Riitta Uosukainen: Yhdessä, ihmohimosuhteesta hoivasuhteeseen, Tammi Kustannus 2020

No jopas nyt jotakin Riitta

Uosukaisten rakkaudenote pitää

Riitta Uosukainen: Yhdessä, Intohimosuhteesta hoivasuhteeseen, Tammi Kustannus 2020

…”Mieheni on kovin taitava peittämään ilmenemismuodot. Hän on valoisia ja hilpeä myös lääkärin seurassa. Hän kiistää kokonaan tyytymättömyyden, alavireisyyden, omatoimintakyvyttömyyden korostamisen, hidastumisen liikunnassa, levottoman yöunen ja näläntunteen”….

…”Alzheimer on tuonut tämän äkkikieltäytymisen – harvakseltaan mutta silti. Mies joka aina on tehnyt mitä lupasi ei voikaan pitää sanaansa, eikä auta keskustelu, loitsu eikä rukous”…

Omalla tahollani tiedän myös paljon yhtenevää kirjailijan kokemaan. Olen joskus tuuminut, että pystyn elämään vaikka tynnyrin pohjalla, jos on musiikkia ja kirjoja. Mutta näyttää tulevan aika, kun sitäkään ei enää suoda. Sitten ei olekaan muuta kuin oma pää, jossa on kautta aikain ollut luovuutta ja ideoita niin, että alimmat happanevat.

Uosukaisten kurimuksen kokenut taidokas säveltäjä, joka on ystäväni ja vieraillut paljon menetetyssä Karjalassa hankkimassa ideoita, tuumi joskus yllättäen, että enää ei siirry karjalan käkien kukunta nuottipaperille. Siis siinä halavatun omaishoitajan hommassa taitaa mennä se luovuuskin.

No Riitalla ja Topilla on keinonsa muistitautiinkin. Ennen riehakas rakkauselämä on vaihtunut läheisyyden lämmön antamiseksi kumppanille. Yksi muisto on kuulemma säilynyt noilta vesisängynloiskutusajoilta, Suuri tietosanakirja raisuissa rakkausleikeissä katkenneen sängynjalan paikalla.

No sattui minullekin kun appiukkorovasti tuli vierailemaan johtajaopettajan tilavassa lukaalissa ja kosketti sänkymme takautaan. Se rojahti lattialle. Ristinmerkinhän siinä humoristinen ortodoksirovasti livautti kolmeen kertaan. Nuoria ja viriilejä olivatten opettajatkin silloin kuokan ja sirpin aikana.

Mutta höpötykset sikseen. Lällykarjalainen ei vaan osaa lopettaa, kun on kerran aloittanut. Uosukaisen kirja kyllä stimuloi lukemaan. Monessa hän on ollut mukana, hänen mainetekojaan eduskuntatalon lisäsiipeä ja jämäkän puhemiehen roolia unohtamatta. Välillä jo arvelin, että pirtsakalta Riitalta on hymynvirne kadonnut kun elämä antaa ikääntyville koettavaksi usein semmoista, mikä ei ole mieleistä ja hauskaa.

Nyt visat vinkuvat Imatran, Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan kirjakaupoissa, koko suloista Suomeamme unohtamatta.

Nykyisin ikiliikkujia heitellään Arkadianmäellä esille alvariinsa ja Riittaa tarvittaisiin toppuuttelemaan, mutta tarvii se Topi – ressukkakin vielä enemmän. Ei kuulemma laskisi viereltään.

O tempora o mores

peijoona, en paremmin sano

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Miika Nousiainen: Pintaremontti, Otava Kustannus 2020

Älykköhän se Miklu on

Miun lemppari pisti taas klassikon

Miika Nousiainen: Pintaremontti, Otava 2020

…” pelkkä maitokin on mahdoton ostettava. Jostain tulee aina tietoa, että rasvattomassa on liian vähän rasvaa ja jotain pahoja aineosia ja sitten rasvainen on liian rasvaista. Ja luomua pitää olla, mutta luomumaito on homogenoimatonta, mitä sekin tarkoittaa. Maitoa on pakko juoda kalsiumin takia, mutta maito heikentää raudan imeytymistä ja aiheuttaa yskää, siksi kauramaito…koska ferritiini. Kun rauta ei imeydy kalsiumin kanssa. En saatana tiedä!” …

Kyllähän minä Miika Nousiaisen tunnen. Se on se katsojasta nähtynä vasemmanpuoleinen siellä mielensäpahoittajan ja muiden verbaalijätkien kanssa poskea soittamassa. Se ei katso heti sivulle, että miten hänen sutkauksensa muita, ja erityisesti juontajaa naurattavat, niinkuin muut, mielensäpahoittajaa myöten tekevät.

Älykkö on Miika ja kirjoista elokuvia tehty. Viehätti sekin, että hän uskalsi sanoa, että mies on perheessä kuin sylikoira, joka viedään heti piikille jos se alkaa voida henkisesti pahoin. Sen kertainen arvosana taisi olla 7- naisjuontajalta ja hiljaisuus lankesi porukkaan kuin äänekkään pieraisun jälkeen kirkkohäissä.

No mutta mitä halavattua minä nyt. Mennäänpä juoniosioon. Sami Heinonen siellä puuhailee, saadakseen vakituisia sensuaalipuuhia kämppäänsä, mutta sotkeutuu rikollisten ja jengien kanssa suhmurointiin.

Mikäpä siinä. Laitettaneen taas elokuvanteko työn alle ja visat vinkunevat kirjakaupoissa, kun eivät nämä nykyajan kännykät anna tilaa lukijan mielikuvitukselle kirjaa lukiessa. Miekin, 24:n kaupallisen kustanteen mies kävin aina kukoistuskaudellani piäkaupungissa lipittämässä julkkareiden viintä ja palasin lappeenrantaan mandoliinissa, maailman parasta junarataa ja arvokristallia mukanani. Ei vaan tullut niitä elokuvia eikä Topelius-palkintoa vaikka ehdokkaaksi kustantaja laittoi.

Tasan eivät onnenlahjat

Timanttimiehet ovat erikseen, niinkuin tämä Miklu

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

 

Timo Sandberg: Kostonkierre, Karisto Kustannus 2020

Sandberg tykittää jo viidettä Kekki-sarjassa

Sota-ajan jännitteet eskaloituvat

Timo Sandberg: Kostonkierre, Karisto 2020

Sota-ajalta on kerrottu monta tarinaa. Kansa ei unohda pettureita. Yksilötasollakin taistellaan välirauhan aikana. Työnjohtaja Hovi päästetään päiviltä kuten myös iloluontoinen Saaga. Näyttää siltä, että he ovat liipaisseet liian läheltä arkoja puna-valko – miinakenttiä.

Sandberg on johdatellut historiaan perustuvan Kekki-sarjansa jo tähän viidenteen osaan. Siitähän se härdelli syntyy, kun sirpakkana tyttönä tunnettu Saaga Ahola saa kalmankyydin ja moni mies tietysti tuntee piston sydämen puolella.

Nykyiset jännitteet ja riitelyt ovat hyttysen tuhnu sota-ajan vainoharhaisten kostajaisten rinnalla. Niinpä Kekki saa selvitettäväksi todella kuumia perunoita. Tuskinpa niitä puna-valko – ja käpykaartiasetelmia on vieläkään kunnolla unohdettu. Siitä sitä sopii Sandbergin heittää rikosproosaa.

Monet vannoutuneet Sandberg – fanit, joita kyllä tunnen, odottavat hänen dekkareitaan kuin se entinen maatalon poika suutarin tuloa taloon tekemään roimuvarsilapikkaita. Mutta suutarit sikseen. Homma hoituu Sandbergilta, ihan mallikkaasti. Tämähän sopii taannoiselle johtolanka-voittajalle ( Mustamäki).

Mitäs sitä joutavaa tasoa laskemaan, vaikka joskus on havaittavissa semmoistakin, että napakan esikoisen jälkeen tulee sitten muutama kirja silkkoa, tai sitten koko loppu-ura.

No dekkarintekijöillä on siitä kiva duuni, että kansa ei kyllästy veren makuun ja maukkaisiin juonenkulkuihin. Entinen kustantajani sanoi minulle, 24 kaupallista julkaisseelle, että jospa Jouko alkaisit tehdä dekkareita. Niillä se kassakone kilkattaa.

Mutta asiaan. Tämänkertainen aihepiiri on todella rankkaa virittelyä stimuloiva ja Sandberg kyllä käyttää teemat ja juonet hyväkseen sataprosenttisesti. Ei siinä antisankareita ja irvailuja tarvita, vaan ihan jämäkkää, totisenoloista vientiä, niin kuin entisellä peräkammarinpojalla Öllölän lavalla, naistentansseissa.

Olokeettepa hyvät, sanoo Timo varmaan.

Syksyn menestys on taas tehtailtu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Hermann Göring Nousu ja tuho, Minerva Kustannus 2020

Holokaustijeppe kelteisilllään

Hävittäjälentäjästä aatun jengiin

Heinrich Fraenkel/Roger Manvell: Hermann Göring, Nousu ja tuho, Minerva Kustannus 2020

Aihepiiriähän voi lähestyä kahdella tapaa, rankasti psykopaatin tuomiten tai analysoiden pahista ihmisenä, tuntevana ja jopa joskus ihan terveenoloisena ja sosiaalisesti taitavana verbaalimiehenä.

Niinpä esimerkiksi kävi psykiatrille, kun hänet laitettiin antamaan lausuntoa Göringin henkisesta kapasiteetista. Hermannihan kieputteli psykiatria 100 – 0 ja taisipa ihmissielun insinööri hupsahtaa ihan ihailijakaartiin. No myöhemmät vaiheet niin kallonkutistajalla kuin holokaustipomolla olivat semmoiset, että eipä niissä ole lapsille kerrottavaa. Loppu taisi olla vähemmän idyllin tyyppinen.

No, mitä minä nyt. Göring oli taitava manipuloija, ei kuitenkaan yhtä taitava kuin Aatu. Hän käytteli sujuvasti huumeita, kun oli siihen sairaalassa oppinut. Mahtavan taidekokoelman kerännyt mies oli myös taiteellinen. Yhteinen piirre itsensä Adolfin kanssa. Hitlerin kun oli valittava taiteenteko tai politiikka. Olen nähnyt hitlerin öljyväritöitä kuvina, eivätkä ne olleen mitään roiskaisuja. Joku olisi voinut nimittää jopa lupaaviksi. Mutta taideakatemiaan ei häntä hyväksytty ja loppu on todella murheellista historiaa.

Kirjan tekijät ovat paneutuneet huolella tehtäväänsä. Kaikki mahdollinen aineisto Göringistä on seulottu esille ja toisiaan sivuavat faktat punnittu. Joskus jopa tuntuu, että juukelista tehdään jopa sankaria. Mutta puntit kyllä pannaan tasapainoon ennemmin tai myöhemmin. Eikä se aatukaan tainnut aina ymmärtää kakkosmiestään, välitkin pääsivät kylmenemään.

Kirja on asiallinen ja uutta tietoa tarjoava teos. Historiafiikeille lienee oikein makupala. Itse joskus väsähdin, mutta uusia tieto aina virkistää. Ei Göring saanut minua manipuloitua haudan takaa niinkuin kirjan tekijöille joskus häivähdyksen verran käy.

Nappasi sitten myrkyt naamaan niinkuin aatukin ja sitäpä perintöä maailma ei lakkaa kipuilemasta koskaan.

Halavattu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Olli Sarpo, Sisäolennoista, Reuna-kustannus 2020

Kulttuurihenkilön mielenmaisemia

Koukuttavaa sekahedelmäsoppaa

Olli Sarpo: Sisäolennoista, Reuna Kustannus 2020

– Tämän päivän ihme oli, jos heräsit. Nauti siitä täysin siemauksin.

– Minä olen, itseni ruhtinas. Huomattava varallisuuteni suo minulle etuuksia ja vapauksia, jollaisista useimmat eivät saata edes unelmoida.

– Oleminen on hirmuista ristiriitojen aallokkoa.

– Eilinen päivä oli suuri seikkailu, joka sinun oli kohdattava. Halusitpa tai et.

Lueksin Sarpon kirjaa aamutuimaan, kun livahdin vaimon vierestä työhuoneen taiteilijaystävien koristamaan miljööseen. Katselin teosta, tutkailin ja mietiskelin. Sarpo tuntuu olevan monisyinen mies, jonka jutut vaihtelevat aina tupakansavuisen ukkokerhon tunnelmista taiteilijoiden tapaamisiin kulttuurimiljöissä, tai juoppoputkan kusenhajuisista hetkistä dominoivan opettajan henkiseen pasahtamiseen, puhumattakaan kirjeestä 16 – vuotiaalle ja jutusteluun monotonisen neiti ajan kanssa.

Että mitä. Näyttää Sarpo olevan semmoinen ikääntyvä henkilö, jolla on kertynyt koettua aikamoisen trilogian verran mielen tuhatteraiselle kovalevylle. No niitä on soma purkaa luettavaksi, vaikka tämmöisten  pienproosakirjojen muodossa.

Ensin arvelin, että joskohan osaan Sarpon usein hieman harmaasävyisiin juttuihin suhtautua ihan oikein tai niitä lähestyä niiden vaatimalla pieteetillä. Mieleen hiipi oma todellisuus ja se, että meitä elämän riipomia oman mielen ruhtinaita riittää.

Itse tunnen kuuluvani Ollin jengiin kun käyn psykiatrisilla istunnoilla R-kioskin ukkorinringin pakeilla päivittäin. Lipitetään kahvia ja joskus antaudutaan hiljaisempina päivinä kahdenkeskiseen järisyttävään psykoanalyysiin ihan syvissä vesissä. Huikataan lähtiessä, että näistähän ei sitten kerrota.

Ratevan kirjan on Sarpo tehnyt.

Lähden tästä, halavattu.

Kivat sulle Olli.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Isän varjo, WSOY Kustannus 2020

Herra varjele suomalaista miestä

Kimmo Oksanen tykittää isukista

Kimmo Oksanen: Isän varjo, WSOY 2020

…”Isä valokuvasi paljon. Ehkä hän yritti kuvilla säilyttää jotakin. Pelkäämmekö menettävämme jotakin, jos emme ota siitä kuvaa? Omistan isän kameramuseon. Kameroita on yksi jokaiselta vuosikymmeneltä.” …

…” Jeesus teki taikoja kuin Harry Houdini ja puhui kuin Vladimir Lenin. Tuollaisen yhdistelmän voimaa on mahdotonta vastustaa. Jeesuksen teot ja puheet asettuvat jonnekin faktan ja fiktion, taitavan lääketieteen, insinööritaidon, juridiikan, astronomian ja huuhaan välille”…

Sehän lienee niin, että kun poika kasvaa tuonne 13 – 17 ikävuoden välille, niin ennen siitä ei tule miestä, kunnes painaa oman isän lattian rakoon sekä henkisesti, että joskus fyysisesti. Olenpa moisen itsekin kokenut. Sehän on luonnon laki. Kasvoipa pojasta mimmoinen oluthemmo ja nelikymppinen rintaruokintamies hyvänsä, niin isää on kohdeltava kuin välttämätöntä riesaa, tai peräti tehtävä niin kuin Oksasen kirjan monimielinen kannen teksti antaa ymmärtää ”Minä tapoin isän”.

Jokaisella isällä on ollut ihanteita, niin elämän, naisen, kuin lasten suhteen. Isällä on tapana puhua suoraan mutta sitähän ei hienossa perheessä sallita. Naisilla on toisin. Vaimo elää rouvien kanssa kuin kala vedessä vaikka pää olisi täynnä pimeitä salaisuuksia.

Kerran joku hieno rouva kehotti isää juttelemaan teinityttären kanssa. Tämä kun oli ulkona ihan yhdeksään asti. No, isä kutsui tyttären puhutteluun ja myöhemmin rouva uteli tyttäreltä maireasti hymyillen, että mitä se Jorma sulle jutteli. Tytär tuumi: – Sanonko sanasta sanaan? – No jos tämän kerran, innostui rouva. Johon tytär virnistellen: – No faija tyrkkäsi, että naisen paras instrumentti elämän orkesterissa on pylly. Sen avulla homma hoituu.

No mutta mitäs minä nyt. Kiltti mutta melkein lannistettu kriitikonrenttu. Oksasen kirja on ihan kivaa luettavaa. Ei hän ole ensimmäinen, jolle autoritäärinen isä on tuonut lapsuuden traumoja kestettäväksi. Mieshän on verbaalisti taitava. Uskontokritikkiäkin tunkee väliin ja jos vaikka mitä ihan hengästykseen asti. Lieneekö jäänyt antamatta isälle lättyyn, kun poitsu noin vielä kipuilee. God bless papparaiset.

Halavattu ja hallelujaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Kalle Isokallio: Yhden miehen sote, Tammi Kustannus

Isokallio heittää hetulaa

Jospa vaikka tekoäly kuntaa johtamaan

Kalle Isokallio: Yhden miehen sote, Tammi 2020

…”kun päätökset tekee kone, johon on ohjelmoitu lakipykälät, tulee ainakin lain lain mukaisia ja oikein tehtyjä päätöksiä”…

…” Entä jos naapuri saa kimmokkeen tarjota isomminkin maatilamatkailua…Ja seuraavana kesänä ottaa enemmän vieraita…Puhdasta voittoa se semmoinen on, jos kesälämpimään aittaan panee pari petiä”…

Ei sote-uudistus paranna Raaseturun terveydenhoitoa. Ei uudistuksen tarkoitus ole parantaa kansalaisten asemaa. Sen tarkoitus on parantaa poliitikkojen asemaa”…

Isokallio pistää jäynää ihan hengästykseen asti ja tottahan se on, että tv:stä tutun miehen aivoitukset pistelevät teräviä piikkejä valtakunnan silmäätekevien ahteriin. Kukaties Kalle onkin vähän kuin woodoo-mies jolla on se pehmonukke. Aina kun kirjailija tökkää piikin hölmönä tuijottavaan taikakaluun, niin yksi tai useampi arkadianukko älähtää ja juoksee ottamaan rauhoittavia pastillirasiaksi naamioidusta purkista.

Kyllä mie Isokalliota diggaan. Semmoinen venkoilu esim. maaseudun ongelmien voittamiseksi kuuluu Isokallion repertuaarin maneereihin ja hän on käsitellyt teemaa mm. kieroihin yritystenperustajien suuntaan, jotka nostavat yritystuet ja lähtevät rahoineen lipimään jonnekin Kuubaan. Maalaismiesten ihmeteltäväksi jää vain tyhjilleen unohdettu teollisuushalli.

Kusetusta riittää maaseudunkin kustannuksella. Ostellaan tontteja, joille pitäisi nousta vaikka Ikean kaltainen kauppakeskus ja yrittäjä lipeää hommasta. Jättää horsmaa kasvavan aukion citykettujen ihmeteltäväksi ja kuntalaisten maksettavaksi.

Aina tarvitaan satiirikkoja. Isokallio on vakiinnuttanut paikkansa herrojen alter egona. Hän hyppii karvaisena piruna heidän olkapäällään ja tökkää aina välillä kolmipiikkisellä hiilihangolla ahteriin. Maaseudun punaniskoja poliitikkoja hän pitää törskisti pilkkanaan, mutta taitaa olla niin, että maaseutu se tässä hässäkässä vie lopullisen voiton. Kas kun etelästä yksi ja toinen jo haikailee asumaan entisten pakettipeltojen laitaan luomu-hirsimökkiin jossa vapina kahvikuppikädestä lakkaa ihan itsestään samoin kuin rauhottuu elohiiri silmänurkasta ja änkytys ja esiintymispelko ilman kymppitonneja tunnilta maksavia konsultteja.

Niin se vain on. Mestarismies on Isokallio.

Voi halavattu. En paremmin sano.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Petteri Nykky-Menestyksen tie, WSOY Kustannus 2020

Petteri Nykyn metodit

Salibandywelhon taikasoppa

Oskari Saari: Petteri Nykky, Menestyksen tie, WSOY 2020

Muistui mieleen nykky-kirjaa lukiessa se Suomen ensimmäinen jääkiekkokulta. Siellä se ystävällisen ja joviaalin näköinen Curt Lindström muhoili taustalla. Hänellä oli vankka ote yksilöihin ja sitä kautta koko porukkaan. Hän tiesi, että dominointi ei auta. Pojat pitää ottaa kokonaisvaltaisesti. Moni mielestään kova tappi huutaa suu vaahdossa ja välittää vain kullan kiillosta kaulahihnassa.

Petteri Nykkykin osaa kokonaisvaltaisuuden taidon. Hänelle menestys ei ole ainoa tärkeä asia, vaan pelaajien henkilökohtainen menestyminen niin elämässä kuin urheilussa. Jopa on tärkeä seikka. Koulunuorisokin vieraantuu opiskelusta, jos tuijotetaan vain pisatuloksiin, eikä piitata lapsista ihmisinä. Joku voi sanoa sitä lelliksi ajattelutavaksi, mutta tässä maailmassa on liian paljon kovia arvoja, jotka olisi syytä räätälöidä softimmiksi.

Juttelin joskus keihäänheittovalmentaja Kankaan kanssa, jonka tytöllä oli vähän henkisiä vaikeuksia, eikä keppi tahtonut lentää. Tuumin hänelle karjalaiseen tapaan, että ” elä sie vaadi liian paljon hältä, isän rakkaus on paljon tärkeämpää kuin sata keihästä”. Lieneekö sanoillani ollut painoarvoa, mene ja tiedä. Ystävällisesti Kangas ainakin kuunteli sanojani.

Mutta mitähän mie höpisen. Tämä Nykky-kirja on täyttä rautaa jokaiselle nuorison parissa työskentelevälle. Allekirjoitan täysin Nykyn metodin, vaikka koulunjohtajille, sairaalaväelle tai Suomen pisa-vetoiselle opetustyylille. Jotain on pielessä, jos urheilijat alkavat vieraantua henkisesti valmentajastaan ja voida pahoin. Koutsilla lienevät liian kovat piipussa” urheilijoidensa kanssa.

Tietysti teos on monipuolinen ja särmiä kaihtamaton opas valmennuksesta. Sudenkuoppiakaan ei kirjassa unohdeta tai epäonnistumisia. Itse uskon kuitenkin mm. koulunjohtajan ja vararehtorin uran tehneenä, että mies on löytänyt sateenkaaren päästä sen arkun, jossa kultamitaleita säilytetään.

Arkun kyljessä lukee hevosenkokoisin kirjaimin: Usko ihmiseen. Löydä sydän.”

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Marko Pulkkinen, Tieni huipulle, Tammi Kustannus 2020

Henkilöstövalmentaja nousee plaaniin

Mediamies kyllä tietää mistä puhuu

Marko Pulkkinen: Tieni huipulle, Tammi 2020

…” Harry pyyhkäisi yksittäisen hikipisaran nenänpielestään. Samalla hän mietti, oliko tv-ohjelmien tekeminen Suomessa niin heikoissa kantimissa, ettei niihin ollut enää varaa palkata toimittajiakaan. Koko tv-touhu muistutti enemmän urheiluseuran syystalkoita kuin ammattimaista työntekoa”…

Olen kyllä ollut henkilöstövalmentajan ringissä, jossa osallistujille annetaan kynä, paperia ja ohje riipustaa lapulle ongelmiaan. Sitten paperit kerättiin ja valmentaja tuumi, että näistä on apua seuraavassa yrityksen henkilöstövalmennuksessa. Juteltiin niitä näitä. Vilkuiltiin kelloa. Tuli vapahdus ja valmentaja jätti pomolle viiden tonnin laskun konsultoinnista.

Mutta kirjan päähenkilö, Harry, aikookin vähitellen päästä herrahissiin ja juttu uuden poliittisen puolueen perustamisineen saa jo surkuhupaisia käänteitä, kun veitsiäkin vilautellaan tupaillassa, vai mikäseolisekissanristiäinen jonka avulla Harry yritti pistää Uusi alku – puolueensa nousukiitoon.

No tunnen kyllä nämä kevyehkön viihteentekijät, jotka sujauttelevat aamuradiossa väliin herjoja väliin sutkauksia, jotka saavat juontajatarkaverin posket punottamaan. Semmoistahan se Pulkkinen on harrastanut ja sitä löytyy CV:stään.

Kirjahan itseasiassa on ihan sutjakkaa kerrontaa ja humoristista aikamme mediahömpän ja poliittisen pelin sekoitusta. Nouseepa itse idän karhukin esille, kun Harrystä tehdään uuden uljaan puolueen nokkamistä, joka havittelee vaaleissa jytkyjen jytkyä.

Lienee Pulkkisella totta jutuissaan ja analyyseissaan ainakin 40% verran. Semmoista se on populaarin viihteen teko ja Pulkkinen toisaalta syventelee antiaan isä-poika – suhteen tekohengityksellä, kuten kehuja saaneessa ”Syntax errorissaan”. Toki genren löytää helposti tuolta Isokallion tai jopa huovis-veken suunnalta. Kansa kun rakastaa niitä, jotka puhuvat suoraan, vaikka huumorin varjolla.

Juukeli soikoon ja hallelujaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen