Palkkana pelko ja kuolema, Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat, Docendo Kustannus 2019

Punapakolaisten uusi kotimaa

Vireästä neuvostoyhteisöstä vainon kohteeksi

Ossi Kamppinen: Palkkana pelko ja kuolema, Neuvosto-Karjalan suomalaiset rakentajat, Docendo-kustannus 2019

Kun kansalaissota oli käyty ja uusi vaihe suomalaisten elämässä aloitettiin, jäivät jäljelle monet työtä ja toimeentuloa vailla olevat punaiset. Myös amerikoissa oli lamakausi ja suomalaisilla huonot ajat. Lisäksi Venäjän Karjala oli sopiva paikka monille loikkareille, jotka halusivat vakaata toimeentuloa. Sitä tarjosi näille kaikille Säde-yhteisö, joka perustettiin Karjalaan mm. nuoren neuvostoliiton tarpeita ajatellen.

Suomalaisyhteisön kukoistus kesti parikymmentä vuotta (v. 1920 – 1930).

Kirjan tekijällä on ollut myös mahdollisuus haastatella ikääntyneitä yhteisön jäseniä, jotka jäivät henkiin Stalinin vainoista ja teloituksista.

Puutavaraa riitti vientiin. Käyttöön saatiin kanadalaismallisia metsätyövälineitä. Maatalous kukoisti. Säde-yhteisössä toiminut, agronomi Ivan Petrov kirjoitti jopa kirjoja kollektiivisen maatalouden järjestämisestä. Yhteisö oli vireä ja edistyksellinen. Teollisuuskin veti hyvin. Suomalaisia oli porukassa parikymmentätuhatta.

Mutta sitten tuli Stalinin suuren terrorin aika ( v. 1937-1938). Vainoja, teloituksia, väkivaltaa. Suomalaisyhteisö hajosi.

Kirja on vaikuttava. Se sisältää positiivista ”pöhinää” ( saatiin omat kodit, suomenkielisiä sanoma- ja aikakauslehtiä ilmestyi, tehtaita ja voimalaitoksia rakennettiin, asukkaille tarjottiin viihdettä, jazz soi Petroskoin ravintoloissa, olot tehtiin mukaviksi).

Kirjan tekijä on saanut autenttista tietoa. Antti Tuuri ehti toki ennen vähemmän autenttisella kirjallaan ”Ikitie” ( joka on myös filmattu).

Kyseessä on ainutlaatuinen teksti- ja kuvadokumentti. Luin uutta ja mielenkiintoista tietoa kiinnostuneena. Tulipa sekin aukko historiantietoudessani paikattua.
Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Sirpa Ruotsalainen, Kyläni, Kaupunkini, Aarni Kustannus

Kivoja lapsuusmuistoja

Suomenkielen lehtori muistelee

Sirpa Ruotsalainen-Niskanen: Kyläni, Kaupunkini, Kustannus Aarni 2019

Kalat hyppivät kuin järjettömät kivien yli, hyvä etteivät laiturille pomppineet. Lokit seurasivat herkeämättä kututanssia, ja rantalepän suojissa oli pieni olento, joka sekin ihmetteli hopeakylkien totista leikkiä. Luulenpa, että se oli menninkäinen.”…

Sirpa Ruotsalaisen esikoisromaani hehkuu luonnon väreissä ja detaljeissa. Raikkaan tuulahduksen antavat myös lasten aivoitukset ja lämpimän rakastava koti-ilmapiiri.

Henkilöskaala on aika runsas. Myös lemmikkieläimet ovat värikkäitä persoonia. Tutulta tuntuu kun lukee siitä, miten lapset odottelivat kevään ensimmäisiä polkupyöräkelejä, tai jouluaaton riemuja, puhumattakaan hankikannoista, ensisuudelmasta, hamstereista ja undulaateista, kulkukauppiaasta polkupyörineen, lavatansseista, jne jne…

Kirjahan on kokonaisuudessaan kavalkadi niiltä ajoilta, joita nykynuoret voisivat pitää vaikkapa pappojen ja mummien kallisarvoisina muistoina. Onneksi tällainen kirja on tullut julki ja tarjoaa näitä iki-ihania tuntemuksia luettavaksi vaikka uudelleen ja uudelleen.

Pidin kirjasta ja tapani mukaan meni lähes aamupuoleen yötä tämän terapeuttisenkin lukukemuksen parissa. Kas, kun nykyisin ihmisillä on aina kiire, eikä aina ehdi edes pistäytymään metsäpolulla, jossa vanamon hennot kukat kertovat omaa kieltään tai pesäänsä suojeleva räkättirastas pommittaa täysosuman t-paidan olkapäälle. Mutta hui hai, se on vain luonnon rikkautta. Sellaiseen pitää olla aikaa, kuten kirjan kirjoittajalla on näköjään ollut. Kyllä Ruotsalainen-Niskanen yhdistelee myös aikuistuntojaan teokseen, joka toimii kauneuden, lämmön, ihmisrakkauden ja luonnonkin ehdoilla.

Kirjailija tuntee sanankäytön niksit toimittuaan mm. suomenkielen lehtorina. Jännitteitä olisin odottanut vähän lisää, mutta säröiset kertojat ovat sitten erikseen. Kirjalle löytyy oletettavasti kohderyhmää aina eläkeläisistä nuorisoon. Suosittelen lämmöllä kaikenikäisille.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Päivi Nerg/Nina Järvenkylä: Tiukka paikka, Docendo Kustannus

Tärkeitä turvapaikkatöitä

Päivi Nerg tilittää

Päivi Nerg/Nina Järvenkylä: Tiukka paikka, Docendo Kustannus 2019

Päivi Nergin, maisterin ja agronomin, kasvot tulivat tutuiksi televion katsojille vähintään silloin, kun maahamme alkoi virrata turvapaikanhakijoita vuosina 2015 – 2016.

No hälyt ja mediakuohunta laantuivat vähitellen ja alettiin jopa ymmärtää, että lähimmäistä on autettava, kun on hädän hetki.

Kansa vain otti pulttia koko asiasta, eivätkä Suomen päättäjät jääneet ilman palautetta. Aihe antoi mahdollisuuden populaareihin ilmiöihin, joita politiikassa käytettiin hyväksi sekä yksilö- että puoluetasolla. Yhä enemmän alettiin kuitenkin nähdä, että kyseessä oli myös humaani juttu, jota ei voinut ohittaa noin vain, rajat kiinni – mentaliteetilla.

Kohtapa kannuksensa turvapaikka-asian ratkojana saanut Nerg otettiin remmiin myös maakunta- ja sotevalmisteluun. Ajateltiin, että Nerg kyllä hoitelee senkin asian kuntoon. No, tiedämme kyllä, että ikiluukkujaa ei vielä keksitty, vaan homma lopahti ja keskeiset ministerit pistettiin oppositioon.

Kirja on monisyinen ja spekulatiivinen kannanotto, jota lukee mieluusti. Moni asia, joka kansalta jäi kiihkon ja vihapuheidenkin aikana huomioimatta, alkaa selkiytyä. Oltiin uuden edessä. Enää emme elä impivaarassa, vaan on otettava huomioon myös köyhien ja kärsivien asia, niin valtakunnallisesti kuin maailmanlaajuisesti. Pelkkä kolikon heittäminen kolehtihaaviin ei enää riitä. Tarvitaan kipeää tekeviä ratkaisuja.

Niin tai näin. Kirja on hyvä ja hyödyllinen ”jälkipyykki” suomalaisia hätkähdyttäneistä ajoista. Lueksin tapani mukaan teosta iltapuhteena ja aamutunnit olivat kyseessä ennen kuin kirjan takakansi kolahti käteen. Silmiä avaava kirja, kertakaikkiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Lyöjäkuningas, Sami Joukainen mailan varressa, Docendo Kustannus

Pesäpallolegenda Joukainen

Kansallispelin kiemuroita

Sami Joukainen/Harri Liekola: Lyöjäkuningas, Sami Joukainen mailan varressa, Docendo Kustannus 2019

On tullut seurailtua melkoisen railakkaita superpesisotteluita mm. Sotkamossa, Joensuussa ja Kiteellä. Itsellekin tuli peli tutuksi Joensuun yliopiston joukkuessa Suomea kierrellessä. Mutta nämä pelit olivat vain ystävyysmittelöitä. Oli sentään mukanamme Puurtilan entinen pääsarjapelaaja, joka klaarasi aina voiton meille joensuulaisille. Ja illanvietoissa laulu raikui.

Mutta asiaan. Sami Joukaista voisi nimittää pesäpallon mattinykäseksi tai paavonurmeksi, tai ainakin sinnepäin. Toki pesäpallo on vain suomalaisten ikioma urheilulaji, jonka ideoinnille ”tahko” Pihkala otti mallia mm. sotilastermistöstä. Joukainen tykitti pääsarjassa kunnioitettavan nelinumeroisen määrän juoksuja. Niinpä häntä revittiin rahatukut käsissä joka suuntaan. Mies oli maineensa huipulla melkoinen kansan villitsijä. Mutta sitten tuli sitä sopupelisotkua ja lupaava plaani katkesi vähäksi aikaa.

Tuli vielä pelimatkalla kolari ja jälkiseuraamukset aiheuttivat jo melkein miehen siirtymisen Yläkerran Ukon kipparoimaan joukkueeseen pilven reunalle. Ja siitäpä ei mies enää tointunut, vaikka teki monta yritystä pääsarjatasolle, kun kysyjiä ja rahaa riitti. Pitkä oli Joukaisen yritys pistää kohtalolle hanttiin. Lopulta järki voitti. Mutta jäljelle jäi paljon ”lapsille kerrottavaa” menneistä uroteoista.

Kirjahan on todella maittava lukukokemus entiselle pesäpallomiehellekin ja jonkin verran siinä raotellaan myös henkilöhistoriaa ja kulissien takaista roihahtelua. Ihan käsikähmään intoutuivat pesäpallovaikuttajat.

No mutta. Laji elää ja voi hyvin kun aina putkahtelee esille uusia ”joukaisia” ja kentän laidoilla riittää väkeä. Kiva ja rehellinen kirja kertakaikkiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Erkka Westerlund, Manu Tuppurainen, Elämän peliä

Ihmisläheisen valmentajan mietteitä

Elämämme on jatkuvaa oppimista

Erkka Westerlund/Manu Tuppurainen: Erkka, Elämän peliä, Valmentava johtaminen, Fitra 2019

Erkka oli se jääkiekkomies, joka ei kiljunut aitiossa, ei saanut koskaan porttikieltoa seuraan matsiin epäasiallisen käytöksen vuoksi, ei tsempannut kiroillen, kun ”pojilla” meni huonosti.

Itselleni jäi vuosien varrella mieleen hänen positiivinen auransa, joka näkyi vaikka televisioruudusta ja lehtien palstoilta. Jääkiekkoilijoiden menestysresepteistä en tiedä paljoakaan, mutta luulen että kokonaisvaltainen ja yksilöitä huomioiva lähestymistapa on paras niin pelikentillä, kuin vaikka rehtorin ja opettajan työssä. Itse totesin tämän opetustyössä ja aikuiskasvatuksen ohjaajana. Saman voin kokea vaikka vieraan ihmisen kanssa jutellessa. Pitää kuunnella, osallistua, ymmärtää. Ei joka tilanteessa työntää itseänsä esille.

Erkka Westerlund oli puikoissa mm. kiekkoleijonien Riikan ja Moskovan MM-kisoissa, Sotshin olympialaisissa ja Minskin MM-kisoissa. Hyvälle miehelle riitti hommia myös KHL-valmentajana vain muutamia meriittejä mainitakseni.

Erkka lähti siitä, missä muut eivät onnistuneet. Hänellä oli lämpöä ja läheisyyttä, hän loi enemmän joukkuehenkeä kuin kukaan muu. Tämäkin kirja sopisi yhtä hyvin elämäntaitokirjaksi kuin konsanaan jääkiekkomiehen elämänkerraksi.

Mutta lieneekö kuitenkin niin, kuin usein joutuu huomaamaan. Kiltit jyrätään alle, kun tosipaikka tulee. Siinä lämmöt karisevat kun itseä 30 senttiä pidempi jätkä taklaa sinut pleksiin pää edellä. Siis olen haistavinani paikan myös niille, jotka pelaavat ”elämän ja urheilun peliä” rankemmin näkemyksin. No, hyvä niin tai näin.

Itse olen ”erkan miehiä” mitä tulee elämänkatsomukseen. Mutta en kyllä käännä enää toista poskea jos joku nappaa minua ronskisti päin lättyä. Sen on elämä opettanut.

Mainio elämänkerta. Siinä nostetaan hyvät arvot kunniaan. Oletettavasti minut siirrettäisiin syrjään jääkiekkovalmentajan paikalta jo alkumetreillä. Siellä tarvitaan myös kovuutta, kostamista, dominointia ja raakaa väkivaltaa. Sillä saadaan porukan kassakone kilkattamaan iloisesti.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja

Kilven koskettava päiväkirja

Vanhuudesta, yksinäisyydestä, ikävöinnistä

Eeva Kilpi: Sininen muistikirja, WSOY 2019

Niin on taas käynyt, että Eeva Kilven laaja lukijapiiri sai uutukaisen kirjan syksyn pimeisiin iltoihin. No, yleensä nämä Kilven kirjat ovat viimeisen kahdenkymmen vuoden ajalta olleet yhtä päiväkirjaa, rikkaasti assosioivalla skaalalla, yksinäisyyden kuvajaisista vaikkapa naisasiaan ja jumalasuhteisiin.

Naisella on aina ollut mieheen suunnattoman suuri seksuaalinen valta. Mutta se ei riitä naiselle. Nainen haluaa tasa-arvoa. Tasa-arvo ei perustu seksuaalisuuteen, vaan oikeudenmukaisuuteen. Se on ihmisarvoa. Ihmisten keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaa ansioitten tunnustamista yhteiskunnassa, perheessä, työssä, ihmissuhteissa.”

Kilpi hyppää päiväkirjassaan notkeasti vanhenemisen analyysista ja terveyden krempoista ihmiskunnan syyttelyyn ja luomakunnan hyväksikäyttöön. Hän kärjistää niinkin, että ihminen on luomakuntaa pilaava epäsikiö evoluution ketjussa.

Joskus kirjailija on enemmän juttupäällä, joskus päivän saldoksi riittää vain mietelause. Niissä Kilpi kiteyttää teemojaan, jos mahdollista, selkeään ja karsittuun asuun. Elämää hän pitää alituisena jännitystilana ja onnea vaikka hetkellisenä erosta tästä mielen kiirastulesta. Hän tuumii, että vanhakin ihminen on ikuisesti nuori ytimeltään. Vuosien mittaan tulee mukaan paljon hyödyllistä, värikästä, vivahteita, viisautta.

Kirjahan on täyttä kultaa Kilven lukijoille. Jos teemat ovat usein mollivoittoisia, pilkistää aurinkokin sopivasti esille, kuin syksyisten harsopilvien takaa. Silloin maisema hymyilee ja ihmisen osa, vaikka onkin joskus vaikea, näyttäytyy arvokkaan kauniina kokemuksena.

Kirja on koottu päiväkirjamerkinnöistä kahdenkymmenen viime vuoden ajalta. Kilven teemaston kun tietää, niin lukija orientoituu piankin tähän mielenmaisemaan ja nauttii, nauttii…

Teos on todellinen makupala suomalaiselle, melankoliaan taipuvaiselle lukijalle. Mukana on myös rohtoa ikävään ja ahdistukseen tai mitä niitä sielun ja kehon vaivoja onkaan useimmilla ikääntyvillä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen