Maamme taulu

Solidaarisuutta suomalaiset!

Kuvia ja tekstejä Suomesta

Juha Metso/ Mika Rokka/ Ville Vanhala: Maamme taulu, kuvia, sanoja ja ihmisiä 100 – vuotiaasta Suomesta, Docendo kustannus 2017

Tutustuin Juha Metson kameratyöskentelyyn taannoisessa näyttelyssä Lappeenrannan taidemuseossa. Hänen tyylinsä on löytää vaikuttavia kuvakulmia, tilanteita ja ihmisiä, jotka hän kuvaa taidolla. Tässä kirjassa päästään tanssilavalta mielenoosoitukseen ja sukupuoliaktista uimarantaleikkeihin vain pari kuvasisältöä mainitakseni. Metso on kuvaajana samantyylinen kuin vaikkapa finlndiapalkittu runoilija Arto Melleri tai taiturimainen sanaseppo Pentti Saarikoski aikanaan. Hän osaa panna itsensä likoon taiteessaan. Hän ei kaihda elämän rumiakaan sisältöjä tai erotiikkaa. Toisaalta Mika Rokan luontokuvat ovat myös sisällökkäitä ja silmää hiveleviä. Itse luontokuvaajana arvostin Rokan kameratyöskentelyä ehkä enemmänkin kuin paikoin irvokkaan Metson. Rokan kuvissa on ammattilaisen tallentamaa herkkyyttä ja teknistä osaamista.

Kirjan tekstiosuus on ”siepattu” julkkisten tai tavallisten kansalaisten suusta. Ehkä olisin kaivannut enemmänkin ”mattimeikäläisen” näkökulmia. Li Andesson tuumii: ”Yhteiskunta, jossa varallisuus keskittyy yhä harvempien käsiin, ei ole pitkällä aikavälillä kestävä.” Pentti Linkola jurnuttaa: En osaa nimetä yhtään asiaa, minkä olisimme tehneet oikein. Mitä enemmän elintaso nousee, sitä enemmän kuormitamme maata ja sitä nopeammin elämä kuten me sen ymmärrämme loppuu.” Heikki Hursti löytää myös vähävaraisuuden edut: ”Vähävaraiset voivat olla elämäänsä tyytyväisempiä kuin heitä nenäänsä pitkin katsovat rikkaat, jotka joutuvat huolehtimaan varoistaan, mutta toisaalta – vielä vuosikymmen sitten Helsingin ruokajonoissa oli 300 ihmistä, nyt heitä on 3000.”

Pidin kirjasta. Se on tehty helppolukuiseen muotoon ja kuvat todella kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Pistin kirjan siihen hyllyyn, jossa on muitakin 100 – vuotiaan Suomen kunniaksi tehtyjä kirjoja. Näyttää siltä, että eriarvoisuus vain lisääntyy sitä mukaa kuin Suomen tilanne taloudessa paranee. Joku pistää pahan sanan maahanmuuttajista, toinen ahdistuu työttömien jahtaamisesta, kolmas, kuten sotaveteraani Hannes Hynönen on vain yksinkertaisesti iloinen kotimaasta ja tyytyväinen elämäänsä.

Jouko Varonen

 

 

 

Jälleenrakentajien lapset

Sodasta jäi psyykkisiä traumoja

Perheet vaikeuksissa

Antti Malinen& Tuomo Tamminen: Jälleenrakentajien lapset, Sotiemme jälkeinen Suomi lapsen silmin, Gaudeamus kustannus 2017

Nuoret 80-luvulla syntyneet historioitsijat eivät omakohtaisesti tiedä millaista oli elämä maaseudulla sodan jälkeen. Isä tuli sodasta oli kipeästi psykiatrisen avun tarpeessa. Perheen elämä oli kidutusta niin vaimolle kuin lapsille. Normaaliin isänrakkauteen jota lapsi kaipasi, ei isältä liiennyt aikaa tai haluja. Ennemmin hänellä kulkivat mielessä mustat kuvat siitä, että mitähän vaimo puuhasi niinä aikoina, kun hän oli rintamalla. Tästä syntyi konflikteja harva se päivä ja jos lapsi meni auttamaan äitiä, hänet ajettiin hankeen pistoolia heilutellen. No, tämä ei ehkä ollut kuin joidenkin lasten osa, mutta kun kuulee ihmisten juttelevan lapsuudestaan esim. 50 – luvulla, johon kaartiin itsekin kuulun, voi vain murheellisena todeta, että meitä on monta.

Mutta mennäkseni kirjaan. Se on ansiokas selvitys sodanjälkeisestä lapsuudesta ja lukuisissa haastatteluissa pyrkii valottamaan lapsen osaa noina vaikeina aikoina. Parhaiten näistä asioista pystyvät kertomaan ne, jotka ovat olleet mukana ”souvissa” ja kokeneet traumat, jota nimitystä kirjan tekijät sanovat välttelevänsä.

Maaseudun miehet hoitivat peltotilkkujaan ja raivasivat uutta viljelymaata. Heidän piti tehdä työtä, koska se oli keino saada päässä villinä pyörivät sodan kauhut ja mustasukkaisuus pois mielestä. Psyyken hoitoa ei ollut tarjolla tai kriisiapua, vaikka sitä olisi tarvittu. Piti lastata puutavaraa sotakorvausjunaan ja hypätä talvisin parireen pukille ja savottahommiin, jotka tarjosivat elantoa talvisaikaan.

Kirjan tekijät kokevat lapsen arvostuksen olleen vähäistä. Ennemmin lapset olivat aikuisten jaloissa ja heillä ei ollut sitä arvoa, kuin ehkä lähempänä vuosisadan vaihdetta. Äiti oli usein kodin ja sitä myöten koko yhteiskunnan tukipilari. Lapsen oli tehtävä pyöreitä päiviä kodin töissä ja lapsityövoiman käytöstä ei ollut puhetta, tuskin käsitettä haluttiin edes tuntea. Jos perheen esikoinen pääsi parempaan koulutukseen, oli muiden osana etsiä leipänsä kantapään kautta.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Tämäntyyppistä teosta on odotettu ja nyt se on minullakin käsissäni. Se tuo valon- pilkahdusta ja myötäelämistä siihen pimeyteen, jonka lapsuusmuistot ovat heittäneet kannettavaksi. Anteeksianto on ainut tie vapahdukseen tästä tummasta kurimuksesta.

Jouko Varonen

 

 

Sanasta miestä sarvesta härkää, Valitut Palat

Kansanviisauksia

Kaeken varalta kun vanhala piiala tissit

Sanasta miestä sarvesta härkää, Hauskaa ja osuvaa kansanviisautta ympäri Suomea, Valitut Palat 2017

– Eihän meilän likka joula, sano isä kosijalle.

– Me naimaa talost joss on pitkä pino halkoja ja hyvin syätetty koira.

– Meill on piimä kun aisaa ja kaffi kun puukoonpäätä.

Tämä kirja on jaoteltu eri alueiden murteiden mukaan ja myöskin aihepiireittäin. Niinpä työnteosta on omat lausahduksensa, joissa naureksitaan laiskoille.  Yltiöpäisille työntekijöille sanotaan varoituksen sana.

Köyhyys ja rikkaus ovat myös tärkeitä sananparsien ja sutkautusten aiheita. Käsitellyiksi tulevat herrat ja narrit, isännät ja palkolliset, jne. . Niinpä on lohkaistu, että ”Raha on hyvvää, järki parempaa.”, tai ”Ahneus kassaa, kualema tassaa”.

Kirja on kunnianosoitus suomen kielen monimuotoisuudelle ja murteiden hämmästyttävälle ilmaisuvoimalle. Joka aihepiiriin löytyy napakoita huomioita niin Savosta kuin Karjalasta tai länsipuolelta ja Lapista. Niinpä jokapäiväinen leipä ei ole ollut Suomessa aina suinkaan itsestäänselvyys. Aiheesta uusmaalainen toteaa: ”Leipä saa loppuu vaan ei keinot.” Satakunnassa taas tokaistaan: ”Ei leikil leippä syäd.” Hämeessä tuumitaan: ”Kelpaa se talkkuna rikkaallekkin.” Karjalassa kujeillaan: ” Syyvä pittää vaikkei tervettä päivää näkis.” Etelä-Pohjanmaalla laukaistaan: Syöö niin jotta otta ajettuu.”

Vietin kirjan parissa monta hauskaa ja opettavaista hetkeä. Asia on nimittäin niin, että sananparsiin sisältyy kansan syvien rivien viisaus, koska ne kulkevat suusta suuhun ja ovat myös lapsille esillä jo pienestä piimäsuusta lähtien. Kirja on hyvä, arvokas ja merkittävä kulttuuriteko.

Jouko Varonen

 

 

 

Estradilla Ylioppilaskunnan laulajat

Maineikas mieskuoro

Kansainvälistä tunnustusta

Estradilla Ylioppilaskunnan laulajat, Valitut Palat 2017

Komeaa laulua, tuumi ystäväni, kun kuunneltiin levytystä Ylioppilsakunnan laulajien parhaista klassikoista ja myös uutuusännityksistä. Kokoelmasta löytyy tukku tuttuja lauluja, jotka tietysti säväyttävät myös sovituksillaan. YL perustettiin vuonna 1883 Helsingin yliopiston yhteyteen. Se on Suomen vanhin suomenkielinen kuoro.

Kuuntelin äänitettä valikoiden. Eteeni avautui koko kirjo mieskuorolaulun helmiä, kuten: Täällä Pohjantähden alla levytys vuodelta 1992, joka teki Petri Laaksosesta kysytyn ja rakastetun kotimaisen solistin.

Muista lauluista mainittakoon esim. Finlandia-hymni, Kevätsointuja, Virta venhettä vie, Suomen laulu, jne…

Uskonnollinen musiikki kuuluu myös kuoron ohjelmaan. Niinpä kakkoslevyltä löytyvät: Soi kunniaksi luojan, Sydämeni laulu, Tule kanssani Herra Jeesus, Suojelusenkeli, Elegia, Sun kätes Herra voimakkaan, vain muutamia mainitakseni.

Kolmannella levyllä siirrytään rakkauden ilmapiiriin ja listalta löytyvät mm. Akselin ja Elinan häävalssi, Onnelliset, Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, Romanssi, Minä laulan sun iltasi tähtihin, Lähtisitkö ( Pave Maijanen), jne…

Vietin monta ikimuistoista hetkeä levytysten parissa ja mieleen tulivat ajat, jolloin kuuluin itse yliopistoni mieskuoroon. Mieskuorolaulu on rakastettua ja niinpä meillä, opiskelijoilla, oli kalenterissa paljon keikkoja eri tilaisuuksiin.

Ylioppilaskunnan laulajat on ollut etuoikeutetussa asemassa koko olemassaolonsa ajan. Joskus tietysti perinteisen mieskuoromusiikin ystävälle tuntuivat muutamat liian vaikeat sovitukset särähtävän korvaan, mutta se on kai laskettava ikäni tiliin.

YL uudistuu koko ajan ja siitä osoituksena on otettu mukaan nykymuusikoiden lauluja, kuten Pave Maijasen, Hannu Nurmion ja Maija Vilkkumaan ohjelmistoa. Keväällä odotan aina sitä hetkeä, kun mieskuoro on vappuna lavalla ja esittää Kevätsointuja. Se juhlistaa mielen.

Jouko Varonen

 

 

 

Korpivaellukselta vallan kahvaan

Kokoomus ja ”kekkoslovakian” vuodet

Ansiokas historiakirja kokoomuksesta

Vesa Vares: Suomalaiskansallinen kokoomus IV, Korpivaellukselta vallan kahvaan, vuodet 1966-1987

Ajanjaksot, joita ansioitunut historioitsija kartoittaa, olivat kokoomuspuolueelle vaikeita. Kokoomus oli oppositiossa, kun itse Urkki I Suuri ei sietänyt heidän ideologiaansa. Niinpä piti mielistellä ja harrastaa itseruoskintaa.

Aikakauden kokoomuslaisia nimiä olivat mm. Harri Holkeri, Ilkka Suominen, Ilkka Kanerva ja Pertti Salolainen.

Kokoomus kuitenkin sinnitteli korpivaelluksensa ja lopulta alkoi aurinko paistaa risukasaan, kokoomus päätyi hallituspuolueeksi. Kun Kekkonen väistyi vallasta, katosi myös ikuinen venäjän mielistely vähitellen.

Kokoomuspuolueen alkusanat sanottiin vanhalla ylioppilastalolla 9. joulukuuta 1918. Friedrich Karlia Suomen kuninkaaksi kannattaneiden Suomalaisen puolueen jäsenten ja joidenkin Nuorsuomalaisen puolueen kannattajien toimesta perustettiin Kansallinen Kokoomuspuolue. Niinpä alkaa puolueella olla 100-vuotismaljojen paikka.

Kirjassa on mielenkiintoisia historiikkeja ja otantoja myös lehdistön noteeratuista kannanotoista. Kirjan tekijä toki myöntää, että esim. kokoomuksen nuoriso- ja eläkeläisjärjestöistä ei ole teokseen paljonkaan mahtunut. Kirja valottaakin suuria linjoja ja on oivallinen lukemisto kokoomuspolitiikasta puolueen vaikeiden vuosien ajalta.

Yleensä ottaen kokoomuksen pyrkimykset ”vallan kahvaan” torpattiin kirjan esittelemänä kautena säännöllisesti:

Kokoomus toivoi myös voivansa vahvistaa muodollisia asemiaan, ja se tavoitteli tosissaan eduskunnan puhemiehen paikkaa. Esimerkiksi helmikuussa 1980 ryhmä katsoi, että pääministerin ollessa sosiaalidemokraatti puhemiehen paikka kuuluisi seuraavaksi suurimmalle ryhmälle eli Kokoomukselle. Toki tiedettiin, että hallituspuolueet olivat sopineet jo etukäteen Virolaisen valitsemisesta puhemieheksi ja Veikko Helteen valitsemisesta ensimmäiseksi varapuhemieheksi.”…

Kirja vaatii monta lukuhetkeä ja sitä voi toisaalta käyttää hakuteoksenomaisesti, kun etsitään tärkeitä kiintopisteitä ja pikaelämänkertoja.

Jouko Varonen

 

 

 

Anastasia, Ilkka Auer

Jännitystä kerrakseen

Korkeajännitystä nuorille

Ilkka Auer: Anastasia, Haamu-kustannus 2017

Ilkka Auer on pitkän linjan jännityskirjailija. Hänen repertuaariinsa ovat kuuluneet myös tietokonepelit, joihin hän loi oman maailmansa ja käsikirjoituksensa.

Anastasia-kirja kertoo Kristianista, joka haluaa viettää kesänsä mummolassa, kauhujen paikassa, jossa asustaa myös Kristianin kaveri ja lapsuudenystävä Elsa. Yhdessä rasavilli Matiaksen kanssa he yrittävät selvittää menneiden aikonen mysteereitä ja joutuvat jopa tekemisiin aaveiden ja meedioiden kanssa.

Juttuun sekoittuvat, Kuunaama, Raatoämmä, Paskatrio- jengi, Sontahaalari Ståhl, juorutäti Marketta ja lopunaikoja julistava May ja tietysti mystinen Anastasia.

Paikallista virkavaltaa edustava runkstaapeli Rönn tuskin pysyy kärryillä tapahtumista. Hiippariksi kutsuttu kulkuri Grigori Kuznetsov kuuluu myös tapahtumien keskiöön.

Kirjan kieli on särmäistä, joskus alatyylistä, mutta se on tietysti sallittavaa tämäntyylisessä romaanissa, jossa kaikki muukaan ei mene tavanomaisuuksien merkeissä.

Kärsivät, piinatut sielut – lasten ja aikuisten, miesten ja naisten äänet – anoivat armoa ja itkivät lohduttomasti hänen päänsä sisällä. Äänet kiertyivät aivojen, kurkun, keuhkojen ja sydämen ympärille ja puristivat niin lujaa, että Kristian pelkäsi sisimpänsä halkeavan tuskasta.”

Kirja on todellinen nuorten ja nuorenmielisten kauhufiikkien trilleri ja huolimatta hienoisesta antisankarimentaliteetista, juttu kuuluu niille nuorille, joita kiinnostavat esim. hirveimmät japanilaiset manga-elokuvat ja monenmoiset kummitustarinat, joita nykyään on aika paljon esillä mm. kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyissä.

Itse olen tutustunut kummitusjuttuihin mieluusti ja esim. suomalaiset kansantarinat aaveista kuuluvat mielilukemisiini. Jospa hyvinkin löydetään tätä kautta kirjallisuuden yhteys tietokoneiden roolipeleihin ja elokuvien hirvityksiin, jotka ovat osa nykynuorison egoa.

Jouko Varonen

 

 

Eränkävijä 2017-2018

Eränkävijöiden matkassa

Lukemista eräkämppään

Eränkävijä 2017-2018, toim. Mauri ja Jussi Soikkanen, Otava 2017

Kalastussarjan voittajajuttu tuntuu hyvin tarkkavainuiselta kerronnalla, jonka yksityiskohtainen tietous ei voi olla muuta kuin kantapään kautta hankittua. Kertoja puhuu miehestä, joka on eksyksissä sumussa ja on matkalla murhenäytelmää kohti, kun myrskykin nousee. Mutta mikäpä vanhan kalajäärän tappaisi, mitä vielä, suunnistaa leskinaisen luo ja kaverit voivat kohta kilistellä maljoja hyvän kalakaverin ”menon” kunniaksi.

Metsästyssarjan voittaja on nainen ja tietysti jutussa on tiettyä miesten ja naisen välistä kemiaa. Kun saksalaismies soittelee rantalaiturilla saksofonia ja kutsuu kylään, se ei voi olla jättämättä muistijälkeä.

Naiskertojia kaivattaisiin eräjuttukoosteisiin. Muistuu mieleen Karistolle kirjoitellut Aini Tahvanainen, jonka jutuissa oli naisellista viisautta ja huumoria.

Paavo Eini juttelee Suomenmaan ensimmäisistä asukkaista. Jere Malinen valottaa hirvijahtia sadan vuoden ajalta. Reijo Alamauni kertaa kokemuksia metsäkauriin ruokinnasta. Jussi Soikkanen turisee kaurisjahdista.

Kirja tarjoaa taidolla valittuja juttuja, joissa erästelyn kiihko ja tietysti myös huumori ja kaveruus nousevat esille. Yleensä pidän jutuista, joissa on henkilökemiaa ja huumoria. Ilman niitä eräjuttu menee kuivahkoksi detaljitietoudeksi.

Eränkävijä-kooste tarjoaa tälläkin kertaa oivallista lukupuuhaa eräkämpille ja nojatuolierästelyyn. Joku voi sanoa, että ne oikeat erämiehet eivät kokemuksistaan kerro tai kirjoittele, mutta asialla on kaksi puolta. Hyvät jutut voivat maustaa vaikka muuten epäonnistuneen jahtikeikan ja jutun kertojia on aina kaivattu. Niitä kaipasi myös presidentti Kekkonen jolla oli perässähiihtäjinään verbaalimiehiä aina Tauno V. Mäestä lähtien.

Lieneepä Eränkävijän juttujen toinen kokoaja Mauri Soikkanenkin ollut näitä armoitettuja vanhan kansan erä- ja seuramiehiä.

Eränkävijä-antologia on jo muodostunut instituutioksi. Toivottavasti nuoret myös löytävät tämän aarteen ja sen myötä innostuvat erästelystä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

”Juti”, Timo Jutilan tarina

Jutilan taival

Pelimies vimosen päälle

Mika Saukkonen: Juti, Timo Jutilan tarina, Docendo 2017

Timo Jutilasta tuli jääkiekkoilija varsin nuorella iällä. Oli tosin kokeiltu myös jalkapalloa junnujen SM-tasolla, mutta tamperelaisen veri veti Tapparan paitaan ja 16-vuotiaana hän pelasi ensimmäisen ottelunsa SM-liigassa. Puolustajaparina oli Pekka Marjamäki, joka oli Jutilalle tärkeä esikuva.

No, uraan mahtui pyrähdys NHL:ssä ja sitten tietysti pari jääkiekon maailmanmestaruutta Leijona-paidassa. Toki näistä toisen maailmanmestaruuden hän voitti joukkueen apuvalmentajana.

Turhapa näillä meriiteillä on sanoa jotain sitä vastaan, että Juti oli Suomen kovin jätkä maajoukkueessa. Siitä kertoo jo sekin, että Jutila osallistui kahdeksan kertaa jääkiekon MM-kisoihin ja oli olympialaisissa kolme kertaa leijonapaidassa.

Kirja ei pyri fiilistelemään liikaa tai elvistelemään Jutilan kulissien takaisella persoonalla. Toki Juti oli värikäs henkilö ja sanoi suoraan, jos joku asia ei miellyttänyt häntä esim. joukkueen johdossa.

Kirjan kirjoittaja Mika Saukkonen tunnetaan television urheilutoimittajana jo 90 – luvulta lähtien. Tekstintekijänä hän on tyypillinen toimittaja ja lukija jopa odottaisi enemmän värikkyyttä tähän teokseen. Sen toki Jutilan persoonan tuntien pystyisi helposti loihtimaan esille. Mutta Juti itsekin tuumaa:

…”En halunnut kirjasta mitään paljastuskirjaa, vaan rehellisen kuvauksen siitä, millainen mun matka on ollut. Tässä kirjassa kerrotaan mun näkemys, miten asiat ovat menneet. Joku voi olla toista mieltä, mutta mää näen asiat tällä tavalla.”

On ihan kulttuuriteko, kun jääkiekon, suomalaisten kuninkuuslajin keisarista” on tehty tällainen teos. Jos jotain odotin enemmän, niin värikkyyttä, heittäytymistä ja luovuutta, siis Jutin persoonaa esille.

Jouko Varonen

 

Noutaja, Tanja Kaarlela

Yksinäiset

Vaikuttava romaani

Tanja Kaarlela: Noutaja, Reuna-kustannus 2017

Kaarlela kirjoitti aiemmassa romaanissaan Lasissa on tyttö vähävaraisen tytön kotioloista, joissa nuori väkisinkin syrjäytyy.

Syrjäytyneiden puolesta hän puhuu tässä uusimmassaankin, nyt ollaan pohjoisen perukoilla, jonne Iisa ajelee tätinsä hautajaisiin ja eksyy matkalla, ajaapa vielä pienen kolarinkin koiran kanssa. Etsiessään koiran kotia Iisa löytää kusenhajuisen loukon, jossa mies elelee koiransa kanssa. Kaveri, joka autteli kauppareissuilla on siirtynyt manan majoille ja niinpä Yrjö ei viitsi hankkia itselleen edes ruokaa puhumattakaan sairaanhoidosta.

Iisa viettää tovin aikaa Yrjön kanssa ja auttelee tätä elämän perusasioissa. Iisa on niitä harvinaisia naisia, jotka eivät jätä vanhusta pulaan. Moni muu sanoisi, että puliukot tulevat toimeen viinalla ja that´s it. Mutta Yrjö ei kyllä käytä viinaa ja hänellä on vielä järkeviä ajatuksia, vaikka kunto on ruuan puutteessa heikko.

Pidin Kaarlelan proosasta, jota lueskelin joulun ja uudenvuoden seutuun. Siinä on rakkautta ja auttamista henkivä ilmapiiri. Liian usein nykyihmiset jättävät vanhukset heitteille. Heille ei viitsitä edes soittaa, koska luullaan, että he eivät pidä siitä. Yrjö ihan kiintyy Iisaan ja tietysti Iisallakin käy mielessä, että hänen lapseton perhe-elämänsä etelässä on enemmän kulissia kuin tämä Yrjön tarjoama todellisuus ja auttamistehtävä.

Sairaalat ovat kaukanaja terveydenhoidolla ei ole aikaa haiseville vanhuksille:

Iisa lysähti odotusaulan penkille, häntä paleli. Hän tuijotti väsyneitä, vuoroaan odottavia ihmisiä, joista jokainen oli käpertynyt omaan itseensä, oman sairautensa ja kipujensa ympärille. ”

Kaarlela on taitava prosaisti, jolle povaan nousujohteista uraa. Tietysti tämä pohjoisen episodi on väsyttäväkin luettava, mutta täyttä totta ja puhetta ihmisarvoisen vanhuuden puolesta.

Jouko Varonen

 

 

Vastausten kirja lapsille ja vanhemmille

Mitä on nettikiusaaminen?

Lasten erilaiset ongelmat

Gina Misiroglu: Vastausten kirja lapsille ja vanhemmille osat 1. – 6., Lector kustannus

Lapsi voi joskus olla viisaampi kuin aikuiset, kysellessään yksinkertaisia asioita. Tai sitten on niin, että me aikuiset olemme oppineet peittämään yksinkertaiset viisaudet. Vastausten kirjat kertovat mm. avaruudesta ja maapallosta, sekä maailmankaikkeudesta. Kirjat kertovat myös kasvien ja eläinten ihmeellisestä maailmasta, maailman ihmisistä ja politiikasta, matematiikasta, ihmeellisistä vempaimista, mittakielen saloista, ihmiskehosta, arjen ihmeistä, jne…

Lapsi voi kysyä esim. siitä, miten olisi mahdollista saada pikkuveli eikä pikkusiskoa ja kirjan tekijä selostaa kaikki mahdollisuudet, hedelmöitymisen ajankohdan ovulaatiosta, jne…

Toisaalta lapsi kysäisee, että miksi minulla on napa ja saa tietysti asianmukaisen vastauksen. Kas kun napanuoraa leikatessaan lääkärit jättävät jäljelle muutaman sentin mittaisen pätkän, joka lopulta näivettyy ja putoaa pois. Napanuoran paikalle kasvaa ihoa, josta napa saa muotonsa.

Pidin kirjan tyylistä selostaa yksinkertaisiakin asioita tai toisaalta avaruuden ja galaksien asioita. Joskus jopa ajattelin, että tällainen kirja olisi hyvä myös nuorelle aikuiselle, ainakin niissä puitteissa, mitä tulee kehon toimintaan ja aikuistumisen muutoksiin.

Joskus muistui kirjaa lukiessa mieleen entinen opettaja, joka kuittasi intiimit asiat olan kohautuksella ja siirtymällä uusiin  asioihin. Niinhän se on monen vanhemmankin laita. Tämän kirjasarjan osio ihmiskehosta kertoo siitä, mitä muutoksia lapsi kokee kehittyessään nuoreksi aikuiseksi ja vastaa myös kysymykseen miten elämä saa alkunsa. Yleensä lapset saavat sukupuolioppia kaveripiirissä ja kun aikuinen tuumii, että meidän pitäisi puhua vähän, niin lapsi sanoo, että kuule faija, minä tiedän jo kaiken. Mutta tämä on vain osatotuus. Tällaisia kirjoja todella tarvitaan.

Kirjasarja on lapsentajuinen ja hyödyllinen vaikka yhdessä vanhempien tai isovanhempien kanssa luettavaksi.

Jouko Varonen