Yksinkertaisuuden taito, Kirjapaja Kustannus 2020

Liiat virikkeet rasittavat

Jospa vietät vaikka kotipäivän

Arlene K. Unger: Yksinkertaisuuden taito, Kirja avarammasta elämästä, Kirjapaja Kustannus 2020

Niinhän siinä kävi että ”Yläkerran Ukko” pisti meidät maapallon tallaajat ja sottaajat globaaliin parisuhdekouluun. Siinä samalla touhotus ja stressi vähenivät 80%. Isä Jumala on viisas. Hän alkoi huomata, että ihmiselo täyttyi joutavasta vouhottamisesta ja perheellekään ei enää ollut aikaa. Koronan ollessa jo hiipumaan päin, moni ajattelee, että tämä aika oli rikastuttavaa ja kivaa.

Jäivät television ja ruokakauppojen tyrkyttämät uhkapelit ja kaljaporukat, monesta muustakin näennäispuuhasta puhumatta.

Onnellisen näköisiä ihmisiä kävelee vastaan lenkkipoluilla. Mutta mennäänpä tähän kirjaan, joka ei lie ainoa genrensä opus. Unger tuumii, että ei kannata rakentaa muuria itsensä ja muiden välille, kokeile uusia lähestymistapoja ihmisiin, älä kontrolloi liikaa elämääsi ja itseäsi, hyväksy toiset tallaajat, sillä usein ennakkoasenteet ovat harhaanjohtavia ja kun löytää tien vaikkapa jonkun vakavan ”jörökin” sisimpään, hänestä paljastuu vaikkapa humoristinen ihmissielun insinööri.

Näin se Arlene kirjoittelee:

Usein annamme huoltemme viedä mielessämme aivan liikaa tilaa. Kun valitsemme jonkun konkreettisen asian symbolisoimaan stressiämme, meillä on keino laittaa huolemme pois ja tehdä mieleemme tilaa. … Kävele metsään. Liiku hitaasti ja anna metsäisen ympäristön tunnelman imeytyä itseesi. … Hyväksy se, ettet ehkä tänään saavuta kaikkea haluamaasi. … Heittäydy luovaksi…”

Että mitä. Näitä joskus aiemminkin kuultuja oppeja kyllä kannattaa kertailla. Jo entinen stressitohtori Pertti Pakarinen tuli mieleen siitä, että kannattaa harrastaa turvallisia rituaaleja arkipäivänä ja pitää niistä kiinni. Ne ovat jotakin pysyvää.

Ailahtelu joka suuntaan, jolloin mielteitä kasaantuu niin paljon, että suuri osaa jää aloituksen asteelle, voi tehdä päivästä stressisotkun. Kannataa valita parhaat ja tärkeä tekemiset.

Ihan antaisin opuksesta excellent++ – arvosanan. Kas kun nämä usein ennenkin ”opetetut” viisaudet aina luonnon merkityksestä hiljaiseen meditaatioon leppeän musiikin soidessa, kaipaavat kertaamista. Joku voi sanoa, että helppohan sitä on ihmistä opettaa, mutta arjen stressaavat hommat painavat päälle, eikä sille mitään voi. Jospa sittenkin jotakin pieniä kultajyviä löytyisi kuluttavan ”jokapäivän” sisälle, vaikka proosalliset yllärisinikellot vaimolle, tai stressaavan homman ”lyöminen läskiksi” huumorin avulla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Listasuosikit kautta aikojen, Valitut Palat 2020

Täyttä kultaa

Paremmaksi ei voi pistää

Listasuosikit kautta aikojen, Valitut Palat 2020

60-luku

Suuret setelit, Tango merellä, Sä kuulut päivään jokaiseen, Puhelinlangat laulaa, Tango Pelargonia, jne jne…

Heti kättelyssä piti laittaa valkoiset särmähousut ja pellavableiseri mustan poolopaidan kanssa, sekä kiiltokengät jalkaan. Menin pokkaamaan vaimolle, joka oli pukenut minihaameeseen ( kävi yhä ylleen). Voi voi! Halavattu mikä musiikkiorgasmi.

70-luku

Kissankultaa Marilyn, Aamu toi ilta vei, Jerry Cotton, Äideistä parhain, Vicky Lee, Kissankultaa, El Bimbo ja mitä niitä olikaan.

Kaivettiin chardonnayt esille. Homma muuttui jo poskivalssiksi jossa kosketuskin sai ihon miellyttävälle kananlihalle, niinkuin silloin ennen.

Hhhhrrrrrr….

80-luku

Kaiken takana on nainen, Moottoritie on kuuma, Avaa hakas, Rappiolla, Minä olen muistanut, Minttu ja Ville, Miljoona ruusua, voe voe voe…

Suu haeskeli jo vaimon korvanlehteä. Poskille nousivat terveet punakukkaset. Kuiskittiin hiljaa aikuisten juttuja. Vaimo huokaili: – Muistatko ennen Yyterissä? Ja muistinhan minä.

90-luku

Kuka keksi rakkauden, Kersantti Karoliina, Kuurankukka, Onnenmaa, Älä mee, Jos sulla on toinen, Kemiaa, Kerran, …

Kaikki rakkaita muistoja. Käytiin välillä puffetin puolella ja napsittiin isännän gourmet-suolapalaa. Tuli kilisteltyä korkeista kristallilaseista. Nostalgia vain jatkui. Aaaahhhh, mikä fiilis. Pokkasin vaimon taas pehmoiselle ja tyylikkäälle ryijymatolle ( niitä on joka huoneessa) paljain jaloin.

2000-luku

Kaksi puuta, Milla, Pieni sydän, Vaskikellot, Kuutamolla, Hukun, Levoton prinssi, Cést la vie, Hiljaisuus, Ei se mennyt niin, Ihmisten edessä, …..

Mentiin omaan kotisviittiin, ruusulakanoiden väliin. Otin metallikielisen Yamahani kuitenkin esille ja tulkitsin vähän Tom Jonesia, Vilho Vartiaista ja Vladimir Vyssotskia. Tuumittiin, että nukutaan sitten aamulla pidempään. Nuoruudenmuistot tulivat vielä uniin lämpiminä sykkeinä sydänalassa.

Mutta asiaan. Boxihan on täyttä kultaa. Pelkkiä parhaita ja jos 2000-luku jo vähän sai katseet kääntymään kahvipöytään päin, niin nuorisolle toki suomme omat suosikkinsa. Nuoriso voi pitää tämmöisiä jo passé-kamana kuten ranskalaiset ilmaisevat. Räppiosastoa ei ollut mukana, luojankiitos. Tämä kokoelma on lahja. Ei muuta kuin visat vinkumaan ja nostalgisoimaan coronat niskalenkistä ketoon. Äänityksestä ylimääräinen excellent ++. Hyvin kuului korkeista kaapeista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tara Koivukoski: rikottu enkeli, Nainen bikereiden maailmassa, Tammi Kustannus

Poliisit vai moottoripyöräpoliisit

Tämä nuorison kurimuksesta

Tara Koivukoski: rikottu enkeli, nainen bikereiden maailmassa, Tammi Kustannus 2020

Bikerithän kuulemma ovat niitä halavatun motoristeja, jotka tatuoivat kehonsa täyteen aina silmämunia myöten. Ja tietysti tehdään kolttosia, kuten nuoret yleensä, pistetään toista stiletillä tai käydään kovistelemassa huumekoukkuun jääneitä. Puhutaan ihan sormen katkaisusta tai muusta ”kivasta” jos rahoja ei kuulu.

Enpä tiedä kirjailijan suhteesta hämäräalueisiin enkä haluakaan, mutta kirjasta sanoisin sen luettuani, että ei mitään romanttista ”laattaa” vaan syvenneltyä juttua. Ja onhan kirjoittaja ammatiltaan sairaanhoitaja ja psykologian opiskelija.

No kirja on täynnä väkivallan ilmentymiä ja huippukurjaa nuoruutta. Bikerit kun hakkasivat naisiaankin ” kun kaikki muutkin niin tekevät”. Siinä on ollut monta kertaa ”sydän kintaan peukalossa” niin sanoakseni:

Pari päivää pahoinpitelyn jälkeen pääsin lääkäriin. Minulla todettiin paha aivotärähdys ja murtunut nenä. En kuitenkaan kertonut totuutta vammojen alkuperästä lääkärille. … Olin vähällä lopettaa koulunkin tapahtuneen vuoksi. … Värit ja sanat menivät sekaisin ja lähimuisti oli olematon.”…

Kovaa nuorisotodellisuutta Koivukoski peilaa, jopa hengästykseen asti. No, onhan näitä, kaiken sortin bikereitä. Oma isäni kulki aina pistooli taskussa, kun rentosti sodassa pioneerina viisi vuotta. Kun tuli, miehessä ei ollut naarmuakaan, mutta pää sekaisin kuin seinäkello.

Visiot bikereiden elämään ovat paljon törkyisempiä. Jo naisten kunnioitus, niin fyysisesti, psyykkisesti kuin verbaalisti, on olematonta. Hyvä että tämmöinen kirja on kirjoitettu, vaikka on siinä vähän populaaria lisää, tai mistäpä tuon tietää. Pitäis ihan ottaa punainen sydäntatsa käsivarteen, että näkisi, onko papasta jonkinsorttiseksi bikeriksi, utelias kun olen kaikkea uutta kohtaan ja ennakkoluuloton.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee, Like Kustannus 2020

Esikoisteos joogaopettajalta

Tytöt siis päättivät laihduttaa

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee, Like Kustannus 2020

Jenni Multisilta ( s. 1992) on toiminut mm. ilma-akrobatian parissa, ohjannut tankotanssiharrastajia, ja lukaissut itsensä kauppatieteiden maisteriksi.

Tämä psykologisesti ladattu kirja kertoo tyttösten päätöksestä laihduttaa itsensä äärirajoille asti. Sairastahan semmoinen on, mutta hommaan liittyy monenmoisia mielen koukeroita, joita esikoiskirjailija kokee selvitellä tässä tiiliskivessään.

Kunhan ei kirjasta kohoaisi uutta Sonja O:ta tai Häräntappoasetta. Kirjailija kyllä olisi ulkonäöltäänkin medialla ihan namipala (anteeksi).

Mutta asiaan. Tyttöset päättävät laihduttaa ihan tosissaan ja olla tietysti sillätavoin mieliksi pojille. Tai olisiko homman stimuloijana kasvuikäisten tapa protestoida kaikkia mahdolllisia aikuistumisen paineita vastaan, ei vähiten huoltajia.

Anna kohottaa katseensa. Hän avaa jo sateenvarjoaan. ”Se ei ollut meidän syy”, sanon. Ääneni värisee surkeana ja uppoaa holvikaareen. Anna olisi joskus saattanut nauraa sille, sanoa bitch älä kuseta, mutta nyt Anna vain katsoo. … Havahdun vasta, kun suntio koputtaa olalleni ja sanoo, että seuraava tilaisuus alkaa puolen tunnin kuluttua.”

No, psykologisia trillereitä on hauskaa ja mielenkiintoista lukea. Oletettavasti aikuistuvat nuoret ovat ihan haltioissaan ja visat vinkuvat tämän teoksen tiimoilta. Tytöthän oppivat kokemastaan mm. sitä, että joskus on tullut elettyä väärin. Kun ei enää koskaan voi kävellä omilla jaloilla, nuoruuden hullujen kujeiden vuoksi, on aika vaihtaa arvomaailmaa vähemmän hektiseksi. Onneksi on uskolliset poikaystävätkin keksitty tyttöhupakoille.

Jenni Multisilta on enemmän kuin lupaava esikoiskirjailija. Hän ei aloita uraansa kepeillä ja pintaliitoisilla jutuilla, joissa kaupunkilaisopettaja menee maalaiskouluun ja alkaa vehdata kylän vauraiden maanviljelijöiden kanssa. Ei ei. Hän pistää peliin viiltävää ja riipaisevaa analyysia, raikkaalla nappiverbalistiikalla.

Niin sitä pitää. Excellent+.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Philip Teir: Neitsytpolku, Otava Kustannus 2020

Sonjia, Pauloja, Riittoja, Suveja

Miehen todellisuus on vaikea

Philip Teir: Neitsytpolku, Otava 2020

Miehellä on kuulemma ”se yksi” mielessä joka viides minuutti. Sehän se sanelee sen, että olosuhteet auvoiselle ja siistille perhe-elämälle ovat miehenpuolille melkoisen kimurantteja. Muuttuvia tekijöitä ilmaantuu matkaan lähes joka päivä ja jos ei itse niitä aiheuta niin naiset aiheuttavat. Heillä on kun on ( varsinkin itseensäkyllästyneillä puumilla) tapana tarttua ohuimpaankin korteen. Ja esim. kirjailijoiden ”korsi” on yleensä aika kiinnostava.

No no mutta sovinistiset viisastelut sikseen. Richardhan on kunnon mies ja päättänyt elää auvoisasti Sonjansa kanssa. Kunnes tulee tämä Paula, uusperhe ja sitä rataa. Tulipa mieleen tuosta vanhempaan naiseen ihastumisesta mm. ehkä kaukaa haettu prinssi Charles.

Paulan kanssa tuntuu pasahtavan kunnolla ja mitäs muuta kuin vaimo-ressu syrjään ja sitä rataa.  Käsikirjoituskin on tekeillä ja sehän lisää miehen ”kerrointa” naisväen keskuudessa.

Mietteitä oikein suurelle kustantajalle pääsystä itää. No perhehelvettejä on monenmoisia. Nyt, korona-aikana on monikin joutunut analysoimaan parisuhdettaan. Unohtuu ihan se seikka, minkä vanha kansa puki sananlaskuksi ”suo siellä vetelä täällä”. Teir on kynäniekka joka taitaa kepeähkön parisuhdeanalyysin ja pystyy nostamaan verbaalin ilmaisunsa kansaa kiinnostavaksi keitokseksi.

Lueskelin teosta aamutunneille asti. Monen ”viisauden” olin kyllä jo handlannut omassa elämässäni, mutta Teirin kirjaa kyllä mieluusti lueskelee ihan siinä mielessä, että oppia ikä kaikki ja miten tyhmiä ovatkaan rakastuneet miehenpuolet.

Helvettihän siinä miehelle yleensä tulee eteen, jos ei ole oppinut elämässä edes sitä tosiseikkaa, että miehen on oltava suora ja tunteiden valtaan ei noin yleensä ottaen kannata heittäytyä. Elämässä ratkaisee suoruus, järki ja arkirealismi. Kun aletaan höpöstellä tunteilla, niin sitä saa mitä tilaa.

Lienee pajon omaelämänkerrallista ainesta tässä teoksessa ja sehän se tarjoaa monelle lukijalle itseanalyysin ja samaistumisen paikkaa. Uusperhehelveteistä on monta kirjaa tehty. Tämä on keskitasoa parempi, tosin ikääntyneemmän mielestä jo moneen kertaan aiemmin pureskeltu rakkauskolmio ihmisistä, jotka kerta toisensa jälkeen lyövät päätään seinään. Hyvät teemat eivät kuole koskaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Vieraiden varassa, Matkalla uskomme kansainvälisille juurille, Karas-Sana Oy

Kristinuskon lähteillä

Miten suomalaisten kristillisyys syntyi

Hannu Nyman: Vieraiden varassa, Matkalla uskomme kansainvälisille juurille, Karas-Sana Kustannus

Kyllähän se tiedetään, että suomalaisten jurrikoitten päähän ei kristinusko asettunut ilman väkipakkoa. He kun halusivat kunnioittaa ylijumala ukkoa, mielikkiä, tapiota, ahtia, jne…

Itse asiassa palaan itsekin joskus kansallisille juurillemme ja nimitän Isä Jumalaa usein Yläkerran Ukoksi. En tietä, että vetäiseekö Taivahan Taatto siitä herneen nenuliin vai onko hänellä myös huumorintajua.

No leikit sikseen. Luestekelin tätä Teosta mieluusti ja samalla tosiaan nostalgisoin sitä, että sadoin metrein opettavaisia elämäntarinoita jää ihmisiltä pölyttymään kirjastovarastojen hyllyihin.

Hannu Nyman on ottanut kuitenkin urakan tutustua kristinuskomme juuriin ja tärkeisiin henkilöihin uskonnollisen elämämme taustalla. Sieltä löytyy monta muutakin kuin Piispa Henrik tai Luther ja miksipä ei rikasperinteisen idän uskonnon mahtimiehiä.

Pääsuuntia on kaksi: itä ja länsi. Idän kristillisyys kulkeutui Venäjän, silloisen Novgorodin kautta ja tavoitti aikanaan itäisen Suomen. Lännen kautta tulleen lähetystyön juuret olivat ensin Irlannissa ja Englannissa, myöhemmin Euroopan mantereella, Ranskassa ja Saksassa.”…

No suomalaiset pistivät hanttiin, mikä tuli jo mainittua. Eikä uskon tuojillakaan ollut usein ”puhtaita jauhoja pussissa”. Lalli Turvautui kirveeseen ja kajautti sillä Piispa Henrikin hengiltä Köyliön järven jäällä. Lukuisia murhenäytelmiä nähtiin myös Suomen kamaralla ja verikin virtasi kun Ruotsista lähdettiin tuomaan ”ilosanomaa” väkisin Suomen kamaralle.

Kirjan tarinat tietysti sekoittuivat omiin aivoituksiini, jotka uskonelämän osalta ovat usein kovin alkukantaisia. Jumalan luonto on tärkeä minulle, kuten vanhoille suomalaisille. En nyt sentään kanna karjalan piirakoita uhripuiden juurelle, mutta vaimokin huikkaa metsään päin, kun lähdemme hyvältä ( tai vaikka huonolta) sieni- ja marjapaikalta, että ”kiitos metsä kiitos”. Se tuntuu jotekin kivalta ja luontevalta. Metsä sitten vastaa huminallaan ja linnunlaululla. Lintuja ja eläimiä rakastan. Juttelen niille rauhallisella äänellä ja ne tulevat usein lähelle, esittelevät perheväkeään, lauleskelevat, antautuvat kuvattaviksi korvat hörössä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Lintukansa lennollansa, Ilta kantaa aamun rantaa, Jutun jatko – kurkistatko?, Lector Kustannus 2020

Eläintuntemusta lapsille

Ihania kuvakirjoja

Antti Salo/Aivo Blum: Lintukansa lennollansa, Lectorin eläinloruja, Lector Kustannus 2020

Antti Salo/Aivo Blum: Ilta kantaa aamun rantaa, Lectorin eläinloruja, Lector Kustannus 2020

Antti Salo/Aivo Blum: Jutun jatko – kurkistatko?, Lectorin eläinloruja, Lector Kustannus 2020

– Vesi tulvii, kupliikin! Käki osaa supliikin.

– Järven ilta huudon huikkaa, kuikka kaipaa toista kuikkaa.

– Hanhiakin valkoposkia, siellä levittelee roskia.

– Pilvet niinkuin sammaleet, on taivaanrantaan kohonneet.

Nämä arvokkaat kuvakirjat jakavat lapsille luontotietoutta runsain mitoin. Riimit ovat joskus nokkelia ja humoristisia, vaikka runoratsu joskus horjahtaa kuin konsanaan Elias Lönnrotin jalka, kun Karjalan laulumailla tarjottiin tujua sahtia palkaksi tohtorille rintataudin parantamisesta. Elias kyllä mietti, että rakkauden vaivoja se vain oli.

Kuulun Suomen luonnonkuvaajiin ja pidin kirjan antia erittäin tärkeänä johdatuksena lintu- ja eläintuntemukseen. Kuvat ovat selkeitä ja tarkkoja. Lapsi oppii kirjojen kautta paljon uusia asioita, lähinnä eläintunnistusta. Riimitkin ovat parhaimmillaan ihan nerokkaita ja hauskoja. Huumoria lapsi tarvitsee.

Suomalaisen luontotuntemus on usein erittäin vajavaista. Luontokuvaajana sen tiedän. Kuulee lausahduksia, että mie en tunne linnuista kuin variksen ja harakan, enkä muista niistäkään kumpi on kumpi. Jos mennään peippoon, haahkaan, tai vaikka vähän vaikeampiin, niin sormi menee aikuisillakin suuhun.

Kirjasta siis hyötyy myös aikuinen, kun kuvat ovat huisin tarkkoja ja ammattikuvaajien työtä. Luulisimpa, että kirjan myötä voi monesta lapsesta tulla luonto- tai eläinharrastaja, kukaties löytää ammatin alan puuhista. Jo yksi kaunis ja tarkka kuva voi stimuloida lasta enemmän kuin luulisikaan.

Kirjan taitosta arvosana excellent ++. Upeaa työtä. Värierottelussakaan ei vikaa. Näitä lisää. Lapset riemastuvat tällaisista kuvateoksista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Paula Noronen, Räkkärimarketin kassa, Tammi Kustannus

Noronen tykittää

Kiviparantajasta keittiöfilisofiaan

Paula Noronen: Tarja Kulho, Räkkärimarketin kassa, Tammi Kustannus 2020

…” Meillä Korson Räkkärimarketissa on sellainen tapa, että jos mokaa niin riittää että korjaa virheensä ja kaikki on hyvin. Pahin moka on ollut se, kun leipäosaston Irjalla putosi autonavaimet sämpylätaikinaan ja ne ehtivät kulkeutua asiakkaan eväsleivässä Kreetalle saakka”…

Tuttu kasvo näkyy Noronen olevan telkusta. Hän esiintyy muistaakseni siinä Hyvät ja huonot uutiset – ohjelmassa, jota jaksan katsoa tasan kolme minsaa. Sitten pitää lähteä jääkaapin kautta kriitikon hommiin, etätyöhön vailla vertaa.

Ironisella huumorilla näyttää kirjailija hoitavan ensimmäisen aikuiskirjansa ja hengästykseen asti tekonokkelalla verbalistiikalla. Toisaalta tulee ikävä pidemmän proosan miestä, Paasilinnan ”Artsia”, joka teki huumorikirjoistaan ihan kunnon pitkää proosaa. Hänkin kyllä lopulta alkoi mennä siitä missä aita on matalin.

Herkullinen aihelma on kyseessä, kun marketin kassan asiakkaaksi tulee mm. kiviparantaja, joka mieluusti hieroisi kivillään” kassatytön jalkoja.

Huulenheitto äityy Norosella joskus aika korniksi, kuten selostus pohjoisen tavasta laittaa kuollut seisomaan pakkaseen hankeen, jossa se jäätyi ”lumiukoksi”. Kas kun ei siellä Lapin perukoilla saanut ruumisautoa tulemaan moneen kuukauteen raukoille rajoille. Olisi ihmisraato alkanut haiskahtaa sisätiloissa multiin laittamista odotellessa.

No tämä kirja on semmoista stressihuumoria, jota saa telkusta katsella, jos on paha olo. Mutta yleensä paha olo äityy vielä pahemmaksi kun huomaa, miten stressaantunut ja pintaliitoinen on ”etelän julkkisten” huumorintaju. Kaipa heillä on niin vaikeaa kotioloissa, ettei lämmölle ole varaa edes hyttysen pissan vertaa.

No, Norosesta voi kehittyä vaikka uusi artopaasilinna, jos vähän jäntevöittää tilkkutäkkityyliään. Yleensä kunnon humoristi naureksii enimmin itselleen. Siinä on jo kansaan menevän kirjan resepti. Lämmintä pitää huumorin olla eikä yltiösarkastista.

Ei ihmispolo jaksa lukea ivan stiletillä tökkimistä kovin kauan.

Otappa Noronen seuraavaan kirjaan sydän mukaan. Käväse myös stressinhoitokurssilla. Taitaa se televisiotyö olla kovinkin uuvuttavaa, kun pitää keksiä toinen toistaan nokkelampia heittoja ja vilkuilla muita, että huomasivatko ne tämän minun ylivertaisen ivan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Russ Harris: Onnellisuusansa, elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen avulla, Duodecim Kustannus

Tarkkaavainen pitää olla

Mielenkiintoista itsehallintaoppia

Russ Harris: Onnellisuusansa, Elinvoimaa hyväksymisen ja omistautumisen tiellä, suom. Arto Pietiläinen, Duodecim Kustannus

Niin se vain lienee että vanha kansa tietää paljon ihmisen elämänonnestakin. Sananlasku kun sanoo, että jokainen on oman onnensa seppä. No Harris on semmoinen seppä, että tarjoaa paljon muutakin kuin sananlaskuja. Hän tekee ihan perusteellista työtä selvitelläkseen sitä, miten ihmisen pitää suhtautua vaikeuksiin, huoliin, kriiseihin ja elämän tarjoamiin haasteisiin kautta linjan.

Harrisilla on kirjassaan pohjana tämä HOT-systeemi, jossa mm. opitaan pääsemään eroon tuskallisista ajatuksista ja rankasta itsensä arvostelusta. Arjen ajatus- ja tunnepaineille kun on toisaalta annettava tilaa. Jos avaat oven epämiellyttäville tunteille, ne vaivaavat sinua paljon vähemmän. Mitä sitä väkisin puristamaan.

Itse keksin oivan keinon. Nuortenkirjailija kun olen 24 kirjan verran, niin tuli väläyteltyä opuksissani myös mielikuvitusystävää, jonka lapset ovat keksineet pakotieksi ahdistuksista. Joku juttelee tekaistulle kaverilleen negatiivisista tuntemuksista, toisella on hihnassa mielikuvituskoira, jota muut eivät näe. Ne ovat uskollisia ystäviä, eikä niihin pidä aikuisen puuttua. Lähtevät lätkimään, kun ovat hoitaneet lapsipsykiatrin tehtävänsä.

Kun elämäntoverini alkoi muuttua, unohteli ja ahdistui, niin tekaisin meille, mielikuvitusystävän, maalaisnuorukaisen, jonka tehtävänä oli olla aina vaimon – ja minunkin-  puolella elämän kriiseissä.

Tämä kaveri aina kehui ja arvosti vaimoani, puhui kimeällä, ystävällisellä nuoren äänellä ja sai vaimoni ja minut nauraa hekottelemaan. Hän väännättelee paikalle, kun tulee ahdistuksia, nauraa hyrähtelee ja hoitaa homman. Itsellenikin hänellä on monta jippoa, joilla asettaa tunnekuohuni kohdilleen. Käyttelee maalaisjärkeä.  Ja aina huumorimielellä. Naureksimme, keitämme kahvit, lämmitän pakasteesta rähmäpullat. Kilistämme alkoholittomalla Chardonnaylla kristallilasista. Viivähdämme aika kauan peiton alla.

Soittelen ja laulelen, tanssahdamme hitaita, kun on kitarat, pianot, haitarit ja pelit, viisi stereosoitinta, suurista levykokoelmista puhumattakaan. Elämästä on tehtävä elämisen arvoista.

No mutta asiaan. Kirja on mestarin tietopankki itsehallinnasta. Se tarjoaa alan kirjojen tavoin myös harjoituksia ja ”listoja” joita voi toteuttaa omassa elämässä. Mutta aina pitää muistaa wanhan kansan viisaudet. Muista ei ole avuksi tosipaikassa. Tulevat kateellisiksi, kun oma elämä on sitä ja tätä. Jokainen ihminen on oman onnensa seppä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Sankaritarinoita pojille, Into-kustannus

Jari Litmasesta Heikki Hurstiin

Nuoret tarvitsevat esikuvia

Emmi Jäkkö/Aleksis Salusjärvi ( toim.): Sankaritarinoita pojille ( ja kaikille muille), Into Kustannus

Heikki Hurstin isä oli maineikas Veikko Hursti. He auttelivat satojatuhansia pääkaupungin köyhiä ja kodittomia tarjoamalla mm. ruoka-apua. Nykyisin taitaa tämä laupedentyö edetä jo kolmannessa polvessa.

Elias Lönnrot toimi kansanrunouden kerääjänä wanhan Karjalan puolessa. Auttava runoilija hän oli itsekin, kun justeerasi pappojen ja mummujen puheista yhtenäisen esityksen, Kalevalan. Tilkettä piti kässäriin laittaa paljon, että tarina kulki ratevasti.

Arvo Ylppö pelasi skruuvia vapaa-aikoinaan. Hän oli lyhyenläntä ja joviaalintuntuinen mies, joka omisti elämänsä lasten auttamisellle ja hoitamiselle. Hän eleli yli satavuotiaaksi ja nousi ison gurun arvoon kansan keskuudessa. Kaikki halusivat enemmän tai vähemmän sairaat lapsensa Arvon hoitoon, mutta kun taitavaa lekuria vietiin kuin litran mittaa potilaan luota toisen luo. Pelastava enkeli hän oli.

Jorma Uotinen on osaava ja taiteellinen tanssija. Kalle Könkkölä loi uran mm. poliitikkona, vaikka invaliditeetti oli rankka. Aki Kaurismäki tekee ”outoja” elokuvia, joista tykättiin maailmalla ja pystejä joutui mies pokkailemaan filmeistään. Kärytti nikotiinipötköä aina kun tilanne salli. Ei kyllä erityisesti välittänyt suitsuttajista uransa tiimoilta.

Jari Litmanen on suosikkilajin, jalkapallon, taitaja. Antti Tuisku toimi kaupan kassana Lapin perukoilla, mutta sitten alkoi ryysis, kun jätkän kyvyt nuorisoa villitsevänä laulajana huomattiin.

Kyllä nuoret tarvitsevat esikuvia. Monesta kehittyy esikuviensa kautta taitavia jollakin alalla. Ja tämäkin kirja opettaa, että unelmistaan kannattaa pitää kiinni. Niillä on tapana toteutua, kun on peräänantamaton.

Jos etsii esikuvia lähempää, niin oma äiti ja isä kyllä tarjoaisivat myös ainesta. Lapset ja nuoret vain jättävät mieluusti elämäntyönsä heidän vuokseen tehneet usein omaan arvoonsa. Kritiikkiä esittelevät isukille ja äidille. Kas, kun joskus ei ollut pöydässä lempiruokaa ja kotitöitäkin piti paiskia alvariinsa. Himaankaan ei saanut hipoista vetäytyä aamutunneilla ja tupakantuoksuisena.

Mainio kirja tämä teos on. Kuvituksesta superplussat. Nykynuori usein pitkästyy paksuja ”raamattuja” lukiessa, oli millainen helmi ja klassikko tahansa kyseessä. Nuorille tarvitaan ”rukihista” elämänoppia lähes selkolukuisesti, että eivät näivöstele tarjottavaa kirjaa. Liekö heille kunnon lukutaitoa edes opetettu. Semmoisen opin tämän kirjan tekijät ovat hoksanneet.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen