Taito tehdä hyvä vaikutus, Minerva kustannus 2019

Ensivaikutelma on tärkeä

Upea opas nuorille ja vanhemmille

Angela Ahola: Taito tehdä hyvä vaikutus, Minerva kustannus, 2019

Usein pomot googlaavat nykyisin työhönhakijan Linkedln-sivut ja Facebook profiilin, ennenkuin tekevät työhönottopäätöksen.

Yhä on kuitenkin tärkeä wanha kunnon ensivaikutelma. Asiaa on vaikea selittää muuten kuin sillä, että kehonkieli ja kasvot paljastavat kyllä henkilön psyykestä varsin paljon. Niinpä sanotaan, että hyvä ”jätkä” pääsee töihin, olipa papereita tai ei, tai ainakaan eksaktia pätevyyttä.

No niin tai näin. Itsetunto paistaa kyllä jo muutamassa sekunnissa ihmisen naamasta ja silmistä. Semmoisella hemmolla on jotakin annettavaa myös muille ja that´s it.

Entäs sitten parisuhteet. Ne ovatkin mutkallisempaa ainesta. Komistus voi joskus saada tytöltä käsilaukusta lättyyn, ja joku hiljainen jarrumies kiinnostaa taas ihan vietävästi. Niin se vain on. Rakkauden ja ihastumisen tiet ovat joskus arvaamattomia.

Toki siisti ja hyvinkäyttäytyvä herrasmies aina huomataan. Epäsosiaalisen habituksen omaava saa varmasti pakit tanssilattiallakin ja tyttöjen penkki tyhjenee nopsasti kun tämmöinen kaveri harppoo kohti hakeakseen tanssiin.

Hyvään ensivaikutelmaan riittää silmänräpäys ja sama pätee myös ihastumiseen ja rakastumiseen. Kun päästään puheisiin, niin kohtapa erottuvat viisaalle tytölle ne, joilla ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Joku naisenpuoli tietysti valitsee miehen, joka näyttää äveriäältä tai menestyvältä. Niinpä nuoret lääkärikomistukset ovat usein monen naisen mieleen aivan ammatin perusteella. Tietysti ammatti kielii myös älykkyydestä ja sosiaalisesta statuksesta.

Mieluusti lueskelin tätä upeaa opusta. Isäpapan ainut ohje minulle oli: ” Aina pitää olla suora.” Semmoinen henkilö, joka muistaa tämänkin säännön, ei voi olla aivan huono valinta työhön tai elämäntoveriksi. Taidanpa vielä lukea kirjan uudestaan. Jos vaikka joku helmi vilahti ohi silmieni.

Nuorille työnhakijoille opas on myös täyttä rautaa nyky-yhteiskunnassa. Olihan se ennen opas, jonka nimi oli: ” Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Lienee saman genren best-seller.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tähdet meren yllä, Suomalaisen tangon tarina, Into Kustannus

Tosi tango on rakastelua

Ennen taivas putoaa kuin tango katoaa

Timo Kalevi Forss: Tähdet meren yllä, Suomalaisen tangon tarina, Into-kustannus 2019

Olinpa kerran ukkomiehenä saanut luvan lähteä a-luokan lavatansseihin. Miehinen rivistö odotti naisia hakemaan. Lieneekö ollut minun Paul Sharkin valkoisen kolitsini ansiota, että eteeni tuli oikea kullannuppu. Pieteetillä päätin ottaa. Mutta tangon hurmiossa meinasivat vaimo ja lapset kyllä unohtua. Saattelin tyttösen lattialta, kun viimeiset tahdit olivat kajahtaneet ja Topi Sorsakoski marssi tauolle. Partnerin heleä nauru jäi muistikortille ellei ihan sydänalaan.

Mutta asiaan. Tämä todella hyvin tehty kirja käsittelee tangomusiikin historiaa maassamme. Eikä miten hyvänsä. Tuoretta on Forssin teksti ja tiedottavaa. Joku lisäanekdootti ei olisi kyllä ollut pahasta. Näitähän riittäisi:

– Innokkaat fanit saivat Lieksassa käydä katsomassa Olaa auton takapenkillä, jossa hän lepäili keikkaväsymystä pois.

– Tohmajärveläinen basisti ei saanut basson kieleen tekaisemaansa solmua kireälle, vaan sidos lipsui pahasti. Siinä kuululla solistilla oli hätä ja hyvä mieli.

– Badding oli aikanaan niin kuumaa kamaa, että lipunmyyjällä oli sivubisneksenä sytkärien myynti. Menivät kuumille kiville.

Ja taas kriitikkoparka lipsuu aiheesta. Mutta kirja on hyvä. Siinä käydään syntysanat ja kuuluisimmat laulajajulkkikset. Ola tietysti railakkaasti muita edellä, vaikka löysi vahvan äänenkäyttönsä vasta aikapoikana. Ola lauleli joskus ilman mikkiä ja toden totta, ääni kantoi helposti toiselle puolelle järveä ja veneet läksivät oitis liikkeelle.

Tangon nimistä puheenollen. Kirjassa esitellään Topi Kärki, Unto Mononen, Rauli Badding, Topi Sorsakoski, Esa Pulliainen, Eino Grön, Reijo Taipale, ja mitä näitä on. Paljon on asiaa myös tangon variaatioista ja mutaatioista, jotka tietysti mukauttivat tätä jaloa musiikin lajia sopivaksi kulloiseenkin ajanjaksoon. Lienee niin, että jopa tangomusiikin genreen on tullut muutoksia ajan oloon.

Hyvä kirja. Kertakaikkiaan. Jahas. Mutta pihkeinen, kellohan näyttää jo puoli neljää aamulla. Sitä on kriitikon kömmittävä pehkuihin muutamaksi tunniksi tänäkin yönä. Kirja koukutti hyvien kirjojen tapaan ja aikaorientaatio hävisi. Hui hai, mitäs tuosta. Jospa unessa tulee tangopartneriksi vaikka oma vaimo punaposkisena seitsentoistavuotiaana Öllölän lavalla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Antti Salo, Uuslöyttymaankoira

Verbaalisti valmista

Huumori kuin huovis-veikolla

Antti Salo: Uuslöyttymaankoira ja muita novelleja, Lector Kustannus 2019

Sehän on uusi humoristi tullut Suomenmaahan.

Kauan sitä on etsitty ja kauan petytty. Ei ole löytynyt Veikko Huovisen, Arto Paasilinnan sekä Kätkäläisen tekijän työn jatkajaa. Kätkäläinenkin taisi olla kopio Havukka-Ahon ajattelijasta samoin kuin nämä mielensäpahoittajat.

Nyt se on tässä. Tämä Antti Salo, maisterismies ja papin elkeitä kaihtamaton. Johan proosa taas puree ja mukana kirkasta voimannuttavaa huumoria, kuten huovisveikolla parhaimmillaan.

Niin se tulee talitintinkin elämä analysoitua ihan jälilleen ja vaikuttaapa siltä, että siinä linnunrääpäleessä on paljon suomalaista sisupussia, joka nousee vaikeuksien keskeltä kuin feeniks-lintu ja alkaa taas katsella tyttöjä, laittaa linnokkaat naisenpuolet sukua jatkamaan.

Ihan teki rinnan vasemmalla puolella hyvää tämä Salon proosa. Viimeksi niin on tapahtunut kun luin Veikon Lyhyet erikoiset. Ihme on, jos kirjailija ei nouse näillä jutuilla kirjalliseen plaaniin ja Suomen, kenties ulkomaiden kartalle.

Että mitä. Mielestäni kivaa ja analyyttista proosaa. Salolla tuntuu olevan aihelmia niin paljon, että alimmat happanevat. Siitä vain painokoneet jauhamaan. Tietysti vielä voisi vähän tiivistää ja jäntevöittää, ettei tulisi lukijalle pienenkään haukotuksen paikkaa.

Näin se Antti Salon proosa soljuu:

Pihassa puuhasteli pikkulintu, josta ei tiedetty, oliko se sieppo vai peippo vai mitä näitä oli. Hyttysiä söi ja piti pesää liiterin takana, ja etenkin pari viime päivää se oli koko ajan lennellyt pihassa, istui milloin mihinkin kyttäämään, kottikärryn kahvalle, kukkalootan reunaan, tähysteli ja kohta pyrähti…”

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Piko ja Fantasion: Kätketty luostari, Egmont kustannus 2019

Kaveri kateissa

Efektiivinen seikkailualbumi

Kätketty luostari, Piko ja Fantasion, Fournier, Egmont Kustannus 2019

Piko ja Fantasion joutuvat melkoisen pulman eteen. Rikollisjärjestö nimittäin nappaa heidän kaverinsa. Mutta voi hyvänen aika ja kertakaikkiaan. Kaveri sattuu olemaan silmänkääntäjä, joka taikoo rikollispomon vaikkapa tuhkakupiksi jos on sillä päällä.

Aivan kelpo seikkailu on kyseessä. Piko ja Fantasion kyllä koukuttavat nuoret lukijat, miksei aikuisetkin, koska hommassa on huumorimeininkiä.

Mitäs enempää kuin homma haisemaan. Lähdetään etsimään kaveria ja wanhasta luostarista löytyy rikollisten päämaja. Kukapa muu siellä häärii hauskuttamassa itseään pahisten kustannuksella kuin tämä kadonnut silmänkääntäjä.

Piko ja Fantasion on perinteinen ranskalais-belgialainen sarjakuva jota julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1938. Tintti ja Asterix vaikutteita löytyy albumista, tottakai. Sarjaa teki vuosina 1947 – 1968 André Franquin ja oli ehkä paras tässä hommassa.

Sarjan suosio on ollut suuri eri puolilla maailmaa. Siinä lienee sitä jotakin, jota minä vanheneva kriitikonjäärä, en oikein aina nappaa. Huumori on kyllä tosi hyvä asia ja sitähän menestyneimmissä sarjoissa riittää. Se nostaa seikkilun tehot uudelle levelille. Kukapa sitä totista torvensoittoa kauan jaksaa lueskella.

Ihan kivaa kamaa tämä juttu on, taiteellistakin omalla tavallaan. Tekijöiden esitystapa sopivan efektiivistä ja kuvailmaisu nuorten mieleen.

Joskus tietysti autojen romuttamista ja muita maneereita on liikaa, mutta makeita toistoja lukija yleensä odottaa.

Loppuidylli on kohdillaan ja tuntuu siltä, että viisainta onkin sankareiden naureskella joskus itselleen, mikä on kunnon huumorin tärkein niksi ja viisaus.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Yoko Tsuno 22, Odinin tuli, Egmont Kustannus 2019

Kaunis tyttö ja vaaran elkeet

Efektiivinen juttu nuorille

Yoko Tsuno, Odinin tuli, 22, Teksti ja kuvitus Roger Letloup: Egmont Kustannus 2019

Räväkkä ja sievä tyttö Yoko vierailee Saksanmaalla ja tutustuu vanhaan linnamiljööseen. Kohtapa alkaakin seikkailu, kun tyttö löytää mystisen laatikon, josta lähtee säde kun sitä hieroskelee ja aukaisee kannen. Mistäpä tyttö tietäisi, että taas ollaan tekemisissä vaarojen kanssa. Mutta niihin tämä viehättävä tyttölapsi on joutunut ennenkin, Sarjassa on ilmestynyt jo 22 sarjakuva-albumia.

Ihan kiltin makuista on kuitenkin juttu perusilmeeltään. Hommaa ei missään vaiheessa lasketa kovin raadolliselle tasolle. Mieluummin Yoko jäljittää Odinin tulen salaisuutta nuorten tapaan surffilautaillen ja kohtalaisen pliisujen konnien metkuja selvitellen.

Kirja sopii hyvin nuorille, jopa melkein unnukoille. Sen ilmiasu on positiivinen ja pahiksetkaan eivät missään vaiheessa ole aivan raskainta sarjaa, jotka yleensä ampuvat ensin ja kysyvät sitten. Toki esillä ovat todella pahat suunnitelmat. Sähköase kun voi surmansäteillään tehdä ilkeääkin jälkeä.

Odinin Tuli on tietynlainen pehmoseikkailu ja sankarityttö Yoko varmaan tuottaa kosteita unia monelle pisamanaamapojalle. Hänet kun on piirretty hyvin viehättäväksi ja sensuelliksi.

Kirjaan olisin odottanut kuitenkin vähän lisää särmää ja lisä huumorikaan ei olisi ollut pahitteeksi. Yokon seikkailut ovat kuitenkin löytäneet kohderyhmänsä niistä, jotka kysyvät kirjan hyväksyntää äidiltä, tai lukevat jämäkämpiä seikkailuja pikkutunneilla, taskulampun valossa, peiton alla. Äiti ja isukki kun ovat silloin oletettavasti jo unten mailla.

Niinhän sitä sanotaan, että kunnollisessa nuorten jutussa on oltava komeitä poikia, kauniita tyttöjä, pahiksia, kivoja seikkailuja ja vaaran kosketusta, sekä tietysti loppuidylli.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen