Arvausleikki, Kisakuumetta, Sanoma Media Finland

Luukkukirja ja ponien kisat

Kivoja kirjoja pienimmille

Disney: Arvausleikki, Sanoma Media Finland 2018

My little Pony, Kisakuumetta, Sanoma Media Finland 2018

Arvausleikki on vanha kunnon luukkukirja, jossa etsitään kadonnutta henkilöä. Mukana ovat mm. Lumikki ja Seitsemän kääpiötä, Peter Pan, Heli-keiju, Leijonakuningas jne.

Pienimmille sopii tällainen ”kertakäyttökirja” hyvin, sillä usein he haluavat pureskella kirjansa paksuja sivuja. Luukkujen huono puoli on tietysti se, että ne eivät lopulta sulkeudu kokonaan ja yllätys vähän väljähtyy.

Kisakuumetta vie taas lukijan ponien maailmaan. Equesteriassa on luvassa suuret kisat, joihin ponijoukkueet valmistautuvat huolella. Kuten suureen tapahtumaan, jossa joukkueet kilpailevat toisiaan vastaan kuuluu, on mukana myös draamaa. Ystävyys ja reiluus kuitenkin voittaa niin kuin odottaa sopii.

Disneyn uustuotannossa on monia hyviä oivalluksia, niin kuin nämä ponit, joilla on omat erityistaitonsa. Jotkut osaavat lentää ja toisilla on muita ominaisuuksia. Lopulta Equesteriassa selviää kuka on paras, ja siinäkään ei esityksen loisteliaisuus ratkaise vaan yhteishenki ja vanha hyvä viisaus: ”Kaveria ei jätetä!”

Spike pääsee sytyttämään kisasoihtua, koska hän osaa syöstä tulta. Hän tarvitsee kuitenkin taikuriponin apua. Onneksi yleisö ei huomaa, ja juhlii Spikeä sankarina. Kun totuus kerrotaan Spikelle, on seurauksena alakulo. Mutta loppuhuipennuksena on vielä ilotulitus ja Spike on saanut ystävien tuella ladattua henkiset voimavaransa. Hän sytyttää tulellaan kaikki raketit yhtä aikaa ja yleisö hurraa sankarilleen.

Kirjoissa riittää ajateltavaa, joskin tämä luukkukirja perustuu vähän hoksottimien käyttöön ja Disney- henkilöhahmojen  ja -tarinoiden tuntemukseen.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

 

Jylhäsalmella salamoi, Kirsi Pehkonen

Jylhäsalmen uudet säpinät

Kevyttä kesäviihdettä

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi, Karisto 2018

Näyttääpä Jylhäsalmelta löytyvän kevyttä romanssia vaikka millä mitalla kesäviihteen ystäville. Anna muuttaa kaupungista Jylhäsalmelle, maalaisidylliin. Mutta kohta ovat idyllit päälaellaan kun asuinkaveriksi aiottu miesystävä Tom, jonka kanssa on suunniteltu yhteiseloa vakavamminkin, soittaa ikävän puhelun.

Kyyneleet siinä tulevat silmiin, mutta ne on pyyhkäistävä pois, kun ystävällinen ja huippuautoja keräilevä Vili alkaa kiinnostua Annasta.

Keitos tietysti sisältää, rakkauden huumaa, nuotiolla haaveilua, yhteisiä aittaöitä ja – melkein lupauksia. Kesä on todella hiostavan kuuma, ja kostean kuumalta vaikuttaa myös Annan ja Vilin suhde. Ja mitäs sitä sitoumuksia heti tekemään, kun tarvitaan kirjaan uusi jatko-osakin ja Vilin pitää pian lähteä kaupunkiin jatkamaan opintoja.

Näyttääpä siltä, että tämän Annan rakkausasiat sujuvat sutjakkaasti kukasta kukkaan, jos nyt naisenpuolesta voi tällaista sanontaa käyttää. Toki mukaan mahtuu kirjan nimen lupaama oikeakin ukonilma tulipaloineen, jossa punnitaan Vilin ja Annan ystävyyttä malliin ”mistä tunnet sä ystävän”. Jospa hyvinkin käkkärätukkaisesta Vilistä saisi sen oikean sielunkumppanin, tuumii Anna ja on jo – melkein – unohtanut ex kaverin Tomin, joka tuli antaneeksi pakit melko suorasukaisesti.

Ikävä todeta, että suomalainen viihdeproosa ei näytä parempaan pystyvän. Toki mukana on maaseudun kuvausta, pieniä jännitteitä ja taitaapa Annan ystävätär saada myös perheenlisäystä. Mutta mutta, kun kesälukijat eivät paljoa pyydä, niin eipä sitä kirjailijan tarvitse erityisen korkealle rimaa nostaa. Liikutaan siis Anni Polvan, Hilja Valtosen ja Nyyrikin jalanjäljissa, tosin rimaa hipoen.

Hän piti Annasta hellästi kiinni ja kohotti hänet ylös eteensä. Vili katsoi Annaa kysyvästi silmiin, Anna ei voinut kääntää katsettaan pois, ei halunnut. Miehen hämmentyneet silmät olivat niin lähellä, ruskeat, lämpimät ja syvät. Hänen hengityksensä pyyhki Annan poskea, nostatti kuumia väreitä Annan niskaan. Luvattomia väreitä.”…

Jouko Varonen

 

 

 

Isän kädestä, Otava 2018

Sairasta seksiä

Naisen kunnioittaminen hakusessa

Essi Tammimaa: Isän kädestä, Otava 2018

Mä näin sellasta unta, että minä ja viisi miestä pissattiin sun päälle, Luukas sanoo. Mä antaisin sut niille lainaan, niille miehille. Sä saisit palkaksi karkkipussin. Koska oot ollut niin kiltti tyttö.”

Ruut ja Luukas tapaavat toisensa yökerhossa ja kohta mennään peiton alle, siitä naimisiin ja… Parin rakkaus kehittyy outoon suuntaan, seksifantasioihin ja väkivaltaan. Joku varmaan kiinnostuu tällaisesta tekstistä, joka rikkoo proosallisen parisuhteen rajoja. Insestinen ja väkivaltainen seksi, unihoureet, joita eletään todeksi sängyssä, onko siinä avain onnellisempaan parisuhteeseen?

Itse tyydyn proosallisempaan parisuhteeseen, jossa yhteiseloon etsitään ”lääkettä” luonnosta ja yhteisistä harrastuksista. Kun kalastettiin taimenia virvelillä tunturissa ja loimutettiin lohikalaa nuotiolla illan hämyssä, tuntui löytyvän täyttymys myös parisuhteeseen.

Jos nyt etsisisi vertauskuvia Essi Tammimaan outoon proosaan, niin mieleen tulee kaukaisesti Ian Mc Ewan joka antoi lasten harrastaa sukurutsaista seksiä keskenään villisti, kun isä ja äiti oli ensin haudattu sementtiin kellariin.

Mc Ewanin ”tasolle” ei näissä Tammimaan epänormaaleissa juonenkuluissa läheskään päästä. Ehkä tällainen viehättää joitakin elämäänsä kyllästyneitä naisenpuolia, mene ja tiedä. Itse näkisin puolison seksuaalisen alistamisen, ”luvallisen” raiskauksen ja muut hävyttömät temput osoituksena sairaasta sielunelämästä.

Jos naisella ei ole itsetuntoa, hän voi kuvitella olevansa miehen tahdoton nukke, jolle voi tehdä mitä tahansa. Kirja etsii jotakin shokeeraavaa. Ikävä kyllä Tammimaa ei onnistu siinäkään. Pistin opuksen varovasti siihen hyllyyn, jossa lukee, ”joutavaa roskaa”. Harrastelijamaiselle kirjoittajalle suosittelisin psykoterapiaa. Kustantaja tietysti innostuu tällaisesta, heillä kun ei ole moraalista selkärankaa. Raha ratkaisee.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Pisteet kotiin, Urheilukysymyksiä, Reuna-kustannus

Pelén oikea nimi ja muita tosi vaikeita

Urheilukysymyksiä pro-sarjalaisille

Harri Mannonen – Jukka Mukala: Pisteet kotiin, Urheilukysymyksiä kentän laidasta laitaan, Reuna-kustannus 2018

Reuna-kustannukselta on aiemminkin ilmestynyt visailukirjoja, kuten musavisa ” Knopit kaakkoon” ja leffavisa ” Kelaa sitä”. Itseni yllätti huono urheilutietämykseni tätä kirjaa selatessa.

Toki tiesin, että jalkapallon huipputähden Pelén oikea nimi on Edson Arantes Do Nacimento, mutta siihen se suurelta osalta jäikin. Kirja onkin näköjään sentteineen ja sekunteineen laadittu tosi ”raskaan sarjan” tietäjille.

Kirjan materiaali on kerätty lehdistä, ym. lähteistä alkaen 1800- luvulta. Tiedän kyllä, että urheilutietäjissä on niitäkin ”eskokivikoskia” jotka pitävät näitä jopa helppoina. Itse en lukeudu heihin. Olisipa ollut kiva, jos kirjaan olisi tehty osasto myös niille, jotka selviävät ”jaajon kisassa” sadan euron tasosta.

Suurin osa suomalaisista kun on kuitenkin semmoisia tavallisia urheilutietäjiä, jotka tietävät mm. Veikko Kankkosen, Lasse Virénin ja Marja-Liisa Kirvesniemen olympiamitalit, mutta että senttejä ja sekunteja?

Kirja on hyvä lähdekirja monille vaativille tietokilpailun järjestäjille. Itse kävin sitä läpi muistellen suomalaisten ja ulkomaalaisten suorituksia arvokisoissa. Ihan tulivat mieleen sykähdyttävät hetket, kun Tiina Lillak heitti keihäässä kultaa Helsingin MM-kisoissa, jotka muuten olivat ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat ja tietysti kiekkoleijonien ensimmäinen maailmanmestaruus, jossa sukulaispoika oli paras maalivahti.

Myös Keke Rosbergin formulamestaruus sykähdytti aikanaan, ja Mohammad Alin nyrkkeilysaavutukset. En aivan muista montako sekuntia pelottava Sonny Liston pysyi pystyssä ”tanssivaa” Alia vastaan, mutta lieneekö tuo niin tärkeää.

Kiva kirja myös urheilutietouden kasvattamiseen. Tekijät ovat todella alansa asiantuntijoita tai sitten napsineet vain kylmän viileästi lehdistä ja eri tietolähteistä knoppeja, joita harva tietää, tuskin he itsekään.

Jouko Varonen

 

Bellen oivallus, Sanoma Media Finland

Mainio lastenkirja

Belle pelastaa kirjakaupan

Disney: Prinsessat, Bellen oivallus, Sanoma Media Finland 2018

Belle ei oikein löydä yhteistä säveltä koulukavereidensa kanssa. Jokaisella tuntuu olevan omia asioitaan eikä aikaa Bellelle. Isäkin suunnittelee taas uutta keksintöään, ovisilmää, joka vaikuttaa huu haa – jutulta.

Belle sattuu tutustumaan entiseen kirjakaupanhoitajaan, joka asuu hylätyssä kirjastossa ja tekee tottumuksesta kirjatilauksia vaikka kukaan ei enää käy ostoksilla. Taloa pidetään kummitustalona ja lapset pelkäävät sitä.

Kaupan omistaja on syvästi suruissaan, kun hänen tyttärensä, jonka ansiosta kauppa kukoisti, löysi rakkaansa ja lähti pois.

Kirjeet, joita tytär on lähettänyt, ovat jääneet lukematta. Mutta Belle ihastuu kauppaan ja siivoaa sen ystävineen. Sitten pidetään juhlat, joihin kylän väki osallistuu. Pahiksena toimii rouva, joka aikoo ostaa kiinteistön ja lopettaa kaupan. Kirja on mainio ja lämpimän opettavainen lastenkirja, jota prinsessafanit oletettavasti mieluusti lukevat. Siinä on yhdistetty kivasti kirjakauppa-juoni ja tietysti myös Bellen ystävät joiden sydämet tyttö sulattaa vähitellen puolelleen.

Aiheesta voisi tehdä elokuvan, jos se ei ole jo suunnitteilla. Minut juonenasettelu koukutti ja toivoisinpa todella, että lapset löytäisivät niin vanhat antikvariaatit ja kirjakaupat kuin ystävät.

Joskus epäystävällisinä pitämäsi ystävät voivat vain odottaa, että sinä kiinnostuisit heidän asioistaan sen sijaan että haluat heidän kuuntelevan omia asioitasi ja huoliasi. Oikea tapa on olla kiinnostunut toisten asioista, jos mahdollista auttaa heitä ongelmissa, ymmärtää heidän intressinsä.

Kirja tarjoaa tärkeää oppia lasten sosiaalisista taidoista ja siitä miten saa ystäviä. Myös luovuudesta on kirjassa mukava juonne. Belle kun sattuu olemaan kirjojen ystävä, ja myös alkaa sepittää omia tarinoita ja näytelmiä. Mainio kirja!

Jouko Varonen

 

 

 

Kulkemattomat polut, Gaudeamus-kustannus

 

Olisiko Suomella ollut muita mahdollisuuksia?

Historiatietoutta uudella tavalla

Nils Erik Villstrand/Petri Karonen: Kulkemattomat polut, Mahdollinen Suomen historia, Gaudeamus-kustannus

Moni sanoisi tätä teosta turhaksi kirjaksi. Itseäni kiinnostavat sen näkökulmat. Yhtä hyvin voitaisiin elämänkertateoksia kirjoittaa tällä piristävällä sapluunalla. Mitä olisi voinut tapahtua? Miksi tapasin sen ihmisen? Miten päädyin tähän ammattiin? Olisinko enää elossa, jos olisin tehnyt sen valinnan?

Sama se on Suomi-neidon suhteen. Usein vuoden 1917 – tapahtumat ja itsenäistyminen ovat tarkkailupisteenä, kun kirjoitetaan linjauksia Suomesta pitkällä aikavälillä. Historian kirjoittajat linjaavat Suomen historian joskus liian suoraviivaisesti. Siksi lieneekin piristävää spekuloida historiallisilla tapahtumilla ja henkilöhistorioilla, joista olisi voinut vaikka seurata sellaista, että Suomi olisi osa Tanskaa tai katolinen maa. No tuo taitaa olla vähän huu haa ajattelua, mutta kun historioitsijat oikein pistävät lipan alta, niin ehkäpä…

Historian Ystäväin liitto valitsi vuoden historiateokseksi (1917) tämän opuksen, jonka tiedekustantamo Gaudeamus julkaisi.

Teos edustaa kontrafaktuaalista historiantutkimusta, jossa tarkastellaan mahdollista toteutumattomien historiallisten kehityskulkujen tarkastelua.

En jaksanut kirjaan ihan tarkalleen tutustua. Tuntui jotenkin tekaistulta tuo lähestymistapa. Mitäpä sitä menneitä uudelleen selittämään. Nyt asutaan ”maailman parhaassa” maassa, jonka ovat todenneet maailman valtaapitävätkin. Mutta historiankirjoittajilla on omat intressinsä, vaikka homman tarkastelu vuodesta 1417 vuoteen 2017 sadan vuoden välein on vähintäänkin fiktiota.

Hyvä kirja ja varmaan se kiinnostaa historioitsijoita. Olen paremmin lukenut lähihistoriaan paneutuvia kirjoja ja poliittisia elämänkertoja ja todennut, että samoja asioita jauhetaan niissäkin kerta toisensa jälkeen. Esim. Urho Kekkosesta on kirjoitettu mies- ja naisvoimin näkökulmia niin paljon kuin sielu sietää. Voi tietysti olla, että menneisyydestä oppimalla voitaisiin vähän luodata mahdollisia tulevaisuuden riskejä ja mahdollisuuksia.

Jouko Varonen

 

 

 

Reijo Mäki: Gekko

Vares etsii kuvataiteilijaa

Antisankarin uuden siekailut

Reijo Mäki: Gekko, Otava 2018

Reijo Mäki on entisellään. Hänen etsivänsä Jussi Vares on saanut tehtävän etsiä kuuluisaa taidemaalaria Elssa Rothmania ja tietysti se puuha vie ryyppäämisineen, petipuuhineen ja huulenheittoineen nelisensataa sivua. Mukana ovat Vareksen tutut kaverit, joista toinen, novellikirjailija Luusalmi on nyt alkanut rap-runoilijaksi.

Hommassa on tietysti imua, totta kai, koska Mäen tyyliin kuuluu, että Vares toimii joskus myös lain toisella puolen, miten nyt parhaaksi näkee. No löytyyhän taiteilija lopulta, kun loppuylläri alkaa selvitä ja sopiva lattialuukku löytyy, jonka takana on näky, joka saa jo Vareksenkin vähintään tuntemaan kuvotusta.

Mutta ketkä ovat vauraan pariskunnan ja taiteilijan murhien takana. Se saadaan selville vasta loppuylläriä lukemalla. Taas kerran onnistuu Mäen jekuttaa lukijaa johtolangoillaan ja loppuratkaisulla.

Mikäs siinä. Mäki ”pysyy ja paranoo” Suomen parhaana dekkarintekijänä. Joskus tietysti tulee ikävä näitä etsivän sekoiluja lukiessa mm. Matti-Yrjänä Joensuuta ja Sjöwall-Wahlöö – työparia tuolta länsinaapurista. Minua kiehtovat enemmän heidän näkökulmansa, joissa myös rikollisten sosiaalinen tausta ja syysuhteet puidaan tarkoin, jopa käännytään joskus rikollisen tekojen ymmärtäjiksi.

Mäen kieli on retvakkaa ja humoristista. Se saa tietysti ystäviä lukijoiden joukosta. Kun juttu on ”puissa” on taas aikaa ryypätä ystävien kanssa:

Puolilta öin olimme kaikki jo Apteekissa ensimmäisen sarkofagin ääressä. Baari kuhisi tonttuja ja pukkeja, ja näkyi joukossa muutamia ehtoisia pukinmuorejakin. Meteliä piisasi koko kapakan mitalta. Luusalmi avautui humalaiselle leidille matkoistaan, kertoi olevansa parantumaton travelleri ja että oli viettänyt nytkin koko alkusyksyn Jaavalla.”…

Jouko Varonen

 

 

 

Mistä syntyy tuulen voima? PS-kustannus 2018

Tieteen opetuksesta

Väitöskirja lähteenä

Jenni Vartiainen: Mistä syntyy tuulen voima?, PS-kustannus 2018

Jenni Vartiainen toimii tutkijana Helsingin Yliopistossa ja on väitellyt alle kouluikäisten leikillisestä luonnontiedekasvatuksesta. Hän on ollut mukana käsikirjoittamassa ja näyttelemässä Pikku Kakkosen tiedeaiheisessa lastenohjelmassa.

Tämä kirja vaikuttaa kieleltään vieraalta lasten kasvatuksen kenttätyöhön. Itse muistan opettaneeni tuulen voimaa teettämällä lapsilla leijoja, joita sitten kaikkien iloksi lennätettiin. Biologiaa opetin yleensä luontoretkillä. Sammalista ja jäkälistä keräsimme nimikoidun taulun luokan seinälle ja pintajännitettä opeteltiin luokan lavuaarissa. Kalojen anatomiaa opettelimme itse pilkkimistämme ahvenista. Luokka-akvaario toimi opettajan omalla rahoituksella.

Vartiainen on tietysti tieteen asiantuntija, mutta kirjaa ei auta lapsenmieliseksi kansikuva, jossa susihukka puhaltaa possujen talon nurin ( tuulen voima). Nyt tarvittaisiin lapsenomaisia esimerkkejä eikä hienoja ilmaisuja. Kirjoittaja sanookin hyödyntäneensä kirjassa väitöskirjaansa lasten tiedekasvatuksesta.

Lapset tavallisesti pitävät valtavasti tiedetempuista, ja ne toimivatkin hyvin, jos tavoitteena on vangita lapsen hetkellinen kiinnostus. Tempuissa kuitenkin piilee myös vaara: jos lapsille esittelee tieteen jatkuvasti temppujen kautta, lapsi alkaa odottaa aina vain parempaa ja parempaa temppua. Jos temppujen taustalla olevia tieteellisiä ilmiöitä ei avata, ei lapsen ymmärrys niistä kehity.”

Olen tiettyyn rajaan asti samaa mieltä kirjailijan kanssa. Oma näkemykseni oli opettajana, että luontoretkillä opittiin kaikkein parhaiten esim. luonnonilmiöitä ja biologian ihmeitä. Pelkkä yliopistofraseologia ei sovi missään mielessä esim. esikouluikäisille tai alkuopetukseen. Yläasteella voidaan sitten mennä jo laboratorioon tieteen ihmeitä opettelemaan. Kaikki aikanaan, sanoisin. Annetaanpa lasten olla hetken lapsia ennenkuin heistä tulee kapulakielisiä proffia!

Jouko Varonen

 

 

 

Tämän maailman reunalla, Reuna-kustannus

Kollaaseja Irlannista

Irlannin sielu on aistittava

Leena-Kaisa Laakso: Tämän maailman reunalla, Tarinoita Irlannin länsirannikolta, Reuna-kustannus 2018

Baume on puhunut myös julkisuudessa paljon siitä, millaisissa oloissa taide usein syntyy. Ulkopuolisuudesta. Uskosta omaan tekemiseen. Rahapulasta. Siitä, että vaikka on ollut kova tekemään töitä, hyvä oppilas ja uskonut unelmiinsa, putoaa yhtäkkiä kaiken ulkopuolelle. Siitä, että maailma on suunniteltu niille, joilla on työ, keskuslämmitys, uusi auto ja etelänlomat.”

Kivoja juttuja ja lukijaystävällisiä nämä lyhytproosakatkelmat Irlannin länsirannikolta. Itselläni tuli mieleen nuoruus, monet hetket kahviloissa, ihmisten tarkkailu ja muistumien kirjoittelu, viipyminen Helsingin viiniravintoloissa punaviinilasin ääressä ja mukana Pentti Saarikosken proosaa tai runoja, tietysti myös oma muistikirja, johon rustasin runoja. Mutta kustantaja, pahalainen sanoi, että tarvitaan vielä paradoksia ja analyysia. Samoin sanoisin Laaksolle.

Mutta asiaan. Irlanti on monen siellä aikaansa viettäneen mukaan aivan erityinen paikka. Sen tunnelman kirjoittajakin on aistinut ja kirjoittanut joskus hyppelehtivääkin lyhytproosaa muistumistaan. Henkilökuvista olisi voinut tulla maukkaampia, jos ihmisten tarinoihin olisi mennyt syvemmin ja käytellyt vaikkapa hivenen huumoriakin, malliin Gerald V Kuss, irlantilainen pakinoitsija, joka on kirjoittanut satiirisia kuvauksia mm. Suomen matkoiltaan.

Niin tai näin, kirja on mukava lukukokemus, parempi kuin monet viihdekirjat, jotka ovat romanttista pintaproosaa. Kirjoittaja kartoittaa Irlannin eri kohteiden ihmisten elämää, tosin pikaisesti ja vähemmän jäntevästi tai novellin- tai pakinanomaisesti.

Joskus on mukana rivien välissäkin kirjoittajalle sopivaa  oppia siitä, miten pitää asennoitua, että pystyy luovaan kirjoittamiseen. Pitää tutustua ihmisiin, aistia tunnelmia ja löytää persoonallinen ilmaisu, jossa on myös syvälle menevää analyysia.

Jouko Varonen

 

 

 

Sieniopas, Jarkko Korhonen

Mainio maastokirja

Herkkutatista pulkkosieneen

Jarkko Korhonen: Sieniopas, taskukirja sienten tuntemukseen, readme.fi – kustannus 2018

Kirjan kirjoittaja Jarkko Korhonen on biologi, sekä biologian ja maantiedon opettaja. Hän on myös aktiivinen sienivalistaja jolta on ilmestynyt monta sienikirjaa.

Tämä maastokirjaksikin sopiva opas esittelee lähes kaikki Suomessa tavattavat syötävät sienet, myrkkysienet ja vaikkapa lankojen värjäykseen sopivat sienet.

Itse olen tutustunut vain muutamiin lajeihin, joista on tullut enemmän kerättyä paria kolmea, nimittäin kantarellia ja ja herkkutattia etupäässä. Haapasieni eli ”maiteroinen” oli lapsuudessä lähes ainoa kerättävä sieni ja joskus otettiin metsästä mukaan myös karvarouskuja eli ”karvalaukkuja”.

Kirja ohjaa myös tuntemaan syötävien sienten ”matkijasienet” joita tottumaton napsii myös korin pohjalle. Valokuvakuvitus on toteutettu hyvin, mutta ei niin, etteivät sienten ikä ja muut seikat tekisi niistä ”livenä” lähes tunnistamattomia. Siksi on paras ottaa varman päälle jos tuntemus on huono.

Korhonen kehottaa lähtemään sienireissulle mieluummin kauniilla säällä, koska sateella ja sateen jälkeen sieniin tarttuu kaikenlaista kariketta ja taitaapa säilyvyyskin olla vähän huonompi. Moni ottaa mukaan myös veitsen ja sieniharjan. Sen sijaan on uutta, kun kirjassa neuvotaan ottamaan reissuun useampia ämpäreitä, etteivät sienet sekoitu keskenään.

Sienien säilöntätapoihin kirja myös ohjaa. Joskus niitä voi käyttää tuoreeltaan, kun esim. kypsentää sienet pannulla. Kuivaus on tietysti hyvä tapa, kuten myös pakastus. Lisäksi voidaan käyttää suolausta ja marinointia.

Jokaisesta sienestä on kirjassa kiva tietoisku, josta tulee esille uusia asioita. Sienen kohdalla on myös kuvasymbolein ( 1-3 tähteä) esitetty sienen arvo ruokasienenä. Kuvasymbolit kertovat myös, mitä sientä ei sovi syödä. Myrkyllisissä sienissä on pääkallon ja sääriluiden kuvia ( 1-2 ). Myös Eviran suosittamat sienet ovat saaneet oman symbolinsa, samoin värjäykseen sopivat, jne…

Kirja on pienikokoinen, mutta todellinen sienestäjän Pikku Jättiläinen. Sen taitto ja ulkoasu on todella selkeä.

Jouko Varonen