Christipher Paolini: Tähtien meri, Infinitum, Tammi Kustannus 2021

Mitäpä sitä parinsadan vuoden päästä

Jännitteinen seikkailu

Christopher Paolini: Tähtien meri, osa 1, Infinitum, Tammi Kustannus 2021

Efektiiviseksihän tätä tulevaisuusvisioihin suuntautuvaa juttua voisi luonnehtia, ellei ihan militaristiseksi:

…”Kaikki kolme kalmaria sätkivät sotilaiden räjähdysluotien osumista. Niiden lonkerot vastasivat tuleen säde- ja tuliaseilla ja pyörivällä tappoterällä, joka tosin juuttui kadulla seinään. Joku sotilas heitti käsikranaatin. Samalla Falconi laukaisi kranaatinheittimensä, ja ne kaksi räjähdystä peittivät kalmarit näkyvistä…Nytkähtelevät lihakimpaleet ropisivat seiniin ja satoivat Kiran päälle”…

No saattaapa olla, että parinsadan vuoden päästä on jo lähiavaruuden mahdollisuuksia käytetty hyväkseen ja planeetoille ja muille on keksitty käyttöä. Ihminen on luonteeltaan innovoivaa ja luomisvoimaista lajia, joten eiköhän elämisen mahdollisuuksia avaruudessa jo muutaman sukupolven jälkeen liikene.

Mutta sitä ennen on taisteltava. Kukaties niillä kaukaisilla paikoilla avaruudessa on jo vihamielisiä eläjiä. Se, että minkämoista elämää on, lienee kiinnostanut tutkijoita jo kauan aikaa.

Mutta asiaan. Sci-fi ei ole parhaita puoliani kirjallisuuden genreistä, mutta joskus olen lueksinut semmoisiakin opuksia. Tämä kirjailija vaikuttaa kekseliäältä ja luovalta teksteissään. Nuoruudessa tuli tutustututtua Jules Vernen tuotantoon ja sanovat, että moni hänen tulevaisuuden visioistaan on jo toteutunut jollakin tapaa. Jospa vaikka Paolinin proosassa on myös semmoisia aineksia.

70-luvulla eli eräs kirvesmies, jolla oli kauaskantoisia ajatuksia tulevaisuudesta. Häntä me pojantarrit kuuntelimme huuli pyöreänä ja silmät selkosellaan. Hän tuumi mm. näin:

– Sanokee miun sanoneen, että tulee aika, jolloin Afrikan kansat lähtevät liikkeille sankoin joukoin rikkaaseen Europpaan ja semmonen kansainvaellus alkaa jo teidän elinaikana.

Mutta mitä mie nyt. Menenpä aiheeseen. Tämä kirjan kirjoittaja, Paolini, on jo maailmanmenestyjä kirjoillaan, jotka sijoittuvat tulevaisuuteen. Niinpä uuden sarjan avaus on odotettu herkkupala.

Varmaan nuorta väkeä kiehtoo tarinan efektiivisyys, mutta luulen että veriset kuvaukset eivät naisia erityisesti kiinnosta. Ei ole kysymys siitä, ettei Paolinin proosa löytäisi kohderyhmiään. Maailmalla lukijat tykkäävät tämmöisestä kuin hullut puurosta. Varmaan miljardimies on kirjailija jo rojalteillaan eri maissa.

Kiitosta vain kirjasta ja tsemppiä. Jospa visioista löytyy semmoista, joka  toteutuu tulevassa. Parhaat tieteiskirjat ovat monesti kauaskantoisia.

Nuoriso, ja usein aikuisetkin, tarvitsevat toiminnallisia ja taitavasti kirjoitettuja jännäreitä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Iskelmä soi rakkautta ( 4 CD ) Valitut Palat Kustannus 2021

Rakkaus on vinkeä juttu

Mahtava aarre CD-boxiksi

Iskelmä soi rakkautta, ( 4CD), Valitut Palat Kustannus 2021

Rakkautta ja rakkauslauluja voi lähestyä monella tapaa. Itse tiedän jo introsta mikä biisi on tulossa. Samalla tulee mieleeni värisuora laulajasta ja esittäjistä, tai henkilöhistoriaani ulottuvista live-tapahtumista.

Vieno Kekkosen näin pienenä poikana Joensuun messuilla, jossa hän lauleli alueelle kyhätyn laivan keulakannella.

Kari Tapiota kuuntelin kirkkokonsertissa ja sain kuulla legendan hartaimpia virityksiä. Ile Vainio irvaili Karia matkasaarnaajaksi kun hän sijoitti usein ohelmistoonsa ja levyille hivenen uskonnollista eetosta.

Mestari vähän yski eräässä viimeisimmistä konserteistaan ja joskus piti orkesterin suoda omalla panoksellaan levähdystauko. Mutta käden Kari veti tunnetulla tavallaan lippaan konsertista lähtiessä.

Carola oli Tapsa Rautavaaran lämmittelijänä Joensuun urheilutalolla ja kuinka ollakaan, joku tönäistiin lasioven läpi sisään. Tungos oli melkoinen. Tapsa marssi kitara olalla keskikäytävää ja tuumi orkesterille miehekkäällä tavallaan:

– Yksi on tullut jo lasista läpi, mutta pojat h-molli.

Badding laittoi peukalot farkunkauluksen alle ja intoutui Fiilaten ja höyläten biisiin. Ihme että sytkäreissä riitti polttoainetta, kun lähes kaikki katsojat kohottivat ne kohti kattoa. Badding oli herkkä tulkitsija ja koki elämässään veneen alla asumiset ja mestarina kohtelun pieteetillä.

Onhan näitä muistoja. Mutta tähän kokoelmaan. Se on ns. nappisuoritus. Silkka timantti suomalaisen iskelmän ja taidolla suomennettujen covereiden ystäville.

Neloslevylläkin on tosi aitoja rakkauden virityksiä. Siellä päästättelevät taiturimaisesti mm. Kaija Koo, Lauri Tähkä, J.Karjalainen, Suvi Teräsniska, Pave Maijanen, Ressu Redford, jne jne… Jokaisella levyllä on yli kaksikymmentä namipalaa.

Mutta asiaan. Nyt ei wanhan kriitikkoressun asteikko riitä kokoelman arvioinnissa. Ja vielä tuo subjektiivinen harhakin pönkeää esille.

No heitetään nyt vaikka excellent +++, vaikka tätä hommaa ei voi arvosanoissa mitata. Se ui sydämeeni kuin se kuuluisa sukkula venukseen. Voi sitä itkujen, herkistymisten ja rakastumisten määrää, jonka nämä kaikki laulut ovat stimuloineet esille suomalaisissa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Nolo elämäni, Olisinpa bilehile, WSOY Kustannus

Nikki-tytölle aina tapahtuu

Takuuvarma tytönheitukoiden samaistumiskirja

Rachel Renée Russell: Nolo elämäni, Olisinpa bilehile, WSOY Kustannus

No jopas nyt jotakin. Nikki ihan meinaa tunkea harmillisen pikkusiskonsa jätesäkkiin ja jättää kaupungin siisteysauton korjattavaksi.

Tietysti geomerian kokeet menevät pieleen, kun tulevat tanssiaiset Brandonin parina vievät valmistautumisen paremminkin sekunneiksi kuin tunneiksi. Siinäpä sitä on kokeen arvosanassa melkoista säikkyä isukille.

On nuorella tytöllä monenmoista koettelemusta. Kun tätä kirjaa lueskelin, niin tuumin, että ei ole helppoa, kun pitäisi käydä koulua, mutta poikaystävähuolet pukkaavat päälle vieden kaiken keskittymiskyvyn.

Sinänsä Nikki tytön sekoilut ovat tuttua kamaa monille samanikäisille. Teini-ikä on usein rasittavampaa ja kuluttavampaa, kuin moni aikuinen arvaakaan. Pitää tarkata poikaystävän ilmeitä ja eleitä, että ei kai se vain ole jo kääntämässä selkää ja ihastumassa noihin muihin ympärillään pörrääviin naisenalkuihin. Ja koulukiusaasaajakin löytyy poikien joukosta. Lieneekö Mackenziekin toisaalta vähän kateellinen poitsulle, joka on napannut Nikki-tytön jonkinlaiseen rakkaudenharjoitteluun.

Sitähän se on harjoittelua tosi elämään tuo pintatyttöjen teini-ikä. Ja poikien kimpussa pitää olla kouluelämässä enemmän kuin konsanaan oppikirjojen. Tunnenpa semmoisiakin typyköitä, jotka jättävät oppikirjat syrjään, kun pitää hermoilla tulevien luokan juhlien tiimoilta tai rasittaa psyykeään poikahuolilla.

Siinä sitä ollaan matalaliidossa ja kun tulee sitten koulun kevätjuhlan aika, niin isukille pitää viedä se kuuluisa paperi, josta perheenpään ilme mustuu. Joku isä ei suutu, vaan sanoo, että kovastihan sinä yritit, nyt pitää vain keskittyä luokan tuplaamiseen. Ja sama ryyläkkä jatkuu poikien kanssa.

Kirja antaa tosiaan paljon mahdollisuuksia samaistumiseen ja opin saamiseen samantapaisiin tilanteisiin. Jos ovat tytöt vähän stereotyyppejä samantapaisista tyttökirjoista, niin ei se ole kirjan vika. Tämäkin kirjasarja voi tarjota lohtua, kun elämä murjoo jonninjoutavilla ja liian aikaisilla poikaystävähuolilla sun muulla.

Pojat ne vain naureksivat kun tytöt hössöttävät.

Tytöillehän tämä kirja on suunnattu ja tehty niin hyvin ja helppolukuisesti, että julmat painosluvut tärähtävät tilastoihin.

No loppuu se pojilta naureskelu, kun nämä samaiset tytöt 18 ikävuoden kieppeillä saavat tukevan niskalenkin tulevasta pehmomiehestä Rachelin opeilla ja  ilmoittavat että nyt uusi elämä on syttynyt sisälläni. Miesten iskennässä kun tytön on oltava viekas kuin kettu ja usein rehellisyyttäkin kaihtava.

Elämä on taistelua pienestä pitäen.

Voi pirskales.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Martti Vaalahti: Sanomattakin selvää, WSOY Kustannus

Mitä kannattaa sanoa

Joskus kannattaa käytellä kliseitäkin

Martti Vaalahti: Sanomattakin selvää? Käsikirja kaikesta sanomisen arvoisesta. WSOY Kustannus 2021

Ennen sitä istui maalaistalon rahilla niinsanottuja kylänkiertäjiä. Kun he satuttelivat sanansa isäntäväelle mieluisasti aukenivat ruokavarastojen ovet ja joskus isäntä kutsui jopa peräkamariin fingerporilliselle.

Näillä suulailla kyläluudilla, joilla ei joskus ollut kotiakaan, oli taito valita sanansa ja saada kuuntelijat hyvälle mielelle. Kritiikin he sijoittelivat hyvin varovasti ellei melkein näkymättömästi rivien väliin. Sitäkin ainesta piti puheissa olla, muuten juttelija olisi antanut itsestään falskin leiman.

Tämä kirja on hyödyllinen ja hyvä. Liian usein unohdamme parisuhteessakin fraaseina pidetyt lausahdukset:

– Miltä sinusta tuntuu.

– Olet tärkeä.

– Luotan sinuun.

– Muistatko kun.

– Olet lahjakas.

Jne…

Suomalainen ei kuitenkaan välitä kehuista. Wanha sananlasku, kissa kiitoksella elää, on suomalaiselle yhtä tärkeä kuin konsanaan ison kirjan käskyt.

Varsinkin maalla on tapana näyttää välittäminen teoilla. Tiukan paikan tullen seisotaan rinnalla. Mutta entäpäs jos toisaalta voitaisiin välttää se tiukka paikka pienellä positiivisuudella. Miksi ei sulostuttaisi arkea lämpimillä puheilla. Eihän se mitään maksa ja totuus on, että moni tulee iloiseksi jopa tervehtimisestä, puhumattakaan lausahduksista, jotka saavat mielen iloiseksi.

Mutta tämä kirja. Se jakaa timanttista viisautta, joka usein opitaan vasta vanhemmalla iällä. Kauniisiin sanoihin liittyy esim. viisailla vanhuksilla hoivavietti ja läheisyyden lämpö. Kirjaa pitäisi lukea myös kiireisten nuorten ja työikäisten. Elämä tulisi helpommaksi eikä tarvitsisi parisuhdetaitoja opetella kantapään kautta tai peräti parisuhteen murtuessa arjen tunteettomuuteen.

Kun suomalaiset sotivat, oli rintamalla kirjeenkirjoittajia, jotka keksivät sujuvasti rakkauden lirkutuksia sotilaiden kirjeisiin kotirintamalle ja tietysti tupakkapalkalla. Niille kirjeille sitten vaimo tai kihlattu itkeskeli posket märkinä kotosalla.

Niin se vain lienee, että rehellinen pitää olla myös kehuessaan, mutta jatkuva vikojen etsiminen toisesta voi johtaa entistä pahempaan tunnekylmyyteen.

Kiitos kirjasta Martti.

Näitä lisää.

Tehdään jurottavasta Suomen kansasta vähemmän tunneinvalideja.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Elina Saksala/Eija Ahvo: Elämän sain soimaan, Reuna Kustannus 2021

Raikas Eija Ahvo

Ihmisen tehtävä – tuottaa iloa muillekin

Elina Saksala/Eija Ahvo: Elämän sain soimaan, Reuna-kustannus 2021

Eija tyttönen tuotti iloa papalle laulelemalla mukavia lauluja. Hän lienee ollut nuoresta asti jotenkin taiteellinen ja lähti sitten Juankoskelta etsimään vähän kulturellimpaa elämää.

Tie johti teatterikouluun ja sielukas näyttelijä sai nopsasti rooleja ihan tunnettujen vastanäyttelijöiden kanssa. Ja kohta hän oli myös laulaja ja vapaa näyttelijä, jota kutsuivat monet haasteet, myös televisio ja sketsiohjelmat.

Itse olen lähinnä kuunnellut Eija Ahvon sielukkaita laulutulkintoja levyiltä. Hetipä hän asettui Suomen laulajista siihen harvalukuiseen sakkiin, jonka sijoitin tuonne rinnan vasemmalle puolelle, sydämen puolelle.

Ahvo mainitsee, että koko elämän ajan koontina hänen on sanottava, että luonto on ollut tärkeimpiä innoittajia ja luonnosta hän on ehkä löytänyt myös lohdun, jos kriitikot alkavat saada taiteililjan raikkaan hymyn hyytymään.

Tästä olen itsekin samaa mieltä. Parhaillaan odotan lintujen syysmuuton aikoja ja kun vaimolla myös pysyy pitkäzoominen Nikon käsissä, niin elämyksiä tallennetaan aina makroiksi asti ja kuvilla hankitaan myös jotakin hauskaa itselle.

Että mitä. Ahvo on niitä ihmisiä, jotka täyttävät työkalenterin viimeistä riviä myöten surkeilematta. Toki aamujoogaan on aikaa ja luontoreissuihin sekä kalastukseen oman rakkaan kanssa.

Kirja etenee kronogisesti ja viimein tulevat ne kokemukset, kun ansioitunut ja pro Finlandialla palkittu daami alkaa Unicefin lähettilääksi auttamaan mm. Kairon katulapsia.

Ahvo on elänyt monivivahteisen elämän ja jatkaa uraansa sopivilla työtehtävillä hamaan tulevaisuuteen. Ahvolla ei ole kovin paljon särmäistä kerrottavaa. Kuva-antia hän sanoo seuloneensa laatikkojen kätköistä melkoisesti, joten koronavuodeksi on riittänyt puuhaa. Taitaapa mukana vilahdella myös muutamia kivoja anekdootteja taiteilijaelämästä, jotka tietysti stimuloivat tutkimaan kirjaa ihan tosissaan.

Kiitos kirjasta Elina ja Eija.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Tex Willer, Kronikka 66, Egmont Kustannus 2021

Rivollit sauhuavat

Rautatientekoa inkkarien maille ja vähän muutakin

Tex Willer, Kronikka 66, Egmont Kustannus 2021

Sehän lienee silleen, että texit opettavat nuorisolle mm. railakasta ja luovaa kielenkäyttöä, jolla auttavakin koululainen saa kiitettävän kouluaineesta.

Tex ja Carson heittävät lisäksi hirtehistä sananrieskaa, ja sehän kutkuttelee lukijan naurujänteitä. Mitäs sitä turhaa jöröttämään, kun ollaan tekemässä selvää niistä pahiksista, jotka kilpailevat likaisin keinoin rautatien rakentamisesta inkkarien maille.

Texien kuvakieli ja juoni ovat taattua wanhojen taitureiden Gianluigi Bonellin ja Aurelio Galleppinin ( piirrosasu) jälkeä. No mustavalkoasussa näkyy kyllä vähän ajan  hampaan tuomaa rosoisuutta, mutta itse asiassa se vain kiihottaa lukemaan. Mestareita ovat Gianluigi ja Aurelio.

Enpä ala juonipaljastuksiin enempää, kuin että Texillä ja Carsonilla on tietysti toisaalta sydän inkkarien puolella. Sehän on vanha totuus, että inkkarit ajettiin reservaatteihin omilta mailtaan usein epärehellisin keinoin ja armeijankin myötävaikutuksella. Mutta eivät ole inkkaritkaan ihan typeriä taistelupuuhissa. Kyllä siellä luodikot laulavat ja väijytykset toimivat.

Niin että mitä. Suosittelen texejä pojille, jotka ovat jo alkaneet tottua jahtaamaan örkkejä kännyköistään ja menettävät kokonaan kosketuksen wanhoihin kunnon seikkailuihin. Lisäksi näistä sarjiksista oppii miehen mallia, joka nykyisin on hakusessa monissa kodeissa. Kas kun ei sitä aina pehmoilemalla selviä näissä elämän karkeloissa. Tulee monenmoisia haasteita ja sitten niitä tosi haasteita ihan tavallisille perheenisille. Siinäpä pitääkin laittaa kova kovaa vastaan, kuten texeissä tehdään.

Jos perheenisät ovat laiskoja opettamaan poikiaan miesten tavoille, niin tilatkaapa edes pojille vaikka tällaisia opuksia.

Halavattu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Kaimahaltiat, Kustannus Mäntypuro

Todella tärkeää ihmissuhdeoppia

Jokaisella on omat haltiansa

Kaisa Halmkrona & Pia Ronkainen-Pelkonen: Kaimahaltiat, Riidellään sovintoon asti, Kustannus Mäntypuro 2020

Sehän on silleen, että jokaisella ihmisellä on taipumus uskoa omiin haltioihinsa, suojelusenkeleihinsä, haltijakummeihinsa. Minä kun ajelen autolla, niin jopa kojelaudan alaosastosta katselee partainen mies, Trifon Petsamolainen. Toisessa paikassa on itse Neitsyt Marian tiennäyttäjä-ikoni. Marialla on sylissään Jeesus-lapsi ja äidin sormet osoittavat kohti pientä Jeesusta, antavat ymmärtää että tätä tietä päästään tärkeämmän ihmisen luo. Ikonimaailma on täynnä symboliikkaa.

Metsässä liikkujalle ovat kuukkelit omanlaisiaan haltioita. Voi sitä, joka kuukkelin surmaa. Kuukkeli nimittäin antaa lähestymälleen ihmiselle onnea elämään ja metsästykseen muun muassa.

Mutta asiaan. Tämä kirja on kaunis ja taiteellisesti toteutettu. Tulee ihan mieleen Antoine de Saint-Exupéryn mainio kirja Pikku Prinssi. Siinähän puhuttiin siitä, että läheisen ihmisen voi kesyttää rakkauden avulla.

Niinpä tämän kyseessäolevan teoksen kirjoittaja ja kuvittaja ovat kehitelleet oman kuva-tarinamaailmansa, joka on huisin taiteellisesti ja herkästi toteutettu. Ihan tuossa kriitikkoressu herkistyi kyyneliin asti noita sivuja aistiessaan. Rakkauden sanoma tuli perille jopa hivenen tautologisesti.

Kaimahaltiat ovat semmoisia, jotka ohjaavat hyviin tekoihin ja kauniisiin sanoihin. Jos toden puhun, niin joskus hiipii omaan mieleenikin semmoisia sanoja, jotka loukkaavat. Wanha kehno kuiskii, että käytteleppä noita kivoja. Mieli tarjoaa sitten toisaalta rakkauden sanoja, jotka levittävät rakkauden asiaa. Silleen sitä saadaan ystäviä, eikä rikota hentoja rakkauden säikeitä.

Ai miten kivaa olisi loukata toista, jonka kokee olleen ilkeä. Mutta kun tarkemmin ajattelee, niin tuonpa kukkia oikein huolella sidotun kimpun ja kaikki sulaa hymyyn, hyvään mieleen ja läheisyyden lämpöön.

Tunsin erään kivan rouvan. Hänellä oli tapana ostaa ruusuja sille, joka puhui loukkaavasti tai teki ilkeitä tekoja. Niin sitä pitäisi ihmissuhteita hoitaa. Vaikka rouva kyllä kokosi toisaalta tulisia hiiliä mielensä pahoittajan pään päälle.

Tämä on hyvä kirja.

Kiitos sydämestä asti.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Arto Pietilä: Murhaaja seuraa kintereillä, Kustannus HD

Ihan terveet dekkarin ainekset

Pietilä virittää naisasiaakin

Arto Pietilä: Murhaaja seuraa kintereillä, Kustannus HD 2021

Niinhän se lienee, että naisen osa on joskus vaikea. Miehet mieluusti kohtelevat moraalista lipsuvaa tyttöä kuin nyrkkeilysäkkiä. Niinpä Ellen usein nähdään mustat lasit silmillään ja hän joutuu kestämään epäinhimillistä käytöstä.

Ellenin poika, Petu, ei tykkää rökälemäisestä isästään, joka on uuden elämän aikeissa Ellenin kanssa. Mutta vankilankundi isä tahtoo olla vähän vaikea pala. Pahat hänellä on mielessä, jopa niin pahat, että Ellenin ystävä, majuri, joutuu myöntämään voimattomuutensa.

Petun sydän sykkii äidille ja majuri haluaa perustaa Ellenin kanssa uuden perheen jossakin kaukomailla, jonne kotimaan kumut eivät kuulu.

Tykkäsin Pietilän selkolukuisuutta lähentelevästä tekstistä. Ehkä siitä puuttuu menestysdekkareille tyypillisiä gordionin solmuja ja räväkkää verbalistiikkaa. Kirja kuitenkin kertoilee vakaasti asioistaan ja sitä on kiva lueskella. Lopulta päästään idylliin ja hommassa on semmoista tuntua, että levottomasti elänyt olosuhteiden uhri on ihminen hänkin ja ansaitsee uuden alun.

Mitäpä sitä juonenkulkuja enempää paljastelemaan. Pietilä on sujuvasanainen ja selkeäkielinen kirjailija, jonka tekstissä nousee esille kivaa naisasian ja kärsivien ihmisten arvostamista.

Yleensähän dekkareissa on vaaralliseen ja kuluttavaan ammattiinsa leipääntyneitä poliisimiehiä jotka haistattavat pitkät ihmisarvolle. On noussut silloin tällöin niitäkin suosittuja dekkarintekijöitä, kuten Matti Yrjänä Joensuu ja Sjöwahl Wahloo – pari, joilta riitti myötämielisiä ajatuksia sosiaalisesti kieroutuneita ja rikoksen teille ajautuneita kundeja kohtaan.

Että mitä. Tähän genreen tarvitaan tiettyä positiivisuutta, niin että paha ei aina saa pahaa palkkaa ja kurjistuminen johtaa vain pahempaan flaksiin elämässä. Kun asiaa pohtii tarkemmin, niin Pietilällä on ihan puhtaita jauhoja pussissa, mitä tulee arvovalintoihin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Nauti taiteesta joka päivä. Päästä luovuutesi valloilleen. 365 taidetehtävää. Into Kustannus

Miten se inspiraatio loihditaan

Kivoja niksejä taiteilijoille

Susan Schwake/Charlotte Farmer: Nauti taiteesta joka päivä. Päästä luovuutesi valloilleen, Into Kustannus 2021

– Kuvittele, että olet silittämässä kissaa tai koiraa. Piirrä tähän lyijykynäviivoilla, miltä se tuntuu.

– Venäläinen taidemaalari Wassily Kandinsky uskoi, että värien ja muotojen avulla voi ilmaista tunteita ja ääniä. Eräs hänen maalauksistaan esittää ruudukkoa täynnä värikkäitä ympyröitä.

– Katsele rauhassa huonetta, missä olet. Kirjoita kolme esinettä, joihin katseesi eniten kiinnittyi.

Niinhän se lienee, että värien, äänten ja aistimusten maailmaa on tutkittu liian vähän. Itse asiassa siitä voi avautua aarrearkku, joka on lähes kokonaan käyttämättä normaalilla arkitaviksella. Toki taiteilijat tievät, että esim. efektiivistä liikettä usein kuvataan punaisella värillä. Kansan suusta ovat tuttuja sanonnat ”hän oli vihreänä kateudesta”, ”mieshän ihan musteni raivosta”, ”kauniille naiselle kuuluvat vaaleanpunaiset ruusut”, ”mies jätti exälleen keltaisia ruusuja eron merkiksi”.

Entäpä muodot. Psykologian alkeiskirjaan oli piirretty kaksi kuvaa. Toisessa oli kaarevia ja pallomaisia muotoja, kun taas toisessa teräviä kiilamaisia. Lukijalle jätettiin tehtäväksi arvata kumman kuvan nimi on ”takete” ja kumman ”malumma”.

Siis puhuttu kielikin, käytettyjä äänteitä ja sanavalintoja myöten muodostaa yksityisen ja metafyysisen mielteiden kirjon. Sitä nykyrunoilijat käyttelevät tehokeinona vaihtelevalla menestyksellä.

Mutta tähän kirjaan. Kokonaisuus on aika paljon tehtäväkirjan tyyppinen. Joskus jopa lapsellisilta tuntuvien tehtävien ryydittämä. Mutta alappa tehdä näitä tehtäviä ja lukea tekstejä, niin huomaat että yksinkertaisuus on suurinta taidetta ja se pitäisi tavisten ja taiteilijoiden oppia ensimmäiseksi. Tuntu on semmoinen, että kehonkielestä lähtien kaikki on ihmiselle symbolista ja psyykkisiä viestejä sisältävää. Efektit voivat olla vahvoja tai hiuksenhienoja

Hyvä kirja.

Ilman muuta erinomainen arvosana.

Näin pitää taiteellisuuden monimuotoista kenttää lähestyä.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Iisit joulubiisit, F-kustannus

Reippahista askelista pohjoisen mummon luo

Kivaa kitaraoppia ja vinkeitä jouluviisuja

Sehän lienee silleen, että jokaisessa ihmisessä joululaulut koskettelevat niitä rinnan herkimpiä kieliä. Usein sitä lauletaan pukkia odotellessa puttepossut ja muut ja sitten perheen pienimmät virittävät joulupukki-laulun itselleen jouluvaarille.

Mutta mepä vaimon kanssa lauloimme lapsille ja lapsenlapsille joululaulut mp3 – levylle kitaran kera, ja arvelimme, että riittäkööt kopiot lapsille ja lapsenlapsille, joilla alkaa olla omia tekemisiä elämän muuttuvia tekijöitä tarjoavassa karusellissa.

Mutta hiisi vieköön, nyt jo tähän kirjaan. Wanhat tutut joululauluklassikot ovat säilyneet suomalaisten jouluperinteissä hamasta joulupukin eka vierailusta lähtien. Niillä se jännitys häviää lapsistakin ja joulu-ukon käynti sujuu sutjakkaasti.

Mutta mukana on myös uusimpiakin, kuten Hei mummo, joka herttaisuudellaan kyllä melkein putsaa joululaulupöydän.

Olishan tuo Oi jouluyökin voinut kivasti antaa haastetta kitaristille. Sehän on silleen, että kun Jussi Björling tempaisee o helga nattin, niin sillä wanha kriitikonrenttu pääsee varsinaisesti avata narauttamaan uksen joulumieleen.

Kirja on arvokas kitaristin oppikirja. Se ujuttaa mukaan uusiakin sointuja, vaikka perustana ovat ne viisi tavallisinta.

Jospa joku tekisi samantapaisen oppaan myös lauluista, jotka eivät ole niin kausiriippuvaisia. Sointukuviotkin on muistettu ja vinkit komppausmahdollisuuksista ihan selkolukuisuuteen  asti.

Kirja on toteutukseltaan ihan hatunnoston arvoinen ja musiikkiin erikoistuneena opettajana ja koulunjohtajana olisin valmis antamaan sille arvolauseen excellent +.

Tämmöisiä kirjoja pitäisi hankkia koko perheelle ja tietysti kitaristi-isälle, jolta tietenkin taittuu myös piano ja harmonikkasäestys. Mutta isukin on mieluusti pysyteltävä sohvalla ja katseltava lasten ja lastenlasten riemua ja joulupaperikasaa, joka ulottuu kohti pirtin lakea.

Suuret kiitokset kirjan asiantunteville koostajille.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen