Lauri Tähkä: Äärille, WSOY Kustannus

Tuokiokuvia, tunnelmia, muistumia

Lauri Tähkän erilainen fanikirja

Lauri Tähkä: Äärille, WSOY Kustannus

…”Oon yhdeltä ammatiltani kokki, toiselta ääni- ja valosuunnittelija, olin seitsemän vuotta teatterissa töissä. Oon puettanu aina soittajiani, suunnitellut taustalakanat keikoille, ollut valo- ja äänimiesten maailmassa sohimassa. Pitää olla ymmärtäväisiä ihmisiä ympärillä, jotka myös osaa toteuttaa ne kälysimmätkin ideat.”…

Upea kirja on kysymyksessä. Kuvataide- ja verbaalikooste vimosen päälle. Kriitikkorenttu parkaisi heti ensi tahdeilla:

– Halavattu, tuommoisia elämänkertoja olen aina odottanut!

Runoahan tämän kirjan tekstit ovat ja intiimiä tykitystä. Normaalielämänkerran genre ei tule kysymykseen. Nyt mennään lujaa kestokyvyn rajamailla. Jos vertailukohtaa etsisin, niin vaikka tannoinen finlandiavoittaja Arto Melleri tai itse Pentti Suuri” Saarikoski. Maailmatkaaja on Laurikin. Lähtee erotuskaa pakoon ulkomaille viettämään boheemielämää.

Toisaalta, Tähkässä on paljon soittelijasirkkaa. Hänessä asuu etelämaalainen temperamentti ja kun vaikka kaupungilla tapaa punkkaritytön, on heti kotona tartuttava kitaraan, tehtävä laulu.

On ollut vaikeuksia Elonkerjuu-bändin tiimoilta. Mieli on halajanut soolopuolelle ja kun rahaa tuloo massiin enemmän, tai suoraan sanoen ikkunoista ja ovista, niin kohta pitää laittaa porukka pärjäämään ilman keulakuvaa.

Jos on runokielessä joskus hivenen naiivejakin stereotypioita, niin eipä hätää. Mieshän on tulessa. Kirja on taitoltaan ja kuvatoimitukseltaan sekä taiteelliselta vaikutelmaltaan excellent+ – luokkaa. Löytyy luovaa liike-epäterävyyttä, nuorekasta kollaasitekniikkaa, oivalluksia, upean runollista kuvakieltä ja jos vaikka mitä. Eikä kokonaisuus mene paljonkaan hengästyksen puolelle.

Perfect!!!

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Pate Mustajärvi, Matkani varrelta, Docendo kustannus

Rokkarin taipaleelta

Värikäs matka, hyvä jätkä

Pate Mustajärvi: Matkani varrelta, Tina Finn, Harri Hinkka, Docendo Kustannus

No, onpas laitettu särmäinen rokkistara melkoisiin poseerauskuviin. Ajattelin kyllä, että nyt saan lukea vähän sisäpiirin tietoa ja kulissien takaista kohellusta mestarin elämäntaipaleelta. Kysymyksessä on kuitenkin ennenmuuta valokuvaajan ”näyttö” taiteellisista lähestymistavoistaan.

Mutta mutta, Pate ei oikein taivu poseeraajaksi. On tietysti monenmoista lavastettua otosta, mutta rokkarin ilmeestä paistaa, että tässä nyt ollaan valokuvamallina ja se ei ole erityisen innostavaa.

Toki valokuvaajan näytöksi tehdystä kirjasta löytyy tekstiä, levykansia ja jutunjuurta Paten uran käänteistä. Lukija kuitenkin odottaisi jotain muuta, enemmän jätkää kuin valokuvamallia.

Mutta rokkarin on suostuttava kaikkeen, sillä Patekin elää paitsi musiikista, myös julkisuudesta.

Popedan rokettirollin ja kolmen sooloalbumin jälkeen Pate Mustajärvi löysi itsensä tilanteesta, jossa hän halusi tehdä musiikillisesti ”jotain muuta””. Hän näki itsensä Dean Martin – tyyppisenä esiintyjänä tulkitsemassa kappaleitaan hämyisessä salissa konjakkilasi kädessään ja iso kuubalainen sikari sormiensa välissä.”

Haaveet jäivät sikseen. Kansa huuteli, että ”soittakaa Sukset” tai ”Vetäkää kaasua”. Piti palata juurilleen. Siitä fanit tykkäsivät. Tämän kirjan valokuva-anti on vähän koskettamatonta. Teki mieli huudahtaa, että ei tuo ole Pate, se on vain joku illuusio, kuvaajan itsensä tekemä itselleen. Toisaalta rokkarin pitää olla kuin kameleontti, taipua vaikka taidekuviin jos siitä on apua ammatille.

Pistin soimaan Paten tykitystä levyltä, kun tätä kirjaa katselin. Siinä unohtuivat valokuvataiteet ja siirryin muutamaksi tunniksi kuuntelulle. Huutelin:

– Jyrää Pate. Pistä vaikka se Elisabeth Rehn -biisi. Anna rokin raikua. Semmoisena haluan sinut ottaa. No vaimo huuteli alakerrasta, että tulehan kriitikko kahville ja taitaa tuo rokkikin soida liian lujaa.

Vaikutti vähän, että kirjan kuvaajan olisi pitänyt päästä paremmin tuonne Paten rinnan vasemmalle puolelle. Olisikohan siihen auttanut vaikka heittäytyä parin viikon raskaalle kiertuerundille yhdessä bändin kanssa eikä valokuvastudioon mittailemaan valotuksia ja komentelemaan kohdetta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Gretan tarina, Into Kustannus

Hullunrohkea Greta

Tyttö kuin huutomerkki

Gretan tarina, Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita, kirjoittanut: Valentina Camerini, Into Kustannus

Niin se vain on, että totuus on kuultava lasten suusta. Silloin keisarit juoksevat kelteisillään laittamaan jotain riepua ylleen ja valeräätälit saavat ansionsa mukaan, kukaties kaulakin katkaistaan.

No Greta teki merimatkan ja produsoi koululakon maailman ilmaston pelastamiseksi. Hyvä niin. Toki silmäätekevät, mukana myös eräs Donald Trump, vähän toppuuttelivat ja kehottelivat tyttöstä palaamaan koulun penkkiin. Mutta Greta vain jatkoi itsepintaisesti eikä hätkähtänyt yhtään vaikka hänelle jo povailtiin rauhan Nobelia.

Totuushan lienee, että tarvitaan joku coronan tyylinen näyttö yläkerran ukolta” ennenkuin hänen surkea luomuksensa, ihminen, oppii elämään suu säkkiä myöten.

Jotenkin tykkään Gretan habituksesta. Hän ei vaikuta ollenkaan ylpeältä tai sekopäiseltä, niinkuin jotkut väittävät. Katseleepa vain maailman johtajia ivallinen hymynkare suupielessä ja miettii uusia kujeita sillä aikaa kun silmäätekevät kieroilevat toisilleen ja laativat ”ikiliikkujia” jokaisesta, pienestäkin ongelmasta.

Mutta asiaan. Kirjantekijä tuumii:

Gretalla ei ole yksinkertaista ratkaisua ongelmaan, hänen tehtävänsä on kiinnittää päättäjien huomio ilmastonmuutokseen, josta tutkijat puhuvat. Hän sanoo usein, etteivät nuoret voi päättää toimenpiteistä. ”…

Gretalla on kuulemma aspergerin oireyhtymä, joka tekee henkilöstä päättäväisen ja antaa hänelle hullunrohkean kyvyn omistautua asialleen. Isäkin tuli mukaan auttelemaan kansainväliseksi julkkikseksi tullutta tytärtään. Herrapiireissä alettiin ymmärtää moisen ilmiön merkitys esim. vaalityössä.

Kirja on kirjoitettu isolla fontilla ja se on ns. lukijaystävällinen. Niinpä nuortenkin on helppo sitä lueskella. Gretan merkitys on siinä, että hän seisoo kuin tatti silmäätekevien piirissä ja kerää nuorison sympatiat. Nuoriso kun on digannut kapinamieltä aina Astrid Lindgrenin peppipitkätossu-ilmiöstä lähtien.

Hyvä ja ajattelemaan paneva kirja vaikka Gretalla ei olisikaan tarjottavana ratkaisumalleja ilmastoasiaan. Niissä toimissa päädytään aina pattitilanteeseen, oli sitten kysymyksessä vaikka kotikissojen ruokahävikin rajaaminen. Greta on sentään suoran toiminnan tyttö. Hatunnosto hänelle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Vuodenaikojen laulut, 4 CD, Valitut Palat 2020

Fiilistelyä vuodenaikojen mukana

Sanoittajagurujen herkkä luontosuhde

Vuodenaikojen laulut, 4 CD, Valitut Palat 2020

Tuli vietettyä syksy ja talvi vaimon kanssa suojellun metsän keskellä aamusta iltaan joka päivä. Lintuystäviä ruokittiin usein kädestä ja luonnon yksityiskohtia tutkittiin ammattilaiskameroiden objektiivien läpi. Siksi yhdyn monen säveltäjän huomioon, että luonto on täynnä yksityiskohtia ja nyansseja. Pitää vain pysähtyä ja katsoa, kuka ties kirjoittaa laulu, niin kuin tuhansia lauluja tehneet Vexi Salmi ja Harri Saksala, puhumattakaan monista nykymuusikko-lauluntekijöistä.

Mielestäni tämän kokoelman runsas, intiimi ja persoonallinen anti on oikein valittua ja koskettavaa. Toki vanhan kansan suosimat biisit, joita koosteissa on vähemmän tavoittavat joskus 50 – luvulla syntyneen myös ikiaikaisella tenhollaan ja naivismillaankin.

Että mitä. Nyt on kysymyksessä arvokas muusikoiden lähestyminen syksyn, talven, kevään ja kesän sielua. Kuuntelin uudelleen ja uudelleen ja totesin, että nuoret tai ikääntyneemmätkin lauluntekijät ja -esittäjät paljastavat lauluissa arimman sisimpänsä. Joskus tietysti löytää tiettyjä luontostereotypioita, mutta niiltähän ei voi välttyä ja niitä tarvitaan.

Levyn taiteilijoista ja sanoittajista mainittakoon edellämainittujen lisäksi mm. Loiri, Saijonmaa, Chydenius, Ismo Kallio, Vieno Kekkonen, Johanna Iivanainen, Jukka Kuoppamäki, Tapio Heinonen, Markku Aro, jne jne…

Kokoelman laulut menivät suoraan luontoihmisen rintaan, vasemmalle puolelle. Ehdottomasti tärkeä julkaisu. Näistä lauluista kiireisinkin oppii oikeaa luontosuhdetta ja arvojen asettamista kohdalleen.

Erilainen talvi 2020 päättyi maailmanlaajuiseen epidemiaan. Siispä pitää pysytellä sisätiloissa pandemian vuoksi. Tällainen kokoelma valaa toivoa ja uskoa siihen, että me suomalaiset kyllä päihitämme kulkutaudit ja kun tätä kirjoittaessa on luonnossa liikkuminen vielä sallittua, niin sinne vain kaikki suomalaiset ja kotoisina lepohetkinä vaikka luontomusiikin helmet soimaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Hugo Pratt: Corto Maltese, Merirosvojen lipun alla, Jalava Kustannus

Hugo Prattin sarjisnovelleja

Corto Maltese koheltaa

Hugo Pratt: Corto Maltese, Merirosvojen lipun alla, Jalava Kustannus

Corto Maltese ei ole ihan tavallinen merirovo, ruokottoman parrakas ja silmälappu silmällä, kukaties kiipelemässä laivojen kansille pahat mielessä ja veitsi hampaissa. No, toden sanoakseni kapteeninasuinen sankari tuntee kyllä lain väärän puolen ja naisten kujeet.

Myyttejä riittää ratkottavaksi, niinkuin valaanluulle kaiverretun ristiässän tiimoilta tai piilopaikkoja paljastavan lokin tapauksessa. Kun wanhoja salaisuuksia kyselee, niin kohtapa on melkoisessa hässäkässä mukana. Siinä tarvitaan hurttia huumoria ja tietysti myös järkeä, taskussa sojottavaa reikärautaa, karatetaitojen vikkelän stiletin ohella.

Corto Maltese on italialaisen sarjakuvataiteilijan Hugo Prattin luomus. Albumien verbalistiikka on ironisen letkeää ja usein joudutaan nopsasti efektiivisiin tappelutilanteisiin. Tietysti sankari selviytyy niistä tuosta noin, mutta joskus sattuu vastaan joku  järkäle, joka muistaa, kun Corto mursi häneltä taannoin leukaluut, tai nappasi tumman kaunottaren ihan nenän edestä.

Sarjis on suunnattu aikuisille, mutta nykyajan rankkauksen mukaan sopii lapsille kuin konsanaan roskakokori koulukirjoille tai voinappi rehtorin tuolille ruokailussa.

Pidin kirjan ironisenletkeästä tyylistä melkein yhtä paljon kuin aikanaan Jerry Cottonin ja Phil Deckerin kohelluksista. No viihdettähän pitää olla, että elämä ei käy ihan surkuhupaisaksi.

Corton sekoilujen kera lähtevät huoletkin mielestä nopsasti kuin lokki kaislikosta. Vaaran elementit ovat aina lähellä tämän sankarin elämää, mutta mistäpä Corto ei selviäisi, olipa vastassa viekas musta kaunotar tai murhanhimoinen kostaja.

Ehdoton klassikkosarjan novellikooste on taas julkaistu. Albumi sisältää kolme seikkailua ja laajan osaston, jossa kerrotaan kuvadokumentein ja sanoin merirosvojen historiaa.

Antisankarin elkeitäkin Cortosta löytyy, sillä jos ei tekisi joskus typeryyksiä, niin eipä olisi kiinnostava sarjakuvasankari. Corton seikkailuja on mainittu joskus toistoisiksi, mutta entistä ja turvallista sankaria, entisine maneereineen ja stereotypioineen kansa rakastaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Ympäristöterveys, Duodecim Kustannus

Ympäristömme voi huonosti

Hengitysilmasta meluhaittoihin

Ympäristöterveys, Helena Mussalo-Rauhamaa, Juha Pekkanen, Jouko Tuomisto, Heikki S. Vuorinen (toim.), Duodecim Kustannus 2020

Niinhän se Kirka-vainaa lauleli hittilaulussaan, että ”lääkärimme sanoi niin, on väärin, että lähdettiin varrelle virran…pääkallo löytyi valkoinen varrelta virran”…

Ympäristöämme on kuormitettu liikaa saasteilla, myrkyillä, melulla, säteilyillä, savuilla, jne… Siitäpä johtuu, että ympäristöterveys on noussut erääksi tärkeimmistä nyky-yhteiskunnan ja terveydenhuollon haasteista.

On toki suuntauduttu hyvään päin monessa suhteessa, eikä vähiten nuorten ihmisten toimesta. Luomuviljely on noussut arvoon arvaamattomaan ja vegaaninen ruokavalio ei ole enää haukkumasana, niin kuin viime vuosisadan loppupuolella. Kokit julkaisevat vegaanisia keittokirjoja ja tilat siirtyvät yksi toisensa jälkeen myrkyttömiksi.

Vielä on paljon parannettavaa. Meluhaittoja pitäisi vähentää. Autoilussa käytetetään yhä tukevasti bensamoottoreita. Toki sähkövaihtoehto on myös nousussa. Maailmanlaajuisesti tehdään ympäristönsuojelusopimuksia, mutta semmoinen sääntely ei ikävä kyllä ole suurvaltojen mieleen. Kas kun saastuttaminen kuuluu asiaan heidän taloudessaan. Vedet saastuvat pikavauhtia ja eliöstö siellä tuhoutuu. Kauniit koralliriutat ovat kohta muisto vain ja ihasteltavissa enää vanhoista filmitallenteista.

Että mitä. Kirja on tärkeä kooste ympäristön tilasta ja sen tuottamista vaaroista ihmisille sekä muulle eläinkunnalle, kasveille, jne… Luvuissa puututaan moneen ympäristöuhkaan ja esitetään myös malleja entisten, tuhoisien tilalle. Lisäksi luodataan asiaa lähihistorian kautta. Ihminen voi myös yksilötasolla tehdä paljon ympäristön hyväksi. Yhden ihmisen panosta ei voi vähätellä, kun asiasta kiinnostuminen alkaa olla jo tuhansien ja miljoonien intresseissä.

Kirjan taitto on hyvä ja jaksottelu napakka. Tietysti vanhat ihmiset tarvitsevat lukiessaan näin pientä fonttia jo apuvälineitä, kuten suurennuslaseja. Sekin näkökohta pitäisi huomioida ihmisten hyvinvoinnissa. Ikääntyviä kun on paljon. Toivoskelisin asiasta myös selkokielistä versiota. Mitä sitä pitää aina niin tehokas olla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Helvetikone ja 49 muuta suomalaista rikosta, Gummerus Kustannus

”Jammu” Siltavuoresta Hempeämieliseen Hilariukseen

Rikoshistoriaa ja henkilökuvia

Miika Viljakainen/Lauri Silvander: Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta, Gummerus Kustannus

Surmatöiden laajassa joukossa yksi tekotapa ja asetelma toistuvat kerta toisensa jälkeen. Miesporukka on kallistelemassa kuppia päivän, toisen ja ehkä kolmannenkin. Putki hirttää päälle, rahat ovat lopussa, viinapullot tyhjenevät ja edessä on humalainen välienselvittely.”…

Kirja on selkeäsanainen ja lukijaystävällinen kooste, jota on tietysti mielenkiintoista tutkia. Parikkalalainen Lauri Hinkkanen kuoli saatuaan räjähtävän ”kalastustarvikepaketin”. Pahaksi onneksi perhekin oli kerääntynyt katsomaan mitä paketista löytyisi ja vammat olivat myös heille hengenvaaralliset.

Liikemies Nestori Kuhanen sai lahjaksi kirjapommin, joka laukesi, kun hän alkoi lukea Vaarallisia suhteita – nimistä opusta. Se oli hänen loppunsa.

34-vuotias Tauno Pasanen tappoi luodikolla neljä poliisia. Elokuvakin siitä tehtiin ja Pasasta näytteli itse elokuvan ohjaaja Mikko Niskanen.

Kirjan kavalkadi on melkoinen. Kirjoittajat tuumivat, että monen seulan kautta mentiin kustantajan kanssa, kun kieli ja tarinoiden todenperäisyys jouduttiin tarkistamaan ties miten monta kertaa. Niinpä päädyttiin joidenkin tapahtumien osalta esittämään useita versioita.

Kirjassa käsitellyistä tapahtumista ja juonikkaistakin rikoksista on osa saanut julkisuutta mediassa. Niinpä Jammu Siltavuori, joka otti autonsa kyytiin kaksi tyttöä ja lopulta poltti heidän ruumiinsa, on hahmona tuttu lehtien palstoilta.

Viime vuosisadan loppupuolella eläneet muistavat hänestä vanhempien varoitukset, että outojen kanssa ei saa jäädä juttusille, tai ainakaan lähteä heidän mukaansa.

Kyllähän se kirja kiinnosti niin kovin, että kello paukutti jo pikkutunteja kun takakansi kolahti käsiin. Yleensä taitaa olla niin,  että suurin osa henkirikoksien tekijöistä on joko huumeissa, humalassa tai syyntakeettomia. Mutta on tietysti murhamysteereitä joita on harkittu tarkkaan ja ovelasti ihan kirkkaalla järjellä niin kuin ”Agatha-tädin” kirjoissa.

Naapurimaassakin Olof Palmen murhaaja luikki tiehensä ja juttu pitkistyi, mutkistui ja siirtyi selvittämättömien joukkoon.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Kultainen maaseutu, Suomen maaseudun kukoistuskausi 1920 – 1960

Upea tietoteos

Maaseudun monet kasvot viime vuosisadalla

Kultainen maaseutu, Suomen maaseudun kukoistuskausi 1920 – 1960, Valitut Palat Kustannus

Susirajalla lapsuuteni ja nuoruuteni eläneenä tiedän, että maalla ei ole aina niin ihanaa kuin luullaan. Pienessä kylässä on toki etunsa. Koulunjohtajana toimin mm. Kuhmon syrjäkylällä ja toden totta, opettajaa pidettiin kuin piispaa pappilassa ja koulu oli kylän sielu. Sitä yhteisöä en unohda ikinä.

Tämä kirja on upea ja autenttisesti kuvitettu Teos maaseudun elämästä aina vuosisadan alusta sodan kurimukseen ja nousukauteen. Siihen on mahtunut monta iloa ja monta katkeraa kyyneltä. Kirjan tekijä sanoo esipuuheessaan:

…” Tämä kirja haluaa kunnioittaa ”entisen” maaseudun kadonnutta maailmaa: heinäseipäiden, maitolaiturien ja kyläkauppojen aikakautta. Kultaista maaseutua.”…

Kirja käsittelee monipuolisesti maanviljelyn alkeellisenteknistä puolta, naisten raskasta työtaakkaa, pyykkipäiviä avannolla, pellonraivausta, heinätöitä, viljan korjuuta, metsätöitä ja niiden vähittäistä koneellistumista, talvisodan ja jatkosodan kurimusta, traktorien tuloa, karjanhoitoa, ylituotanto-ongelmia, maatalouspolitiikkaa, voivuoria, romanttista maalaisjoulua, jne…

Kuva-annista excellent ++. Ihan tuli niistäkin kyynel silmänurkkaan ja joskus vanha kunnon ”kylmä rinki” pepun ympärille, niiden ikävimpien muistojen takia.

Että mitä. Todella mahtavaa työtä ovat kirjan toimittajat ja etenkin kuvatoimittajat tehneet. Materiaalia on ollut tarpeeksi, niin että kokonaisuudesta on muodostunut vaikuttava dokumentti.

Kun toden sanon, lapsuus maalla, Pohjois-Karjalan susirajalla, tuo minulle joskus mieleen pohjattoman ahdistuksen. Helppoa ei ollut sodan jälkeen. Mutta mitäpä niitä särmiä tämmöiseen kirjaan laittamaan. Tarvitaan positiivista mieltä ja houkuttelevia kuvia maaseudusta, niin että etelän nuoretparit intoutuvat asuttamaan lapsineen autioita kyliä ja viljelemään luomu-puutarhojaan.

Kriitikonrenttu höpisköön omiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Kimmo Taskinen: Suomen luonnon lumo, Tammi Kustannus

Oletko kokeillut metsäsamoilua

Kaunis kirja luonnon ihmeistä

Kimmo Taskinen: Suomen luonnon lumo, Tammi Kustannus

Kimmo Taskinen on toiminut Helsingin Sanomien valokuvaajana ja kuvatoimittajana. Häneltä on ilmestynyt myös sarjakuvia ja kirjoja, työryhmän kanssa tai parityöskentelynä tehtyjä. Näitä ovat Kiehtovat linnat, Automuotoilun helmet, Tyyliä teille, jne…

Tämä käsillä oleva kirja on kiva katsaus Suomen luonnon useisiin osa-alueisiin. Materiaalia ja tekstejä löytyy aina karhusta kotkaan ja leppäkertusta graniittiin. Toteutuksessa on pinnallisen turistikirjan makua, mutta hellyttävää ja teknisesti taitavaa kuvamatariaalia on mukana maukas annos. Teksteissä on jopa japaninkielinen osuus, englannista ja saksasta puhumattakaan.

On soma kirja pistää käteen vaikka ulkomaalaiselle kesävieraalle. Särmäisyyttä ei ole hivenen vertaa, kaikki on kaunista ja ihanaa, mutta tässä genressä vaaditaan tiettyjä postikorttiefektejä ja siloiteltua verbalistiikkaa.

…” Kautta sukupolvien olemme halunneet oppia lisää ympäristöstämme. Marjojen, sienien ja riistan hyödyntäminen ruokapöydässä ei ole enää elinehto, mutta sekin elämän osa-alue kiinnostaa monia. Perinteinen ruokakulttuurimme perustuukin monella tapaa puhtaisiin kotimaisiin raaka-aineisiin.”…

Että mitä. Kaunis kirja on kyseessä. Ei ole kysymys varsinaisesta rankattavasta tietokirjasta vaan pintahuiskaisusta maailman parhaan maan luontoefekteihin. Toivottavasti taas uusia ja tosi rikkaita turisteja ajautuu haaviin tämänkin teoksen avulla.

Minulle, susirajan pojalle, luonto ja elämä näyttivät kaikki särmänsä. Samaa on jatkunut jopa eläkeikään asti. Tuli lapsena itkettyä ahdistuksia männynrunkoa vasten ja painettua jo kymmenvuotiaana maatöissä joskus 24 – tuntisia päiviä.

Siinä oppi työnteon ja syvemmän luontosuhteen. Savottaa tuli tehtyä hevospelissä ja nähtyä höyryävät hevoset yliraskaassa tukkilastissa ponnistamassa syvässä hangessa. Luonto kuitenkin myös hoiti lastaan ja tekee niin vieläkin kun kuljen kaupunkilaisena kameran ja melkoisen pitkän ammattilaisputken kanssa metsän peitossa. Eivät riitä tavalliset polut. Ytimeen pitää päästä, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Siitä susirajan poika nauttii.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Sanojen supervoima, Martti Vaalahti, WSOY Kustannus

Oikea sana oikeaan aikaan

Tuota iloa sanoillasi

Martti Vaalahti: Sanojen supervoima, Näin valitset sanasi oikein ja onnistut elämässä, WSOY Kustannus

Entinen johtajaopettajani lapsuuden ajoilta kertoi valaisevan esimerkin siitä miten pilkun ja tauon paikka puheessa voi olla merkitsevä:

Mies oli tuomittu lähetettäväksi Siperiaan silloin ennen vaikeina aikoina. No, hän valitti. Sihteerille saneli iso patu suostumuksen armonanomukseen:

Armoa, ei Siperiaan.

Mutta sihteeri-polo teki pahan virheen nimenomaan sen tuomitun miehenressun kannalta. Hän riipusti postin:

Armoa ei, Siperiaan.

Tahaton pilkkuvirhe, mutta saneli yhden miehen kohtalon kukaties.

Mutta sepä siitä. Kirja opettaa valitsemaan sanojaan arkisissa kommunikaatiotilanteissa. Täytyy siis muistaa, että tuottaa iloa sanoillaan ja tarpeentullen pitää suunsa kiinni, ettei pilaisi hyvää asiaa. Toisen kuuntelu kun on elämäntaidoista tärkeimpiä. Jos toinen innostuu puhumaan itsestään, kukaties ongelmistaan, niin onnittele itseäsi. Olet saanut uuden ystävän.

Tätä kirjaa voi lueskella helmiä etsien. Niitä riittää lukijan iloksi:

…Mitä ikinä lapsillesi, puolisollesi, läheisillesi, kollegoillesi, asiakkaillesi tai kenelle tahansa tänään sanotkin, kannusta heitä pelottelun ja syyttelyn sijaan.” …

Elämä on liian arvokas ja lyhyt jättää sovinnon sanat sanomatta.”

Meidän on opittava itsehillintää, erityisesti läheisissä ihmissuhteissa.”

Toisaalta yksi sana on tärkeimpiä sanoja, joita ihmisen tulisi oppia käyttämään. Se on ”ei”. Pelkkä painokas ”ei”. Aina ei kannata olla mieliksi toisille, selitellä ja jaaritella. Siitä saa alkunsa epärehellisyys ja pahimmassa tapauksessa elämänpituinen valheen kierre.

No, mitä minä kriitikkoressu tässä selittelemään. Kirja on tosi hyvä, ihan erinomainen. Jos ei jaksa puurtaa kronologisesti alusta loppuun, niin aina voi etsiä ”timantteja” joita löytyy joka sivulta, tai ainakin joka toiselta. Taitto ja jaksotus saa minulta sekin vanhalta rehtorilta arvosanan excellent+. Se stimuloi lukemaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen