Buster, Super Mac 1977 – 1978, Pulla 1981, Egmont Kustannus

Jaliskentän elmot

Super Mac ja Pulla tositoimissa

Buster, Super Mac 1977-1978, Pulla 1981, Egmont kustannus

Super-Mac on melkoinen velho jaliskentällä. Hänet on otettu jalkapallon pariin lammaspaimenen virasta, Ulko-Hebridien saarelta. Niinpä hän ei tiedä elämästä oman saarensa ulkopuolella juuri mitään. Paljon on opittavaa, mutta potku, se on kohdallaan ja kansa ulvoo.

Joskus maalivahti menee pallon mukana verkkoon, kun Mac oikein tällää. Toki kentällä on pahiksia, jotka yrittävät eliminoida lammaspaimen-keskushyökkääjän, mutta Mac täräyttää heidät nurmikon sisään. Mitäs siitä, jos tulee ulosajo, mutta kun seuraava peli koittaa, niin taas maalataan, vaikka ukkoja häärisi ympärillä kokonainen kentällinen. Joskus omatkin saavat opetusta luonnonlapselta, joka ei siedä kieroilua sen paremmin pelaajilta kuin valmentajiltakaan.

Muistui Super-Mackin seikkailuja lukiessa mieleen suomalainen versio yleisurheilun puolelta, kirjailija Juhani Peltosen lanseeraama Elmo, joka voitti kisan kuin kisan ylivoimaiseen tyyliin. Tällainen esitystapa miellyttää tietysti urheilun ystäviä, jotka tykkäävät supersankareista. Mac on vielä vähemmän kulturelli, opettelee suuren maailman metkuja samalla ja herranketkut kuulevat kunniansa. Luonnonlapsi-teema on sarjakuvien herkullisinta antia.

Pulla, joka on siviilissä lääkärinhommissa, tuo taas jaliskentälle toisenlaisen hahmon. Siinä missä Super Mac on lihaskimppu, on Pulla melkoinen läskivuori. Mutta hän on myös lääkärinä älykkäämpi ja hoitelee vaikka pelikenttien vaivat suit sait.

Herkullisia sarjiksia viime vuosisadan puolelta. Buster oli jalisnuorten suosikkilehti ja lanseerasi esille jalkapallokenttien supersankareita, jotka karrikoivat myös lajin todellisia kipupisteitä.

Siinähän se ilta vierähti viihteen parissa. Väliin jäivät television surulliset ja maailman hätää peilaavat uutiset. Tekopirteät viihdeohjelmat ja politiikan ainainen vaalipeli. Busterin jutut kun sentään ovat selkeää puhetta, niin jalismaailman herkkuhetkistä, kuin kulissien takaisesta pelistä. Kun luonnonlapsi Super Mac täräytti asiat kohdilleen nyrkillä, tai superpotkulla, hänestä tuli suoria toimia rakastavan nuorison suosikki.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Esko Rahkonen, Viivy vielä hetki, Valitut Palat 2019

Upea Esko Rahkonen

Laulajalgendan parhaita

Esko Rahkonen, Viivy vielä hetki, 2 CD, Valitut Palat 2019

Kuuntelin Rahkosta saunan lämpiämistä odotellessa ja taisi kiuas jo kihistä kuumuuttaan, kun huomasin, että onhan stereosoittimessani myös Pause-näppäin. Hyvä mielihän siinä tuli saunojalle, niin kuin miljoonille suomalaisille rahkos-faneille tuhansilla lavoilla sekä levyvoittimien ja radioiden ääressä. Rahkosen valtakaudella oli maassamme vielä lavakulttuurikin voimissaan. Mielestäni hyvän iskelmälaulajan tekee jäljittelemätön äänenkäyttö ja fraseeraus. Näillä mausteilla, yhdistettynä tunnistettavaan ja miellyttävään persoonaan tehtiin jo Unto Monosenkin aikoihin lavatähtiä ja levymestyksiä. Taisivatpa baareissa jukebokseissakin kulua rahkos-napit puhki.

Rahkosen seurassa on moni ilta jatkunut hyvissä ja romanttisissa merkeissä, jättäen jälkeensä ikikuistoisia elämyksiä. Hyvällä iskelmälaulajalla on aina joku hitti tukenaan, semmoinen laulu, joka on kertaheitolla kesyttänyt kansan. Kun kansa alkaa rakastaa laulajaa, siitä ei tule loppua. Keikkataival jatkuu ja jatkuu hamaan eläkeikään saakka. Rahkosella tuo biisi oli Niin syvä kuin meri.

Keikkataival oli raskas. Jopa niin, että avioliitto jäi lyhyeksi. Perintöprinssi jäi kuitenkin muistoksi. Kuningas alkoholiin ei Esko sortunut, kuten monet aikansa menestyslaulajat. Pohoisen poika otti vain varovasti, hyvässä seurassa.

Että mitä? Kun tulin saunomasta kunnon vastomisen jälkeen, laitoin toisen levyn soimaan. Siinäpä vajosin onnellisena unten maille ennen paria viimeistä biisiä.

Rahkonen oli kansan syvien rivien suosikki. Hänellä ei ollut skandaaleja elämässään eikä kapakkarevittelyjä, joista lehdet olisivat saaneen jutunjuurta. Jo onnistunut levykansi kertoo erään oleellisen puolen: iloisuuden, myönteisyyden, vaatimattomuuden ja persoonallisuuden, joiden avulla noustaan suurten joukkoon. Tietysti tarvitaan myös loistokas ääni ja monta muuta asiaa.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Tuntematon Kimi Räikkönen, Siltala Kustannus

Runollisesti Räikkösestä

Tuokiokuvia Jäämiehen elämästä

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen, Siltala Kustannus, 2018

Kari Hotakainen ei ole elämänkerturi. Hän on runoilija ja taiteilija. Kimi Räikkösestä tehty kirja on aito juuri sen takia, että se ei ole tavallinen elämänkerta. Eikä nuori mies, elämänsä parhaita vuosia elävä, toki tarvitse  mitään monumentteja.

Hotakainen viivähtää nauhoittimen kanssa Räikkösen luona ja tavoittaa myös kodin tunnelmia. Kimi rakastaa selkeästi oloa kotonaan. Vähäpuheinen mies muuttuu puheliaaksi ja leikkisäksi perheenisäksi.

Rahaa on rankasti ja tietysti sitä on jaeltu myös yökerhoihin ja kosteisiin bileisiin. Joku tarjoilijakin koki formulatähden käytöksen vähemmän kunnioittavaksi ja siitäpä lehdistö nosti oitis kohun.

Kimin vaiheet. Lapsena ja nuorena hänellä oli lukihäiriö ja puhe viivästyi kolmivuotiaaksi asti. Homma ei kuitenkaan ollut millään lailla lääketieteellisesti akuuttia. Taisi puhe jäädä vain kaasujalan alle ja that´s it.

Kiinnostuin Hotakaisen tavasta lähestyä formulatähden todellisuutta. Toisaalta runollisuudessa tulee maneerien vaara. Hotakainen rakastaa luetteloita, joita suomalaiset kärkikirjaijat joskus viljelevät. Vaikka luettelot sisältävät luovuutta, ne joskus toistuessaan alkavat väsyttää.

Itse tyyli sinällään on manerisoitunutta. Välillä tuli ihan ikävä wanhan tyylin elämänkertoja, jotka sisältävät paljon kivoja anekdoootteja ja vähemmän kulturellia kerrontataidetta.

Kirja on mainio. En nyt nostaisi sitä aivan Hotakaisen kärkikirjojen rinnalle. Hotakainen on toki vahvasti palkittu ja käännetty kirjailija. Mutta mielestäni ei lähde tv:n ruudussa näkyvä hotakainen, joka pistää puolikeveitä sukkeluuksia ja on niin gurua niin gurua. Kirjaa lukiessa löydän Hotakaisen melkeinpä selkeämpänä kuin Räikkösen.

Kimi jää tämänkin lukukokemuksen jälkeen tuntemattomaksi. Eihän sitä voi kaikille hotakaisille sisintään levitellä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

´

Tex Willer, Flagstaffin suuri vehkeily

Vanha kunnon Tex Willer

Intiaanien kullasta asekauppaan

Tex Willer, Flagstaffin suuri vehkeily, Egmont Kustannus

Muistuipa mieleen Willeriä lukiessa kouluajat maalaiskoulussa. Silloin Texejä tuli postissa vain johtajaopettajan pojille. Minulle tuli Aku Ankka. Vaihtokauppa tietysti rehotti välitunneilla. Texit olivat miehisten poikien lukemistoja, Akut vähän lällyjä poikien mielestä, vaikka raisuja seikkailuja oli Akullakin Roope Ankan hommissa.

Tämä jämäkkä Tex Willer – paketti sitältää kaksi Willerin efektiivistä tarinaa: Flagstaffin suuri vehkeily ja Mies ilman menneisyyttä. Ensinmainitussa kertomuksessa on tietysti ajan hengen mukaan kyse intiaanireservaattiin kohdistuneesta vainosta intiaanien kultien vuoksi. Tex jopa lavastetaan murhamieheksi ja hän joutuu pakkotyölaitokseen. Sillä aikaa Kit Willer puolustaa navajoja kieroa intiaaniasiamiestä ja armeijaa vastaan.

Toisessa tarinassa Tex jahtaa aseiden salakauppiasta. Kit Willer haavoittuu yhteydenotossa ja menettää muistinsa. Hän ajautuu muistinsa menettäneenä uteintiaanien pariin. Pian Kit on jo niin voimissaan, että rakastuu kauniiseen uteintiaanityttöön Kuunkukkaan.

Mitä siis? Mestarillista työtä kuvittajilta ja tekstittäjiltä. Claudio Nizzi ja Claudio Villa ( Mies ilman menneisyyttä) ovat friikeille enemmän kuin tuttuja. Claudio Villan taide on syvälle tunteisiin porautuvaa. Ihmisten ilmeet ja eleet kertovat kuvissa enemmän kuin tuhat sanaa. Kirjan nimitarinan taide on Gianluigi Bonellin ja Erio Nicolón käsilaa.

Näitä juttuja vanha tex-fiikki lueskeli viikkokauden. Paketti on turvallisesti lähes 800-sivuinen, joten siinä riitti taide-elämyksiä.

En tykkää erityisesti veren roiskeesta, kuolevien tuijotuksista, tappamisesta, nyrkkitappeluista, kieroilusta ja intiaanien sorsimisesta. Minulle siitä tulee aina paranoidinen olo ja ahdistus. Mutta sellaista elämä vain on. Aina ei ole tarjolla helppoja idyllejä. Texien huikea mustavalkopiirrosjälki on kuitenkin niin koukuttavaa, että heti kun olin tiiliskiven ahminut, aloitin uudelleen tutkia kuvakieltä.

Jouko Varonen SARV:n jäsen

 

 

 

 

Urheilu, Tarkkuuslajit, Lector kustannus 2018

Tarkkuuslajien esittelyä

Mainio kirja Urheilu- sarjassa

Annukka Kolehmainen, Tuula Nuikka, Jaana Palanterä, Aivo Blum: Urheilu, Tarkkuuslajit, Lector – kustannus 2018

Tarkkuuslajit ovat kiinnostaneet itseäni aina lapsuudesta asti. Niihin kuuluivat myös tämänkin kirjan esittelemät: Leipien heitto, mölkky, jousiammunta, ammunta, tikan heitto, veitsenheitto, petankki minigolf, keilailu, biljardi, curling, jne…

Lapsena usein keksittiin omia versioita tarkkuuslajeista, kun pro – välineistön hankkimiseen ei riittänyt pennosia. Toki ammuttiin ilmakiväärillä ja pienoiskiväärillä tauluun vielä omien lastenikin kanssa. Puukkoa piti opetella heittämään seinään terä edellä, niin että se jäi sojottamaan pystyyn.

Leipien heitto oli veden ääressä eläville lapsille tärkeä ja rakas harrastus. Piti vain valita litteä kivi, niin johan leipiä riitti. Tämä kirja toki antaa tarkemmatkin ohjeet em. lajista Kirja on sanalla sanoen upea. Ansiokas kuvitus ja tiedottavat tekstit antavat oivaltaa, että asialla on mainio tiimi.

Näissä Urheilu-sarjan kirjoissa nautin erityisesti selkeästä taitosta ja esitystavasta. Kuvituksesta myös excellent +.

Harvinaisempiakin lajeja kirjassa esitellään. Venäläisperäinen Gorodgi on sekoitus kyykästä ja keilailusta. Pelin idea on hajottaa heittokepillä viidestä palikasta rakennetut 15 erilaista asetelmaa, eli kylää ja saada palikat ulos pelialueelta mahdollisimman vähillä heitoilla.

Shuffleboardissa pelaajat käyttävät keppejä, joiden avulla liu´utetaan painotettuja kiekkoja kapealla kentällä. Kiekot tulee saada jäämään merkatulle pistealueelle. Cornholessa pelaajat heittävät herneillä täytettyjä pusseja kiilamaisella korokkeella olevaan reikään.

Upea kirja, joka esittelee kaikki tärkeimmät tarkkuuslajit. Kirjan lukijan tämä teos varmaankin stimuloi harrastamaan paitsi ammuntaa, jousiammuntaa ja golfia, myös muita lajeja.

Mikä parasta, monia lajeja voi harrastaa varioiden myös kotioloissa. Luovat lapset ovat velhoja keksimään uusia tarkkuuslajeja.

Kun olin Saharassa opetin paikallisia lapsia tekemään kivistä seitoja ( kivet asetetaan päälletysten) ja heittämään kivitorneja nurin kivillä. Lapset ottivat mieluusti vinkkini vastaan, kun autiomaassa ei ollut paljon muita leluja kuin kivet. Nauru raikui ja hymyt olivat herkässä.

Jouko Varonen

SARV:n kriitikko

 

 

 

 

Linnut lähellä, Docendo-kustannus

Huikeita kuvia ja ilmavaa tilankäyttöä

Lintuja makrokuvina

Roine Magnusson/Mats Ottosson/Åsa Ottosson: Linnut lähellä, Docendo – kustannus

Tiklillä on aivan oma kulttuurinen biotooppinsa keskiajan ja renessanssin madonnaa esittävissä maalauksissa. Niissä- usein yhdellä madonnan sormista tai pikku Jeesus-lapsen kätösellä – istuu näyttävä tikli.”

On melko typerää verrata harakanpesää sotkuiseen kampaukseen. Se on loukkaus harakoita kohtaan. Pesä voi näyttää vähän sotkuiselta, mutta on erittäin harkittu ja taidokas luomus.”

Kiinnostuin kirjan lintujutuista ensimmäiseksi. Ne tarjoavat kulttuurihistoriaa, luontotietoa, huumorimausteitakin tekstin lomassa. Tällainen jutustelu on tullut tutuksi mm. radion luontoilloissa ja niihin olen todella koukussa.

Lintujen kuvat, joita kirjassa on esitteillä, vaikuttavat makrotyyppisinä hivenen oudoilta pelkästään valkoisella tai mustalla pohjalla. Tietysti on pyritty taiteelliseen esitystapaan. Joltakin linnulta on katkaisty pää pois ja joltakin alaruumis. Nämä torsot eivät minua, willamo-tyyppisten lintukuvien fania, saaneet lämpimäksi. Toki on herkullisiakin otoksia, joissa ei lintua ole pilkottu.

Mitä siis? Asialla ovat olleet alan taitajat, joilla on silmää lintujen eri asennoille ja kuvauksellisille potreteille. Vain harvoin tarjotaan pelkkää maalitaulua. Parasta on, kun lintujen väritystä ja sulka-/ höyhenpeitettä voi tarkkaila läheltä ja nähdä miten taidokasta työtä yläkerran ukko tai evoluutio on tehnyt värejä jakaessaan.

Taiton suhteen pidin kirjaa tuhlailevana ja vähän outona. Lintuja on pilkottu mielin määrin. Mutta sydämeni lintutarkkailulle ja -kuvaukselle antaneena nautin tietysti kirjan esitystavastakin.

Lapsille lienee tämäntyylinen, taiteellisuuteen tähtäävä teos omiaan ja stimuloi luonnon sekä lintujen pariin. Nykynuoret kun etsivät mieluummin örkkejä kännyköistä kuin lähtevät vaikkapa maastopuvussa, kameroineen ja kiikareineen lintutornille.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Uhri, Tim Weaver, Minerva, Kustannus

Uhri, Tim Weaver, Minerva Kustannus

Hyytävä trilleri

Monisyinen juttu kadonneiden etsijällä

Tim Weaver: Uhri, Minerva Kustannus 2019

David Raker on entinen toimittaja, joka ryhtyi kadonneiden etsijäksi. Nyt on edessä todellinen rubikin kuutio selvitettäväksi Äiti on nähnyt kadulla Alexin, joka on julistettu kuolleeksi ja haudattu.

Kohtapa Raker aloittaa tutkiskelut, joissa paljastuu kokonainen paholaisen pesä. Kuka joutuu sen hampaisiin, voi sanoa hyvästit normaalielämälle sukulaisineen ja tyttöystävineen.

Ja tähän pesään sukeltaa Raker kun saa vihiä asioiden todellisesta luonteesta. Joutuu itsekin kokemaan kaikki helvetin esikartanot, mutta kohta ollaan silmätysten koko verkostoituneen pahisporukan kanssa. Tottakai Raker saa apuja, mutta auttajan kohtalo on yleensä se tavallinen, auttaessaan Rakeria he allekirjoittavat myös kuolemantuomionsa.

Jutussa on samantyyppistä rakentelua kuin maineikkaissa Bond- elokuvissa. Vasikat ja auttajatkin eliminoidaan. Sankari, siis Raker, selviää kuin ihmeen kaupalla hengissä, vaikka hänet olisi kristillistä nimistöä uhreistaan käyttävä porukka voinut listiä heti, kun aavisti vaaran. Mutta sittenhän koko homma olisi lässähtänyt. Päähenkilön, joka selvittää asiaa, on koettava kaikki helvetin tuskat, mutta näillä sankarimiehillä  on yleensä seitsemän henkeä kuin kissalla. Lisäksi he putoavat aina jaloilleen.

No loppuidylli on tietysti aiheellinen kaiken lukijaa kohdanneen kauhun jälkeen. Todellinen trilleri on siis kyseessä. Weaverilla on selkeä tapa pitää lukija mukanaan mm. napakoilla hemingwaylaisilla repliikeillä ja jonkinmoisella ennakoinnilla, joka tietysti antaa ymmärtää, että sankari, kadonneenetsijä, kyllä lopulta klaaraa koko homman.

Tykkäsin kirjasta ja tietysti kiinnostaisi lukea lisää Weaveria. Sarjassa on Britanniassa ilmestynyt jo yhdeksän osaa, joista tämä Uhri on avausosa. Best sellerhän kirjastasta on briteissä sukeutunut. Itse en ole erityisen triller-fani, niissä kun on paljon entisten teemojen toistoa, kuten tässäkin. Lienee kuitenkin niin, että kaikessa, jopa elämässä, toistuvat entiset aihelmat. Kuka varioi niitä parhaiten, pääsee best seller – listoille.

Jouko Varonen

Laseista Läpi, Mikko Haaksluoto, Atrain & Nord Kustannus

Mikko Haaksluodon novelleja

Jarkin rakkaus ja muita juttuja

Mikko Haaksluoto: Laseista läpi, Atrain & Nord Kustannus 2018

Jarkki, jolla on opettajan paperit yhdeksän vuoden yliopistossa notkumisen jälkeen, on päättänyt elellä kämpässään ja välttää menestyvän yhteiskunnan haasteita, niin kuin tilipussia ja vaimoa lapsineen. Niinpä tulee otettua viinaa, polteltua tupakkaa ja viivähdettyä kapakassa arkioloa helpottamassa. Ahdistustahan se pukkaa päälle, mutta sitä saa mitä tilaa. Toki Jarkki haaveilee kirjailijan ammatista, mutta mutta…

Pelastava enkeli ilmestyy kuvioihin, kun koulukaveri Jouko, perinnöillä elävä, rehvasteleva, äveriäs mies, pyytää Jarkkia asunnolleen vanhan ystävyyden merkeissä. Aluksi jutellaan niitä näitä. Sitten homman luonne alkaa paljastua. Jokke nimittäin osoittautuu homppelimieheksi, joka tarvitsee seuraa. Rahasta ja viinasta ei ole puutetta, ja sehän Jarkille riittää. Jospa sitä vaikka alkaisi noihin himppeli homppeli – hommiin, kun iäkkäiltä vanhemmiltä ei ilkeä aina kinuta rahaa.

Rotinat-juttu kuvailee nuoren naisen kurimusta, eikä vähiten sitä, että psykologin papereilla ei välttämättä pärjää ihmissuhteissa ja miesmarkkinoilla. Valoa kuitenkin alkaa näkyä synkän arkiputken päässä.

Niminovellissa tavataan antabuskapseleita napsiva Jaakko. Hän on kuukausien sairaslomalla ja pitää sitä onnenpotkuna. Kas kun pomo on varsinainen kyylä. Terveyskeskuksen väki ei juurikaan inspiroi Jaakkoa enempää. Eronnut vaimo haluaa pitää heidän yhteisen lapsensa ja jättää Jaakon ilman tapaamisoikeutta. Viinanpiru tekee tuhojaan ja entisen anopin myötätuntokaan ei asiassa auta. Mitäs muuta kuin laitetaan Tojota tulille ja tehdään se viimeinen temppu. Saikkua ja mielenrauhaa tulee varmasti.

Mielenkiintoinen kertojahan Haaksluoto on. Toki on sanottava, että aivan tehokasta kieltä hän ei käytä. Syventelykin jää toisarvoiseksi ja henkilöt stereotyyppisiksi. Totuuspohjaa näissä tummissa jutuissa sensijaan on, nykyihmisen, pohjilla elävän tuskaa, jota päättäjät eivät yleensä ymmärrä. Näillä kertojanlahjoilla varustetusta kirjailijasta kehkeytyy arvioni mukaan melkoinen kansansuosikki ja kassakoneet kilkattavat.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Jack Witikka, Suomalaisen teatterin suurmies, Minerva Kustannus

Teatterimies ja gentleman

Jack Witikan elämänkerta

Maria-Liisa Nevala: Jack Witikka, Suomalaisen teatterin suurmies, Minerva-kustannus 2018

Witikka oli ilmiö 1950 – luvulla oopperan, teatterin ja elokuvan ohjaajana. Hänet koettiin omaperäisenä lupauksena ja rajoja rikkovana uudistajana. Siirtyminen pelkistettyyn ja tyyliteltyyn visuaaliseen kieleen merkitsi suurta muutosta suomalaisessa esittävässä taiteessa. Witikka haki oppinsa brittiläisestä ja ranskalaisesta elokuvasta ja teatterista.”

Witikka oli suomenruotsalaisen juristiperheen lapsi. Hän haaveili taidemaalarin urasta ja harrasti kuvataiteita intohimoisesti koulupojasta lähtien. Myöhemmin alkoi ura Paramount Filmissä apulaisvuokraajana. Sodan jälkeen ura jatkui Paramountissa mainospäällikkönä. Kuvataide kiinnosti yhä. Witikka oli jopa Helene Schjerfbeckin yksityisoppilaana. Työt päätyivät kuitenkin myöhemmin lähinnä ullakolle.

Elokuva-alan hallinnolliset tehtävät vaihtuivat taiteellisiksi haasteiksi. Witikan ensimmäinen pitkä elokuva oli Aila-Pohjolan tytär. Elokuva liikkui Lapin maisemissa. Sitä ei pidetty erityisen onnistuneena, mutta Lapin miljöiden, ihmisten, porojen ja saamen kielen osalta tuli kiitosta. Myyttisestä Valkoisesta peurastapa tuli jo kansainvälinen menestys ja Cannesista napsahti Golden Globe – palkinto parhaana taruaiheisena elokuvana (1953).

Witikka suuntautui myös suomalaisen oopperan suuntaan. Matka johti kohta Suomen kansallisteatteriin teatterinohjaajaksi. Kohta Witikalla riitti kysyntää elokuvan ja teatterin parissa. Myös yksityiselämässä tapahtui muutoksia, kun Witikka ihastui oppilaaseensa Tea Istaan ja meni uuteen avioliittoon.

Menestys seurasi toistaan, kunnes kriitikot kyllästyivät Witikan maneereihin ja alkoivat haukuskella. Mutta aallonpohjan jälkeenkin löytyi vielä nousu Ruotsalaisen teatterin riveissä.

Mitäs siis? Monipuolinen ja kiinnostava teos on kysymyksessä. Toki Witikan opit ovat jo vanhentuneet ja uudet tuulet alkavat puhaltaa. Kirja toimii anekdootteineen hyvin myös viime vuosisadan teatteri- ja elokuva-alan ansiokkaana kartoituksena.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Oksalla ylimmällä? Metsäteollisuus poliittisena voimana 1918-2018, Siltala Kustannus

Suomi elää metsästä ja on metsä

Poliittista vääntöä metsäteollisuudesta

Sakari Siltala: Oksalla ylimmällä, Metsäteollisuus poliittisena voimana 1918 – 2018, Siltala Kustannus 2018

Metsäteollisuus on sadan vuoden ajan valjastettu kansantalouden moottoriksi, polttoaineeksi ja vääntövoimaksi. Useimmiten Suomi on noussut sodista, lamoista ja muista aallonpohjista metsäteollisuuden avulla” …

Suomen metsäteollisuutta on kadehdittu ja se on yritetty saada muiden valtioiden lypsylehmäksi, viimeksi EU:n. Niinpä satavuotinen taival sisältää paljon tutkiskeltavaa, sekä mielenkiintoisia poliittisia kuvioita ja anekdootteja.

Maalaisliitto ja metsäteollisuus ovat olleet lähes aina sotajalalla. Kas kun kumpikaan ei tahtoisi olla pelkääjän paikalla valtakunnanpolitiikassa. Kekkosen kaudella oli ohjaksissa punamulta, mikä ei miellyttänyt metsäteollisuutta. Tarvittiin poliittista lobbausta ja Urkkikin kutsuttiin usein saunomaan metsäteollisuusherrojen kanssa. Jonkinlaista konsensusta hierottiin lähes eskaloituneeseen tilanteeseen. Metsäteollisuudelle olisivat hyvät suhteet valtakunnan poliittiseen johtoon olleet elintärkeät. Saivatkin edustajansa ministeriksi, mutta Kekkosen maalaisliittolaista taustaa se ei horjuttanut. Myös työväen intressit oli huomioitava.

Kirja on oivallinen teos metsäteollisuudesta poliittisena vaikuttajana. Mikään metsäteollisuuden historiikki se ei ole, paremminkin subjektiivinen mielipideteos poliittisista ja kansainvälisistä väännöistä, lobbausyrityksistä, jne…

Aika on muuttunut. Entisten metsureiden tilalle ovat tulleet järeät metsätyökoneet ja parturointia on tapahtunut myös valtakunnan politiikassa sitten Kekkosen aikojen.  Metsäteollisuus on ollut Suomen tärkein poliittinen voima. Kirja kuvastelee myös anekdoottien avulla metsäteollisuuteen liittyvää bisnestä ja lobbausta. Jatkuvasti Suomelta kadehditaan sen metsien ylivertaista arvoa. Nykyisinä aikoina on myös ymmärretty metsiemme kasvava viihdyttävä ja henkinen merkitys suomalaisille ja turisteille. Kansallispuistoja perustaan ja Eu puhuu kateellisena hiilijalanjäljistä.

Mitä siis? Mielenkiintoinen ja lukijan tietämystä avaava kirja, joka osoittaa, että mikään ei muutu aikojen olossa kovin paljon, ainakaan Suomen metsien arvon suhteen.  Kirja sisältää lähdemateriaalin lisäksi myös henkilökohtaisia painotuksia, mitä tulee poliittisiin aihepiireihin? Sehän lisää toisaalta teoksen merkitystä mielipidekirjana.

Jouko Varonen