Sotamies, Maanpuolustus tehtävänä ja kutsumuksena, Tammi Kustannus 2020

Elä luota vieraan apuun suomalainen

Kattava teos esim. kapiaisiksi aikoville

Joona Vuorenpää: Sotamies, Maanpuolustus tehtävänä ja kutsumuksena, Tammi Kustannus 2020

Majuri Vuorenpää ( s.1967) on puuhaillut paljon sekä kirjantekijänä, että tärkeissä sotilaspuuhissa mm. Etelä-Libanonissa. Kirjojakin on singahdellut esille puolikymmentä.

Ei turha mies ollenkaan.

Tässä tiiliskivessä hän esittelee sanoin ja kuvin mm. varautumisen tärkeyttä nykytilanteessa. Aina kun on syytä luottaa omaan kykyyn puolustaa maataan. Armeija-aikoinahan se idän vaara oli yleensä vaaroista mahtavin ja pojanklopeille opetettiin, miten tässä toimitaan jos vaikka taas pölähtää ”mainilanlaukauksia” tai muita tekosyitä tuhota lintukotomme.

Tässä kirjassa tuodaan kyllä esille mitä maanpuolustus nykyisin sisältää. Sitä löytyy tavallisen pystykorvan sijalle droneja, tekoälyä, robotteja, sci-fi – teknologiaa, jne… Nörtit pistävät hetkessä koko kansakunnan polvilleen, kun kaappailevat tietoja ja alkavat vaikka kiristää niiden avulla viattomia mielenvikaisia.

Jos esim. pomo käy salaisessa psykoterapiassa ja napsii pastillirasiaksi naamioidusta psyykenlääkepurkista pillereitä, niin kohtapa tulee kiristyskirje, että tietosi julkaistaan, jos et vähän jeesaile meitä vaikka nyt aluksi kymppitonnilla. Siinähän se silmäätekevän niska alkaa punottaa ja mitäpäs muuta kuin rahakirjeen laadintaan, kun salattuja asioita aikovat julkistaa.

Mutta asiaan Jouko, helevata.

Siis kirja on monipuolinen ja tarkka kuvaus maanpuolustuksen monisyisestä asiasta. Käsitellään ilmavoimat, rajavalvonta, koulutuspuoli, meripuolustus, varusmiespalvelu, maavoimat, panssarit, tykistö, jne jne…

Tyttärenpoika, jonka kanssa joskus vaihdetaan postia, tuumi kyselyyni aamuista, että hänpä on päättänyt jäädä kapiaiseksi armeijan leipiin. Mie siihen, että hallelujaaa. Mutta tokaisin, että pääsetpä nuorena eläkkeelle. Tapani kun on etsiä aina hyvä puoli asiasta kuin asiasta ja saada keskustelukaveri naureksimaan.

Kirja on monipuolinen ja tarkka teos ja tekijän kuvitus on kohillaan. En ole mikään erityinen militaristi, mutta tiedän, että vieraan apuun turvautuja on joskus todella vaikeuksissa. Kas kun usein muiden apu loppuu, kun tarvittaisiin tekoja, jopa yksityiselämässä.

Menenpä tästä kahvin keittoon, että heilahtaa.

Vaimolle pitää puurokin keittää.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Antti Salo: Mikä täällä kummittelee?, Lector Kustannus

Kun kummajainen kellarista huuteli

Räyhähengistä harmaisiin rouviin

Antti Salo: Mikä täällä kummittelee? Suomalaisen aaveen sielunmaisema, Lector Kustannus 2020

Isäukko se joskus oli vitsituulella vaikka ei paljon puhunut. Pisti semmoisia kummitusjuttujakin että ne porautuivat iäksi muistiin ja vielä aikuisena nostivat ihon kananlihalle. Isän jutuissa oli hyvä puoli, että niissä oli myös huumoria aimo annos:

Tulipa kulkumies taloon. Pyysi yösijaa. Sanoivat, että jos peräkammarissa uskallat yöpyä niin selvä se. Kävi mies nukkumaan, äidin antaman puuron syötyään. Alkoi jo olla horteessa, kun nurkasta hentoinen ääni: ”Tiällä ei ole kuin sie ja mie, tiällä ei ole kuin sie ja mie.” Heräsi ukkoraasu ja pisti tupakan sängyn laidalla.

Ja uudestaan unta yrittelemään. Kohtapa katon rajasta kuuluvammin: ”Tiällä ei ole kuin sie ja mie. Tiällä ei ole kuin sie ja mie.” Hätkähti ukko, mutta ei vähästä säikkynyt, kävi tutisevan kessukäärön jälkeen levolle. Ja eikös jälleen katon rajasta hirmuinen mölötys:

Tiällä ei ole kuin sie ja mie. Tiällä ei ole kuin sie ja mie.

Ukkopaha ihan horkassa pelosta. Sai kuitenkin tiuskaistua:

Kunhan saan nuo suappoot jalkaan, niin tiällä ei ole kuin sie.” Läksi enempiä kyselemättä. Vilkuili taakseen.

No nepä niistä viiden vuoden veteraanin jutuista. Kirjahan on ihan mahtava analyysi kummittelusta. On kummittelun historiaa, kummitusten tutkijoita, tarinoita mullan alla huutavista, rauhallisemmista, murheenmustasta everstistä, Tottisalmen kaunottarista, Olavinlinnan variaatioista, jne…

Parasta on, että kummittelua analysoidaan perinpohjaisesti. Lieneekö vaikka sukua unille ja painajaisille. Sanovat, että jos painajainen toistuu niin jokin asia pitää selvittää itselleen.

Kerran ”unikakkiainen” (=vanhan kansan ilmaisu) pelasti minutkin pulasta kun piti keksiä loppukoonti lastenkirjaani Kirjapaja Kustantajalle. Sieltä se tuli kuin valmiiksi kirjoitettuna, unen maailmoista. Kohta jo kirjoittelin nimmareitani Suomen ennakkomyynnin ykköskirjaan Akateemisessa kirjakaupassa. Kakkoseksi jäi itse Mauri Kunnas. Että se niistä unen avuista.

Höpisen halavattu aina joutavia, kriitikonrenttu. Tämä kirja on ehdottomasti luettava. Se on perusteellinen analyysi tämmöisistä ”rajantakaisista” ja myyttisistä asioista. Siitä Suomen kansa ei pääse mihinkään, että horoskoopit, metsäpolun laidan juurakot ja tuulten ulvonnat puhuvat meille omaa kummituskieltään. Mytologia on osa meitä, emmekä edes tahdo siitä eroon.

Sanon niin kuin ekaluokkalaiseni, joita opetin arvostelemaan satukirjoja: Tosi hyvä kirja, ei mitään moitittavaa. Ja kuvituksesta excellent ++. Mie tietysti sanoin, että olisi tikistettävä vaikka väkisin pari moitettakin, muuten teistä ei tule kriitikkoa ikinä.

No onhan siellä vähän väitöskirjafraseologiaa mukana, jos alkaa hiuksia halkomaan: Kansanusko aikamme kuvastimessa.” tai ” Aaveisuskon synty ja vaikutus maailmankäsitykseen”.

Mutta upeasti, syvästi ja ihmismieleen porautuvasti Salo asiat selittää. Avaa lukijan silmiä sielun salaisuuksiin päin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Terttu Autere: Sen edestään löytää, Karisto Kustannus

Autere punoo nostalgista

Dekkari viipurilaismiljöissä

Terttu Autere: Sen edestään löytää, Karisto Kustannus 2020

No, yleensähän romanttinen proosa koukuttaa helppojen lukukokemusten ystävät. Mutta, entäpä kun Autere yhdistää siihen toisen, jämäkän genren, dekkarivirittelyt.

Tavallisesti maalaiskylään tulee kaupunkilaistyttö, joka pistää paikallisten poikamiesten sydämet nitrojen partaalle. Nyt vain eletään viime vuosisadan alun viipurinostalgioissa kaarisiltoinen ja asioissa, jotka lauluntekijä tiivistää kivasti:

…jos toinen sanoo ei ei ei, toinen heti hem till mei…

Se vaan on vähän sillä tapaa, että kun miehenpuoli, niin kuin tämän romskun apteekkiharjoittelija Elias Sorri, joka on tullut jostakin pistämään naisväen päät humisemaan rakkauden sävelmiä, alkaa sotkemaan kuvioita, niin soppa on valmis. Elias on sitä maata, että hupsistakeikkaa ja rouvan antiikkisänky natisemaan liitoksissaan.

Apteekkari Elsa Hovila ja farmaseutti Hilkka Leikola ovat näkyvin taistelupari, kun puhelias Elias pistää parastaan. Oiva lukuromaani. Kohtapa joudutaan myös selvittelemään murhaa ja sitä rataa. Lääninetsivä Juhani Kuikka, joka on melkoinen ”susikoski” pystyy kyllä selvittelemään vaikeampiakin juttuja kuin ilmiselviä auervaara – syndroomia.

Lukaisin tämänkertaisen juhanikuikka-kirjan melkoisella intensiteetillä. Jopa niin, että vaimo tuli vierelle ja tuumi:

– Mitäs se ukko niin punaisin poskin lueskelee. Lienee taas niitä kirjoja, jotka kertovat iloisista naisista ja vielä iloisemmista miehenpuolista.

Mie siihen, että tää nyt sattuu olemaan dekkarikirja, joista sie et tietämäni mukaan juurikaan välitä. Verta ja suolenpätkiä niissä yleensä esitellään.

Että mitä: Autere on valinnut tämmöisen lukijaystävällisen proosan, jolle löytyy runsain mitoin kohderyhmää. Tietysti odottaisin juohevalta kirjoittajalta myös syventelevää antia, esim. nykyisin niin suosittua elämänkertagenreä.

Kaikhi hyvin. Dekkari jyrää aina, sanoi oma kustantannusjohtajani minulle, kun otettiin huikkaa kahdestaan katamariinissa Kiantajärvellä.

Hirmuinen kankainen tuli omatekoisesta, voi jumankekka.

Jatka Terttu, iloksi suurelle kohderyhmällesi.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen