Kuukausi: huhtikuu 2021

Suuri ja mahtava jenkkilä

Tarua ja totta Pohjois-Amerikasta

Markku Henriksson:Tähtilipun maa, Yhdysvaltain alueen historia, Tammi Kustannus, 2021

Inkkarit sepittivät semmoistakin, että taivasnainen putosi ylhäältä ja kuikat auttoivat häntä rakentamaan Pohjois- Amerikan kilpikonnan selkään. Taivasnainen oli onnekkaasti raskaana ja pianpa jenkkilä sai alkunsa.

Cherokeet kertoivat lapsilleen nuotiolla, että ensimmäiset ihmiset olivat sisar ja veli. Velipä mäiskäisi siskotyttöä kalalla ja käski tämän lisääntyä. Tästä innostuneena tyttö synnytti joka seitsemäs päivä. Johan alkoi tulla lisää väkeä.

Muistakin tarinoita tietysti on, niin kuin kunnon kansallisaarteistoista yleensä on poimittavissa. Suomalaisillahan oli Väinämöinen kumppaneineen, haahkan munat, ja sitä rataa.

Mutta asiaan. Kirjan tekijä on tehnyt todella tarkkaa työtä ja niinpä sivumäärä on karttunut lähelle tuhatta. Melkoinen ”biblia” on siis kysymyksessä.

Kirja alkaa muinaisista keihäänkärjistä ja inkkariajoilta.

Pianpa päästään siirtokunta-asioihin. Kohta ollaan vapaussodan ja vallankumouksen syövereissä. Sittenpä edetään presidentti Washingtonin kausiin ja sitä kautta pressa Jeffersoniin. Mustien asema oli pöydällä kun pohjoinen ja etelä tapella katistivat. Maatalous alkoi kasvaa ylituotantoon lännessä ja kohtapa kehityttiin suurvallaksi.

Käytiin ensimmäinen ja toinen maailmansota, joiden kulun jokainen valveutunut tietää.

Pamahti kylmä sotakin Neuvostoliiton kanssa ja J. F. Kennedy kiristi ruuvia liiankin tiukalle kun tuli tosi paikka. Mutta niin vain oli pressa kovasisuinen että vastapuolelta meni jotakin lahkeeseen ja Kuubaan matkalla olleet sotalaivat tekivät u-käännöksen.

Jopa päästään Nixonin, Fordin, Carterin, ym. koettelemuksiin ja skandaaleihin, kuten varttuneemmat hyvin muistavat. Filmitähti Reaganin hyvät ja pahat tulevat myös esille kirjassa.

Että mitä. Kirja on huolellisesti ja asiantuntemuksella tehty. Tietysti subjektiiviset kannanotot on, jos mahdollista, jätetty muihin teoksiin tai esitetty pieteetillä.

Kuvamateriaaliakin riittää. Kirjan taitto on selkeä ja lukijalle positiivinen kokemus. Eiköhän se tule aika, että Trumpia, Clintonia ja kumppaneitakin ruoditaan, mutta lähihistoria on siitä kimurantti juttu, että vasta aika selvittää asioita ja sitä, mikä meni oikein tai väärin, tai oliko oikein ottaa pressa median hampaisiin, kun hänellä olisi ollut muutakin tekemistä kuin selvittää jokapäiväisiä ja joutavia oikeusjuttuja.

Ennen pressoilla oli sentään vähän auktoriteettia, niin etteivät kaiken maailman paskiaiset päässeet nenille hyppimään. Suomen Urkilla ainakin giljotiini helähti heti, jos joku alkoi yksityisasioita oikomaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Rakel Liehun runollista proosaa

Kahden laatupianon taival

Rakel Liehu: Valaanluiset koskettimet, WSOY  Kustannus, 2020

Pianonrakentaja teki ”monumentikseen” kaksi tosi arvokasta pianoa. Lieneekö totta vai tarua, mutta toisessa oli norsunluiset ja toisessa valaanluiset koskettimet.

Rakel Liehun runolliseen proosaan voi jäädä koukkuun. Niinpä hän personoi pianot ja pistää 300 – sivuisen kirjan arvopianoiden monisyisestä keskustelusta ja -vaiheista. Siinä on hienostoa, Leningradin piiritystä, jne…, mutta lopulta musta valaanluinen soitin päätyy Kuusamon pappilaan. Valkoinen piano, se norsunluuluomus, viettää aikaansa piiritetyssä Leningradissa.

Liehu on palkittu mm. Runeberg-palkinnolla ja valtionpialkinnolla. Hänellä on vakiintunut kohderyhmä. Itsekin kuulun siihen. Omia runojani ja mietteitäni on luettu kolme kertaa Radio Ykkösen keskipäivän mietelauseena ja joku pohjoismainen runokisa meni nappiin.

Mutta sitten tulivat perhe, lapset ja minusta leivottiin koulunjohtaja-nuortenkirjailija-kriitikko perheen huoltamisen ohella. Kriitikon työtäpä on tullut tehtyä SARV:n jäsenenä jo 40 vuotta. Kymmeniä foorumeita on koettu.

Mutta asiaan. Liehun proosa on, niinkuin sanoin, miun maun mukkaan (lappeenrantalainen sanonta). Liehu on myös hurmannut kriitikot ja asiantuntijat. Siksipä laitan tähän vähän mestarin omasta efektiivisestäkin kynästä:

…” Ivanissa oli – perkele!…miehet saivat hänet nujerretuksi ja nostivat hänet vanhan pianon, Ivanin äidin perintöaarteen päälle, sitoivat hänet siihen tiukasti köysillään ja huusivat kasvot mustina solvauksia: – Jutsku pirulainen, nyt ei enää myrkytetä kaivoja, teurasteta lapsia ja imetä viatonta verta. … Saatana!”…

Niin, että vanhat lukijaa stimuloivat lait näkyvät olevan tarpeen myös runollisuuden ohessa. Muuten lukijan silmät alkavat lupsahdella ja uni-jukka vaivuttaa lueskelijan Rem-uneen.

Kiitos kirjasta taas Rakel

On kestettävä. Meitä kaunosieluja lyö kova maailma rankimmin. Pitää kasvattaa kuori. Pitää olla vahva. Mutta sittenpä katoavat siivet. Ikävä kyllä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

´

Kun lahkot alkavat dominoida

Tuhti paketti raakaa jännitystä

Jonas Bonnier: Lahkomurhat, True Crime – romaani uskonlahkon murhista Ruotsissa, Tammi Kustannus 2021

Onhan se todettu Suomessakin, että jopa pääkirkkokunnan papit dominoivat joskus kyläyhteisöä mennen tullen. Se toinen virallinen kirkkokunta muodostaa myös klikkejä, joissa suvut käyttävät raakaa henkistä väkivaltaa ja mustista salaisuuksista vaietaan. Voi sitä, joka erehtyy vuotamaan pimeitä, elämänikäisiä salaisuuksia. Itsekin olen viimemainittuun syyllistynyt ja koville on mies pistetty. Siihen soppaan ei edes virkavalta uskalla laittaa näppejään. Kun olin opettajana pohjoisessa, minulle vihjaistiin, että älä erehdy hankkimaan väritelevisiota, joka oli sen ajan villitys.

Väritelkkua katsottiin pahalla silmällä. Henkilökohtainen vapaus on siis sivuseikka niin pääkirkkokuntien kuin lahkojen piirissä vieläkin koto-Suomessamme. Mummoja hassutetaan tekemään työtä pappien ja kirkon hyväksi, kunnes lähdön hetki koittaa. Lahkojen koukkuun joutuneen hautajaiset tietää siitä, kun haudalle ilmestyy outo torvisoittokunta puhaltelemaan sulosointuja. Kas kun vainajan omaisuus on mennyt parempiin suihin samalla kun on luvattu sielun vilahtavan taivaisiin.

Mutta sepä siitä. Tässä lahkomurhat-kirjassa pastori ja lastentarhanopettaja – pariskunta muuttaa maalaisympäristöön tekemään rehtiä työtä. Kuinka ollakaan, Eva Skoog, ”Jeesuksen morsian” ja pappi Sindre Forsman ovat piankin apinana selässä niin muuttaneelle pariskunnalle kuin kyläläisille. Auta armias jos joku ei suostu kyykytykseen. Silloin iskevät taivahan salamat niskoittelijan päänuppiin. Mutta homma saa vielä hyytävämpiä käänteitä. Silloin täytyy maallisen esivallankin puuttua asiaan.

Kirjahan on todellinen kauhupakkaus, vaikka tuli mieleen myös suomalainen dekkarivirtuoosi Mauri Sariola, siis jostakin syystä. Hivenen on henkilögalleriassa ohutta stereotypiaa, mutta niinhän se on, että jos ei ole selkeää hyvä-paha jakoa, niin eihän semmoista romaania lue kukaan.

Olipahan semmoinen juttu, että totta toinen puoli. Ei ole harvinaista, jos joissakin piireissä listitään vieläkin tyttöjä ja poikia, tai laitetaan ikuiseen henkiseen karenssiin, kun puoliso ei ole lahkon hyväksymä, vaan löyhäsuinen hölöttäjä, joka ei osaa pitää salaisuuksia, eikä alistu mielivaltaan. Rahaakin pitäisi jaella kirkolle tai lahkolle kuin syksyinen haapa värilehtiään tuuleen.

Hyi hitto.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Viiankiaavan suosta vaikuttajaksi

Kansalaisvaikuttajan tarina

Riikka Karppinen ja Joonas Lehtonen: Sodankylän Jeanne d´ Arc, Tammi Kustannus 2021

Pohjoisen olot ovat karut. Ei sieltä monta julkkista ole löytynyt, tai merkittävää yhteiskunnallista vaikuttajaa. No Väyrysen Pate kyllä, mutta eipä hänellä ollut ”pärstälerroin” herranketkujen joukossa kummoinen. Ilmiselvä timantti olisi Paavo ollut Kekkosen ansiokkaan työn jatkajana, jollei mustamaalaus olisi ollut totaalista esim. mediassa. Oli liian rehellinen puheissaan.

No on sentään tukku vähemmän tunnettuja vaikuttajia, kuten Riikka Karppinen, jonka ura alkoi kotisuon puolustamisesta, kun malminetsijät ja rahanhimoiset herrat sen meinasivat tuhota jalometallien vuoksi.

Annetaanpa Karppisen vaikka kertoa joskus takkuisesta tiestään vihreiden johtoryhmään:

” …”Parin vuoden aikana hain yhteensä 11 kertaa eduskunta-avustajaksi vihreään eduskuntaryhmään ja kerran europarlamentaarikolle, mutta en tullut valituksi mihinkään avoimista paikoista. Haastatteluunkin minut kutsuttiin vain kerran…kuusitoistavuotiaana istuin ministerien kuultavana kaivoskysymyksistä…itse linnan juhlat olivat tietysti upea kokemus. Oli erikoista nähdä televisiosta tutut puitteet tosielämässä”…

Niinpä vain nähtiin, että yhden ihmisen panos ympäristöasioissa on myös tärkeä. Aluksi, kun  Karppinen kiinnostui vihreistä, hänen suora tyylinsä ei kiinnostanut, vihreiden vaikuttajat huitelivat suoramielisestä tytöstä ohi oikealta ja vasemmalta. Mutta Karppinen oli taistelijaluonne. Kävi armeijankin, ja puuttui heti siellä vallitsevaan henkiseen ilmapiiriin.

Olisi kai muuten kohonnut vaikka luutnantiksi, mutta sai kuitenkin ylikersantin natsat kaulukseen ja taas paljon oppia suomalaisten elämänlaadusta.

Kirjaa oli kiva lukea. Kansikuva ohjaa lukijan paremmin tuonne naisten romanttiseen genreen, mutta heti pääsee jyvälle homman todellisesta luonteesta ja sitä mukaa jää niin koukkuun, että minullakin meni pitkäperjantai teosta lukiessa.

Oikhein hyvä Riikka.

Lapissa – ja koko elämässä – on laitettava kova kovaa vastaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Koronavuoden kuulumisia

Taattua Mazzarellan jutustelua

Merete Mazzarella: Syksystä syksyyn, Tammi Kustannus 2021

…”Olen alusta pitäen ajatellut, että tahtoisin kuolla ensin, L. vierelläni, käsi hänen kädessään, mutta tajuan toiveeni itsekkyyden. L. on jo istunut yhden vaimon kuolinvuoteen vierellä, joten olisi vain oikein jos minä istuisin hänen.”…

…”Euroopassa murheenkryynejä eivät ole pelkästään Unkari ja Puola, vaan jossakin mielessä myös Boris Johnsonin Britannia ja nykyään jopa oma maamme, missä Perussuomalaiset on jo etukäteen päättänyt vastustaa eduskunnassa sitä, että valtakunnansyyttäjälle annettaisiin lupa syyttää kansanedustaja Juha Mäenpäätä epäillystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, kun hän eduskunnassa vertasi maahanmuuttajia vieraslajeihin.”…

No no Merete. Persut ovat ”kansan ääni”. Mitäpä sanot siitä, että kansan ääni vaiennetaan, kun heitä sorsitaan jopa ylimmän johdon taholta ja pistetään kylmän viileästi suurin puolue sivuun yhden tohtorismiehen huonon ”pärstäkertoimen” takia.

Itse Mazzarella mainitsee, että hänen tekstinsä nähdään joskus ns. ”salonkisivistyksenä” ja ”joutavana rupatteluna”. Mitäpä tuohon sanoisi kriitikonrenttu. Mie sanoisin siihen, että olen arvostanut Mazzarellaa älykkönä ja luen mieluusti hänen tekstejään. Sopisi kuitenkin jättää politikointi niille, jotka mieluusti kääntelevät ja vääntelevät asioita ihan palkan edestä ja hoitavat siinä sivussa Suomen rutiiniasioita.

Nyt on kyseessä vuoden pituinen päiväkirjamainen jutusteluteos, jossa sopii olla vähän lepsumpi. Käsitellyksi tulee tietysti rokotusjärjestys, sekä vanhempien ja riskiryhmien etuoikeus piikitykseen.

Parisuhde herra L.: n kanssa on kivaa luettavaa kahvinkeittoineen ja seestyneen läheisyyden lämmön osoituksineen. Lapsista ja lapsenlapsista sekä suvusta pukataan tarinaa noin yleisessä mielessä, kun he ovat niin tärkeitä.

Itse olen onnellinen että lapset pärjäävät, vaikka ei tule joulukorttia vastineeksi vaimon valtavasta lahjapaketista, eikä äitienpäivätervehdystä kiitokseksi menneistä vuosista. Ilon aihe on minulle, että alkavat ja 40 – 50 vuotiaina päästä eroon rintaruokinnasta eikä ole enää sitä ainaista passaamista.

Oli hieno kokemus lukea älykkään ihmisen visioita aikamme ilmiöistä. Niinpä kun laskin kirjan käsistäni, napsahti mieleen tietynlainen haikeus. Tämmöistäkö se elämä on. Turhaanko täällä touhotamme, kun emme löydä elämän todellisia arvoja ennenkuin varttuneella iällä, jos sittenkään.

Halavattu, en paremmin sano, tai jos sanoisin vain peijoona, kun puhun salonkikelpoisen ihmisen teoksesta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tykkäsin kuin hullu puurosta

Parisuhdelauluja ja rakkauden kuvajaisia

Juha Tapio: Eläköön! ( 2 CD), Valitut Palat 2021

Mitenkä se menikään, että mies ja nainen ovat parisuhteessaan kuin vanhat puut, jotka ovat kietoneet juuriaan yhteen ja vaikeahan semmoisia on repiä toisistaan irti. Siihen tarvitaan vähintään poliisi, ambulanssi, tai kuolema, niin sanoakseni.

Toisaalta miehen rakkaus on kuin nuotio. Roihuaa kauniisti mutta tarvittaessa kestää pitkään kuin hiillos, jos nuotiota vertaa vaikka ihmiskään.

Hyviä lauluja on Juha Tapiolla. Ihan joskus wanhalla kriitikolla alkoi alahuuli väpättää ja kosteaa pukkasi silmänurkkiin.

Onhan näitä teräsniskoja ja mariskoja jne…, jotka peilaavat parisuhdetta ja elämän ruusutanssia tai sokkeloisia tunnelabyrintteja, kuin konsanaan Aleksandriassa sekoilemiani maanalaisia katakombeja, joihin mies voi eksyä vaikka sadaksi vuodeksi, jos nyt elelee viittäkymmentäkään niissä  olosuhteissa.

Mies ja nainen ovat semmoisia, että nuorena rakastavat tulisesti ja jos nyt keskivertoparisuhteesta on kysymys, niin aikuistuessaan hormoonihuuruista, alkavat aika ajoin raadella toisiaan henkisesti. Mutta sepä siitä.

Kun toinen alkaa olla vihanneskunnossa, niin jopa mustismiehessäkin herää hoivavietti lopulta ja vanhat unohdetaan.

Mitähän nyt aloin höpistä. Juha Tapion laulut stimuloivat peilaamaan omaa parisuhdettaan ja miehen osaa, joka jää usein vähemmälle huomiolle.

Kas kun viikkolehtien mukaan tapahtuu, että kun miehelle tulee vaikeuksia, niin keskivertonainen lipsuu tiehensä ja unohtaa koko vaikean ukon, kasaa tälle vielä painolastia kestettäväksi, että loputkin omaisuudesta löytävät ”oikean osoitteensa”. Mieshän se on aina syyllinen hamaan siitä asti kun haukkasi viekkaan Eevan omenasta ja sai Taivahan Taaton vihat silmilleen.

Halavattu.

Ihan meni löpinäksi Juha Tapion erinomaisten laulujen kritisointi. Tietysti Taipo on vielä nuori eikä tiedä, miten parisuhteessa silmukka kiristyy ja giljotiini helähtää.

Mutta sepä siitä. Aion kuunnella Tapion laulut vähintään vielä kymmenen kertaa huolella lepäillessäni tuhansia cd-levyjäni kuunnellen. On minulla onneksi lapsenkorkuiset ämyrit ja jukeboksissakin 200 parhaaksi rankkaamaani äänitettä. Ilman muuta Tapio kuuluu tähän laatulevyjeni ”hall of famiin”.

Hyvä häiskä on Tapio. Tulispa kaveriksi kupposelle, niin pitäisin hänelle jatkokurssin parisuhteen raadollisesta luonteesta.

Tuli hyvä mieli kotikuntosalissa, kun mies piti psykoanalyysia stereosoittimessa.

Excellent ++

Jouko Varonen

SARV:n jäsen