Ylämaan Jalokivimessut 2018

Koruja Ylämaan maisemissa

Kivideodoranteista ametistionkaloihin

 

Ajelimme Ylämaan jalokivimessuille puolipilvisessä säässä. Ensimmäisenä messupäivänä yllättivät sadekuurot, mutta toisena luvattiin jo poutaa. Niinpä kumpuilevat sadepilvet kiersivät Jalokivikylän ainakin meidän vierailumme ajan.

Portilla olivat työssä pääsylipunmyyjät Riitta Husu ja Kaija Vanhapelto. Alkumuodollisuudet sujuivat iloisessa karjalaishengessä ja saimme vielä hyvän reissun toivotukset.

Pitkän linjan kiviterapeutti ja kurssien pitäjä Jan Mikael Maros oli paikalla ja kertoili, että pitää vielä pysytellä mukana touhussa. Pyöräytimme onnenpyörää ja ihan kauniita kiviä sattui meidän numerollemme.

Korundi kojun myymälässä hoiteli korujen ja kauniiden muistoesineiden myyntiä Aino Peltonen Seinäjoelta.

Siiri Husu ja Netta Karjalainen, iloiset nuoret, olivat myymässä mansikoita ja sanoivat saavansa siitä myös vähän lomarahoja.

Pietarista oli tarjolla esim. upeita ametistionkaloita. Anne Ahonen ja Onni Prekkula, StoneA-Korujen myyjät, olivat kauppaamassa kauniita koruja, ristejä, korukiviä, ym…Onni Sanoi olevansa nörtti ja hakevansa tämänkin jutun netiltä heti kotiin mentyään. Oikein kauppamieheltä vaikutti tämä nuori kaveri.

Piti tietysti käydä kahvilla ja ostaa käristemakkarat, kuten aina asiaan kuuluu. Emme tavanneet itse jalokivimessujen tärkeintä hahmoa, Ylämaan ex-kunnanjohtajaa, mutta jospa toisen kerran on parempi tuuri. Kiva oli ajella takaisin Lappeenrantaan kesäisissä maisemissa. Näyttely oli kiva elämys, kuten aina. Mukaankin tarttui kotiin viemisiä.

Jouko Varonen

Verikuu ja muita outoja tarinoita, Haamu-kustannus

Teologin uniseuralainen ja muita juttuja

Jännitystä, erotiikkaa, mytologiaa

Jaana Ala-Huissi & Mervi Heikkilä: Verikuu ja muita outoja tarinoita, Haamu-kustannus 2018

Nimitarinassa nuori metsämies kaataa ensimmäisen kruunupäänsä. Hirvi kaatuu, ja kauhukseen poika huomaa ampuneensa hirvilehmän. Kun ammuttu hirvilehmä alkaa muuttaa muotoaan naisen hahmoon, siirtyy tarina unenomaiseksi kauhujutuksi.

Kuokkavieras- novellissa nuori morsian oli nähnyt huonoja enteitä: peili oli mennyt rikki heidän seurustellessaan, kihlat oli ostettu vanhan kuun aikaan ja orava oli kipittänyt tien yli kun he olivat menneet kuulutuksiin. Muitakin enteitä oli, jopa avio-onnea lupaavia. Aiemmat enteet joista morsian aavisteli pahaa koituivat kuitenkin kohtalokkaiksi.

Kuusi on minun puuni-episodi kertoo biologian opiskelijoista, jotka löytävät onnekseen liito-oravan papanoita. Se löytö pelastaisi alueen puut. Opiskelijat kohtaavat salaperäisen Juri Dianovin joka kertoo heille ikävistä kohtaloista. Mutta entäpä kun kiintyminen kuuseen onkin liian totaalista jopa maagista?

Milla kohtaa oudon eläinlääkärin, joka on enemmän noita kuin lääkäri. Mutta niin vain hoitaa kuolemaan tuomitun hevosen kuntoon. Palkkio on kyllä melkoisen vaikea toteuttaa. Noidalle ei setelitukku merkitse mitään, pitää saada vaikka ihmisalkio.

Luin kirjan kannesta kanteen yön hetkinä ( niin kuin asiaan kuuluu) mutta niin vain kävi, että kirja vaatikin toisen lukukerran. Jutuissa toistuvat mm. opiskelijoiden kokemukset, taianomaiset ukkelit, noidat, menninkäiset ja maahiset, jne. . Onpa juttuja kokonaan toisellakin teemastolla. Ihmetellä täytyy kirjoittajaparin kykyä varioida aihelmiaan ja saada myös jokaiseen juttuun todentuntuiset kehykset ja henkilö-/olentogalleria.

En kyllä kuullut koputuksia tai itkua, tai nähnyt haltijoita, vaikka kirjan kertaillen luettuani kävi kello jo aamutunteja. Oivallinen kirjailijapari, jolta eivät ideat lopu, vaan niitä tuntuu olevan niin paljon, että alimmat jo happanevat.

Jouko Varonen

 

Masennuksesta selviää, Docendo

Miten selvitä masennuksesta?

Tärkeä ja hyödyllinen kirja

Elina Hiltunen-Elina Hiltunen: Masennuksesta selviää, Docendo 2018

Masennusta on monenlaista. Toinen selviää siitä kotikonstein, joku ”putoaa tuolilta” esim avioeron tai rahavaikeuksien vuoksi. Ikävä kyllä nykynuorille ”tarjotaan” masennusta jopa valtiovallan taholta. Työttömiä kyykytetään ja heiltä viedään vähäinenkin omanarvontunto.

Kirja antaa esimerkkien valossa selviytymiskeinoja, joista eräs on lähteä varhaisessa vaiheessa vaikka sairaanhoitajan puheille. Hän voi sitten ohjata potilaan vaikka mielenterveysasemalle.

Oman kaupungin mielenterveysasemalla minut otettiin erittäin hyvin vastaan. Sain heti apua, ja pulmiini tartuttiin niiden vaatimalla vakavuudella. Olen ollut tyytyväinen kaikkeen saamaani hoitoon ja apuun.”

Ilman masennuslääkkeitä minua ei olisi enää olemassa. Niiden ansiosta säilyin hengissä.”

Lääkkeiden ja ensihoidon ohella voi psykoterapiastakin olla apua. Kun saa jutella jonkun ihmisen, vaikka psykiatrin tai psykologin kanssa, voi jokin lukkoa aueta. Yleensä psykoterapia on pitkäaikainen hoitomuoto. Hyvä psykiatri-potilassuhde sinänsä voi ”hoitaa” potilasta ilman lääkkeitäkin.

On usein onnellinen sattuma, että jokin lääke puree hyvin masennukseen. Niinpä lääkkeen avulla voi päästä loppuelämäkseen eroon oireista. Jotkut nimittävät psyykenlääkkeitä mömmöiksi, jotka muuttavat persoonallisuuden. Mutta on suuri joukko niitäkin, jotka ovat saaneet lääkkeiden avulla uuden rikkaan elämän. Sosiaalisten suhteiden vaaliminen on myös tärkeää, jos masennus ei ole vielä edennyt pitkälle.

Kirja on tosi hyvä ja hyödyllinen. Siihen antavat ”potkua” monet masennusta poteneiden esimerkkitapaukset. Ja toden totta, kirjan otsikointi on osunut oikeaan: Masennuksesta tai jopa psykoosista voi selvitä nykylääketieteen tai hyvän terapeutin ja läheisten ihmisten avulla.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Paras ystäväni Tuhkimo, Doria etsimässä, Halitaan!, Sanoma Media Finland

Kaksi lämminhenkistä kuvakirjaa

Dori ja Tuhkimo

Disney Prinsessat: Paras ystäväni Tuhkimo, Sanoma Media Finland 2018

Doria etsimässä: Halitaan!, Sanoma Media Finland

Tuhkimo-tarina on niin klassinen kertomus, että siitä voi tehdä aina uusia versioita. Tuhkimohan oli tyttö, joka haaveili tanssiaisista, mutta niihin päästäkseen hän tarvisti myös taikoja. Pahaksi onneksi taika raukesi keskiyöllä.

Tämä selkeä, pienimmille tarkoitettu ja herttaisesti kuvitettu kirja kertoo Tuhkimon pikku ystävistä, jotka haluavat auttaa tyttöä pääsemään unelmaansa. Mutta loppusilauksen antaa kuinkas muuten, ystävällinen haltijatar. Tarina on valmis jatkumaan. Pienet lapset tykkäävät selkeistä kuvista ja mukavan lyhyistä teksteistä. Ei heille tarvitse selittää koko tarinaa onnellisine loppuidylleineen. Lämmin kertomus tytöstä ja pikku-ystävistä, hiiristä ja linnuista riittää. Pitäähän sitä jotain jättää toiseenkin kertaan.

Tämänkertainen Dori-kirja kertoo tietysti huonomuistisesta Dorista, joka voi joutua teille tietymättömille ilman ystävien apua. Mutta tarinassa on tällä kertaa toinenkin ”eksynyt” veijari, nimittäin pieni saukonpoikanen.

Kirjan opetuksia voi lukea tiivistelmästä, joka on kirjan lopussa:

– Miltä Dorista tuntui, kun isä ja äiti halasivat sitä?

– Miksi Hank tuli surulliseksi, katsellessaan saukkoja?

– Miksi Dori halusi halata muita tarinan lopussa?

– Mitä teet, jos joku kiusaa ystävääsi?

– Miltä halauksen antaminen ja saaminen tuntuu?

– Miten voit ilahduttaa ystävää?

– Miten voit lohduttaa ystävää?

Kerrassaan lämpimiä ja opettavaisia kirjoja, jotka on kuvitettu taattuun Disney-tyyliin. Molemmista päähenkilöistä on tehty elokuvia, joten lapset voivat samaistua hyvin sekä Doriin, että Tuhkimoon.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

Arkadianmäen kirstunvartija, Tammi-kustannus

Anektdootteja ja suoraa puhetta

Pertti J. Rosila muistelee

Pertti J. Rosila: Arkadianmäen kirstunvartija, Tammi 2018

Rosila toimi eduskunnan tilitoimiston puolella 30 vuotta ja oli siis vaikuttamassa kansanedustajien rahankäyttöön.  Niinpä päiväkirja karttui tarkkakuuloiselle miehelle niin rötöksistä kuin huvittavista anekdooteista. Rosilan tyyli onkin rehellistä jutustelua, jossa vääryydet sanotaan niin kuin ne ovat. Jo Rosilan itsensä valinta oli poliittinen nimitys, joita hän ei oikein hyväksynyt. Myöhemmin ne tosin suhmuroitiin erinimisiksi. Herroilla kun on taipumus keksiä uusia ilmaisuja entisille käytännöille, jos ne käyvät lainvastaisiksi.

Rosila pistää piikin myös Elisabeth Rehnille kampajamaksujen suunnasta. Ennen Rosilaa matkat maksettiin veronmaksajien piikistä, mutta toisella kertaa oli Elisabetin tyyminen omaan luottokorttiin.

Kirja on lyhytajoinen ja kursailematon. Joskus jutellaan kahviossa niitä näitä” ja Rosilan kynä sauhuaa iltapuhteessa päiväkirjan lehdille. Usein hän joutuu itse sanomaan eioota, kun pitää hillitä vaikka edustukuluja.

Smp:ssä merkittävään asemaan ehtinyt Kari Bärlund saa Rosilalta Rötösherran tittelin. Eduskunnan kerhot lopetettiin kun urheilukerhon rahastonhoitaja kävi kerhon rahoilla Thaimaassa. Virolainen oli kaatamassa kansanedustajien palkkiouudistusta ja sehän tietysti herätti närää, jopa toimenpiteitä.

Suti Aittoniemen tie päätyi suuresta suosiosta murskatappioon, mikä lienee ollut monen muunkin ”kansansuosikin” kohtalo. Eduskuntatalon kylpyläosaston todettiin olevan vaarana siveellisyydelle. Jopa uimapuvut jouduttiin hankkimaan edustajille eduskunnan varoilla.

Kevyeen, mutta pisteliääseen sävyyn kirjoitetut ”päiväkirjat” herättävät huvitusta, joskin moni juttu on tullut jo esille mediassa. Luulisin kuitenkin, että tällainen kirja herättää enemmän kansan kiinnostusta kuin kuivat poliittiset elämänkerrat, jotka ovat täynnä läpeensä juonikasta ja moneen kertaan märehdittyä poliittista löpinää. Niinpä Rosilan kustannussopimuskin sai alkunsa iltalehden estottomasta haastattelusta. Näytti siltä, että miehellä taitaa olla kerrottavanaan mielenkiintoista populaara tarinaa.

Jouko Varonen

 

 

 

Vesi on verta sakeampaa, Jörn Donner

Donnerin rakkaustriangeli

Alexander ja Anna

Jörn Donner: Vesi on verta sakeampaa, Otava 2018

Donnerin kirja kertoo 1918 luvun tarinan Alexanderista ja Annasta. Alexander osautuu rajajoen yli Suomen puolelle ja etsiytyy omistamaansa huvilaan, jonka ”omistajaksi” nimittää itseään Anna. Asian selvittely olisikin helpompaa, jos ei ottaisi huomioon Annan kädessä sojottavaa Browningia. Toki päästään yhteisymmärrykseen ja pistoolikin osoittautuu lataamattomaksi. Loput neuvottelut käydään yhteisessä makuuhuoneessa jossa Alexander kaivaa esille myös oman ”browninginsa”.

Mutta on vieläkin olemassa ”muuttuva tekijä”, nimittäin virkamies, joka on seuraillut Alexanderin toimia ja on kaiken lisäksi kiinnostunut Annasta. Alexander joutuukin kuulusteluun ja venäläisiä ei katsota suopeasti sen ajan Suomessa.

Kertomus etenee minäkerrontana ja lukijaystävällisenä. Alexanderin ja Annan suhde muodostaa kirjan tärkeän juonen, mutta siinä käsitellään myös sodan merkitystä kokonaisuudessaan, sekä Alexanderin ja Annan suhteessa.

Luin kirjaa mielenkiinnolla, koska Donnerilla on kyky sekä maailmanhistoriallisiin näkulmiin että tapansa mukaan eroottisiin sisältöihin. Lieneepä kirjalla myös muutakin kuin fiktiivistä sisältöä, sillä kirjailijan isän päiväkirjamerkinnät ovat luultavasti olleet myös kirjan innoittajina ja sisältönä.

Donner on merkittävä dinosaurus suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurielämän saralla. Kirjojakin on kertynyt mahtava pino, joiden joukossa Finlandia-palkittukin. Myös valtionpalkinto on kuulunut Donnerin ansioihin ja elokuva-alalla on tullut pokattua merkittäviä palkintoja. Yleensä Donner ottaa mukaan myös rohkeasti erotiikkaa, joka lähentää hänen kirjoihinsa lukuromaaniluonnetta.

Pidin Donnerin tyylistä, vaikka välillä esitys muuttuu vähän tilkkutäkkimäiseksi ja vaikeaksi. Hatunnosto kuitenkin gurulle tästäkin taiteellisen viriiliyden mainiosta näytöstä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

Vanhan maatalon salaisuus, Haamu-kustannus

Tonttu komerossa

Kiva lastenkirja

Jaana ala-Huissi & Marjo Nygård: Vanhan maatalon salaisuus, Haamu-kustannus 2018

Kirjan henkilöt ovat todellisia, samoin vauraan maatalon miljööt. Tontuista en tiedä, mutta uskoapa täytyy, että yliluonnollisillakin asioilla on sijansa ihmisten elämässä.

Ottotyttö Eila on kyllä hyvää pataa vanhan tontun kanssa, joka asustelee komerossa. Tonttupaha järsii sokeritoppaa, kun muuta ruokaakaan ei sille anneta. Isäntä ja emäntä virittelevät ansoja hiirille ja katsovat toisiaan merkitsevästi. Kun kiertelevät romanit tulevat yökylälään, yrittää romanivaimo loitsia pahoja henkiä pois, mutta kun talossa ei ole vanhan emännän haamua tai muuta, ystävällisiä henkiä ja tonttu kuitenkin, jotka pitävät talon puolia.

Kiva kertomus, jossa vanha aika ja nykyaika joskus sekoittuvat toisiinsa. Lehmätkin ovat sarvipäitä ayshire-lehmiä, eivätkä suomenkarjan lehmiä. Moni muukin pikkuseikka olisi tietysti vaatinut tarkennusta.

Pidin kirjasta. Tuli semmoinen hyvä mieli, kuin lapsuutensa maatalossa asuneelle usein tulee, kun näkee kuvia vanhoista pirteistä, lehmistä, kissoista, hevosista ja maatalon arjesta.

Nykylapsiakin kiinnostavat vanhan ajan asiat. Kun kävin Punkaharjun Lustossa lapsenlasteni kanssa nämä kuuntelivat mieluusti ”esitelmiäni” vanhoista savottavälineistä ja puiden korjuuseen liittyvistä asioista oikein kunnon mallien avulla.

Kirjan ydin yhdistyy, kuinkas muuten, aaveisiin. Tällä kertaa kotitonttuun, jota talon väki ei ymmärrä hyväksi tontuksi. Eila sen sijaan on kaveri tontun kanssa, joka antaa hänelle näkinkengän. Kun Eila puhuu siihen, tulee tonttu paikalle. Niin käy myös silloin, kun talon hevonen ontuu ja isäntä aikoo kutsua eläinlääkärin paikalle. Eilapa kutsuu kotitontun hätiin ja tonttu selittää, että hevosella on kivi kengän ja kavion välissä. Tarvitaan siis kengitysseppää eikä eläinlääkäriä.

Tosi hyvä kirja. Sitä voi tutkia yhdessä isovanhempien kanssa, joilta varmaan tulee myös oheisjuttuja vanhoista ajoista. Pidin kirjan tyylistä ja kuvituksesta.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

Onnistumisen taidot, Kirjapaja-kustannus

Jokaisella on tavoitteita

Jollekin riittää arjen onni

Satu Kaski & Marianne Miettinen: Onnistumisen taidot, Löydä tie tavoitteisiin, Kirjapaja 2018

Joku keihäänheittäjä kokee onnistuneensa, kun tulee kilpailuissa kuudenneksi. Toisella ei hopeamitali riitä. On monentasoita onnistumista. Elämässä voi kokea onnistumista, kun saa avioliittonsa ”onnen satamaan”, kukaties pari lasta. Toinen etsii onneaan ja löytää viimein onnistumisen sopivan sielunkumppanin löydyttyä.

Tässä kirjassa puhutaan paljon urheilijoista. Urheilija on usein riippuvainen onnistumisista. Onnistuminen merkitsee sponsoreita, rahallista tukea, mahdollisuutta ulkomaanleireihin, jne.

Entäpä jos ei tavoittelekaan onnistumista. Vain tavallinen ja pienissä puitteissa sujuva arki voi olle jollekin onnea. Nyky-yhteiskunta on liiaksi onnistumispainotteista. Jo koulussa taistellaan ”verisesti” opiskelupaikoista ja koenumeroista, kukaties toisen onnistuminen on ”seiska”, kun taas toiselta hyväksytään pitkin hampain yhdeksikkö, kun kymppi olisi tavoite. Siinä suhteessa otan opettajana ilolla vastaan koulu-uudistukset, joissa vähennetään numeroarviointia. Toisaalta ylioppilaat tietävät, että onnistuminen ylioppilassuorituksissa voi merkitä sitä, mihin yhteiskuntaluokkaan on tyytyminen tulevaisuudessa.

Itse läksin maalaiskodista ns. pitkän linjan kansankynttilän oppiin ja kun päädyin yliopisto-opintojen jälkeen opettajaksi maalaiskoululle, oli tavoitteena idylliseen pikkukaupunkiin pääsy. Sekin onnistui. Sitten haaveilin kirjailijan työstä oman työn ohessa ja kas, tein 25 kirjaa kaupallisilta kustantajilta. Mutta suurimman onneni koen silti luonnon ja oman perheen parissa, vaikka siitä ei ole suurta rahallista hyötyä.

Luulen, että työtön, joka on oppinut elämään säästeliäästi, omista edellytyksistään lähtien, on joskus onnellisempi kuin suuren firman johtaja joka kipuilee miljardiensa kanssa. Työttömiä ahdistetaan liikaa nyky-yhteiskunnassa.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen vaikka se kirvoitti mieleni vähän sivupoluille. Kirjan tekijät tuumivat, että myönteinen minäkuva on onnistumisen edellytys. Myös asennoituminen työntekoon on tärkeää, jos siihen annetaan, esim. nuorille mahdollisuus. Tärkeää on uskoa ”omaan juttuun”. Itse en näkisi näitä termejä niin tärkeiksi. Oma elämä loksahtaa kyllä raiteilleen, kun ei pilaa sitä tahallaan, joka on usein niiden kohtalo, joilla toimeentulo ei ole ensimmäinen asia, jota tarvitsee ajatella.

Jouko Varonen

Tämä on minun lauluni, Helena Seppälä

Kauniita runoja

Aforistista, lämmintä

Helena Seppälä: Tämä on minun lauluni, Reuna-kustannus 2018

Helena Seppälä kirjoittaa yksinkertaisen kauniisti. Hänen runoistaan löytyy niitä sanoja, joita jokainen ihminen kaipaa: Luonnonläheisyyttä, ystävyyden tuntoja, suruakin ja tietysti sitä tunnetta, kun joku on sinulle ilkeä, eikä ymmärrä elämän kauneutta arjessa, joka voi olla puitteiltaan hyvinkin vaatimatonta.

Ei tarvita etelän matkoja ja suurieleisiä juhlia. Runoon riittää katsominen ikkunasta ulos, jossa tuuli heiluttelee vaahteran lehtiä, tai kun näkee auringonkukan, joka loistaa syksyn värejä itselleen, tai sille, joka ymmärtää niiden viestin.

Pidin runoista. Itse kirjoitin nuorena samalla tyylillä mietteitäni ja sain niitä esille mm. keskipäivän mietelauseena useita kertoja. Siksi tunsin runojen tekijänä sukulaisuutta Seppälään. Ei tarvita paradoksia tai analyysia, jota on vaikea ymmärtää. Seppälän sarjaan” luontorunoilijana lukisin myös vaikka Risto Rasan, tai presidentin rouvan Jenni Haukion ja Helena Anhavan, vain muutaman mainitakseni.

Jäin miettimään ihmisen suhdetta läheisiin. Joku tahtoo esim. mitätöidä sinut ja saa onnettomaksi. Vain vähän on ihmisiä, jotka pyyteettömästi tahtovat parastasi. Usein ne, jotka ovat hiljaisia, eivätkä tee numeroa ystävyydestä, ovat parhaita ystäviä, saattavat jopa lähettää hiljaisen rukouksen, kun sinulla on vaikeaa. Nykymaailma on liian tehokas ja unohtaa ne, jotka ovat meistä pienimpiä ja eivät vaadi elämältä paljon, kauneutta vain ja ystävyyden lämpöä, eivät suurellisuutta, ja voittajan mahtia.

Olet ystäväsi kanssa/nousemassa mäkeä ylös./Vauhtisi hidastuu,/ askeleesi tuntuvat raskailta. Hän ottaa/ reppusi omaan selkäänsä./ Pääsette mäen päälle./ Annat hänelle kiitokseksi osan eväistäsi./ Alamäki on molemmille helpompi.”

Helena Seppälän runot sisältävät monesti syvää viisautta ja ovat myös aforistisia. Ei tarvita suuria elkeitä elämässä, tai runoudessakaan, jo pari kaunista sanaa riittää, sellaisia sanoja, jotka ovat kuin viisaita helmiä ystävän suusta.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

Miksi vihaamme? Kirjapaja-kustannus

Hitleristä taviksiin

Monenlaiset vihan ulottuvuudet

Rauno Juntumaa: Miksi vihaamme? Yksilön ja yhteisön tunteen anatomiaa, Kirjapaja 2018

Joku vihaa vieraita kansanryhmiä mm. maahanmuuttajia, koska he ovat ”erilaisia” ja luultavasti vievät kotimaan kansalaisilta leivän suusta”. Usein arvioidaan myös, että heistä osa on terroristeja tai seksuaalisesti raakalaisia. Myös venäläisviha nostaa vielä päätään kansassamme, vaikka sodista alkaa olla jo aikaa ja Kekkonen teki hyvää työtä vihan kukistamiseksi ja esim. hyvien kauppasuhteiden aikaansaamiseksi. Nyt Eu on estämässä hyvät naapuruussuhteemme itään. Jos Suomi tekee jonkun ystävällisen eleen, se leimataan heti suomettumiseksi.

Vihalla on monet kasvot. Joku vihaa ihmistä jossa huomaa olevan hänen omia heikkouksiaan. Koululaiset jättävät helposti syrjään semmoisen lapsen, joka ei ole sosiaalinen tai on esim. fyysisesti poikkeava. Tummaihoisiakin karsastetaan välitunnilla, jopa kielivaikeuksien ja ihonvärin vuoksi. Lapset voivat olla tosi raakoja.

Vielä 50 – 60 – luvulla ”ryssiteltiin” ortodokseja kouluissa ja heidän olonsa muiden joukossa tehtiin tukalaksi. 2000- luvulla oman kouluni rehtori yritti vaikeuttaa ortodoksien koulutietä mm. siirtämällä heidän opetuksensa kaukaiseen kouluun, jonne piti mennä jalan kesken koulupäivän tai koulupäivän jälkeen.

Juntumaa lähtee esim. Hitlerin arjalaisrodusta, jonka tieltä oli hävitettävä kaikki arveluttavat rodut, kuten juutalaiset. Joskus viha lähtee kytemään pienestä asiasta, kun ihminen kokee itsensä tai perheensä uhatuksi. Muinaissuomalaiset näkivät lastuja tulevan virran mukana yläjuoksulta ja läksivät kirveen kanssa surmaamaan uutta ”naapuria”, joka voi valloittaa kalastus- ja metsästysmaat.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen, joskin se kannattaa lukea vähintään kahteen kertaan, että kirjoittajan aivoitukset selkiytyvät. Tällaista parantavaa” vihan analyysia varsinkin suomalaiset tarvitsevat. Toki viha nousee maailmanlaajuisesti monenteen potenssiin kun sotateollisuus käyttää suuren osan valtioiden budjetista ja ydinasearsenaali on ainoa turvallisuuden tae. Ihminen on aina ollut epäluuloinen, jopa vainoharhainen, suhteessaan toisiin ihmisiin. Pieninkin rike voi tehdä ystävistä verivihollisia. Vainoharhaisuus näkyy selvimmin suurvaltojen suhteissa. Vain pelottelemalla pysyy kauhun tasapaino.

Jouko Varonen