä puuttuu myös poliisimiehen perhe-elämään. Siinä auttaa Mackintoshin tausta poliisina, joka antaa osviittaa siitä, mitä voi työongelmien kotiin tuominen pahimmillaan aiheuttaa.

Että mitä? Hyvä kirja ja sopivaa kesälukemista niille, jotka ovat liikaa kiinnyttyneet stereotyyppisiin poliiseihin tai antisankareihin, jotka viettävät enemmän aikaa kupposten ja tyttösten parissa kuin selvitellessään rikoksia.

Jouko Varonen

 

 

Juuri Nyt Uusien taiteilijaseuran jäsenten näyttely E-Karjalan taiteilijaseura

Nousevaa taiteilijanuorisoa

Nuorten skaala on laaja

Juuri / Nyt – Uusien jäsenten näyttely 1, Etelä-Karjalan Taiteilijaseura, 7.6. – 1.7. 2017 Galleria Pihatto Lappeenranta

Jostakin syystä katse kiinnittyi ensimmäiseksi Maaria Jokimiehen akryyli-öljyväri – maalaukseen, jossa vuosia täyttävä vanhus poseeraa ruusujen vieressä keltainen kuviotapetti taustallaan ja herätyskellon mitatessa aikaa tikittäen tasaisesti. Tuli mieleen, että vanhuksen ilmeessä on arvoituksellista seesteisyyttä ja hymyn häivä antaa ymmärtää, että kestetty on vaikeita jos hyviäkin hetkiä. Olin jo oikopäätä valitsemassa työn näyttelyn parhaaksi. Siinä on nähty vaivaa ja pelkistämistä, jota näkyy esim. sinisessä kömpelössä ( tietysti symbolisessa) ruutuasussa, on vähemmän.

Kyllä näyttelyssä on monia muitakin mainitsemisen arvoisia töitä, kukaties kaikilla näyttelyn töillä on oma tarinansa ja taiteilijan mielessä vaikka mitä ulottuvuuksia. Useinhan kuvataide on kuin runon tekemistä. Teoksen näkee jokainen oman taustansa luomassa viitekehityksessä, ja aina vähän eri lailla.

Jenni Sokuran kirppistyyliset esineet pöydällä tuovat mieleen vaikkapa käsityöläisen instrumentit ja raaka-aineet. Esineissä on paljon yksityiskohtia, joita voi unohtua puntaroimaan. Erittäin mielenkiintoisena pidin tätä työtä.

Myös Irina Kurkisen öljyvärityöt huokuvat taiteellista otetta joskin ovat suurelta osin työn nimen mukaisesti ylivalottuneita ja sisältävät paljon ns. tyhjää ja elotonta pintaa. Ehkä enemmän värikirjoa ja ns. eloa olisi töihin tarvittu. Silti voi aavistella, että taiteilijalla on potentiaalia vaativiimpiinkin töihin.

Inka Nordlundin pallotyö ( akryyli kankaalle) on nuorten taiteilijoiden suosimaa värileikittelyä ja Viivi Kiiskisen puu-muovi-massa-näyttö työ, jossa kaksi hahmoa katsoo televisiosta varsin vilkkaasti vaihtuvia videopätkiä on omalla tavallaan nykyaikaa peilaava.

Leena Ehrlingin on nimikoinut työnsä What do you see? – nimellä. Itse näin siinä ihmisen alaraajat, ehkä nuoren, ehkä vähän lihavuuteen taipuvaisen. Toisen työnsä Ehrling on nimikoinut Sexsism – nimellä. Työ ei oikein koskettanut katsojaa vaikka taiteilija ehkä luotaa sillä seksististä naiskauneutta jalkojen kautta.

On mielenkiintoista tutustua nuorten taiteentekijöiden tuotoksiin vaikka hivenen toivoisi räiskyvyyttä ja efektiivisyyttä lisää nuorilta taiteilijoilta.

Jouko Varonen

Maaria Jokimies, Vanhus

 

 

 

Runopallo Harry Kiianen

Kiiasen värikäs kattaus

Tajunnanvirtaa

Harry Kiianen: Runopallo, runoja, Mediapinta Oy 2017

Tuntuu siltä, että Harry Kiianen, joka on tätä ennen julkaissut kirjat Hola! ( 2015) ja Bensaa Venäjältä ( 2016) parantaa koko ajan ilmaisuaan. Hän on mielestäni verbaalitaituri ”vimosen päälle”, paikallista lappeenrantalaista kielikuvaa lainatakseni.

Tämänkertaisen runoteoksen kieli toi minulle mieleen omat nuoruusvuoteni, kun syytelin päiväkirjan sivuille tajunnanvirtaa hakien innoitusta milloin mistäkin impulssista ja muistikuvasta. Taisi niillä tulla ihan valtakunnallinen mitalikin, ellen väärin muista. Mutta sepä noista. Minusta tuli lastenkirjailija.

Kiiasen runo on tällä kertaa yksityisen makuista, mutta hänessä on paljon tarinankertojaa ja proosarunoilijaa, jonka runot vilisevät muistumia tai fiktiivisiä hahmoja, kuitenkin uskottavasti ja minäkerronnalla siivittäen.

Pidin kirjasta. Joskus muistuttelin mieleen sellaisia suomalaisia monumentteja” kuten Arto Melleri, Pentti Saarikoski ja Jarkko Laine. Olen myös ollut näkevinäni rivien välistä, että maailmankirjallisuus on antanut omia mausteitaan Kiiasen runoihin. Mieshän on runoa koko olemuksellaan. Sen huomasin ollessani hänen julkkareissaan, joissa runoilijan sisin välittyi sekä runoina, että musiikkina. Kiianen onkin saavuttanut jo paljon musiikin saralla ja musiikkia ovat hänen runonsakin.

Kiiasen runo soi ja helisee. Joskus on taustalla sellon täyteläinen surumielinen sointi. Runoissa on maukas rytmi. Kielikuvat, vaikka ovat usein harmaita, antavat ymmärtää, että runoilija katsoo maailmaa myös tummanpuhuvan huumorin ja itseironian sävyttämin äänenpainoin.

Että mitä? Kiianen on kohoamassa nykyrunoilijoidemme koskettavimpiin kykyihin. Hänen runonsa, vaikka olisikin usein yksityisistä impulsseista lähtöisin, tarjoaa myös aforistista materiaalia, joka aukeaa lukijalle ehkä vasta useamman lukukerran jälkeen.

– …maailma on arvaamaton…

– … kuinka yksi ihminen voi olla muuttumatta läpinäkyväksi…

– … olin loppua ennen kuin pääsin edes alkuun…

– … minä voin mennä kivun kanssa naimisiin…

Jouko Varonen

 

 

Syyskuun viimeinen

Seksuaalimurha ja kosto

Voiko poliisi olla pahis?

Ari Räty: Syyskuun viimeinen, Tammi 2017

Pojat näkevät, miten tuttu tyttö murhataan. Seksuaalimurha on mieleen jäävä tapahtuma ja Syyskuu-nimiselle pojalle murhaajan selvittämisestä tulee pakkomielle. Aikajänne on pitkä. Pojista kasvaa miehiä, mutta Syyskuulla on johtolanka, eräs yksityiskohta murhapaikalta poistuvasta miehestä.

Ari Räty on tehnyt kirjan, joka voisi olla nuorisokirja, jos ei olisi ns. kovan linjan seksistinen dekkari. Huomioin Rädyn kielessä nuorisolle tyypillisen aksentin kiroiluineen ja rivouksineen. Jotenkin minulle tulivat mieleen nuoren miehen seksuaalifantasiat, kun lueskelin tätä kirjaa. Syyskuulle jää nähty tapaus mieleen ja sen muisto ei hellitä häntä vielä varttuneena nuorukaisenakaan.

Niinpä poika päätyy vaikeuksien kautta myös kohtaamaan rikollisen, joka ei ole mikään helppo pala. Ari Rädyn esikoisromaanissa on vielä vähän haeskelua ja tyhjäkäyntiäkin. Tiettyä linjakkuutta, jota on kokeneiden dekkaristien kirjoissa puuttuu. Tämä kirja kuvaa toisaalta räkäistä nuoruutta, joka voi olla varsin synkkä ja rosoinen kokemus. Poliisimies, joka yrittää lyödä jutun tutkijoille kapulaa rattaisiin, ei siis halua että sarjapedofiilin henkilöllisyys selviäisi, on eräs näistä esikoiskirjailijan särmistä, joka ei oikein istu dekkariksi tarkoitetun tarinan kokonaisuuteen.

Lopulta tulee tilanne, johon Syyskuu on halunnut päästä. Hän saa sanoa miehelle: Terveisiä Elina Lehtoselta. Mutta tämä tapaaminen on vaatinut paljon ja maksaa myös paljon.

Kirja kärsii vielä vähän lapsenvaivoista. Sen rakenne voisi olla jäntevämpi. Kieltämättä tietty murrosikäisten elämän rosoisuus ylilyönteineen, joka välittyy tekstistä, kielii kirjoittajan keskeneräisyydestä mutta on toisaalta tuoretta ja lupauksia antavaa.

Jouko Varonen

 

 

Veri joka suonissasi virtaa

Kauhusarja jatkuu

Johannes ja Aalo

Tiina Raevaara: Veri, joka suonissasi virtaa, Like 2017

Johanneksella on vaikeuksia vähän jokaisella saralla. Oma poika kuoli pienenä ja suhteet vaimon kanssa ovat huonolla tolalla. Kelloliikkeessä, jonka hoitajaksi Johannes tuli romanialaisen Theodorin jälkeen, on konkurssin partaalla. Kukaan ei nykyisin välitä kelloista. Johanneksella on nuoruuden rakastettu Aalo, josta ei ole kuulunut pitkään aikaan. Aalo on kuitenkin se oikea rakkaus, joka pitää löytää keinolla millä hyvänsä, varsinkin nyt, kun suhteet vaimoon katkeavat.

Kelloliikkeeseen tulee nuori, kalvakka poika, joka on henkihieverissä. Hän on myynyt verisoluja päästäkseen Suomeen setänsä Theodorin luo. Kunto on sen mukainen, mutta hoidossa poika vähän virkistyy, kun suoneen laitetaan letkujen kautta elvyttäviä aineita. Tautia luullaan anemiaksi, mutta sen alkuperäkin selviää. Romaniassa on salainen vuoristosairaala, jossa tehdään vaikka lähes kuolleesta vielä elinvoimainen ihminen. Mutta rikkaat tarvitsevat elimenluovuttajia ja verisolujen myyjiä. Hullu tohtori johtaa laitosta ja kohta Johannekselle selviää, että hänen nuoruuden rakastettunsa Aalo on samaisessa laitoksessa, hullun tohtorin käsittelyssä. Johannes päättää lähteä etsimään Aaloa ja hänen ystävänsä, lintutieteilijä, etsii myös myyttistä sukupuuttoon ehkä kuollutta lintua samassa vuoristossa.

Sairaala, johon matka suuntautuu, on kauhukokemus lukijalle. Inottavuuksia ei puutu:

…Käsiä on maailmassa rajallinen määrä. Käsiä tai sydäntä ei voida ottaa ihmiseltä, jonka on tarkoitus jatkaa elämäänsä. Paitsi jossain kauheassa, vieraassa todellisuudessa…Rikollisjärjestöt sieppaavat ihmisiä, varastavat heiltä elimiä ja jättävät vuotamaan kuoliaaksi. Elimet myydään mafian ylläpitämille yksityissairaaloille, joissa epätoivoiset länsimaiset miljonäärit käyvät hoidattamassa sairauksiaan ja jatkamassa elämäänsä…”

Kauhusknenaarioista huolimatta Raevaaran kirja voi olla vaikka todellisuutta, mene ja tiedä. Rakkauskertomus Aalon ja Johanneksen välilläkin kohtaa huipennuksen, mutta tosi vaikeiden vaiheiden jälkeen, jotka ovat myös jättäneet jälkiä molempiin.

Käytin kirjan lukemiseen viikon ja huomasin, että viihdyin Raevaaran luomassa fiktiossa. Kauhun väristyksiltä ei tietysti voinut välttyä ja joskus koin kokonaisuuden liiankin tummana ja ahdistavana. Vuoristosairaala ja hullu tohtori toivat mieleen esim. Bondin hullut nerot.

Jouko Varonen

 

Monenlaiset minämme

Ihmisen monta minää

Virkamiehestä viinamäenmieheksi

Katriina Järvinen: Saanko esitellä, Monenlaiset minämme, Kirjapaja 2017

Katriina Järvinen on sosiaalipsykologi ja antropologi, psykoterapeutti ja kouluttaja. Hän on kirjoittanut useita teoksia aihepiireinään mm. vanhempien vallasta vapautuminen, hyvinvointiyhteiskunta, vapaan naisen törmäyskurssi todellisuuden kanssa, jne…

Tämä kirja kertoo sinänsä tutusta asiasta, nimittäin ihmisen taipumuksesta elää kaksois- tai kolmoiselämää minänsä kanssa. Muistuu mieleen vaikka kirjailija Pentti Saarikoski, joka eli kaksoiselämää minänsä kanssa käyttäytyen kokonaan eri ihmisenä läheisten kanssa ja julkisuuden henkilönä. Ehkä tästä ristiriidasta johtui sekin, ettei hän voinut hallita itseään muiden läsnäollessa ja eli vuosikaudet melkein jatkuvassa humalatilassa.

Järvinen tuumii alkoholismista, että rikoslaissa sitä ei katsota lieventäväksi asianhaaraksi, mutta silti humalatila katsotaan usein jopa huumorin aiheeksi, tai ainakin hyväksytyksi selitykseksi poikkeavalle käytökselle. Valehtelemista Järvinen pitää tärkeänä sosiaalisena taitona. Lapsi alkaa ymmärtää toden ja tarun eron vasta 5 – 6 vuoden iässä. Sen jälkeen hän voi valehdella tietoisesti. Itselleni on tullut eteen joskus käsite ”valkoinen valhe”, jolla tarkoitetaan valehtelemista tai vaikenemista silloin, kun se on kaikkien kannalta paras vaihtoehto. Toisaalta kouluikään entineen lapsen jatkuva valehtelu saattaa olla merkki jostakin ongelmasta.

Järvinen käyttää ”alan” oppaiden tapaan monia kertomuksia elävästä elämästä” apunaan. Terapeutillahan tietysti anekdootteja ja tarinoita riittää. Yleensä olen ollut sitä mieltä, että terveydenhoidon ammattilaisen ei tulisi hyödyntää potilaidensa kertomaa kirjoissaan. Olenpa joskus tavannut lääkärien tekemiä opuksia, joissa on lähes suoraa lainausta sairaskertomuksista.

Järvistä en em. asioista syytä. Hän on oletettavasti saanut luvan elämäntarinoihin”, joita on kirjassa useita. Kirja vaikuttaa selkeältä ja lukijaystävälliseltä ja samalla se antaa aihetta itse kullekin mietiskelyyn siitä, että millaisia minä-muotoja voi eri elämänvaiheissa joutua käyttämään ja onko niistä toisaalta myös hyötyä. Itse olisin sitä mieltä, että sopeutuminen sosiaaliseen kanssakäymiseen vaatii joskus muuntumista ja ”ulvomista sutena susien mukana”.

Jouko Varonen

Mustila Arboretum

Laatuaikaa Arboretum Mustilassa

Rhodot kauneimmillaan kesäkuussa

Kurvattiin auto Arboretum Mustilan pihaan. Toimistossa kertoi vastaava Jukka Reinikainen, että nyt on alppiruusujen kukinta parhaimmillaan ja sitä jatkuu vielä kesäkuun lopulle. Reinikaisen mukaan toimetonta hetkeä ei ole, vaan aina ollaan työn touhussa suunnittelemassa jotain uutta.

Näyttikin siltä, että nyt oli sesonkiaika ja parkkipaikka autoja täynnä. Myös läheisen taimimyymälän ja viinipuodin piha oli kansoitettu.

Meille kerrottiin, että lyhin reissu kulkee kauniin atsaleapuiston kautta ja sillä puolentoista kilometrin matkalla voi tutustua myös alppiruusuihin eli rhododentroneihin, joiden väriloisto on melkoinen. Atsalea- ja alppiruusupensaita on maastossa tuhansia ja niiden lumo häikäisee vieraan. Suositeltavaa on, että mukaan otetaan kuvausvälineet, vähintäänkin kännykkäkamera, sillä kesäiset muistot Mustilasta kannattaa kyllä tallentaa.

Jukka Reinikainen kertoi myös, että viimeaikaisiin projekteihin on kuulunut uuden havupuutaimikon istutus. Tunnelma puuston keskellä on eksoottinen ja kulkija voi ihailla esim. hemlokki- , jättituija- tai purppurapihtametsiköitä. Myös kapeana korkeuksiin kohoava serbiankuusikko on lumonnut monet.

Jos alppiruusujen kukinta-aika on parhaimmillaan toista kuukautta, niin alueen kaunis syksyinen ruska tarjoaa mahdollisuuden nauttia ruskasta eteläisissä maisemissa. Kävelimme ja kuvasimme puiston nähtävyyksiä ja totesimme, että moni ihme löytyy polkujen varsilta. Lapsiakaan ei ole unohdettu. Lapsille on omat puuhapolkunsa.

Oli aika lähteä kohti Lappeenrantaa ja menomatkalla taivaalle kumpuilivat jo raikkaan kesäsateen merkit. Mustilan reissu on muodostunut perheellemme jokakesäiseksi viihteeksi ja joskus on poluilla käyty sukulaistenkin kanssa. Reittejä on useita, lyhimmät puolentoista kilometrin luokkaa ja pisimmät 3 – 4 km.  Vierailimme vielä ennen lähtöämme Mustilan kartanon ullakkomuseossa. Kartanon vanhat rakennukset, jotka on säilytetty entisessä asussaan muodostavat viihtyisän miljöön.

Myös Mustilassa toimivat taimitarhat, jotka ovat perustajaperheen omistuksessa, antavat oman lisänsä vierailuun, koska siellä myydään puistossa testattuja koristekasveja.

Jouko Varonen

 

Kuvia

( Kuvat: Elisabet ja Jouko Varonen)

https://joukolasse.kuvat.fi/kuvat/Arboretum+Mustila+16.6.2017/

 

Tapahtui Korpikeitaalla Joutsenossa

Tapahtui korpikeitaalla

Keppihevostalli ja riikinkukot

https://joukolasse.kuvat.fi/kuvat/Korpikeitaalla+11.6.2017/

Joutsenon Korpikeitaalla vietetään melkoista sesonkia. Pihassa könöttää venäläisten busseja ja henkilöautoja niin tiheässä, että

parkkipaikkaa ei meinaa löytyä. Lohta nousee pärskien rannalle,

kun onkimiehet ehtivät vain heittää pyydön veteen. Ja vesi ei ole

mitä hyvänsä lätäkkövettä, vaan virtaavaa lähdevettä.

Alex ja Katrin kertoivat tuleensa Pietarista pariksi kolmeksi päiväksi viettämään kylpylälomaa Imatra Spassa. Ja siihen sopii tietysti lisäohjelmaksi tutustuminen Joutsenon keitaaseen.

Sonja Lähteenmäki mielistyi syöttämään käyräsarvisia lampaita,

jotka olivat selvästi lapsiystävällisiä. Lohialtaalla paikan omistaja Tuija Saira kertoi, että kesän uutuuksiin kuuluu keppihevostalli, joka löytyy kotieläinmetsästä. Sieltä saavat lapset ottaa ”ratsun” itselleen metsävierailun ajaksi. Riikinkukoille on rakennettu uusi ulkoiluhalli, joka mahdollistaa myös valokuvauksen. Entinen riikinkukko jäi haukan saaliiksi. Haukka tuli yöllä paikalle ja popsi puiston asukin suihinsa. Nyt riikinkukot ovat turvassa

yllätysvierailta. Metsään on tulossa myös levähdyspaikka, jossa voi pitää sadetta.

Kotieläinmetsän asukit ottavat vieraat vastaan enempiä kainostelematta ja lapsille on tietysti suositeltavaa, ettei

kanojen, kanien ja muiden perässä juosta, vaan puistoetiketti vaatii siivoa käytöstä.

Lohikin tuli ongittua ja tietysti se pantiin savustumaan, että saadaan iltapalaksi tuoretta savulohta. Vilske paikalla oli melkoinen, mutta hyvin henkilökunta selvitti ruuhkat. Altaan omistajat tuumivat, että kesäisin on sesonkia, mutta syys ja talvi

on hivenen vaisumpaa.

Heitimme hyvästit Korpikeitaan väelle joka  tuumi, että

kun kesä ehtii pidemmälle on kotieläimiäkin enemmän metsässä ja

kun ilmat vielä olisivat suotuisat, niin päästäisiin tekemään ”tiliäkin”.

Jouko Varonen

Kuvat ( linkissä enemmän kuvia)

Alex ja Katrin Pietarista

Lukas ja Sonja leikkilaitteissa

Lukas hyppii trampoliinilla

Kirjoittaja ja alpakka

Kirjoittaja ja kiloinen lohi

Sonja Sarkonsalo syöttää pässejä

Reima T. A. Luoto Marsalkan eläkevuodet

Marsalkan eläkevuodet

Tietoteos Mannerheimista

Reima T. A. Luoto: Marsalkan eläkevuodet – taistelu muistelmista, Fenix kustannus Oy

Marsalkka Mannerheim erosi presidentin virasta 79 vuoden iässä. Hän vietti eläkevuosiaan paljolti ulkomailla, eniten Sveitsissä, Val-Montin parantolahotellissa. Myös Kirkniemen kartano Suomessa oli Marsalkalle eräs suosittu paikka.

Reima T. A. Luoto valottaa Mannerheimin muistelmista syntynyttä taistelua. Marsalkan muistelmien käsikirjoitus oli kesällä 1950 niin valmis, että se olisi voitu lähettää julkaistavaksi ja käännettäväksi suomen kielelle. Marsalkka tahtoi kuitenkin suorittaa pedanttiin tapaansa vielä lopullisen tarkastuksen. Mutta voimat olivat vähissä ja hän ehti päästä työssään vain talvisotaan asti. Suomenkielistä käsikirjoitusta marsalkka ei nähnyt koskaan.

Se käsikirjoitus, joka ilmestyi ruotsiksi vuonna 1950 perustuu tiukasti Mannerheimin sanelemaan ja hyväksymään tekstiin.

Muistelmissaan Mannerheim pääasiassa keskittyy niihin tapahtumiin, joissa hän itse näytteli tärkeää roolia. Muistelmien ensimmäisen osan ilmestyminen suomen kielellä nosti asiantuntijapiireissä melkoisen myrskyn, koska siinä oli monien mielestä asiavirheitä. Olisi toivottu, että ne olisi korjattu marsalkan tyylillä.

Marsalkan kuviteltiin mm. valmistelevan länsivaltain avulla Suomen sieppaamista Neuvostoliiton vaikutuspiiristä. Mannerheim halusi kuulemma henkisesti vaikuttaa tähän suuntaan.

Tämä teos on mielenkiintoinen kooste Mannerheimin eläkevuosista. Kaikkia spekulointeja muistelmateoksen johdosta en jaksanut lukea, mutta kirja on perusteltua ja tarkkaa historiankirjoitusta aiheesta, jota on käsitelty jo kymmenissä teoksissa. Erityisesti Sveitsissä on Mannerheimia kunnioitettu ja hänen muistoaan vaalittu. Marsalkan muistelmista tuli hänen henkilökohtainen kirjallinen ”ratsastajapatsaansa” jolla on sijansa isänmaallisten suomalaisten lukemistona.

Jouko Varonen

 

Jethro Rostedt Raha ratkaisee

Myyntitykin elämä ja vinkit

Jethro Rostedt kertoo

Jethro Rostedt: Raha ratkaisee, 101 vinkkiä menestykseen, WSOY 2017

Jethro Rostedt on kansan mielestä henkilö, joka on taianomainen kiinteistökauppias ja rahan tunteva mies. Nimestä päätellen Jethro voisi olla kultalusikka suussa syntynyt kartanonherrojen lapsi, mutta kirjasta selviää tuota pikaa, että poika syntyi köyhään perheeseen ja muutamat lapsuuden kokemukset kuten viha lastenhoitajan tuputtamaan omenahilloon ja myöhemmin myös omeniin jäi traumaksi. Muistiin jäi myös yhteinen ulkovessa ja pontikan haju.

Myöhemmin Rostedt ja alkoi huomata, että myyntitykin hommissa pääsi eroon köyhistä olosuhteista. Niinpä häneltä riittää tässäkin kirjassa vinkkejä jokaiselle, joka haluaa tehdä elämässään muuta kuin joutavanpäiväisyyksiä.

– Varo turhanpäiväisiä palavereja. Niitä lykätään joka väliin, mutta ne eivät useinkaan näy tuloksessa.

– Myynti on asiakkaan johdattamista haluttuun suuntaan ilman väkivaltaa.

– Älä luovuta ensimmäisen ei-sanan kohdalla.

– Tarkkana leskirouvien kanssa.

– Joskus tarvitaan pelkkää onnea.

Lueskelin kirjaa aamupäivän ajan ja totesin, että kirjan tekijöiltä on ollut hyvä veto yhdistää elämänkertakirjan ja myyntioppaan tyyli. Niinpä tulee selväksi sekin, että tanssiparketilla tapahtunut moka ( Tanssii tähtien kanssa- kisa) olisi voinut masentaa miehen, mutta kun hän otti mukaan hurtin huumorin päästiin siitäkin voiton puolelle. Yleensä ottaen tv-julkisuus teki osaltaan Jethrosta myyntitykin, joka saa näytöt täyteen väkeä jo omalla persoonallaan.

Kirjassa puututaan myös Toivo Sukarin toilauksiin, asuntokaupan lainalaisuuksiin, stressiin, sympaattisuuden merkitykseen kaupanteossa, puhelinmyynnin saloihin, jne…

Teos on tehty taatulla Jethro-tyylillä ja lukijaystävälliseksi ( tosin myös pinnalliseksi). Mikään ei pitkästytä lukijaa niin paljon, kuin taloustiede kirjan sivuilla. Jos tekstiin yhdistyy käyriä ja kaavioita, voi kirjan heittää suoraan roskikseen.

Jouko Varonen