Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys, Haamu Kustannus 2019

Mielikuvitusta, taitavaa kuvakieltä

Hassunkurisia keksintöjä lastenkirjassa

Ville Hytönen & Marjo Nygård: Professori Pistrihin hullu maailmanjärjestys, Haamu Kustannus, 2019

Ensinnäkin tosi monta plussaa Marjo Nygårdille teoksen mahtavasta kuvituksesta. Mielikuvitus ei tietysti lentäisi ilman Ville Hytösen oivaltavaa tekstiä, joka on kuitenkin hivenen kaavamainen, eikä oikein lähde jännitteiseen plaaniin.

Kysymyshän on proffasta, joka on mm. keksinyt kuun ja luonut oman pienoismaailmansa. Siinä on ihan oikeita lilliputti-ihmisiä.

 Löytyy kolossaalinen, romuista tehty robotti, Hullumasiina. Se tuottaa lämpöä pikkukansan maailmanjärjestykseen. Karhupuistossa asuu kolme karhua, joilla on rälläkät ( kulmahiomakoneet ) mukanaan. On myös tehdas jäteongelmineen.

Tutustutaan vielä mystiseen kosmonauttiin, Viiksi Vitaliin, jolla on salaisuus. Hän kun on ollut mukana Juri Gagarinin avaruuslennolla.

Robin Hood – tyyppiset rosvot nappaavat hullussa maailmassa rahaa rikkailta ja rakentavat niillä asuntoja köyhille. Löytyy klovnimuoreja, kummituksia, Pontus-poikaa, joka haluaa valmistaa terästä, jne…

Että mitä. Ihan hengästykseen asti mahtuu Hytösen tekstiin aihelmia ja tajunnanvirtaa. Tulee se tuntu, että kirjailijalla olisi ideoita vaikka millä mitalla. Kenties niin paljon, että alimmat jo happanevat, niin kuin entinen mestarikirjailija Eila Pennanen totesi eräässä matineassaan.

Marjo Nygårdin kuvataiteesta pidin. Hän komppaa Hytöstä oivasti ja taiteellisin nyanssein. Näyttää siltä, että kustantaja on löytänyt taitavan parin toteuttamaan uutta lastenkirjaansa. Enemmän olisin kuitenkin luottanut kerronnallisiin taitoihin, joita ansiokkaalta Hytöseltä kyllä löytyy. Tässä kronologisessa ilotulituksessa kun ei lapsikaan ehkä pysy oikein mukana. Kunnon jännitteinen tarina hullusta proffasta pienin nyanssein olisi riittänyt.

Jouko Varonen SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Mummo 5, Anni Nykänen, Sammakko Kustannus

Mummo liekeissä

Riemastuttavaa elämänoppia

Anni Nykänen: Mummo 5, Sammakko Kustannus 2018

Päivä kerrallaan on elettävä. Sopii ottaa ilo irti. Jos vanha kehno tarjoaa luisia sormiaan, niin lyödään ylävitoset. Lappeenrantalaislähtöinen Anni Nykänen on saanut lanseeraamansa Mummon jatkoajalle. Huikeaa on meno. Ikätoverien kanssa nautitaan ja naureksitaan vanhuuden tummille kliseille.

Vietetään aikaa uimarannalla makoillen. Rapsitaan kännykkäkuvia. Hoidellaan symppis-kissaa, omaa sydänkäpystä. Mummo jopa aikoo pääsiäisenä maalata vaarin munat, mutta pappa tuumii, että olipa pasha-vitsi taas kerran. Kissa käy isomalla tarpeella mämmilootaan ja vaari tuumii, että hapanta mämmiä. Mummokos kuittaa: – Lisää vain kermaa, kyllä se siitä.

Lappeenrantalaismuorit tutustuvat tietysti myös Hynyseen, vaikka Jouni tuumii, että perkule mummot.

Että mitä. Ihailtavaa on Nykäsen luovuus ja viisaus. Mummo, joka on kyllä melkoisen karu naamavärkiltään, tulee varmaan olemaan vanhainkodin ilopilleri, kuten elokuvan Opri aikanaan.

Kiva on Nykäsen näkökulma vanhuuteen. Joskus olen arvellut, että vanhustenhoidon ongelmatkin ovat kiinni vanhuksista itsestään. Jos he jaksavat olla jurnuttamatta vaivoistaan, niin takuulla hoitokin pelaa. Sitä saa mitä tilaa. Niin nuoren kuin vanhankin on kuunneltava muita, annettava positiivista palautetta ympärilleen.

Naureksin mummon metkuille. Nykänen tarjosi vinkkejä ikääntyvälle kriitikollekin. Vanha äitini tapasi sanoa:

” Olispa entinen aika ja nykynen mieli.”

Niin se on. Nykänen oivaltaa oikein. Elämäntaidon oppii usein vasta vanhana. Nuorena lyödään päätä seinään.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Ruth Ware, Rouva Westaway on kuollut, Otava Kustannus 2019

Kiva jännäri

Taattua Waren viihdettä

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut, Otava Kustannus 2019

Joskus napsahtaa lottovoitto kohdalle. Mutta eipä voittaja aavista mitkä ovat suuren rahan kirot. Toisen kerran joku kerää nuukana omaisuutta sukanvarteen. On saita ja pihi. Mutta eipä hänkään arvaa mitkä sotkut tuottaa sukulaisilleen. Siinä riidellään verissäpäin ja pidetään mykkäkoulua koko ikä. Joskus joudutaan turvautumaan rikoksiin.

Tämä psykologinen jännäri pääsee kunnolla plaaniin vasta loppupuolella, mutta jos kirjailijalta kysytään, hän oletettavasti vastaa samoin kuin Agatha-täti hänen kirjojaan pitkäveteisiksi kritisoineelle Hannu Tarmiolle:

” Mutta eivätkös loput olekin jänniä?”

Niinpä niin. Warella on tyylinsä. Hän on viihdyttävien jännärien tekijä, joka ei vyörytä niinkään esille verta ja suolenpätkiä. Homma etenee sopivan lukijaystävällisesti. Siksi Ware (s. 1977) on saanut miljoonia lukijoita useissa kymmenissä maissa. Joskus teksti vilisee stereotypioita ja kliseitä niin henkilöissä kuin juonessa, joka lienee klassinen. Tautologiaa ja tautonomiaakin löytyy.

Hommahan etenee perinteisellä perintöyllärillä, joka napsahtaa köyhääkin köyhemmälle. Ja koko kartano on jaossa. Mutta perillinenpä ei olekaan oikea, vaan nimikaima. Mitäs muuta kuin hoitelemaan rahoja tilille. Hautajaisissa voi itkeä muutaman krokodiilinkyyneleen tuntemattomalle henkilölle.

Homma pitkistyy, mutkistuu ja eskaloituu. Psykologinen virittely näyttää olevan Waren parhaita puolia. Joku pitää Waresta. Joku sanoo turhan pintaliitoiseksi. Itse lueksin kirjan pyhänseutuna ja olin ihan mielissäni, kun sain viihdettä, joka ei rassaa liikaa hermoja. Ihmissuhteiden ristisanoja kyllä kirjassa riittää, ja joskus yksinkertainen testamentti osoittautuukin todelliseksi gordionin solmuksi.

Tällaisesta kirjasta kansa tykkää. Kassakonekin kilkattaa lupaavasti. Kuka sitä nyt haluaa vaikeita asioita ja raakoja dekkareita näinä kevään positiivisina aikoina lueskella.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Murhaaja olympialaisissa, Korkeajännitys 1954, Egmont-kustannus

Korkkareita pappojen ajalta

Jouskamurhaajasta jättiapinoihin

Murhaaja olympialaisissa, Korkeajännityssarja vuodelta 1854, Egmont-kustannus

Korkkareita on tullut luetuksi. Sota-aikoihin sijoittuvat seikkailut ovat jääneet itselleni mieleen. Efektiivinen juoni ja kuvakieli kaikkine herkkuineen avaa melkoisia visioita sodanjälkeiseen sarjakuvaviihteeseen. Paljon on muuttunut niistä päivistä, eikä välttämättä hyvään suuntaan. Itse lueskelin yli kolmesataasivuista kirjaa kuin piru raamattua, etsien jotain korjattavaa. Mutta samalla tuli mieleen ajankuva sotien jälkeen ja se on todella näissä jutuissa paikallaan.

On herrasmiesseikkailija Rick Burtonia, taidekeräilijä Henry Owstonia, salaisen palvelun asiamies Andy Rossia, lentäjäsankari Toss Collinsia, tiedemies Zandoria, proffa Barringeria, kuulentäjä Brian Dawesia, jättiapinoita, koreita naisenpuolia, hulluja neroja, jne…

Ensin seikkaillaan merenpohjassa jossa merirosvot kurmuttavat Rick Burtonia olan takaa. Siinä piippukin taitaa välillä sammahtaa symppis-sankarilta.

Taidekauppias, keräileen taiteen lisäksi pahiksia ja naisia. Rytinää riittää ja pirullisia juonia. Todella efektiivinen kuvitus ja teksti turpiin mätkimisen ystäville.

Kokoelmaan mahtuu pari seikkailua avaruudessa ja tietysti siellä on pimahtanut nero operoimassa Maan valtausta. No kaavahan on jossakin muistijälkenä itsellänikin elokuvaseikkailuista. Ja kun kuun takaa löytyy vielä salainen planeetta jättiapinoineen, on keitos jo taattua sci-fi – kamaa.

Jouskamurhaaja rauhan ja jalon kilpailun tyyssijassa, sodanjälkeisissä Helsingin olympialaisissa, vilauttaa nykylukijalle etiäisen Mynchenistä.

Mitä siis? Seikkailut ovat mielenkiintoinen kurkistus 50-luvun sarjakuvataiteeseen. Aina ei painojälki ole niin eksaktia kuin nykyisissä korkkareissa, mutta sehän on se sama kuin vinyyliefekti CD – ja muistikkukaudella.

Pidin minä näistä. Lipsahti aamu iltapäivälle, vaikka aurinko paisteli ulkosalla ja houkutteli keväisen idylliselle kävelyreissulle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tex Willer, Mestari kylvää kuolemaa, Egmont-kustannus

Tosi kivat lännenkekkerit

Kenraali Custer koivet oikosenaan

Tex Willer: Mestari kylvää kuolemaa, Egmont-kustannus

Inkkarit ne olivat tosi jääräpäistä porukkaa. Murjoivat kenraali Custerin lopulta pilven reunalle ja stimuloivat eteensä kamalaakin kamalimman koston. Little Bighorn taisi olla sulkahattujen laitimmainen voimannäyttö. Mutta mitäs nämä välittivät siitä. Kunhan Custer sai ansionsa mukaan.

Tarinan kuvitus on efektiivisistä efektiivisin. Taistelutanner on otatuksen jälkeen täynnä raatoja, verta ja suolenpätkiä. Valkoiset saivat ansionsa mukaan. Mitäs tulivat ronkkimaan inkkareiden metsästysmaita ja rauhallista eloa.

Tarina tempaa mukaan jokaisen Tex- fanin, sillä kysymys on klassikkotaistelusta. Salaliitto-teema Custerin pään menoksi luo todella napakan tunnelman juttuun. Ihan vanhalta kriitikko-papalta pääsi unen tultua, aamutunneilla, railakas huuto:

– Jiihaa! Custer ketoon! Johon vieressä uinuva vaimo tuumi: – Ole siinä, senkin lännen nopein vetäjä!

Muissa tarinoissa tekee tuhojaan pahiksista pahin, Mestari. Siinä ukko uhkaa kellistää väkeä myrkyillä ja räjähteillä. Mukaan tarinoihin ympätään myös wanhat mestarit, Buffalo Bill, ja legendaarinen tarkka-ampuja Annie Oakley. Mestari mielii tehdä jäynää heidän suosituille sirkusmenoilleen.

Että mitä? Eihän tällaisia klassikkotarinoita toki voi erityisemmin moitiskella mistään. Sankarikaarti on kohdillaan ja inkkaritkin uhkeita. Joskus kuitenkin kaipasin, etenkin inkkaritaistelun ruumiskasojen äärelle, vähän huumoria. Kyllähän Kit Carson ja Tex viljelevät ystävällistä piruilua, ei siinä mitään. Itsekin lueskelin Uula Aapaa poikasena, kun isäukko ei suostunut kertomaan montako varmaa tuli sodissa. Tähän genreen ei tietysti hempeily kuulu ja That´s it. Naisväen pitää lukea vaikka Sidney Sheldonia ja kumppaneita.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Asterix Olympialaisissa, Egmont-kustannus

Taikajuomako dopingia?

Hulluja nuo roomalaiset

R. Goscinny/A. Uderzo: Asterix olympialaisissa, Egmont Kustannus

Sehän on iso asia, kun Caesar saa päähänsä, että roomalaisten on voitettava olympialaisista palmunoksa. Asia olisi ehdottoman tärkeää. Mutta sitten on tuo pahuksen gallialaiskylä, jossa on se tietäjä Akvavitix ja paksu, hymyilevä mies, joka putosi pienenä taikajuomapataan.

No niinhän siinä käy, että kisoihin valmistautuminen alkaa sekä gallialaiskylässä, että roomalaisleirissä. Asterixia ja Obelixia vastaan tulee lenkkipolulla vastaan salskea roomalainen, joka on uhonnut voittaa joka lajissa. Mutta kautta Teutateksen, tuo möhömaha ja pikku-ukko näyttävät hänelle taivaan merkit jo harjoitteluvaiheessa. Mielihän siinä painuu roomalaisuroolta matalalle.

Sitten tulee lohduttava tieto. Piristeet on kielletty olympialaisissa. Asterixin ja Obelixin porukoille ei tulekaan helppoa iloitteluriehaa roomalaisten kustannuksella. Jopa herkullisen merirosvokaleerin väen rökittäminen matkalla olympialaisiin kielletään.

Mitä siis? Obelix on ihmeissään. Ei kai sille mitään voi, että pienenä putoaa taikajuomapataan. Vai onko padatkin kielletty. Mutta voi voi. Obelix suljetaan kilpailusta. Siis jäljelle jää vain yksi potentiaalinen urheilija, hänkin ilman taikajuomaa. Asterix, gallaialaisten penaalin terävin kynä, lupautuu rohkeasti atleettien riviin.

Yleensä gallialaiset pistävät roomalaisia lättyyn mielin määrin. Mutta uhoilevat roomalaiset opetetaan kyllä tavoille, siitä pidetään kiinni. Ja olympiahenkeen liittyen lyödään myös ystävyyden kättä. Asterix luovuttaa korean palmunoksansa roomalaisille, jotka ovat kovasti palmunoksien perään.

Jos toden sanon, niin albumin maineikas kirjoittaja olisi myös tarvinnut hömpsyn stimuloivaa taikajuomaa. Toki kirjassa riittää maukkaita aihelmia. Mutta gallialaisten voitonjuhlissa taas villisika ja taikajuoma maistuu ja voitonhymnin esittäjä, Trubadurix, vaiennetaan brutaalein menetelmin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

Lucky Luke, Kummitustalo, Egmont-kustannus

Pahiksilta henkselit poikki

Lucky Luke on rehtiä huumoriviihdettä

Lucky Luke, Kummitustalo, piirrokset Morris ja Michel Janvier, väritys V. Léonardo, Egmont Kustannus

Kummitustalo- juttu, kertoo Luckysta kumppaneineen ja pahis-kiinteistövälittäjästä, joka myy samaa kartanoa kerta toisensa jälkeen ja ostaa sen kohta pois mitättömällä rahalla. Niinpä vanha rouva, jolla on lemmikkilapsinaan tonnin painoisia biisoneita, ostaa kieroilijalta kartanon, joka saa paatuneet lännenmiehetkin tekemään ristinmerkkejä ja kalpenemaan kauhusta. Kas kun talossa kummittelee. Varjoaan nopeampi vetäjä Lucky on onneksi selvinnyt pahemmistakin paikoista.

Ennustus-jutussa marssitetaan estradille Daltonin veljekset. Lemmenkivuissaan marinoituva pankinjohtaja turvautuu tutuntuntuisen ennustajaeukon neuvoihin ja pankkikin tulee ryöstetyksi vaikka setelit on ovelasti piilotettu pahvilaatikkoon eikä daltoneiden räjäyttämään kassakaappiin.

Jutussa Patsas, suunnitellaan kalliomonumenttia Ranchinomistaja Mc Allisterille. Loppuylläri on melkoinen ja saa narsistisen Allisterin vauvamaisiin primitiivireaktioihin.

Mukana on vielä tukkikourun rakentajan painajaisia jutussa Kouru. Kas kun pahikset haluavat saada metsänomistajien puut pilkkahintaan ja kouru on sen takia tuhottava.

Lucky Luken kavereita ovat juonikas heppa Jolly Jumper ja tyhmäksikin mainittu vekkuli koira Rantanplan. Kestokonnat, Daltonin veljekset, ovat saaneet esikuvansa todellisista Daltoneista, jotka olivat melkoisia veijareita. Disney-vaikutuksia on mukana näissä seikkailuissa ja tietysti myös vivahteita Asterixeista, koska René Goscinny oli tarinoiden kestokirjoittaja. Morris aloitti Lucky Luken piirtämisen ja kirjoittamisen, joskin myöhemmin piirtäjäksi ilmaantui ranskalainen taiteilija Achdé.

Että mitä? Rentoa ja harmitonta huumorisarjakuvaa, josta ei voi olla pitämättä. Luckyssä on paljon sekä antisankaria, että aina voittoisaa pahisten kurmuttajaa. Yksityiskohtiakin riittää ja tilannekomikkaa piirroksissa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Anna Ekberg: Uskottu nainen, Minerva Kustannus 2019

Rakkaustriangeli eskaloituu

Mielenkiintoinen trilleri tanskalaisparilta

Anna Ekberg: Uskottu nainen, Minerva 2019

Niinhän siinä usein käy, että nainen uhrautuu avioliitossa ja kun tulee vastamäkiä, tai parisuhde puuroutuu, mies jättää vaimon nallina kalliolle.

Asetelma tarjoaa tietysti myös oivallisen lähtöasetelman salanimisen tanskalaisparin trillerille. Kas kun vaimo ei ole jekutettavissa ilman seurauksia.

Kirja toki pureutuu myös syvällisemmin henkilöidensä sielunelämään ja taustoihin, joka on rikoskirjallisuuden laadun tae nykyään. Ennen riitti muutama sterotypia ja kassakone kilkatti.

Ennen avioliittoa naisella oli haaveita. Hänestä piti tulla kuuluisa: Hän tahtoi päästä konservatorioon, se oli hänen suunnitelmansa. Hän ei halunnut elää niin kuin äitinsä tai siskonsa. Se oli tavoite. Hän tiesi sen. Aivan kuten hän tiesi senkin, millä keinolla tavoite saavutetaan. Viululla. Musikaalisilla kyvyillä, joilla häntä oli syystä tai toisesta siunattu.”

Mutta voi voi. Parin poika sairastui leukemiaan ja äidistä tuli perhe-elämän orja, poikansa hoitaja. Viulunsoitot piti jättää sikseen. Ja siihen saumaan mies repsahti työpaikkarakkauteen. Oli siis syytä katkeruuteen. Jopa veriseen sellaiseen.

Kirjailijaparin edellinen teos, Salainen nainen, liikkui toisenlaisessa aihepiirissä. Siinä päähenkilö menetti muistinsa vaikka oli ollut kahden lapsen äiti. Ja eikös vain unohtunut menneisyys alkoi painaa päälle, kun  ovelle kolkutettiin kohtalokkaasti.

Tanskalaisbestselleristit ovat taitavia juonenpunojia ja psykologinen virittelykin on laatuluokkaa. Henkilöiden sisimpään pureudutaan. Nostan hattua semmoiselle taidolle.

En erityisesti diggaa rikoskirjallisuutta ja muita lukuromaanityyppisiä tekstejä. Ajan kuluksi kuitenkin aloitin tämän iltapäivällä ja nyt kun takakansi kolahti käteen on kello 4.15 aamuyöstä. Enkä kadu yhtään. Taidan lähteä nukkumaan, jos uni tulee silmään.

Jouko Varonen

 

 

 

Jorma Hyvönen, Pillipiipari, Reuna Kustannus 2019

Hiomaton timantti

Okariinansoittajan kirjavat vaiheet

Jorma Hyvönen: Pillipiipari, Reuna Kustannus 2019

Ensin on vaari, muori, Make ja idylli. Sitten tulee joukko tuntemattomia raiskaajia ja tappajia.

Makelle lapsuuden synkät kokemukset jäävät mieleen. Jäävät myös idyllit. Jos oikein ymmärrän, teoksen synkkyys-auvoisuus – juonenkulut peilaavat osaltaan myös kirjailijan omaa psyykenkarttaa. Jos elämä on hilpeimmillään ja herkimmillään, sen kohta kuittaa joku todella karmaiseva takaisku.

Hyvönen on armoitettu jutunkertoja. Hänellä on kyky käytellä fiktiontajuaan ja luoda kertomukseen satoja pikku osasia, milloin rakkaudella kyllästettyjä, milloin verta roiskuvia.

Huomasin, että kirjailijalla on todella ylivertaiset kertojanlahjat. Ajattelin, että juttu ei loppuisi, jos tuon miehen kanssa pääsisi tarinoimaan. Eikä tarvittaisi edes piristeitä. Tykkään juttumiehistä ja kirjoista, joissa on heittäydytty nopearytmiseen tempon ja tapahtumisen vaihteluun.

Joskus kirjailija herkuttelee illuusioilla aina naiiviuteen asti. Toisen kerran tunnelma muuttuu jopa inhorealistiseksi. Kirjan sankari, Make, kokee monenmoista, suurelta osin sellaistakin, jota nuorukaiset viime vuosisadan puolivälin tienoilla ovat kokeneet. Ehkä siksi kirja viehätti niin, että en laskenut sitä käsistäni, vaikka alakerrassa odottivat pullakahvit ja muut herkut. Saunakin taisi lämmetä ja jäähtyä ihan itsekseen.

Ajattelin, että Maken tarinassa olisi aineksia kokonaiseksi kirjailijan elämäntyöksi. Eikä se vieläkään ole myöhäistä. On verikostoa, nyrkkeilijän hommia, melkoinen kirjo naisia, okariinataiteilijan ura ( huh huh), Australian reissu, jne…

Pidin kirjasta. Sen on esikoiskirjalle tyypillinen. Mukaan on ahdettu kaikki mahdollinen. Jäntevyyskin kärsii pahasti. Mutta jutunkertojalle nostan hattua. Hänellä on mielikuvitusta ja taitoa värittää ja virittää tunnelmaa. Hyvönen kuuluu jaloon ja uhanalaiseen tarinaniskijöiden rotuun.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Sukellus valoon, Otava Kustannus

Koettelemusten mies

Mikko Paasin tarina

Johanna Elomaa: Sukellus valoon, Mikko Paasi ja uskomaton pelastusoperaatio, Otava Kustannus

Lueskelin tarinaa luolastoista, joista sukeltajat aikoivat pelastaa thaimaalaisen jalkapallojoukkueen. Joukosta löytyi Mikko Paasi. Muita suomalaisia ei rohkeiden sukeltajien porukassa tainnut olla. Tehtävä oli vaikea. Se oli vaatinut jo yhden sukeltajan hengen. Joukkoon tarvittiin parhaista parhaita. Mikko oli sellainen. Kylmäpäinen pro-mies.

Mikko ei pelännyt kuolemaa. Hän oli vaikeuksien tuttu, tapahtumien jotka yleensä painavat mieltä koko eliniän. Huumeistakin hän oli narahtanut. Niinpä nuorukainen päätti tehdä irtioton ja lähteä elämään Thaimaaseen. Kohtapa ura aukeni sukeltajan koulut käyneenä turistifirman omistajana. Eivätkä koirat Thaimaassa perään haukkuneet.

Kun näin ensi kertaa Paasin katseen kuvista, en tiennyt hänen taustoistaan. Kasvot ja kehonkieli kertoivat minulle miehen menneisyydestä. Näytti siltä, että tilillä oli jotakin aika pahaa. Mies vaikutti toisaalta rauhalliselta ja tilinsä tehneeltä. Jäljellä olivat vain ikävät muistot, jotka maalasivat katseen mustaksi.

Kirja on tietysti mittatilaustyö ajankohtaiseen aiheeseen. Oletettavasti mittava määrä lukijoita on siihen tarttunut. Suomalainen sankari kiinnostaa.

Paasi tuskin kirjoista perustaa, mutta kyllä siinä tulevat esille myös sukellusopettajan kaupalliset intressit.

Luolastot, pysähdyspaikat, jalkapallojoukkueen rauhallisuus, mediatapahtuman julkisuus, vanhempien hätä pojistaan, kylmäpäisen sukeltajatiimin kuolemaa halveksuva ammattitaito, ja tietysti loppuidylli kaiken jännittämisen jälkeen tulevat kerrotuiksi. Paasi oli muiden mukana pelastamassa ihmishenkiä, uhkarohkeasti, pyyteettömästi.

Hyvä kirja. Vähän pitkäveteinen, kun sukellusprojekti oli luonteeltaan vaikea ja vähemmän selkeä. Se selostetaan kirjassa tarkemmin kuin mediassa konsanaan.

Suomalainen mies kestää paineet. Sota-aikana tehtiin monia hirveitä tekoja, mutta sitä pidettiin mainetekona. Paasille rapsaistiin ehdollista traagisesta vahingosta. Se näkyy hänen katseessaan vielä eläkeukkona. Siihen eivät sankarisukellukset riitä, vaikka menneisyyden painolasti kevenee. Jotain jossiteltavaakin jää.

Oliko päähenkilö nuorena kenties vähän henkisesti labiili? Opettajan poika. Vai miksi hän kanniskeli ladattua taskuasetta yleisessä kulkuneuvossa. No tuomio on kärsitty ja rikos hyvitetty moninkertaisesti. Pulinat pois.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen