Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle, Otava Kustannus

Ihmisyys hakusessa

Vahvista kehoa ja mieltä

Jari Ehrnrooth: Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle, Otava Kustannus

Vähän norsunluutornista se kulttuurimies helmiään jakelee, mutta kyllä sieltä kirjasta voi kultahippuja vaskata aika kivasti. Joskus sattuu ränniin ihan isomuskin, kuten ajatus siitä, että ”valitse luonto”.

Luonto se friskaa psyykeä ja fysiikkaa. Joka päivä olisi vietettävä pari tuntia luonnossa, mieluummin puoli päivää. Susirajan poikana se oli minulla todellisuutta ja totista työtäkin joskus. Opittiin työn teko metsätöissä ja siitäpä tuli viisautta koko elämän iäksi.

– Pidä huoli, että kaikki lahjasi tulevat käyttöön

– Älä koskaan alistu

– Jalosta elinvoimaasi ja eettisyyttäsi

– Ei elämää voi hallita

– Kukaan ei ole koskaan riittävän hyvä

Ehrnrooth tunnetaan kulttuurihistorian ja sosiologian dosenttina, kolumnistina, kirjailijana, keskustelijana, jne…

Dosentin verbalistiikka on tietysti semmoista väitöskirjan kieltä ja joku voi väsähtääkkin kirjaan tutustuessaan. Mutta kannattaa toki yrittää. Mikään tosi hyvä ei ole helpolla saatavissa.

Toisaalta kirjantekijä puhuu joskus sydämellä ja selkeästi hivenen kliseisestikin.

Toteuta itseäsi muita varten.

Tarkoittaa, että sinä et säästele itseäsi vaan annat itsesi ja osaamisesi muiden käyttöön, koska vain siten sinulla on jokin suurempi tehtävä ja tarkoitus.

Menetelmiä on kaksi: työ ja rakkaus.

Kummassakaan et onnistu riittävän hyvin, jos et uskalla panna itseäsi täysillä likoon.”

Aina on hyvä lukea kirjoja, jotka tarjoavat elämänoppia.Tällainen vaatii enemmän kuin ”Miten saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” ja kohderyhmääkin on.  Älä lannistu heti. Minä koin jopa valaistuksen hetkiä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Tom Phillips, Ihmiset, Näin munasimme kaiken, Tammi Kustannus

Kun Mao rottia ja hyttysiä hävitti

Monenmoista typeryyttä maapallollamme

Tom Phillips: Ihmiset, Näin munasimme kaiken, Tammi Kustannus

Hyttyset levittivät malariaa ja rotat ruttoa. Kiinan kommunistisen puolueen ensimmäinen puheenjohtaja Mao päätti hoitaa nämä ongelmat kertaheitolla. Mutta Maopa ei tyytynyt näihin kahteen lajiin. Hän päätti listiä myös varpuset ja kärpäset huis hittoon.

Varpuset nimittäin söivät viljaa ja kärpäset olivat muuten inhottavia. Valtakunnallisessa kampanjassa vaadittiin kansalaisia ottamaan nirri pois mahdollisimman monelta näiden neljän lajin edustajalta. Koululaiset napsivat kivääreillä varpusia. Pesiä hävitettiin ja munia rikottiin.

Mutta mutta. Se ekologia pahalainen. Kun heinäsirkat pääsivät eroon miljardista hyönteissyöjästä ne alkoivat ahmia Kiinan viljelijöiden peltoja mittaamattomina pilvinä. Päästiin siis vanhaan tuttuun tilanteeseen – ojasta allikkoon.

Ja kaiken kukkuraksi, asiasta ei opittu juuri mitään. Esimerkiksi SARS – epidemiaa ”hoidettiin” pois hävittämällä maasta sivettikissat ja mäyrät sekä muutama muu laji. Olisikohan Korona-virus seuraavan munauksen paikka, vai joko ekologinen oppi meni perille. Jospa Yläkerran Ukko on kyllästynyt lopulta ja hävittää maapallolta pahimman mokansa – ihmiset.

Ihan oli opettavainen ja kiva kirja luettavaksi. Noin yksilötasollakin kun tulee tehtyä munauksia, enempiä tästä aiheesta puhumatta. Mainitsen kuitenkin nykyaikana yleiset parin viikon avioliitot ja parisuhteet, jotka on solmittu usein vahvassa kännissä tai ymmärtämättöminä.

Ihminen on ihminen. Typerä ja mistään oppimaton. Lyö päätään seinään kerta toisensa jälkeen. Yhdysvaltojen maihinnousuyritys Kuubaan Sikojenlahdella sai koko maailman naureskelemaan amerikkalaisten tyhmyyttä. Pieni määrä (muutamia kymmeniä) kottaraisia istutettiin Yhdysvaltoihin, New Yorkiin. Nyt niitä on Pohjois-Amerikassa vaivoiksi asti, noin 200 miljoonaa yksilöä.

Onhan näitä mokia:

Hyönteismyrkky DDT, Hitlerin pääsy johtoon, sodat, saasteet,ydinaseet, ilmastopolitiikka, jne jne…

Hyvä kirja vaikka silmäiltäväksi. Sen verbalistiikka on letkeää ja lukijaystävällistä. Silti liikutaan vahvasti faktatiedon jämerällä pohjalla, toki joskus kieli poskessa. Mutta sehän vain stimuloi lukijaa huikeisiin suorituksiin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Marika Riikonen: Hevostytöt, Art House Kustannus

Hevoshulluuden anatomiaa

Pilttuun siivouksesta ratsastustunnille

Marika Riikonen: Hevostytöt, Art House Kustannus 2020

Kirjoittelin aikanani mm. Kirjapaja Kustannukselle Jenna-sarjaa, jossa oli tyttösten jännitteisiä hevoskirjoja. Tuli tehtyä juttuja myös nuorten hevoslehtiin.

No piti käydä ottamassa tuntumaa aiheeseen Hubertus-seuran hevostalleilla. Siellä tytöt kantelivat heinäpaaleja hiki hatussa ja siivoilivat hevosenkakkaroita. Sanoivat saavansa palkaksi ilmaisia ratsastustunteja. Itsekin tietysti osallistuin töihin ja totesin puuhan melkoisen rankaksi. Hevostytöillä oli kuitenkin hymy herkässä.

Tämä kirja analysoi kiintymystä hevosiin oikein omakohtaisten kokemusten avulla:

– Minulle tuli vasta aikuisena valtava palo päästä hevosten luokse.

– Rakkaus hevosia kohtaan tuli minuun jo äidinmaidossa.

– Heti kun opin kävelemään, viipottelin vaipat jalassa tallille.

– Minulle tuli vaikea hevonen. Mutta kun se ensi kerran hirnui minut nähdessään, olin sulaa vahaa.

– Ihmisten kanssa en voi koskaan olla niin ”kokonainen” ja kokea niin rehellistä, hyväksyvää kohtaamista.

Mainio kirja ja todenmakuista analyysia. Aihelmissa löytyy monenmoista, jopa törskiä tyttöjen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Palkaton työ tallilla on myös tietynlaista filunkia ymmärtämättömien lasten kustannuksella. No esipuberteettiset tytöt löytävät hevosesta turvaa ja ymmärrystä. Se ei liene vähäarvoista.

Itse olen maalta kotoisin ja inkkariratsastus ilman satulaa tuli tutuksi. Niinhän se lienee että eläin ei ole epärehellinen kaveri. Ihmisistä ei yleensä voi sanoa samaa. Kun itkin surujani poski hevosen kylkeä vasten, tunsin melkoista helpotusta arjen paineiden keskellä.

Lienee kirjan ”esimerkeissä” aika paljon pinnallisia hevostyttöstereotypioita. Mutta ei sääntöä ilman poikkeusta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Soturikissat, Hehkuva tähti, Art House Kustannus

Jännitteinen kirjasarja nuorille

Soturikissojen kohtalo vaakalaudalla

Erin Hunter: Soturikissat, Hehkuva tähti, Art House 2020

Soturikissat-sarja on monisyinen seikkailu, jossa kissaklaanit valtaavat elintilaa ja välillä on myös verisiä taisteluja. Saagojen kirjoittaja Erin Hunter on salanimi usealle kirjailijalle.

Villit kissat elävät neljässä klaanissa Tähtiklaanin dominoidessa heitä. Tähtikaani on muodostunut kissojen kuolleista esi-isistä. Ne asuvat tähdissä ja vartioivat sekä ohjaavat eläviä kissoja.

Nykynuoriin vetoaa tällainen juoniaines joka on tarpeeksi rouhea varsinkin pojille. Nyt kissoja uhkaa vaarallinen sairaus, joka voi tuottaa tuhon koko kissayhteisölle. Pelastuksena olisi hehkuvan tähden löytyminen.

Kirjoittajien onnistuu kuvata uskottavantuntuisesti kissojen elämää, mielenliikkeitä, miljöitä, luontoa ja myyttisiäkin juoniaihelmia. Niinpä lukukokemus on kuin konsanaan katselisi elokuvaa, jossa on itse mukana päähenkilöiden arjessa.

Kissojen personointi onnistuu mallikkaasti ja niinpä steretypioita on tässä kekseliäässä projektissa aika vähän. Sen sijaan olen kyllä lukenut paljon tämäntyylisellä teema-aineksella ja juonirakenteella toimivia nuortenkirjoja. Perusjuttuhan tietysti on hyvä-paha – akseli. Nyt kokonaisuus on paisunut mangoiksi, novelleiksi ja kukaties lähiaikoina myös elokuvaversioksi.

On hyvä, että nuoria saadaan houkuteltua laatukirjallisuuden pariin, kun nykyaikana kovatasoisetkin teokset jäävät pölyttymään kirjaston hyllyihin. Kirjoitettu kirja katoaa tuskin koskaan, mutta äänikirjat, pelisovellukset, sun muut houkuttelevat nuoria enemmän kuin lukuhetket perinteistä kirjaa selaten. Taitaa jopa luku- ja kirjoitustaitokin olla nykylapsilla monesti hakusessa peruskoulun jälkeen.

Kivoja kirjoja nämä uusintapainoksiin ties monennen kerran ehtineet kissajännärit ovat. Kohderyhmänsä ovat löytäneet hyvin ja visat vinkuvat isällä ja äidillä kirjakaupassa. Parasta on, että lukukokemus ei vilahda heti loppuun, vaan homma jatkuu ja jatkuu kirjasta ja sovelluksesta toiseen turvallisesti.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Juice puhuu, Kootut muistelmat, Into Kustannus 2020

Sitähän kaljaa ja laulelua riitti

Juice muistelee

Juice puhuu musiikista, elämästä ja Tampereesta, Kootut muistelmat, Into-kustannus, 2020

Juicen muistavat kaikki. Itsekin voitin pokittikameran, kun osallistuin ”työn ääressä” – valokuvakisaan otoksella gurun lappeenrantakeikalta.

Vähän tietysti tätä lukukokemusta vesittää tuo ääninauhatallenteiden orjallinen toistaminen. Juice kun puhuu paljon ja stilisoinnille olisi ollut paikkaa jopa kielellisesti.

Arvokkaita dokumentteja tietysti pitää lukea ja mahtuuhan mukaan ihan kivoja anekdootteja muusikon taipaleelta. Paljon on mukana myös levytyshistorioita ja sensemmoista. Toisaalta Juicelta kyllä irtoaa tosi säröistä ja hauskaa puhetta, ei siinä mitään.

Jos sul on vetskari auki, ni ei muuta ku köysi kaulaan. Ihan totta! Jos sä pysäytät keikkabussin johonkin bussipysäkille ja meet mettään kuselle, ni siel on saatana poliisipartio ampumassa sut heti. Niin tapahtuu. Tää vaara on aina olemassa.”

Arvokas kirja, kertakaikkiaan. Kun Juicen tekstiä lukee, niin sehän on kuin rokkijumalan tai männyn oksalla istuvan gurun timanttista viisautta – noin yleensä. Antoi sitten Juice uudelle vaimolleen ääninauhat eikä kaljapäissään polttanut. Nyt niitä on ilo lukea kirjan sivuilta.

Juankoski antoi miehelle viirin palkkioksi mainoksen tekemisestä, mutta rokkitykkiä huvitti vähän, kun kunnanvaltuuston puheenjohtaja kysäisi viiriä pikaisesti luovuttaessaan, että mitä se tarkoittaa tämä ”Juankoski here I some”.

Tämä kallisarvoinen dokumenttikirja on luettava tarkkaan. Helmiä löytyy ja Juicen omintakeista huumoripuhetta. Taidanpa lukea ihan kahteen kertaan, kunhan tämä perjantaiyö vaihtuu vähitellen päiväksi. Vähän narsistiseksi Juice on kyllä päätynyt mutustellessaan maineensa päiviä ja lieveilmiöitä aina kohulehtien juttuja myöten. Oliskohan ollut kirjantekijöillä vähän pelkistämisen paikkaa laajassa nauhamateriaalissa. Tai olkoon, jokainen Juicen autenttinen sana on aarre. Mitä sitä kriitikonrenttu valittamaan. Naurunalaiseksi joutuu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Antto Terras, Viro, Into-kustannus 2020

Terras tykittää kivasti

Viron ”asiantuntijan” ilotulitus

Antto Terras: Viro, ( sensuroimaton), Into Kustannus 2020

Tämä teos syntyi täysin vahingossa, kuten suuret ja merkitykselliset hankkeet aina syntyvät. Haluankin jo tässä vaiheessa lausua vilpittömän kiitokseni tulevasta tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkuudesta ja sitä seuranneesta voitosta”,….

Jopas nyt jotakin. Viron tuntijan kirpeänhauska ”matkaopas” hakkaa kevyesti monet puisevat yritykset perehdyttää suomalaiset ystävämaamme monimuotoiseen ilmeeseen. Samalla nakutetaan hauskaa analyysia Suomesta, jota virolaiset pitävät yhä paratiisina. Eldorado häilyy pienen merimatkan takana. Suomesta saapuu nykyisin sekalaista porukkaa hakemaan kaljalastia tai muuta kivaa pilkkahintaan.

Terraksen kirjaa aloitin lukemaan illalla ja nousin jo aamuneljältä jatkamaan. Ihan oli sama tunne kuin olisin nukkumaan mennessä jättänyt juhlamokkaa pannuun ja se pitänyt hereillä koko yön.

Mutta asiaan. Lukiessa tulivat mieleen vaikkapa taannoisen humoristin Gerald W. Kussin matkakirjat Suomesta. Nekin ahmaisin ihan yhtenä suupalana niin kuin anoppi-ruustinnan tukevat piimäkakkusiivut. Humoristi nimittäin löytää tekstiinsä tosi napakoita ironiapiikkejä. Niin on myös Terrasin laita.

– Viro on edelleen monille kakkosluokan maa.

– Viron kansantalous nojaa monilta osin siihen, että Suomesta saavutaan kelillä kuin kelillä.

– Paras syy lähteä Viroon onkin se, että maa on niin erilainen. Vähän outo, hullu ja sopivasti arvaamaton.

Terras käsittelee omintakeiseen tapaansa Viron turistinähtävyydet ja suomalaisia kiinnostavat asiat. Kun analysoi retvakasti ja huumorilla, niin siinäpä sitä tulee katajaisen kansan suosiota. Kyllä Terras asiansa osaa. Tuumii, että Tallinkin laivalla tuhansittain matkustajia kusi pariinkin otteeseen housuunsa, kun hänet oli tilattu viihdyttäjäksi. Ja palkkioksi tuli porttikielto laivalle.

Nyt olisi kriikolla pakollisen loppumoitteen paikka. No latasempa suoraan. Pidä halavatun Antto suusi vähän soukemmalla. Joku voi vaikka vetää viruvalgeensa väärään kurkkuun.

Et siltappaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Elämä on hyvä, JUHAMATTI, Lector Kustannus

Symppis kansansuosikki

Raksalta kansan lempilapseksi

Juha Mäntylä/Jussi Mäkelä: Elämä on hyvä, JuhaMatti, Lector Kustannus 2020

Tykkään artistielämänkerroista niin kuin se entinen kylähullu puurosta ja moottorisahakarhuista. No leikki sikseen. Mäntylä ja Mäkelä ovat tehneet tosi ansiokkaan kirjan JuhaMatista iskelmälaulajan monivivahteisella taipaleella. Anekdoottejakaan ei teoksesta puutu ja nehän stimuloivat kriitikonrentun melkoiseen intoon. Legendaarinen kykyjen haistaja Topi Kärki vähän havahtui, mutta ei innostunut nuoren laulajan äänenmuodostuksesta. Kehoitti laulamaan harjoituksen vuoksi naisten biisejä. Jaakko Salo ei tarjonnut levytyssopimusta, vaan tuumi, että Suomessa ei tarvita kahta Katri-Helenaa tai Markku Aroa.

Pitihän sitä hankkia leivänjatketta myös raksalla, Seinäjoen oskesterin solistina, Anneli Sarin keikoilla, jonkun Junnun kängissä, jne…

Anekdootteja riittää keikkamatkoilta:

…Pojat keksi, että jos menet alasti huoltoasemalle sisälle, lyöt kämmeneellä kassakoneeseen ja huudat JEE JEE, saat 240 markkaa…”

…Yhtyeen rumpali alkoi asemalle päästyään huutamaan ja möykkäämään, että kaveri pitäisi päästää putkasta pois, koska matkaa pitäisi jatkaa. Tämä ei kuitenkaan ollut onnistunut vaan myös möykkäävä rumpali teljettiin putkaan”…

…Kone piti hirveää meteliä ja se tärisi ja heilui koko lennon ajan. Tuntui että jokainen koneessa oleva pelkäsi, ainakin me kaikki soittajat pelkäsimme, sen voin myöntää…mutta Sorsanperälle ehdittiin ajoissa ja saimme soittaa täydelle salille”…

Että mitä. Vaikuttaapa siltä, että kirjalle löytyy innostunutta kohderyhmää kosolti. Teosta voi myös nimittää selkeän ja lukijaystävällisen taiton sekä runsaan ja ansiokkaan kuvituksensa tiimoilta myös fanikirjaksi.

Ja kunnian kukkohan se alkoi laulaa JuhaMatille, kun suomalainen on sitkis yrittämään valitsemiinsa päämääriin. Miestä on viety ja viedään vieläkin kuin sitä kuuluisaa litran mittaa. Toki verottajamörkö on kummitellut ja artistin painajainen, ylinopeus,on keventänyt takataskua. Mutta hui hai. Kunnon mies menee tällaisista pienistä vaikeuksista yli että heilahtaa.

Löytyy minultakin You Tube – virityksiä omalla nimelläni, joten jotain iskelmien teosta tiedän. JuhaMatti on kuitenkin gurun arvonimensä ansainnut kovalla työllä. Kriitikonrenttu nostaa hattua.

Hienoista kielenkorjausta, suomenkielen abrobaturini hikisesti suorittaneena, olisin vielä odottanut tekstiin oikolukuvaiheessa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Loiri, Jari Tervo, Otava Kustannus 2020

Monilahjainen Loiri

Synnytyssairaalasta viimeiseen sikariin

Jari Tervo: Loiri., Otava Kustannus

Loirihan oli tietysti etevä joka alalla, aina jalkapallomaalivahdin hommista kuppiin sylkemättömään estraditaiteilijaan ja naureskelevasta kulkurista kansan rakastamaan Uuno Turhapuroon, vain muutamia meriittejä mainitakseni.

Kun Jari Tervo on puikoissa elämänkerturina, niin moinen Teos saa visat vinkumaan kirjakaupoissa ja markettien kirjaosastoilta on Loiri-tiiliskivi napattava ensimmäisenä mukaan.

Itkevä poika junan perässä muistetaan, joulukonsertit muistan itsekin nänhneeni livenä. Loiri aina komenteli kapallimestaria ihan huumorimielessä ja homma otettiin tietysti silloin uusiksi. Se oli tietysti sovittu kikka. Joskus jopa häivähti ajatus keisarin uusista vaatteista, jotka kyllä menivät kansaan kuin konsanaan naula mädänneeseen lehmiaitatolppaan.

Että mitä. Kirja on hyvä ja stimulaatiota lukemiseen ei tarvitse erikseen haeskella. Loiri on kansan rinnoissa, siellä vasemmalla puolella ja siksi kirja hotkaistaan heti tuoreeltaan. Hivenen vierastin tiettyä ahdettua tuntua ja minipientä tekstuuria tässä tiiliskivessä. Oletettavasti Loirilla olisi riittänyt juttua vaikka elämänkertatrilogiaan. Hivenen olisin toivonut lukijaystävällisempää taittoa ja tekstuuria tähän ”raamattuun”. Ehkä kaihiset ikäpaapat ja mummut olisivat ottaneet kirjan omakseen sadoin tuhansin. Mutta toisaalta, tämä ei ole fanikirja vaan tietynlainen elämänkerta.

Kuuntelen parhaillaan Loirin Lapin kesää. Itsellänikin on siitä kitara-mies – tulkinta You Tubella. Seuraavaksi vaihdan Loirin Nocturneen. Muistuvat mieleen myös ne koskettavat Inarin laulut, kuten Hyvää puuta. Mestari on kysymyksessä, mies joka muuttaa skitsofreniansa selviksi seteleiksi.

Haastattelija on tehnyt parhaansa. Oletettavasti nauhurin muistikortti toisensa jälkeen on täyttynyt. Mutta jos olisi ollut vähän tiivistämisen paikkaa, niin täytyy totuuden nimissä sanoa, että kello kävi jo aamuneljää, kun takakansi kolahti iltakahdeksalta aloittamassani lukukokemuksessa, jossa on myös viljalti anekdoottiainesta lukijaa stimuloimassa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Joustava mieli parisuhteessa, Duodecim Kustannus

Psykoterapeutin menestyskirja

Parisuhde vaatii paljon

Arto Pietikäinen: Joustava mieli parisuhteessa, Duodecim Kustannus

Pietikäinen puuttuu parisuhteen moniin riskitekijöihin tärkeässä Teoksessaan. Käsitellyksi tuee mm. pettäminen, josta toipuminen ei ole toiselle osapuolelle kovin helppoa. Pietikäinen tarjoaa tietysti anteeksiantoa. Se on ainut tie päästä tilanteeseen joka on itsesi kannalta paras. Petetty ei ehkä voi enää luottaa kumppaniinsa, mutta itseään voi aina auttaa. Repivästä suhtautumisesta seuraa vain vaikeuksia. Päivä päivältä pitää edetä tällä tiellä ja elvyttää katkeria tunteitaan ennalleen. Se on toisaalta kuin surun kohtaamista. Entistä et saa enää takaisin, mutta itsellesi voit olla armollinen. Samalla parisuhde muuttuu, jos mahdollista siedettäväksi ja mahdollisuudet arjen kestämiseen lisääntyvät.

…rakkaussuhteeseen kuuluvat kaikki inhimilliset tunteet: romantiikka, intohimo, syvä kiintymys, vihan tunteet, pettymykset ja turhautuminen. Tunteet vaihtelevat kaiken aikaa, arvot pysyvät. Rakkauden voi määritellä tunnetilana, mutta yhtä lailla se voidaan ymmärtää rakastavana, arvoja toteuttavana käyttäytymisenä.”

Olen huomannut, että voin tietoisesti karttaa tilanteita, ajatusketjuja ja puheenaiheita, joista seuraa parisuhteessa vaikeita tilanteita ja ”homman” eskaloitumista aina kriisiksi asti. Itsensä kannalta on paras tapa ”ottaa aikaa” ja suunnata ajatuksiaan tietoisesti pois ongelmakäyttäytymiseen johtavista malleista.

On pieniä vaikeuksia ja tosi suuria. Joskus vaikeudet parisuhteessa ovat vuoren korkuisia ja oman käsityskyvyn ulottumattomissa. Ehkä huomaat eläneesi elämän pituisessa valheessa.

Luonnnonläheisyyden olen kokenut omakohtaisesti hyvänä lääkkeenä. Luonto ei petä eikä narraa, jos puolisolla onkin paha tapa mennä parisuhteessa ja rehellisyydessä siitä missä aita on matalin. Joskus voi olla myös peiliin katsomisen paikka. Jos puoliso on yleisen mittapuun mukaan halveksittava ja ”outo” pitää antaa aikaa itselle ja yrittää suhtautua kunnioittavasti. Siinä tekee palveluksen parisuhteelleen ja ennen muuta myös itselleen.

Mutta asiaan. Pietikäisen kirjan aion lukea useaan kertaan, vaikka joskus vilahtaa mukaan ”ennen opittua” ja ”elämänkoulun alaluokkien” kamaa. Toistoisuudeltakaan ei tällaisessa Teoksessa voi aina välttyä, koska lopulta on vain vähän todella tärkeitä vinkkejä ja paljon neuvoja ja ohjeita, joita satelee ihmiselle ns. ystäviltä. Parisuhteessa pitää osata myös ”näytellä” jos se palvelee hyvää lopputulosta. Itsetunnon joutuu myymään monesti melko halvalla” jos aikoo pitää parisuhteensa kunnossa.

Sellaista elämä vain on. Ylläreitä täynnä. Muutut itse tai kärsit.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen