Anssi Kela Kosketusetäisyydellä

Nummelasta uuteen nousuun

Mukana Kelan keikoilla

Jean Ramsay & Kalle Björklid: Anssi Kela, Kosketusetäisyydellä, Docendo kustannus 2017

Mulla oli Nummelaa tehdessä selkeä ajatus siitä, että sisältö on tärkeämpää kuin muoto. Mä muutin jopa laulutapaa silloin, sekin oli ihan tietoinen ratkaisu. Sellaiseksi hieman enemmän puhemaisemmaksi.”

Nummela-albumi oli Anssi Kelalle ponnahduslauta menestykseen. Muistan itse pyyhkineeni kyyneleitä, kun kuuntelin Mikan faijan BMW –  laulua tai laulua kahdesta siskoksesta.

Mutta laulajan taival vaatii uudistumista. Kelakin on sen uransa aikana joutunut toteamaan. Tuli levytyksiä, jotka eivät myyneet kuin muutaman tuhat kappaletta. Tuli tilanteita, jossa oltiin ns. viimeisellä rannalla. Mutta vaikka uusia lauluja ei tullut, keikkamäärä on pysynyt viime vuosinakin useamman sadan keikan määrissä.

Kirjan valokuvaaja on ollut mukana keikoilla, kuten myös kirjoittaja Ramsay. Näin on saatu tekstiin ja kuviin aitoa tunnelmaa, jopa runollisuutta. Keikkaelämän seuraaminen ei ole aina helppoa. Artisti joutuu koville valmistautuessaan ja aina on taustalla peikko, että riittääkö yleisöä. Joskus takahuoneena palvelee keittiön nurkka, joskus on paremmat puitteet. Joskus on lainassa Claptonin yleisö, kun ollaan lämmittämässä, mutta mielessä kytee ajatus, että joskus on Areenalla oma keikka.

Pidin kirjan tyylistä. Siinä on elämän makua ja keikkatilanteiden tallentamista, joka etsii vertaistaan. Keikka-auto on kirjoittajan, kuvaajan ja Kelan yhteinen psykoanalyysihuone. Siellä käydään läpi ilot ja surut. Erityisen kunniamaininna haluan antaa Kalle Björklidin kameratyöskentelylle, joka on dynaamista ja runollista, kuten myös tekstintekijän Ramsayn osuus.

Olin itse Kelan konsertissa Lappeenrannassa ja kuulin nuo Nummelasta tutuksi tulleet hittibiisit. Oikeastaan niitä tulin kuuntelemaan, koska Nummela-levyni oli jo aikoja sitten kuunneltu puhki. Nyt kun uusi nousu on Kelalla tosiasia, haluan vain sanoa: Kiitos kirjasta ja menestystä!

Jouko Varonen

 

 

 

Kun Suomi hyökkäsi Ruotsiin, Valitut Palat

Suomen historian kummallisuuksia

Historia on kiehtovaa

Kun Suomi hyökkäsi Ruotsiin – ja muita yllättäviä tapahtumia  maamme menneisyydestä, Valitut Palat 2017

Keväällä 1598 Suomessa varustettiin kiivaasti laivastoa. Laivoilla oli määrä kuljettaa suomalaisten armeija länteen, Tukholman lähelle – ja vallata Ruotsin pääkaupunki.

Naantalin luostarin parhaat vuodet osuivat noin vuosiin 1460 – 1490. Sitä seuranneena aikana kulkutaudit ja katovuodet tekivät pahaa jälkeä. Luostarin kohtalon sinetöi kuningas Kustaa Vaasa joka alkoi takavarikoida luostarin maaomaisuutta kirkolle.

Ilmahyökkäys oli uudenlainen yllätys, jonka sodankäynnin kehittyminen oli tuonut tullessaan. Tämän yllätyksen joutuivat ensimmäisen maailmansodan aikana kokemaan myös ahvenanmaalaiset.

Sotien poikkeusolosuhteet tarjoavat hyvät edellytykset tartuntatautien leviämiselle. Yksi pahimmista taudeista oli pilkkukuume. Tuhoisin taudeista oli kurkkumätä. Mutta myös täi oli paha loinen jota vastaan julistettiin suuri täisota.

Lueskelin kirjaa mielenkiinnolla, sillä se kartoittaa kansakuntamme vaiheita myös niiltä osin, joista ei yleensä historiankirjoituksessa puhuta. Suomen historian suuri linja oli pysytteleminen ” maailman melskeiden” ulkopuolella. Kerta toisensa jälkeen Suomi on kuitenkin vedetty mukaan ulkovaltojen kriiseihin. Ja eristäytymiselläkin on oma hintansa, kuten suurista nälkävuosista tiedetään.

Kirja tarjoaa näkökulmia historian suuriin poliittisiin tapahtumiin. Niinpä käsitellyiksi tulevat valkoisen Suomen ja Saksan rauhansopimus, Mannerheimin puhe voitonparaatissa Helsingissä, keisari Nikolain vallasta luopuminen, Suomen julistaminen sotatilaan, jne…

Joulunpyhät olisi tietysti voinut käyttää muunkinlaisessa puuhassa, mutta tämän kirjan parissa aika kului kuin siivillä.

Jouko Varonen

 

 

 

Kulissi Jorma Eerik Jukkala

Koulukriisejä

Trilleri kouluelämästä

Jorma Erik Jukkala: Kulissi, Reuna kustannus 2017

Ahdistus Stefanin sisällä kasvoi ja puristi rintaa. Tapahtuneet asiat oli jälleen saatava kirjoitetuksi. Se tuottaisi tuskaa, mutta sen jälkeen apua löytyisi maailmasta, jossa hän muuttuisi Avengeriksi. Siellä hän tapaisi Nemen, Neme lohduttaisi häntä ja antaisi voimia kestää.”

Nuori poika on hurahtanut tietokoneisiin ja virtuaalimaailmoihin. Samalla hänestä kehittyy kelpo nörtti. Hänen pelinimensä on Avenger ja hänen paras pelikaverinsa on Neme, joka osoittautuu saman luokan vastenmieliseksi tytöksi.

Kouluavustaja käppäilee pihalla ja seurailee sitä, miten oppilat istuvat ja peukaloivat kännyköitään. Ennen pihalla oli vilkasta hyörinää. Nyt kännykät ovat vieneet kaiken mielenkiinnon.

Mutta sitten koulussa alkaa tapahtua. Paikkoja on sotkettu ja sotkuihin ulostettu. Häiriöt seuraavat toistaan ja kohta poliiseilla on selvitettävänään melkoinen pulma, kun hommassa alkaa olla tunnusmerkkejä tulevasta suuremmasta katastrofista.

Jukkala kuvaa koulun arkea hyvin todentuntuisesti, senkin että häiriöistä ilmoituksen poliisille tehnyt joutuu itse syytetyn penkille, kun juttu olisi rehtorin mielestä pitänyt säilyttää koulun sisäisenä.

Muistui mieleen oman kouluni rehtori, joka harrasti väkivaltaa oppilaita kohtaan. Kun opettaja teki rehtorista ilmoituksen ilmoittaja hiillostettiin koulutoimenjohtajan ja rehtorin toimesta pois virastaan, koska eihän nyt sovi, että rehtorista tehdään ilmianto ja pilataan koulun maine.

Tykkäsin kirjan käsittelystä, joka muotoutuu melkoiseksi jännityspaketiksi. Erityisesti huomasin, että kirjoittaja on luultavasti tehnyt kauan työtä koulussa, niin uskottavasti hän kertoo nuorten pään sisäisistä asioista ja koulun kriiseistä. Sekin tulee selvitetyksi, että nörtin häiriökäyttäytyminen johtuu isästä, joka on lievästi sanottuna psyykkisesti sairas kotityranni. Kirja on mainio kannanotto kouluelämään vaikuttavista ristipaineista ja laajenee jännityskertomukseksi.

Jouko Varonen

 

 

 

Sakari Kukko Kaiken maailman pelimanni

Multi-instrumentalisti

Sakari Kukko maailman turuilla

Elina Saksala: Sakari Kukko Kaiken maailman pelimanni, Like kustannus 2017

Sakari Kukosta käytetään sanaa multi-instrumentalisti. Nuorena hän kiinnostui pianosta, mutta ei malttanut opiskella säännöllisesti. Muuten hänestä olisi voinut tulla klassinen pianisti. Kirja vie lukijan Kukon mukana aina Marokosta Kuubaan ja Kolumbiasta Itä-Afrikkaan. Kukko keräsi matkoillaan vaikutteita ja teki instrumentaalisia versioita, joissa soittimet muodostivat esityksen tietyistä teemoista.

Sakari Kukon pääyhtye oli Piirpauke, jonka kanssa heitettiin keikkaa ympäri maailmaa. Itselleni on tullut rakkaaksi sävykäs ortodoksikirkon kellojen kilkatuksella teemoitettu Konevitsan kirkon kellot.

Aikanaan John Lennon vainaa oli sitä mieltä, että soittimesta kuin soittimesta voi musikaalinen ihminen improvisoida sävelmiä ja sävelkulkuja. Niinpä Kukon Repertuaariin kuuluvat monenmoiset kilkuttimet ja kalkuttimet puhumattakaan vaikka pianosta, viulusta, sellosta ja saksofonista.

Luin kirjaa mielenkiinnolla ja tietysti maailmanmatkaajan persoona välittyy näistä teksteistä. Jos musiikkimaailma menetti klassisen pianistin, se sai tilalle jotain uutta ja monipuolisempaa. Kukko imi joka maailman kolkasta vaikutteita ja uusia tuulia joita Suomessa ei ollut aikaisemmin aavistettukaan.

Myös virret ovat kiinnostaneet Kukkoa:

…kun äänitimme Virret levyä, meillä oli vain kolme päivää käytettävissä. Ensimmäisenä päivänä rakennettiin kaikki valmiiksi ja aloitettiin työt, ja seuraavana kahtena päivänä äänitettiin aamusta iltaan.”

Kukko on impulsiivinen musiikin tekijä ja hänenlaisiaan uranuurtajia ja uusien tuulien haistelijoita tarvitaan musiikkimaailmassa.

Jouko Varonen

 

 

 

Meren aarteet, Gaudeamus kustannus

Vuoden luontokirja

Itämeri on vaarassa

Meren aarteet, Gaudeamus-kustannus

Siinä se taas on, tuttu ja kotoisa Itämeri. Elokuun taivas roikkuu matalalla, meri velloo kevyesti ja rannassa aallot heittelevät tauotta kuperkeikkaa. Jokunen lokki partioi veden yllä. Muuta elämää ei juuri näy.”

Vuoden luontokirja kartoittaa Itämeren elämää, usein vedenalaisten kuvauksien avulla. Mukaan otetaan vanhoja merikarttoja, vedenalaista maailmaa, erikoisia ja näyttäviä muodostumia.

Kirjassa pohditaan myös elämän edellytyksiä Suomen merellisissä miljöissä. Sen tietysti ratkaisee eliöiden sopeutumiskyky. Elämä on monimuotoista vaikka ei pärjääkään eteläisten merien runsaalle ja värikkäälle menolle. Kalat pitävät lastentarhaa poikasilleen.

Itämeri on poikkeuksellinen ja herkkä meri, jota ahdistetaan joka puolelta monin eri tavoin. Meri ja sen eliöt ovat kuin jatkuvassa puristuksessa, joka tuntuu vuosi vuodelta vain voimistuvan.

Jos kirjalta odottaa eksoottisia ja värikkäitä maisemia ja kauniita kuvia, voi tietysti vähän pettyä. Mutta teos on tarkka selonteko ja tarkoitettu tieteelliseksi ja osallistuvaksikin katsaukseksi meriluonnon alati vaarassa olevasta elämästä. Lueskelin kirjaa joulun pyhinä ja totesin, että työryhmä on tehnyt tarkkaa työtä, jopa niin tarkkaa, että joskus tulee aivan huono olo meriluonnon tilaa havainnoidessaan. Aiheesta olisi saanut kauniita ja näyttäviä kuvia, mutta todellisuus on tietysti toisenlainen. Kirja näyttäytyi minulle ahdistavana.

Jouko Varonen

 

 

Hotellien henget, Tiina Hautala

Hieno lukukokemus

Hotellien ja kummitusten historiaa

Tiina Hautala: Hotellien henget, kuvitus Suvi Kari, Haamu-kustannus 2017

Vanhoissa hotelleissa on kummituksia, tai ainakin niistä kulkee tarinoita. Joku kummitus sytyttelee valoja, joku aukoo ovia, toinen voihkii ja toinen jutustelee vaikka huoneessa ei ole ketään. Erikseen ovat tarinat neidoista jotka etsivät yhä rakastettuaan, hotellin johtajaa, joka ei halunnut liittoon alempisäätyisen kanssa. Petikaveriksi toki alempiarvoinenkin kelpasi. No, tyttö otti tietysti rakkauden valat tosina ja palasi hotellille vielä haudan takaa. Kerrotaan myös, että Imatran valtionhotellissa tapahtui murhenäytelmä, kun tyttö tuli jätetyksi. Hän kirjoitti viimeisen kirjeen rakastajalleen ja se kirje joutui piikatytön taskuun. Tyttö itse hyppäsi koskeen. Myöhemmin tyttö alkoi liikuskella hotellin käytävillä etsien kirjettään, joka ei koskaan saavuttanut kohdettaan.

Joskus vanha hotellin perustaja vielä käyskelee käytävillä öiseen aikaan tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Myös hotellin toimihenkilöt palaavat hotellille tarkistamaan, että asiat ovat järjestyksessä.

Kirja on lämminhenkinen, niinkuin hotellien aaveetkin, jotka eivät tahdo pahaa henkilökunnalle tai asukkaille. Tietysti tällaiset aavetarinat kerrotaan henkilökunnalle jo kun he tulevat töihin hotellille. Jotkut hotellivieraat jopa haluavat yöpymään nimenomaan tiettyyn ”kummitushuoneeseen”. Mutta aina ei kummitus esiinny. Se tulee esille yllättäen ja pyytämättä.

Kirjan taitosta haluan antaa ylimääräistä plussaa koska sivuille on jätetty reilusti tyhjää tilaa laidoille. Kun yleensä luen kirjoja makuulla, niin tällainen taitto on omiaan helpottamaan lukemista.

Kirjassa on myös ansiokkaasti selostettu hotellien historiaa ja hotellin henkilökunnan ja omistajien historiaa. Lukukokemus oli todella miellyttävä ja siksi luin kirjan kannesta kanteen muutamassa tunnissa. Lisää tällaista. Kustantamo-Aave on iskenyt kultasuoneen, sillä suomalaiset rakastavat aavetarinoita.

Jouko Varonen

 

 

Veitikka ja visionääri, Vesa Keskinen

Jännitteinen katsaus

Miljoonapilkistä veteraanijuhliin

Vesa Keskinen – Tapo Eräheimo: Vesa Keskinen, veitikka ja visionääri, Veljekset Keskinen Oy 2017

Ihan oli ilmassa jännitysnäytelmän tuntua, kun luin tarinaa Miljoonapilkin historiasta ja valtavien kansanjoukkojen juhlasta järven jäällä. Lopulta keksittiin tietysti, kuten kateellisilla on tapana, että moiset kansanjuhlat on lopetettava, niissä on varmaan jotain väärää.

Kahlasin kirjaa, joka on sisällöltään, taitoltaan ja ulkoasultaan todella laadukas ja eteen tuli monta tuttua tilannetta. Itse olin todistamassa Suomen euroviisuedustajan, Lordin, luovuttamaa naamiota vitriinissä Tuurin kyläkaupassa. Kultaisesta hevosenkengästä kertoessaan Keskinen toisaalta välittää lukijalle ideoitaan. Kansa tarvitsee sirkushuveja ja on valmis maksamaan niistä.

Myös Ähtärin eläinpuiston kanssa tehty yhteistyö, tulee käsitellyksi, kuten Miss Miljoona – kisa ja Miljoona-Rock, monista muista toteutuneista ideoista puhumattakaan.

Mielestäni Vesa Keskisestä välittyy se kuva, jonka olen itsekin omaksunut sensaatiolehtien vääristellyistä jutuista huolimatta. Hän on ihmisrakas ja auttavainen. Joskus menee tietysti äärimmäisyyksiin, mutta jos ei toteuta ideoitaan ja impulssejaan, voi yhtä hyvin jäädä sohvalle makoilemaan ja odottamaan yhteiskunnan tukea.

Kirjassa minua miellytti rakenne, jossa toimittajan osuuksiin yhdistyy itsensä päähenkilön kerrontaa. Se motivoi lukemaan tämän kirjaksi melkoisen tuhdin teoksen mielenkiinnolla. Joskus ajattelin lukiessa, että päähenkilön elämä on kuin seikkailukertomusta ja sattumuksista hän selviää sillä, että lopultakin pienistä puitteista ponnistaneella ”kyläkauppiaalla” on puhtaita jauhoja pussissa.

Tuumin, että tämäntyylinen elämänkertakirja tai muistelus on sitä luokkaa, että elämänkertojen perisynti, meneminen helpon kautta, eli välttämällä puuttumista vaikeisiin asioihin, ei ole tämän kirjan puute.

Jouko Varonen

 

 

Valo syntyy pimeässä, Tommy Hellsten, Kalevi Virtanen

Jumalaan sisälläsi pitää tutustua

Jumalasuhde on sielunhoitoa

Tommy Hellsten/Kalevi Virtanen: Valo syntyy pimeässä, Kirjapaja 2017

Egeanmerellä syntynyt idea papin ja terapeutin yhteisestä kirjasta antaa puheenvuoron henkilöille, joilla on sekä uskonelämän että sielunhoidon aaltopituus mielipiteissään. Kiistelykirjana tätä ei voida pitää, vaikka kirjoittajien visiot joskus vähän risteävät. Sielunhoito ja usko ovat niin lähellä toisiaan, että suuria mielipide-eroja ei synny.

Tommy Hellsten painottaa uskon terapeuttista merkitystä. Hän tuumii, että Jumalaan sisällään pitää tutustua kaikessa rauhassa. Vuorovaikutus Jumalan kanssa on uskonelämässä tärkeää. Jumalaa hän pitää hienotunteisena henkilönä, joka odottaa, että hänen luokseen tullaan. Joskus tulee tarve jumalasuhteeseen ja se auttaa avautumaan ja lähestymään hyviä asioita.

Itse huomasin syöpään sairastuttuani, että ajatukset hakeutuivat hädän hetkellä väkisinkin Jumalan yhteyteen ja Hänelle lähti avunpyyntöjen lisäksi myös keskustelunavauksia. Jumala nimittäin ei perusta siitä, jos usko joskus horjahtaa. Ihminen on vajavainen ja sen Hän ymmärtää.

Kalevi Virtanen tuumii, että ihmisen peruskiusaus on uskoa että Jumalaa voi lähestyä vain silloin, kun asiat ovat järjestyksessä, kun voi esitellä saavutuksia, menestystä, kuuliaisuutta, hyviä tekoja ja voimallisia rukouksia. Kuitenkaan ei pidä hävetä ahdistustaan. Vajavaisen ja ahdistuneen ystävä Jumala juuri on.

Kirjan pohdiskelut, jotka kääntyvät loppua kohden hivenen tavanomaisiksi ovat kuitenkin sitä ”rukihista” hengen ruokaa, jota me tarvitsemme. Kirkon penkissä saarnaa kuunnellessa kyllä usein kuulee näitä tärkeitä viisauksia, jotka ovat parasta terapiaa.

Lienee kuitenkin niin, että jokaisen on muovattava itselleen sopiva jumalasuhde. Työtä kun tekee ja yrittää olla rehellinen ovat välit Yläkerran Ukon” kanssakin järjestyksessä, mutta filunkia pelaavalta menevät yöunet ja sen mukana terveys. Näin tuumi ystäväni, maanviljelijä.

Jouko Varonen

 

 

 

Jääkansi, Hanna Hauru

Pohjoisen kärsimystarina

Hauru on vahva kertoja

Hanna Hauru: Jääkansi, Like kustannus 2017

Hanna Haurua lukiessa tulevat mieleen pohjoisen kirjailijat ja taiteilijat aina Timo K. Mukasta ja Rosa Liksomista Kalervo Palsaan, vain tärkeimpiä mainitakseni. Kun luin Liksomin novelleja meän kielellä, tunsin todella kauhun ja pelon, jota ihmiset joutuivat kokemaan. Palsa on omalla kuvataiteellaan kuvittanut samaa kurimusta.

Mutta Haurua lukiessa aistii saman, kuin vaikkapa Hemingwayn novelleja lukiessa, pahan ja kuoleman kauneuden, jota Haurun teksti henkii ja joka nostaa hänen proosansa edellä mainittujen pohjoisen inhorealistien ja taiteilijoiden tunnustusta saaneeseen joukkoon, eikä vähäarvoisimpana.

Tyttö on kymmenen ikäinen, kun rintamalta tulee suruviesti. Mutta samaan aikaan suruviestin kanssa tulee perheeseen uusi isä” jonka tyttö nimeää Pahaksi. Mies on henkisesti heikoilla eikä hänestä ole kunnon isäksi. Toki hän panee alulle uuden lapsen, joka sekin on tyttö, kertojan suureksi iloksi. Lopulta Pahan tie johtaa mielisairaalaan, jonne tyttökin pääsee vartuttuaan hoitajaksi.

Pidin Haurun lyhytajoisesta proosasta. Se henkii sitä elämää, jota sodan jälkeen elettiin maaseudulla, taloissa, joista ei kumu kuulunut naapuriin. Kaikki saivat elää tavoillaan. Naapuria kunnioitettiin, vaikka isäntä olisi ollut täysi hullu.

Ehkä juuri oma todellisuuteni sodasta tulleen henkisesti sairaan isän kanssa eläessä teki kirjan lukemisesta vaikuttavan ja viiltävän kokemuksen. Tulin ajatelleeksi, että Hauru voisi valita Liksomin tien, eli siirtyä pidempään proosaan ja kasvattaa näistä kirjasista suuremman kokonaisuuden. Tietysti siinä kärsisi sanomisen terävyys ja lukukokemuksesta voisi tulla väsyttävämpi. Tämä lyhytproosa alkoi elää minun mielessäni ja koin kaikki lapsuuden kauheudet sen mukana, mutta myös tietynlaisen puhdistautumisen.

Jouko Varonen

 

 

 

Yhden miehen varietee, Arno Kotro – Olli Lindholm

Olli Lindholm ja Yö

Mielenkiintoisia haastatteluja

Arno Kotro – Olli Lindholm: Olli, Yhden miehen varietee, Docendo 2017

Heti alkuun on annettava viisi tähteä kirjalle siitä, että se on toteutettu haastattelutekniikalla. Kotron ja Lindholmin keskustelu on todella tuoretta ja puhuttelevaa.

Lindholm oli lapsena kyseenalainen lapsi, sillä isä ei olisi halunnut tunnustaa häntä omakseen. Lindholmin isäsuhde oli muutenkin retuperällä, mutta isän kuoleman jälkeen Lindholm sanoo jatkaneensa vuorokeskustelua isän kanssa ja päässyt sitä kautta jonkinasteiseen ystävyyteen.

Äiti oli Ollille kaikki kaikessa. Kun Yö oli keikoilla, Lindholmin äidin seuraksi tuli faneja, jotka soittelivat kotiinsa, että he ovat Olli Lindholmin äidin luona.

Lindholmin ja Yön ura alkoi yhteistyöstä Jussi Hakulisen kanssa. Kaveruksilla oli myös erimielisyyksiä ja nehän johtivat Hakulisen lähtöön yhtyeestä. Mutta eipä Yöllä ollut tarjolla yhtä hyvää tekstintekijää ja Olli päätyi pyytämään taas tekstejä Hakuliselta.

Pelle Miljoona ja Dingo olivat yhtyeitä, jotka sykähdyttivät kansaa, mutta myös Lindholmia. Vaikka Dingon menestystä oli vaikea tunnustaa, sisimmässään Lindholm tiesi että nuo biisit olivat sellaista kamaa, joka sai kansan hurmokseen.

Lindholm ja Kotro puuttuvat myös Lindholmin värikkäisiin vaiheisiin yhtyeensä jäsenten kanssa. Niinpä puheeksi tulevat myös erottamiset, joiden takia joudutaan mm. käymään oikeutta.

Pidin kirjan tyylistä. Ehdottomasti on hyvä kikka, että kirja on tehty vuorokeskustelutyylillä. Jossakin vaiheessa tulee myös Lindholmin tytär paikalle ja kun Kotro kysyy, kuunteleeko tämä isän musiikkia, vastaa tyttö, että ei yhtään. Hänellä on kuulemma omat musiikit. Isä-poika suhteessakin on ollut säröjä.

Kirja on Olli Lindholmin näköinen ja hyvin tehty. Myös kuvamateriaalia riittää.

Jouko Varonen