Mejerimies, Raino Kukkosen ja Kaslink Foodsin tarina, Docendo Kustannus

Mies monena

Kirjakaupasta vientiyhtiön johtoon

Meijerimies, Raino Kukkosen ja Kaslink Foodsin tarina,

Docendo-kustannus 2019

Raino Kukkonen syntyi vuonna 1951 Pohjois-Karjalan Valtimolla.

Lapsena hän haaveili liikemiehen ammatista, mutta syrjäkylällä

ihmiset pudistelivat päätään pojan puheille. Luulivat Raino-poikaa vähän hurahtaneeksi. Mutta kuinka ollakaan, nyt 72 – ikävuoden

paikkeilla hän on miljoona mies ja suuren vientiyhtiön pomo.

Lapset jatkavat hommaa yhtiössä, kun Raino haluaa siirtyä

eläkepäiville.

Raino toimi nuorena myös tiskijukkana. Kuopiossa, armeijan jälkeen hän sai jo työpaikan Kuopion Osuusmeijeristä. Kukkosesta tuli meijeriauton ajajan apulainen ja myöhemmin

pakkauskoneen käyttäjä. Syttyi myös työpaikkaromanssi ja

mentiin naimisiin Mairen kanssa. Meijerin pomomiehestä tuli

Rainon hyvä ystävä.

Kuokkanen kiinnostui myös siitepölybisneksestä. Hänen onnistui

kehittää mehiläisille sopiva Superpoll- mehiläisrehu. Se oli

valkuaisjauheseos, jota valmistettiin maitoproteiinista, oluthiivajauheesta ja tomusokerista. Ternimaidosta valmistettu

tuote oli seuraava innovaatio. Se auttoi huippu-urheilijoiden

palautumista treenin jälkeen. Lehdet hehkuttivat miljardipottia

Suomeen. Kohta tie johti yrittäjäksi ja Venäjän kauppakin aukeni

metsäkemianteollisuudelle suunnitellun kaseiinijauheen avulla.

Kaslink valittiin myöhemmin vuoden valtakunnalliseksi yritykseksi.

Mitäs siis. Kirja on kiva ja anekdoottipitoinen teos miehestä,

jolla on tietotaitoa ja pelihuumoria. Niinpä hän on menestynyt

vaikka on asustellut Sotkamon syrjäkylällä eikä esim. suurissa

taajamissa.

Jukka Behm, kirjan kirjoittaja, ei ole vastaantulija

myöskään kirjantekijänä. Hän on pohjoismaisen romaanikilpailun voittaja ja Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas.

Niinpä kirja on tietysti taattua tavaraa myös jokamiehelle.

Lieneekö niin, että Kukkosen elämä on sujunut suhteellisen

onnellisten tähtien alla, sillä sitä kuuluisaa särmää joskus puuttuu

teoksesta.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Max Seeck, Haadeksen kutsu, Tammi-kustannus 2018

Hyppy pahuuden ytimeen

Murhamysteeri Kroatiassa

Max Seeck: Haadeksen kutsu, Tammi Kustannus 2018

Niin. Ne hemmetin ressukat. Vanha englantilainen sanonta kuuluu: – voit ohjata hevosen veden luo muttet pakottaa sitä juomaan, Mary sanoi nyt vakavana ja kohensi ryhtiään. -Tässä on kyse juuri siitä, hyvät herrat. Teimme parhaamme auttaaksemme niitä ihmisiä. Mutta he eivät kuunnelleet.”

Kroatian, Zagrebissa murhataan neljä nuorukaista joiden henkillöllisyys ei ole heti selvillä. Myös heidän puuhailunsa asunnossa on hämrän peitossa. Asunto on Brittannian valtion omistama. Daniel Kuisma, Seeckin sarjan päähenkilö, alkaa ounastella jotain ikävää. Hänellä nimittäin on omat taustansa ja mm. sotarikosoikeudenkäynti, josta sai kuitenkin vapauttavan tuomion.

Tuotapikaa Kuisma joutuu selvittelemään mm. yhdeksäntoistavuotiaan, korkealla älykkyysosamäärällä varustetun massamurhaajan toimia. Murhaajan viesti antaa ymmärtää, että seuraavana aamuna kello yhdeksän aikaan ” Lontoo on polvillaan”.

On siis pidettävä kiirettä. Oletettavasti on odotettavissa vakavia terroritekoja. Poika tahtoo kuitenkin tavata vain Kuisman, sillä Kuisman edesmenneen vaimon veljellä on kytköksiä tähän sarjamurhaajahakkeriin.

Hommassa tuntuu olevan myös tiivistymistä sekuntikellon lukemiin kuten parhaissa Bond-elokuvissa. Myös sairas ja yliälykäs massamurhaaja haiskahtaa tutulta. Mutta kirjan juoni on todella mutkikas ja efektiivinen. Se ei päästä lukijaa helpolla.

Mitä siis? Haadeksen kutsu on ehkä Seeckin viimeinen dekkari tätä lajia. Seuraavan sarjan on kerrottu sisältävän mm. naispäähenkilön, joka selvittelee rikoksia.

Mutta mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. Kirjaa lukiessa tuli mieleeni anekdootti, kun Hannu Tarmio tuumasi Agatha-tädille, että vähän pitkästyttäviä ovat juonenkulut kirjoissasi. Johon Agatha napsautti: – Mutta eikös loppu olekin aina jännittävä. Jotkut dekkarit vain ovat vain sellaisia, että huolimatta trilleriaineksista materiaalia ja spekulointia olisi vaikka viiteen kirjaan.

Tämä mainio teos sopii niille, jotka haluavat käyttää hoksottimiaan ja tykkäävät älyllisistä ja haasteellisista lukukokemuksista.

Jouko Varonen

 

 

 

Pohjolan salainen liitto, Ruotsi ja Suomi kylmässä sodassa, Docendo kustannus 2018

Passiivisesta vastarinnasta hävittäjäostoihin  

Mielenkiintoihen historiikki

Sten Ekman: Pohjolan salainen liitto, Ruotsi ja Suomi kylmässä sodassa, Docendo Kustannus 2018

Tämänhän me kaikki tiedämme:

– Ruotsi ja Suomi olivat lähet 700 vuotta yksi maa.

– Haminan rauhassa ( 1809) Suomesta tuli Venäjään kuuluva suuriruhtinaskunta.

– Aluksi Suomi olikin melkoisen itsenäinen maa, mutta 1800 – luvun lopulla Venäjän vaikutus alkoi kasvaa.

– Tulivat passiivisen vastarinnan ajat kun mm. venäjän kieli otettiin käyttöön Suomessa virkakielenä.

– Suomen oma sotaväki lakkautettiin.

– Alkoivat aktiivisen vastarinna ajat ja jääkärikoulutus Saksassa.

– Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917.

Mitä tulee Ruotsin ja Suomen puolustukselliseen yhteistyöhön, siitä on toki näyttöjä. Sodan aikana maassamme oli taistelemassa paljon myös ruotsalaisia vapaaehtoisia. Muutakin apua saatiin. Jossakin vaiheessa Ruotsi suunnitteli pysäyttävänsä venäläisten mahdollisen hyökkäyksen jo Suomen alueella, Pohjois-Suomen teillä. Tieduteluyhteistyötäkin tehtiin.

Nykypäivinä Suomi on ollut aktiivinen Ruotsin ja Suomen sotilaallisen yhteistyön suhteen. Ruotsi on paremminkin tyynnytellyt, että katsotaan nyt. Samalla ruotsalaiset ovat pitäneet mielessä taloudelliset intressinsä hävittäjäkauppojen suhteen. Niinpä on pitänyt tarjota Suomelle välillä myös porkkanaa mahdollisen sotilaallisen yhteistyön suhteen.

Jos haluaa kuulla totuuden saunan lauteilta, ukkoporukasta, niin se kuuluu suunnilleen näin: –Ainahan ne ruotsalaiset ovat lymyilleet Suomen selän takana, liittoutumattomina, ja säästyneet sodan kiroilta.

Niin tai näin, kirja on tärkeä selonteko, jota lukee mieluusti. Eri asia, jääkö nyky-Suomessakaan puolustusyhteistyöstä Ruotsin kanssa muuta käteen kuin varovaista spekulointia. On tietysti myös ”kaveria ei jätetä” – henkeä, mutta sitä tulee esille, ikävä kyllä, eniten merkittävien asehankintojen yhteydessä.

Haulit himaan – ajattelulta se vaikuttaa, etenkin niissä saunakeskusteluissa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tappajan vaisto, Matti Laine, Bazar-kustannus 2018

Laatuisa dekkari

Laine osaa asiansa

Matti Laine: Tappajan vaisto, Bazar Kustannus 2018

Elias punnitsi hetken sanojaan. Hänen virittämänsä valheiden verkko alkoi olla jo niin monisyinen, että hetkittäin tuntui kuin jokainen lause olisi ollut uusi mahdollinen suo johon upota. Ainoastaan rauhoittavat napit pitivät hänen ylikierroksilla käyvät hermonsa kurissa. Lääkkeiden huono puoli oli se, että hänen olonsa oli muuttunut niiden ansiosta ärsyttävän utuiseksi.”

Laine tuo dekkarissaan näyttämölle uudenlaisen päähenkilötyypin, joka ratkoo ongelmia, auttelee, mutta liikkuu itsekin hämärissä puuhissa. Toki tämä suuntaus on tullut tutuksi niin maailmalla kuin myös koti-Suomessamme. Sehän antaa särmää vanhakantaiselle lässynlässyn puuhastelulle poliisien ja rikosten oikeudenmukaisten selvittämisten maailmassa.

Laine on kirjoittanut jo kolme aiempaa Elias Vitikka – dekkaria. Sama analyyttinenkin tyyli jatkuu. On tosi hyvä, että päähenkilö on ajatteleva ihminen ja paha saa palkkansa, jos on saadakseen. Vitikka puuhailee mm. hämärissä luksusvenebisneksissä ja muutenkin usein lain väärällä puolella. Kun itsellä ei ole puhtaat paperit, voi joutua vaikeuksiin. Tämähän on tuttu juttu myös suomalaisen poliisin kuvioissa.

Laineen eduksi on laskettava, että hän ei hehkuttele liikaa verellä ja suolenpätkillä. Kirjaan mahtuu ihmissuhteita ja henkilökuvausta sekä napakkaa analyysia – huumoriakin.

Matti Laineen ansioihin kuuluu mm. Kirka-musikaalin käsikirjoitus, Sorjosen ja Bullets – sarjan käsikirjoittajatiimi, poliisimiehenä näytteleminen Sorjosessa , jne… . Monilahjakkuus on siis kysymyksessä. Kirjan verbaalit ansiot ovat nekin hyvää keskitasoa, tosin varsinaisille tykittäjille, kuten vaikkapa Reijo Mäelle hän ei pärjää, mutta ajaa ohi reippaasti esim. edesmenneen gurun Mauri Sariolan stereotypioita vilisevästä tyylistä. Nykydekkarin pitää nimittän porautua henkilöiden sielunelämään. Kansa alkaa vaatia jo laatua.

Jouko Varonen SARV:n jäsen

 

 

 

 

Murha maalaisidyllissä, Marie Bengts, Bazar-kustannus

Murhaviihdettä ruotsalaisittain

Letkeää maalaiskuvausta ja dekkarin tuntua

Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä, Bazar Kustannus 2018

Hannah Lönn ajelee Tukholmasta Smoolantiin, Enebyn kylään auttelemaan jalkavaivoista kärsivää Lilly-tätiään. Perillä hän kohtaa todellisen 50-luvun aarreaitan mitä tulee ihmisiin, jotka pitävät huolta jokaisesta kyläyhteisöön kuuluvasta, niinkuin maalla on tapana. Myös Hannah suljetaan kyläläisten suosioon, mutta on niitäkin, jotka eivät tykkää siitä että Hannah alkaa penkoa murhamysteeriä. Kas kun kun kylän niinsanottu tietotoimisto ja juoruämmä, löydetään pötköttelemästä kuolleena, sakset rintaansa upotettuna.

Lukuromaanityyppisen kirjan etuna on tietysti se, että kansansuosio on taattu. Varsinkin naisenpuolet tarttuvat tällaisiin aihepiireihin mieluusti. Ei niinkään murhaan, vaan maalaisidyllissä uinuvan kylän ja kyläläisten kuvaukseen. Romantiikkaakin on haussa, tottakai.

No Hannah, joka haaveilee urasta muodin parissa, puuttuu murhan selvittelyyn, jopa asioihin, jotka kuuluisivat poliisin tehtäviin. Lieneekö Hannah nähnyt murhaa edeltävänä iltana jotakin, joka stimuloi hänestä esiin uinumassa olevan salapoliisin.

Kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi. Hannah saa piankin huomata, että kyläläisillä on omia salaisuuksiaan, jopa kauan vaiettuja mustia sellaisia. Niihin jos puuttuu, niin pitää olla hyvin hyvin varovainen, varsinkin kun taustalla on tuore murha, jossa kyläläisten asioiden juorulija napattiin hengiltä.

Mitä siis. Letkeä ja humoristinen lukuromaani, johon yhdistyy myös murhan selvittelyjuoni. Ajankohta on 50 – luku. Joskus tulevat mieleen myös Agatha-tädin lähestymistavat, kun lukee näitä uuden ruotsalaiskyvyn jutusteluja, miksei myös Astrid Lindgrenin lämpimät ja humoristiset maalaiskuvaukset.

Tällaisia kirjoja kansa tarvitsee. Kriitikot oletettavasti sijoittavat kirjan omaan turvalliseen lukuromaanigenreensä ja that´s it.

Kiva ja lämmin kirja on kysymyksessä. Suomalaisetkin naiskirjailijat ovat turvautuneet tähän maalaisidylli – nuori kaupunkilaistyttö – niksiin ja lukijoita riittää. Kas kun tarvitaan vähän lämmintä viihdettäkin tähän maailmaan, joka on täynnä terroritekoja ja raakuuksia. Samalla tarjoillaan lukijalle annos sitä kuuluisaa maalaisjärkeä joskin myös mitalin toista puolta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Ilpo Koskela: Uusi Sarjakuvantekijän Oppikirja, Arktinen Banaani-kustannus

Oppia sarjakuvan tekoon

Vaihtoehto nuorille kuvataiteilijoille

Ilpo Koskela: Uusi Sarjakuvantekijän oppikirja, uudistettu laitos, Arktinen Banaani Kustannus 2018

Sarjakuvien tekeminen on mielenkiintoinen harrastus, jossa aika kuluu nopeasti. Se ei myöskään vaadi kalliita väline- tai materiaalihankintoja. Suurin osa tarvittavista työvälineistä löytyy valmiina jokaisen koululaisen kynäkotelosta, tai kirja- ja taidetarvikekaupasta muutaman kymmenen euron investoinnilla.”

Kirjassa perehdytään mm. ideointiin ja käsikirjoittamiseen, työvälineisiin, piirtämiseen, tekstaukseen, viivatekniikkaan ja varjostukseen, perspektiiviin, sarjakuvakerrontaan ja sivusommitteluun, värittämiseen, toimivan kannen merkitykseen, skannaukseen, tallennukseen datamuotoon, originaalien säilytykseen, omakustannemahdollisuuteen, ansaitsemistapoihin, sarjakuvakoulutukseen, fyysisen kunnon ylläpitoon, jne…

Kyseessä on monipuolinen opas, joka sopisi hyvin vaikka oppikirjaksi taideopintoihin. Lukuisin kuvaesimerkein ryyditetty oppi on helpompi ottaa vastaan, kuin pelkkä asiateksti.

Kuvamateriaalista vastaavalle kolme extraplussaa kriitikolta. On tärkeää, että asiat havainnollistetaan hyvin ja arvostettujen taiteilijoiden töitä lainailemalla.

Nykyisin piirtämiseen tarkoitetut valopöydät ja tietokoneavusteinen työskentely ovat tulleet tärkeiksi mahdollisuuksiksi. Myös julkaisu on helpompaa kuin ennenvanhaan. Ystäväni oli tehnyt joskus 70 – luvulla laadukkaan sarjakuvan, jonka maakuntalehti hyväksyikin, mutta huomasi pian, että heidän tekniikallaan ei sarjista pysty julkaisemaan. Onneksi liuskat löydettiin ullakkojen kätköistä ja nykyisellä painotekniikalla saatiin aarre lehden sivuille moniosaisena viidakkoseikkailuna.

Nykytekniikka auttaa monella tapaa sarjakuvantekijää. Kirja innostaa nuorta kuvataiteilijaa, itseoppinutta tai koulut käynyttä, ottamaan haasteen vastaan. Teoksessa annetaan jopa ohjeita liikunnasta ja fyysisen kunnon hoitamisesta. Tietokoneen ja valopöydän ääressä istuminen päiväkaudet käy rankasta työstä.

Mainio kirja. Tällaisia Teoksia tarvitaan nuorille tai varttuneille omaehtoisen sarjakuvataiteen tekijöille. Kiitos kirjasta!

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Lapsen parhaaksi, Lähihoitaja varhaiskasvattajana, Edita kustannus

Luovuus ja hyvät kaverisuhteet

Lasten kasvatus on kutsumusammatti

Arja Häkkä/Helena Kuokkanen/Arja Virolainen: Lapsen parhaaksi, Edita-kustannus

Lasten keskinäiset vuorovaikutussuhteet kaveripiirissä  ovat varhaislapsuudesta alkaen olennainen osa lapsen sosiaalista maailmaa. Hyvät ystävyys- ja kaverisuhteet vahvistavat lapsen persoonallisuuden myönteistä kehitystä, tarjoavat hyväksytyksi tulemisen, yhteenkuuluvuuden ja toveruuden tunteita sekä yleensä emotionaalista turvallisuutta.”

Opettajana tiedän, että emotionaalinen turvallisuus myös kotipiirissä on ratkaisevaa. Tämän olen kokenut monta kertaa, tehnyt kotikäyntejä, keskustellut vanhempien ja lapsen kanssa yhdessä, jne…

Ikävä kyllä näistä käynneistä ja keskusteluista jää varsin vähän käteen. Lapsi ei uskalla kertoa ja vanhemmat ovat mestareita salaamaan esim. alkoholiongelmia tai muita vakavia puutteita lapsen kasvuympäristössä. Sosiaalityöntekijät sen sijaan vaativat selkeitä faktoja, voidakseen alkaa tositoimiin.

Mutta asiaan. Tämä kirja tarjoaa paljon materiaalia mm. varhaiskasvattajien käyttöön. Sen funktio lieneekin oppikirjamainen, mutta kirja sopii myös jokaiselle lasten kanssa elävälle, mm. perheille. Kirja on toisaalta vaikeahkoa yliopistokieltä ja siihen tutustuminen vaatii todella viitseliäisyyttä.

Ensimmäinen jakso käsittelee mm. kasvatusta ja varhaiskasvatusta, modernia lapsuutta, perhekasvatusta, kiusaamista varhaiskasvatuksessa jne… Toinen jakso on omistettu lapsen sosiaaliselle maailmalle päivähoidossa, syrjäytymiselle, riskilapsien tukemiselle, jne…

Kolmannessa jaksossa puhutaan mm. leikin merkityksestä,  neljännessä taide- ja kulttuurikasvatuksesta, viidennessä oppimisprosessin tukemisesta ja kuudennessa varhaiskasvatuksesta työympäristönä.

Minun, entisen koulunjohtajan ja vararehtorin testamentti on:

– rakasta lasta, lapsi aistii kyllä jos kasvattaja on leipäpappi

– hyödynnä luovuutta jokaisessa mahdollisessa tilanteessa

– ota luonto avuksi kasvatuksessa, tee retkiä luontoon, luonto opettaa enemmän kuin teoreettiset oppikirjat ja lapset tykkäävät sellaisesta

Vähän norsunluutornista puhuttua kapulakieltä ( graduja tai väitteitä hyödäntävää?). Mutta kun napsii kultajyviä joukosta niin niitäkin löytyy.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Hakkapeliitoista korpisotureihin. Suomalaisen sotilaan taival, Valitut Palat 2018

Sven Dufvasta Raatteen tielle

Suomalaisten tärkeitä taisteluja ja yhteenottoja

Hakkapeliitoista korpisotureihin, Suomalaisen sotilaan taival, Valitut Palat 2018

Suomalaisen sotilaan taival alkoi paljon aikaisemmin kuin sata vuotta sitten. Ensimmäisestä ”mottitaistelusta” Karjalan Kannaksella on kulunut jo 500 vuotta.

Suomalaiset taistelivat Ruotsin riveissä ennen itsenäisyyttä, mm. Baltiassa, Suomessa ja Keski-Euroopassa. Kirjassa kerrotaan myös niistä miehistä, jotka lähtivät sotimaan seikkailumielellä muiden maiden armeijoihin.

Kansalaissodan ajoista on tässä kirjassa vältetty subjektiivisesti väritettyja kannanottoja. Kirja ei muutenkaan ihannoi sotaa vaan pyrkii kertomaan millaista suomalaisten sota oli eri vuosisatoina. Teos on monumentti suomalaiselle sotilaalle, joka kesti koettelemuksia, osoitti hyvää toverihenkeä ja sankaruutta, oli velvollisuudentuntoinen ja sisukas.

Käsite suomalainen sisu on kiirinyt myös ulkomaille, yhtä hyvin kuin teollisuuden puolella suomalainen takuuvarma laatu.

Kirjan kuvatoimittajalle ja graafiselle suunnittelijalle erityisplussat. Jos kiireisellä nykylukijalla ei ole aikaa tarkkoihin taistelukuvauksiin, niin kirja on taitavasti tehty myös katselu- ja lahjakirjana.

Myös naisten osuuteen taustajoukkoina on annettu arvostusta: Sotien aikana Lotta Svärdin panos sekä aktiivisessa maanpuolustuksessa, että kotirintamalla oli täysin korvaamatonta.Yhteensä noin 90 000 lottaa työskenteli ja toimi puolustusvoimien palveluksessa. ”

Kirja oli upea luku- ja katselukokemus. Kirjan pyrkimys siisteihin kuvakulmiin myös kuva-annissa antaa ymmärtää, että sota on kauhea asia ja sitä ei kannata hehkuttaa. Rehti isänmaallinen eetos on kuitenkin säilytetty ja koti-uskonto-isänmaa hengessä on liikuttu.

Isämme turvasivat meille sodattoman ja vapaan Suomen. Siitä hatunnosto myös omalle isälleni, joka toimi viisi vuotta pioneerina sotatanterilla. Ikävä kyllä henkinen huolto ja kriisiapu sodissa ja sodan jälkeen jätettiin pirttiin ja vaimojen hartioille. Sodan traumat saivat jatkua lapsille ja lapsenlapsillekin joiden taakka oli traumainen ja vaikea.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Mika Sundqvist, Suomirockin sekatyömies, Bazar-kustannus 2018

Mika Sundqvistin monimuotoinen ura

Olen elänyt kohtalaisen täysillä”

Vesa Kontiainen: Mika Sundqvist, Suomirockin sekatyömies, Bazar kustannus 2018

Mika Sundqvistin muistan hienosta biisistä Moottoripyörä on moottoripyörä. Muitakin Mikan tuttuja lauluja on jättänyt muistijäljen mm. Hormoonihiiret, joka voitti Syksyn Sävelen.

Kun laulajalla on pari kunnon hittiä joilla hän on kirjoittanut nimensä suomalaisten sydämiin, niin se on tietysti vientiä paikasta toiseen koko elämäniän ajan.

Sundqvist on siitä järkevä artisti, että on pitänyt raha-asiansa kunnossa, eikä kuningas alkoholikaan ole päässyt murtamaan miestä. Osansa tässä on tietysti topakalla vaimolla, joka on ollut mukana niin uran nousuissa kuin laskuissa.

Sundqvist oli monen yhtyeen mies, joko soittajana tai laulajana. Juicenkin bändistä hänet muistetaan, samoin yhteistyöstä Alwari Tuohitorven kanssa. Sooloartistina hän esiintyi Mikael Martin – nimellä.

70 – luvun lopulla Sundqvist perusti Simo Luukkasen kanssa MSL – studion, jossa tehtiin äänityksiä ja levyjä mm. Juicelta, Epuilta, Popedalta, Hassisen Koneelta, Mikko Alatalolta ja Yöltä.

Mitä siis? Kirja on ehkä taitoltaan ja fontiltaan liian tiivis ”raamattu”, mutta minkäs mahtaa, kun miehen uraan on mahtunut monia kokemuksia. Hauskoilta anekdooteiltakaan ei voi välttyä, kun puhutaan Sundqvistista. Yli 600-sivuinen järkäle on monumentti, jossa kerrataan ja muistellaan suomirockin vaiheita 60-luvulta lähtien. Minulle, iskelmämusiikin ystävälle, kirja on todellinen aarre ja tietysti elin taas kerran ne ajat, joita artistit tuossa vaiheessa, ennen näitä rap-musiikin kurimuksia, ovat kokeneet.

Kirja sopisi myös nuorille artisteille opiksi siitä, että aina on oltava valppaana ja kuulolla, aina on noustava, vaikka joskus kysyntä alkaisi hiipua. Onnenkantamoinen osuu kyllä kohdalle ja se on sitten vientiä koko elämän ajan. Suomen kansa ei unohda hauskuttajiaan, joiden laulut ovat pureutuneet kunnolla, vaikka kerran, heidän sydämiinsä.

Olisikohan kirjan tekijöillä kuitenkin ollut vähän tiivistämisen paikka. Uudenvuoden seutu meni tähän tiukkaan ja pienitekstiseksi ahdettuun kirjaan tutustuessa. Nykynuorisolle se voi olla ylivoimainen paketti.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

 

Venäjä vailla tulevaisuutta, Docendo Kustannus

Pata kattilaa soimaa…

Putinin ajan kritiikkiä taas kerran

Masha Gessen: Venäjä vailla tulevaisuutta, Docendo 2018

Kirjan tekijä lähtee tekemään tietokirjaansa romaanin nimikkeellä. Kirja on tottakai palkittu Yhdysvalloissa moneen kertaan, onhan sen tekijä Venäjältä pois muuttanut, katkeroitunut henkilö, joka lataa täyslaidallisen Putinin niskaan.

Yleensä kun nykyisin katsoo television uutisantia, niin huomaa, että uutiskatsausten koostajilla on kahtalainen vaikeus: Kumpaa haukkuisi enemmän Trumpia vai Putinia. Se alkaa jo vähitellen haukottaa.

Gessen tuumii, että kommunismin synnyttämä venäläinen ihmislaji ”homo sovieticus”, joka rakasti auktoriteetteja ja pelkäsi asettua vastavirtaan oli jo katoamassa kun ns. vapauden aika koitti 1980-luvulla. Mutta kohtapa oltiin samassa jamassa uudelleen, kun länsimaisen paratiisin toteuttaminen Venäjällä epäonnistui surkeasti.

Kun lueskelin yliopistossa venäläisen kirjallisuuden approbatur-opintoja, tuli eteen venäläinen arkkityyppi, oblomovilainen ihminen, laiskanpulskea ja kantaaottamaton kansalainen. Ehkä se ei ollut arkuutta tai pelkoa, paremminkin laiskuutta ja mukavuudenrakkautta. Ei pidä lähteä syyhyttä sotaan, oblomovilaiset ihmiset sanoivat ja heitä oli paljon. Niinpä itänaapurin kansa on oppinut tykkäämään auktoriteeteista, etenkin kun he rakentavat itsestään fyysistäkin sankaria kuvilla tiikerillä ratsastavasta ja jääkiekkokentällä maaleja laukovasta isähahmosta.

No, mitalilla on toinenkin puoli. Joskus yksinvaltias tarvitsee kovia otteita. Kekkonenkin kirjoitti myllykirjeen, kun hänen naisasioitaan alettiin repostella lehdissä. Ja kas vain, kohta putosi taas yksi päätoimittaja pallilta.

Että mitä? Kirja vaikutti ns. ”tutulta jutulta”. Jos johtajan, olipa Trump tai Putin, on pyrittävä pitämään kansansa koossa, on joskus jyrähdettävä, joskus käytettävä vieläkin kovempia otteita.

En sulje yliampumisia pois yhtä paljon idän kuin lännen nykyjohtajilta. Tämä kirja kuitenkin vaikutti liian subjektiiviselta kannanotolta maailmanpolitiikkaan. Neuvostokritiikillä on kysyntää kirjallisuuden parissa. Muistuu mieleen vaikkapa Sofi Oksanen, jonka noste taisi loppua yhtä aikaa neuvosteemojen ehtymisen kanssa.

Jouko Varonen