Ylämaan Jalokivimessut, 28. – 30. 6. 2019

Melkoiset jalokiviriehat Ylämaalla

Porukka liekeissä

Ylämaan jalokivimessut 28. – 30. 6. 2019

Kunnanjohtaja Esko Hämäläinen kesätunnelmissa

Arvokas spektroliittikide

 

Sehän oli Yläkerran Ukko suosinut ylämaalaisia kolmen päivän paisteilla. Mikäpä oli yleisöllä kierrellessä kojuja ja stimuloituessa vaikka spektroliittiostoksille. Oli nimittäin tarjolla taidolla suunniteltuja ja toteutettuja taideteoksia. Jopa kiviterapeutin neuvoja.

Kunnanjohtaja Esko Hämäläinen, tapahtuman sielu, tuntui olevan kesäisen tunnelman vallassa. Hän esitteli mahtavaa ametistionkaloa ja muita harvinaisuuksia jalokivimuseossa.

Oli myös mittaamattoman arvokkaita korukiviä, joita ulkomaalaiset kummastelivat huudahdellen ihastuksesta. Joku kauppasi kesähameita ja koulutytöt olivat yhtä raikkaita kuin kaupittelemansa luomumansikat.

Piti hankkia emalityönä tehty pääsiäismuna, kesähame, nauttia ravintolan antimista, ym…

Rokkibändin biiseistä jäivät mieleen tutut sävelet mm. taidolla toteutusta nostalgisesta Mökkitie – hitistä. Aivan oli laatuisaa kuultavaa myös musiikkikriitikon korville.

Hieno sunnuntaireissu kertakaikkiaan. Vahinko, että samaan aikaan Lappeenrannan satamassa melskasivat italiaanot, hollantilaiset, kroatialaiset, sveitsiläiset ja muut, kesäkansaa villitsemässä. Ei siinä mitään, ihan olivat kelpo velikultia hekin. Impulsiivisia ja reippaita, kun koko maan kiertue oli vasta alullaan.

Mutta asiaan. Ylämaan jalokivikekkerit pitää kokea, vaikka positiivinen koukuttuminen on vaarana ikiajoiksi. Kunnanjohtaja Esko Hämäläinen oli saanut väkeä kohtalaisesti myyntitonteille, joskin vapaata tilaa näytti myös olevan.

Mitäs muuta kuin railakkaissa kesäfiiliksissä kohti Lappeenrantaa.

Ei mutta, voi peijoonan peijoona! Mansikanmyyjätytöt olivat unohtua. Tosi hyviä ja maistuvia mansikoita saatiin matkaan. Vaimo ihan lupaili kermavaahto-mansikka-täykkäriä vielä illan vilakassa.

Jouko Varonen

SARV:n kriitikko, kirjailija

kauppa käy ja hymyttää

koruaarteita ja lämmintä yhdessäoloa

hymy oli herkässä

nyt löytyy korukivissä

mies ja muistorikas hattu

pilkettä silmissä

messuveteraanin hattu

Esko Hämäläinen opastaa

ametistionkalon ihailija

tulevia staroja

taitava bändi

partamuotia komistuksella

ystäviäkin löytyi

”kivipsykiatri” elementissään

se on rakkautta

messujen mansikkatytöt

aarreaittaa kerrakseen

Tiheä hetki, Valokuvan vuosikirja, Maahenki Kustannus

Upeaa valokuvataidetta

Oikea hetki on tärkein

Tiheä hetki, Musta taide, Maahenki Kustannus

Nykyisin lähes jokainen puhelimellaan valokuvaava on jo valokuvataiteilija. Voiko se olla niin yksinkertaista? Jos kuvat ovat hyviä! Ei se ihan niin ole. Ainakin se on valokuvausta ja kuvan virtuaalisuus puolestaan on tämän päivän visuaalista kulttuuria, joka ilmiöineen vaikuttaa vahvasti myös valokuvataiteessa.”

Kirjahan on mainio. Valon käyttö on usein kuvaajan taidoista ensimmäinen. Toki tarvitaan teknistä osaamista, kuvaustilanteen järjestelyä, onnenkantamoisia jne… . Tukku taitavia kuvaajia on esillä tässä kirjassa. Toiset taitavampia, toiset liikkeellä pienemmin eväin.

Itse aloittelin kuvausta kymmenvuotiaana, saksalaisella Browniella. Jäipähän dokumentteja ajasta ( 50-60 – luku), joka muuten olisi unohtunut muistojen varaan. Luontokuvaajien jäsenenä ja luontotoimittajana olen myöhemmin oppinut yhtä ja toista  valokuvauksen nikseistä. Jokainen mainio kuva tässäkin kirjassa on tietynlainen oppitunti. Kuvista voi oppia ja kun tekee virheitä, niin toisella kertaa on jo viisaampi.

Omakuva-osastolla on taiteellisia irvistyksiä, seesteistä työkuvaa kadunlakaisijan arjesta, vanhan miehen alastonta totuutta, kiilteistä kasvonaamaria, tytöntylleröiden pitkien hiusten taidetta, nakukuvausta, jne…

Ihminen – jaksossa on kiva kuva kanalasta ja kanalan omistajasta, miehestä muistojensa aarreaitoissa, kasvotutkielmia, jne…

Arki – sivuilla nukutaan ahtaasti makuupusseissa auton penkillä, vietetään helteistä aikaa uimarannalla, kuvataan koiraa nostalgisissa miljöissä, jne…

Mielenkiintoinen ja arvokas teos kertakaikkiaan. Joskus on otos pelkistetty äärimmilleen, niinkuin teki entinen runoilija, jolla ei jäänyt pitkästä runosta kuin yksi sana paperille. Ota siitä selvää. Parempi uskoa, että taidetta se on.

Olen koukussa valokuvataiteeseen. Kameramiehille ja -naisille tämä kirja on onnenkantamoinen, joka pitää sijoittaa arvopaikalle kirjahyllyssä, vaikka itsensä John Hedgecoen viereen. Hänen ”oppituntejaan” en unohda. Aina on opittavaa. Jokainen hetki on uusi ja arvokas.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Sata suomalaista perhosta, Gummerus Kustannus 2019

Mainio ja havainnollinen perhoskirja

Häiveperhosista ritariin

100 suomalaista perhosta, Gummerus Kustannus 2019

Perhosharrastus on niitä jaloimpia kesäajan puuhia. Voi sitä riemua, kun tapaa uuden lajin ja saa siitä oikein potrettikuvan.

Itse olen kuulunut Suomen luontokuvaajiin ja perhoshavainnot ovat niitä parhaita. Sosiaalinen ystäväpiirikin on aika vankka näissä puuhissa.

Mutta asiaan. Tämä kirja edustaa uutta ja selkeää tyyliä. Kuvissa löytyy tarkkoja ja yksityiskohtaisia otoksia ja vaikkapa perhosia tutuissa ympäristöissään. Myös vinkkejä riittää. Niinpä kaunis puinen kirpparikolpakko voi toimia puutarhapöydällä sekä koristeena, että perhosten kerääjänä. Kun perhoset haistavat vaikkapa vanhan viinin tai halvan oluen tuoksut, niin kohtapa on kolpakon reunoilla monenmoista nautiskelijaa.

Kirjan perhosskaalakin on riittävä jopa enemmän asiaa harrastaneille.  Eri luontoympäristöt, aina soista kukkakedoille, esitellään lajeineen. On myös surullisia sivuja niistä kaunokaisista, joiden kanta on romahtanut uhanalaiseksi tai tarkkailtavaksi.

Totuus on, että perhoset tarvitsevat kukkaketoja ja luonnonniittyjä. Onneksi ainakin maalta löytyy rehevästi kukkivia tienvieriä ja pakettipeltoja. Kirjoitankin tätä juttua kesäkuussa 2019 ja tilanne perhosten suhteen vaikuttaa lupaavalta.

Jospa lapset ja nuoret saisivat tällaisen tyylikkään ja värikkään kirjan myötä innostuksen toimia perhosten elinolosuhteiden puolesta.

Kirja kuuluu ajankohtaisena ehdottomasti jokaisen lasten ja nuorten oppilaitoksen hyllyyn. Kotona se on korvaamaton teos esim. keskivaikeissa tunnistamistehtävissä. Toki perhosharrastajalle löytyy apuja erilaisista harrastajaryhmistä mm. fb:llä. Mutta kirja on aina kirja. Tämä uutuus, sisältää niin päiväperhoset, mittarit, yöperhoset kuin muut tärkeät yleisimmät ryhmät teknisesti huikaisevina otoksina ja asiantuntevin tekstein ryyditettyinä:

Perhoset ovat eläviä olentoja ja niissä on kiinnostavia ja yllättäviä yksityiskohtia. Perhosten kautta syntyy kiinnostus muihin hyönteisiin ja kasveihin, elinympäristöihin sekä luonnon häkellyttävään monimuotoisuuteen.”

Ilman muuta hellekesän ykköskirjaksi sopiva teos koko perheelle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Maxi Tex, Suuri kilpajuoksu, Egmont Kustannus

Ikimuistoiset lännenkekkerit

Puukkohippasilta susijahtiin

Suuri kilpajuoksu, Maxi Tex, Egmont Kustannus 2019

Kit Carson ja Tex ovat jälleen himskatin kimuranteissa ongelmissa. Kas kun pitäisi autella toisia ja toisia autellessa ne pahimmat ongelmat yleensä tulevat. Ellei vintti pimene lopullisesti armottoman kierojen konnien käsittelyssä. Mutta mutta… Tex ja Kit tottakai järjestävät konnille muuttuvia tekijöitä suunnitelmiin, jopa niin, että hommassa on haudankaivajan bisnekselle melkoinen kysynnän huippu.

Sankareille tuli mieleen lähteä vaativaan ratsastuskilpailuun ja ihan hyväntekeväisyysmielessä. Mutta heihin taisivat hyväntekijät loppuakin tässä rynnistyksessä. Taipaleella tuli vastaan puukkoja, rivollisankareita ja raivoisa susilaumakin. Ihan aloin jo uumoilla, että nyt ne nitistävät viimein Texin kumppaneineen.

Alter egoni kuitenkin kuiskutti lempeästi hymyten, että eläpä hätäile taas kriitikonrenttu, sehän loppuisi koko tuotanto jos päähenkilöt heittäisivät lusikan nurkkaan.

Kelpo seikkailu ja tosi efektiivinen on tämä kolmisensataasivuinen namipala. Sitä sopii lueskella vaikka uimarannalla, jos kuuluu kaksilahkeisiin. Naiset ovat paremmin romantiikan ja komeiden lääkäreiden perään. Se heille suotakoon. Kas, kun kotielämä voi joskus olla vaikka haasteellista.

Tykkäsin Rujun teksteistä ja Dison taiteesta. Sitä mies joskus haluaa olla vaikka egoltaan lännensankari ja kasvattaa risuparran. Kunnes elokuussa muuttuu kyykytettäväksi siloposkiseksi konttorihiirulaiseksi.

Nuorukaisille texit olivat maaseudulla semmoinen efedriinipaukku, että koulun nurkan takana kävi melkoinen vaihtokauppa. Joskus innostuttiin esittämään Texiä ja pahiksia niin rajusti, että tuli pari tuntia hertsua koulun jälkeen. Kas kun itsensä johtajaopen pojalta tuli otettua senkka nenästä.

Hatunnosto Tex-hahmon luojille, Bonellille ja Galleppiinille. Monella nuorella ovat verbaali – ja visuaalinen luovuus nousseet kukoistukseen näiden lännenseikkailujen ansiosta. Ja ainahan on sitten myöhemmin varaa siirtyä vaativampiin lukukokemuksiin, niin kuin itselleni kävi. Nuortenkirjailijankin minusta kietaisivat Helsingin herrat ja kutsuivat aina julkkareihin makuvettä juomaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Kim Wallin tarina, WSOY Kustannus, 2019

Nuoren toimittajan viimeinen juttumatka

Vanhempien ja läheisten painajainen

Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat, Kim Wallin tarina, WSOY 2019

Kim Wall kouluttautui riskiammattiin, toimittajaksi, joka ei pelännyt vaaroja. Hän oli pettynyt, jos meno vaarallisille juttukeikoille estettiin. Semmoista on toimittajan työ. Jotkut puurtavat arkisten aiheiden parissa toimittajan pöydän ääressä, toiset hakevat jymyjuttua vaikka henkensä kaupalla.

Monelle on siinä työssä käynyt huonosti. Kim oli kunnianhimoinen. Hänelle eivät riittäneet tavanomaisuudet. Niinpä arveluttava sukellusvenereissu koitui hänen kohtalokseen ja jätti vaikeasti umpeutuvat haavat monen sieluun.

Kun Trelleborg Allehandan kulttuuripalkinto myönnettiin postuumina Kimille, kuuluivat päätoimittaja Martin Fallenbyn ja reportteri Lasse Thulinin saatesanat:

Voi miten toivoisin, että asiat olisivat toisin. Tilanne on poikkeuksellinen. Raskain sydämin jaan tämän vuoden palkinnon.Vuoden palkinnonsaaja ei nimittäin ole täällä. Mutta jaamme palkinnon juurikin osoittaaksemme kunnioitusta hänen ihanteilleen, löytöretkeilijän riemulle ja innolle parantaa maailmaa…”

Niinpä niin. Maailman parantaminen ei ole helppo juttu. Riskejä riittää toimittajaressukoille. Mutta he ovat uhmakkaita. Katsovat jopa kuolemaa rohkeasti silmiin.

Turhapa näitä aiheita on kertailla. Kim kuoli työnsä ääreen. Vanhemmille ja poikaystävälle asian selviäminen oli kova paikka. Kirja painottuu myös suurelta osin murhan jälkiselvittelyihin, kuulusteluihin, oikeudenistuntoihin. Ei tietysti niin lukijaystävällistä, mutta kirjan tekijöille ( Kimin vanhemmat) oikeutettua terapiaa ja kriisiapua, sekä surutyötä.

Luin kirjaa aina aamutunneille asti. Toimin itse vaarattomana luontotoimittajana maakuntalehdessä ja freenä valtakunnallisella tasolla, joten jotain tiedän asiasta. Tein kirjoja pari-kolmekymmentä ja puutuin joskus ongelmiin surutta. Etenkin jos opettajan/rehtorin työssäni huomasin lasten kokevan vääryyttä. Mutta ymmärsin tällaisten esillepanojen riskit. Itsekään en päässyt ilman mustelmia ja haavoja rohkeuteni johdosta. Suomessa, maailman vähimmin korruptoituneessa maassa kun löytyy aina niitä, joiden varpaille polkee, vaikka olisi oikealla asialla.

Kimin ammatti ei olisi ollut helppo. Hän oli rohkea. Parhaat lähtevät ensin. Hän kohtasi sairaan ja vaarallisen  ihmisen. Oli sinisilmäinen nuori. Onneksi riittää toimittajia, jotka uskaltavat edelleen ottaa riskejä.

Heillä on tärkeä tehtävä, vääryyksien korjaaminen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Asterix ja Alppikukka, Uderzo/Goscinny, Egmont Kustannus

Mie en muista mittää

Asterix alppikukkaa bongaamassa

Asterix ja alppikukka, Uderzo/Goscinny, Egmont kustannus

Sehän on vähän niin, että gallialaisilla ja roomalaisilla on himskatinmoisia vaikeuksia. Roomalaisilla tietysti tuhdisti enemmän.

Galliassa on pikku skisma kyläpäällikön kanssa, mutta roomalaisella kuvernööri Flunssaviruksella on vähän muutakin joutavaa kärhämää. Yleensähän homma hoituu eri mieltä olevien kanssa pienellä visiitillä flunssaviruksen likaisenhauskoihin orgioihin ja ystävyyden vahvistamisella hunajassa pyöriteltyjen villisiansisälmysten kera.

Mutta tämä pihkeisen roomalainen rahainvartija aikoo syödä vain kasvislientä, eikä muutenkaan suostu ystävällisiin eleisiin, kuten muutaman päivän porsasteluihin itsensä Flunssaviruksen ja lukuisien samanmielisten kanssa. Niinpä on pari mahdollisuutta, jatkaa suostuttelua, tai napsaista nirri pois itsepäiseltä konkkanokalta.

Viimeinen vaihtoehto onkin toteutumaisillaan, kun rahainvartija makaa vaikeasta kuolemansairaudesta vihreänä roomalaisten vuoteella ja joukko huippulääkäreitä ( siis onnettomia tunareita, mutta muuten mukavia miehiä) tekee voitavansa homman hoitamiseksi kaikin puolin kivasti. Eutanasiavaihtoehto on oletettavasti aika varteenotettava keino lääkäreiden mielestä. On nimittäin pojalle juotettu niin tuhtia kasviskeittoa.

Tietäjä Akvavitix galliasta saa salaisen vinkin mitä on tapahtumassa. Niinpä lähdetään ajelemaan roomalaisten luo Asterixin ja Obelixin kanssa. Siinä muutama tiukka rajavartija lentää kyberavaruuteen ennenkuin päästään sairaan luo. Mutta harvinaista alppikukkaa tarvitaan tietäjän liemiin.

Sveitsistä niitä alppikukkia löytyy. Ja loppu onkin sitten hilpeän efektiivistä visuaalista tykitystä, josta seuraa loppuidylli gallialaiseen tapaan. Mäntyyn sidotulta trubadirixilta on kuitenkin unohdettu suukapula. Kunhan ei alkaisi laulamaan äänellään, joka muistuttaa himskatin paljon sirkkelin sulosointuja.

No, lueskelin ja katselin jutun aamutunneilla ja läksin kuin gallialaisten taikajuomaa nauttineena päivän koitoksiin, eli kymmenen kilometrin kuntolenkille. Se on kriitikonrentun turvauduttava lenkkeihin kun taikajuoma on vain noiden fiktionerojen mahtava oivallus. Tosin ältsin todentuntuinen.

Jouko Varonen

SARV:n kriitikko

 

 

 

Salmela, Taidekeskus, 30v., juhlanäyttely

Paras, parempi, excellent plus

Salmelan parhaat esillä

Taidekeskus Salmela 30 vuotta, juhlanäyttely, avoinna joka päivä 8.6. – 11.8. 2019

Juhlanäyttelyn merkeissä ovat nyt näyttelyssä esillä vuoden nuoret taiteilijat aina kunnianhimoisesta Ilkka Lammista vuoden 2019 luonnonläheiseen Jasmina Ijäkseen.

Katsomista ja sielunruokaa riitti, etenkin kun luonto on yhä enemmän stimuloinut taiteilijoita.

Ensin tietysti kuuntelin sydämestäni nauttien Salmelan johtajan, Tuomas Hoikkalan taidokkaan saksofonisoolon ( Henry Mancini, Peter Gunn), joka sai minut, vanhan kriitikkojäärän, vaihtamaan mustat lasit silmille.

Tuomas Hoikkala,  Salmelan johtaja

Rafael Wardin mahtavasta osastosta läksin liikkeelle. Hän se teki presidentistämme Tarja Halosesta maineikkaan ja mediassa puhuttaneen potretin ( ei näyttelyssä). Erityisesti Wardin värien käyttö ja yksityinen lähestymistapa ovat aina kiehtoneet minua.

Vuoden nuori taiteilija, Jasmina Ijäs edustaa luontorealismia, johon on sekoittunut onnistuneesti myös abstahoivia elementtejä. Jokainen teos vetoaa suurpetoineen, poroineen, jne, suomalaiseen luontoidentiteettiin. Jos mukana on populaaria lähestymistapaa, sen kyllä voi antaa anteeksi.

Ilkka Lammin tuotannosta on jäänyt jäljelle mestarin otteella tehtyjä luonto/henkilö – aihelmia. Lammin töissä oli yleensä kaikissa punainen täppy varauksen merkiksi. Tunnustaudun lammifaniksi.

Johanna Lumme liikkuu myös luontoaihelmissa. Minut hän sai jo aiemmalla tuotannollaan kietaistua vahvasti koukkuun, kun kuulun itse Suomen luontokuvaajiin.

Mitäpä siis. Upeista upein näyttely. Salmela tarjoaa juhlavuoden kunniaksi parastaan, sillä nuorten lisäksi on mukana vanhoja mestareita vaikkapa Esko Tirrosesta Kimmo Kaivantoon ja Laila Pulliseen.

Vielä on mainittava upea ”löytö”, luontotaiteilija Tuomo Saali. Ihan teki mieli tehdä varaus, kun taidetta keräilen.  Mutta taisin olla varauksineni pahasti myöhässä.

Ja miljöölle tosi korkeat pisteet, kuten todella sydämelliselle festivaalijohtajalle Sari Torniaiselle, sekä asiantunteville nuorille, Nellille, Ronjalle ja Alvarille. Onnistuneita valintoja kaikki tyynni.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Esko Tirronen

Essi Peltonen

Henna Pohjola

Ilkka Lammi

Jasmin Ijäs

Johanna Lumme

Marianne Siri

Rafael Wardi

Tuomo Saali

 

 

 

 

 

 

 

 

Tina Turner: Minun rakkaustarinani, Like Kustannus

Tina Turnerin vaikuttava elämäntarina

Maalaismaisemista megatähdeksi

Tina Turner ( Deborah Davies, Dominik Wichmann): Tina Turner, Minun rakkaustarinani, Like Kustannus

Yleensä tähtien tarinat ovat vaikeuksia täynnä. Tinalle niitä on kertynyt kukkuramitoin. Mutta lopulta, väkivaltaisen avioliiton jälkeen, häntä onnisti. Erwin Bach oli ihannesiippa, suora ja uskollinen.

Turnerin pojan Craigin menehtyminen oli tähdelle kova pala. Siitä hän ei luultavasti pääse ohi koko elämänsä aikana. Äidit ovat sellaisia:

Kun hän tuli isommaksi ja minä esiinnyin omillani, yritin pitää hänet lähelläni, otin jopa mukaan kiertueille. Craigin oli kuitenkin vaikeaa sopeutua joukkoon, koska hän halusi päättää omista asioistaan. Luulen, että silloin hän alkoi ryypätä. Lopulta hän alkoi käydä AA-tapaamisissa, joista ilmeisesti oli apua. Ikävä kyllä hänen yksinäisyytensä ja epävarmuutensa palasi aina takaisin.”

Aviomies Ike Turner pisti Tinan koville. Lättyyn tuli vähimmästäkin syystä ja houreinen mies katsoi vielä väkivallan oikeutetuksi. Veri roiskui, sekä Tinasta että Ikestä. Toki Turner lahjoitti hänelle tukun rakkaita lapsia, jotka ovat aina lähellä äidin sydäntä. Mutta Tina halusi myös että lapset eivät tulisi hänen miljardeistaan riippuvaisiksi, vaan itsenäistyisivät omillaan.

Sitten, vanhoilla päivillä, tuli todellinen herrasmies, Erwin Bach, Turnerin elämään, lahjoitti jopa munuaisensa, että vaimo pelastuisi vakavasta sairaudesta. Tina pääsi siihen arvoon joka hänelle kuului. Joskus Tinalle tuli epätoivo, jonka hän purki kysymykseen miehelleen jotenkin tähän tapaan:

-Do you really want me, old and sick woman?

Mutta Erwin vastasi epäröimättä suunnilleen näin:

– I really do, I have nothing in my life, but You,

nothing at all.

Viiltävän kauniisti toteutettu kirja. Upea lukukokemus.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Jope Ruonansuu: Aatteleppa ite!, Gummerus Kustannus

Humoristin kirjavat vaiheet

Mies kansan sydämessä

Jope Ruonansuu: Aatteleppa ite! , toimittanut Tommi Virtanen, Gummerus Kustannus

Jope on imitaattori ja hauskuttaja. Pohjoisen poika. Televisiosta tuttu. Käynyt kovan koulun ja siirtynyt pohjoisen palkisilta myös etelän eläjien suosikiksi.

Olen puhetyöläinen, koomikko. Edustan suomalaista huumoria omalla tavallani, omilla vitseilläni, jutuillani, omilla tempuilla, omilla oivalluksillani, omilla biiseilläni – mitä kaikkea se mun huumori sisältääkään.”…

Toki mestarillisen artistin vaiheissa on heijastuksia artistien yleisestäkin todellisuudesta ja uran kulusta. Niinpä Jope osoitti jo lapsena jotakin erityistä esiintymisen alalla ja pääsi estradille varhain. Loppullista läpimurtoa odoteltiin ja tulihan se aikanaan. Tulivat lukuisat kansan rakastamat sketsihahmot ja televisiojulkisuus. Tuli myös raskas keikkaelämä ja kuningas alkoholi. Miestä vietiin kuin litran mittaa. Rahaa tuli ikkunoista ja ovista. Homma meni liian rankaksi.

Mutta artisteilla, niin kuin Jopella on tapana pulpahtaa uudelleen pinnalle ja entistä parempina. Sytkärit syttyvät keikoilla kansan käsissä, poskille ilmestyy kyynelkarpaloita. Onneksi Jope otti opiksi hengenvaarasta, liiallisen stressin tuomien fyysisten vaikeuksien vuoksi. Joku selviytyy, joku ei.

Kuulun Jope-faneihin ilman muuta. Tämä kirja on maukas ja anekdoottipitoinen kooste. Mukana vilahtelee lukuisia lavatähtiä ja hauskuttajia. Meno on ollut melkoista, mutta ilo pinnassa, vaikka sydän on joskus alkanut sassaroimaan.

Olipa todella maukas lukukokemus varhaiskesäisellä uimarannalla. Ihan selkä pääsi kärähtämään, kun nauraa kikattelin Jopelle ja itkeskelin. Unohdin tietysti t-paidan. No, mitäs noista. Uuden nahkan saa, mutta ei uutta Jopea. Toivottavasti Jope viisastuu vahingosta ja ottaa rauhallisemmin. Kirja oli rehellinen ja sievistelemätön, mitä piirrettä kunnioitan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Kimmo Takanen, Parisuhteen tunnelukot, avaimia toimivaan rakkauteen, WSOY 2019

Suoruus ja puhuminen tärkeää

Parisuhteen onnistuminen on monen asian summa

Kimmo Takanen: Parisuhteen tunnelukot, Avaimia toimivaan rakkauteen, WSOY Kustannus, 2019

Uskon, että kaikkein tyytyväisimpiä parisuhteeseensa ovat ne pariskunnat, jotka osaavat parhaiten yhdessä käsitellä tyytymättömyytensä parisuhteeseen.”

Alamme elää parisuhteessa selvitäksemme samalla tavalla kuin opimme lapsuudessa selviämään vanhempiemme ja heidän aiheuttamiensa ikävien tunteiden kanssa.”

Kaltoin kohtelun tunnelukko voi tehdä tasavertaisesta parisuhteesta lähes mahdottoman, koska luottamusta, jonka päälle sitä voisi rakentaa, ei yksinkertaisesti synny, ellei tunnelukkoa pyritä avaamaan.”

Niin se on, että lapsuus tulee usein mukaan parisuhteeseen tavalla tai toisella. Sen takia kipuillaan ja ollaan mustasukkaisia puolisolle. Joskus myös kumppaneiden edelliset pari- tai rakkaussuhteet voivat tehdä keitoksesta todella pahanmakuisen.

Puhua pitäisi, mutta mitenkäs puhut, kun on niitä suvun mustia salaisuuksiakin ja omia hairahduksia. Jos turvaudutaan vielä parisuhteen aikana epärehellisyyteen,  pikaystäviin tai -rakkauksiin, voi lopullinen tulehtuminen olla lähellä. Tilanteen siirtää uudelle ja huonommalle levelille, jos aletaan käytellä fyysistä ja henkistä väkivaltaa.

Kimmo Takanen on kirjoittanut tunnelukoista ennenkin. Takasella on teemoihin liittyvät nettisivusto ja hän on toiminut myös skeematerapian kouluttajana. Kirjassa on tietysti tämäntyylisten kirjojen tapaan myös harjoituksia ja työmenetelmiä.

Joskus tuntuu että selkeä ja suora puhuminen on ainoa keino joka auttaa täydellisesti. Jos piilottelee koko parisuhteen ajan mielensä avaamattomia rikkapusseja, niin homma menee helposti elämänikäiseksi kärsimykseksi. Siinä on se paha puoli, että samalla pitäisi puuttua ns. sovittuihin salaisuuksiin, joita ei voi paljastella edes puolisolle. Niitä kun suomalaisilla riittää.

Hyvä ja asiantunteva kirja, josta löytää paljon tärkeää opittavaa. Valheessa ei voi elää parisuhteessa. Valhe myrkyttää koko jutun. Suora puhuminen ja yhdessä avautuminen kannattaa kaikesta huolimatta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen