Matin maailma, Äärimmäisyyksien ihminen ja urheilija Matti Nykänen, Kirjapaja Kustannus 2020

Matin keikoilla kansa läträsi

Sumuhypystä patsasspekulointiin

Arto Teronen, Jouko Vuolle: Matin maailma, Kirjapaja 2020

…”Matti teki, mitä halusi, ja hyvin suoraviivaisesti. Jos hän ei pitänyt jostakusta, se ei jäänyt salaisuudeksi. Mitä isompi kaveri, sen varmempi tappelu”…

…”Jos on niin lahjakas kuin Matti ja harjoittelee niin paljon kuin Matti ja edes suunnilleen oikein, niin ehkä ei voi välttää tulemasta maailman parhaaksi”…

…”Taitava sovitus sai Matin äänen sopivaksi taustanauhoille, jotta laulajana esiintyminen oli mahdollista, viihdetaide taas perustui vankkaan maineeseen maailman parhaana mäkihyppääjänä”…

Kirjan kirjoittajapari Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat kustantajansa Kirjapajan vankkaa kalustoa. Itsekin viihdyin Kirjapajan leivissä puolenkymmenen kirjan verran. Mutta nämä veijarit ovat olleet siellä missä huippu-urheilijoita on tehty, eli kotipiirissä.

Maneerina heillä oli, että kuvat kirjaan otettiin urheilijasankarin haudalla ja samalla jututettiin yhtä ja toista arjen asiantuntijaa, eli sukulaisia, ystäviä ja lähisukua.

Näillä eväillä tulee hyvä ja tuore kirja. Suomalaiset ovat kovia juttelemaan, kun heidät saa sille tuulelle. Tottakai pro-miehet hersyttelevät kielenkannat liukkaiksi ja tarinoita riittää. Upea teoshan on kysymyksessä ja kansaan menevä.

Ulkomaiset mäkihyppääjät, alan huiput, olivat todella järkyttyneitä Nykäs Matin lähdöstä taivaallisille estradeille kannelta rämpyttämään, niin sanoakseni. Tuumivat, että eihän sen Matin kanssa jutella voinut, kun hän ei puhunut muuta kuin suomenkieltä. Nykänen oli mahtava keskittyjä. Siinä ei saanut häiritä ja huippu-urheilijan elkeet olivat semmoiset, että häntä ei tosiaan häiritty. Olisi voinut tulla vaikka lättyyn suupalteille.

Kiva kirja ja ammattimiehet ovat osanneet asiansa. Ihan löysin uusia kuvakulmia mestarin elämään. Hyväksikäyttäjiä miehellä riitti ja rahaa tehdään vielä kuoleman jälkeen, kun ns. ystävät ja rakkaat haukuskelevat esim. Matin veloista. Masa kun ei kuulemma jättänyt jälkeensä muuta kuin vinon pinon karhukirjeitä.

Ollos iäti muistettu suomalaisten sydänkäpynen.

Halavattu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Kalevi Korpi, Aika yhteinen mieleeni palaa, Valitut Palat

Kalevi Korven ihania

Pikkutilan pojasta kansansuosikiksi

Kalevi Korpi: Aika yhteinen mieleeni palaa, 2/25 CD, Valitut Palat 2020

Pikkutilan poika oli kylällä tunnettu laulutaidoistaan. Kun oli juhlan tynkää tai suurempaa tapaamista, kutsuttiin Kalevi laulamaan iki-ihanalla äänellään. Laulajan ammattiin opasti ensin kotkalainen Arvo Vainio. Myöhemmin tuli muita ohjaajia. Myös kontrabasso ja piano taipuivat sävelmiin Korven käsissä.

Korvesta itsestään tuli myöhemmin laulunope. Maanviljelys ei pidemmän päälle kiinnostanut ja Korpi alkoi esiintyä taiteilijanimellä Kari Metsä. Yhteistyö levytuottajien ja esiintymisten tiimoilta jatkui aina savikiekkokaudelta 70-luvulle asti. Väliin toki mahtui vähän ns. vasemman käden laulutaidetta, mutta vain vähän. Tämän kokoelman levytykset lukeutuvat Korven aarteisiin. Tässä ansiokkaassa kokoelmassa ( 50 esitystä) on 20 kappaletta 50 – luvun nostalgisia hittejä.

Korpi oli innokas erästelijä ja hän tarjosi usein ystävilleen riistaruokaa. Hänet tunnettiin myös herrasmiehenä ja seurallisena luonteena. Ikävä kyllä myös murheita riitti. Korven vaimo kuoli auto-onnettomuudessa ja Korpi itse sai vakavia vammoja mm. keuhkoihinsa.

Vielä rakastetun laulajan veri veti kuitenkin musiikin pariin ja se auttoi paranemista aina levytyskuntoon asti. Nyt julkistettu tupla-CD sisältää Korven parhaita ja täytyy myöntää että kuuntelin tenorin iki-ihania monen monta kertaa, jopa kymmeniä. Hän on yksi viime vuosisadan alun tärkeistä nimistä, joita sodat kokenutkin sukupolvi kuuntelee kosteaa silmänurkista pyyhkien.

Että mitä. Monipuolinen muusikko on monumenttinsa ansainnut. Semmoiseksi voi tätä tekniseltä tasoltaan upeaa tallennetta mainita. Joskohan sitä taas laittaisi saunan lämpiämään ja ajastimen rilahdusta odotellessa antaisi Kalevin laulella itsensä euforiaan.

Kuunnelkaa ihmiset korona-aikana musiikkia. Se saa tanssijalan vipattamaan vaikka vaimon kera ja suuret tunteet pinnalle. Korvenkin laulujen tarinat ovat myös osa opettavaista kansanperinnettä.

Sydämeenkäypää kertakaikkiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Timo Airaksinen: Hyvinvointivaltion hylkäämät, Bazar Kustannus 2020

Vanhukset ovat voimavara

Hoivakotien kriisistä robotiikan lupauksiin

Timo Airaksinen: Hyvinvointivaltion hylkäämät, Ikääntyneiden hoidon etiikka, Bazar Kustannus 2020

Niinhän se on yleensä, että omat lapset hylkäävät vähitellen papan ja mummun, varsinkin silloin, kun heistä ei enää ole kestittäjiksi. Kahdestaan jäävät vanhukset lähettelemään kortteja, joihin tuskin vastataan.

Jos lapset asuvat lähempänä, on tavattu semmoistakin, kun lapsilla on niin kiire, että muutama sekunti tapaamista oven raossa riittää.

Tutussa perheessä jahdataan hirviä. Kysäisin ikääntyneiltä vanhemmilta, että onkos hirvipaistia riittänyt. Nämä tuumivat, että kiire on tytöllä. Toi pilaantunutta hirvenlihaa, kun heiltä suli pakastin.

Vanhusten arvo on joskus minimissä. Lapset eivät muista niitä aikoja, kun isä ja äiti valvoivat heidän takiaan öitä. Paremminkin katselevat, jos visahtavat kotona, sinne vitriinin ja korurasian puoleen, että olisko jotain romukullaksi vietävää.

No näistä liian tummista anekdooteistani menen sitten tähän oivalliseen kirjaan, joka kertoo vanhusten hoidon etiikasta. Hoivakoditkin saivat surullista julkisuutta. Kun olin yliopistoaikoina kesähoiturina, tuumi osastonhoitaja b-mielisairaalassa aamuraportin jälkeen: Kuka lähtee tupakalle liinavaatehuoneeseen minun kanssa?”

Läksin minäkin seisoskelemaan, mutta tupakka ei oikein maistunut. Mieskollegoilla oli tapana kantaa vanhat ukot aammeeseen kylpyyn ja laskea jääkylmää vettä niskaan.

No papat olivat tottuneet semmoiseen veteen jo sota-aikoina, eivät valitelleet. Ei sitä rintamalla ollut lämmintä suihkua.

Tunnettu asiantuntija Airaksinen lähestyy näitä vanhusten arvostuskysymyksiä tietysti pieteetillä niinkuin pitääkin.

Juttua tulee osin norsunluutornistakin. Puhutaan pitkästä iästä päämääränä ja kustannuksena, vanhusten kunnioittamisesta, onnellisesta vanhuudesta, robotiikan mahdollisuuksista vanhustenhoidossa, eutanasiasta, jne…

Eiköhän sentään pidetä homma hanskassa, ja uhrata vähän aikaa vanhusten hoitoon ja vaikka pieneen hymyyn kun käydään vuoteen vierellä. Itse olen tavannut yleensä kivoja ja hymyileviä hoitureita ja lääkäreitä, joilla riittää tietotaitoa ja ymmärrystä. Sehän se friskaa pappojakin, kun nätti hoiturityttö käy vaikka taputtamassa ryppyiselle poskelle.

Airaksinen on asiantuntija ja pohtii sekä positiiviset että negatiiviset mahdollisuudet vanhustenhoidossa. Hienovireisesti pitää yleensä vanhusten asioista puhua. Sen kirjan tekijä ymmärtää.

…Vanhan koti on se missä hän nyt asuu. Se ei enää ole sama koti, jossa hän aikuisena asui, mutta kotona on hyvä olla. Siellä hoivataan säälin, myötätunnon, ymmärryksen ja lopultakin armon nimissä ja hengessä. Ja suurin armo on vapahtaa vanha lakien ja säädösten kahleista, niistä jotka riistävät häneltä yksilöllisyyden, vapauden ja lopulta ihmisarvon. Tämä työ on aloitettava nyt.”

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Teemu Roivainen & Saara Aalto: Lauluja rakkaudesta, Valitut Palat

Tango Desiréestä Finlandia-hymniin

Tangokuningas ja Euroopan huippunimi tykittävät

 

Teemu Roivainen ja Saara Aalto, Lauluja rakkaudesta – Songs Of Love, 2 CD, Valitut Palat 2020

 

Muistan hyvin, miten Teemu Roivaisen tangokuninkuutta juhlittiin. Sitä edelsi tunteikas ja ilmeikäs duetto kuningattaren kanssa. Mitäs muuta kuin komeaääninen laulaja kiertämään Suomenmaata ja esiintymään myös yhdessä vanhan tutun, Saara Aallon kumppanina.

Tämä levy on todella kaunista kuultavaa. Pistin saunan lämpiämään ja puhdasäänisen Saara Aallon virittelemään yhdessä Teemu-komistuksen kanssa.

Unohdin tietysti sauna-ajan ja mitäpä muuta kuin ajastamaan suuri pirikello hätkäyttävine äänineen varmistamaan, että uudella kertaa onnistuu.

Levyt ovat täynnänsä kaunista kuultavaa. Saara Aalto kommentoi heidän suhdettaan Roivaisen kanssa:

… ”Halusin laulaa siinä konsertissa, mutta olin myös ehkä vähän ihastunut Teemuun. Sanoin, että pliis tuu soittamaan mulle pianoa. Ajattelin, että saisin viettää Teemun kanssa aikaa, jos hän tulisi säestämään minua keikalle”…

Hyvinhän se duettolaulantakin parilta sujuu. Excellent ++ moisista suorituksista. Levyiltä löytyy monta ikivihreää, mutta myös uutta ja taiteellista antia. ”Sydämesi tyhjä huone”, ”Olet kaikki”, ”Kun aika on”, ”Yksinäinen saarnipuu”, ”Mustasukkaisuutta”, ”Love Story”, ”Tango Desirée”, ”Without You”, ”Hallelujah”, …

Saara Aallon musisointia en ole paljon kuullut. Iho nousi joskus kananlihalle, kun kuuntelin neitosen puhdasta ja hienovireistä laulantaa. En yhtään ihmettele, että hän nousi eurooppalaiseen tietoisuuteen humahtamalla. Lieneekö arvokkaan brittikisan kakkossija riittänyt jatkuvaan plaaniin, mene ja tiedä.

Tässä kaksikossa meillä on kovatasoinen lahja koko kansalle. Jouluksi heillä on tarjolla myös lauluja, jotka liittyvät tämän suuren juhlan teemoihin, alkaen siitä kuuluisasta ”lumiukkolaulusta”. Se filmi tunnuslauluineen pitää aina jouluna katsoa.

Aallon ääni on siinä laulussa mykistävän herkkäpiirtoinen.

Ja taas se saunan ajastin meni ohi. Pirikello pirisi, mutta olin näiden alansa mestareiden seurassa.

Juukeli, en paremmin sano. Mutta kolmas kerta toden sanoo.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

Heidi Herala/Liisa Talvitie: Teatteria koko elämä, Tammi Kustannus

Tämä on emälää”

Hegulin tytär tilittää

Heidi Herala/Liisa Talvitie: Teatteria koko elämä, Tammi Kustannus 2020

… ”Terapia oli Marja Korhosen mielestä erinomainen keino ehkäistä ongelmia. Jarkolla oli ollut ongelmia huumausaineiden kanssa, ja voi vain kuvitella, miten äiti oli huolissaan Heidistä ja halusi suojella tätä ja säästää elämän kolhuilta”…

…”Helge Herala oli ollut sodan aikana panssarilaiva Väinämöisellä ja muisti elämänsä loppuun asti, miten panssarilaivalta viestitettiin kaksilippujärjestelmällä…vielä viimeisinä vuosinaan huiteli käsillään viestilippumerkkejä”…

Yhden unohduksen, black outin, hän koki siinä esityksessä, jota oli katsomassa presidentti Tarja Halonen”…

Anekdoottejahan riittää rakastetulla näyttelijällä ja suuren näyttelijäsuvun jäsenellä, kun hänen elämäntaivaltaan laitetaan koviin kansiin. Tykkään elämänkerroista kovin ja semmoisia alkaa ilmestyä nykyisin kuin tähtiä syksypimeälle taivaalle.

Niinpä aika vierähti mukavasti, kun tutustuin Heidi Heralan tilityksiin, joissa on tietysti myös isältä          ja äidiltä opittua positiivista elämäntapaa vaikka vaikeudet kutittelisivat teräsharjalla selkäpiitä.

Heidi syntyi maailmaan hypnoosisynnytyksen minimoidessa äidin kipuja. Lapsuudessa isäsuhde kehittyi positiiviseksi kun Helge otti usein asiat huumorilla. Äiti oli vakaampi, mutta hänen huumorinsa oli ulottuvuuksiltaan melkoisen napakkaa ja syvää.

Jouko Turkka psyykkasi tulevaa huippunäyttelijää: ”Mä oon tehnyt niin saatanasti töitä ettet sä näyttäis sun vanhemmilt, ja jumalauta, mä olen epäonnistunut täysin. Nys sää näytät niiltä molemmilta!”

Ihana kirja kerrassaan vaikka syöpäpainajaistakin vilautellaan ja sekaan mahtuu niitä kuuluisia harmaasävyjä kosolti. Yleensä ottaen lukukokemukseni oli positiivinen ja stimuloi rakastamaan elämää. Ihana oli myös lukea tyttären muistumia isästään ja äidistään. Suomen kansa heitäkin rakasti suunnattomasti. Heidistä tuli vahva oksa tähän jatkumoon.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Erämaailma 2020 – 2021, Karisto Kustannus

Luvattomasta hirvestä kuharöykkiöön

Nuori polvi ponnistaa

Erämaailma 2020-2021, Karisto Kustannus 2020

Miten se menikään Matti Kettusella, että käytiin Rapalalta mittatilaustyönä kuhavieheet ja mitattiin minuutin tarkkuudella ottiaika kuhaparville. Sitten kun alettiin homma, niin ei keretty laskea kuin muutama vaappu niin alkoi jytkähdellä siiman jos toisenkin päässä. Pienimmät kuparikyljet heiteltiin kasvamaan ja painon kohotessa puoleentoista kiloon otettiin kala parempaan talteen. Kiteellä kun oltiin niin vietiin vielä ropakko Night Wishin porukoille savukalaksi. Kuvalla tietysti todennettiin kalaröykkiö.

Ei siinä ollut puhettakaan nykykotkotuksista nimeltä ” nappaa kala ja laske menemään”. Itseltäni on ikävä kyllä jo mennyt mielenkiinto villien kalojen reuhtomiseen veneeseen.

Kari Kovalainen napsii tunturilammella kuvia linnuista ja viskipullo on miehellä mukana. Ukolla jo uni maittaa kun ensimmäinen lekkeri on hoideltu kitusiin. Mutta vaimopaha soittaa ja aavistaa, tai tietää, mitä siellä tunturissa tapahtuu.

No ottihan se Hemingwaykin melkoisia tupsluikkareita, eivätkä ne olleet vieraita hänen romaanihahmoilleen. Jospa Kovalainen on päässytkin perille kupletin juonesta ja nousee vaikkapa finlandiakastiin noilla elkeillä. Moni kova proosanheittäjä on sitä maata, että kuppiin ei sylkäistä. Silleen voi löytää sen oikean plaanin jutulle.

Markku Hirvonen auttelee jutussaan isäukkoa pimeän hirven mehtuussa ja joutuu melkoiseen miehuuskokeeseen jo nuorella iällä. Se halavatun riistapäällikkö kun vielä vahtii, että jospa vaikka saisi hirvensuolien kätkijän kiikeliin tekosestaan. Kivat ja aidot ovat Hirvosella asetelmat.

Että mitä. Erämaailman jutut vain paranevat omista ajoistani.

Taisin niitä itsekin rustata nelisenkymmentä vuotta myös Erämaailman lehdille kuvineen joka syksy. Eränkävijän pääpottikin kosahti kohdalleni kolme kertaa pienemmistä summista puhumattakaan.

Sitä minä vaan, että kirjoittajien verbalistiikka voisi olla kekseliäämpää sekä juonen kuljettelu. Nyt menee Wanhalla Weijarilla Kettusellakin kuin saksalaisten jalkapallo, että suoraa linjaa vain keskialoituksesta maalille enempiä selittelemättä.

Mutta tosi hieno lukemisto on kysymyksessä. Ei siinä mitään. Pistäköön joku paremmaksi jos osaa. Asiantuntemustakin on ja todentuntua aina detaljeita myöten. Kustantajan Aini Tahvanaista on ikävä. Hänellä oli se virnuileva naisnäkökulma tai Aini ainakin kyseenalaisti miehisen uhon näissä puuhissa.

Pirskatti vieköön, en paremmin sano.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Leo-Pekka Tähti, Tammi Kustannus 2020

Pitää olla unelmia

Leo-Pekka taisteli huipulle

Harri Laiho ja Juha Luotola: Leo-Pekka Tähti, Tammi Kustannus, 2020

Jokaisen odottavan äidin painajainen kävi todeksi. Kuvissa on jotakin häikkää. Vakavailmeinen lääkäri ounasteli kampurajalkoja tai jotain sentapaista, mutta pian jalat olivat vedossa ja siitä jo näki selvästi, että vauvalla on paljonkin vaikeuksia.

No edettiin muutama vuosi ja huomattiin, että eipä ollut vesipäätä tai muuta tosi pahaa. Leolla oli vain alaraajahalvaus, jota ei voitu parantaa, vaikka lekuri valoi toivoa tuumimalla, että eipä hätää, vielä hän kävelee.

Tuli aika, että kirjan päähenkilö sai ensimmäisen vammaisurheiluun tarkoitetun kiitäjän. Sitä ennen hän oli kiinnostunut myös pyörätuolikoripallosta. Pojalla oli posiitiivinen maailmankatsomus ja unelmia.

Ja yleensä unelmista tulee totta, kun uskoo niiden toteutuvan. Ihminen on semmoinen, että usein jokainen teko tai valinta tähtää siihen unelmaan, kunnes se on totta. Niinpä Leokin seisoi kohta bodiumilla ja tietysti keskipaikalla. Tai oikeastaan siitä tuli hänelle arvokisojen rutiinia, ja mieluummin juuri siitä keskimmäisestä pallista muita korkeammalla.

Kirjahan on teemaltaan semmoinen annos elämänuskoa, että se pitäisi jokaisen sohvannurkkaan masentuneena ketistyneen lukea. Nykyaikana tarvitaan suomalaista sisua. Sitä Leolla oli.

Pidin kirjasta sen selkeän annin vuoksi. Kannessa muhoileva urheilijasuuruus ei ole tietääkseenkään siitä, että hän jäi jotain paitsi elämän kortteja jaettaessa.

Hyvä kirja, kertakaikkiaan. Moni luovuttaa jo pienistä vaikeuksista. Vaipuu mitättömyydeksi. Ei ei ei, sanoisi Tähti.

Hän käskisi ottamaan itseään niskasta kiinni ja voittamaan vaikeudet. Kaljakorin, ainoan kaverin, sijaan pitäis hankkia vaikka kahvakuulat kirpputorilta ja alkaa hoitaa fyysistä kuntoaan. Mahdollisuuksia on paljon. Ei pidä valita apatiaa, vaikka valoa ei aina näkyisi tunnelissa.

Mitä sitä muuta kuin hattu päästä kunnioituksesta.

Helevata.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Kale, Rautakansleri, Otava 2020

Kalen sana oli laki

Tuhti annos urheiluikonin elämää

Jari Korkki & Kalervo Kummola, Kale, Rautakansleri, Otava 2020

Kale oli syvästi uskonnollisen perheen lapsi. Tausta näkyy melkoisena herkkyytenä, vaikka ei kivikasvosta helposti uskoisi. Kyyneliäkään hän ei pelkää näyttää, jos aihe on sydämeenkäypä.

Sattui niinkin, että Raimo Summasen erotusjupakka, tuli Kalelle samaan aikaan kuin tieto hänen isänsä vakavasta sairastumisesta. Siltä ajalta rautakansleriksi nimetty Kummola ei juurikaan muista. Hän eli kuin sumussa ja paineet olivat suuret. Summasesta kun kaikki eivät tykänneet. Hänen valmentajatyylinsä oli samantapainen kuin teatterinjohtaja Jouko Turkalla alaisiinsa.

Kun kirjaa varten pyydettiin kommentoijia. Summanen, jota Kale kannatti viimeiseen asti, kieltäytyi kohteliaasti esittämästä omia mielipiteitään. Tuulisia olivat paikat leijonien ja SM-liigan päävalmentajina.

Tuulinen oli myös Kalen paikka. Yleensä hän päätyi kuitenkin huippujohtajaksi, ryhtyi mihin hyvänsä. Karaokeenkin hän on puuttunut, ja muistaakseni toi sen Suomeen kuppilakansan huvitukseksi.

Kirjan tekijällä oli tiettyjä vaikeuksia näin monisyisen miehen elämäntaipaleen kirjaamisessa. Aina pulpahti esiin uusi juonne, joka olisi ilman muuta vaatinut kirjaamista. Helevata, ymmärrän, että Kalen valitsema kirjoittaja on voinut olla melkoisissa vaikeuksissa. Kirja kyllä joskus saa lukijan huokailemaan tuskastuneena. Tuommoista v..un juonitteluako se urheilu ja varsinkin jääkkon kulissien takana. Siinä kurimuksessa on tarvittu Kummolaa, joka seisoo paikallaan kuin tatti vaikka vastaan tulisi itse ukkopiru.

Kummolassa on paljon ex presidenttiämme UKK:ta. Ei hänelle tunarit pääse hyppimään nenälle. Saattaa tulla juipille kalossin kuva ahteriin. Ihmiset tarvitsevat jämäkkyyttä. Jotakin, johon voi luottaa.

Hyvä kirja, vaikka joskus hatuttivat nuo huippu-urheilun kulissientakaiset. Lähen tästä tekemään parin tunnin lenkin aamuhämärissä. Kalelle toivotan tsemppiä.

Esimerkillinen suomalainen, ei mikään tuuliviiri.

Niin se vain on.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Muistisairaan maailma, Otava Kustannus 2020

Huisin tärkeä kirja – kertakaikkiaan

Muistisairaat kertovat

Liisa Seppänen: Muistisairaan maailma, Otava Kustannus, 2020

Sitähän sattuu, että unohtelee jotakin jonnekin ja tarvii muistilappuja. Jopa lääkärit tuumivat, että jos seisot keskellä huonetta etkä tiedä minkä takia ja mitä varten, niin eipä hätää. Se on vain normaalia vanhuuteen liittyvää.

No, tämä kirja nousee uudelle levelille. Turha on sanoa, että muistisairaat eivät pystyisi analysoimaan omaa tilannettaan.

Hui hai, heidän aivonsa toimivat vain eri tavalla kuin ns. normaalien ihmisten. Onpa kirjan tekijä voinut haastatella heitä oman sairautensa tiimoilta ja avamaan tietopankin ihan asian ytimestä.

Tutisin innosta kun luin tätä kirjaa. Kokemus oli niin erilainen ja uusi. Kas kun voivottelijoita, leimaajia ja vähättelijöitä riittää. Totuus on, että jos muistihäiriöiselle pystytään turvaamaan elämä omassa kodissa mahdollisimman kauan, hän on onnellinen ja tuntee turvallisuutta läheisen ihmisen kanssa.

Muistisairaudessa on kolme vaihetta. Ensimmäinen on lohdullinen ja sairastuneen elämä jotakuinkin normaalia. Etenkin jos hänelle tarjotaan läheisyyttä, kuntoilua, luontoa, rakkautta, terveellistä ruokaa, sosiaalisia kontakteja, huolenpitoa, huumoria ja aviopuolison antamaa hoivaa.

Toinen vaihe on jo monimutkaisempi. Muistisairas kun alkaa manipuloida hoitureita ja lääkäreitä, sekä sukulaisia, niin että nämä lopulta olettavat, että mitään erilaista ei olekaan. Omaishoitajaa jopa syytellään, jos tämä alkaa väläytellä totuutta. Joskus omaishoitajan todellisuus tehdään todella helvetilliseksi. Suku on pahin, pätee todella henkilöön, joka yrittää taata puolisolleen kivan olon kotona. Jopa muistisairas itse unohtaa että hänen hoitajansa tekee tärkeää työtä ja hankaloittaa tilannetta.

Että mitä. Hyvä, etten sanoisi todella ihmeellinen kirja. Eivät muistisairaat näy mitään vihanneksia olevan. Eläviä ja ajattelevia ihmisiä. Joskus terveempiä kuin terveet. Mutta. Kolmas vaihe on jo harmaata ja pimenevää todellisuutta. Syksyn lehdet tippuvat yksi kerrallaan ja lopulta jää jäljelle vain musta ranka kuvaannollisesta puusta. Siinä vaiheessa ei ole sanoja, mutta kosketus ja hellyys puhuu viimeiseen asti.

Itkin itkin.

Itkin niin halavatusti.

Mutta itkeminen on luovuttamista. Pitää olla vahva näissä geimeissä. Ei jumalauta. Pyyhin silmäni ja pesen. Ei näy itkun jälkiä. Menen keittelemään pullakahvia vaimolle. Hän tykkää korvapuusteista, jopa minun tekemistä coctailpullista. Liikutan hellästi poskesta ja kysyn:

– Oliko se elokuva kiva vai possukkalasta.

– Oli upea, sanoo vaimo. Silmät säteilevät. Hymy on entinen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Sotamies, Maanpuolustus tehtävänä ja kutsumuksena, Tammi Kustannus 2020

Elä luota vieraan apuun suomalainen

Kattava teos esim. kapiaisiksi aikoville

Joona Vuorenpää: Sotamies, Maanpuolustus tehtävänä ja kutsumuksena, Tammi Kustannus 2020

Majuri Vuorenpää ( s.1967) on puuhaillut paljon sekä kirjantekijänä, että tärkeissä sotilaspuuhissa mm. Etelä-Libanonissa. Kirjojakin on singahdellut esille puolikymmentä.

Ei turha mies ollenkaan.

Tässä tiiliskivessä hän esittelee sanoin ja kuvin mm. varautumisen tärkeyttä nykytilanteessa. Aina kun on syytä luottaa omaan kykyyn puolustaa maataan. Armeija-aikoinahan se idän vaara oli yleensä vaaroista mahtavin ja pojanklopeille opetettiin, miten tässä toimitaan jos vaikka taas pölähtää ”mainilanlaukauksia” tai muita tekosyitä tuhota lintukotomme.

Tässä kirjassa tuodaan kyllä esille mitä maanpuolustus nykyisin sisältää. Sitä löytyy tavallisen pystykorvan sijalle droneja, tekoälyä, robotteja, sci-fi – teknologiaa, jne… Nörtit pistävät hetkessä koko kansakunnan polvilleen, kun kaappailevat tietoja ja alkavat vaikka kiristää niiden avulla viattomia mielenvikaisia.

Jos esim. pomo käy salaisessa psykoterapiassa ja napsii pastillirasiaksi naamioidusta psyykenlääkepurkista pillereitä, niin kohtapa tulee kiristyskirje, että tietosi julkaistaan, jos et vähän jeesaile meitä vaikka nyt aluksi kymppitonnilla. Siinähän se silmäätekevän niska alkaa punottaa ja mitäpäs muuta kuin rahakirjeen laadintaan, kun salattuja asioita aikovat julkistaa.

Mutta asiaan Jouko, helevata.

Siis kirja on monipuolinen ja tarkka kuvaus maanpuolustuksen monisyisestä asiasta. Käsitellään ilmavoimat, rajavalvonta, koulutuspuoli, meripuolustus, varusmiespalvelu, maavoimat, panssarit, tykistö, jne jne…

Tyttärenpoika, jonka kanssa joskus vaihdetaan postia, tuumi kyselyyni aamuista, että hänpä on päättänyt jäädä kapiaiseksi armeijan leipiin. Mie siihen, että hallelujaaa. Mutta tokaisin, että pääsetpä nuorena eläkkeelle. Tapani kun on etsiä aina hyvä puoli asiasta kuin asiasta ja saada keskustelukaveri naureksimaan.

Kirja on monipuolinen ja tarkka teos ja tekijän kuvitus on kohillaan. En ole mikään erityinen militaristi, mutta tiedän, että vieraan apuun turvautuja on joskus todella vaikeuksissa. Kas kun usein muiden apu loppuu, kun tarvittaisiin tekoja, jopa yksityiselämässä.

Menenpä tästä kahvin keittoon, että heilahtaa.

Vaimolle pitää puurokin keittää.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen