Maxi Tex, Mefiston varjo, Egmont Kustannus

Tex hoitaa kinkkisen jutun

Yliluonnollista, efektiivistä

Maxi Tex, Mefiston varjo, Egmont Kustannus

Niin se vain on, että kunnon tykittäjää eivät pysty pirulliset juonetkaan lannistamaan. Tex joutuu todella riskaabeliin puuhan  eteen, kun edellisessä selkkauksessa mustaan virtaan suistunut Yama pistää ranttaliksi.

Siinä tarvitaan pimeyden voimia, hirmumyrskyjä, luonnonmullistuksia, voodoo-veljeskuntaa, mambo-noitaa, wanga-nukkea ja kukaties itseään vanhaa kehnoa. Kas kun Auringon pojat ovat huonoja häviäjiä ja yrittävät saada oikeamielisen rivollisankarin taas paimentamaan taivaan karjaa.

Todella toimiva on tämä seikkailu, jossa lukijaa ei hemmotella monivärikuvilla. Homma eskaloituu mukavasti loppua kohden ja taas kerran on todettava, niinkuin Agatha-täti Hannu Tarmiolle, joka uskalsi mainita hänen kirjojaan pitkäveteisiksi:

– Mutta evätkös loput olekin jännittäviä?

Texeistä pidin jo kouluaikoina, jolloin niiden ulkoasu oli erilainen. Nykyinen maxi -Tex tyyli olisi saanut koulupoikien silmät pyöristymään ja suun apposen auki pelkästä haltioitumisesta.

Mutta nykyaika on nykyaikaa. Nyt on kustantajan värkeissä enemmän varaa kuin silloin suokuokka ja justeerisaha – kaudella.

Että mitä. Koukutun aina näistä lännen jutuista. Tällä kertaa on kekkereissä taianomaista hehkua ja pahisten pirullista juonittelua.

Mutta kupletin juoni on onneksi edelleen semmoinen, että paha saa aina palkkansa, mitä nyt pahikset jäävät ihmeen kaupalla henkiin vaikka ontuvat karkuun taistelupaikalta kuin jalkavaivainen kalkkuna. Niinhän se pitää olla.

On hommassa tietty opettavainen säie. Hyvä-paha – asetelma opettaa lapsille suoruutta kaiken uhalla, maailman pahuuksien ja juonitteluiden keskellä. Niinhän jokainen toivoisi lapsilleen elämän opiksi. Siispä kannattaa lukea Texejä vaikka taskulampun valossa peiton alla, niinkuin itse tein, kun äiti vahti tarkkaan että menen nukkumaan heti kun iltarukous on kärsitty.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Lintuhäkin muotoinen soittorasia, Osuuskumma Kustannus 2019

Meresmaan kokeilevaa

Mielenkiintoista lyhytproosaa

J.S. Meresmaa: Lintuhäkin muotoinen soittorasia, Osuuskumma Kustannus 2019

Piti aivan perehtyä Meresmaan ( s. 1983) henkilöhistoriaan. Puutarhurin tie johti kirjallisiin piireihin Oriveden opistossa. Fantasiaa on tullut Mifongi – sarjassa. Karisto ja Myllylahti ovat kuuluneet kaupallisiin kustantajiin. Kirjailija on myös Osuuskumma Kustannuksen hallituksen puheenjohtaja.

Nuori rakastettu käsivarsilla muuttuu yllättäen luurangoksi. Kun manan majoille muuttaneen mummun kiinteistöä tarkastetaan, tulee yllättäen efektejä, jotka antavat oivaltaa, että mummun henki on yhä paikalla. Lapsi häiritsee rääkynällään naapuria, mutta toden totta, lapsihan on vielä syntymätön. Siinä sitä miettimistä. Autoilija ajaa erehdyksessä jonkun päälle suojatiellä, mutta mitä ihmettä, hänhän ajoikin itsensä päälle. Itse unen jumala Hypnos pyrkii lukittuun taloon.

Potentiaali kykyhän Meresmaa on. Näistä kauhua sisältävistä sirpaleista ei voi oikein lokeroida kirjailijaa mihinkään turvalliseen ryhmään. Se lieneekin yksi seikka joka tekee kirjasesta tutustumisen arvoisen. Pienen sivun pituiset jutut ontuvat joskus, mutta usein napsahtavat tajuntaan oudolla tavalla, kuin unihoureet:

– Näetkö tuon rannun?

Hän osoittaa seinää halkovaa suolaraitaa, joka kiertää koko kirkkosalin kolmen miehen korkeudella. Levää on kuivunut rapisevaksi kerrokseksi sen alapuolelle.

– Kahden kuun aikana vesi nousee. Merenväki pääsee pitämään hartautensa kerran vuodessa.

– Uskovatko he samaan Jumalaan kuin mekin? Kysyn.

Kidusaukot nunnan kaulalla aukenevat, sulkeutuvat.

– Tämä kirkko kuuluu kaikille. ”

 

Yllätykset ovat näiden pienoisnovellien parasta antia. Piti oikein lukaista jutut pariin kertaan. Hiomista on, mutta sehän lisää vain jutun aitoutta. Olisiko tuo pelkistämisen taito opittu siellä Orivedellä. Joskus siitä on haittaa, joskus hyötyä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Jonas Jonasson: Satayksivuotias jolla oli mielestään liikaa mielessään, WSOY Kustannus, 2019

Satanen rikki ja maailmalle

Hurmaava kirja joka koukuttaa

Jonas Jonasson: Satayksivuotias jolla mielestään oli liikaa mielessään, WSOY Kustannus 2019

Indonesia, Intian valtameri, Kongo, Pohjois-Korea, Yhdysvallat, Tansania, Etelä-Korea, Sveitsi, Ruotsi, Indonesia, Venäjä, Saksa, Tanska, Kongo, Kenia, Madagaskar, Australia, …

Siinähän sitä satayksivuotiaalle maailmanympärysmatkaa. Edellinen kirja, josta muistelen katsoneeni elokuvaversionkin, hurmasi ihmiset ympäri maailman ja tietysti Jonas Jonassonin mielessä alkoivat kummitella tämän papparaisen uudet seikkailut. No filmatun best-sellerin jälkeen rima on usein vähän liian korkealla, mutta Jonasson kyllä klaaraa homman tälläkin kertaa kohtalaisesti.

Trumpkin oli ihan kiva veikko, eikä suinkaan semmoinen sekopää ja rikollinen niinkuin kateellinen Hillaryn porukka antaa yhä oivaltaa:

Allanilla ja Donaldilla oli enemmän yhtäläisyyksiä kuin ensi alkuun saattoi luulla. He olivat esimerkiksi kumpainenkin perineet vanhempansa. Allan sai torpan ilman lämpöeristystä saati juoksevaa vettä….kun taas nuoren Donaldin isä jätti pojalleen kaksikymmentäseitsemäntuhatta asuntoa New Yorkin keskustasta…”

Välillä tehtiin arkkubisnestä. Ihan tulivat mieleen Arto Paasilinnan humoristisimmat rakentelut:

Neljätoista arkkua kolmellatuhannella eurolla kappale teki neljäkymmentäkaksituhatta. Kuole ylpeästi – firmaa ei virallisesti ollut vielä edes perustettu, mutta sillä näytti olevan edessään loistava tulevaisuus… .”

Mitäs siis? Huvittavaa ja terävääkin analyysia ajastamme. Siinä sivussa namipaloja lähes koko maailman valloituksesta.

Moni satayksivuotias olisi voinut tietysti kupsahtaa moisen urakan edessä, mutta eipä fiktiivisellä Julius Jonssonilla ole siinä suhteessa hätää. Hurmaavaa viihdettä tämä kirja todella on ja jos sitä vertaa vaikka Arto Paasilinnan parhaisiin, niin tietysti kansainvälinen best-seller on kovempi sana.

Jonasson kuulemma pitää Arton kirjoja lemppareinaan. Toivottavasti Suomestakin vielä löytyy jonassoneita ja paasilinnoja, mutta kun niitä ei tapaa putkahtaa esiin kuin yksi tai kaksi sadassa vuodessa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Anita Sihvola: Päivät Marienbadissa, Mäkelä Kustannus

Felice Bauerin ja Franz Kafkan suhde

Kirjailijaälykkö ja virkanainen

Anita Sihvola: Päivät Marienbadissa, Kustannus Mäkelä

Vaikuttaa siltä, että Kafkan, kirjailijaneron, ja Felice Bauerin, tavallisen virkanaisen suhde on ollut Kafkalle merkittävä, jopa niin tärkeä, että eron jälkeen piti lähteä lämmittelemään muistoja kylypläkaupunkiin Marienbadiin Itävalta-Unkarissa.

Siitä tämän kirjan runko on laadittu.

Joskus Felice pitkästyy pahanpäiväisesti Fanzin elämänlaatuun. Haikailee löytävänsä kylpylästä jonkun rouvaystävän, jonka kanssa voisi vaikka jutella järkevästi ennenkuin nero-Franz kiusaisi hänet mielteillään ja houreillaan hengiltä.

” … me suoritimme lomailua, mitään muuta tämä ei ollut kuin suorittamista, ja minun kohdallani lisäksi suoritumista päivästä toiseen, luultavasti Franz tunsi samoin”…

Tottapa lienee että rakkauden tiet ovat usein selittämättömiä. Franz ja Felice olivat vielä juutalaisia, joten helppoa korttia ei oltu syntymässä heille annettu.

Yleensä ottaen kirjan kuvaus antaa ymmärtää, että hulluksikin rankatun kirjailijaneron ja jalat maassa elävän ystävän suhde ei ollut erityisen merkittävä maailmankirjallisuuden kannalta. Mutta ystävyyden lait ovat erilaiset. Toki Franzilta jäivät ystävättärelle pesämunaksi kirjeet, jotka tietysti miehen kuoltua olivat hänelle miljoonien arvoiset.

Että mitä. Sihvola on tehnyt, myös lähteisiin nojaten, melkoisen dokumentaarisen rakkausromaanin. Kieli on joskus jopa upeasti kuvailevaa, ja joskus tietysti kirjallisten dokumenttien ryydittämää. Pidin Sihvolan kirjasta. Tuskinpa Kafkan elämää on tulkittu usein hänen ystävättärensä kautta. Tosi on, että Kafka eli omalla levelillään, mutta tarvitsi myös tasoittajaa ja vakiinnittajaa hullun neron houreita täynnä olevalle elämälleen.

Lieneekö ollut etu vain haitta?

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Tapani Kiminkinen: Täyttä elämää, lisää laatua seniorivuosiin, Tammi Kustannus 2019

Seniorit Kiminkisen opissa

Muistisairauksista päivätansseihin

Tapani Kiminkinen: Täyttä elämää, Lisää laatua seniorivuosiin, Tammi Kustannus 2019

Keski-ikäisen elämisen terveelliset tavat muodostavat vahvan perustan senioriterveydelle. Verenpaine ja pahanlaatuinen kolesteroli ovat tärkeitä pitää kurissa. Lisätarkkuutta tarvitaan erityisesti, mikäli on sattunut perimään alttiuden valtimonkovettumaan, tai tyypin 2 diabetekseen. Liikunta ja lihomisen ponteva vastustaminen kantavat pitkälle kuin ”ronssiruuskasen” keihäs.”

Kiminkisen hahmo räjähti kaikkien tietoisuuteen televisiosta. Letkeä maalaislääkäri käänsi heti myötätunnon puolelleen, vaikka sitten lumetehoilla. Mutta kyllä Tapani asiansa tietää, jopa niin, että välillä unohtuu pudottelemaan termistöä ihan norsunluutornista.

Niin tai näin. Aina tartun miehen kirjaan, jo kansikuvan hymyn stimuloimana. Kiminkinen toteaa, että muistisaudesta johtuvat kuolemat ovat yhä suurempi kuolemansyy. Hän myös muistuttaa, että elämästä ei voi jäädä eläkkeelle, se on elettävä loppuun asti ja toivottavasti positiivisissa merkeissä.

Kirjaan mahtuu myös kaunokirjallista antia, muun muassa maaseudun nykynäkymien kuvausta ja lääkärin omia tunnenyansseja, kun ikä alkaa kolkutella lääkärismiestäkin.

Eläkkeelle siirtyminen tuottaa monelle henkisiä vaikeuksia. Toisille se on kuin hyttysen pieru, ei vaikuta mihinkään. Aina sitä keksii mielekästä tekemistä.

Muistitestejä pitää Kiminkinen kaksitahoisina juttuina ja niiden tekemistä maassamme vähän semmoisena asiana, että ”hoitele sie nämä hommat muiden tärkeämpien asioiden ohella”. Totta on tietysti, että muistisairaudet etenevät ja niiden viivyttämiseen auttavat parhaiten terveet elämäntavat. Lopuksi lääkärismies kiteyttää ”turvapaketin” eläkeläisille:

– tiedosta sukusi tautitaakka

– mittaile verenpainettasi niin että se pysyy alle 135/85

– älä lihota itseäsi

– nuku hyvin

– liiku paljon

– seuraa omaa aikaasi

– lue kirjallisuutta

– älä hyväksy vuodepotilaan diagnoosia

– älä polta tai juo

– käy lääkärintarkastuksessa tasaisin välein

– tee testamentti

– huolehdi läheisistäsi ja sosiaalisista suhteistasi

– pyri sinuiksi myös elämän päättymisen kanssa

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Eija-Riitta Korhola: Kuolemaa nopeampi, lähikuvia elämästä, Tammi Kustannus

Tässäkö tämä nyt oli?

Taitava sanankäyttäjä tilittää

Eija Riitta Korhola: Kuolemaa nopeampi, lähikuvia elämästä, Tammi Kustannus 2019

Tarinani ovat osin kairauksia menneisyyteen sairasvuoteelta, osin nykyhetkeä ja syövänhoidon kliinistä arkea. Osin ne selittävät mikä teki minusta minut, osin ne ovat vain sitä triviaalia havainnointia elämästä, johon otan iloisesti oman käden oikeuden: kirjani on tarinoita politiikasta, filosofiasta, kirjallisuudesta, rakkaudesta ja uskosta.”

Korhola on toiminut mm. europarlamentaarikkona, ja väitellyt tohtoriksi ympäristöpoliitiikasta, joten odotin tietysti jotain muuta kuin iloista ja kieleltään rikasta ulosantia. Korhola yllätti positiivisesti. Kirjahan sai kriitikon suun joskus virneeseen, vaikka kysymys oli mm. syöpäkurimuksesta ja diagnoosin jälkeisen alkushokin muuttumisesta elämäntavaksi vaikean sairauden uhan kanssa.

Onneksi kirjasta löytyy myös loppuidyllikin, joka on aina ei ole itsestäänselvää, mutta tärkeää, vaikka lukijan samaistumisen kannalta.

Jotkut vaipuvat psykoosiin, jotkut turvautuvat läheisiin tai itseensä Yläkerran Ukkoon. Hyvät ystävät siivilöityvät siinä samalla, kun tieto sairaudesta tulee ja pitäisi tottua uudenlaiseen identiteettiin. Niinhän se on, niinkuin Vladimir Vyssotski sanoo. Hänen laulujaan usein esitän ystävilleni kitaran kanssa: – Siitä tunnet sä ystävän, kun on vierelläs vielä hän, turhat tuttavat luotas ois, hävinneet pian pois…

Tapahtuman käsittely ystävien kanssa, usein kyyneleet silmissä, vei useamman vuoden. Onneksi oli ystäviä, niitä jotka eivät tee keskustelusta kilpailua ( mutta minullapa on tämmöinen juttu), ovat lähellä, kuuntelevat tarpeentullen hiljaa.

Että mitä. Tosi hyvä ja elämänuskoa valava kirja. Kirjailijalla on jonkinmoinen panos annettavanaan myös kaunokirjallisesti rankattavana kykynä.

Positiivinen mieli on jo puoli voittoa. Myös henkilökohtaiset uskonasiat analysoidaan ja tietysti erilleen joutuminen läheisestä elämäntoverista. Tykkäsin Korholan teksteistä, elämänilosta vaikeuksienkin keskellä. Luin sitä myös henkilökohtaisena vertaistukena. Sama syöpäkurimus kun on nakellut sielunelämääni laidasta laitaan, päätyäkseen jo yli vuosikymmenen pituiseen pattitilanteeseen sairauden kanssa.

Kiitos kirjasta Eija-Riitta!

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

Upeat & Unontumattomat, 2 CD, Valitut Palat

Ranskalaisista koroista Hurmioon

Musiikkinautintoja kerrakseen

Upeat & Unohtumattomat, 2CD boxi, Valitut Palat, 2019

Olipahan upea tunnelmahetki ikivihreiden laulujen parissa, kun otin stereosoittimen mukaan saunanlämmitykseen ja tietysti valkkasin semmoisia lauluja jotka ovat aina sykähdyttäneet niin leffassa istuessa kuin stereokaappien äärellä sohvassa.

Boxin repertuaariin kuuluu kappaleita sadan vuoden ajalta. Itselleni nappaavat mm. Hopeinen kuu (Waltteri Torikka), Don´t cry for me Argentina ( Karita Mattila), Muisto vain jää ( Jarkko Ahola), I Have Nothing (Diandra), Tango d´amor ( Karita Mattila), jne…

Tämän kokoelman laulajiin kuuluu nippu kotimaista parhaimmistoa oopperalaulajista kevyen musiikin taitureihin. Listalta löytyvät mm. : Pentti Hietanen, Tomi Metsäketo, Mika Pohjonen, Maria Lund, Pepe Willberg, Saara Aalto, Pentti Hietanen, Johanna Rusanen, Jyrki Anttila, Diandra, jne… .

Huomasin, että sauna alkoi kihistä jo kuumuuttaan ja jatkan tätä euforisessa olotilassa vastomisen ja suihkuttelun jälkeen.

Että mitä. Monipuolinen valikoima, jonka tahdissa voi vaikka pyörähdellä omalla parketilla tai istua kynttilän valossa fiilistellen oman rakkaan kanssa.

Valitut Palat – Kustannus on tehnyt ansiokasta työtä tallentamalla suomalaista musiikkiaarteistoa. Jos nykynuoriso onkin jo omilla leveleillään, niin viime vuosisadan lopun kasvatille muistuvat mieleen oman elämän kohokohdat ja tuntuvat lämpönä tuolla rinnan vasemmalla puolella.

Musiikki pitää meidät yhdessä, yllättääkin joskus ja kuljettaa elämämme tärkeimpiin muistoihin sävelten siivin. Itse olen musiikkiin erikoistunut opettaja ja osaan nauttia musiikista, joka soi kyllä ihan halpis-soittimissakin, mutta parhaat nyanssit saa näistäkin irti laatuluokan stereokaapeista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Liisa Talvitie: Matti Esko, Valtakunnan Rekkamies, Docendo-kustannus

Rekkamies ja isähahmo

Esiintymispelosta varmaotteiseksi huippuartistiksi

Liisa Talvitie: Matti Esko, Valtakunnan rekkamies, Docendo Kustannus

Matti Eskon eka keikka nuorena poikasena taisi mennä vähän arkuuden piikkiin. Joskus kultalevymiehenäkin, kaiken keikkahässäkän rasittamana, laulaja äkkiä huomasi, että lavalle olisi mentävä, mutta laulujen sanoista ei muista pätkääkään. Toki artistilla on tukenaan taitava orkesteri ja homma tulee hoidettua joltisellakin rutiinilla. Alkoholia ei rekkamies tarvinnut uran aikana vaikka juhavainiot, tapiorautavaarat, karitapiot ja kymmenet muut supertähdet ovat kokeneet kuningas viinan kahleet.

Matti Eskon pelastivat hänen rauhalliset ja stressittömät kotiolonsa, lapsuudessa oli turvallinen isän kainalo aina tarjolla ja äidin sylissä koki arvokasta lämpöä. Keikoilta piti tulla lämpöiseen kotiin vaikka yön selässä. Mikäpä olisi artistille parempi eväs hyvään itsetuntoon.

Toki tuli stressin hetkiä, kun miestä vietiin kuin litran mittaa laivoille, televisioon, pikkukeikoille, isoille keikoille, jne…

Niitti meinasi tulla siinä vaiheessa, kun piti turvautua psyyken hoitoon ja erossa eläminenkin melkein hyväksyttiin ratkaisuksi vaimon kanssa. Mutta perusta liitolle oli vahva ja pienistä natinoista purressa ei piitattu. Yhdessäolo jatkui.

Että mitä. Kirja sisältää myös anekdootinomaista ainesta tutuista iskelmäguruista. Jyrki Hämäläinen sai raivokohtauksen, Tapio Rautavaaraa piteli kaksi avustajaa pystyssä keikan ajan, kossu oli Irwinin janojuoma, Topi Kärki tuprutteli kuuluisaa sikariaan, Rauhallinen Jamppa ei sylkenyt lasiin ja sössi etelässä, ym…..

Kiva ja kiireettömästi  etenevä kirja, jonka jutustelunomainen sitältö ei ole kuivaa faktatietoa ja tilastoja, vaan ehkä liiankin arkinen tilitys vaatimattomasta kansansuosikista ja hänen ystävistään, kollegoistaan ja rakkaistaan.

Itse lukeudun Matti Eskon faneihin ja jukeboksistani löytyy melkoinen nippu hänen levyjään. Mitäs tässä muuta kuin toivottelen menestystä jatkossakin, kun mies on oppinut jo ottamaan joskus levon kannalta. Perhe-elämän puutetta laulaja valittelee, mutta pitihän isän tehdä sitä rahahommaa jonka hyvin osaa ja tuoda haulit himaan vaikka lapset jo vierastaisivat isukkia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen