105 kohtalon päivää, Talvisota päivästä päivään, Valitut Palat Kustannus

Päättäväisyyttä, sisua ja sankaruutta

Talvisodan dokumentteja sanoin ja kuvin

105 kohtalon päivää, Talvisota päivästä päivään, Valitut Palat Kustannus

Hitler ja Stalin, suuret kusipäät, sopivat että Suomi liitetään Venäjän etupiiriin. Venäjä saisi toisin sanoen napata tämän herkkupalan, Suomen, itselleen milloin tahtoi.

Kiva jekku piti veli venäläisen keksiä, jolla saisi valloitussodan aloituksen Suomen syyksi. Niinpä Molotov oivalsi, että jostakin Mainilasta oli ammuttu tykillä venäjän puolelle. Ja ei kun täysi rähinä päälle.

No itäpoika lähti katkaisemaan Suomea kapealta Suomussalmi-Oulu linjalta, siis Raatteen tieltä. Tarkoitus oli pitää valloitusryyppäjäiset pikapuoliin Oulussa. Mutta suomalaiset olivat varautuneet syrjäisen Raatteen tien varrelle ja venakot olivat lähtenee ”soitellen” sotaan. Hankeen virumaan jäi 9000 – 17 000 itäpoika-ressukkaa.

Suomalaisille jäi uudenkiiltävää sotakalustoa melkoisesti: 43 hyökkäysvaunua, 100 tykkiä, panssarivaunuja, kuorma-autoja.

11000 hevosparkaakin jäi yli-innokkailta valtaajilta parempaan suomalaiseen hoitoon. Eversti Siilasvuon hymy levisi korviin. Oli näytetty, mitä on suomalainen sotataito ja kestävyys hyisissä olosuhteissa. Nykyisin motin paikalla on kiviä pystyssä ja tuulikellot soimassa turisteille nähtäviksi. Siellä on myös kivet venäläisuhreille, mutta ennen muuta 400 suomalaiselle, jotka kaatuivat tai katosivat motitustaistelussa.

Erityiskiitoksen pitää antaa dokumenttikirjan tekijöille ja kuvatoimittajille. Heidän työnsä mahdollistaa talvisodan tapahtumien seuraamisen päivän tarkkuudella ja havainollisen dokumenttiaineiston turvin.

Kirjan taitto on sopivan lukijaystävällinen, joskus tosin suuri aineisto on vaatinut tekstuurissa tosi pienen fontin, jota vaikka veteraanit voivat lukea vain vahvan suurennuslasin turvin. Onneksi on tietoiskuja joissa tätä ongelmaa on vähemmän.

Näin kirja pitää tehdä. Onnittelen toimituskuntaa. Vietin Teoksen parissa kuukauden päivät ja samalla ajattelin mm. isäukkoa, jolla olivat vaativat pioneerin tehtävät näissä rähinöissä. Vanhoilla päivillä vein Topin kunnon ravintolaan – reinot jalassa. Tuumin portsarille, että nolo mies olet jos et tätä jermua laske reinoissa sisälle. Portsari mietti muutaman sekunnin, kumarsi ja sanoi:

– Olkaa hyvät! Tervetuloa!

Topilla taisi kiiltää silmänurkassa, tai mistäpä tuon wanhan weijarin tiesi. Tosipaikat kun ovat erilaisia kuin nuoret portsarinnulkit.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Tulos tai ulos, Sipilän pääministerikausi, WSOY Kustannus

Sote-mies syynissä

Keskustan täsmäohjus nimeltä Sipilä

Risto Uimonen: Tulos tai ulos, Juha Sipilän myrskyisä pääministerikausi, WSOY Kustannus

Jos toden sanon, niin ikääntyvä kriitikonrenttu vähän pelkäsi niitä palveluseteleitä, valinnanvapautta, maakuntauudistusta, kikyä ja muita hassutuksia, joilla ruman kesäparran viimeiseksi toivokseen kasvattanut Sipilä pelotteli kansaa. Ei olisi pitänyt moista partaturaa mennä EU:hun esittelemään. Viimeinenkin uskottavuus suomalaisiin meni herrapiireissä sen siliän tien.

Mutta asiaan. Kirja on tuttua kertomaa lähihistoriasta. Lueskelin sitä, kun olen ollut keskustan mies, vaikkakin jo nuoruudesta Paavo Väyrysen ja Kekkosen kannattaja. Paavo  on yhä selkeäsanainen ja salonkikelpoinen ulkonäöltäänkin. Paavon kauhuskenaariot esim. EU:n suhteen ovat toteutuneet millilleen. Muut poliittiset nykyvaikuttajat ovat mielestäni olleet niitä UKK:n mainitsemia saatanan tunareita.

Kirjassa on viljalti ja Sipilä-myönteisesti käsitelty kaikki ns. suuret ja viisaat ideat joista tuli yksi toisensa jälkeen toimimattomia torsoja. No keskusta tietysti oli innoissaan, kun pääministeriksi valittiin vahvassa nousussa oleva täsmäohjus, joka palauttaisi puolueen sille kuuluvaan arvoon.

Minusta se perussuomalaisten hajottaminen ja sinisten surkea taival ministeritasolla oli kansalle semmoinen näyttö maan superjohdon tasolta, että selväjärkinen suomalainen äänesti jaloillaan ja nosti sitkeästi puolueessaan pysyneet ja takkia kääntämättömät perussuomalaiset arvoon arvaamattomaan. Mutta mitä tekee valtion johto.

Eipä ainakaan kuuntele kansan ääntä. Vihaavat tohtorismies Jussi Halla-Ahoa, vaikka hänen puolueensa on nykyisin rökälejohdossa ja kansan mittaamattomassa suosiossa. Minusta Jussi on selkeäsanainen ja hillitty mies, käytökseltään tosi fiksu niin kuin tohtoritasolle kuuluukin.

Että mitä. Kirjasta löytyy mm. Sipilän hallituskaartin, Soini, Orpo, Terho, esittelyt ja paljon spekulaatioita. Mutta ikiliikkujoiden rakentajaksi mainittua Sipilää kansa ei erityisemmin arvosta. Nykypolitiikka tietysti kiinnostaa lukijaa, vaikka se olisikin edesmenneen kunnon pressan, Urkin, mielestä joutavaa paskan jauhantaa. Siteeraisinkin erään railakkaan sahurin ja nykyisen EU-edustajan lausuntoa EU:sta luonnehtimaan myös Sipilän kauden hallituksen puuhia: ”Tuolla ne näyttävät kieroilevan toisilleen.” Semmoisessa kansan paras helposti unohtuu vaikka tilipussi pysyy pulleana.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

The Nature Of Finland In 50 Stories, Otava Kustannus

Upea kuvateos

Tykkylumista suurpetoihin

Kirsi Haapamatti: The Nature Of Finland In 50 Stories, Otava Kustannus

Lappi on turisteille kova valtti. Näyttää siltä, että kohta jokainen itseään järkevänä pitävä niin Hollywoodissa kuin muualla maapallollamme haluaa nähdä tykkylumet lasisen näköalaikkunan takaa ja kukaties ottaa kuvia kavereilleen alasti revontulitaustalla lämpimässä hotellihuoneessa. On hyvä kehaista amerikoissa, että    ”You must experience this”.

Nykyaikana moisen kokeminen on megaluksusta. Veikkaan suomalaisille ja köyhälle Lapille rahakkaita tulevaisuuden vuosia, jos vain osaavat nostaa palveluidensa hinnat pilviin ja viisinkertaistaa lasisten hotellihuoneittensa hinnan.

Haapamatti kertoo tässä englanninkielisessä arvoteoksessaan Suomen Lapista tähän tapaan:

Lapin saamelaisille tunturit ovat pyhiä. Niillä on naisnimet ja niistä puhutaan kuin elävistä olennoista. Lappi on tunnettu matalista tuntureistaan. Ainoat tuhatta metriä korkeammat ovat luoteessa, Norjan rajan tuntumassa. … Useat hiihtokeskukset sijaitsevat tunturien rinteillä, mutta monet tunturit ovat luonnollisessa tilassaan.”

Kirja on tiedottava ja kuva-anniltaan todella huikea, jopa postikorttityyliä. Mutta kyllä lähes maailman parhaaksi maaksi valittu Suomi on mainostamisen arvoinen. Meille toki sopii, että turistivirrat lisääntyvät ja rahat ryöppyävät vuolaina matkailyrittäjien, ravintoloitsijoiden sun muiden taskuun.

Huikeita kuvia löytyy esim. Enontekiön Saana-tunturista, poroista, kukkivasta kielosta, kurjista ( siis linnuista), mustikoista ja mustikoiden napsijoista, susista, umpihankihiihdosta, soista, oravista, sateenkaarista, ilveksistä, kuukkeleista kädellä, (ainoasta) myrkkykäärmeestämme kyystä, jne jne…

Mieluusti tämmöistä kirjaa katselee ja tekstit ovat tietysti särmättömiä ja houkuttelevia. Niin pitää olla. Sellaiset jutut ja kuvat, joista löytyisi kansan tummia tuntoja tai yksinäisyyttä ja ahdistusta, jääkööt muunlaisissa opuksissa esitettäviksi.

Niistä kertoi mm. Timo K. Mukka-poloinen aikanaan ja kuvataiteilija Kalervo Palsa-ressukka inhorealismiakin lähestyvässä kuvataiteessaan.

Tämmöisiä ei turisteille kannata suitsuttaa. Pötkivät vielä sinne mistä tulivatkin paksuinen lompakkoineen.

Puhutaan vain luonnonrauhasta, koskemattomista metsistä ja maasta joka on kuin paratiisi Jumalan kämmenellä, niin hyvä tulee. Saadaan velkaisen valtion taskuja paikattua.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Saarikoski: Pohjois-Haagan ja Keravan päiväkirjat, toim. Tommi Liimatta, Otava Kustannus

Saarikosken aviosuhde katkolla

Penan viimeinen Suomen-kausi

Pentti Saarikoski: Pohjois-Haagan ja Keravan päiväkirjat, toim. Tommi Liimatta, Otava Kustannus

…”Yritän olla liika viisas, tehdä kirjallisuutta sen sijaan, että puhuisin vapaasti. Nyt on nukuttava yksi yö. Lohdutan itseäni: sainhan sentään yhden liuskan kelvollista tekstiä aikaan ja sekin on enemmän kuin ei mitään. Inhottava ammatti, ja toisinaan niin riemuntäysi ja tyydytystä suova.”…

Pentti Saarikosken päiväkirjateokset ovat kirjallisuudenystävien aarreaittoja, vaikka olisivatkin osaltaan alkoholismin surkuhupaisaa kartoitusta.

Mieshän vietti joitakin vuosia jatkuvassa kännissä, mutta kun tekstiä tuli, niin jokainen sana oli tarkkaan harkittu ja uniikki, mestaria itseään.

Nyt on meneillään vaikea aika, kun ero Tuula-Liinasta näyttää väistämättömältä. Mutta eipä hätää. Miestä tarvitaan ja vaimon paikalle astuu ruotsalainen toimittaja Mia Berner. Tuula-Liinaltahan on kuultu Penan viinasekoiluista ihan tarpeeksi esim. ”olkimarsalkassa”. Hän kun joutui, ikävä kyllä, tekemään itsestään kirjailijaa miehensä maineen ”imussa”. Enempään ei mielestäni pystynyt.

Tässä päiväkirjassa on paljon kirjailijaneroa itseään. Hän tuskailee tehdessään Eino Leino – kirjaa ja tietysti siitä odotetaan myös Saarikosken itsensä näköistä. Monta muutakin projektia ja dead-linea on kalenterissa.

Mutta se ryyppääminen jatkuu vaikka oli joskus raisumpaakin. Ero julkiminän ja päiväkirjoihin kirjatun henkilön välillä on melkoinen. Toki jokainen lause, jota kirjailija ei hävitä, on tietoisesti suunnattu lukijoille ja julkaistavaksi. Saarikoski koskettaa minua aina oudon maagisella tavalla. Tekstin takaa näkyy nytkin lauseitaan viilaava nero ja vahvasti tunteva taiteilija, jollaisia Suomeen ei tule kuin kerran sadassa vuodessa, jos silloinkaan.

Kalpeita yrittelijöitä ovat nämä nykyiset. Rouheasti elämällä sitä tehdään tosi kirjailijoita, ainakin melko usein. Siinä runoratsu ilakoi ja maksa itkee verta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle, Otava Kustannus

Ihmisyys hakusessa

Vahvista kehoa ja mieltä

Jari Ehrnrooth: Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle, Otava Kustannus

Vähän norsunluutornista se kulttuurimies helmiään jakelee, mutta kyllä sieltä kirjasta voi kultahippuja vaskata aika kivasti. Joskus sattuu ränniin ihan isomuskin, kuten ajatus siitä, että ”valitse luonto”.

Luonto se friskaa psyykeä ja fysiikkaa. Joka päivä olisi vietettävä pari tuntia luonnossa, mieluummin puoli päivää. Susirajan poikana se oli minulla todellisuutta ja totista työtäkin joskus. Opittiin työn teko metsätöissä ja siitäpä tuli viisautta koko elämän iäksi.

– Pidä huoli, että kaikki lahjasi tulevat käyttöön

– Älä koskaan alistu

– Jalosta elinvoimaasi ja eettisyyttäsi

– Ei elämää voi hallita

– Kukaan ei ole koskaan riittävän hyvä

Ehrnrooth tunnetaan kulttuurihistorian ja sosiologian dosenttina, kolumnistina, kirjailijana, keskustelijana, jne…

Dosentin verbalistiikka on tietysti semmoista väitöskirjan kieltä ja joku voi väsähtääkkin kirjaan tutustuessaan. Mutta kannattaa toki yrittää. Mikään tosi hyvä ei ole helpolla saatavissa.

Toisaalta kirjantekijä puhuu joskus sydämellä ja selkeästi hivenen kliseisestikin.

Toteuta itseäsi muita varten.

Tarkoittaa, että sinä et säästele itseäsi vaan annat itsesi ja osaamisesi muiden käyttöön, koska vain siten sinulla on jokin suurempi tehtävä ja tarkoitus.

Menetelmiä on kaksi: työ ja rakkaus.

Kummassakaan et onnistu riittävän hyvin, jos et uskalla panna itseäsi täysillä likoon.”

Aina on hyvä lukea kirjoja, jotka tarjoavat elämänoppia.Tällainen vaatii enemmän kuin ”Miten saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” ja kohderyhmääkin on.  Älä lannistu heti. Minä koin jopa valaistuksen hetkiä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Tom Phillips, Ihmiset, Näin munasimme kaiken, Tammi Kustannus

Kun Mao rottia ja hyttysiä hävitti

Monenmoista typeryyttä maapallollamme

Tom Phillips: Ihmiset, Näin munasimme kaiken, Tammi Kustannus

Hyttyset levittivät malariaa ja rotat ruttoa. Kiinan kommunistisen puolueen ensimmäinen puheenjohtaja Mao päätti hoitaa nämä ongelmat kertaheitolla. Mutta Maopa ei tyytynyt näihin kahteen lajiin. Hän päätti listiä myös varpuset ja kärpäset huis hittoon.

Varpuset nimittäin söivät viljaa ja kärpäset olivat muuten inhottavia. Valtakunnallisessa kampanjassa vaadittiin kansalaisia ottamaan nirri pois mahdollisimman monelta näiden neljän lajin edustajalta. Koululaiset napsivat kivääreillä varpusia. Pesiä hävitettiin ja munia rikottiin.

Mutta mutta. Se ekologia pahalainen. Kun heinäsirkat pääsivät eroon miljardista hyönteissyöjästä ne alkoivat ahmia Kiinan viljelijöiden peltoja mittaamattomina pilvinä. Päästiin siis vanhaan tuttuun tilanteeseen – ojasta allikkoon.

Ja kaiken kukkuraksi, asiasta ei opittu juuri mitään. Esimerkiksi SARS – epidemiaa ”hoidettiin” pois hävittämällä maasta sivettikissat ja mäyrät sekä muutama muu laji. Olisikohan Korona-virus seuraavan munauksen paikka, vai joko ekologinen oppi meni perille. Jospa Yläkerran Ukko on kyllästynyt lopulta ja hävittää maapallolta pahimman mokansa – ihmiset.

Ihan oli opettavainen ja kiva kirja luettavaksi. Noin yksilötasollakin kun tulee tehtyä munauksia, enempiä tästä aiheesta puhumatta. Mainitsen kuitenkin nykyaikana yleiset parin viikon avioliitot ja parisuhteet, jotka on solmittu usein vahvassa kännissä tai ymmärtämättöminä.

Ihminen on ihminen. Typerä ja mistään oppimaton. Lyö päätään seinään kerta toisensa jälkeen. Yhdysvaltojen maihinnousuyritys Kuubaan Sikojenlahdella sai koko maailman naureskelemaan amerikkalaisten tyhmyyttä. Pieni määrä (muutamia kymmeniä) kottaraisia istutettiin Yhdysvaltoihin, New Yorkiin. Nyt niitä on Pohjois-Amerikassa vaivoiksi asti, noin 200 miljoonaa yksilöä.

Onhan näitä mokia:

Hyönteismyrkky DDT, Hitlerin pääsy johtoon, sodat, saasteet,ydinaseet, ilmastopolitiikka, jne jne…

Hyvä kirja vaikka silmäiltäväksi. Sen verbalistiikka on letkeää ja lukijaystävällistä. Silti liikutaan vahvasti faktatiedon jämerällä pohjalla, toki joskus kieli poskessa. Mutta sehän vain stimuloi lukijaa huikeisiin suorituksiin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Marika Riikonen: Hevostytöt, Art House Kustannus

Hevoshulluuden anatomiaa

Pilttuun siivouksesta ratsastustunnille

Marika Riikonen: Hevostytöt, Art House Kustannus 2020

Kirjoittelin aikanani mm. Kirjapaja Kustannukselle Jenna-sarjaa, jossa oli tyttösten jännitteisiä hevoskirjoja. Tuli tehtyä juttuja myös nuorten hevoslehtiin.

No piti käydä ottamassa tuntumaa aiheeseen Hubertus-seuran hevostalleilla. Siellä tytöt kantelivat heinäpaaleja hiki hatussa ja siivoilivat hevosenkakkaroita. Sanoivat saavansa palkaksi ilmaisia ratsastustunteja. Itsekin tietysti osallistuin töihin ja totesin puuhan melkoisen rankaksi. Hevostytöillä oli kuitenkin hymy herkässä.

Tämä kirja analysoi kiintymystä hevosiin oikein omakohtaisten kokemusten avulla:

– Minulle tuli vasta aikuisena valtava palo päästä hevosten luokse.

– Rakkaus hevosia kohtaan tuli minuun jo äidinmaidossa.

– Heti kun opin kävelemään, viipottelin vaipat jalassa tallille.

– Minulle tuli vaikea hevonen. Mutta kun se ensi kerran hirnui minut nähdessään, olin sulaa vahaa.

– Ihmisten kanssa en voi koskaan olla niin ”kokonainen” ja kokea niin rehellistä, hyväksyvää kohtaamista.

Mainio kirja ja todenmakuista analyysia. Aihelmissa löytyy monenmoista, jopa törskiä tyttöjen seksuaalista hyväksikäyttöä.

Palkaton työ tallilla on myös tietynlaista filunkia ymmärtämättömien lasten kustannuksella. No esipuberteettiset tytöt löytävät hevosesta turvaa ja ymmärrystä. Se ei liene vähäarvoista.

Itse olen maalta kotoisin ja inkkariratsastus ilman satulaa tuli tutuksi. Niinhän se lienee että eläin ei ole epärehellinen kaveri. Ihmisistä ei yleensä voi sanoa samaa. Kun itkin surujani poski hevosen kylkeä vasten, tunsin melkoista helpotusta arjen paineiden keskellä.

Lienee kirjan ”esimerkeissä” aika paljon pinnallisia hevostyttöstereotypioita. Mutta ei sääntöä ilman poikkeusta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Soturikissat, Hehkuva tähti, Art House Kustannus

Jännitteinen kirjasarja nuorille

Soturikissojen kohtalo vaakalaudalla

Erin Hunter: Soturikissat, Hehkuva tähti, Art House 2020

Soturikissat-sarja on monisyinen seikkailu, jossa kissaklaanit valtaavat elintilaa ja välillä on myös verisiä taisteluja. Saagojen kirjoittaja Erin Hunter on salanimi usealle kirjailijalle.

Villit kissat elävät neljässä klaanissa Tähtiklaanin dominoidessa heitä. Tähtikaani on muodostunut kissojen kuolleista esi-isistä. Ne asuvat tähdissä ja vartioivat sekä ohjaavat eläviä kissoja.

Nykynuoriin vetoaa tällainen juoniaines joka on tarpeeksi rouhea varsinkin pojille. Nyt kissoja uhkaa vaarallinen sairaus, joka voi tuottaa tuhon koko kissayhteisölle. Pelastuksena olisi hehkuvan tähden löytyminen.

Kirjoittajien onnistuu kuvata uskottavantuntuisesti kissojen elämää, mielenliikkeitä, miljöitä, luontoa ja myyttisiäkin juoniaihelmia. Niinpä lukukokemus on kuin konsanaan katselisi elokuvaa, jossa on itse mukana päähenkilöiden arjessa.

Kissojen personointi onnistuu mallikkaasti ja niinpä steretypioita on tässä kekseliäässä projektissa aika vähän. Sen sijaan olen kyllä lukenut paljon tämäntyylisellä teema-aineksella ja juonirakenteella toimivia nuortenkirjoja. Perusjuttuhan tietysti on hyvä-paha – akseli. Nyt kokonaisuus on paisunut mangoiksi, novelleiksi ja kukaties lähiaikoina myös elokuvaversioksi.

On hyvä, että nuoria saadaan houkuteltua laatukirjallisuuden pariin, kun nykyaikana kovatasoisetkin teokset jäävät pölyttymään kirjaston hyllyihin. Kirjoitettu kirja katoaa tuskin koskaan, mutta äänikirjat, pelisovellukset, sun muut houkuttelevat nuoria enemmän kuin lukuhetket perinteistä kirjaa selaten. Taitaa jopa luku- ja kirjoitustaitokin olla nykylapsilla monesti hakusessa peruskoulun jälkeen.

Kivoja kirjoja nämä uusintapainoksiin ties monennen kerran ehtineet kissajännärit ovat. Kohderyhmänsä ovat löytäneet hyvin ja visat vinkuvat isällä ja äidillä kirjakaupassa. Parasta on, että lukukokemus ei vilahda heti loppuun, vaan homma jatkuu ja jatkuu kirjasta ja sovelluksesta toiseen turvallisesti.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Juice puhuu, Kootut muistelmat, Into Kustannus 2020

Sitähän kaljaa ja laulelua riitti

Juice muistelee

Juice puhuu musiikista, elämästä ja Tampereesta, Kootut muistelmat, Into-kustannus, 2020

Juicen muistavat kaikki. Itsekin voitin pokittikameran, kun osallistuin ”työn ääressä” – valokuvakisaan otoksella gurun lappeenrantakeikalta.

Vähän tietysti tätä lukukokemusta vesittää tuo ääninauhatallenteiden orjallinen toistaminen. Juice kun puhuu paljon ja stilisoinnille olisi ollut paikkaa jopa kielellisesti.

Arvokkaita dokumentteja tietysti pitää lukea ja mahtuuhan mukaan ihan kivoja anekdootteja muusikon taipaleelta. Paljon on mukana myös levytyshistorioita ja sensemmoista. Toisaalta Juicelta kyllä irtoaa tosi säröistä ja hauskaa puhetta, ei siinä mitään.

Jos sul on vetskari auki, ni ei muuta ku köysi kaulaan. Ihan totta! Jos sä pysäytät keikkabussin johonkin bussipysäkille ja meet mettään kuselle, ni siel on saatana poliisipartio ampumassa sut heti. Niin tapahtuu. Tää vaara on aina olemassa.”

Arvokas kirja, kertakaikkiaan. Kun Juicen tekstiä lukee, niin sehän on kuin rokkijumalan tai männyn oksalla istuvan gurun timanttista viisautta – noin yleensä. Antoi sitten Juice uudelle vaimolleen ääninauhat eikä kaljapäissään polttanut. Nyt niitä on ilo lukea kirjan sivuilta.

Juankoski antoi miehelle viirin palkkioksi mainoksen tekemisestä, mutta rokkitykkiä huvitti vähän, kun kunnanvaltuuston puheenjohtaja kysäisi viiriä pikaisesti luovuttaessaan, että mitä se tarkoittaa tämä ”Juankoski here I some”.

Tämä kallisarvoinen dokumenttikirja on luettava tarkkaan. Helmiä löytyy ja Juicen omintakeista huumoripuhetta. Taidanpa lukea ihan kahteen kertaan, kunhan tämä perjantaiyö vaihtuu vähitellen päiväksi. Vähän narsistiseksi Juice on kyllä päätynyt mutustellessaan maineensa päiviä ja lieveilmiöitä aina kohulehtien juttuja myöten. Oliskohan ollut kirjantekijöillä vähän pelkistämisen paikkaa laajassa nauhamateriaalissa. Tai olkoon, jokainen Juicen autenttinen sana on aarre. Mitä sitä kriitikonrenttu valittamaan. Naurunalaiseksi joutuu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Antto Terras, Viro, Into-kustannus 2020

Terras tykittää kivasti

Viron ”asiantuntijan” ilotulitus

Antto Terras: Viro, ( sensuroimaton), Into Kustannus 2020

Tämä teos syntyi täysin vahingossa, kuten suuret ja merkitykselliset hankkeet aina syntyvät. Haluankin jo tässä vaiheessa lausua vilpittömän kiitokseni tulevasta tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkuudesta ja sitä seuranneesta voitosta”,….

Jopas nyt jotakin. Viron tuntijan kirpeänhauska ”matkaopas” hakkaa kevyesti monet puisevat yritykset perehdyttää suomalaiset ystävämaamme monimuotoiseen ilmeeseen. Samalla nakutetaan hauskaa analyysia Suomesta, jota virolaiset pitävät yhä paratiisina. Eldorado häilyy pienen merimatkan takana. Suomesta saapuu nykyisin sekalaista porukkaa hakemaan kaljalastia tai muuta kivaa pilkkahintaan.

Terraksen kirjaa aloitin lukemaan illalla ja nousin jo aamuneljältä jatkamaan. Ihan oli sama tunne kuin olisin nukkumaan mennessä jättänyt juhlamokkaa pannuun ja se pitänyt hereillä koko yön.

Mutta asiaan. Lukiessa tulivat mieleen vaikkapa taannoisen humoristin Gerald W. Kussin matkakirjat Suomesta. Nekin ahmaisin ihan yhtenä suupalana niin kuin anoppi-ruustinnan tukevat piimäkakkusiivut. Humoristi nimittäin löytää tekstiinsä tosi napakoita ironiapiikkejä. Niin on myös Terrasin laita.

– Viro on edelleen monille kakkosluokan maa.

– Viron kansantalous nojaa monilta osin siihen, että Suomesta saavutaan kelillä kuin kelillä.

– Paras syy lähteä Viroon onkin se, että maa on niin erilainen. Vähän outo, hullu ja sopivasti arvaamaton.

Terras käsittelee omintakeiseen tapaansa Viron turistinähtävyydet ja suomalaisia kiinnostavat asiat. Kun analysoi retvakasti ja huumorilla, niin siinäpä sitä tulee katajaisen kansan suosiota. Kyllä Terras asiansa osaa. Tuumii, että Tallinkin laivalla tuhansittain matkustajia kusi pariinkin otteeseen housuunsa, kun hänet oli tilattu viihdyttäjäksi. Ja palkkioksi tuli porttikielto laivalle.

Nyt olisi kriikolla pakollisen loppumoitteen paikka. No latasempa suoraan. Pidä halavatun Antto suusi vähän soukemmalla. Joku voi vaikka vetää viruvalgeensa väärään kurkkuun.

Et siltappaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen