Kuukausi: toukokuu 2018

Luovuus ja innovointi

Hyvä ja hyödyllinen kirja

Nando Malmelin/Petro Poutanen: Luovuuden idea, Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa, Gaudeamus-kustannus

Minulle sana luovuus tuo mieleen opettajan ja kirjailijan elämän joskus vuosia sitten. Silloin sitä innovoitiin eka-tokaluokkalaisten kanssa, kirjoitettiin ja piirrettiin Kalavalakin uusiksi ja tietysti maakuntalehti julkaisi sen teelmän sivun kokoisena, eikä se ollut mikään tabloidilehti.

Luovuus kukkii lapsilla myös luonnossa. Yhteisillä luontoretkillä otettiin matkaan monenmoista puunkäkkyrää, joihin sommiteltiin kokonainen peikkoyhteisö. Niinpä oppilaistani varttui kirjailijoita taiteilijoita, isojen firmojen johtajia ja kansainvälisiä taiteilijoita. Jostakin tuli elokuvan päätähtikin.

Mutta asiaan. Kirjan tekijä tuumii, että joskus luullaan kaikkien ideoiden tulleen jo keksityiksi. ” Luovuus onkin käytännössä sellaista ideoiden jalostamista ja uudenlaista toteuttamista, joka johtaa uusiin ja ennennäkemättömiin lopputuloksiin. Siksi luovan työn tavoitteena usein onkin löytää uusi tai ainutlaatuinen tapa toteuttaa ideoita, ei sisällöltään ainutlaatuisen idean synnyttämistä sinänsä.”

Huolimatta siitä, että kirja joskus vaikuttaa toistoiselta ja hivenen kapulakieliseltä, jopa tautologiselta ja tautonomiselta, se myös käsittelee luovuuden ideaa monesta näkökulmasta. Niinpä aihepiirejä ovat mm. Mitä luovuudella tarkoitetaan?, Mitä tiedämme luovuudesta?, Miten kehittää luovuutta?, jne…

Kirjan jutuissa tuumitaan, että luovuus on ”arkista toimintaa”. Siihen yhdyn mm. 24 fiktiivistä nuortenkirjaa julkaisseena täysin rinnoin. Tuumin, kuten edellä jo sanoin, että luovuuden ainekset kylvetään lapsiin jo nuorella iällä. Niinpä ei ole yhdentekevää mitä opetusmetodia käytetään. Luonnonläheinen opetus ja luovuus, kuten käden taidot, kuvataide, kaunokirjallisuus sekä itse tuotettuna, että luettuna, antavat vahvan pohjan innovatiivisuudelle.

Vietin kuuman kesäpäivän varjossa tähän kirjaan tutustuen. Kirja opettaa, että luovuus ei ole vain tieteilijöiden, taiteilijoiden ja keksijöiden sarkaa, vaan se kuuluu ihmisen arkeen ja työelämään, yrityksiin ja yhteisöihin. Siinä kirjoittajat ovat harvinaisen oikeassa.

Jouko Varonen

Aapelin parhaita murjaisuja

Kiva kirja Parkkiselta

Jukka Parkkinen. Aapeli, Aika Hyvä kirjailijaksi, Docendo 2018

Aapelin pakinakatkelmiin tutustuessa nousee väkisinkin hymynkare suupieliin, vaikka liikuttaisiin sodan perääntymisvaiheen keskellä. Hänen jutuissan on lämpöä ja humoristisuutta jota tarvittaisiin nykyisiinkin pakinoihin. Aapelin loistokkaimmat jutut ilmestyivät lehdissä 1940-1950 – luvuilla. Ihan koukuttivat runoriimit ja pakinat. Jospa vaikka kirjastosta löytyisi muutakin Aapelin tuotantoa kuin Pikku Pietarin piha, jonka olen nähnyt kesäteatterissa. Siunattu hulluuskin on lukematta ja Meidän herramme muurahaisia.

Sota-ajan pakinoissa rintamalta Aapeli mainitsee mm. että sotilaiden rakkaat vaimot ja morsiamet eivät kyllä tiedä mihin heidän kirjeensä joutuvat. Ne laitetaan ”piikkiin” korsun ovelle ja siitä jokainen riu´ulle lähtevä nappaa arkin mukaansa, kas kun paperista on pula niissä oloissa.

Aapelin teksti taipuu myös aforistiseksi, muun yhteiskunnallisiin asioihinkin puuttuvan pakinoinnin ohella. Monet ”aforismit” tietysti menevät huumorin puolelle nekin:

” Raittius, kohtuudella harjoitettu, pidentää ihmisen iän ja karaisee miehen kestämään edessä olevia rasituksia.”

” Enempi harvempi mies se tohtii iankaikkisuudesta vallan selvin päin puhella.”

” Hyvä lääke aamulla vaivaavaan päänsärkyyn on , ettei anna siihen aihetta. ”

Kirjan parissa vilskahti päiväsydän, joka myös kääntyi yösydämeksi tuota pikaa. Parkkinen, joka on melkoinen Aapeli – fani ja asiantuntija, tietysti kommentoi ”lainauksia” parhaansa mukaan ja kas, mielenkiintoinen elämänkerta kirjasta viäntäytyy. Minut se sai harkitsemaan Aapelin tuotantoon tutustumista ihan tosissaan. Jos jättäisi murakamit ja muut nobel-sarjan kirjat toistaiseksi ja naureksisi savolaishuumorille.

Jouko Varonen

 

 

 

Luonto on lapsille tärkeä

Kaunis luontokirja

Suomen luonto, lasten pikkujättiläinen, readme.fi 2018

Olen lukenut paljon oppaita mm. mielenrauhaan ja parisuhteen hoitoon. Myös lastenkirjat kuuluvat erityisalaani, olenhan itse julkaissut kaupallisilta kustantajilta 24 lasten- ja nuortenkirjaa. Sekä aikuisille, että lapsille suosittelen aina paljon unohdettua asiaa, luonnon merkitystä. Mikään ei voita luontoretkeä isän ja äidin kanssa, vaikka lähimetsään tai niitylle.

Tämä kirja ei kokonsa vuoksi ole helppo mukaan otettava luontoreissuille, mutta se tarjoaa mielenkiintoisia ja laadukkasti kuvitettuja nojatuolireissuja luonnon ihmeiden pariin. Vaikka kirjan anti on suppea, käsittäen yleisimmin ”vastaantulevat” lajit, se tuo kuitenkin teksteissään esille jotain hyvin tärkeää, kuten esim. eri kasvien myrkyllisyyden. Kielon myrkyllisyys on sitä luokkaa, että jo maljakkoveden juonti voi olla lapselle kohtalokasta. Samoin on mm. myrkkyseitikin laita. Jo maistiaiset kynnen päältä voivat vaurioittaa sisäelimiä pysyvästi. Kevään airut, näsiä, voi kiinnostaa lapsia punaisten marjojen takia, mutta sekin kuuluu erittäin myrkyllisten kategoriaan. Siksi olen kuullut monen kiskoneen mökkitontiltaan näsiän taimet juurineen, ettei vahinkoa pääse tapahtumaan. Linnut tosin ”viis veisaavat” näsiän myrkyllisyydestä, eivätkä näsiän marjat pysty niitä vahingoittamaan.

Kirjan eläin ja kasvilajit on esitelty hivenen epätasaisesti. Sienistä on esim. runsaasti kuvia ja asiaa, mutta päiväperhosista vain pari aukeamaa. Kyllä lapsi voi tämän kirjan avulla todeta, että luonto on ihmeellinen ja luontoretkillä vanhempien kanssa voi todella nähdä näitä ihmeellisyyksiä ihan livenä.

Erityismaininnan ansaitsevat kirjan taitto ja kuvitus. Mukana ei ole häiritseviä laatikoita ja tekstikin on helppo omaksua, kun se ei puutu suuriin luonnontieellisiin spekulointeihin.

Kirja tuo eteemme aikuisten hyvin tuntemat ”knopit”, kuten sen mistä koivusta saa parhaat saunavastat, mikä ero on rusakolla ja metsäjäniksellä, mitkä sienet vaativat ryöppäyksen, jne…

Hyvä kirja, joka on oletettavasti lasten mieleen ja jonka pitäisi kuulua kotien ja koulujen käsikirjastoon.

Jouko Varonen ( SARV:n jäsen)

 

 

 

Impulsiivinen voimamies

Vaikuttava elämänkerta

Maria Roiha: Jussi Parviainen, Jumalan rakastaja, Tammi 2018

Kelpo elämänkerta tämä Jussi Parviaisen taipaleesta kertova kirja on. Kirjan kirjoittaja on eläytynyt mukaan Parviaisen impulsiiviseen tapaan julkituoda näkemyksiään. Kuhmosta teatterikoulun draturgialinjalle lähtöään Parviainen luonnehtii samantapaiseksi kokemukseksi kuin iglussa asuvan, hylkeentaljalla makoilevan ja hylkeensilmiä lempiruokanaan syövän pojan lähteminen pääkaupungin kulttuurielämän keskiöön.

Jussi Parviaisella on ollut apunaan sosiaalinen luonne ja taito pistää ”lipan alta” sellaista tekstiä, että sillä saa helposti ystäviä. Mutta taiteen suhteen hän on ollut tinkimätön. Uskonnollisuus on hänellä ollut lapsuuden perintöä ja niinpä hän osasi jo nuorena puolet Raamatusta ulkoa. Lieneekö tämä ja Jussin kirjallinen lahjakkuus tehnyt hänestä Outi Nyytäjän lemmikkioppilaan.

Pidin tekstin rehevyydestä, joskin siinä korostuu liian usein myös Parviaisen Helsingissä oppima kolmiyhteys: vittu, viina ja viisaus. Parviainen toki remelsi naisten parissa ja abortti tuli tutuksi monesta suhteesta ja joskus ei-toivottu lapsi johti vähäksi aikaa jopa lämpimään parisuhteeseen ja hyvään isä- poika suhteeseen.

Parviainen ihannoi Jouko Turkkaa, jonka kaudella teatterinteko muuttui monen paheksumaksi ”paskanheitoksi”. Turkkaa Parviainen piti nerona, joka osasi ottaa näyttelijöistä irti arvaamattomia nyansseja ja tehoja. Eipä silti, ei Turkka ollut kaikkien näyttelijöidenkään mieleen. Hänen oma näyttelijä-vaimonsakin heitti näyttämöltä Turkkaa kirveellä.

Kirja on täynnä anekdootteja, mutta tietysti joskus painottuu liikaa eroottisiin paljastuksiin. Parviainen, kuten monet muut syvästi tuntevat taiteilijat, kävi tiensä raskaimman kautta ja joutui tietysti myös median hampaisiin.

Kirja on hyvä. Kannattaa lukea vaikka siitä näkökulmasta, että näkee, mitä -70 – 2000 luvun teatterielämässä on tapahtunut ja ollaanko sittenkin menonssa yliampumisiin vai rikkaampaan ja monisyisempään ilmaisuun.

Jouko Varonen

 

 

Upeaa lyhytproosaa

Kirje Jumalalle ja muita juttuja

Olli Sarpo: Olemisen tapaluokkia, Reuna-kustannus 2018

Harvoinpa sitä saa luettavakseen näin oivaltavaa lyhytproosaa. Sympatiani siirtyivät Sarpon puolelle heti ensimmäisen jutun jälkeen. Mieleen tulivat esim. edesmenneen humoristin Veikko Huovisen lyhyet jutut. Tietysti tuli mieleen paljon muutakin, sillä Sarpon kattaus sisältää juttuja Jumalasta työvoimatoimiston pomoon tai yksinäisyydestään taiteen tekevästä kirjailijasta hautajaisten ”pummiin” joka sentään laulaa kauniilla äänellä virret, että saa nauttia tuntemattomana lihakeitosta ja muusta tarjoilusta.

Sarpo on mielestäni muutakin kuin karrikoiva humoristi. Hän puuttuu yhteiskunnan vähäosaisten tilanteisiin omalla jäljittelemättömällä tyylillään ja joskus ihan kurkunpäässä tuntuu outoa jomotusta, kun kirjailija tulee lähelle omaa todellisuutta tai osoittaa pysyvinä arvoina pitämämme asiat kyseenalaisiksi.

Kirjailija taitaa vältellä itsekin julkisuutta, niinkuin näistä, usein selkeästi koetuista kertomuksista voi arvailla. Vaatimattomuuteen ei ole syitä. Näillä eväillä noustaisiin maamme humoristienkin harvalukuisessa joukossa kärkisijoille.

Mitäpäs muuta kuin kyselemään Sarpon muita teoksia kirjastoista. Sarpolta on nimittäin aiemmin julkaistu kirjat Antipastoraali ( 2013) ja Sirkus, tai Sinä, minä ja sika ( 2008).

Ehdottomasti Sarpon Olemisen tapaluokkia on sijoitettava hyllyyn odottamaan uutta lukemista. Se koukutti minut niin perusteellisesti, että en laskenut kirjaa käsistäni, ennen kuin olin nautiskellut jokaisen jutun.

Sarpon yhteiskuntakritiikki painottuu mm. vähäosaisten ja syrjittyjen tilanteeseen. Hän sivaltaa myös yleistä piittaamattomuutta suomalaisten keskuudessa. Myös uskonnolliset maneerit saavat osansa vähättelystä. Joskus tietysti kirjailijan aihelmat siirtyvät myös inhorealismin suuntaan, mutta mitäpä tuosta. Olisipa kiva juoda kupponen kahvia tämmöisen miehen kanssa lähihuoltamolla ja vähän filosofoida, kun siellä ”timantit” ovat yleensä harvassa.

Jouko Varonen ( SARV)

 

 

Unten maille rauhallisesti

Hyviä niksejä unettomille

Taina Laane: Unen lahjoja, kirjeitä hänelle, joka valvoo, Kirjapaja

Markku Partinen ja Anne Huutoniemi: Uniterveyskirja, nuku hyvin, voi hyvin, Docendo 2018

Olen itse huomannut, että unen saantia auttavat tietyt rutiinit, joita yleensä nukkumaan mennessä ovat hidas ja lämmin lähestyminen unimaailmoita elämäntoverin kanssa. On pienempiäkin rutiineita, joita toistetaan joka ilta. Stressin poisto on tärkeää unen laadulle. Mm. taannoinen stressotohtori Pertti Pakarinen huomioi rutiinien merkityksen. Joillekin unen antaa jokailtainen viileä suihku ennen nukkumaanmenoa, joillekin kaunis ja unettava musiikki.

Mutta näihin kirjoihin mennäkseni. Taina Laane muistelee kirjeissään tilanteita, joissa unen saanti on ollut vaikeaa. Kirjeiden jälkeen hän ”kokoaa” vinkit tiivistelmiksi: – Mieti hetki niitä aikoja, jolloin olet nukkunut hyvin. – Hengitä syvään sisään sierainten kautta ja tunne, miten hengityksen virta kiertää alas vatsaan saakka niin, että vatsa nousee ja laskee hieman hengityksen tahdissa. – Anna katseesi kiertää huoneessa tarkkaillen sen yksityiskohtia.

Hyvä kirja, joka ei tyydy tavanomaisuuksiin, vaan tarjoaa myös uusia keinoja stressin ja unettomuuden poistamiseen. Kiitos kirjasta!

Uniterveyskirja tarjoaa, jos oikein käsitin, hieman tieteellisemmän lähestymistavan uniongelmiin. Siitä poimin kuitenkin monia merkittäviä ohjeita:

Unettomuuden syitä ovat mm. melu joka kuuluu makuuhuoneeseen, liian kuuma ilma, ilman epäpuhtaudet, häiritsevän kirkas valo.

Unen aika ihminen käy myös läpi ja ”selvittää” itselleen traumoja ja stressejä. Siitä johtuu esim. sanonta ” pitää nukkua yön yli”.

Unen laatua huonontavia tekijöitä ovat mm. tupakoiminen, iltasyöminen, alkoholi, perintötekijät, sairaudet, jne…

Tämä kirja on asiantuntijoiden tekemä seikkaperäinen ja arvokas tietoteos, johon pitää palata useamminkin. Laanen kirja on ehkä enemmänkin henkilökohtaisiin havaintoihin perustuva, tosin lukijaystävällinen ja kiva.

Jouko Varonen

 

 

Musiikkimies ja elämäntaiteilija

Marco pelasti Nightwishin

Marco Hietala, Ruostumaton, toim. Timo Kangasluoma, Docendo

Marco Hietala ( s. 1966) on suomalainen muusikko. Hän on toiminut basistina, laulajana ja lauluntekijänä mm. Tarot ja Nightwish -yhtyeissä. Muissakin yhtyeissä hän on esiintynyt. Näistä voi mainita vaikkapa Sapattivuosi ja Northern Kings – yhtyeet. Ulkomailla hänet tunnetaan parhaiten Nightwishin jäsenä.

Kirja, jonka Timo Kangasluoma on toimittanut, on paljolti korutontakin kerrontaa rock-muusikon arjesta. Ihmissuhteet ovat katkolla ja viina maistuu. Siinä humussa ja julkisuuden paisteessa, tulee riehuttua hotellihuoneissa ja vietettyä railakasta kiertue-elämää.

Kirjassa kerrotaan myös Tarja Turusen vaiheista Nightwishissä ja siitä miten eräs tunnettu ”Marcelo” alkoi ”vaatia liikoja”. Mikäpäs siinä auttoi Tuomas Holopaista muu kuin lähettää Tarja pois yhtyeen leivistä.

Marcon ääni kuuluu kirjassa selvänä kautta linjan:

– Minusta ihminen on musikaalinen jo silloin, kun hän pystyy nauttimaan musiikista ja varsinkin hyvin monenlaisesta musiikista.  – Voi helvetti, käytitkö sä edes kumia? – Huomasin sitten pankkiautomaatilla kolmannen keikan jälkeen, että oho täällähän on hitonmoinen läjä rahaa. – Huomasin hyvin nopeasti, että varsinkin minulla ja Tuomaksella oli paljon yhteistä. Pidimme samoista kirjoista ja muutenkin kemiamme kohtasivat hyvin.

Marco tuli yhtyeeseen parahiksi, kun Tuomaksen kantti alkoi pettää. Hänestä yhtye sai uutta ”ääntä” ja virikettä. Lueskelin kirjaa päivän mittaan ja totesin että ”samoilta kotikonnuiltani” olevan yhtyeen historia kolahti minuun. Onneksi pojilla oli maalaisjärkeä enemmän kuin monilla muilla rokkareilla ja vaikeudetkin selätettiin aina yksi toisensa jälkeen.

Jouko Varonen

 

 

Vähäosaisten asialla

Jotkut vielä välittävät

Ihmisen arvo, Helsingin Diakonissalaitos 150 vuotta, toim. Jyrki Paaskoski, Edita Oy

Helsingin Diakonissalaitos on Aurora Karamzinin näkyvin muistomerkki. Hän teki aloitteen laitoksen perustamisesta vuonna 1867 ja osallistui tähän hyvään asiaan aina viimeiseen hengenvetoonsa asti. Kirja, jonka sain käsiini, on myös seikkaperäinen teos diakoniatyöstä Suomessa. Toisaalta se peilaa yhteiskunnallisia muutoksia aina Karamzinin ajoista nykypäivään. Helsingin Diakonissalaitos on tietysti muuttunut ajan mukana ja 2000-luvulla muutokset ovatkin olleet melkoisia.

Siskoni, joka oli lupaava Suomen mestaruustason hiihtäjä, sai rippipapiltaan ukaasin: ”Valitse Jumala tai hiihto!” Sisko valitsi Jumalan, valmistui diakonissaksi ja mm. alkoholistien parissa tehtävään laupeudentyöhön. Päätöstään hän ei ole katunut, sillä hyväntekijä saa myös laajan ystäväpiirin.

Kirjan mittavalle kuva-annille pitää antaa erityisplussa. Mutta tekstintekijälle ja kirjatiimille kuuluu tietysti suurin kiitos arvokkaasta teoksesta. FT Jyrki Paaskoski on Suomen ja Venäjän historian dosentti Helsingin ja Itä-Suomen Yliopistossa. Hänelle uskottu tehtävä on toteutettu mallikkaasti.

Helsingin Diakonissalaitos on Äiti Teresan työn tapaan omistautunut kaikkein vaikeimpien ja vaativimpien erityisryhmien palveluun ja kansalaistoiminnan vahvistamiseen. Tämä ns. ”rohkea diakonia” auttaa kestävän hyvinvoinnin rakentamisessa vielä nykyisinkin. Arvata saattaa mikä sen merkitys on ollut esim. vaikeina sodan vuosina.

Luulenpa että monelle käy samoin, kuin itselleni. Silmät avautuivat ymmärtämään mm. sitä, mikä on vapaaehtoistyön arvo kärsiville vähäosaisille, tai vaikka syrjäytyneille nuorille nyky-yhteiskunnassa. Samalla hyväntekijä saa merkitystä omalle elämälleen.

Jouko Varonen

 

Tekijämiehen lintuopas

Pienet kuvat, enemmän tietoa

Pertti Koskimies: Linnut, lajiopas, Readme

Pertti Koskimies on biologi ja tietokirjailija. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti.Linnut ovat Koskimiehen erikoisalaa. Hän on julkaissut useita kirjoja ja toiminut myös monessa kirjojen toimituskunnassa.

Koskimies tunnustautuu luontouskovaiseksi, jolle sopinevat laulun säkeet: ” Nyt metsä kirkkoni olla saa”…Uusi lajiopas luottaa paljolti Koskimiehen asiantuntemukseen, ja teksteihin enemmän kuin pieniksi ( mutta usein tarkoiksi) jääviin kuviin.

Joskus kuvat ovat jopa ”hämäriä” ja enemmänkin tunnistuskuvia kuin eksakteja lintukuvia. Koskimiehen kirjaa lukiessa huomaa kyllä, että tekstin osuus on todella asiantuntevaa ja jos haluaa tarkkoja kuvia ”vaikeista linnuista” , niin niitä varten pitää olla joku muu, kuviin pääpainon laittava kirja.

Kirja on ”vedenkestävä” maastokirja ja kotona voi lintureissun jälkeen vielä tarkistaa asioita muiden kirjojen kuvista, joissa näkyy lintu ”alta ja päältä, lennossa ja lepuulla”.

Kirja esittelee tärkeimmät asiat linnuista varsin tarkasti aina lentotapaa ja ääniä myöten. Vertailun helpottamiseksi käsitellään myös samannäköiset ja samalta kuulostavat lajit yhdessä.

Ryhmittely tapahtuu elinympäristöjen ja lajien samankaltaisuuden mukaan. Niinpä bongarin on helppo laittaa auton navigaattoriin paikkakunta, josta kyseinen lintu yleisimmin löytyy.

Kevään tullen tarvitaan maastokirjaa. Rankkaisin Koskimiehen kirjan uusien maastokirjojen kärkiryhmään. Vietin tekstien parissa jopa nojatuolimatkoja ja totesin, että lintuguru on antanut parastaan tätä kirjaa tehdessään. Kirja sopinee pidemmälle ehtineillekin lintuharrastajille. Jos on on bongannut ”vain” parisataa maamme lintua, niinkuin minä, ei ehkä kuulu kirjan kohderyhmään.

Jouko Varonen