Siirtolainen, Ella Laurikkala

Kun elämä koettelee

Koskettava kirja

Ella Laurikkala: Siirtolainen, Reuna-kustannus 2018

Tämä kirja piti lukea. Vaikeiden vaiheiden keskellä äiti taistelee lastensa kanssa ja selviytyy ”elämän koulusta” ehkä paremmin kuin omat vanhempansa, jotka harrastivat mm. lastensa hyväksikäyttöä ja insestiä.

Tarina on liikuttava. Peter, jonka mukaan kertoja lähtee siirtolaiseksi Australiaan, on viinaan ja naisiin menevä seksiaddikti. Hän valehtelee vaimolle silmät ja korvat täyteen. Nainen yrittää pitää perheen kasassa, vaikka hän joutuu häpeällisesti alistetuksi ja hyväksikäytetyksi enemmän kuin konsanaan lapsena.

” – Olet kuiva kuin santapaperi. Ei sinusta pysty innostumaan, helvetti sentään. Mies on vasta kolmenkymmenen  ja vaimo on jo kuin vanha rusina. Vehje menee verille kun et yhtään luista, Peter sihisi. Kahmaisin paidan rintojeni peitoksi ja sihahdin takaisin: – Painu sinne missä luistaa! Peter lähti, keskellä yötä. Kai hänelle aukeni jonkun hytin ovi, sillä emme nähneet häntä moneen päivään.” …

Joku ruotsinsuomalainen lähetti minulle kerran luettavaksi käsikirjoituksen joka oli täynnä elämän pahuutta ja ronskia erotiikkaa. Luin sen ja tuumin palautteessa että erotiikasta puheenollen, teksti on sitä parempaa, mitä vähemmän siinä on törkeyksiä.

Joskus ystävyyssuhteet esim. naisten ja samoissa ongelmissa painiskevien kera tuovat kertojalle valoa elämään.  Suomalainen sisu ja äidinrakkaus voittavat lopulta kaikki vaikeudet. Miehet, kuten Peter, ovat sitten toista äärilaitaa, psykopaattisia hirviöitä.

Laurikkalalta on aiemmin julkaistu romaanitrilogia Rullakatu, Rajalat, Pitkäkatu, joka käsitteli lahtelaisperheen kohtaloita. Tämän uutuuden näen osaltaan myös tietynlaisena traumojen purkuna. Jos teos on omaelämänkerrallinen niin hyvä, että kaltoin kohdeltu on saanut kokemansa kansien väliin. Vielä kun saisi luettavaksi esim. Peterin tilityksen, niin voisi arvioida kirjan ”jyviä ja akanoita”. Parisuhdeasioissa kun pätee vanha viisaus: ”Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.”

Jouko Varonen

 

 

 

Dinosaurukset, koko historia, readme.fi

Monenmoisia dinosauruksia

Upeita kuvia tärkeää tietoa

Dustin Growick: Dinosaurukset, koko historia, readme.fi – kustannus

Pitkän kriitikonurani aikana on eteen tullut monenmoista sauruskirjaa. Jos toden puhun, niin joskus vaikuttaa, että kyse on ollut enemmän fiktiosta kuin faktasta. Tämä kirja, joka on joskus vähän levoton taitoltaan, tuntuisi kuitenkin kronogiselta tiedolta, koska se esittelee maan päällä eläneet saurukset aakkosjärjestyksessä. Värikoodien mukaan voi löytää ko sauruksen aikakauden. Dinot ilmestyivät maapallon pinnalle mesotsooisella kaudella, joka alkoi noin 250 miljoonaa vuotta sitten ja katosivat noin 66 miljoonaa vuotta sitten.

Kirja on täynnä tietoa ja detaljikuvia sauruksista, jotka ovat eläneet eri kausilla. Kausia on neljä, Triaskausi, Jurakausi, Liitukausi ja Mioseenikausi. Jo Permikaudella, 300 miljoonaa vuotta sitten, kehittyivät matelijat ja nisäkkäiden varhaismuodot.

Kirja antaa kuvan dinojen värikkäästä maailmasta. Joillakin on suomupeite ja toisilla vaikka sulkapeite. Jotkut elivät yksikseen ja jotkut suurissa laumoissa. Allosaurus oli lihaa syövä lisko, jolla oli riveittäin suuria, teräviä hampaita. Hampaat leikkasivat lihaa kuin sahanterät. Liitukaudella dinosaurukset kasvoivat maapallon vahvimmiksi eläimiksi, kunnes sitten saivat surmansa joukkosukupuuton takia 66 miljoonaa vuotta sitten Mount Everestin kokoisen meteoriitin iskeytyessä nykyisen Meksikon paikkeille. Tuho tuli 75% : lle maapallon elämästä, myös dinoille.

Kirja on todellinen dinosaurusten ABC – kirja ja ihmetellä täytyy tiedon määrää, joka niistä on fossiislien ja muiden löydösten perusteella saatu selville. Kirjan kuvitus on jopa niin värikästä ja selkeää, että että välillä hiipii katselijalle kolme-d –  tuntumasta huolimatta pieni epäusko yhksityiskohtien faktatiedon suhteen.

Kirja on taattua koululaisten suosikkilukemistoa ja samalla tietysti tulee tärkeää tietoa maapallon eri kausista. Kirja myös antaa olettaa että dinoilla on yhtäläisyyksiä maapalloa nykyisin asuttaviin lintuihin ja muihin eläimiin.

Jouko Varonen

Urheilu, talviurheilu, Lector-kustannus

Suomen bravuurilajit mukana

38 talviurheilulajia tekstein ja kuvin

Terhi-Anna Tuukkanen Marjut Mikola, Aivo Blum: Urheilu, talviurheilu, Lector – kustannus 2018

Nappasin kirjan käteeni mieluusti, kun huomasin, että siinä käsitellään mm. suomalaisille rakkaita talviurheilulajeja.

Kirja on tietysti paremminkin yleistietoa ja sääntöoppia, mutta myös Suomen talviurheiluhistoriaa. Hiihto on perinteisesti maassamme se laji, jossa on tehty mainetekoja ja kansaa itkettäneitä kultamitalisuorituksia. Viimeksi jäivät urheilun ystäville mieleen Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken suoritukset monien muiden muassa. Myös jääkiekkohurmos on ollut melkoinen.

Nykyinen luisteluhiihto, on joskus vieläkin suomalaisille kompastuskivi. Luistelupotku kun yleistyi vasta 1970 – luvulla, eikä oikein ”istu” perinteisen tyylin taitajalle. Esimerkiksi Seefeldin MM- kisoissa vuonna 1985 avausmatkan ladulle oli pystytetty muoviaitoja, joilla pyrittiin estämään luistelupotkun käyttö. Ensimmäistä kertaa hiihdon arvokilpailuissa kilpailtiin kahden eri hiihtotavan sarjoissa vuoden 1987 MM-kisoissa Oberstdorfissa. Yhä vieläkin suomalaiset hiihtäjät ovat paremmin loistaneet perinteisellä tyylillä.

Kirja on monipuolinen ja kuvituksesta annan mieluusti monta plussaa. Niinpä onnistuneissa kuvissa vilahtavat mm. Riitta- Liisa Roponen, Krista Pärmäkoski, Perttu Hyvärinen, jne… Joka lajista on mukaan kuviin saatu mittava kavalkadi maailman huippuja ja teksteissä käsitellään monet vanhat mestarit aina Siiri ”Äitee” Rantasesta lähtien.

Vietin kirjan parissa pari iltapuhdetta ja toden totta huomasin, että asiantuntijat ovat olleet teosta tekemässä. Kirja soveltuisi lasten virike- ja valmennuskirjaksi kouluihin. Kodeissakin se voisi innostaa nuoria myös yksilölajeihin, joskin suomalaisille rakkaasta jääkiekosta ja muista ryhmälajeista on tietysti laajat osastot mukana. Kuvittajan taitavana osaamisena mainittakoon kuvapuolen suhteen mm. loistavat taitoluistelusivut.

Jouko Varonen

 

 

 

Hurmaava Kyösti Mäkimattila, Valitut Palat

Tangokuninkaan lauluja

Komeaääninen tangolaulaulaja

Hurmaava Kyösti Mäkimattila, 2 CD, Valitut Palat 2018

Kyösti Mäkimattila valittiin tangokuninkaaksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla vunna 2013. Sen jälkeen Varjokuva-yhtyeelle etsittiin uusi rumpali Mäkimattilan paikalle. Soolotuotantoakin alkoi ilmestyä markkinoille. Mäkimattila on tehnyt sanoituksia monille artisteille, sekä omalle soolotuotannolle. Itselleni kolahtivat tässä kahden CD:n boksissa parhaiten vanhat suosikit, kuten Siks oon mä suruinen, Katuviertä pitkin, Etkö uskalla mua rakastaa, Pohjolan yö, Vanha pelargonia, Eron hetki on kaunis, Odotin pitkän illan, Yö kerran unhoa annoit, Humiko, Soi maininki hiljainen, jne…

Mukaan kavalkadiin mahtuu myös esim. Tuomari Nurmion tunnettuksi tekemiä lauluja, kuten Lemmenloruja ja Valo yössä. Myös Baddingin laulut istuvat Mäkimattilan repertuaariin.

Pehmeä-ääninen Mäkimattila luonnehtii itseään: ”En tiedä, olenko koskaan ollut varsinaisesti mikään haaveilija – paremminkin melko käytännöllinen ja puuhakas sillä periaatteella, että asioilla on taipumus järjestyä, kun ne järjestää. ”

Mäkimattila kuunteli jo lapsuudessa paljon elävää musiikkia. Musiikki kiinnosti, olipa kysymys Yläneen kirkkokuorosta tai Soittokunnasta, pelimanneista tai tanssiorkestereista Valasrannan lavalla, tai suvun juhlista.

Appiukko patisteli Mäkimattilaa yrittämään Tangomarkkinoille ja siitähän alkoi varsinainen menestys. Mutta orkesteriaan, Varjokuvaa Mäkimattila ei jättänyt vaikka menestys houkutteli vaikka mihin. Levy-yhtiökin kiinnostui siinä vaiheessa, kun huomasi kaupan käyvän. Joulualbumi ”Joulumuistoja” tuli myös tehtyä.

Mäkimattila edustaa milestäni hyvin laulajaa, joka ei ole unohtanut menestyksen myötä tangotulkintoja, siirtynyt humppaan, tai johonkin kokeilevaan. Minua kiinnostivatkin  tässä kokoelmassa eniten wanhat kunnon biisit, joita laulaja tulkitsee mestarillisesti.

Jouko Varonen

 

 

 

Varjostajat, S&S, Frozen, Sanoma Media

Frozen-klassikosta mielikuvitusystäviin

Hyviä kuvakirjoja

Maija&Anssi Hurme: Varjostajat, S&S – kustannus 2018

Disney: Frozen, rakastetuimmat elokuvaklassikot, Sanoma Media 2018

Muistuu mieleeni oman lastenkirjailijan uraltani kirja, jossa pieni Mika joutui turvautumaan mielikuvitusystävän apuun. Sekin sattui olemaan vähän pelottava ”huppumies”. Niinpä päästiin ohi vaikeuksista ja lopulta mielikuvitusystävän oli aika lähteä omille teilleen, auttamaan ehkä jotain toista poikaa.

Lastenkirjallisuudessa on käytetty mielikuvitusystävä-kikkaa varsin paljon. Niinpä Varjostajat kirjassa äiti on kadonnut. Kirja ei kerro, minkä vuoksi äiti on kadonnut, mutta isä ja lapsi opettelevat elämään ilman häntä ja avuksi tulevat pelottavaa nukkea muistuttavat mielikuvituskaverit. Tilanteeseen tulee jonkinlainen muutos ja laukeaminen. Kirja on taiteellisesti ja hyvin tehty, ehkä sillä on tavoiteltu sitä oloa, minkä perheen äidin poistuminen tuo mukanaan. Siinä on myös onnistuttu.

Frozen vie kirjan lukijan ja katselijan Frozen-tarinan alkujuurille ja osaltaan myös henkilöiden syntyhistoriaan. Kuningasperheen vanhimmalla tyttärellä, Elsalla, oli taikavoima. Taikavoimaa jopa pelättiin ja toden totta vapaaksi päästyään nuo voimat voivat jäädyttää vaikka koko valtakunnan. Vain todellinen rakkauden teko voi muuttaa kaiken hyväksi ja hyytävän talven jälleen kesäksi. Tietysti kirja päättyy loppuidylliin ja henkilöt alkavat elää omaa elämäänsä kuvakirjasta ja elokuvasta toiseen.

Vielä muutama sana edellisestä kirjasta ( Varjostajat). Varjostajat on kuvitettu pellenkasvoisiksi ja toisaalta lapset on joskus pelkäävät pellejä, omat lapseni ainakin pelkäsivät. Niinpä mielikuvitusystäviin on saatu mukaan myös tietynlainen kauhuefekti. Kirjaa olisikin syytä lukea yhdessä vanhemman henkilön kanssa, ettei siitä tule esimerkiksi huonoja unia tai traumoja lapsille.

Pidin kummastakin kirjasta. Ne ovat erilaisia, mutta lasten kannalta ehkä kuitenkin Frozen-kirjan ”helppo” loppuidylli paikkaa sen kauhuefektit ja antaa sijaa henkilöiden uusille seikkailuille. Varjostajat jättää paljon lukijan tai katselijan itse oivallettavaksi. Se puhuu aika paljon pelottavilla tunnelmilla ja kuvakielellä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

Laulajan kirja, F-kustannus

Laulamisen taito

Mainio kirja viihdelaulajalle

Laulajan kirja, Kauneimmat melodiat, tekniikkaa ja tulkintaa, toim. Ari Leskelä ja Ahti Paunu,F-Kustannus

Muistuu mieleen musiikkiin erikoistuneen opettajan taival. Lapsille piti opettaa laulamista ja ”vanhan polven” opettajat vaativat, että laulunkokeessa jokaisen pitää laulaa yksin ja koko luokan kuunnellessa. Mielestäni se oli muutamille lapsille stressaavaa ja antoi vääriä muistoja laulutunneista. Niinpä sallin lasten laulaa ryhmissä tai opettajan kanssa kahdestaan koetilanteessa. Kuuntelin sillä korvalla, että arvostelu oli helppo antaa, vaikka ei kiusannut lapsia ”wanhan liiton” laulunkokeilla.

Tämän kirjan tekijäkin mainitsee tämän lapsia traumatisoivan  perinteisen kokemuksen. Mutta henkinen puoli on vain eräs tärkeä osa laulajaksi kehittymistä. Laulajan pitää iloita laulamisesta. Pidemmälle päässeet nuoret voivat päästä ammattimaiseen valmennukseen, jossa laulutekniikka, kropan lämmitysharjoitukset, hengitysharjoitukset, äänen lämmitysharjoitukset, tulkinta, esiintyminen ja äänenhuolto ovat tärkeitä osa-alueita. Niistä tämä kirja antaa oivallista tietoa.

Toki tutuiksi tulleet lauluaarteet ovat suuri osa tämän kirjan annista. Kirjan lauluissa on mukana myös sointusäestys, joka voi auttaa yksinlaulajaa, esim. kitaran kanssa esiintyessä. Niinpä olen usein laulanut Vyssotskin ”Mistä tunnet sä ystävän” – laulun tämän kirjan kitarasoinnuilla ( am, dm, e7). Joskus riittää vaatimatto-mampikin soinnutus trubaduuriesityksiin.

Kirjan lauluantiin kuuluvat monet suomalaisille rakkaiksi tulleet sävelmät kuten, Nocturne, Lapin kesä ja Itkevä huilu, joista Vesa-Matti Loiri on tehnyt suomalaisten rakastamia tulkintoja. Mukana on myös Leif Wagerin jäljittelemätön Romanssi, sekä Tangomarkkinoiltakin tuttu Soi maininki hiljainen, vain muutamia mainitakseni.

Kirja on todellinen löytö viihdelaulua harrastavalle ja niinpä itsekin nappasin kitaran käteen ja aloin soinnutella. Istuin myös pianon ääreen ja totesin, että kirjan sovitukset ovat tosi hyviä ja sopivat harrastelijankin soitettaviksi.

Jouko Varonen

 

 

Fingerporin päiväkasku, Pertti Jarla

Jarlan kipakkaa huumoria

Löytyykö marsalkalta kuppia?

Pertti Jarla: Fingerporin päiväkasku, Arktinen Banaani 2018

Sotilashuumori on innoittanut Pertti Jarlan ennennäkemättömään vauhtiin. Joku tietysti voisi  kokea vaikeista sota-ajoista irvailun vaikka kyseenalaisena, mutta Pertti-poika on sitä mieltä että huumori keventää huolienkin taakkaa ja auttaa unohtamaan vanhat traumat.

Hitler oli kuulemma suuri Wagnerin ihailija ja huudahteli Viiviä ja Wagneria lukiessaan: ”Ha ha” Näytä sille eukolle!”

Hitlerin pohjoinen retkikunta oli löytänyt aidon valkoisen rodun edustajan, kenetpäs muun kuin valkoisen muumipapan.

Kun suomalaiset olivat tiukassa torjuntataistelussa, lähetti sai vietäväksi viestin että etulinjassa tarvitaan kk hyökkäyksen torjumiseen. Niinpä lähetti meni pääkkallonpaikalle ja ilmoitti, että kuukausi menee vielä ennenkuin iivana on torjuttu.

Jarla puuttuu sota-ajan ilmiöihin ja muuntaa ne usein omintakeiseksi sanasukkeluudeksi. Tällä kertaa ironinen piikki osoittaa usein sodan johtajia, ei vähiten ”aatua” josta on väännetty huumoria muissakin yhteyksissä.

Jarla itse tuumii, että hänen tietämyksensä sota-ajoista ovat rajoitetut, mutta riittävät huumorin vääntämiseen. Kun aatu karjuu kabinetissa, että tarvitaan etnistä puhdistusta, niin eikö vain paikalle tule Hussein&pojat-firman tummaihoinen siivooja harjoineen ja luutturätteineen suorittamaan siivousta.

Ihan hyvä ottaa kantaa sota-aikoihin vähän ironisen huumorin merkeissä. Kun sotaherroja, kuten marsalkka Mannerheimia pistetään huumorin keskiöön voi vaikka syntyä seuraavanlainen pila. ” On tarkoitus ottaa ”munatoti”, oikein herraseurassa mutta kuppi puuttuu. Niinpä joku kysyy itseltään marsalkalta, että löytyykö tältä kuppia. Marsalkka kajauttaa, että löytyy aasialainen ja tavallinen.

Kirjan stripit saivat lukijan hihittelemään ihan tippa silmässä. Piilomerkitysten etsijän on paras lukea kirja pariin kolmeen kertaan.

Jouko Varonen

 

 

Kalastajan niksikirja, Ari Manninen

Kalastusniksejä joka lähtöön

Upea kalastuskirja

Ari Manninen: Kalastajan niksikirja, readme.fi 2018

Ari Manninen ei ole ensi kertaa asialla kalastuksen merkeissä. Hän on kirjoittanut satoja artikkeleita alan lehtiin ja muihin julkaisuihin. Tässä kirjassa on tosi hyviä niksejä esim. vapakalastukseen. Sen sijaan  ”passiivinen kalastus” ei kuulu tämän kirjan antiin. Ehkä verkoista, rysistä ja katiskoista kertoo joku toinen kirja.

Itsekin olen julkaissut alan lehdissä ja kirjoissa paljon kalastusaiheisia juttuja. Omat kokemuksenikin ovat lähinnä vapakalastuksesta, vaikka nuorena tuli kalastettua esim. rysillä haukia ja lahnoja niin että rysät repeilivät.

Manninen tuumii, että edellisestä teoksesta jäi paljon materiaalia ja näyttää todella, että vinkit ovat ”hyviksi koettuja” , joskus jopa yllättävän uusia. Esim. pilkkijän on hyvä tietää, että joskus ahvenparven jallittamiseen tarvitaan tapsi koukun ja pystypilkin väliin, tai onkimiehen ”varma paikka” on tukkinippujen lähellä, josta tulee aina. Manninen puuttuu myös kalastuskuvien tallentamiseen. Hänen niksinsä ovat tuttuja minullekin. Olen kerännyt kuvat Lapin tunturipuroilta ja Etelä-Suomen pilkkipaikoilta tai onkirannoilta ja tallentanut ne aina kahdelle ulkoiselle kovalevylle, niin että minulla on kuvista ”tuplat”, jos vaikka ulkoinen kovalevy sanoo sopimuksen irti. Sieltä on kiva ottaa materiaalia erälukemistojuttuihin ja lehtiartikkeleihin.

Kirjan kuvituksesta tosi isot plussat. Kirjan tekijä on antanut lukijalle parastaan. Kirja on hyvä ja hyödyllinen lukemisto näin heinäkuun ottikelejä odotellessa ja miksei muuhunkin aikaan, sillä järvitaimenkin ottaa vaikka aurinkoilmalla, kunhan on vain tuulenviriä. Kysymys on vain kalastajan osaamisesta.

Parhaat niksit ovat tosipaikassa keksittyjä. Kalastajilla on omaa tietotaitoa, joka on kullanarvoista kun lähdetään koittamaan ”siiman kireyttä”.

Jouko Varonen

 

 

 

Sankarikaupunki Pietari, Arvo Tuominen

Matkaopas pietarilaisten sisimpään

Mainio kirja

Arvo Tuominen: Sankarikaupunki Pietari, Reuna-kustannus 2018

Tässä kirjassa kuljetaan läpi vuosisatojen, katujen, kapakoiden ja palatsien sekä kartoitetaan tavallisten pietarilaisten mielenmaisemaa ja hallitsijoiden oikkuja. Menoa siivitetään venäläisten ajattelijoitten mietteillä. Tämä ei ole matkaopas, sillä hotellien, kapakoiden ja liikennereittien tiedot löytyvät netistä. Tämä on suunnistusopas naapurin tajuntaan. ”

Muistui mieleen tätä tärkeää kirjaa lukiessa opiskeluni venäjän kirjallisuuden kurssilla, kirjallisuuden abbrobaturia varten. Siellä puhuttiin oblomovilaisuudesta. Oblomov oli Tsehovin romaanihenkilö, joka ei tiennyt tämän maailman stresseistä mitään, oli laiskanpulskea nautiskelija. Siitä syntyi käsite oblomovilaisuus, kuvaamaan venäläistä elämäntapaa.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Tietysti matkat Pietariin suuntautuvat usein opastetun kiertueen merkeissä, mutta jos haluaa henkilökohtaista kosketusta ”naapurin tajuntaan” on otettava kontaktia ja nautiskeltava vanhasta arkkitehtuurista, venäläisten ystävällisyydestä ja kulttuurikohteista, jotka ovat maailman huippuluokkaa.

Kirjan kuvitus ansaitsee erityisplussat. Pietarilaiset rakennukset ovat hienoja taideteoksia joissa on säilynyt satavuotinen ilme muuttumattomana. Niitä on kuvattu hyvin kirjan sivuille, kuten myös Pietarin asukkaita.

Lappeenrannassa, joka on kotipaikkani, huomaa pian, että suuri osa turisteista, joita tulee bussilasteittain ”ostoksille” Lappeenrantaan, on pietarilaisia. Jos vähän haluaa jutella näiden henkilöiden kanssa, riittää ”turistivenäjä” hyvin. Yhdyn kirjan tekijän ajatuksiin siitä, että pietarilaiset pitävät Suomea tärkeimpänä ystävämaanaan.

Tuomisen tavassa suhtautua Pietariin ja pietarilaisuuteen on myös ironista, mutta lämmintä huumoria. Niinpä tulevat selvitettyä melkoisen lukijaystävällisesti myös Pietarin monivaiheinen historia ja aitovenäläinen kansanluonne.

Jouko Varonen

 

 

 

Pikkuväen poluilla, Tuula Aaltonen

Puistojen, vesien ja puutarhojen pikkuväkeä

Lämminhenkinen kirja lapsille

Tuula Aaltonen: Pikkuväen poluilla, kuvitus: Miranda Mord, Haamu-kustannus

Metsät, pellot, puutarhat, lammet ja puut ovat täynnä pikkuväkeä, kun sen vain huomaa. Tämä kirja auttaa lapsia laajentamaan mielikuvitustaan ja luovuuttaan henkiolentojen kanssa.

Hauki nappaa pienen sorsanpoikasen ja emolla on hätä. Mutta pikkuväki auttaa. Poikanen on toki hengissä, hauki vain haluaa kiusata sitä, koska on niin yksinäinen. Niinpä haukikin saa ystäviä ja siitä tulee kiltti. Pikkusorsa tietysti palautetaan äidilleen.

Kirjan tarinat ovat lämpimiä eikä niistä heijastu pelkoja. Hiisikin, vaikka tuntuu pelottavalta olennolta, on pohjimmiltaan kiltti ja auttavainen. Ulla tekee hyviä pullia ja joskus hiiret napsivat niitä suihinsa ja nakertavat jopa reiän jauhopussiin. Mutta Ulla tietää keinot. Hän antaa hiirille oman pullan aika usein ja nämä lopettavat kiusanteon. Viettävät kiitollisina pullajuhlia.

Toki kirjassa on myös henkiolentoja, jotka pystyvät jopa parannusihmeisiin, mutta tämän tarinan juju on siinä, että lämminhenkinen suhtautuminen lähimmäisiin voi myös parantaa.

Viivähdin kirjan parissa kunnes takakansi tuli vastaan. Sen luonnonläheistä kukkaiskieltä on kiva lueskella aurinkoisena kesäpäivänä. Loppuidyllit jokaisessa ongelmassa ovat tietysti hyviä ja lapsille sopivia.

Erityisplussat kirjan värikkäästä ja taiteellisesta kuvituksesta. Sen myötä moni lapsi voi päästä vielä paremmin sisälle lämpöisiin taikamaailmoihin.

Toisinaan Mummelilla oli ruuhkaa. Hän jatkoi parantamista ja kiireetöntä elämäänsä tyytyväisenä. Niihin aikoihin paikkaa alettiin kutsua Tuhannen Tuskan Kahvilaksi. Mummeli on jo muuttanut muualle, mutta kahvilassa käynti on edelleenkin erikoisen virkistävää. Kokeile itse!”

Jouko Varonen