Veli-Pekka Lehtonen, Renny Harlin, Ainutlaatuinen elämäni, Tammi Kustannus 2021

Jäätävästä poltteesta Kurkunleikkaajien saareen

Anekdootteja ja sattumuksia Rennyn elämästä

Veli-Pekka Lehtonen: Renny Harlin, Ainutlaatuinen elämäni, Tammi Kustannus, 2021

Eipä tullut lääkärin pojasta edes eläinlääkäriä, vaan mies läksi filmintekijän oppiin. Johan se oli huomattu nuoruudessa, kun aiheesta kuin aiheesta olisi pitänyt tehdä kaitafilmi.

No, sitten tuli se ”Jäätävä polte” – jännäri, joka nosti Harlinin maailmankartalle. Ja kuulu Markus Selin oli myös vänkärinä Rennyn haaveiden toteuttamisprojektissa. Tuli ”Die Hardia” sun muuta.

Jossakin vaiheessa ”Cliffhanger” kohahdutti ja nosti hiipuvan tähden, Sylvester Stallonen vielä arvoon arvaamattomaan.

Ja Renny ei käytellyt elokuvassa stuntteja, vaan Syltin oli itsensä kiipeiltävä vuoristossa. Löytyi luksusasuntoja, jossa naapurina oli kuuluisia filmitähtiä ja melkoiset näköalat. Tuli pidettyä megapippaloita ja löytyi rinnalle myös Oscarilla palkittu naisnäyttelijä Geena Davis.

Mutta voi halavatun halavattu sitä ”Kurkunleikkaajien saari”- filmiä. Taisi ohjaajataiturin päästä lähteä tukku jos toinenkin harmaita, kun menestys oli mitä oli. Ihan joidenkin silmissä Rennyn arvo laski b-luokan viihdyttäjäksi.

Vaimolleenkin, Geena Davisille, yritti Renny vielä tehdä unelmaroolin Kurkunleikkaajan lisäksi, mutta eivätpä olleet katsojaluvut enää kummoisia ja toisaalta aviosuhdekin alkoi rakoilla.

Kirja on todella rapsakkaa luettavaa, kun Harlin ei laita kirjantekijälle minkäänmoista sordiinoa vaan rupattelee juohevasti niin hyvät kuin pahat. Impulsiivinen mies on Harlin ollut, etten sanoisi tietynlainen ylivilkas nero jo lapsuudesta asti.

Kiittelen kauniisti kirjasta.

Siinäpä tuo tuli päivä vietettyä suihkuseurapiireissä, jotka muuttuvat tarpeentullen vaikka siksi kuuluisaksi helevetin esikartanoksi suomenmaasta tulleelle elokuvaohjaajalle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Jäätävästä polteesta Kurkunleikkaajien saareen

Anekdootteja ja sattumuksia Rennyn elämästä

Veli-Pekka Lehtonen: Renny Harlin, Ainutlaatuinen elämäni, Tammi Kustannus, 2021

Eipä tullut lääkärin pojasta edes eläinlääkäriä, vaan mies läksi filmintekijän oppiin. Johan se oli huomattu nuoruudessa, kun aiheesta kuin aiheesta olisi pitänyt tehdä kaitafilmi.

No, sitten tuli se ”Jäätävä polte” – jännäri, joka nosti Harlinin maailmankartalle. Ja kuulu Markus Selin oli myös vänkärinä Rennyn haaveiden toteuttamisprojektissa.

Jossakin vaiheessa ”Cliffhanger” kohahdutti ja nosti hiipuvan tähden, Sylvester Stallonen vielä arvoon arvaamattomaan.

Ja Renny ei käytellyt elokuvassa stuntteja, vaan Syltin oli itsensä kiipeltävä vuoristossa. Löytyi luksusasuntoja, jossa naapurina oli kuuluisia filmitähtiä ja melkoiset näköalat. Tuli pidettyä pippaloita ja löytyi rinnalle myös Oscarilla palkittu naisnäyttelijä Geena Davis.

Mutta voi halavatun halavattu sitä ”Kurkunleikkaajien saari”- filmiä. Taisi ohjaajataiturin päästä lähteä tukku jos toinenkin harmaita, kun menestys oli mitä oli. Ihan joidenkin silmissä Rennyn arvo laski b-luokan viihdyttäjäksi.

Vaimolleenkin, Geena Davisille, yritti Renny vielä tehdä unelmaroolin Kurkunleikkaajan lisäksi, mutta eivätpä olleet katsojaluvut enää kummoisia ja toisaalta aviosuhdekin alkoi rakoilla.

Kirja on todella rapsakkaa luettavaa, kun Harlin ei laita kirjantekijälle minkäänmoista sordiinoa vaan rupattelee juohevasti niin hyvät kuin pahat. Impulsiivinen mies on Harlin ollut, etten sanoisia tietynlainen ylivilkas nero jo lapsuudesta asti.

Kiittelen kauniisti kirjasta.

Siinäpä tuo tuli päivä vietettyä suihkuseurapiireissä, jotka muuttuvat tarpeentullen vaikka siksi kuuluisaksi helevetin esikartanoksi suomenmaasta tulleelle elokuvaohjaajalle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Joe Biden: Lupaa minulle, isä. Toivon, koettelemusten ja tahdon vuosi, Tammi Kustannus

Joe Bidenin suurin koettelemus

Tekeminen ja ystävät voivat helpottaa surussa

Joe Biden: Lupaa minulle, isä. Toivon, koettelemusten ja tahdon vuosi, Tammi Kustannus 2021

Näen vanhan ja hauraan näköisen miehen nousevan hitaasti limusiinista. Suuri ilmastokokous odottaa muiden tärkeiden haasteiden lisäksi. Mutta varsinainen haaste oli lähimenneisyydessä, kun presidentin vanhin poika menehtyi vaikeaan sairauteen.

Bidenin tilitys omasta henkilökohtaisesta koitoksestaan yhdistyy tässä teoksessa sotiin ja poliittisiin haasteisiin, joita USA:n politiikassa on riittänyt ja tulee riittämään.

Bidenillä on vahva uskonnollinen eetos kirjassaan. Se auttaa häntä osaltaan surun kestämisessä. Toinen tärkeä asia, jonka avulla surun voi unohtaa aina vain pidemmäksi aikaa, on työnteko. No töitähän Joella on riittänyt vaikkapa varapresidenttikaudellaankin ja poliittisissa kädenväännöissä.

Kun tulee ruumiita, on presidentin otettava osavastuu tapahtuneesta ja ajateltava, että olisiko valtionjohto voinut toimia toisin.

Kirja no todella vaikuttavaa kerrontaa lähihistorian mutkikkaista tapahtumista ja siitä, miten tärkeimässä asemassa oleva suurvalta on tapahtumiin reagoinut. Hetkessä esim. poliisin virka-aseen käyttö viimeisenä keinona voi poikia massamielenosoitukset ja silloin kysytään presidentiltä kanttia ja kykyä selkiyttää tilanne entisekseen. Amerikoissa kun esim. rotumielenosoitukset kohoavat kiihkeiksi yhteenotoiksi ja laajenevat ihmismassoja koskeviksi.

Tykkäsin Bidenin kerrontatyylistä. Kirja välittää vanhenevan presidentin elämänviisautta. Asetelma on kahtalainen, perhetragedia ja maailmanpolitiikka. Bidenin hyvä ystävä, Obama on ollut presidentin tukena vaikeina aikoina. Jo pelkästään lapsensa menettäneitä on leegio ympärillä, kun menossa on kirjan mainoskampanja. Jokaista pitäisi halata.

Jos ei kirosanana pidetty Trump saanut hetkenkään rauhaa kriitikoiltaan, on Bideniäkin jo joskus lyöty mediassa niinkuin sitä kuuluisaa vierasta sikaa. Tuulinen paikka on pressan homma valloissa. Siinä on oltava niinkuin se kuuluisa kissa liukkaalla jäällä.

Kirja on laatulukemista, jos tykkää myös tutustua maailmanpolitiikan kulissientakaisiin koukeroihin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Jorma Kääriäinen: Niin kauan kun mä laulan, Soolouran parhaat, Valitut Palat Kustannus

Samettiääni ja Elviksen elkeet

Poimintoja mestarin sooloalbumeilta

Jorma Kääriäinen: Niin kauan kun mä laulan, Soolouran parhaat, 2CD, Valitut Palat 2021

Kyllä Jorkka pääsi kovaan seuraan, kun alkoi laulelemaan Esa Pulliaisen johtamassa ja kitaroimassa Agentsissa. Sitä kitaran helinää ja Kääriäisen samettiääntä paremmaksi on vaikea pistää suomalaisella mittapuulla.

No tietysti mm. Badding, Sorsakoski ja Haaja ovat omalla tavallaan uniikkeja Pulliaisen kasvatteja, jos sallitaan tämä ilmaus.

Tämä hieno kokoelma kyllä antaa ymmärtää, että laulajassa pitää olla luonnonlasta, jos kansa menee tolaltaan ja sytkärit syttyvät konserteissa.

Kääriäisen habituksessa on tiettyä velmua maalaispoikaa ja sehän kansaa kiinnostaa. Lisäksi hän on herkkä tulkitsija, jonka onnistuneissa lauluissa ( aika vähän kokonaan omia tekeleitä) käydään läpi melkoinen tunnekirjo aina rakastamisen vaikeudesta keikkaelämän harmaasävyihin. Mutta ei olisi kunnon lauluja, jos elämässä ei olisi haastetta.

Onhan sinne kokoelmiin ripoteltu myös covereita kuten Antaudun ( kuin hullu rakkauteen), Puhu hiljaa rakkaudesta, Niin paljon kuuluu rakkauteen, Päivin öin (L´edera), Suudelman suot (Almost In Love/ Moonlight In Rio), Angelica, Olet mielessäin, ( Do You Know Who I Am) jne…

Monet suomalaiset lauluntekijägrut ovat olleet räätälöimässä Jorkalle sopivia lauluja, sillä hän itse ei ole vaatimattomana miehenä on usein pyrkinyt vain mahdollisimman aitoon tulkintaan. Se Kääriäiseltä kyllä onnistuu.

Laitoin kerran kotikuntosalimusiikiksi Kääriäisen levyn ja siellä viehätyin mm. lauluun, jossa T. Rautavaaran haamu kuiski laulajalle totuuksia keikkamiehen elämästä. Siinä tiivistettiin todella hyvin tärkeimmät reissumiehen vinkit.

Siinäpä minusta tuli samalla Jorkka-fani ja leytyksiäkin löytyy nelinumeroisesta cd-kokoelmastani useita, sekä Agentsien kanssa, että mahtavan orkesterin kera. Kääriäinen kun oli vaatelias orkestereiden suhteen.

Tsemppiä Jorkka.

Pidähän mielessä ne Rautavaaran vinkit.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Ilkka Karisto: Vuosi ilman nettiä, WSOY Kustannus

 

Hyi helevetti, mikä koettelemus

Intellektuelli jäi erakoksi

Ilkka Karisto: Vuosi ilman nettiä, WSOY Kustannus 2021

Tulee ihan mieleen Arto Paasilinnan kirja Jäniksen vuosi, jossa kiireiden keskiössä oleva mies heitti kännykän järveen, löysi kaverikseen loukkaantuneen metsäjäniksen ja eleli vuoden luonnonläheistä elämää, siis ns irtolaisena.

No kyllähän se työelämä on tuommoisella menestyneellä miehellä, Kuten Karisto, yhtä pyöritystä. Nykyisin kun netin käyttö on ihmisille tärkeämpää kuin aamupuuro jo pelkkien työasioiden vuoksi.

No mitäpä sitten tapahtui. Pankkiasiat täytyi hoitaa pankissa tai puhelinsoitoilla, pois jäivät kaikki sosiaaliset mediat, jopa face ja twitteri, Googlea mies ei päättänyt vaivata sen vuoden aikana. Monessa asiassa hän oli sitoutunut nettikiimaan.

Kas kun netti on tehty siten, että se paitsi sitoo ihmisen tuntikausiksi kaikenlaiseen hömppään, odottelemaan kavereilta vastausta erinomaisiin viesteihinsä, huolestumaan siitä, jos joku ei ehdi pitämään yhteyttä vähitään kolme kertaa päivässä, painelemaan nappuloita, joissa pyydetään päivityksiä jne, että saataisiin tiedot nettikäyttäjästä siirtymään maailman ympäri, kokoamaan aineistoa ihmisten mieltymyksistä, että voitaisiin tehdä niihin sopivia mainoksia ja syöttejä. Pitäisi klikkailla jokaista joutavaa linkkiä, joiden otsikot on laadittu herkullisiksi ja mieltä stimuloiviksi.

No ”ilellä” näytti kuitenkin olleen ruutia pitää päätöksensä. Hän huomasi, että ihmiskuntaa on harhautettu pahan kerran noilla addiktioihin koukuttavilla nettimaneereilla.

Vuoden päästä kirjailija päätti kyllä käytellä nettiä, mutta valikoidusti. Kas kun ihmisellä pitäisi riittää aikaa perheen parissa ololle, luontoreissuille, läheisyyden lämmön antamiseen kumppanille, lasten kasvatukselle ( mieluummin muuhun kuin örkkipeleihin ja sosiaaliseen törkymediaan, joiden avulla isä ja äiti saavat ”omaa aikaa”, kukaties kupposten kallistelulle lähipubiin).

Tärkeää olisi myös huolehtia fysiikastaan ja terveydestään. Näistä kaikista kun netti varastaa suuren osan.

Kiva kirja. Jopa elämänviisautta aika paljon sisältävä ja satiiriseksikin luokiteltavaa huumoria jakeleva.

Mies pisti koneensa kontilleen ja se siitä. Sehän on, niinkuin itse olen huomannut, että addiktiosta kuin addiktiosta pääsee irti, kun jaksaa pinnistellä pari viikkoa siitä erossa. Loppu on jo silkkaa pässinlihaa.

Hyvä kirja.

Hallelujaa.

Rapsautan teoksesta excellent ++. Kolmas plussa kun on tarkoitettu Jouko-kriitikolle ja Jumalalle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Tuomas Kyrö: Vasara ja käytettyjä nauloja, mielensäpahoittaja, WSOY Kustannus

Mielensäpahoittaja pahassa pulassa

Kyllä sieltä seitenkymppinen löytää itsensä

Tuomas Kyrö: Vasara ja käytettyjä nauloja, mielensäpahoittaja, WSOY 2021

Sitä pitäis alkaa peruskorjausta rintamamiestaloon miettii mielensäpahoittaja ja kohta on remppaporukka koolla. Ja mikä porukka. Hyi helevetti. Kyllä olisi tarvittu kunnon nokkamies, ettei olisi suru tullut puseroon.

…”Laskeuduin poliisien auttamana autosta. Miniäni ja kaksi lapsenlastani katselivat hämmästyneinä oviaukossa.

– Moi pappa, sanoi lapsenlapsi.

– Sä haiset ihan tupakalta, tervehti miniä.

– Ja ihan hirveeltä, joltakin dödöltä!”…

No nyt on Kyrö tehnyt tosi raffin kirjan mielensäpahoittajasta. Tunnelma on vähän samantyylinen kuin Havukka Ahon ajattelijan modernissa filmiversiossa. Kevyt huumorilla lirkuttelu on jätetty vähemmälle ja mielensäpahoittajan taivaan peittävät usein tummat pilviharsot ja psyykenkrempat.

Ihan oikein. Kyllä kansa tietää, että tällä karvahattuisella ukonrehjakkeella täytyy olla myös oma sisäinen sielunelämänsä. Eikä aina mieli mettä keitä.

Kyrö on pistänyt semmoisen eepoksen, että oksat pois suutarin joulukuusesta. Suomessa vanhukset voivat usein melkoisen huonosti. On yksinäisyyttä ja angstia. Sairaus ja kuolema kolkuttelevat torpan ovenpieliin, kuin kosanaan nämä nykyiset halloweenporukat, joilla on viikattet ja luurankoasut. Joillakin pää kadoksissa ja pääkallo kainalossa. Mutta kymppi tai kaksikymppinen, hyvässä lykyssä ”viitonen” niille vanhuksilta kelpaa.

Oivaltavasti kirjoittelee Kyrö tässä paikoin tummansävyisessä romaanissa. Itse olisin jo ehdottelemassa paikkaa Finlandia-porukoissa, kun teos nostaa kirjailijan taiteellistakin tasoa humisten.

Ja hyvinhän se laskeutui loppuidylliin tämäkin taloprojekti, vaikka sekoilua riitti, sekä elämäntuskaa.

Kiitosta Kyrö.

Kirja oli mielestäni täyttä rautaa. Ei mitään heikkohermoisten ja elämän murjomien, tai suklaasyöppöjen sinkkujen huumoriterapiaa.

… ”Saarikivi katseli matkalla taloa ja tonttia, hän kosketteli seinän uutta maalipintaa ja tutki rännien kaatokulmia.

– Ei se päässyt happanemaan, hän myönsi.”…

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Kari Lumikero: Tätä en vielä kertonut, Tammi Kustannus 2021

Vimosen päälle muistelukset

Sotatanterilta Valcon kuvaputkitehtaaseen

Kari Lumikero: Tätä en vielä kertonut, Uutismiehen tilinpäätös, Tammi Kustannus 2021

…”Aki (Kaurismäki) saapui raivoisien suosionosoitusten saattelemana saliin, hakeutui ensimmäiselle riville varatulle paikalleen Suomen tasavallan virallisen edustajan viereen ja sanoi suurlähettiläälle: ”Herätä minut, kun kutsutaan lavalle.” Kaurismäki poltteli seremonian ajan lavalla tupakkaa, ja meidän paikalla olleiden mieleen jäi ohjaajan käytännönläheinen sovellus tuhkan karistamiseksi: suoraan tuulitakin hihaan!”…

Lumikero on ollut monessa mukana, eivätkä jutut ehtyneet vielä kokonaan, kun menestykseksi noussut ensimmäinen muisteluskirja ostettiin nopsasti kustantajan käsistä. Niin on mies tullut tutuksi kaikista esiintymisistään mm. telkussa, että voi arvata suomen kansan kiinnostuksen. Kustantaja taas pyyteli, että olisiko Karin isolle muistitikulle jäänyt vielä jotakin uutta, kirjallista makupalaa varten. No, sehän sovittiin dead line ja siihenpä mennessä tavoiltaan täsmällinen Kari kiikutti heille tarvittavat liuskat kirjaa varten.

Lumikero kertoo esimerkiksi Valcon kuvaputkitehtaasta, jonka romahtaminen maksoi Kalevi Sorsalle Suomen pressan vakanssin.

Mukaan mahtuu tarinointia Timo Koivusalon elokuvan ”Rentun ruusu” tapahtumapaikoilta. Jukka Kuoppamäen sukutaustasta, julkituodaan mm. seikka, että sukuun mahtui äidin puolelta itse Sakari Topelius. Berliinin muurin viimeisistä vaiheista ja Saksojen yhdistymisestä pakistaan. Lumikero oli paikalla aina, kun jotain merkittävää ja historiallista tapahtui.

No siinähän vilskahti tunti jos toinenkin tämän juohevan tarinamiehen juttuja lueskellessa. Kertoi suunnitelmista tehdä Ahvenanmaasta urheilukalastajien paratiisi, kun haukea löytyy sopivilta paikoilta vaikka satoja yhdellä reissulla.

Mukana kalareissulla oli itse ”haukipaavi” Jan Eggers, joka vilautti lukuja omilta reissuiltaan Ahvenanmaalle ( 17 haukea varttitunnissa ja toistasataa haukea päivän aikana). Kun tietää millaisiä jötkyjä Ahvenanmaan hauet ovat, niin hattua on ”paaville” nostettava. Juttuhan varioi heillä monenmoisia teemoja kun kuulu guru ja Lumikero olivat matkassa. Turistiin mm. kalastuksen filosofiasta 1950 – luvun nuoruusvuosiin ja ahvenfileen hintaan.

Tämmöisessä jutustelussa on semmoinen teho, että se nostaa koronaa paossa olevan kriitikkoukon ”kartalle” ja elämää voi jatkaa, kuin olisi juuri kiertänyt maailmaa sieltä sun täältä ja jutellut jonkun ulkopuolisen kanssa kahvikupposen ääressä.

Kiitosta kiitosta Lumikero.

Mitähän muuta sulla on vielä siellä tuhatteraisella muistilevyllä.

Anna vain palaa!

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Kalle Isokallio: Rauhantekijä Korhonen, Tammi Kustannus

Antaa robottien hoitaa armeijan hommat

Isokalliolla ne ovat aina sormet ajan valtimoilla

Kalle Isokallio: Rauhantekijä Korhonen, Tammi Kustannus 2021

Olipa kerran nyrkkikonepaja joka keksi innovaatioiden äidin. Nimittäin semmoisen robotin, joka kiinnosti suurvaltoja. He tilailivat härveliä tuhansittain ja tietysti sopimuksen sadannessa artiklassa, joka piti allekirjoittaa, luvattiin kaikki oikeudet ja paljon muutakin mm. Pentagonille.

No siitäpä tietysti kietaisi kirjan Kalle Isokallio, s. 1948, joka oli Nokian huippupomoja, peräti toimitusjohtaja ellen väärin muista, kun kriitikonrentulla jo unohtuvat silmälasitkin voirasiaan ja sitä rataa. Mutta on Isokallio velmu mies ja hänen varassaan ovat maassamme Arto Paasilinnan hirmuisen suuret saappaat.

Pitäähän sitä poliittista satiiria olla ja taitavat ihan visakortit iloisesti naukua kirjakaupassa kun uusi pläjäys odottaa lukijoita.

Isokallio on myös kolumnisti ja muistanpa hänet virnuilevana televisio-ohjelmien raatilaisena. Mikä lie hänet tiputtanut Nokiasta, siitä olen visusti hiljaa.

…”Washingtonissa, Pekingissä ja Moskovassa oli käynnissä eri skenaarioihin perustuvia arvioita siitä, mitä muut tavoittelivat. Kaikissa kaupungeissa päädyttiin samaan lopputulokseen, vaikkakin eri lähtökohdista. Eli siihen, että oman armeijan olisi saatava ensimmäisenä käyttöönsä kaikki se, mitä paja saa aikaiseksi”…

Tämä satiiri upposi aika kivasti minuun. Isokalliolla kun on tapana pistellä aikamoisia puraksia yhteiskunna ja koko maailman mahtavien perslihoihin.

Jatkele vain Kalle sujuvasti, tuumii Arto luultavasti pilven reunalla ja nyökyttelee kollegalleen. Isokallion proosassa pätee vanha Vennamon Veken lanseeraama sanonta. ”Kyllä kansa tietää”.

Olihan niitä ennen artopaasilinnoja, veikkohuovisia ja simohämäläisiä, mutta parempi luottaa vain, että Isokallio jaksaa vielä räpistellä wordilleen kivoja juttuja.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Richard Scarry: Touhulan salapoliisit, Sam ja Severi, seikkailevat, Tammi Kustannus 2021

Vaikea pistää paremmaksi

Scarryn huumori on lempeää

Richard Scarry: Touhulan salapoliisit Sam ja Severi seikkailevat, Tammi-Kustannus 2021

No ensinnäkin Touhulan jeparit selvittävät rikoksen jota voisi luonnehtia naurisvarkauteen. Siitähän ei kuulemma sakoteta. Mutta pikkuisille kirja on täyttä totta ja toimii vaikka esiopetuksena dekkarien monimutkaiseen ja vaativaan maailmaan.

Severi on possu ja Sam on kissa. Tietynlainen antisankarin leima on päähenkilöissä, eikä ihan vähän. Niinpä lapset pääsevät kikattelemaan  kunnolla kun esim. lihava Severi juuttuu pieneen koloon kiinni ja häntä pitää tyrkkiä oikein kunnolla, että ahteri vapautuu.

Piirasvarkaista on siis tehty hälytys ja monien vaiheiden ja ansaoivalluksen jälkeen varkaat tietysti joutuvat yhteiskuntapalveluun, eli tiskihommiin.

No toinen salapliisien juttu on ihan selkeä myymälävarkaus. Kauppias Luuhammas kun oli huomannut että joku käveli maksamatta ohi kassan. Takaa-ajojakin tarvitaan ennenkuin katala susi on köytetty köllölleen paksulla narulla.

Koruvaraskin taltutetaan ja vahvasti epäiltynä hääjuhlan häiriköksi on poliisin vanha tuttu Käpälämäki Siimanen.

Ei muuta kuin arvokkaista arvokkaimmat korut takaisin hienojen rouvien rinnuksille ja mihin niitä nyt laitetaankaan.

Sanoisin tutuilla sanoilla arvosteluni kirjasta: Scarryn voittanutta on vaikea löytää. Hänen kirjoissaan on niin tuhottomasti mageita yksityiskohtia ja hahmoja, että monella kuvakirjanikkarilla tulee mieleen kopsaista joku niistä vähän muunneltuna omaan tekeleeseensä.

Kirjassa on vielä tehtäväosiokin. Kun olin nuori, niin pikkuveli ei mieluusti laskenut minua jenkkikasseineni opettajakoulun junaan. Tuumi, että ”kerro vielä yksi salapoliisijuttu”.

Ja miehän kerroin. Nyt hän on matematiikan ope ja varmaan unohtanut nuo ajat. Eläkkeellä jo. Mutta ajattelin tuosta vain, että pikkulapset viehättyvät salapoliisiongelmien ratkomisesta suunnattomasti. Scarryn matkassa rosvojahti sujuu ilman traumoja, humoristisesti ja lupsakkaasti. Onhan tarinoissa ja kuvissa myös elämänoppia, on on. Se on sujautettu sinne kivasti. Kas kun pahikset on saatava kiinni, vaikka se nyky-yhteiskunnassa se on paremminkin illuusio.

No niin. Kun mestari on tehnyt kirjan, kriitikonrenttu on hiljaa ja vetäsee hunöörit paljaaseen päähän.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Hannu Luomajoki/Anna Sievinen: Taltuta kipu, Istuvan ihmisen käsikirja, WSOY Kustannus

Hyvään tyynyyn muuten kannattaa satsata

Fysioterapeutti puhuu selvää järkeä

Hannu Luomajoki/Anna Sievinen: Taltuta kipu, Istuvan ihmisen käsikirja, WSOY Kustannus 2021

Joskus niskakipu säikäyttää. Selän vaivoista puhutaan myötätunnolla ja voivotellen. Istumistyön sanotaan olevan pahinta mitä elämä voi tarjota, ikuisine selkäkipuineen. Joku pyörittää päätään ja kuulee niskastaan outoa rapinaa.

Siinäpä tapauksessa kansainvälisesti arvostetun proffan kirjaan pitää tarttua ja karistella turhat apinat selästään. Kas kun alaselän nikamapullistumiinkin halutaan mieluusti puukkoa ”ainoana lääkkeenä”, mutta kunnon laillistettu fysioterapeutti voikin tehdä asialle saman minkä riskileikkaus, päästää kipuilijan vaivoistaan.

Itseltäni kyllä on leikattu alaselän niveltyrä, vaikka se onkin riskileikkaus, hoidettu olkapääkipu yhdellä kortisonipiikillä, reisivaivat pysäytetty parilla kortisonitujauksella ( kolmea enempää niitä piikkejä ei olisikaan annettu, on se niin tuhti lääke).

No mitä näistä omista vaivoista. Tätä kirjaa lukiessa tulevat mieleen semmoiset kansan rakastamat lääkärigurut, kuten stressitohtori Pertti Pakarinen ja tv-julkkis, maalaislääkäri Kiminkinen.

Heillä riitti ja riittää kansanomaista ja kokonaisvaltaista lähestymistapaa aihepiireihinsä. Ja huumorikin kukkii.

Kirjan tekijät tutustuttavat lukijan mm. tuki- ja liikuntaelimistöön ja sen huoltoon. Hektisen nykyajan haasteisiin luuston suhteen. Liikkumisen merkitykseen luuston vaivoissa. Kivun ”anatomiaan”. Tiedonsaannin merkitykseen. Joka kodin kikkoihin. Jne jne…

Kirja on huisin tärkeä ja henkisesti vapauttava. Ihmisillä kun on tapana näissä kivuissa tehdä kärpäsestä se kuuluisa härkänen. Pieni muutos elämäntavoissa ja rutiineissa voi auttaa.

Terveellinen kirja luettavaksi. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki arvovaltaisille kirjantekijöille. Taidan vielä uhrata toisenkin päivän teoksen parissa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen