Leena Lehtolainen, Maria Kallio, Jälkikaiku, Tammi Kustannus 2020

Transsumurha ja muuta ajankohtaista

Tuttua ja turvallista Leena Lehtolaista

Leena Lehtolainen: Jälkikaiku, Maria Kallio – sarja, Tammi Kustannus 2020

No jopas nyt jotakin. Mitä se kissa kantaa pihalta emännälleen Marialle. Ilmiselvä ihmisen hörökorva irtileikattuna. Niinpä niin, Lehtolainen näyttää tietävän dekkarintekijän tärkeimmän säännön, että heti alkuun pukataan se särmä, joka aloittaa jänteen kaaren koko kirjaan.

No sitten ladataan jatkoa. Maahanmuuttajatyttö murhataan ja johan Maria Kalliolle alkaa löytyä tosipuuhia. Onneksi Marialla on vaikeimmissa vaiheissa apunaan vuorenvarma perhe, joka ei lipeä hänen viereltään, vaikka vastaan tulisi ukkopiru. Ja työtoveritkin ovat tosi joviaaleja.

Olisikohan Lehtolainen lähtenyt vähän lepsuilemaan. Ei sentään. Jännitettä ja hirvityksiä toki löytyy. Täytyy verrata Lehtolaista itseensä Agatha-tätiin joka oli joskus vuonna kuokka ja sirppi, vierailulla Hannu Tarmion luona Helsingissä:

Hannu Agathalle:

– Tuumin tuossa, että juonenkulku kirjoissanne on joskus vähän pitkäveteinen.

Johon Agatha-täti topakasti:

– Mutta eivätkös kirjojeni loput olekin melkoisen jännittäviä.

No, jos toden sanon, niin ihan mieluusti lueskelin kirjaa, jossa entiset hyvät tyypit jatkavat elämäänsä ja tekevät lukijalle turvallisuudentunnun. Lehtolainen liikkuu nyt nyky-yhteiskunnan kipupisteissä ja murhattukin on maahanmuuttaja ja transsu, kaiken muun kiinnostavan lisäksi.

Lehtolaisen kieli on selkeää ja lukijan kannalta tosi maukasta. Eikä siinä mitään, että kirjailija välillä vähän ”levähtää” ns. romaaneissaan romaanin sisällä, niikuin ennen kirjoittajakouluttajana asian ilmaisin. Sehän on ilmaisun rikkautta ja lisää lukijan viihtyvyyttä tutussa seurassa.

Helevata, että ihmiskorvan kissa toi.

On se tuo Leena kekseliäs.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Jari-Matti Latvala, Elämän erikoiskoe, Otava Kustannus 2020

Minkä ralli toi, sen tytöt vei

Rallihuipun kirjavat vaiheet

Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala, Elämän erikoiskoe, Otava Kustannus, 2020

Kun Jari-Matti täytti viisitoista, alkoi ralli saada yhä isomman osan elämässä ja orastava kiinnostus tyttöihin unohtui.”…

…”Jari-Matin kannalta on ollut epämukavaa ja kiusallista, kun isän alkoholinkäyttö on lähtenyt käsistä hänen epäonnistumistensa vuoksi esimerkiksi Jyväskylän MM-rallissa, jossa on paljon mediaa paikalla”…

…” Vuoden 2008 lopulla Jari Matti muutti Monacoon ja koti-Suomeen jäivät tavarat, ralliautot, parisuhde ja ystävät. ” …

…” Sanoin Jari-Matille, että ei Maisa sun kanssa olisi, jos olisit tyhjätasku…Oliko rakkautta koskaan Maisan puolelta, sitä en osaa sanoa…Maisa sai hänen päänsä pyörryksiin”…

Jari-Matti, kuten monet muutkin rallitähdet oli alasta kiinnostunut jo lapsena. Toki jääkiekkokaukalokin käväisi mielessä. No rahaa tuli kun pääsi ensin näyttämään taitonsa esim. Jyväskylän rallitaipaleilla. Ja Jarilla oli epäonnekseen silmää myös tytöille.

Summa summarum. Kirja käsittelee lähes kronologisesti rallimiehen taipaleen aina lapsuus- ja nuoruusvuosista erilaisiin pikataipaleisiin niin elämässä kuin rallissa. Kolareita tuli, hitto vie, molemmissa kun komistusta katselivat tytöt sillä silmällä, toisin sanoen tytöt iskivät silmää Jarille ja Jari, ressukka, iski silmänsä heihin.

Kirja on kivasti laadittu. On säröisempiä, tummenettuja osastoja, joissa kerrotaan jos mahdollista kiertelemättä. Toisaalta on elämänkertagenreen kuuluvaa siloisempaa antia ja joskus hengästykseen asti niitä pikataipaleita ja erikoiskokeita.

Voiton hetkellä maailma hymyili Jarille ja tappion tultua oma isäkin siirtyi ottipuolelle, hän kun ei sylkäissyt lasiin. Jari-Matti ei olisi näyttänyt tässä suhteessa tulleen isäänsä.

Oli jänskää lukea tätä kirjaa ja seurata miehen vaiheita. Se näyttää tuo rallimiehen todellisuus maailman huipulla olevan lähes hektisempää kuin f-ykkösissä ja joskus homma eskaloituu, kuin konsanaan pässillä päätä leikattaessa.

Pidin kirjasta.

Pistän oikean käden sydämen puolelle rintaa rehdin oloiselle rallijulkkikselle. Toden kun sanon, niin peilasin omaa tietänikin Jarin vuoristorataan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Häkissä, Hannes Hyvösen tarina, WSOY 2020

Maalien latoja tilittää

Oman elämänsä sankari

Marika Lehto: Häkissä, Hannes Hyvösen tarina,

WSOY 2020

Aluksi oli pojalla kovaa yritystä. Isä laittoi siskon ja Hanneksen heittämään keihästä. Siskolla lensi aika kivasti, mutta Hannekselta meinasi mennä poski, ja keppi mätkähti poikittain maahan. Vapaasti mukailtuna, Hannes tuumi:

– Vittu, tätä lajia en ala.

No noista kiukun kyynelistä ei kulunut paljon aikaa, kun pojalla alkoi nousta homma plaaniin jääkiekkokaukalossa. Ensin junnut ja sitten vähitellen tositoimiin.

Tuli käytyä liigat, KHL:t, NHL:t, Ruotsalaisten rahakiekko, Sveitsin kiekkoympyrät jne…

Naisten kanssa meni hintsummin, kun miestä ei näkynyt kotona kuin vilaukselta. Tuli lapsia ja elämä näytti parhaita puoliaan – kunnes ei enää. Suhteisiin tuli säröjä. Kolmannella kerralla onnisti, kun Hannes oli käynyt läpi kiekkorahamiehen kirot.

Johan löytyi elämäntoveri, joka otti vastaan runnellun miehen, kiekosta tarpeeksi saaneen, nuoria poikia ammatikseen elämänsä tielle ohjaavan. No, Hannes päätti, että enpä taida sentään henkilökohtaista ratkaisua tehdä, kun elämässä on paljon muitakin arvoja kuin lätkä ja raha.

Niin mitä. Kirja oli hyvin kirjoitettu. Kun teksti on särmäistä, eikä kaihda miehen elämän kipeitäkään puolia, liikutaan elämänkerrassa, jota wanha kriitikkokin diggaa.

Henkilökemiat ovat tärkeällä osalla jääkiekkopiireissä ja sieltä löytyy tosi ystäviäkin, jos vaikka filungeja tekeviä. Hyvöselle sattui matkalle molempia. Hyvönen oli tunnettu kaukalon kovaluisena, jos tällainen ilmaus sallitaan. Herroille hän saattoi haistattaa vitut, jos siltä tuntui.

Joskus tietysti tässäkin teoksessa homma vähän väsähtää ja lukijan tekee mieli hypätä muutama toistoinen sivu väliltä. Mutta yleensä ottaen journalistina palkitun kirjailijan teksti on jäntevää ja lukemaan motivoivaa. Eikä se mene edes feminismin ansaan, vaikka kirjoittaja on hameväkeä.

Tärkeä kirja. Ainesta on vaikka palkinnoille, heti esikoisella. Tykkäsin suuresti teoksen aitoudesta ja henkilökuvan taidokkaasta välittämisestä lukijalle. Jäädään odottamaan uusia ja uusia konstailemattomia opuksia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Katri Merikallio, Tarja Halonen, Erään aktivistin tarina, Into Kustannus

Tarja huolehti kaikista

Ruohonjuuritasolta vaikuttajaksi

Katri Merikallio:Tarja Halonen, Erään aktivistin tarina, Into-Kustannus 2020

Mikä se settlementtiliike on, tuumi Tarja nuorena, kun häntä pyydettiin jäseneksi tähän auttajajärjestöön. Pian Haloselle selvisi, että liikkeen tarkoitus on jelppiä monia vähemmistöryhmiä, aina roskalaatikkomiehistä eri tavalla suuntautuviin.

Halosta on mainittu taustahahmoksi, joka teki työtä vaikkapa liekkihotellin perustamisen puolesta asunnottomille tai maamme romanien tilanteen helpottamiseksi. Häneltä on kyselty yhtä ja toista omaan suuntautumiseen tai henkilökohtaiseen taustaan liittyvää, mutta ne hän mieluusti pitää omana tietonaan, juttelee mieluusti tärkeistä asioista kuten maailmanlaajuisista ongelmista esim. YK:n pääsihteerin kanssa.

Teatteritaide kiinnosti Halosta suuresti. Tietysti osallistuvat teatterit olivat kaikkein lähinnä hänen sydäntään. Teatterilaisten Hurja joukko” – ryhmän tukijanakin hän toimi. Nuoret teatterilaiset veivät taidettaan myös lähiöihin ja puistoihin.

Tarja kun oli koulutukseltaan lakimies, niin tietysti siitä oli suuri apu tällaiselle kokeilunhaluiselle ryhmälle.

Kun Halonen, punatukkainen naisulkoministeri 1990 – luvulla nousi tietoisuuteen myös maailmalla, se oli oivallinen tilanne viedä ihmisoikeusasiaa eteenpäin. Ja tietysti hän otti asian omakseen keskusteluissa ja jopa käytännön toimissa.

Naisasia oli lähellä Halosta. Hän tuumi jopa, että ”kun on mahdollista, nimitän virkaan naisen”. Siihen aikaan kun miehet dominoivat tärkeitä virkoja ja päättämistä.

Hyvä kirja mielestäni. Olen lukenut Halosen johtamistavasta kriittisempää tekstiä, mutta sepä noista. Presidenttikauden kritiikkiä toki kansalta kuultiin:

…”Olisin toivonut terävämpiä kannanottoja erityisesti Kiinan ja Venäjän ihmisoikeustilanteista”…

…”olisi toivonut uudessa tilanteessa reippaampaa ja räväkämpää arvojohtamista”…

Ja kellohan käy jo seitsemää, kun lopettelen ”punatukan” opuksen tutkimista. Itselleni on jäänyt Halosesta positiivisia tuntemuksia mielen kovalevylle ja varmaan monelle muullekin, ei vähiten naisille.

Hyvä Tarja, kertakaikkiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Matin maailma, Äärimmäisyyksien ihminen ja urheilija Matti Nykänen, Kirjapaja Kustannus 2020

Matin keikoilla kansa läträsi

Sumuhypystä patsasspekulointiin

Arto Teronen, Jouko Vuolle: Matin maailma, Kirjapaja 2020

…”Matti teki, mitä halusi, ja hyvin suoraviivaisesti. Jos hän ei pitänyt jostakusta, se ei jäänyt salaisuudeksi. Mitä isompi kaveri, sen varmempi tappelu”…

…”Jos on niin lahjakas kuin Matti ja harjoittelee niin paljon kuin Matti ja edes suunnilleen oikein, niin ehkä ei voi välttää tulemasta maailman parhaaksi”…

…”Taitava sovitus sai Matin äänen sopivaksi taustanauhoille, jotta laulajana esiintyminen oli mahdollista, viihdetaide taas perustui vankkaan maineeseen maailman parhaana mäkihyppääjänä”…

Kirjan kirjoittajapari Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat kustantajansa Kirjapajan vankkaa kalustoa. Itsekin viihdyin Kirjapajan leivissä puolenkymmenen kirjan verran. Mutta nämä veijarit ovat olleet siellä missä huippu-urheilijoita on tehty, eli kotipiirissä.

Maneerina heillä oli, että kuvat kirjaan otettiin urheilijasankarin haudalla ja samalla jututettiin yhtä ja toista arjen asiantuntijaa, eli sukulaisia, ystäviä ja lähisukua.

Näillä eväillä tulee hyvä ja tuore kirja. Suomalaiset ovat kovia juttelemaan, kun heidät saa sille tuulelle. Tottakai pro-miehet hersyttelevät kielenkannat liukkaiksi ja tarinoita riittää. Upea teoshan on kysymyksessä ja kansaan menevä.

Ulkomaiset mäkihyppääjät, alan huiput, olivat todella järkyttyneitä Nykäs Matin lähdöstä taivaallisille estradeille kannelta rämpyttämään, niin sanoakseni. Tuumivat, että eihän sen Matin kanssa jutella voinut, kun hän ei puhunut muuta kuin suomenkieltä. Nykänen oli mahtava keskittyjä. Siinä ei saanut häiritä ja huippu-urheilijan elkeet olivat semmoiset, että häntä ei tosiaan häiritty. Olisi voinut tulla vaikka lättyyn suupalteille.

Kiva kirja ja ammattimiehet ovat osanneet asiansa. Ihan löysin uusia kuvakulmia mestarin elämään. Hyväksikäyttäjiä miehellä riitti ja rahaa tehdään vielä kuoleman jälkeen, kun ns. ystävät ja rakkaat haukuskelevat esim. Matin veloista. Masa kun ei kuulemma jättänyt jälkeensä muuta kuin vinon pinon karhukirjeitä.

Ollos iäti muistettu suomalaisten sydänkäpynen.

Halavattu.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Kalevi Korpi, Aika yhteinen mieleeni palaa, Valitut Palat

Kalevi Korven ihania

Pikkutilan pojasta kansansuosikiksi

Kalevi Korpi: Aika yhteinen mieleeni palaa, 2/25 CD, Valitut Palat 2020

Pikkutilan poika oli kylällä tunnettu laulutaidoistaan. Kun oli juhlan tynkää tai suurempaa tapaamista, kutsuttiin Kalevi laulamaan iki-ihanalla äänellään. Laulajan ammattiin opasti ensin kotkalainen Arvo Vainio. Myöhemmin tuli muita ohjaajia. Myös kontrabasso ja piano taipuivat sävelmiin Korven käsissä.

Korvesta itsestään tuli myöhemmin laulunope. Maanviljelys ei pidemmän päälle kiinnostanut ja Korpi alkoi esiintyä taiteilijanimellä Kari Metsä. Yhteistyö levytuottajien ja esiintymisten tiimoilta jatkui aina savikiekkokaudelta 70-luvulle asti. Väliin toki mahtui vähän ns. vasemman käden laulutaidetta, mutta vain vähän. Tämän kokoelman levytykset lukeutuvat Korven aarteisiin. Tässä ansiokkaassa kokoelmassa ( 50 esitystä) on 20 kappaletta 50 – luvun nostalgisia hittejä.

Korpi oli innokas erästelijä ja hän tarjosi usein ystävilleen riistaruokaa. Hänet tunnettiin myös herrasmiehenä ja seurallisena luonteena. Ikävä kyllä myös murheita riitti. Korven vaimo kuoli auto-onnettomuudessa ja Korpi itse sai vakavia vammoja mm. keuhkoihinsa.

Vielä rakastetun laulajan veri veti kuitenkin musiikin pariin ja se auttoi paranemista aina levytyskuntoon asti. Nyt julkistettu tupla-CD sisältää Korven parhaita ja täytyy myöntää että kuuntelin tenorin iki-ihania monen monta kertaa, jopa kymmeniä. Hän on yksi viime vuosisadan alun tärkeistä nimistä, joita sodat kokenutkin sukupolvi kuuntelee kosteaa silmänurkista pyyhkien.

Että mitä. Monipuolinen muusikko on monumenttinsa ansainnut. Semmoiseksi voi tätä tekniseltä tasoltaan upeaa tallennetta mainita. Joskohan sitä taas laittaisi saunan lämpiämään ja ajastimen rilahdusta odotellessa antaisi Kalevin laulella itsensä euforiaan.

Kuunnelkaa ihmiset korona-aikana musiikkia. Se saa tanssijalan vipattamaan vaikka vaimon kera ja suuret tunteet pinnalle. Korvenkin laulujen tarinat ovat myös osa opettavaista kansanperinnettä.

Sydämeenkäypää kertakaikkiaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Timo Airaksinen: Hyvinvointivaltion hylkäämät, Bazar Kustannus 2020

Vanhukset ovat voimavara

Hoivakotien kriisistä robotiikan lupauksiin

Timo Airaksinen: Hyvinvointivaltion hylkäämät, Ikääntyneiden hoidon etiikka, Bazar Kustannus 2020

Niinhän se on yleensä, että omat lapset hylkäävät vähitellen papan ja mummun, varsinkin silloin, kun heistä ei enää ole kestittäjiksi. Kahdestaan jäävät vanhukset lähettelemään kortteja, joihin tuskin vastataan.

Jos lapset asuvat lähempänä, on tavattu semmoistakin, kun lapsilla on niin kiire, että muutama sekunti tapaamista oven raossa riittää.

Tutussa perheessä jahdataan hirviä. Kysäisin ikääntyneiltä vanhemmilta, että onkos hirvipaistia riittänyt. Nämä tuumivat, että kiire on tytöllä. Toi pilaantunutta hirvenlihaa, kun heiltä suli pakastin.

Vanhusten arvo on joskus minimissä. Lapset eivät muista niitä aikoja, kun isä ja äiti valvoivat heidän takiaan öitä. Paremminkin katselevat, jos visahtavat kotona, sinne vitriinin ja korurasian puoleen, että olisko jotain romukullaksi vietävää.

No näistä liian tummista anekdooteistani menen sitten tähän oivalliseen kirjaan, joka kertoo vanhusten hoidon etiikasta. Hoivakoditkin saivat surullista julkisuutta. Kun olin yliopistoaikoina kesähoiturina, tuumi osastonhoitaja b-mielisairaalassa aamuraportin jälkeen: Kuka lähtee tupakalle liinavaatehuoneeseen minun kanssa?”

Läksin minäkin seisoskelemaan, mutta tupakka ei oikein maistunut. Mieskollegoilla oli tapana kantaa vanhat ukot aammeeseen kylpyyn ja laskea jääkylmää vettä niskaan.

No papat olivat tottuneet semmoiseen veteen jo sota-aikoina, eivät valitelleet. Ei sitä rintamalla ollut lämmintä suihkua.

Tunnettu asiantuntija Airaksinen lähestyy näitä vanhusten arvostuskysymyksiä tietysti pieteetillä niinkuin pitääkin.

Juttua tulee osin norsunluutornistakin. Puhutaan pitkästä iästä päämääränä ja kustannuksena, vanhusten kunnioittamisesta, onnellisesta vanhuudesta, robotiikan mahdollisuuksista vanhustenhoidossa, eutanasiasta, jne…

Eiköhän sentään pidetä homma hanskassa, ja uhrata vähän aikaa vanhusten hoitoon ja vaikka pieneen hymyyn kun käydään vuoteen vierellä. Itse olen tavannut yleensä kivoja ja hymyileviä hoitureita ja lääkäreitä, joilla riittää tietotaitoa ja ymmärrystä. Sehän se friskaa pappojakin, kun nätti hoiturityttö käy vaikka taputtamassa ryppyiselle poskelle.

Airaksinen on asiantuntija ja pohtii sekä positiiviset että negatiiviset mahdollisuudet vanhustenhoidossa. Hienovireisesti pitää yleensä vanhusten asioista puhua. Sen kirjan tekijä ymmärtää.

…Vanhan koti on se missä hän nyt asuu. Se ei enää ole sama koti, jossa hän aikuisena asui, mutta kotona on hyvä olla. Siellä hoivataan säälin, myötätunnon, ymmärryksen ja lopultakin armon nimissä ja hengessä. Ja suurin armo on vapahtaa vanha lakien ja säädösten kahleista, niistä jotka riistävät häneltä yksilöllisyyden, vapauden ja lopulta ihmisarvon. Tämä työ on aloitettava nyt.”

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Teemu Roivainen & Saara Aalto: Lauluja rakkaudesta, Valitut Palat

Tango Desiréestä Finlandia-hymniin

Tangokuningas ja Euroopan huippunimi tykittävät

 

Teemu Roivainen ja Saara Aalto, Lauluja rakkaudesta – Songs Of Love, 2 CD, Valitut Palat 2020

 

Muistan hyvin, miten Teemu Roivaisen tangokuninkuutta juhlittiin. Sitä edelsi tunteikas ja ilmeikäs duetto kuningattaren kanssa. Mitäs muuta kuin komeaääninen laulaja kiertämään Suomenmaata ja esiintymään myös yhdessä vanhan tutun, Saara Aallon kumppanina.

Tämä levy on todella kaunista kuultavaa. Pistin saunan lämpiämään ja puhdasäänisen Saara Aallon virittelemään yhdessä Teemu-komistuksen kanssa.

Unohdin tietysti sauna-ajan ja mitäpä muuta kuin ajastamaan suuri pirikello hätkäyttävine äänineen varmistamaan, että uudella kertaa onnistuu.

Levyt ovat täynnänsä kaunista kuultavaa. Saara Aalto kommentoi heidän suhdettaan Roivaisen kanssa:

… ”Halusin laulaa siinä konsertissa, mutta olin myös ehkä vähän ihastunut Teemuun. Sanoin, että pliis tuu soittamaan mulle pianoa. Ajattelin, että saisin viettää Teemun kanssa aikaa, jos hän tulisi säestämään minua keikalle”…

Hyvinhän se duettolaulantakin parilta sujuu. Excellent ++ moisista suorituksista. Levyiltä löytyy monta ikivihreää, mutta myös uutta ja taiteellista antia. ”Sydämesi tyhjä huone”, ”Olet kaikki”, ”Kun aika on”, ”Yksinäinen saarnipuu”, ”Mustasukkaisuutta”, ”Love Story”, ”Tango Desirée”, ”Without You”, ”Hallelujah”, …

Saara Aallon musisointia en ole paljon kuullut. Iho nousi joskus kananlihalle, kun kuuntelin neitosen puhdasta ja hienovireistä laulantaa. En yhtään ihmettele, että hän nousi eurooppalaiseen tietoisuuteen humahtamalla. Lieneekö arvokkaan brittikisan kakkossija riittänyt jatkuvaan plaaniin, mene ja tiedä.

Tässä kaksikossa meillä on kovatasoinen lahja koko kansalle. Jouluksi heillä on tarjolla myös lauluja, jotka liittyvät tämän suuren juhlan teemoihin, alkaen siitä kuuluisasta ”lumiukkolaulusta”. Se filmi tunnuslauluineen pitää aina jouluna katsoa.

Aallon ääni on siinä laulussa mykistävän herkkäpiirtoinen.

Ja taas se saunan ajastin meni ohi. Pirikello pirisi, mutta olin näiden alansa mestareiden seurassa.

Juukeli, en paremmin sano. Mutta kolmas kerta toden sanoo.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

Heidi Herala/Liisa Talvitie: Teatteria koko elämä, Tammi Kustannus

Tämä on emälää”

Hegulin tytär tilittää

Heidi Herala/Liisa Talvitie: Teatteria koko elämä, Tammi Kustannus 2020

… ”Terapia oli Marja Korhosen mielestä erinomainen keino ehkäistä ongelmia. Jarkolla oli ollut ongelmia huumausaineiden kanssa, ja voi vain kuvitella, miten äiti oli huolissaan Heidistä ja halusi suojella tätä ja säästää elämän kolhuilta”…

…”Helge Herala oli ollut sodan aikana panssarilaiva Väinämöisellä ja muisti elämänsä loppuun asti, miten panssarilaivalta viestitettiin kaksilippujärjestelmällä…vielä viimeisinä vuosinaan huiteli käsillään viestilippumerkkejä”…

Yhden unohduksen, black outin, hän koki siinä esityksessä, jota oli katsomassa presidentti Tarja Halonen”…

Anekdoottejahan riittää rakastetulla näyttelijällä ja suuren näyttelijäsuvun jäsenellä, kun hänen elämäntaivaltaan laitetaan koviin kansiin. Tykkään elämänkerroista kovin ja semmoisia alkaa ilmestyä nykyisin kuin tähtiä syksypimeälle taivaalle.

Niinpä aika vierähti mukavasti, kun tutustuin Heidi Heralan tilityksiin, joissa on tietysti myös isältä          ja äidiltä opittua positiivista elämäntapaa vaikka vaikeudet kutittelisivat teräsharjalla selkäpiitä.

Heidi syntyi maailmaan hypnoosisynnytyksen minimoidessa äidin kipuja. Lapsuudessa isäsuhde kehittyi positiiviseksi kun Helge otti usein asiat huumorilla. Äiti oli vakaampi, mutta hänen huumorinsa oli ulottuvuuksiltaan melkoisen napakkaa ja syvää.

Jouko Turkka psyykkasi tulevaa huippunäyttelijää: ”Mä oon tehnyt niin saatanasti töitä ettet sä näyttäis sun vanhemmilt, ja jumalauta, mä olen epäonnistunut täysin. Nys sää näytät niiltä molemmilta!”

Ihana kirja kerrassaan vaikka syöpäpainajaistakin vilautellaan ja sekaan mahtuu niitä kuuluisia harmaasävyjä kosolti. Yleensä ottaen lukukokemukseni oli positiivinen ja stimuloi rakastamaan elämää. Ihana oli myös lukea tyttären muistumia isästään ja äidistään. Suomen kansa heitäkin rakasti suunnattomasti. Heidistä tuli vahva oksa tähän jatkumoon.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Erämaailma 2020 – 2021, Karisto Kustannus

Luvattomasta hirvestä kuharöykkiöön

Nuori polvi ponnistaa

Erämaailma 2020-2021, Karisto Kustannus 2020

Miten se menikään Matti Kettusella, että käytiin Rapalalta mittatilaustyönä kuhavieheet ja mitattiin minuutin tarkkuudella ottiaika kuhaparville. Sitten kun alettiin homma, niin ei keretty laskea kuin muutama vaappu niin alkoi jytkähdellä siiman jos toisenkin päässä. Pienimmät kuparikyljet heiteltiin kasvamaan ja painon kohotessa puoleentoista kiloon otettiin kala parempaan talteen. Kiteellä kun oltiin niin vietiin vielä ropakko Night Wishin porukoille savukalaksi. Kuvalla tietysti todennettiin kalaröykkiö.

Ei siinä ollut puhettakaan nykykotkotuksista nimeltä ” nappaa kala ja laske menemään”. Itseltäni on ikävä kyllä jo mennyt mielenkiinto villien kalojen reuhtomiseen veneeseen.

Kari Kovalainen napsii tunturilammella kuvia linnuista ja viskipullo on miehellä mukana. Ukolla jo uni maittaa kun ensimmäinen lekkeri on hoideltu kitusiin. Mutta vaimopaha soittaa ja aavistaa, tai tietää, mitä siellä tunturissa tapahtuu.

No ottihan se Hemingwaykin melkoisia tupsluikkareita, eivätkä ne olleet vieraita hänen romaanihahmoilleen. Jospa Kovalainen on päässytkin perille kupletin juonesta ja nousee vaikkapa finlandiakastiin noilla elkeillä. Moni kova proosanheittäjä on sitä maata, että kuppiin ei sylkäistä. Silleen voi löytää sen oikean plaanin jutulle.

Markku Hirvonen auttelee jutussaan isäukkoa pimeän hirven mehtuussa ja joutuu melkoiseen miehuuskokeeseen jo nuorella iällä. Se halavatun riistapäällikkö kun vielä vahtii, että jospa vaikka saisi hirvensuolien kätkijän kiikeliin tekosestaan. Kivat ja aidot ovat Hirvosella asetelmat.

Että mitä. Erämaailman jutut vain paranevat omista ajoistani.

Taisin niitä itsekin rustata nelisenkymmentä vuotta myös Erämaailman lehdille kuvineen joka syksy. Eränkävijän pääpottikin kosahti kohdalleni kolme kertaa pienemmistä summista puhumattakaan.

Sitä minä vaan, että kirjoittajien verbalistiikka voisi olla kekseliäämpää sekä juonen kuljettelu. Nyt menee Wanhalla Weijarilla Kettusellakin kuin saksalaisten jalkapallo, että suoraa linjaa vain keskialoituksesta maalille enempiä selittelemättä.

Mutta tosi hieno lukemisto on kysymyksessä. Ei siinä mitään. Pistäköön joku paremmaksi jos osaa. Asiantuntemustakin on ja todentuntua aina detaljeita myöten. Kustantajan Aini Tahvanaista on ikävä. Hänellä oli se virnuileva naisnäkökulma tai Aini ainakin kyseenalaisti miehisen uhon näissä puuhissa.

Pirskatti vieköön, en paremmin sano.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen