Irti Murehtimisesta, Duodecim Kustannus ja Mielenterveysseura

Kun ahdistus jäytää

Suomalaisten perussairaus kuriin

Irti Murehtimisesta, Jan-Henry Stenberg, Helena Service, Salla Saiho, Satu Pihlaja, Eero-Matti Koivisto, Matti Holi, Grigori Joffe, Mielenterveysseura ja Duodecim Kustannus

Kuormittavat ja ikävät elämäntapahtumat lienevät yksi syy altistua masennukselle ja ahdistuneisuudelle. Häiriö voi alkaa jo nuorena, murrosiässä tai aikuistumisvaiheessa vaikeiden kokemusten jälkeen. Lapsuuden ja nuoruuden traumoilla kun on tapana palata aina mieleen.

Ei siinä edes suositeltu anteeksianto auta. Alkoholin tai muiden päihteiden käyttö pahentaa ahdistuneen kurimusta. Taipumus ahdistuneisuuteen voi olla myös perittyä.

No mikäpä sitten auttaa. Liikunta on taas yksi yleislääke. Myös rentoutuminen auttaa ja tietysti se, että sisällyttää jokaiseen päivään edes pienen lepo- rentoutumishetken ihan itselleen.

Jos lähtee rennolle lenkkipolulle, niin aina tapaa ystäviä ja voi saada sosiaalista kanssakäymistä. On myös tarkkailtava itseään ja niitä tekijöitä, jotka laukaisevat huolehtineisuuden pois.

On kohdattava rohkeasti myös vaikeita asioita eikä välteltävä niitä.

Ajatusten muokkaamista kannattaa harjoitella. Joskus meille kehittyy samasta asiasta tai jopa sanasta alkavia mielleketjuja, jotka johtavat ahdistuneisuuteen.

Kirjahan on täynnä timanttisia vinkkejä. Siinä on lisäksi mahdollisuus edetä ohi päivittäisistä harjoituksista ja lukea omaan tahtiin. Joskus ahdistuneen mielteet vievät eroon realistisesta todellisuudesta. Silloin on syytä antaa itselleen aikaa rentoutua ja kerätä henkisiä voimavaroja.

Oma vinkkini on: Ihmisen on joskus hyvä ”luoda nahkansa” ja omaksua varovaisen ja pelokkaan minänsä sijaan jämäkkä ja rento rooli. Myös pukeutumisesta ja omasta pirteästä habituksesta huolehtiminen voi tuoda elämään positiivista lähestymistapaa, jonka muutkin huomioivat. Silloin sosiaalinen kanssakäyminen helpottuu ja elämä muuttuu iloisemmaksi. Vanhemmankin ihmisen voi ”nuorentaa” esim. värikkyys ja tyyli vaatetuksessa. Usein ulkoisia elkeitä seuraa myös sisimmän virkistyminen ja kanssakäymisen sujuminen.

Mainio kirja. Kiittelen ja kumartelen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

David Suchet sanoin ja kuvin, Omaelämänkerta, Minerva Kustannus 2020

Mr Poirotin toiset elämät

Raamattufriikistä valokuvaajaksi

David Suchet sanoin ja kuvin, omaelämänkerta, Minerva Kustannus 2020

Kaikkihan Suchetin tuntevat, hienostuneen etsivän nimeltä Hercule Poirot. Mutta mies oli paljon muutakin kuin mestarinäyttelijä. Uskonnon alueella hän esimerkiksi oli kovin kiinnostunut Rooman valtakunnasta ja Paavalin kirjeistä roomalaisille. Niinpä Kirjojen Kirja tuli siltä osin tutkittua tarkkaan ja vieläpä lähdemateriaalin kera.

David on ollut myös taitava valokuvaaja. Näistä taidoista on monta näytettä kirjassa, mustavalkeita, mutta sanotaan että mustavalkean harmaasävyjä ei värikuva voi koskaan korvata. Teknisesti taitavalla kuvaajalla on ollut myös silmää tunnelmille, luonnolle, kasvotutkielmille, jne…

Koulun pääsykokeissa poikaa auttoi hänen innostuksensa urheiluun. Suchet oli kriketinpelaaja, Junior Wimbledonin kasvatti ja nuori jalkapallokyky. Mitäs muuta kuin liikunnallinen poika koulun penkkiä kuluttamaan ja sisäoppilaitoselämään sosiaalisia taitoja hiomaan.

Näyttelijänä tulevaa huippusuosikkia kiinnosti muuntautuminen uudeksi roolihahmoksi, mutta samalla hän halusi muuttaa myös koko persoonaansa. Hän huomasi myös sen, että ääni oli se tekijä joka määrittää henkilön. Kun sai uuden roolin, ei pitänyt ajatella, että kuinka minä näyttelen tuon roolin. Piti sisäistää se, mitä näytelmän kirjoittaja halusi roolihenkilöstään. Homma oli toisaalta kuin huippukokeilla, piti maistella ja kokeilla, mitä maustetta ja vivahdetta tämä roolihahmo vielä kaipaisi.

Kirja on hyvin kirjoitttu ja laajasta materiaalistaan huolimatta positiivisesti lukijaystävällinen ja koukuttava. Lukija tuntee olevansa hienon ihmisen kanssa tekemisissä.

Kysymyksessä ei ole särmäinen ja säröinen kirja. Kirjoittaja on viisas sanankäyttäjä. Jos alkaa olemaan liian paljasteleva tai suoraviivainen, voi tulos olla lopultakin ontuva. Suchet väistää tällaiset vaikeudet Poirot-tyylillä. Mitä sitä muita loukkaamaan. Pieteetillä pitää toimia vaikka oltaisiin sitten kohtalon kysymysten äärellä.

Kiitos kirjasta ja elämäntapaopista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Eija-Riitta Korhola: Ilkeitä ongelmia, Tarinoita politiikasta, Tammi Kustannus 2020

Vähennetäänpä päästöjä heti

Europarlamentaarikko spekuloi

Eija Riitta Korhola, Ilkeitä ongelmia, tarinoita politiikasta, Tammi Kustannus 2020

Korhola oli ”suoran linjan” kannalla monessa nykyajan maailmanlaajuisessa ogelmassa, kun meni europarlamenttiin.

No, ei se niin yksinkertaista ollut. Kun toiset hymyilivät suu korvissa ja nyökyttelivät jollekin ehdotukselle, toiset nyrpistivät nenäänsä ja kohottelivat kulmakarvojaan. Henkien taisto oli melkoinen ja jos vaikka päätettiin kahvihuoneen liinojen väristä, se vaati monta äänestystä ja kymmenittäin tuloksettomia kokoontumisia, jos kärjistän sen tälleen leikkimielellä. Toki kaikki hammastelut ja eripurat siellä herrapiireissä naamioitiin kauniiksi konsensukseksi, kuorrutettiin kermavaahdolla ja mansikoilla.

Mutta kun moni kakku on kuulemma vain päältä kaunis ja niin tämä EU-kakkukin. Pidä siinä pikkuisen Suomenmaa-pahaisen puolia. Jäät inisemään herrojen jalkoihin, edelleen kuvaannollisesti sanoen.

On Korholassa onneksi omintakeista filosofiakin ja sehän ryydittää tämmöistä kirjaa ja nostaa sen jopa plaaniin, niinkuin entisen isännän tuhti moottori hänen katetun70-luvun veneressukkansa.

Napsinpa muutamia helmiä Korholan mietteistä:

– En yritä väittää, että toinen on väärä ja tämä oikea, vaan lähinnä haluan havainnollistaa, miten eri lailla voi samoja lukuja tarkastella.

– Yksi reitti turmeltumiseen on alkaa kirjoittaa tai puhua mielessään yleisö, jonka aplodeja odottaa.

– Poliitikoille on tullut luonnolliseksi, että kaikki on myytävissä tai ostettavissa.

Korhola ottaa puheeksi mm. energia-asiat, brexitin, ilmastojutut, päästöpainajaiset, pakolaiskriisit, suomi-venäjä syndrooman, ydinvoimakiiman, euroeron, jne jne…

Kirjaanhan oli mielenkiintoista tutustua, sillä kirjailija vaikuttaa ihan humaanilta ja kivalta. Toki hän on joutunut poliitikkona antamaan periksi sille tosiasialle, että jos haluaa vastustaa jotakin yhteistä asiaa, se on tehtävä viisaasti. Soitellen on turha mennä sotimaan. Sahuri Teuvo Hakkarainen laittoi raikkaita terveisiä Suomen medialle europarlamentista:

Tuollahan nuo näkyvät herrat vittuilevan toisilleen”, tai jotakin siihen suuntaan.

Poliitikon noidankehistä jos kirjoittaa kirjan, niin sitä ei pelasta muu kuin hurtti huumori tai populistinen ote. Korholan kirjan kyllä lueksin ihan toukokuisella uimarannalla. Joku tuli kysymään, että mitäpä sie selailet. Johon vastasin: – Tää on tämmöinen dekkari, jossa murhaajaa ei löydy koskaan. Mutta äläpä tule lähemmäs. Pidetään turvaväli.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Rikolliseksi kasvatettu, Volvo-Markkasen pojan tarina, Johnny Kniga kustannus

Poika pisti paremmaksi

Isä opetti miten polvi ammutaan paskaksi

Kimmo Laakso/Sakari Markkanen: Rikolliseksi kasvatettu, Volvo Markkasen pojan tarina, Johnny Kniga 2020

Kaikkihan kuuluisan pankkirosvon muistavat. Volvolla hän ajeli ja sai siitä lisänimensä. Kaikkialla Pohjoismaissa vavistiin, kun kuultiin ”volvon” olevan vaihteeksi vapaalla jalalla. Kunkku hän oli näissä maisemissa, mitä rikollisuuteen tulee ja lehdistä tuttu julkkis, joka kohta käänsi kansan mielen tarunhohteiseksi, jos mahdollista.

Lienee siihen vaikuttanut myös median ihaileva suitsutus. No tämä kirja on tietysti tehty ihan ”alan miehen” ja hänen jälkikasvunsa elämänkerraksi. Kun muut isät opettivat lapsilleen, miten miehen on osattava tehdä vaimolleen gourmet ruokia ja vege – ihanuuksia, volvo taas piti koulua siitä miten kassakaappi räjäytetään siististi ja rahat nilistetään pankkiherroilta, joilla sitä riittää. Ja oppihan Sakari. Kirja on paljolti tilitystä kirjailijan omista kolttosista, sekä tuttavien lyhyitä muistumia ja anekdootteja:

…Kun me rullattiin sitä, osoitin sitä aseella. Ohjeistin Peteä, että katsoo sen laukun. Pete lähti penkomaan sitä tyhjäksi. Katsoin, että okei, täällä on luottokortteja. Käydään nostamassa tili tyhjäksi. … Kun Mäkinen ei muistanut tunnuslukua Sakari ehdotti, että se haettaisiin kotoa. Mäkinen valehteli, että kotona odotti kaksi isoa koiraa. Sakari sanoi ampuvansa koirat.” …

No melkoista kohellusta ja todella peittelemättä kerrottua rikosstooria on nyt kansien välissä. Lueskelin sitä kun sain kirjan käteeni, ja kas vain, kriitikon herätyskello jo pirisi, kun havahduin, että olisi pari tuntia nukuttavakin.

Onhan näitä luettu, bukowskeja ja muita. Semmoinen saa yleensä visat vinkumaan kirjakaupoissa ja luulen että myös tämä isän ja pojan yhteinen ”harrastus”. Lienee vielä vähän siloiteltu, mutta aika rasakasti kerrottuja jutunpätkiä ja tuttujen muistumia. Ressukoitahan nämä tämmöiset ovat, kun viisaat sanovat, että pankit olisi helpompi ryöstää ilmastoidusta takahuoneesta käsin, eikä volvopelissä. Oman genrensä teos, eikä huonoimpia vaan keskitasoa parempi ja vielä helppolukuinen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Syötkö väärennettyä ruokaa? Into Kustannus 2020

Koistinen tietää ruokafilungit

Väärästä kahvista värjättyyn loheen

Mari Koistinen: Syötkö väärennettyä ruokaa, Into Kustannus 2020

Maitoa saadaan monista eläimistä ja valkoisen luustojuoman hintahaitari on melkoinen. Lisäksi jäynää tehdään myös maitotuotteissa. On kokonaan eri juttu hinnan suhteen, jos maito on lypsetty lehmästä, vuohesta, lampaasta tai kamelista. Sepä tarjoaakin oivan paikan rötösherroille. Ja ihmiset napsivat sitä, mitä eteen laitetaan maksaen ”laatujuustosta” maltaita.

Myös ravintoloiden harmaa talous, tai jopa ihmiskauppa lasketaan elintarvikepetoksiin kuuluvaksi. Työntekijöiden oikeuksien polkeminen on aika rankka jekutus. Kas kun monelle ihmispololle riittää palkaksi vaativasta työstä kun setelin nurkkaa vähän vilauttaa.

Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa on harrastettu usein laitonta kalastusta ja kun pimeisiin aletaan niin kalat jatkojalostetaan ja kuljetetaan epähygienisissä oloissa. Entä mitä tehdään löyhkälle, jos kala haiskahtaa samalta kuin isäukon saappaan varsi, kun hän porhalsi viikkovapaalle savotasta ja laittoi jalkorätit kuivumaan.

Romaniassa kalan hajuongelmat eliminoitiin kemikaaleilla ja sehän on tuttu juttu muuallakin. Raha rulettaa.

Vaarallista juksausta tehdään viina- ja viinituotteiden parissa. Kuningas alkoholi ei aina ole takuuvarma tuote. Niinpä Intiassa, joka on tullut tutuksi koronapuheissa, kellistyi pahimillaan 300 ihmistä kerralla alkoholimyrkytykseen kun napsivat pimeitä viinoja. Suomalaisten suosimassa Virossa metanoliviina on tappanut 68 ihmistä 40 sai karmean mandoliinin lisäksi terveydellisiä fiboja eliniäksi.

Tämä kirja voisi saada ”vuoden tietokirja” – rankkauksen. Tieto on tärkeää kuluttajalle ja silmät avautuivat minullakin napsahtaen. Tuli mieleen monta tilannetta, että oliskohan sekään ollut ihan tamun tarvike, jota tuli popsittua ja ostettua 50% alesta ruokakaupasta. Vaikka suomalaiset ovat yleensä alkaneet luottaa oman maan tuotteisiin jotka ovat laatuluokkaa.

Nostan hattua Marille, kun on alkanut selvitellä arkoja asioita. Jos tonkii tämmöistä kakkaa, mikä on elintarvikemarkkinoilla ja paljastelee sisäpiirin niksejä, voi tietysti joutua vaikeuksiinkin.

Taidetaanpa suomalaisissa elintarvikehalleissakin osata tehdä jelppiä vanheneville tuotteille, vaikka yleensä luotan esim. lähikauppaani kuin pässi suuriin sarviinsa. Jo aikoinaan laittoivat kauppiaat lihamyllyyn naudan ja possun palojen lisäksi sitä sun tätä, kunhan se ei ihan  itsekseen kävellyt koneeseen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Mooses Mentula: Toiset meistä, WSOY Kustannus, 2020

Bukowskin henkistä perikuntaa

Vitut minä lähimarketista

Mooses Mentula: Toiset meistä, WSOY 2020

No no, peruskoulun rexi ja kirjoittelee bukowskeista ja bourboneista. Oho sentään ja voi halavattu. On sitä tullut pohjoisessakin rehtoroitua ja minut napattiin kyläteisön haaviin jos vaikka kävin viinakaupasta ( 40 kilometrin päässä kyliltä) pullollisen ehtaa kossua. Valotkin olivat kuulemma palaneet ihan iltayhteentoista asti koulun johtajalla.

No, mutta asiaan. Vannoutuneena Bukowskin sympariseeraajana kyllä olin heti siepattu mukaan Mentulan proosaan. Monenmoista proosakokeiluakin oli mukana, malliin vanhat kovat klassiset proosanikkarit. No pitäähän sitä aihelmia ja tyylilajeja vähän varioida, ei siinä mitään, mutta että kunniallisessa romaanissa.

Tino käveli kohti Kelan konttoria. Aurinko paistoi, ja päätä särki. Hän joi yleensä vain itselleen määräämänsä rohkaisu- ja rauhoittumiskaljat, mutta vanhempien kohtaamisen jälkeen oli uponnut kaapin perällä ollut isän joskus silloin, kun kulissit olivat vielä pystyssä, tuoma vodkapullo. … Kännykkä oli pudonnut rintataskusta oksennukseen. Tino poimi ratamonlehden ja pyyhki sillä puhelintaan. ”…

Pohjoisen poikana aloittanut Mooses on nyt kulturelli koulun rehtori, joten se niistä bukowskeista. Jotakin aitoa ja kivaa löysin Mentulan kirjasta. Jospa Mentula vaikka pääsee renttukirjailijoiden jaloon ja ymmärrettyyn, sekä paljon luettuun seuraan. Mutta toisaalta, mitä sitä nyt opettaja tämmöisiä kirjoittelemaan ja vieläpä omaelämänkerrallisella leimalla varustettuna. Laittaa vain kissimirrin kaulaan vanhempainiltaan ja on niin rehtoria niin rehtoria. No, jokaisessa meissä on oma piilobukowskinsa. Ei niitä koulumaailman teennäisyyksiä pitkään kestä. Lapset ovat kyllä usein luovia ja kivoja. Lisäksi kirjan päähenkilöllä on ollut tosi vaikeita kausia elämässään. Joskus on pitänyt ottaa rohkaisuryyppy, että uskalsi mennä lähikauppaan.

Tämmöisiä syrjäytyneiden kohtaloita on Suomessa tuhkatiheään. Kirjan päähenkilöllä on sentään suuria päämääriä ja taiteellisia visioita. Jospa se elämän kankkunen aikanaan hellittää.

Itselläni alkoi selkiytyä seitenkymppisenä, soittelin kitaraa ystäville ja laulelin rempseästi ” elo ihmisen huolineen ja murheineen, se on vain väliaikaista”. Huoltikan ukkorinki otti piireihinsä rekahumaan santsikahvin ääressä ja sitä rataa. Kirjailijat ne ottavat elämän liian vakavasti, joskus jopa tekevät henkilökohtaisen ratkaisunsa, jos kriitikot sorsivat. Itsekin kirjoitin 24 kirjaa ja jännitin hesan julkkareilla kuin rautakanki selkään tuikattuna. Onneksi elämä kouli minusta mukiinmenevän ja kiltin näyttelijän vaimon avustuksella.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Yksinkertaisuuden taito, Kirjapaja Kustannus 2020

Liiat virikkeet rasittavat

Jospa vietät vaikka kotipäivän

Arlene K. Unger: Yksinkertaisuuden taito, Kirja avarammasta elämästä, Kirjapaja Kustannus 2020

Niinhän siinä kävi että ”Yläkerran Ukko” pisti meidät maapallon tallaajat ja sottaajat globaaliin parisuhdekouluun. Siinä samalla touhotus ja stressi vähenivät 80%. Isä Jumala on viisas. Hän alkoi huomata, että ihmiselo täyttyi joutavasta vouhottamisesta ja perheellekään ei enää ollut aikaa. Koronan ollessa jo hiipumaan päin, moni ajattelee, että tämä aika oli rikastuttavaa ja kivaa.

Jäivät television ja ruokakauppojen tyrkyttämät uhkapelit ja kaljaporukat, monesta muustakin näennäispuuhasta puhumatta.

Onnellisen näköisiä ihmisiä kävelee vastaan lenkkipoluilla. Mutta mennäänpä tähän kirjaan, joka ei lie ainoa genrensä opus. Unger tuumii, että ei kannata rakentaa muuria itsensä ja muiden välille, kokeile uusia lähestymistapoja ihmisiin, älä kontrolloi liikaa elämääsi ja itseäsi, hyväksy toiset tallaajat, sillä usein ennakkoasenteet ovat harhaanjohtavia ja kun löytää tien vaikkapa jonkun vakavan ”jörökin” sisimpään, hänestä paljastuu vaikkapa humoristinen ihmissielun insinööri.

Näin se Arlene kirjoittelee:

Usein annamme huoltemme viedä mielessämme aivan liikaa tilaa. Kun valitsemme jonkun konkreettisen asian symbolisoimaan stressiämme, meillä on keino laittaa huolemme pois ja tehdä mieleemme tilaa. … Kävele metsään. Liiku hitaasti ja anna metsäisen ympäristön tunnelman imeytyä itseesi. … Hyväksy se, ettet ehkä tänään saavuta kaikkea haluamaasi. … Heittäydy luovaksi…”

Että mitä. Näitä joskus aiemminkin kuultuja oppeja kyllä kannattaa kertailla. Jo entinen stressitohtori Pertti Pakarinen tuli mieleen siitä, että kannattaa harrastaa turvallisia rituaaleja arkipäivänä ja pitää niistä kiinni. Ne ovat jotakin pysyvää.

Ailahtelu joka suuntaan, jolloin mielteitä kasaantuu niin paljon, että suuri osaa jää aloituksen asteelle, voi tehdä päivästä stressisotkun. Kannataa valita parhaat ja tärkeä tekemiset.

Ihan antaisin opuksesta excellent++ – arvosanan. Kas kun nämä usein ennenkin ”opetetut” viisaudet aina luonnon merkityksestä hiljaiseen meditaatioon leppeän musiikin soidessa, kaipaavat kertaamista. Joku voi sanoa, että helppohan sitä on ihmistä opettaa, mutta arjen stressaavat hommat painavat päälle, eikä sille mitään voi. Jospa sittenkin jotakin pieniä kultajyviä löytyisi kuluttavan ”jokapäivän” sisälle, vaikka proosalliset yllärisinikellot vaimolle, tai stressaavan homman ”lyöminen läskiksi” huumorin avulla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Listasuosikit kautta aikojen, Valitut Palat 2020

Täyttä kultaa

Paremmaksi ei voi pistää

Listasuosikit kautta aikojen, Valitut Palat 2020

60-luku

Suuret setelit, Tango merellä, Sä kuulut päivään jokaiseen, Puhelinlangat laulaa, Tango Pelargonia, jne jne…

Heti kättelyssä piti laittaa valkoiset särmähousut ja pellavableiseri mustan poolopaidan kanssa, sekä kiiltokengät jalkaan. Menin pokkaamaan vaimolle, joka oli pukenut minihaameeseen ( kävi yhä ylleen). Voi voi! Halavattu mikä musiikkiorgasmi.

70-luku

Kissankultaa Marilyn, Aamu toi ilta vei, Jerry Cotton, Äideistä parhain, Vicky Lee, Kissankultaa, El Bimbo ja mitä niitä olikaan.

Kaivettiin chardonnayt esille. Homma muuttui jo poskivalssiksi jossa kosketuskin sai ihon miellyttävälle kananlihalle, niinkuin silloin ennen.

Hhhhrrrrrr….

80-luku

Kaiken takana on nainen, Moottoritie on kuuma, Avaa hakas, Rappiolla, Minä olen muistanut, Minttu ja Ville, Miljoona ruusua, voe voe voe…

Suu haeskeli jo vaimon korvanlehteä. Poskille nousivat terveet punakukkaset. Kuiskittiin hiljaa aikuisten juttuja. Vaimo huokaili: – Muistatko ennen Yyterissä? Ja muistinhan minä.

90-luku

Kuka keksi rakkauden, Kersantti Karoliina, Kuurankukka, Onnenmaa, Älä mee, Jos sulla on toinen, Kemiaa, Kerran, …

Kaikki rakkaita muistoja. Käytiin välillä puffetin puolella ja napsittiin isännän gourmet-suolapalaa. Tuli kilisteltyä korkeista kristallilaseista. Nostalgia vain jatkui. Aaaahhhh, mikä fiilis. Pokkasin vaimon taas pehmoiselle ja tyylikkäälle ryijymatolle ( niitä on joka huoneessa) paljain jaloin.

2000-luku

Kaksi puuta, Milla, Pieni sydän, Vaskikellot, Kuutamolla, Hukun, Levoton prinssi, Cést la vie, Hiljaisuus, Ei se mennyt niin, Ihmisten edessä, …..

Mentiin omaan kotisviittiin, ruusulakanoiden väliin. Otin metallikielisen Yamahani kuitenkin esille ja tulkitsin vähän Tom Jonesia, Vilho Vartiaista ja Vladimir Vyssotskia. Tuumittiin, että nukutaan sitten aamulla pidempään. Nuoruudenmuistot tulivat vielä uniin lämpiminä sykkeinä sydänalassa.

Mutta asiaan. Boxihan on täyttä kultaa. Pelkkiä parhaita ja jos 2000-luku jo vähän sai katseet kääntymään kahvipöytään päin, niin nuorisolle toki suomme omat suosikkinsa. Nuoriso voi pitää tämmöisiä jo passé-kamana kuten ranskalaiset ilmaisevat. Räppiosastoa ei ollut mukana, luojankiitos. Tämä kokoelma on lahja. Ei muuta kuin visat vinkumaan ja nostalgisoimaan coronat niskalenkistä ketoon. Äänityksestä ylimääräinen excellent ++. Hyvin kuului korkeista kaapeista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tara Koivukoski: rikottu enkeli, Nainen bikereiden maailmassa, Tammi Kustannus

Poliisit vai moottoripyöräpoliisit

Tämä nuorison kurimuksesta

Tara Koivukoski: rikottu enkeli, nainen bikereiden maailmassa, Tammi Kustannus 2020

Bikerithän kuulemma ovat niitä halavatun motoristeja, jotka tatuoivat kehonsa täyteen aina silmämunia myöten. Ja tietysti tehdään kolttosia, kuten nuoret yleensä, pistetään toista stiletillä tai käydään kovistelemassa huumekoukkuun jääneitä. Puhutaan ihan sormen katkaisusta tai muusta ”kivasta” jos rahoja ei kuulu.

Enpä tiedä kirjailijan suhteesta hämäräalueisiin enkä haluakaan, mutta kirjasta sanoisin sen luettuani, että ei mitään romanttista ”laattaa” vaan syvenneltyä juttua. Ja onhan kirjoittaja ammatiltaan sairaanhoitaja ja psykologian opiskelija.

No kirja on täynnä väkivallan ilmentymiä ja huippukurjaa nuoruutta. Bikerit kun hakkasivat naisiaankin ” kun kaikki muutkin niin tekevät”. Siinä on ollut monta kertaa ”sydän kintaan peukalossa” niin sanoakseni:

Pari päivää pahoinpitelyn jälkeen pääsin lääkäriin. Minulla todettiin paha aivotärähdys ja murtunut nenä. En kuitenkaan kertonut totuutta vammojen alkuperästä lääkärille. … Olin vähällä lopettaa koulunkin tapahtuneen vuoksi. … Värit ja sanat menivät sekaisin ja lähimuisti oli olematon.”…

Kovaa nuorisotodellisuutta Koivukoski peilaa, jopa hengästykseen asti. No, onhan näitä, kaiken sortin bikereitä. Oma isäni kulki aina pistooli taskussa, kun rentosti sodassa pioneerina viisi vuotta. Kun tuli, miehessä ei ollut naarmuakaan, mutta pää sekaisin kuin seinäkello.

Visiot bikereiden elämään ovat paljon törkyisempiä. Jo naisten kunnioitus, niin fyysisesti, psyykkisesti kuin verbaalisti, on olematonta. Hyvä että tämmöinen kirja on kirjoitettu, vaikka on siinä vähän populaaria lisää, tai mistäpä tuon tietää. Pitäis ihan ottaa punainen sydäntatsa käsivarteen, että näkisi, onko papasta jonkinsorttiseksi bikeriksi, utelias kun olen kaikkea uutta kohtaan ja ennakkoluuloton.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee, Like Kustannus 2020

Esikoisteos joogaopettajalta

Tytöt siis päättivät laihduttaa

Jenni Multisilta: Yksi teistä kuolee, Like Kustannus 2020

Jenni Multisilta ( s. 1992) on toiminut mm. ilma-akrobatian parissa, ohjannut tankotanssiharrastajia, ja lukaissut itsensä kauppatieteiden maisteriksi.

Tämä psykologisesti ladattu kirja kertoo tyttösten päätöksestä laihduttaa itsensä äärirajoille asti. Sairastahan semmoinen on, mutta hommaan liittyy monenmoisia mielen koukeroita, joita esikoiskirjailija kokee selvitellä tässä tiiliskivessään.

Kunhan ei kirjasta kohoaisi uutta Sonja O:ta tai Häräntappoasetta. Kirjailija kyllä olisi ulkonäöltäänkin medialla ihan namipala (anteeksi).

Mutta asiaan. Tyttöset päättävät laihduttaa ihan tosissaan ja olla tietysti sillätavoin mieliksi pojille. Tai olisiko homman stimuloijana kasvuikäisten tapa protestoida kaikkia mahdolllisia aikuistumisen paineita vastaan, ei vähiten huoltajia.

Anna kohottaa katseensa. Hän avaa jo sateenvarjoaan. ”Se ei ollut meidän syy”, sanon. Ääneni värisee surkeana ja uppoaa holvikaareen. Anna olisi joskus saattanut nauraa sille, sanoa bitch älä kuseta, mutta nyt Anna vain katsoo. … Havahdun vasta, kun suntio koputtaa olalleni ja sanoo, että seuraava tilaisuus alkaa puolen tunnin kuluttua.”

No, psykologisia trillereitä on hauskaa ja mielenkiintoista lukea. Oletettavasti aikuistuvat nuoret ovat ihan haltioissaan ja visat vinkuvat tämän teoksen tiimoilta. Tytöthän oppivat kokemastaan mm. sitä, että joskus on tullut elettyä väärin. Kun ei enää koskaan voi kävellä omilla jaloilla, nuoruuden hullujen kujeiden vuoksi, on aika vaihtaa arvomaailmaa vähemmän hektiseksi. Onneksi on uskolliset poikaystävätkin keksitty tyttöhupakoille.

Jenni Multisilta on enemmän kuin lupaava esikoiskirjailija. Hän ei aloita uraansa kepeillä ja pintaliitoisilla jutuilla, joissa kaupunkilaisopettaja menee maalaiskouluun ja alkaa vehdata kylän vauraiden maanviljelijöiden kanssa. Ei ei. Hän pistää peliin viiltävää ja riipaisevaa analyysia, raikkaalla nappiverbalistiikalla.

Niin sitä pitää. Excellent+.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen