Suursuosikki Reijo Kallio, CD, Valitut Palat 2019

Reijo Kallio ja hurmuriääni

Viikonloppuisästä Suvivalssiin

Suursuosikki Reijo Kallio, CD, Valitut Palat, 2019

Siinä lauloi Vilho Vartiainen nuoruusmuistoja ja joku kuuluisa naissolisti nykyaikaisemman virityksen. Kun Reijo Kallio tuli lauteille ja räväytti muutaman suosikkinsa, niin tanssiminen melkein unohtui. Moni pyyhki kyyneleitä. Reijon fraseeraus oli ylivertainen ja jäljittelemätön. Laulujen sanat painuivat suoraan tanssikansan sydämiin. Vaimon kanssa siinä pyörähdeltiin ja tietysti vielä televisiokamera seuraili, joten aamulla oppilaat tuumivat:

– Sitä oltiin tanssimassa…

Reijo Kallion imago oli pitkälti Viikonloppuisä-biisin ja Yksinäisen mukanaan tuoma. Toki hän pyristeli siitä irti, mutta helposti se ei käynyt. Tuli toki joltinenkin hitti, jota kuuntelen usein vaimoni kanssa ja intoudumme pyörähtelemään pirtin lattialla. Suvivalssi.

Kallio syntyi Helsingissä vuonna 1933. Ura laulajana alkoi nuorella iällä talkoojuhlissa ja raittiusjuhlissa. Tuli menestyksiä laulukilpailuissa. Tanssiyhtyeet halusivat hänet solistikseen. Jääkoneasentajan hommakin tuli tutuksi, kuten autokoulunopettajan puuhat. Vuonna 1979 rävähti hitti kuultavaksi. Yksinäinen. Jamppa Tuominenkin autteli miestä uran alkuun.

Todella. Siinä oopperalaulajat karisevat koulutettuine äänineen, kun kunnon kansan parista tulleet virtuoosit pistävät parastaan. No, oopperalaulajat ovat omalla levelillään. Itse diggaan enemmän Reijo Kalliota, Olavi Virtaa, Eino Gröniä ja mitä näitä on. Joskus unohdun moneksi tunniksi muistoihini. Pitää olla tietysti avoin kaikille suuntauksille, jopa rap-musiikille, jos aikoo olla uskottava musiikkikriitikko.

Nuoret rakentavat yhteiskuntaa, kuuntelevat osallistuvia nuoria artisteja ja tekevät mitä on tehtävissä esim. luonnon suhteen.

Reijo Kallio on painunut ikiajoiksi sydämeeni ja monen muun suomalaisen sydämeen. Laitanpa soimaan raidan Sinua sinua ainoastaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Suursuosikki Jamppa Tuominen, CD, Valitut Palat 2019

Aamu toi ilta vei ja monta muuta

Ääni kuin taivaan kartanoista

Suursuosikki Jamppa Tuominen: Valitut Palat 2019

Sehän piti laittaa soimaan Aamu toi ilta vei ja heti perään Pohjoisen laulu. Sanovat, että juttu syntyy parhaiten kun vähän ensin tutustuu kohteeseen, vaikka seivästää heinää pari päivää isäntäväen luona. Mie kuuntelin Jamppaa ja meinasi mennä kuunteluksi koko juttu. Kyynel pyrki silmään.

Tuli nimittäin ihana nuori tyttö kerran hakemaan, kun Jamppa oli lauteilla. Herkät olivat hetket kretonkia vasten. Sitähän sanotaan, että laulajat puhuvat jäyhien suomalaisten puolesta neidon korvaan sen mitä pitää sanoa. Moni poika on sitten innostunut kosaisemaankin kun artisti on lämmitellyt daamin. Että:

– Miten olis, jos vaikka…

Mutta asiaan. Jampalla oli semmoinen ääni, että niitä on vain yksi kymmenistä tuhansista, eikä sekään yllä samalle levelille mestarin kanssa. Ei lähimainkaan.

Tästä kokoelmasta löytyvät mm. laulut Aamu toi, ilta vei, Pohjoisen laulu, Kuumat kyyneleet, Kuinka paljon rakkautta, Laula kanssain, Kerro kuiskaten tunteesi, Elämäni parhainta aikaa, jne…

Tuhtia tavaraa, kertakaikkiaan.

Moni Jampan biisi on syntynyt Veikko Juntusen kynästä. Mestarismies hänkin ja teki sanoitukset mittatyönä Jamppaa ajatellen. Esikoisalbumikin myi 50 000 kappaletta, joten alku oli räväkkä. Toki matkalle mahtui kirjaviakin vaiheita ja ikävä kyllä loppuidyllistä ei kansan rakastama taiteilija saanut nauttia. Miestä puukotettiin henkisesti aika rivakasti. Siitä hän ei selvinnyt.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Asterix ja Caesarin laakeriseppele, Egmont Kustannus

Efektiivinen Asterix-juttu

Turpiin vain ja onnea – roomalaiset

R.Goscinny/A.Uderzo: Asterix ja Caesarin laakeriseppele,

Egmont kustannus, 2019

Joskus on kyllä näissä asterix-albumeissa vähän hivoteltu roomalaisia ja muita voimansa tunnossa olevia. Nyt ovat kyllä vuorossa ihan rökäleturnajaiset. Ja miten pienen asian takia. Asterixin ja Obelixin pitäisi vain napata vaivihkaa erään uhoilevan jätkän, nimittäin Caesarin, päästä laakeriseppele.

Siinähän sitä joudutaan välillä leijonien ruuaksi kansan kiljuessa kannustuksia näille isoille kisuliineille. Mutta mitäpä siitä tulee, kun Obelix on pudonnut, niinkuin on sata kertaa selitetty, pienenä taikajuomapataan.

Joskus gallian kaverukset eksyvät pubiinkin ja joutuvat auttelemaan bubin vastaavaa hankalan asiakkaan jutussa. Tietysti pahis kesytetään ihan herrasmiehen elkein. Vähän vain taitaa partajepulille jäädä sivuoireita käsittelystä.

Että mitä. No nyt on mukana efektiivistä antia ihan hengästykseen asti. Sitä tietysti odotetaankin näiltä albumeilta. Kyseessä kun on supisuomalainen ”elmo-ilmiö”. Miehet joilla on yli-inhimmilliset voimat ja jotka voittavat aina.

Caesarin seppele kyllä napataan ja kuivankälpeällä konkkanokalla on paraatissa vain muoviseppele. Mutta täydestä menee. Asterix ja Obelix sen sijaan taas viettävät kohta juhlia gallialaiskylässä, jota roomalaiset eivät pysty koskaan valloittamaan.

Kylän laulutaiteilija Trubadurix on tällä kertaa sitaistu vahvalla köydellä läheisen puun juurelle. Mutta suukapula on unohdettu. Kunhan ei vain virittäisi innoissaan laulua sirkkeliäänellään urheiden kyläläisten kunniaksi.

Kuulun Asterix-faneihin ja tietysti niitä tuli jo nuorukaisena selattua luentosalin takapenkissä, kun proffa piti kuivaakin kuivempaa luentoaan. Hiljaisella ja tunnollisella opiskelijalla, kämppäkaverillani, oli kalkkeripari sivujen välissä, joten sain kyllä oman kappaleeni ja tarjosin kaverille joskus maistiaisia äidin maalta lähettämästä lanttukukosta. Ja siinä oli todella sattumia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Juha Vainio: Sellaista elämä on, Valitut Palat

Mestarismiehen lauluja

Elämäntyö kertoo puolestaan

Juha Vainio: Sellaista elämä on, 2 CD (50 laulua), 5 CD   (120 laulua), Valitut Palat 2019

Junnu Vainion tuntee jokainen. Se on se mies, joka teki kuolemattoman laulun Vanhoja poikia viiksekkäitä ja töppäsi opettajana kun otti pullon sisätaskuun luokkaretkelle. Lapset häntä rakastivat, rentoa ja luovaa opettajaa.

Mutta Vainio siirtyi lauluntekijän uralle, Helismaan ja Veikko Lavin jalanjälkiin, vain pari gurua mainitakseni. Mestarilliset riimit kertovat miehen taidoista omasta puolestaan.

Junnu on tehnyt lauluja lähes koko valtakunnan huippuartistien kaartille. Vahinko vain, että hyvät sanoitukset menevät usein laulajan piikkiin. Niinpä pidin Katri-Helenan Joulumaa-biisiä hänen itsensä kirjoittamana, kunnes selvisi, että Junnuhan se oli tässäkin takana. Se on tietysti musiikkikustantajien tapa, joten eipä valiteta.

Näissä Valittujen Palojen koosteissa näyttää olevan Junnun taiteilijanuran koko kirjo ( sekä laulajana, että sanoittajana). Passaa kyllä kuunnella. Löytyy vaikka Dannyn ja Armin hittibiisi Tahdon olla sulle hellä. Heillähän se yhteiselo taisikin jäädä hellyyden asteelle, mutta sepä siitä.

Junnun elämänkokemus näkyy hänen lauluissaan. Niistä löytyy elämänoppia niin nuorille, Sinä kulkija kuustoistavuotias, kuin senioreille, Kaamasen tiellä. Junnu oli menossa pahasti sivuraiteelle kuningas alkoholin kanssa, mutta kiersikin sitten korkin tiukasti kiinni ja antoi hyvän esikuvan mm. Eino Grönille, joka teki saman tempun.

Että mitä. 120 laulua silkkaa elämänoppia. Sitä ei ole syytä väheksyä. 5 CD:n boxi on tyyliltään monipuolisempi, mutta molemmat koosteet pelkkää rautaa. Perikunta sitten löysi kyseenalaisia virityksiä Junnun laatikon pohjalta ja ikävä kyllä alkoi rahastaa niillä. Se olisi saanut jäädä tekemättä – tai haitanneeko tuo. Junnu luultavasti rentona miehenä hymyilee sillekin asialle siellä kultakaupungin portin pielessä niinkuin eräs henkilö hänen biiseissään.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Merkillinen Mauno, Otava Kustannus

Lupsakka ”manu” vai hankala haastateltava

Mielenkiintoista lähihistoriaa

Merkillinen Mauno, Otava kustannus, 2019

…”Koivisto saattoi yllättäen vetää taskustaan vanhan, voimakkaasti alleviivatun lehtileikkeen, esimerkiksi pääkirjoituksen tai jonkun paikalla olleen toimittajan kolumnin, ja tivata perusteluja esitetylle mielipiteelle tai nuhdella väärän tiedon levittämisestä.”…

Niinpä niin. Aika paljon kirja valottaa Suomen lähihistoriaa, neuvostoliiton luhistumista, Koiviston ajan poliittisia virtauksia ja tietysti itse presidentin aivoituksia kaiken tämän keskellä.

Koivistohan oli ns. asevelisosialisti ja eli mukana perääntymisvaiheen kiirastulessa. Hänet tunnettiin myös kaukopartiomiehenä, mikä toi tietysti karismaa puolustusvoimien ylipäällikölle ja Suomen presidentille.

Koivisto tuumi joskus, että kun sota ja kuoleminen oli todellisuutta, mikään ei ole sen jälkeen tuntunut juurikaan pelottavalta.

Kirja valottaa Koiviston duunia Turun satamassa, hänen merkilliseen karismaansa vaikuttaneita tekijöitä, tohtori-Koiviston tieteellistä orientoitumista, vasemmistoyhteistyön vauhdittamista, presidentin Eurooppa-politiikkaa ja mediasuhteita, jne…

Piispa Eero Huovinenkin kirjoittaa varjeluksesta ja armosta. Niinpä lukurupeama vilahti aamutunneille, kun ei tullut halua heittää kirjaa käsistään. Tietysti selkeitä lähihistoriaosuuksia olisi voinut vähentää. Niistähän on spekuloitu paljon. Mutta toisaalta historiaan avautuu aina vuosien saatossa uusia ja tuoreita näkökulmia. Siksi tällaiset kirjat ovat tuiki tärkeitä.

Osallistuin presidenttiehdokas-Koiviston vaalitilaisuuteen Lappeenrannassa. Kansaa riitti. Kaikki tulivat katsomaan kuuluisaa otsakiehkuraa. Se oli eräs elementti vaalityössä. Ja suurimpana tietysti ehdokkaan jäyhä ja vähäpuheinen persoonallisuus. Kuuluisa imitaattori oli kutsuttu viihdyttämään kansaa. Myöhemmin luin tilaisuuksissa aika hiljaisen Koiviston legendaarisia poliittisia aforismeja:

– Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike.

– Kuinka voidaan toisaalta pyytää Herran varjelusta ja samalla ampua toisia.

– Suunta on selvä. Kohti yhä laajempaa ja monipuolisempaa kansanvaltaa, kohti kaikkien kansalaisten täyden ihmisarvon varauksetonta tunnustamista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Lintumies, Mika Honkalinna, Docendo Kustannus

Kivoja luontokuvia ja viinalla läträämistä

Vuoden luontokirjan ( 2015) tekijä tykittää

Mika Honkalinna: Lintumies, Docendo Kustannus

Mika Honkalinna on verbaaliveijari ja todella herkkien luontokuvien ikuistaja. Tekninen taituruuskin on huippuluokkaa.

Tekstinteossa on tiettyjä maneereita, kuten viinakset ja tupakat, joita pitää olla mukana jokaisella luontoreissulla. Ei oikein rimmaa luontomiehille. Toisaalta, ei siinä mitään. Meitä on moneksi. Kirjailija siteeraakin legendaarista Sepiä:

– Huonossa paketissa voi olla hyvät eväät.

Taituri on Honkalinna kameran takana. Pöllöjä hän usein kuvaa, kun rengastusreissuilla on kamera mukana. Löytyy  palokärki, hippiäinen, merikotka, puukiipijä, laulujoutsen, telkkä, maakotka, huuhkaja, lapinpöllö, närhi, harmaapäätikka, metso, jne…

Honkalinna uskaltautuu monessa kuvassa taiteellisen silhuetin puolelle. Ihania maisemakuvia on myös kosolti. Tekijämies on pistänyt parastaan.

Tekstit soljuvat kirpakan huumorin merkeissä, mitä nyt mukana vilahtaa lapsuuden traumoja. Verbaalineroa ei Honkalinnasta saa tekemälläkään. Kuvat sensijaan liikkuvat kokonaan toisella levelillä. Antaisin niistä entisenä rehtorina arvosanan excellent +.

Mukava olisi päästä näiden tekijämiesten mukaan luontoreissuille. Vahinko vain, että olen kuppiin sylkijän maineessa. Suomen Luonnonkuvaajiin olen kuulunut kyllä, oikein pääsykoeaikaan hyväksyttynä. Nykyisinhän taitaa raha ratkaista jäsenyyden. Yhtä ja toista on tarttunut ideapankkiin ruokintapaikoilla ja lintutorneilla.

Pidin kirjasta. Luen sen uudestaan. Rehellinen ja konstailematon kirja. Ei hienostelijoita varten, vaan raavaan ja särmäisen metsien miehen reppuun kuuluvaksi. Varmaan Honkalinnalle, valtakunnallisesti rankatulle luontokuvaajalle, löytyy kohderyhmää eräjäärien piiristä ja upeista luontokuvista kiinnostuneista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Ranuan Eläinpuisto – Suomen huippua

Rapsakka Ranuan reissu

Jääkarhuista ahmoihin ja tunturipöllöihin

Sitä tuli ajaa köröteltyä Lappeenrannasta Ranualle melkein yhtä soittoa. Onneksi leirinnän todella ymmärtäväinen työntekijä odotti vielä illan vaihtuessa yöpuoleksi avaimineen ovella.

Henkilökunnan hymyt ihan hivelivät sydänalaa – ja sinne jäivät. Aamulla sitten kohti eläinpuistoa – tai sitten ei. Auton eturengas oli vaurioitunut. Mutta kohtapa leirinnästä hälytettiin hinausauto paikalle ja homma hoitui ihan kivasti. Tietysti piti raottaa lompakkoa, mutta se nyt oli vähin mitä voi toivoa, kun kyseessä oli lauantaiaamu. Hinausauton kuljettajalla oli ollut vielä yötyötäkin, joten hän oli todellinen sankari. Väsymystä en huomannut.

Mutta voi – vielä lisävaikeuksia. Joku hihna sirkutti auton keulilla kuin linnunpoikaset pesässään. Siitäpä ei päästykään ihan helpolla. Lauantaina ei vikaa voitu korjata ja toimittajanrenttu sai kylmää vasten kasvoja. Piti ihan kääntää auton kokka takaisin kohti Etelä-Karjalaa. No eipä hätää. Arveltiin tulla vaimon kanssa uudestaan elokuun tietämissä.

Eläinpuiston upeiden kävelysiltojen ( joita äitivanhanikin taannoin ylisti ja jotka sopivat hyvin vammaisille) alkupäässä piti kätellä itsensä jääkarhu. Kiva idea. Hatunnosto innovoijille.

Nikoniini tarttui kurkea, jääkarhua, tunturipöllöä, kotkaa, majavaa, hanhea, joutsenta, karhua, ahmaa ja jos vaikka mitä. Mikä parasta, niillä oli riittävästi tilaa juoksennella. Tuskin edes tajusivat olevansa eläintarhassa. Eläimet olivat pilvisellä säällä hyvin edukseen ja sehän sopi kameramiehille.

Siis mitä. Mielestäni reissu kyllä onnistui ihan excellent plussan arvoisesti. Henkilökunta puistossa oli tosi valikoitua sakkia ja asiakaspalvelu pelasi. Leirinnässä nukuin aivan ruususen unta, etenkin kun muistin varata matkaan omat lakanat ( mikä vinkiksi Ranuan rantaleirinnän mökkejä käyttäville).

Lapin luonnon karu kauneus ja loisteliaisuus näkyy hyvin jo tällä korkeudella. Tietysti puistoon ovat ammattilaiset valinneet edustavan lajiston pohjoisen eläinkunnasta. Taitaapa Ranua olla tällä hetkellä eläinpuistojen listalla ykkönen.

Jouko Varonen

toimittaja

luontokuvaaja

SARV:n jäsen

tunturipöllö miettii – mitä miettinee

jääkarhu pötköllään

karhun vesileikkejä

iso ”paha” susi virkeänä

ahma esittäytyy

 

Juha Laitalainen, Kuvaajien kuvia, valokuvapotretteja ja lempikuvia, Maahenki Kustannus

Nakukuvista Lapin kairoille

Hyvää valon käyttöä ja taiteellista silmää

Juha Laitalainen: Kuvaajien kuvia, valokuvaajapotretteja ja lempikuvia, Maahenki Kustannus

Tytöt appelsiineineen, tumman pojan tumma hymy, pääkallotutkielma, huopatossut, pappatunturimies maalta, tatuointeja ja veriroiskeita, pororaito tunturissa, jätkä kahvitauolla, levitettyjen hiusten taidetta, tunnelma poikamiesten boksista, nakukuva hurmion hetkestä, nuori jalislupaus Afrikasta, koira puhaltaa poliisiratsiassa, herkkä uintikuva, jne…

Ihan oli kiva katsella näitä kuvaajataiturien lempikuvia omasta tuotannostaan. Iloa olisin kaivannut enemmän naamakuviin, koska jokaisesta kuvaajasta on mukana myös potretti. Niihinkin olisi tarvittu mielikuvitusta. Näyttivät räpsäistyiltä melkoisessa kiireessä. Vanhan kuvaajien neuvon muistan:

– Tee pari päivää heinätöitä tai savottaa yhdessä kuvattavien kanssa, niin saat todella kivoja kuvia, joissa on syvyyttä ja iloa.

Nyt mennään yleensä suomalaisen perusilmeen ja kolkkouden kautta, siis naama kuin muikkuvasusta katsojalla ja paljon tummasävyjä.

Katselin kirjan useaan kertaan. Kirjan toimittajakin tuumii, että usein kuvaajan lempikuva on aika vaatimaton verrattuna muuhun tuotantoon. Silti on aina upeaa katsella tosi hyvien kuvaajien taidokasta valonkäyttöä, eläytymistä, teknistä osaamista ja taiteellista silmää sisältäviä otoksia.

Jos kirjasta etsii huippuja, niin ehdottomasti mm. keski-ikäinen pariskunta tuulessa kesäisessä kaislikossa, afrikkalaispoika peippailemassa jalkapallon kanssa ja haaveilemassa leveämmästä leivästä, sumuinen metsä hirvineen, miljöökuva miehistä päivälevolla pötköllään lattiamatolla, jne…

Innostun aina tosi gurujen valokuvista. Itse olen myös harrastanut valokuvausta kymmenvuotiaasta, silloin saksalaisella Browniella, toiminut yliopiston kamerakerhon puheenjohtajana, maakuntalehden luontotoimittajana, jne…

Tykkäsin. Enemmän olisin toivonut iloa kuviin. Lieneekö niin, että tosi valokuvataide on haudanvakavaa. Hymynvirne kuvattavan kasvoilla on minulle tärkeä ja kertoo positiivisesta suhtautumisesta elämään. Siihen vaaditaan taitoa ja henkisiä voimavaroja kuvaajalta. Pieni small talk auttaa usein.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen