Kuukausi: lokakuu 2018

Nuorten ja eläkeläisten asiatko kuntoon?

Neutraali kuvakulma Niinistöön.

Risto Uimonen: Sauli Niinistö, tasavallan presidentti, WSOY 2018

Sauli Niinistö on mielestäni hyvä presidentti. Hän saa epäselvällä verbalistiikallaan mediankin ymmälle, mutta käytännön toimissaan hän on selkeästi Suomen asialla. Siitä kertovat meriitit, kuten Putinin ja Trumpin tapaaminen Suomessa ja mahdollinen uusi vierailu maassamme.

Niinistö on maltillinen ja harkitseva, joskin joskus äityy ottamaan kantaa myös asioihin, jotka eivät kuulu hänen toimivaltaansa. Niinpä niin, preditentin valtaoikeudet on nipistetty minimiin juuri Niinistön valtakaudella. Aiemmin presidenteillä oli enemmän sananvaltaa. Mutta kauankos Niinistöltä meni kietaistessa ulkopolitiikan hoito omiin hyppysiinsä.

Kun presidentti Niinistö kertoi linjauksistaan, puheessa mainittiin mm. nuorison syrjäytymisen estäminen. No hän sysäsi jo siinäkin puheessa vastuun nuorten vanhemmille. Mutta kas, vanhemmat ovat kasvattaneet lapsensa täysi-ikäisiksi ja rauhalliset vanhuuspäivät olisi heille suotava. Liian paljon on vanhuksia, joilla aikuiset lapset ovat heittäytyneet köyhyysloukussaan hankaliksi.

Sosiaaliturvan leikkauksia on tehty rajusti Niinistön kaudella ja se ei oikein korreloi presidentin virkaanastujaispuheiden kanssa. Kaikella kunnioituksella. Eläkeindeksikorotuksen palauttaminen ei tunnu toisaalta kiinnostavan Niinistöä, kun indeksin jäädyttämisen jatkaminen näyttää olevan myös hallitukselle kynnyskysymys.

Kirja on yllätyksetön ja pieteetillä kirjoitettu. Niin sopii ollakin, ettei puututa arkoihin aihepiireihin, jotka saivat kirjantekijöiden ja Niinistön yhteisesiintymisessä selvästi presidentin tolaltaan. Hän jopa ehdotti kirjan tekijälle alan vaihtoa.

Uimonen on asiansa osaava kirjanikkari ja toimittaja. Hän puuttuu mm. presidentin tulkintaoikeuteen perustuslakiin nähden ja arvojohtajuuteen.Ylilyöntejä ei kuitenkaan pitäisi sallia.

Niinistö puhuu paljon, mutta ei oikeastaan sano mitään. Niinhän sen pitää olla. Siitä tykätään maailmalla ja Suomea kehutaan maailman parhaana maana elää.

Erityisplussat antaisin Jenni Haukiolle Niinistön uran vänkärinä. Hän on näkymätön taustahahmo, kirjoittelee lapsellisia runoja ja luontoystävällisiä kolumneja. Tämä on sopivaa vastapainoa politiikan kuiville ja kieroille kuvioille. Maan äidiksi ei voisi olla sopivampaa henkilöä. Arvot on nähtävä pienissä asioissa. Kovuutta ja poliittista peliä joutuu presidentti kokemaan liikaakin. Toivottavasti Sauli ymmärtää nyt pitää menestymispaineet ominaan eikä sotke niihin herttaista vaimoaan.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuorten ja eläkeläisten asiatko kuntoon?

Neutraali kuvakulma Niinistöön.

Risto Uimonen: Sauli Niinistö, tasavallan presidentti, WSOY 2018

Sauli Niinistö on mielestäni hyvä presidentti. Hän saa epäselvällä verbalistiikallaan mediankin ymmälle, mutta käytännön toimissaan hän on selkeästi Suomen asialla. Siitä kertovat meriitit, kuten Putinin ja Trumpin tapaaminen Suomessa ja mahdollinen uusi vierailu maassamme.

Niinistö on maltillinen ja harkitseva, joskin joskus äityy ottamaan kantaa myös asioihin, jotka eivät kuulu hänen toimivaltaansa. Niinpä niin, preditentin valtaoikeudet on nipistetty minimiin juuri Niinistön valtakaudella. Aiemmin presidenteillä oli enemmän sananvaltaa. Mutta kauankos Niinistöltä meni kietaistessa ulkopolitiikan hoito omiin hyppysiinsä.

Kun presidentti Niinistö kertoi linjauksistaan, puheessa mainittiin mm. nuorison syrjäytymisen estäminen. No hän sysäsi jo siinäkin puheessa vastuun nuorten vanhemmille. Mutta kas, vanhemmat ovat kasvattaneet lapsensa täysi-ikäisiksi ja rauhalliset vanhuuspäivät olisi heille suotava. Liian paljon on vanhuksia, joilla aikuiset lapset ovat heittäytyneet köyhyysloukussaan hankaliksi. Sosiaaliturvan leikkauksia on tehty rajusti Niinistön kaudella ja se ei oikein korreloi presidentin virkaanastujaispuheiden kanssa. Kaikella kunnioituksella. Eläkeindeksikorotuksen palauttaminen ei tunnu toisaalta kiinnostavan Niinistöä, kun indeksin jäädyttämisen jatkaminen näyttää olevan myös hallitukselle kynnyskysymys.

Kirja on yllätyksetön ja pieteetillä kirjoitettu. Niin sopii ollakin, ettei puututa arkoihin aihepiireihin, jotka saivat kirjantekijöiden ja Niinistön yhteisesiintymisessä selvästi presidentin tolaltaan. Hän jopa ehdotti kirjan tekijälle alan vaihtoa.

Uimonen on asiansa osaava kirjanikkari ja toimittaja. Hän puuttuu mm. presidentin tulkintaoikeuteen perustuslakiin nähden ja arvojohtajuuteen.Ylilyöntejä ei kuitenkaan pitäisi sallia.

Niinistö on asiansa osaava poliitikko, joka puhuu paljon, mutta ei oikeastaan sano mitään. Niinhän sen pitää olla. Siitä tykätään maailmalla ja Suomea kehutaan maailman parhaana maana elää.

Erityisplussat antaisin Jenni Haukiolle Niinistön uran vänkärinä. Hän on näkymätön taustahahmo, kirjoittelee lapsellisia runoja ja luontoystävällisiä kolumneja. Tämä on sopivaa vastapainoa politiikan kuiville ja kieroille kuvioille. Maan äidiksi ei voisi olla sopivampaa henkilöä. Arvot on nähtävä pienissä asioissa. Kovuutta ja poliittista peliä joutuu presidentti kokemaan liikaakin. Toivottavasti Sauli ymmärtää nyt pitää menestymispaineet ominaan eikä sotke niihin herttaista vaimoaan.

Jouko Varonen

 

 

 

László Martónin upea teos

Valokuvat kertovat

László Martón: Pääkadun varjot, Aporia kustannus

Hätkähdin tämän teoksen tiivistä taittoa. Lukuja tai kappalejakoja ei ole. Teksti soljuu pienellä fontilla ja vaikeaselkoisesti. Pitihän kirja lukea ja kun lukemiseen pääsi sisälle, niin kohta valottui myös kertojan luoma teemasto.

Pieni kylä Unkarissa 1930- luvulla, ihmisten arkista elämää, sukupolvien ketju. Mutta joidenkin kohdalla ketju katkeaa holokaustin takia. Kirjan henkilöitä on kuvattu valokuvaamossa, paikassa, joka tuhoitui negatiiveineen, mutta kirjailijan mielikuvitus paikkaa sen, mikä henkilöiden ulkonäon tuomasta habituksesta jää puuttumaan.

Kirja on mielenkiintoinen, runollinen ja mietelmien täyttämä. Vaatii todella viitseliäisyyttä tutustua tähän teokseen, joka on aarreaitta, kun siihen pääsee sisälle.

Lázló Márton ( s. 1956) on verbaalisti lahjakas kirjailija, joka ei välitä tavallisista romaanien maneereista. Hän vaatii lukijalta paljon, mutta korvaa sen moninkertaisesti. Márton tunnetaan Unkarissa sekä kirjailijana, että kääntäjänä. Hän on kirjoittanut parikymmentä romaania, kääntänyt jopa Martti Lutherin kirjeitä ja Goethen Faustin.

Tällainen vähemmän lukijaystävällinen ja vaativa teos tietysti saa vain kapean kohderyhmän lukijoikseen. Kirjailijalta on aiemmin käännetty suomeksi novelli Mitä näit ja kuulit.

Täytyi ihan jaksottaa lukeminen useammalle päivälle ja tarttua helpompiin makupaloihin. Mutta kriitikon kuntokouluni käyneenä en toki jättänyt teosta niin helpolla. Iäkkäämpi väestö tarvitsisi varmaan suurennuslasin lukiessaan tätä tiukkaan taitettua kirjaa.

Itselleni riittivät vahvat pluslasit. Ehkä Martónin viivyttelevä ilmaisu tarvitsi enemmän myös taitollista tilaa ja niksejä noustakseen omalle tasolleen.

Jouko Varonen

 

 

 

Remeksen uusi sarja alullaan

Perusteltua fiktiota – puuduttavaa juonenkulkua

Ilkka Remes, Perikato, WSOY 2018

Remes on ansainnut kannuksensa paranoidisilla jännityskirjoillaan, joissa Venäjän uhka ja kieroutuneet suunnitelmat Suomen ja suomalaisten pään menoksi ovat tietysti fiktiota. Jutut hipaisevat myös sen verran faktatietoa, että suomalaiset miehet, joilta eivät venäläisten metkut ole unohtuneet rauhan vuosinakaan tarttuvat kerta toisensa jälkeen remeksiinsä innosta vapisten ja hirvikivääriä pirtin seinältä etsien.

Nyt Remes valottaa eurooppalaista todellisuutta. Ristiriitainen Eurooppa on sopiva temmellyskenttä sellaiselle trillerinikkarille kuin Remes. Kun keittoon lisätään idän ja lännen intressit, äärioikeistolaisten suunnitelmat ja kimurantti pakolaiskysymys puoltajineen ja vastustajineen, voi odottaa tosi vahvoja juonenkulkuja.

Kirjan päähenkilö on CIA:n suomalaisamerikkalainen virkailija Robert Forster. Siinäpä sitä on soppaa tarpeeksi selvitettävänä kun asialla ovat suurvaltojen mahtihenkilöt ja pahikset. Myös islam – akselilla liikkuva juoni pyrkii valottamaan salamurhien syitä ja seurauksia. Kunnon päähenkilöllä pitää olla myös nainen mukana jännittävissä puuhissa. Tämän kirjan naisosassa on pakolaismyönteinen Sonja Norvanto, joka pyytää kiertotietä tuttua Forsteria avukseen.

Bondini katsoneena olisin odottanut Remekseltä vähän enemmän efektiivisyyttä ja vapauttavaa huumoria, sekä vähemmän kuivahkoa juonen selittelyä. Joku kiihkoremesläinen on tosin sanonut, että kirjailija se taas osui naulan kantaan eurooppalaisissa jännitysvisioissaan.

Remes on maininnut kriitikoille, että eipäs kosketa loppuratkaisuun tai koko romaani lässähtää kasaan pelkällä kritiikin lukemisella.

Itse vähän petyin tähän uuden ja kunnianhimoisen sarjan avausosaan. Jätin kirjan välillä lepäämään, mutta parin päivän kuluttua olin valmis taas kahlaamaan kuivakkaa teosta ja sen uutisvirrasta tuttuja juonteita.

Remeksellä on vankka suosio. Hän haistaa aikamme ilmiöt yhtä hyvin kuin sääennustaja sammakoineen kesän sään. Itselleni tuli tunne, että tässä taas kansalle vähän keisarin uusia vaatteita.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Upeita perinnetarinoita

Hiidenväki on auttavaista porukkaa

Johanna Valkama, Hiidenväen tarinoita, Lector-kustannus 2018

Hiisien perhe asuu joskus aivan lähimetsässä. Pitää vain olla satusilmät ja vankka usko menneisiin tarinoihin, niin ehkä heidät hoksii metsäpolulla, kukaties auttavat oikeaan suuntaan, jos olet eksyksissä sienikorisi kanssa.

Ystävällisiä ovat nämä Hiisien perheen jäsenet, joiden isähahmo on Hiisi, Hiitolan perheen pää.

Kun Hiisivuoren koulun oppilas Vili tapasi isoja koulukiusaajia metsäpolulla, hän ei jäänyt toimettomaksi vaan huusi näille: Itsellänne on rumat vaatteet, ihan yhtä rumat kuin puheennekin. No tietysti porukka lähti ajamaan Viliä takaa, mutta takaa-ajon lopetti hiidenväki nopsasti. Niin pitäisi jokaisen tehdä. Auttaa kiusattua.

Opettaja Henri Hiidenheimo läksi sienireissulle. Niin oli Henri innokas hyvästä sienisaaliista, että menetti suunnan. Mutta eipä hätää, polun varteen tupsahtanut Hiisimuori syötti Henrille hiisikeittoa, joka lennätti hänet omaan vuoteeseen. Oliko se unta? Ei sentään. Täysinäinen sienikori kuistilla oli jäänyt muistoksi mystiseltä sieniretkeltä.

Opettaja neiti Hukkanen vei oppilaansa metsäretkelle. Polulla oli paljon ihmeteltävää ja tietysti kohta oltiin eksyksissä ja uuvuksissa. Leirinuotion vierelle jäi vain roskakasa ateriajätteistä. Hukkanen luuli jo olevansa oikealla polulla, mutta aina tie johti takaisin nuotiopaikalle. Viimein lapset keksivät siivota mukaansa roskat, opettajan ja omansa ja kas kummaa tie koululle takaisin löytyi. Hiidenväki ei tykkää roskaamisesta ja osoitti taas mahtinsa.

Tosi makeita ja opettavaisia tarinoita. Hiidenväki on porukkaa, joka tuntee hyvät käytöstavat ja metsässä liikkumisen salat. Pidin myös kirjan kuvituksesta, joka sopi aihepiiriin. Kirja on kuitenkin liian arvokas värityskirjaksi, mitä siitä on yritetty myös tehdä. Värityskirjaksi sopivat vihkoset, eivät näin laadukkaat kovakantiset satukirjat.

Jouko Varonen

 

 

 

Hurmaavia ja koskettavia kissatarinoita

Pikku Kakkosen tähdestä virolaiseen katukissaan

Mervi Heikkilä, Marjo Nygård: Kissatalon asukit, Avain-kustannus

Kun ennen maalla tulin tutuksi navettakissojen kanssa, niin ymmärsin, että kissoilla on jokaisella oma persoonallisuutensa. Toiset olivat luonteeltaan villikissoja ja piilottelivat ladon sillan alla, kömpivät sentään maitokupille. Toiset tulivat tupaankin ja käyttäytyivät kuin seurakissat konsanaan, kerhäsivät ja kyhnyttivät emännän jalkaa, jopa hyppäsivät lapsen syliin.

Mutta omat jutut sikseen. Tämä taidolla, mutta hivenen jäykästi kuvitettu kirja osoittaa, että myös Kissatalon asukeissa on todellisia persoonia. Kun kissa valitaan  johonkin kotiin, ei ole aina varmaa, että se sopeutuu uusiin olosuhteisiin. Usein kuitenkin kissa nauttii hyvästä hoidosta ja isäntäväkensä rakkaudesta ja tottuu hoitajiinsa.

Kirja sisältää 11 selkolukuista tarinaa löytökissoista. Joskus tilanne on vaikea, kun nälkiintynyt ja kovia kokenyt katti ei heti totu uusiin olosuhteisiin. Käy niinkin että kissa joutuu vaihtamaan kotia useampaan kertaan ennenkuin sopiva isäntäperhe löytyy.

Pilli kissa oli punertavan raidallinen ja muistutti vähän sarjakuvasankari Karvista. Uusi emäntä, joka haki sen Kissatalosta harrasti valokuvausta ja niinpä kuvia Pillistä päätyi näyttelyihin ja Facebookiin. Pilli tietysti turhamaisenakin kissojen tapaan ajatteli, että sopiihan sitä paistatella linssiluteena.

Neiti Sievänen oli kaunis, harmaanvalkoinen tyttökissa. Kun se löydettiin, niin Sievänen ei aluksi kiljunut riemusta vaan kiipesi korkeaan sähkötolppaan. Kissat hakevat sillä tavoin turvaa pelottavassa tilanteessa. Kirjavien vaiheiden jälkeen kiipeilijä saatiin alas tolpasta ja Kissatalon asukiksi.

Kissatarinat tarjoavat paljon ajateltavaa. Niinpä kissaa ei tulisi syksyn tullen mökillä tai muuttokiireissä hylätä villikissaksi. Sellaisen kissan kohtalo voi olla kauhea esim. talvipakkasilla.

Kirja on koskettava ja tärkeä kannanotto aiheeseen, joka monen mielestä on sivuseikka.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Tärkeä selkolukuinen kirja

Kun pingviinit hikoilivat

Martti Lintunen: Mitä jääkarhu sanoi pingviinille? , Pieni Karhu – Kustannus 2018

Pingviiniemon ruuanhakumatkat pitenevät. Lisäksi vesi on lämmennyt siinä määrin että raskas matkanteko jopa hikoiluttaa. Pingviinit asuvat etelämantereella ja ovat taitavia sukeltajia. Joskus ne sukeltavat yli sadan metrin syvyvyteen. Etelämantereesta lohkeaa jäävuoria, jotka hiovat merenpohjan aivan sileäksi ja ruohottomaksi. Niinpä kalatkin ovat siirtyneet kauas ja pingviinit, joiden pääravintoa kalat ovat, joutuvat tekemään kohtuuttoman pitkiä saalistusmatkoja. Kun pingviini tulee väsyneenä poikastensa luo se oksentaa puoliksi pureskeltua kalaa poikasen suuhun.

Kerran pingviininpoikanen näki, miten pingviinintutkijat tekivät työtään ja nappasi heiltä puhelimen. Kuinka ollakaan Grönlannissa jääkarhua säikähtänyt tutkija pudotti puhelimensa ja jääkarhu kiinnostui siitä. Toisessa päässä pingviini äännähteli juttujaan jääkarhulle, koska tutkijoiden puhelu oli ollut kesken. Mitä lienevät jutelleet? Olisiko ollut kysymys siitä, että mitä ihmettä tapahtuu jäätiköille? Alkavat pahasti sulaa ja vaikeuttaa elinolosuhteita sekä pohjoisessa, että etelässä.

Lienee selkolukuisen kirjan puhelujuttu fiktiota, mutta itse aihe on täyttä totta. Nykyisin puhutaan paljon ilmaston lämpenemisestä, joka vaarantaa myös napa-alueiden eläimistön elinolosuhteet.

Martti Lintunen ( s. 1945), joka vastaa kirjan mainiosta kuvituksesta, on kirjailija, toimittaja ja valokuvaaja. Hänet on palkittu tietokirjoistaan, lehtikuvaajana sekä lastenkirjailijana. Nytkin kuvat ovat maailmanmatkaajan omia otoksia. Kuvissa löytyy osallistuvia lähikuvia ja maisemia sekä pingviinien asuinmailta, etelänavalta, että Grönlannista, vaarallistenkin jääkarhujen parista.

Kirjan selkolukuinen ilme on toisaalta nuoria lukijoita innostava ja kuva-annin kanssa kokonaisuudesta tulee tärkeä kannanotto ilmaston lämpenemisen vastustamiseksi.

Mediassa puhutaan paljon ilmaston lämpenemisestä. Toiset vähättelevät koko asiaa, jopa suurvaltajohtajia myöten, mutta onneksi asian saama julkisuus on viime aikoina saanut ihmisten ajattelua ja toimenpiteitä käännettyä oikeaan suuntaan. Tämä kirja tuo osaltaan tärkeää viestiä myös pienimmille.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

 

Mikki Hiiri, naperosta aikuisikään

Upea Mikki-kavalkadi

Maailman paras Mikki Hiiri, Sanoma Media Finland 2018

Mikki Hiiri oli 90 vuotta sitten rasavilli Mikki-vekara. Siitä hän kehittyi oivallisten piirtäjien ja tekstintekijöiden avulla aikuiseksi vaarojen ystäväksi, joka tietysti, kuten aiheeseen sopii, selvisi aina pahiksista voitolle.

Kun Mikki ystävineen voitti kolmen miljoonan potin arpajaisissa, oltiin aluksi niin säästäväisiä. Kohta kuitenkin tehtiin remppaa ylelliseen kotiin ja Hessukin ajeli viimeistä huutoa olevalla urheiluautollaan. Mutta kaiken kukkuraksi Mikistä tehtiin kuningas. Floyd Gottfredson ( 1908 – 1986) osasi tästä aiheesta tehdä oikein kutkuttavan seikkailun. Kun tarpeeksi pitkälle edetään, tarvitsee kuningas varjo-mikin ja niinpä Minnillekin tulee vaikeuksia selvittää milloin on kysymyksessä oikea Mikki.

Paul Murry ( 1911-1989) ja käsikirjoittaja Carl Fallberg taas keksivät tarinan, jossa Mikki ja Hessu tekevät aikamatkan varhaiskeskiajan Englantiin. Tietysti joudutaan tekemisiin maineikkaan viikingin Rollo Punaisen kanssa. Kun Mikin seikkailuista on kysymys, niin Rollokin saa kokea kantapään kautta, miten ryöstäjille voi käydä.

Romano Scarpan (1927-2005) tarinassa on taas salapoliisijutun aineksia. Ketkunperän painotaloon tehdään ratsia ja poliisit ovat varmoja, että sieltä paljastuu laiton setelinväärennysbisnes. Poliisimestari Sisukin on ilmestynyt kuvioihin ja tietysti yllätys on suuri, kun viattomat työntekijät esittelevätkin viimeisimmän painotyönsä, poliisien syysjuhlan julisteen.

Kirja on täynnänsä, entistä selkeämpiä Mikki-seikkailuja. Joskus painojälki on ollut Mikki-kirjoissa vähemmän lukijaystävällistä. Mikki lienee monelle se ainut ja oikea sarjakuvasankari Disneyn tuotannossa. Niinpä sota-aikana Mikki osallistui myös rankkoihin aihelmiin, niin kuin ajan henkeen sopi. Mikki on näidenkin juttujen mukaan muuntautumiskykyinen. Kahta hän ei kuitenkaan vaihda, Hessua ja Minniä.

Jouko Varonen

 

 

 

Kaikki tarvitsevat joskus ymmärtäjää

Edistä myötätuntoa lähipiirissäsi

Anne Birgitta Pessi – Frank Martela – Miia Paakkanen: Myötätunnon mullistava voima, Ps – Kustannus

Kirjaa lukiessani tuli mieleen taannoinen haastatteluni, jossa kysyttiin mitä ajattelen nuorison työllistymisestä. Mainitsin omana mielipiteenäni, että vanha kunnon oppisopimuskoulutus olisi paras oikotie ammatin syrjään. Nykyisin jauhetaan kuivaa teoriaa nuorten ja työttömien päähän sensijaan, että hekilö saisi osallistua työpaikan sosiaaliseen ilmapiiriin ja oppisi asioita työtovereiden myötätunnolla ja asiantuntemuksella.

No minun ajatukseni sikseen. Tämä aika paljon toistoinen kirja on toisaalta tärkeää ohjausta esimiehille ja suosittelisin sitä koulutusmateriaaliksi koulutuspäiville kuivien ja kapulakielisten esitelmien sijaan. Myötätunto on tärkeä sana ja se toistuu tämän kirjan sivuilla varmaan satoja kertoja. Tärkeää asiaa kannattaa toistaa, on minun mielipiteeni. Jospa tästä sanasta jäisi jollekin ikuinen muistijälki oikeaan aivolohkoon, tunteen tyyssijaan.

Myötätunto on monisyinen asia, enkä jaksanut jokaista lukua tutkia tarkkaan. Mutta eipä hätää, kirjaa voi lukea siten, että poimii siitä mietteitä, herkkupaloja esim. työpaikan ilmoitustaululle. Ymmärtävä pomo ei revi niitä heti pois.

– Haasta itseäsi osoittamaan myötätuntoa!

– Vahvista tiimisi eettistä kulttuuria!

– Säilytä kunnioitus alaistesi itsenäistä toimijuutta kohtaan.

– Muista kiittää ja sanoa ääneen, kun toinen on sinua auttanut.

– Kun teemme hyvää toisille, sillä on myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiimme ja terveyteemme.

Mainio kirja kertakaikkiaan, kun ei säikähdä artikkeleiden paikoin verbaalia vaikeaselkoisuutta, vaan paneutuu etsimään niitä kultajyviä, joita kirjoittajat jakavat runsain mitoin. Nykyisin aletaan ymmärtää myötätunnon voima vaikkapa esimiestehtävissä ja sairaanhoidon alalla. Myötätuntoinen ihminen saa arjessakin hymyjä ja ymmärtämystä osakseen, harvemmin kritiikkiä.

Jouko Varonen

 

 

Romaani vai päiväkirja?

Nuoren naisen kurimus

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Gummerus 2018

Heitä on monta. Keski-ikää lähestyviä miehiä ja naisia, jotka eivät tiedä mitä elämällään tekisivät. Kun parisuhde päättyy, jää sekin yhdysside proosalliseen elämään. Aletaan ajelehtia.

Sisko Savonlahti kirjoittaa lyhytajoista romaaniaan kuin päiväkirjaa. Tekstistä tulee esille nainen, joka käy terapeutilla, on ehkä fiksumpi kuin arvaakaan, mutta ei saa otetta mistään.

Pitää käydä amerikoissa ja sieltäkin tullaan takaisin vähin kokemuksin. Masennus tuntuu olevan päähenkilön ainoa seuralainen. Siihen eivät auta edes kyseenalaiset psyykenlääkkeet.

Että mitä? Kirjahan vaikuttaa jossakin mielessä lukijaystävälliseltä. Näistä aineksista syntyisi helposti proosaa, joka saa kassakoneet kilkattamaan. Kas, kun suomen keski-ikää lähestyvistä nuorista suuri osa on näitä elämästä vierautuneita ja paikkaansa hakevia. Niinpä kirjaa voi lukea vaikka samaistumismielessä. Tai sitten saada voimaa siitä, että jollakin menee vieläkin huonommin kuin itsellä.

Kirjan ilmaisu on joskus myös analyyttista, vaikka masennus värittää huumorinkin tummiin sävyihin.

” En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset nauttivat siitä, että he istuvat alasti tuntemattomien kanssa pimeässä ja tunkkaisessa kammiossa. Suomessa vallitsee sellainen harhaluulo, ettei kukaan muka tiedä mitään parempaa kuin yhdessä saunominen. Minä haluan näyttäytyä alasti vain sellaisille ihmisille, joiden kanssa olen menossa sänkyyn.”

Jotain humoristista on kirjan minäkertojan syvässä alakulossa. Eivät kelpaa joulut, eivät juhannukset tai muut juhlapäivät. Yleensä kaikki, mitä ns. tavalliset tallaajat pitävät arvossa, saavat päähenkilöltä vain vinon hymyn jos sitäkään. Olisikohan kyseessä kokovartalokuva angstia potevasta ihmisestä, joita maassamme on paljon. Tai sitten henkilöstä, joka ei näe keisarin uusia vaatteita.

Jouko Varonen