Kalle Päätalo, kirjailijan elämä

Kalle Päätalo

Kirjailijan vaiheet

Ritva Ylönen: Kalle Päätalo, kirjailijan elämä, SKS-kustannus 2017

Kalle Päätalo on muodustunut monelle viime vuosisadan loppupuolen miehenpuolelle samaistumiseen sopivaksi henkilöksi. Kalle eli vaikean lapsuuden, kun isä Herkkoa vaivasi mielenvikaisuus. Tukkisavotat ja savottakämpät tulivat tutuiksi. Niillä reissuilla Kallella oli mukana Mika Waltarin kirja, jossa annettiin eväitä kirjailijaksi aikoville. Herkon mielestä kirjalliset puuhat olivat höpöhommia, kuten myös kirjojen lukeminen. Herkko oli kovan työn tekijä, joka kohosi jonkinlaiseksi kympiksi savotoilla ja perheen elanto alkoi järjestyä. Mutta se mustasukkainen vainoharhaisuus, joka jäyti Herkon mieltä, kehittyi mielisairaudeksi.

Ritva Ylönen on päätalonsa lukenut henkilö. Kirjan vaiheet ovat usein kuin Päätalon kirjoista löydettyjä, joskin mukaan on tullut myös kirjallisuudenhistoriallista analyysia. Ylönen mm. tietää, että Päätalo kosti vihamiehilleen, heittämällä heistä kirjoissaan herjaa lipan alta.

No Päätalosta tuli rakennusmestari ja kysytty sellainen. Avioelämä ensimmäisen puolison kanssa kariutui kun Kallella oli tapana myös vierailla muidenkin naisenpuolien, kuin oman vaimon vuoteessa. Mutta kirjailijan kutsumus oli syvällä miehen sydänveressä. Niinpä rinnan ensimmäisten rakennusten kanssa syntyi Ihmisiä telineillä – kirja, jossa Päätalo tapansa mukaan enemmän rakentaa kuin kirjoittaa. Myöhemmin kriitikot, jotka suhtautuivat nuivasti Päätalon proosaan, tuumivat, että ”lopeta Kalle rakentaminen ja ala kirjoittaa”.

Suomen kansa otti Päätalon omakseen. Itse luin Koillismaa- sarjan huolella jo parikymppisenä. Jotenkin tätä kirjailija- elämänkertaa lukiessani palasin Päätalon kirjalliseen tuotantoon ja lienee elämänkerran tekijäkin siitä saanut suuren osan aineistoa analyysiinsa. Mahtuuhan Suomeen päätaloelämänkertoja, mutta täytyy sanoa että mestari-Kalle kirjoitti kyllä itse parhaat elämänkerrat.

Jouko Varonen

 

 

 

Timo Hännikäinen Lihamylly

Kulttuurivaikuttajan mietteitä

Muistelmateos vuosilta 2000 – 2016

Timo Hännikäinen: Lihamylly, Kiuas-kustannus 2017

Timo Hännikäinen tuumii, että yhteiskunta on kuin lihamylly, joka tekee ihmisistä ”yhteiskuntakelpoisia”, siis erilaisia kuin olivat olleet ennen lihamyllyyn joutumistaan. Tällaisella massalla ei ole omia mielipiteitä vaan he ohjautuvat valtavirran mukaan.

Kirja vaikuttaa jutustelulta, jossa on särmää ja tietysti vähän leppoisampaa antia aina Linkolan tapaamisesta muiden kulttuurihenkilöiden anekdoottisiin luonnehdintoihin. Hännikäinen on saanut huutia törkypuheistaan ja samaa linjaa hän jatkaa tässä kirjassa, joka pyrkii myös esittelemään nimeltä henkilöt, joita haukutaan.

Timo Hännikäinen ( s.1979) on suomentaja, kriitikko, esseisti ja runoilija. Hänellä on sanansa sanottavana niin apuraharuletista kuin poliittisista toimittajista. Toisaalta kirjoitukset saavat hivenen vainoharhaisen luonteen, kun puhe kääntyy salaliittoon, joka on perustettu häntä vastaan. Mene ja tiedä, jos Hännikäisen sapekkuus ja yhteiskuntakriittinen suhtautuminen olisi poikinut joissakin piireissä tällaistakin käytöstä.

Hännikäisella on varmaan omat ystävänsä, jotka ahmaisevat hänen tekstinsä välittömästi, kun se on tullut julkisuuteen. Itse tunnistin hänen nimensä ensimmäistä kertaa, kun sain käsiini tämän teoksen. Vihapuheilla ei lopultakaan päästä hyvin pitkälle ja suoranainen herjaus saa aikaan tietysti uutta vihaa, joka voi näkyä ns. yhteiskuntakelpoisten toimittajien suhtautumisessa ja toimenpiteissä noin yleensä ottaen.

Hännikäinen jaksaa hyökätä kulttuurielämän mädännäisyyttä, journalistien omahyväisyyttä, sekä julkisuuden ja politiikan lihamyllyjä vastaan. Hänen mielipiteensä ovat niin palavia, että moni jättää ne peloissaan omaan arvoonsa ja haluaa maltillisempaa lähestymistapaa.

Erottamistaan Savukeidas-kustantamolta hän kommentoi mm. seuraavasti: ”Vaikka pitkän yhteistyön katkeaminen oli minulle aluksi kova isku, tunsin itsekin helpotusta. Vahvat persoonallisuudet kykenevät harvoin liittoutumaan pysyvästi”…

Jotkut ovat taistelijaluonteita. Toiset mukautuvat ”lihamyllyihin” ja heistä ei tule julkista riistaa, vaan veikkoja, joille julkisuus on myönteinen, julkisuus kun tykkää niistä, jotka ulvovat sutena susien mukana, eivätkä herjaa liikaa. ”

Jouko Varonen

 

Luppoisten lukkoseppä

Luppoisten kylässä tapahtuu

Arto Paasilinnan jalanjäljissä

Kalle Isokallio: Luppoisten lukkoseppä, Tammi 2017

Kalle Isokallio ( s. 1948) tunnetaan lukuisista yrityksistään hauskuttaa Suomen kansaa poliitikkojen ja kansakunnan silmäätekevien irvailuilla. Jotenkin tuntuu, että Isokallion kynä ei ole yhtä terävä kuin esim. esikuvallaan Arto Paasilinnalla. Huumori vaikuttaa kuivahkolta kuntapolitiikan ironisoinnilta. Tuota pikaa tietysti myös valtion päättäjät tulevat kuvioihin mukaan. Tämäntapaista rakentelua olen Isokalliolta tavannut ennenkin.

Tarina alkaa siitä, kun Itä-Suomalaisen Luppoisten kylän raitille eksyy outo moottoripyörämies, jolla on ”syvät taskut”. Pian tuo sijoittajaksi osoittautuva mies iskee silmänsä lukkosepän firmaan, jossa olisi oivalliset ainekset hyödyntää kunnan ja valtion rahoja. Niinpä lukkosepän puodista tulee vähitellen mittava yritys, joka tietysti tarvitsee ympärilleen rakennuksia mm. asunnoiksi työntekijöille ja kohtapa firman valtakunnallinen kuuluisuus kiirii päättäjien tietoisuuteen.

Jostakin syystä en jaksa innostua Isokallion ”kyytiin”. Kirjan lukeminen on tietynlkaista pakkopullaa ja kun tietää homman nimen, joka kerrotaan läpeensä jo kirjan esittelyissä, on lukeminen entistäkin työläämpää. Toki Isokalliolla on huumorin lahja, mutta hän ei yllä menneiden kärkihumoristiemme kaartiin. Ehkä siinä on eräs tekijä, joka haittaa, nimittäin luovuuden puute. Lovuutta oli Paasilinnalla, mutta se puuttuu Isokalliolta kokonaan. Kerrotaan, että Isokallio kiertelee moottoripyörällään maaseudulla ja etsii sopivia jutun juuria kirjoihinsa. Mutta oletettavasti nämä jutut eivät kanna kovin pitkälle. Tarvittaisiin synnynnäistä humoristin taitoa.

Niin sanoakseni, vietin iltapäivän Isokallion kirjan parissa ja taiteellinen vaikultelma oli kyllä kuusmiinus. Ehkä joku kiinnostuu televisiojulkkiksen sanailusta. Siitä kertoo jo mittava määrä teoksia, joita on julkaistu. Itse olisin sitä mieltä, että kirjailijan homma on Isokalliolle ajan hukkaa, ex-johtajasta ja eläkejonglööristä kun ei voi vääntää kunnon kirjailijaa väkisinkään.

Jouko Varonen

 

 

Himmee Mikael Gabriel

Himmee

Mikael Gabrielin kiertue

Mikael Gabriel/Janita Autio: Himmee, WSOY 2017

En ollut aikaisemmin kuunnellut Gabrielin lauluja. Pidin häntä jonkinlaisena räp-artistina, joihin mielenkiintoni ei ylety. Tuli sentään selattua tämä kirja ja tietysti siellä oli paljon kuvia pojan ensimmäiseltä kiertueelta. Lienee televisiojulkisuus poikinut paikalle myös paljon yleisöä. No, kuuntelin Riippumatto-biisin. Siinä oli vähän melodian pätkää ja tietysti semmoista epäselvää räp-lyriikkaa, josta ei saa selvää. Videokin oli sekava.

Kirjan kuvia katsellessa totesin, että yleisöä oli kertynyt paljon keikkapaikoille ja nuoret olivat ihan haltioissaan. Yhä ajattelin, että tv-julkisuuden ansiota. Mutta minähän olinkin 60 – 70 -lukua diggaava kalkkis.

Kirjan tekstiosuus on niukanlainen. Päätin kuitenkin tutustua siihen ja löysin jonkinlaista henkilökuvaa artistista, jolla on oma ”suojelusenkeli” keikoilla.

Joskus vanhemmat kysyy multa välillä, jaksaisinko tehdä pienen videotervehdyksen niiden lapselle. Heidän lapsillaan voi olla vaikeaa tai ei ole motivaatiota koulunkäyntiin tai on muuten hankalaa. Vanhemmat toivovat, että osaisin sanoa jotain, mikä auttaisi. Suostun aina, sillä eihän se multa vaadi muuta kuin että otan puhelimen ja painan record – nappia. Sitten sanon jotain, minkä ajattelen voivan tsempata ja auttaa.”

Lienee pojan oma elämäntarinakin melkoisen värikäs ja tietysti siitä riittäisi aineksia muuhunkin kuin valokuvakirjaan. Vähitellen kuitenkin sympatiani siirtyivät artistin puolella ja huomasin, että hän saattaa olla ihan lahjakas yksilö.

Toivon kirjalle menestystä, koska nuoriso elää usein elämäänsä näiden sekavasanaisten artistien kautta ja keikalla käyminen on jollekin enemmän kuin taivas. Niin vähästä lapsen mieli hyvittyy. Mutta ilmiönä tällainen artisti tuskin elää kauan, vaan unohtuu mediajulkisuuden hiivuttua. Sellainen artisti on vain vaihe nuoruuden kasvukivuista pääsemiseen. Jos pääsee hipaisemaan idoliaan hihasta tai peräti selfieen hänen kanssaan, voi se nuorelle olla vuoren korkuinen elämys, jonka avulla voittaa vaikeutensa.

Jouko Varonen

 

Haruki Murakami Rajasta etelään, auringosta länteen

Murakamin romaani

Kaunis ja koskettava kirja

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen, Tammi 2017

Luin Murakamin uuden kirjan keskeytyksettä. Aloitin illalla ja lopetin aamuseitsemältä. Kirja pitää lukijan otteessaan. Sellaisesta pidän. Nuorukainen kokee kouluaikojen ihastuksen tyttöön, joka on vähän invalidi, mutta kietoo pojan otteeseensa selittämättömällä tavalla. Tulee uusi rakkaus, mutta tyttö on pidättyväinen eikä ala seksikokeiluihin. Niinpä nuori mies ihastuu tytön serkkuun ja lempi leiskuu. Mutta pidättyväisempi tyttö saa tästä tempusta ikuisen vamman. Hänestä tulee tunneinvalidi.

Myöhemmin on vuorossa ison johtajan tyttö ja johtaja rahoittaa miehen ravintolabisneksen. Tulee kaksi lastakin. Mutta iso johtaja ei olisi johtaja, jos ei kietoisi miestä myös kovan bisnesmaailman kuvioihin.

Kesken onnellisen avioelämän ilmestyy ravintolaan nainen johon mies oli rakastunut nuorena koululaisena. Ja tietysti tämä ikuinen rakkaus leimahtaa liekkiin.

Luin kirjaa intohimolla ja palolla. Murakami osaa kuvata henkilöitään hienovireisesti ja kauniisti. Nyt on mukana myös eroottista ainesta, mutta vain siinä määrin kuin se palvelee kirjan rakennetta.

Hyvä kirja Murakamilta. Verrattavissa vaikka taannoiseen Murakamin filmattuunkin kirjaan Norwegian Wood. Minulle kirja oli ainutkertainen lukukokemus, jopa opettava, mitä tulee naisten sielunelämään. Murakami olisi vihdoin ansainnut Nobel-palkinnon.

Jouko Varonen

 

Miten lauluni syntyvät?

Puurtamista ja hurmosta

Lauluntekijöiden puheenvuoro

Miten lauluni syntyvät?, toim. Eetu Kauppinen, SKS-kustannus 2017

Luin ensimmäiseksi Jouni Hynysen, entisen musiikkioppilaani selostuksen laulujensa ”lunnaista” aina lapsuuden bändikokeiluista, ja isän soittoharrastuksista, vakavammin otettavaan kutsumukseen lauluntekijäksi. Tapasin Jounin taannoin ja hän muisti musiikkiopensa. Kysäisin, että miten menee. Johon Jouni tapansa mukaan sarkastisesti: – En ole vielä ryypännyt itseäni hengiltä.

Jounilla, kuten monella muulla laulajalla ja lauluntekijällä on tietysti kokemuksia rankoista keikkarundeista. Hänellä oli onni saada yhtyeeseensä mm. Miitri Aaltonen ( hänkin entinen oppilaani) jonka kanssa moni biisi on loksahtanut kohdilleen.

Jouni sanoo vaatimattomasti, että hänellä ei ole paljon teoriatietoa musiikista, ja joskus sävellajit vaihtelevat vallattomasti. Johon Miitri, että sulla on hyvä tapa pitää kiinni C-duurista ja A-mollista. Johon Jouni, että ne ovat kauniita sävellajeja. Tottapa lienee, että vanhoista staroista esim. Reino Helismaa ja Tapio Rautavaara saavat kiittää A-mollia monista menestyslauluistaan.

Jouni Hynysestä siirryin lukemaan Iisan tilitystä, jossa hän kertoo myös siitä, miten artistin ja biisinikkrin työ yhdistetään perheenäidin rooliin. Iisa tuumii, että jos laulun tekijä saa sanoitukseen jotain ainutkertaista omasta arvo- ja kokemusmaailmastaan, saattaa laulusta tulla menestys.

Toki lueskelin kirjaa monipuolisesti ja yleisenä piirteenä näytti olevan, että laulaja-lauluntekijän työ on nykyisin tiimityötä, jossa ns. ”raakileen” kimppuun käydään yhdessä ja parin päivän session tuloksena saattaa olla kaksi kelpo laulua.

Upea kirja. Toivoskelen sarjaan jatkoa.

Jouko Varonen

 

 

Saara Aalto No fear

Saara Aalto säkenöi

Ei pelkoa

Saara Aalto No fear, Laura Friman, WSOY

Saara Aalto oli pienenä ihmelapsi. Ihmiset tulivat katsomaan yksivuotiasta, joka hyräili lastenlauluja. Äiti oli musikaalinen ja opiskeli klassista laulua. Isäkin oli sivutoiminen muusikko. Saaralle annettiin suhteellisen vapaat kädet toteuttaa taiteellisia taipumuksiaan ja muutaman vuoden iässä hän jo säesti lauluaan pianolla.

Nuoruusiällä tulivat kuvioihin myös tyttöbändit ja eipä aikaakaan, kun Saara muutti lapsuudenystävänsä Teemu Roivaisen kanssa omaan asuntoon. Se oli tietysti haikeaa vanhemmille, mutta he tiesivät, että tyttö tulee toimeen ja toteuttaa unelmaansa. Myöhemmin ystävyys Merin kanssa johti parisuhteeseen ja Meriltä tuli oivallus X-Factor – kilpailuun osallistumisesta. Loppu onkin suomalaisen kevyen musiikin historiaa.

Kirja on todellinen fanikirja, sillä sen yli sadan suuren sivun annissa on varmaan satoja laadukkaita kuvia. Lapsuudestakin on hyviä kuvia, sillä isä oli päätoimeltaan valokuvausliikkeen omistaja. Todellinen kuva-ilotulitus tulee vastaan, kun päästään X-factor kisan loppusuoralle. Silloin kuvat ovat jo todellisten ammattilaisten käsialaa, kuten myös esiintymisasut.

Laura Friman ( s. 1980) on toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. Helsingin Sanomiin ja Imageen. Frimanin teksti on sujuvaa ja lukijaystävällistä. Lukijalle jää lämmin tuntu näistä laulajatähden luonnehdinnoista:

Kahdeksas live-lähetys on omistettu tuomari Louis Walshin suosikkikappaleille. Lisäksi kilpailijat saavat esittää illan toisena kappaleena oman, vapaavalinnaisen laulun. – Mitä taasko? on Saaran reaktio, kun hänelle ehdotetaan viikkopalaverissa Abban hittiä The Winner Takes It All. Juurihan hän esitti sen Robbie Williamsille ja Sharon Osbournelle Los Angelesissa! Eikö kertaus ole tylsää?”

Kirjan kirjoittaja elää mukana Saaran vaiheissa ja kerronnassa on sympatiaa ja lämpöä. Se tietysti motivoi lukijaa tutustumaan tämän kirjan teksteihin ja kuva-antiin huolellisesti.

Jouko Varonen

 

Suomen huutokauppakeisari, Tommi E. Virtanen

Arabian kannut ja rähmäpullat

Palsanmäki on kauppamies

Tommi E. Virtanen: Suomen huutokauppakeisari, Johnny Kniga kustannus 2017

Kirja vaikuttaa selkeästi ja mutkattomasti tehdyltä. Akin ja Helin puheenvuoroja tekniikkana käyttäen on saatu kokonaisuudesta keskustelunomainen, jopa niin, että tulee ihan mieleen, että tässä onkin kyseessä Huutokauppakeisarin mainoskirja. Sitä kirja tietysti onkin jossakin mielessä, kun tv:stä tutut aihelmat, kuvat  ja puheenparret vilahtelevat jutuissa.

Itse tapasin ”keisarin” Kouvolassa ja mielessä oli jo kosiskella häntä käymään, kun kotiin on kertynyt monenmoista kippoa, kuppia ja kulhoa, joista joidenkin huutokauppahinta kohoaisi yli 500 euron. Muumi-mukejakin on yksi kaappi täynnä ja niiden arvon toteamiseksi tarvittaisiin ammattiapua. Mutta tavatessa keisari vaikutti tosi kireältä ja hänen omaa ohjettaan noudattaen tein ”asiakkaasta” pikaisen arvion ja jätin enemmät löpinät toiseen kertaan. Markku oli tapansa mukaan juttutuulella ja luin kirjasta, että Markulla on suuri merkitys ”keisarin” tv-tuotannolle. Itse asiassa moni on enemmän kiinnostunut Markusta kuin joskus pehmopornoonkin puheissaan eksyvästä Akista.

Kirja on tehty luettavaan muotoon. Siinä käsitellään kaupankäynnin saloja, huutokauppapäivän sattumuksia, keräilijöiden mielenkiinnon kohteita ja – sielunmaisemaa, julkkisystäviä, kuten Jethroa, tv-julkisuuden iloja ja suruja, sekä mielipiteitä yrittäjyydestä ja menestymisestä.

Kun puhe kääntyy kysytyimpiin tuotteisiin, joilla varmasti saa omansa takaisin, luettelee Aki kuin apteekin hyllyltä, että militaria on keräilijöiden mieleen. Rintamalla tehdyt askartelut kiinnostavat, Arabian kannut ovat hyviä, muumimukeillakin voi saada voittoa, vuoden 1949 kuparimarkasta saisi 15 000 euroa, jos sellaisen joku sattuisi antamaan huomaamatta, arabian eläinfigurit ovat rahan arvoisia, jos niitä edes saa huutokauppaan, aurinkopullot ovat aina hyviä.

Kirja on tietynlainen ”julkkiskirja” jossa on hyödynnetty suositun tv-ohjelman sisältöjä. Jos jotakin olisin toivonut, niin pinnan alle menevää analyysia ja henkilökuvien syventelyä, siis särmää. Nyt liikutaan vähän kepeissä markkinatunnelmissa.

Jouko Varonen

 

 

Agents ja Taisto Tammi

Agentseista Taisto Tammeen

Huippumusaa

Agents&Topi Sorsakoski, Valitut Palat , Agents& Jorma Kääriäinen, Valitut Palat, Tangolaulaja Taisto Tammi, Valitut Palat

Olen seurannut Agentsien taivalta lähes neljänkymmenen vuoden ajan. Erityisesti yhtyeen johtajan ja soolokitaristi Esa Pulliaisen mahtavat kitarasoolot ja soittimen taiturimainen käsittely on luonut minulle käsitteen agents.

Topi Sorsakoski kuuluu Agentsin legendaarisiin solisteihin. Tällä levyllä ovat mukana mm. tyylikkäät Topin tulkinnat Salattu suru ja Kaksi kitaraa. Surujen kitara ( Johnny Guitar) kuuluu myös Sorsakosken brvuureihi, kuten myös Vihreät niityt. Kooste on tasapainoinen ja sitä kuunnellessa voi fiilistellä Agentsien kulta-aikaa.

Suomen ”elvikseksikin” tituleerattu Jorma Kääriäinen ehti tehdä ennen soolouralle lähtöään Agentsien kanssa tukun ikivihreiksi jääneitä tulkintoja. Näistä voi mainita mm. Kuolleet lehdet, Unohtumaton ilta, Moskovan valot, Sinä vain, jne…

Taisto Tammi ( Lundberg) ( 1945-1979) nousi lyhyeksi jääneen uransa aikana suomen kruunaamattomaksi tangokuninkaaksi. Tässä äänitteessä on suurin osa Tammen parhaista levytyksistä. Mieleen jäivät nuorella iällä etenkin Tango merellä. Myös Pettäjän tie, Siks oon mä suruinen, Kotkan ruusu, Illan viimeinen tango, jne. ovat muiden ohella suomalaisten kansallisia aarteita.

Otin nämä levyt auton hansikaslokeroon ja olen kuunnellut niitä mm. pohjoisen matkoilla, joiden aikana kaipaa kunnon nostalgista musiikkiseuraa.

Valituilta Paloilta on ilmestynyt myös viiden CD:n kooste Agentsien koko uralta. Siinä esiintyvät vierailevien tähtien lisäksi kaikki yhtyeen maineeseen nousseet laulusolistit. Agentsien musiikki kohoaa suomalaisen musiikin kärkikaartiin, yhtä hyvin legendaarisen orkesterin, mutta myös hyvien solistivalintojen ansiosta. Orkesterin nykyinen solisti Vesa Haaja on aikaisempien solistien ohella tehnyt myös soolouraa.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Piitu Nykopp Nukketaidetta

Piitu Nykopp: Nukketaidetta, Täky Galleria, Lappeenranta 6.10. – 30.10. 2017

Nukketaiteilijaksi kehitytään

Piitu Nykopp – Nukketaidetta

Käsityöläisen ja taiteilijan koulutuksen omaava Piitu Nykopp on ripustanut mm. naishahmoja Täky-gallerian näyttelyyn. Ensin ajattelin tullessani hahmojen luo, että ne ovat ns. tavanomaisia nukkehahmoja, mutta kun kuvasin teoksia ja katsoin niitä läheltä, huomasin, että taiteilijalla on ollut sekä taiteellista silmää, että viitseliäisyyttä luodessaan nukkehahmoja, joista tehty installaatio on todella puhutteleva.

Taiteilija itse sanoo, että lähes kolmenkymmenen nuken muodostama teos ”Naisena” kuvaa naiseuden monimuotoisuutta. Yksittäisen nuken muodot piirrän kankaalle vapaalla kädellä. Ompelen ja täytän hahmon, laminoin pintaan paperin ja gessoan sen. Näin saadun kolmiulotteisen ”maalauspohjan” maalaan akryyliväreillä.”

Näyttelyssä on myös yksittäisiä veistosmaisia nukkeja. Kokonaisuus puhutteli minua ja kun zoomasin kameralla kuvaa toistensa lomassa väikkyvistä naishahmoista, aloin käsittää mistä näyttelyssä on kysymys.

Näyttelyn valvoja, Nikolai Balabin kertoi, että näyttelyissä on kysymyksessä muotoilusyksy 2017 kokonaisuus ja tämä näyttely on osa sitä. Itse Balabin on venäläissyntyinen kuvataiteilija, joka tuntee myös korumuotoilun salat.

Pienen lapsen nukkemaailmasta on kehittynyt taiteenlaji, joka tuo tässä näyttelyssä esille kauniin tuntuman siitä, että nukke on ollut taiteilijalle monipuolinen ja vahva ilmaisun väline. Aivan nopeasti ei kehitys ole kulkenut, vaan vaiheittain, opiskelun ja henkilökohtaisten löytöjen kautta.

Taiteilijana minua kiinnostavat kuvataiteen ja käsityön rajapinnat. Nukketaiteeseen olen voinut yhdistää vahvuuteni niin taiteilijana kuin kädentaitajana. … Materiaalien ja tekniikoiden kehittely on uudistanut ilmaisutapaani. Nukke ja nukeksi kutsuttava hahmo on avautunut minulle vuosi vuodelta moninaisempana, mikä on ylläpitänyt kiinnostustani nukkeihin.”

Jouko Varonen

 

 

Nikolai Balabin ( näyttelyn valvoja)