Miina Mylläkkä on katastrofimagneetti, Art House Kustannus

Onko se Miina-ressukka ADHD

Piristävä lastenkirjauutuus

Joanna Nadin: Miina Mylläkkä on katastrofimagneetti, Art House Kustannus 2020

Kyllä minä muistan, miten rehtori istui parhailla särmähousillaan tuolilla köllöttävään voinappiin. Muistan senkin kun luontoretkellä pojat laittoivat jäniksen papanoita karkkiaskiin ja tarjosivat tietysti sille luokan ainoalle, joka oli jäänyt Jumalalta saaliiseen.

Mutta mitäs noista. Miina Mylläkkä sentään on ymmärtäväinen ja hauska, vaikka aina ei auttaminen osu ihan nappiin. Arveluttavien päähänpistojen sarjaan voisi tietysti laittaa esim. geelikynän työntämisen kaverin nenään kun halutti tietää, että menisikö se aivoihin asti.

Kun matikan läksyt olivat jääneet tekemättä, keksi Miina selittää, että mummi oli kuollut ja piti mennä sen haudalle itkemään. Kokeilipa Miina sitäkin, että montako keksiä voi syödä yhteen syssyyn ennen kuin oksennus tulee. Kaksikymmentäkolme tuli ahdettua ennenkuin refleksi tirahti.

No, asiaan. Aina kannattaa tutustua kirjaan, jossa esiintyy reipas ADHD – tyyppi. Saapa siitä ainakin väriä ja stimulaatiota eteisen nurkassa repussa pölyttyvien koulukirjojen sijaan.

Huumori on tämän kirjan hyvä puoli ja oikeastaan sekin, että Miina, vaikka onkin peppipitkätossutyyppinen koheltaja, osaa olla hyväntahtoinen ja eläinrakas, kun on auttamisen paikka.

Kirjan avuihin kuuluu lukijaystävällisyys, railakka kuvitus, ja iso fontti. Kiireisillä nykylapsilla kun on muutakin tekemistä kuin tutustua kirjaston hyllyillä pölyttyviin kuolemattomiin klassikoihin mallia Sakari Topelius, Lukemisia lapsille.

Itse toimin koulunjohtajan ja vararehtorin puuhan lisäksi koulukirjastonhoitajana. Tuli havaittua, että kirjassa pitää olla railakka kuvitus, kun lapset tietävät sen wanhan viisauden kuvasta ja yli tuhannesta sanasta. Vaakakuppi painottui heillä kuvitettujen kirjojen osastolle. Eläinkirjoja selasivat ja sanailivat vuorotellen:     – Mie oisin tuo.  Kirjastotunnin jälkeen piti kohta olla räpläämässä kännykkää ja satuilemassa joutavia sosiaaliseen mediaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Miehen työ, Metsäkustannus, Lusto – Suomen metsämuseo

Savottamiesten homma

Arvokkaita dokumentteja

Miehen työ, Metsäkustannus – Lusto – Suomen metsämuseo, 2020

Niinhän ne sanovat hyvien kuvadokumenttien tekijät, että paras tapa ottaa erinomaisia ja ”rentoja” otoksia esim. heinänseivästyksestä, on viettää vaikka pari-kolme päivää isäntäväen ja työntekijöiden kanssa heinähommissa ja kaivaa vasta sitten kamera esille. Kuviin tulee uskottavuutta ja kohteet eivät enää jännitä kuvaajaa, pitävät paremminkin vertaisenaan.

Niin tai näin, tykkäsin kovin esim. savottamiesten kasvotutkielmista, joita löytyy tästä kirjasta kuin sattumia äidin hernekeitosta, niin sanoakseni. Löytyy huumorimiesten pärstiä, tosikkoja, jotka panostavat enempi työn laatuun kuin vitsailuun, taikka syrjäänvetäytyviä erakkotyyppejä, joilta hymy on suostuteltava esiin varovasti, sydämen kautta.

Itse ehdin nuorena myöskin savottahommiin parireen kanssa. Siihen aikaan ei tehty aukkohakkuita, vaan kaadettavan puun määräsi iän lisäksi se, miten sen luo pääsi hevospelissä parireen kanssa lumisissa olosuhteissa. Kirjaa lukiessa tulvivat vanhat muistot mieleen. Isä oli armoitettu savottamies ja lehmäkarjan lisäksi tämä talvinen tienuu toi elannonlisää, kalastuksen ja muun puuhan lisäksi. Elimme sitä aikaa, jolloin savottamiehiä tarvittiin ja hommat tehtiin käsipelissä. Oltiin omavaraisia. Kaupasta ostettiin vain kahvipaketti.

Kirja oli minulle elämysmatka. Monta filminauhaa piti avata muistojen hyllyköstä ja löytyi myös paljon uusia ja tärkeitä näkökulmia ja lähestymistapoja isänkin hommaan. Ihan meni nostettavaksi hattua ukolle. Vähän arvostettua olivat hänen raatamisensa jopa perhepiirissä. Mutta se siitä. Nyky-yhteiskunnassakin kun rehti työmies on usein uhanalainen. Tupakka- ja viinahommiin hän ei alkanut vaikka tässäkin kirjassa ”pillilupi” tai ”saimaa-pötkö” käryää maneeriksi asti joka ukon sormien välissä.

Suosittelen kirjaa nuorille, aikuisille, keski-ikäisille ja vanhuksille. Se on upea Teos. Lukijaystävällisenä se tarjoaa kavalkadin, jonka voi selata nopsasti tai sitten syvennellä sitä kasvogallerian nyanssien ja työotosten avulla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Mika Keränen: Salaperäinen kukkavoro, Lector-kustannus

Kukkakleptomaani joutuu kiikkiin

Tosi kiva lastenkirja

Mika Keränen: Salaperäinen kukkavoro, Lector Kustannus 2020

Lasten seikkailukirja, etten sanoisi dekkari, kiskaisee kivasti nuoren lukijan mukaansa. Kyllä asiasta olen juonella, enkä kehu turhaan. Itseltäni on julkaistu mm. pari tusinaa tämän genren viritystä.

Tällä kertaa ”Salaseura Divari” päättää napata oudon kukkavarkaan ihan rysän päältä, niin sanoakseni. Soppalinnassa ( luultavasti Tartossa) on pajon mielenkiintoista etsiväntyötä nuorukaisille.

Suomen pressa saapuu pian kaupunkiin ja pitäähän lasten olla tikkana paikalla, ettei nyt ihan presidentin vierailun aikaan riehuta kukkavarkaissa.

Nuorten palloilijaporukalla on suuret suunnitelmat menestymisestä ja koutsi touhottaa  suu vaahdossa yhteishengestä. Kas, kun heikoimmatkin rupupelaajat olisi huomioitava, eikä aina tuijotettava vain tosi koviin menestyksiin. Nuorten urheilupiireissä on paikka myös sosiaaliselle ymmärtämiselle, vaikka sitä ei aina haluta myöntää:

– Minä haluan, että koko joukkueesta tulee vahva ja että kaikki oppisivat pelaamaan yhdessä, yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Minusta on tärkeää, että Jesse oppii pelaamaan ilman Tobiasta. Jesse ja Tobias pääsevät elämässään pitkälle, kun he oppivat luottamaan muihin pelaajiin”…

Hyvä, helppolukuinen ja opettavainen kirja näyttää olevan kyseessä. Tarttolais-suomalaisen kirjailijan nuortenromaanisarjassa on ilmestynyt jo useita kivoja juttuja.

Ja tietysti loppuidylli on aina lastenkirjoissa paikallaan, vaikka maailma näyttäytyisi todellisuudessa joskus mustemmalta kuin näkymä sillä kuuluisalla suutarin saappaan varteen kurkistajalla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Are Nikkinen: Haukivuoren Houdini, Like Kustannus

Fakiiritempuista hirsipuuhun

Sirkustaiteilijan rehellinen elämä

Are Nikkinen: Haukivuoren Houdini, Like Kustannus

Haukivuoren Houdini – arvonimeä Aimo Leikas ei saanut kepein perustein. Hän joutui elättämään sisariaan ja äitiään isän menehdyttyä. Kaikenlaiset ”sirkustemput” olivat kiinnostaneet häntä aina. Jospa siitä ammatiksi, ajatteli nokkela poika. Lapsuuden puujaloilla kävelystä homma alkoi kehittyä. Aimo harrasti vaijerikävelyä ns. ”löysällä vaijerilla” mikä oli kaikkein vaativinta tässä lajissa.

Piikkimatolla tuli makoiltua ja yleisön särkemien viinapullojen sirpaleissa ( ensin yleisö ryyppäsi pullot tyhjiksi) käveltyä. Konstaapeli Koposen käsiraudat avautuivat hetkessä. Imatrankosken yli nuorukainen käveli nuoralla yleisön mylviessä. Kahlekuningas Houdini oli eräs Aimon suurista esikuvista. Mutta paras vetonaula yleisölle oli kuolemanvaaraan asettuminen.

Itsensä hirttäminen köydellä jo kohahdutti. Hymyillen taituri siitä selvisi, vaikka tempoili kuolinkouristuksissa silmukassa ( yleisöön meneviä elkeitä) kolmekin minuuttia.

Hypnoosiesitykset kokivat kovan kolauksen kun lapsi sairastui tästä vakavasti ja joutui sairaalahoitoon. Karateakin kokeiltiin lastulevypinoon.

Tulennielentä tuli mukaan silloin, kun oltiin Sirkus Sariolan riveissä. Giljotiinissa tuli oltua alvariinsa ja kansa kohisi. Onni Suurosen porukoissa alkoi Aimo vetää myös vaarallista venäläistä rulettia, joka lopulta koitui hänen kohtalokseen.

Leikas oli rehti mies, joka ei jättänyt sisariaan ja äitiään pulaan. Rahat esityksistä kulkivat myös sinnepäin. Kirja on upeaa luettavaa nuoruutensa 60-70 – luvulla eläneelle.

Anekdootteja riittää ja ajankuva saa kutkuttavat väreet selkäpiihin. Toki Onni Suurosta moottoripyörätunneleineen kävin katsomassa, mutta enpä eksynyt työtoverin, Leikkaan, telttaan. Upea kirja. Imaisi minut mukaansa maagisella voimalla. Onni ölähteli karjahteli ajellessaan käsittä lankkutunnelissa ja kansa oli myyty.

Myös lehtiartikkelit ja kuvamateriaali kielivät sen ajan tyylistä, joka levittäytyi kirjasta eteeni vahvasti ja vastustamattomasti. Mitäpä sitä enemmän kaipaa lukija turvallisessa työtuolissaan kuin jännityksen kylmää rinkiä ahterinsa ympärille. Viihdemaailma on muuttunut.

Hatunnosto Leikkaalle ja hiljainen hetki. Hän teki miehen työn rehdisti ja suorasti. Ei arvostanut feikkiä. Rivollissakin piti olla kovat piipussa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Lauri Tähkä: Äärille, WSOY Kustannus

Tuokiokuvia, tunnelmia, muistumia

Lauri Tähkän erilainen fanikirja

Lauri Tähkä: Äärille, WSOY Kustannus

…”Oon yhdeltä ammatiltani kokki, toiselta ääni- ja valosuunnittelija, olin seitsemän vuotta teatterissa töissä. Oon puettanu aina soittajiani, suunnitellut taustalakanat keikoille, ollut valo- ja äänimiesten maailmassa sohimassa. Pitää olla ymmärtäväisiä ihmisiä ympärillä, jotka myös osaa toteuttaa ne kälysimmätkin ideat.”…

Upea kirja on kysymyksessä. Kuvataide- ja verbaalikooste vimosen päälle. Kriitikkorenttu parkaisi heti ensi tahdeilla:

– Halavattu, tuommoisia elämänkertoja olen aina odottanut!

Runoahan tämän kirjan tekstit ovat ja intiimiä tykitystä. Normaalielämänkerran genre ei tule kysymykseen. Nyt mennään lujaa kestokyvyn rajamailla. Jos vertailukohtaa etsisin, niin vaikka tannoinen finlandiavoittaja Arto Melleri tai itse Pentti Suuri” Saarikoski. Maailmatkaaja on Laurikin. Lähtee erotuskaa pakoon ulkomaille viettämään boheemielämää.

Toisaalta, Tähkässä on paljon soittelijasirkkaa. Hänessä asuu etelämaalainen temperamentti ja kun vaikka kaupungilla tapaa punkkaritytön, on heti kotona tartuttava kitaraan, tehtävä laulu.

On ollut vaikeuksia Elonkerjuu-bändin tiimoilta. Mieli on halajanut soolopuolelle ja kun rahaa tuloo massiin enemmän, tai suoraan sanoen ikkunoista ja ovista, niin kohta pitää laittaa porukka pärjäämään ilman keulakuvaa.

Jos on runokielessä joskus hivenen naiivejakin stereotypioita, niin eipä hätää. Mieshän on tulessa. Kirja on taitoltaan ja kuvatoimitukseltaan sekä taiteelliselta vaikutelmaltaan excellent+ – luokkaa. Löytyy luovaa liike-epäterävyyttä, nuorekasta kollaasitekniikkaa, oivalluksia, upean runollista kuvakieltä ja jos vaikka mitä. Eikä kokonaisuus mene paljonkaan hengästyksen puolelle.

Perfect!!!

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Pate Mustajärvi, Matkani varrelta, Docendo kustannus

Rokkarin taipaleelta

Värikäs matka, hyvä jätkä

Pate Mustajärvi: Matkani varrelta, Tina Finn, Harri Hinkka, Docendo Kustannus

No, onpas laitettu särmäinen rokkistara melkoisiin poseerauskuviin. Ajattelin kyllä, että nyt saan lukea vähän sisäpiirin tietoa ja kulissien takaista kohellusta mestarin elämäntaipaleelta. Kysymyksessä on kuitenkin ennenmuuta valokuvaajan ”näyttö” taiteellisista lähestymistavoistaan.

Mutta mutta, Pate ei oikein taivu poseeraajaksi. On tietysti monenmoista lavastettua otosta, mutta rokkarin ilmeestä paistaa, että tässä nyt ollaan valokuvamallina ja se ei ole erityisen innostavaa.

Toki valokuvaajan näytöksi tehdystä kirjasta löytyy tekstiä, levykansia ja jutunjuurta Paten uran käänteistä. Lukija kuitenkin odottaisi jotain muuta, enemmän jätkää kuin valokuvamallia.

Mutta rokkarin on suostuttava kaikkeen, sillä Patekin elää paitsi musiikista, myös julkisuudesta.

Popedan rokettirollin ja kolmen sooloalbumin jälkeen Pate Mustajärvi löysi itsensä tilanteesta, jossa hän halusi tehdä musiikillisesti ”jotain muuta””. Hän näki itsensä Dean Martin – tyyppisenä esiintyjänä tulkitsemassa kappaleitaan hämyisessä salissa konjakkilasi kädessään ja iso kuubalainen sikari sormiensa välissä.”

Haaveet jäivät sikseen. Kansa huuteli, että ”soittakaa Sukset” tai ”Vetäkää kaasua”. Piti palata juurilleen. Siitä fanit tykkäsivät. Tämän kirjan valokuva-anti on vähän koskettamatonta. Teki mieli huudahtaa, että ei tuo ole Pate, se on vain joku illuusio, kuvaajan itsensä tekemä itselleen. Toisaalta rokkarin pitää olla kuin kameleontti, taipua vaikka taidekuviin jos siitä on apua ammatille.

Pistin soimaan Paten tykitystä levyltä, kun tätä kirjaa katselin. Siinä unohtuivat valokuvataiteet ja siirryin muutamaksi tunniksi kuuntelulle. Huutelin:

– Jyrää Pate. Pistä vaikka se Elisabeth Rehn -biisi. Anna rokin raikua. Semmoisena haluan sinut ottaa. No vaimo huuteli alakerrasta, että tulehan kriitikko kahville ja taitaa tuo rokkikin soida liian lujaa.

Vaikutti vähän, että kirjan kuvaajan olisi pitänyt päästä paremmin tuonne Paten rinnan vasemmalle puolelle. Olisikohan siihen auttanut vaikka heittäytyä parin viikon raskaalle kiertuerundille yhdessä bändin kanssa eikä valokuvastudioon mittailemaan valotuksia ja komentelemaan kohdetta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Gretan tarina, Into Kustannus

Hullunrohkea Greta

Tyttö kuin huutomerkki

Gretan tarina, Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita, kirjoittanut: Valentina Camerini, Into Kustannus

Niin se vain on, että totuus on kuultava lasten suusta. Silloin keisarit juoksevat kelteisillään laittamaan jotain riepua ylleen ja valeräätälit saavat ansionsa mukaan, kukaties kaulakin katkaistaan.

No Greta teki merimatkan ja produsoi koululakon maailman ilmaston pelastamiseksi. Hyvä niin. Toki silmäätekevät, mukana myös eräs Donald Trump, vähän toppuuttelivat ja kehottelivat tyttöstä palaamaan koulun penkkiin. Mutta Greta vain jatkoi itsepintaisesti eikä hätkähtänyt yhtään vaikka hänelle jo povailtiin rauhan Nobelia.

Totuushan lienee, että tarvitaan joku coronan tyylinen näyttö yläkerran ukolta” ennenkuin hänen surkea luomuksensa, ihminen, oppii elämään suu säkkiä myöten.

Jotenkin tykkään Gretan habituksesta. Hän ei vaikuta ollenkaan ylpeältä tai sekopäiseltä, niinkuin jotkut väittävät. Katseleepa vain maailman johtajia ivallinen hymynkare suupielessä ja miettii uusia kujeita sillä aikaa kun silmäätekevät kieroilevat toisilleen ja laativat ”ikiliikkujia” jokaisesta, pienestäkin ongelmasta.

Mutta asiaan. Kirjantekijä tuumii:

Gretalla ei ole yksinkertaista ratkaisua ongelmaan, hänen tehtävänsä on kiinnittää päättäjien huomio ilmastonmuutokseen, josta tutkijat puhuvat. Hän sanoo usein, etteivät nuoret voi päättää toimenpiteistä. ”…

Gretalla on kuulemma aspergerin oireyhtymä, joka tekee henkilöstä päättäväisen ja antaa hänelle hullunrohkean kyvyn omistautua asialleen. Isäkin tuli mukaan auttelemaan kansainväliseksi julkkikseksi tullutta tytärtään. Herrapiireissä alettiin ymmärtää moisen ilmiön merkitys esim. vaalityössä.

Kirja on kirjoitettu isolla fontilla ja se on ns. lukijaystävällinen. Niinpä nuortenkin on helppo sitä lueskella. Gretan merkitys on siinä, että hän seisoo kuin tatti silmäätekevien piirissä ja kerää nuorison sympatiat. Nuoriso kun on digannut kapinamieltä aina Astrid Lindgrenin peppipitkätossu-ilmiöstä lähtien.

Hyvä ja ajattelemaan paneva kirja vaikka Gretalla ei olisikaan tarjottavana ratkaisumalleja ilmastoasiaan. Niissä toimissa päädytään aina pattitilanteeseen, oli sitten kysymyksessä vaikka kotikissojen ruokahävikin rajaaminen. Greta on sentään suoran toiminnan tyttö. Hatunnosto hänelle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Vuodenaikojen laulut, 4 CD, Valitut Palat 2020

Fiilistelyä vuodenaikojen mukana

Sanoittajagurujen herkkä luontosuhde

Vuodenaikojen laulut, 4 CD, Valitut Palat 2020

Tuli vietettyä syksy ja talvi vaimon kanssa suojellun metsän keskellä aamusta iltaan joka päivä. Lintuystäviä ruokittiin usein kädestä ja luonnon yksityiskohtia tutkittiin ammattilaiskameroiden objektiivien läpi. Siksi yhdyn monen säveltäjän huomioon, että luonto on täynnä yksityiskohtia ja nyansseja. Pitää vain pysähtyä ja katsoa, kuka ties kirjoittaa laulu, niin kuin tuhansia lauluja tehneet Vexi Salmi ja Harri Saksala, puhumattakaan monista nykymuusikko-lauluntekijöistä.

Mielestäni tämän kokoelman runsas, intiimi ja persoonallinen anti on oikein valittua ja koskettavaa. Toki vanhan kansan suosimat biisit, joita koosteissa on vähemmän tavoittavat joskus 50 – luvulla syntyneen myös ikiaikaisella tenhollaan ja naivismillaankin.

Että mitä. Nyt on kysymyksessä arvokas muusikoiden lähestyminen syksyn, talven, kevään ja kesän sielua. Kuuntelin uudelleen ja uudelleen ja totesin, että nuoret tai ikääntyneemmätkin lauluntekijät ja -esittäjät paljastavat lauluissa arimman sisimpänsä. Joskus tietysti löytää tiettyjä luontostereotypioita, mutta niiltähän ei voi välttyä ja niitä tarvitaan.

Levyn taiteilijoista ja sanoittajista mainittakoon edellämainittujen lisäksi mm. Loiri, Saijonmaa, Chydenius, Ismo Kallio, Vieno Kekkonen, Johanna Iivanainen, Jukka Kuoppamäki, Tapio Heinonen, Markku Aro, jne jne…

Kokoelman laulut menivät suoraan luontoihmisen rintaan, vasemmalle puolelle. Ehdottomasti tärkeä julkaisu. Näistä lauluista kiireisinkin oppii oikeaa luontosuhdetta ja arvojen asettamista kohdalleen.

Erilainen talvi 2020 päättyi maailmanlaajuiseen epidemiaan. Siispä pitää pysytellä sisätiloissa pandemian vuoksi. Tällainen kokoelma valaa toivoa ja uskoa siihen, että me suomalaiset kyllä päihitämme kulkutaudit ja kun tätä kirjoittaessa on luonnossa liikkuminen vielä sallittua, niin sinne vain kaikki suomalaiset ja kotoisina lepohetkinä vaikka luontomusiikin helmet soimaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Hugo Pratt: Corto Maltese, Merirosvojen lipun alla, Jalava Kustannus

Hugo Prattin sarjisnovelleja

Corto Maltese koheltaa

Hugo Pratt: Corto Maltese, Merirosvojen lipun alla, Jalava Kustannus

Corto Maltese ei ole ihan tavallinen merirovo, ruokottoman parrakas ja silmälappu silmällä, kukaties kiipelemässä laivojen kansille pahat mielessä ja veitsi hampaissa. No, toden sanoakseni kapteeninasuinen sankari tuntee kyllä lain väärän puolen ja naisten kujeet.

Myyttejä riittää ratkottavaksi, niinkuin valaanluulle kaiverretun ristiässän tiimoilta tai piilopaikkoja paljastavan lokin tapauksessa. Kun wanhoja salaisuuksia kyselee, niin kohtapa on melkoisessa hässäkässä mukana. Siinä tarvitaan hurttia huumoria ja tietysti myös järkeä, taskussa sojottavaa reikärautaa, karatetaitojen vikkelän stiletin ohella.

Corto Maltese on italialaisen sarjakuvataiteilijan Hugo Prattin luomus. Albumien verbalistiikka on ironisen letkeää ja usein joudutaan nopsasti efektiivisiin tappelutilanteisiin. Tietysti sankari selviytyy niistä tuosta noin, mutta joskus sattuu vastaan joku  järkäle, joka muistaa, kun Corto mursi häneltä taannoin leukaluut, tai nappasi tumman kaunottaren ihan nenän edestä.

Sarjis on suunnattu aikuisille, mutta nykyajan rankkauksen mukaan sopii lapsille kuin konsanaan roskakokori koulukirjoille tai voinappi rehtorin tuolille ruokailussa.

Pidin kirjan ironisenletkeästä tyylistä melkein yhtä paljon kuin aikanaan Jerry Cottonin ja Phil Deckerin kohelluksista. No viihdettähän pitää olla, että elämä ei käy ihan surkuhupaisaksi.

Corton sekoilujen kera lähtevät huoletkin mielestä nopsasti kuin lokki kaislikosta. Vaaran elementit ovat aina lähellä tämän sankarin elämää, mutta mistäpä Corto ei selviäisi, olipa vastassa viekas musta kaunotar tai murhanhimoinen kostaja.

Ehdoton klassikkosarjan novellikooste on taas julkaistu. Albumi sisältää kolme seikkailua ja laajan osaston, jossa kerrotaan kuvadokumentein ja sanoin merirosvojen historiaa.

Antisankarin elkeitäkin Cortosta löytyy, sillä jos ei tekisi joskus typeryyksiä, niin eipä olisi kiinnostava sarjakuvasankari. Corton seikkailuja on mainittu joskus toistoisiksi, mutta entistä ja turvallista sankaria, entisine maneereineen ja stereotypioineen kansa rakastaa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Ympäristöterveys, Duodecim Kustannus

Ympäristömme voi huonosti

Hengitysilmasta meluhaittoihin

Ympäristöterveys, Helena Mussalo-Rauhamaa, Juha Pekkanen, Jouko Tuomisto, Heikki S. Vuorinen (toim.), Duodecim Kustannus 2020

Niinhän se Kirka-vainaa lauleli hittilaulussaan, että ”lääkärimme sanoi niin, on väärin, että lähdettiin varrelle virran…pääkallo löytyi valkoinen varrelta virran”…

Ympäristöämme on kuormitettu liikaa saasteilla, myrkyillä, melulla, säteilyillä, savuilla, jne… Siitäpä johtuu, että ympäristöterveys on noussut erääksi tärkeimmistä nyky-yhteiskunnan ja terveydenhuollon haasteista.

On toki suuntauduttu hyvään päin monessa suhteessa, eikä vähiten nuorten ihmisten toimesta. Luomuviljely on noussut arvoon arvaamattomaan ja vegaaninen ruokavalio ei ole enää haukkumasana, niin kuin viime vuosisadan loppupuolella. Kokit julkaisevat vegaanisia keittokirjoja ja tilat siirtyvät yksi toisensa jälkeen myrkyttömiksi.

Vielä on paljon parannettavaa. Meluhaittoja pitäisi vähentää. Autoilussa käytetetään yhä tukevasti bensamoottoreita. Toki sähkövaihtoehto on myös nousussa. Maailmanlaajuisesti tehdään ympäristönsuojelusopimuksia, mutta semmoinen sääntely ei ikävä kyllä ole suurvaltojen mieleen. Kas kun saastuttaminen kuuluu asiaan heidän taloudessaan. Vedet saastuvat pikavauhtia ja eliöstö siellä tuhoutuu. Kauniit koralliriutat ovat kohta muisto vain ja ihasteltavissa enää vanhoista filmitallenteista.

Että mitä. Kirja on tärkeä kooste ympäristön tilasta ja sen tuottamista vaaroista ihmisille sekä muulle eläinkunnalle, kasveille, jne… Luvuissa puututaan moneen ympäristöuhkaan ja esitetään myös malleja entisten, tuhoisien tilalle. Lisäksi luodataan asiaa lähihistorian kautta. Ihminen voi myös yksilötasolla tehdä paljon ympäristön hyväksi. Yhden ihmisen panosta ei voi vähätellä, kun asiasta kiinnostuminen alkaa olla jo tuhansien ja miljoonien intresseissä.

Kirjan taitto on hyvä ja jaksottelu napakka. Tietysti vanhat ihmiset tarvitsevat lukiessaan näin pientä fonttia jo apuvälineitä, kuten suurennuslaseja. Sekin näkökohta pitäisi huomioida ihmisten hyvinvoinnissa. Ikääntyviä kun on paljon. Toivoskelisin asiasta myös selkokielistä versiota. Mitä sitä pitää aina niin tehokas olla.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen