Kukonpojan iltasatu, Miten joutsen sai mustat jalat, Pieni Karhu kustannus

Kukonpojan saduista syntytarinoihin

Kaksi erilaista satukirjaa

David Ezra Stein: Kukonpojan iltasatu, suom. Riitta Oittinen, Pieni Karhu kustannus

Marja Simola: Selkosatuja meiltä ja maailmalta, Pieni Karhu kustannus

Kukonpojan iltasatu on idealtaan, teksteiltään ja kuviltaan todella raikas. Kukonpoika kun on saanut kyllikseen klassikkosaduista joita isä yrittää hänelle lukea. Hän keskeyttää isän omilla ja onnellisemmilla versioilla. Tällaisia satukirjoja tarvitaan. Ne antavat iloista mieltä ja auttavat lasta huomaamaan, että kaikkeen perinteiseen ei tarvitse uskoa tai sitä kuunnella. Kas kun satuja voi muunnella.

Miten se olikaan, kun Hannu ja Kerttu tapasivat juuri metsäretkellään vanhan naisen, tuli esiin reipas kukonpoika ja tuumi: – Älkää menkö sisään, se on noita. Ja niinpä lapset uskoivat kukonpoikaa ja noita jäi nuolemaan näppejään.

Kukonpoika varoitti myös Punahilkkaa puhumasta sudelle, joka tuli tyttöä vastaan metsätiellä ja niinpä koko murhenäytelmältä säästyttiin. Susikaan ei saanut kiviä vatsaansa ja pudonnut kaivoon kuolemaan.

Niinhän siinä kävi, että kun isän aloittamat ikijähmeät satukassikot tulivat runnelluiksi onnellisilla käänteillä, jotka kukonpoika inspiroi, oli kukonpojan itsensä vuoro nukuttaa isä-kukko. Kukonpoika ehti tuskin aloittaa realistista satuaan, kun isä-kukko olikin jo unten mailla.

Kerrassaan mainio kirja. Saa varmaan lapset kikattelemaan riemusta. Lapset kun tykkäävät luovuudesta ja alastomasta keisarista, niin sanoakseni. Sen pituinen se.

Miten joutsen sai mustat jalat- kirja on vähän toistoisempi ja väsyttävämpi kirja syntytarinoista ja sensemmoisista. Se nukuttaa varmaan lapsen jo sen vuoksi, että rauhallinen aikuisen ääni soljuu tasaisesti hänen lukiessaan näitä juttuja.

Kalevalaisesta maailman synty – tarinsata siirrytään auringon ja kuun problematiikkaan, kuun tummien läiskien merkityksiin ja tuttuihin juttuihin karhun lyhyestä hännästä ja ketun valkoisesta hännänpäästä.

Kiinnostava kirja tämäkin ja mainiota tarinaperinnettä,  mutta kukonpoika oli yliveto persoona. Hänelle monta plussaa, ja kuvittajalle sama määrä!!!   🙂

Jouko Varonen

 

 

 

Simo Häyhä, Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja, readme.fi

Mies paikallaan

Upea elämänkerta Simo Häyhästä

Tapio Saarelainen: Simo Häyhä, Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja, readme.fi kustannus 2018

Simo Häyhästä, Kollaan sankarista, on taidettu tehdä monia luonnehdintoja ja kerrottu lukuisia tarinoita. Jokainen muistaa Häyhän omalla tavallaan.

Häyhä osui maaliin yli 500 kertaa, siis varmoja kaatoja. Hän oli sota-aikaan mies, jota tarvittiin myös erikoistehtävissä. Jos jossakin oli kimurantti tilanne, vaikka haitallinen ja viekas vihollisen tarkka-ampuja, niin Häyhä haettiin paikalle. Simo valmisteli huolella niin ampumapaikan, strategian kuin aseensa.

Yleensä hän sääsi etäisyyden 150:een metriin, joka oli yleisin tarvittava etäisyys kohteeseen. Häyhällä oli tapana jäädyttää myös lumi ampumapaikan edestä, ettei lumen pöllähdys aseen lauetessa paljastanut häntä.

Simo oli vaatimaton mies. Ei pistänyt pahakseen sitäkään, että hänelle ei myönnetty mannerheimristiä. Hän tuumi, että teki parhaansa, sen mitä käskettiin, mahdollisimman hyvin. Oli vaikeitakin paikkoja ja hutejakin tuli, mutta yleensä ensimmäinen laukaus teki tehtävänsä. Kun Häyhältä kysyttiin, että mihin kohtaan hän tähtää, tuumi mies, että keskelle. Pää on vaikea kohde ja tulee ohilaukauksia.

Häyhä sai Kollaan ansiomerkin, joka oli hänelle ehkä tärkein kunnianosoitus. Kun tuli se räjähtävä luoti leukaan, joka katkaisi Häyhän sotataipaleen, häntä luultiin jo kuolleeksi ja laitettiin alimmaiseksi ruumispinoon. Joku kuitenkin huomasi tossun liikahtavan kasassa ja mestariampuja kaivettiin esille vaikeasti haavoittuneena. Hoitokin oli pitkällinen, mutta siviilissä Häyhä eli yli yhdeksänkymppiseksi, toivuttuaan sotavammastaan.

Kirja on ylivertainen häyhä-kartoitus. Nyt kun itsenäisyyspäivä jo vähitellen lähestyy, niin olisi varmaan takuuvarma lukukokemus myös nuorille aikuisille. Itse en malttanut laskea kirjaa käsistäni. Se on kunnianosoitus nuorille suomalaisille, jotka olivat parhaassa kunnossaan ja tekivät hommansa huolella.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Disney, Prinsessat, Kuun loisteessa, Ryhmä Hau, Hau Hau hauskaa, Sanoma Media Finland

Satuja pikkulasten mieleen

Prinsessoista ja koirasankareista

Disney, Prinsessat, Kuun loisteessa, Sanoma Media Finland 2018

Ryhmä Hau, Hau Hau hauskaa, Sanoma Media Finland 2018

Belle on vähitellen tottunut elelemään hirviön kanssa. Myös kippo ja ja rouva Pannu muista noidutuista puhumattakaan, viihdyttävät tyttöä. Kun on iltasadun aika, myös hirviö joutuu inspiroimaan sadun loppuhuipennusta. Yllätykseksi hirviö keksii niin hyvän ja kauniin lopun juttuun, että Belle todella ihastuu ikihyviksi.

Pocahontasin paras ystävä Nakoma on joutunut vaikeuksiin myrskyn keskelle. Ystävää ei jätetä, tuumii tyttö, ja lähtee vaarojen syliin etsimään Nakomaa.

Tähkäpää lähtee luontoon seikkailuelämää viettämään. Hän tarvitsee todella sen, koska on elänyt koko talven linnassa. Leirielämä kalastuksineen ja nuotioineen on virkistävää. Mutta onko lähistöllä vaarallisia karhuja?

Kuun loisteessa – kirjassa seikkailevat tutut prinsessahahmot kumppaneineen. Todella ihana kirja kaikkein pienimmille ja wau, mikä kuvitus. Erinomaisia iltasatukertomuksia.

Ryhmä hau taas tekee urotekoja entiseen tapaan. Lapsia varmaan miellyttävät koiraryhmän kekseliäät keinot selvitä voittajina vaikeistakin tilanteista.

Koirat ja kissat kilpailevat kung wuh – ja kisu jitsu taidoillaan. Mutta kilvassa on myös tuomareita, jotka rokottavat armotta vilpillisten keinojen käyttäjiä.

Vihreä avaruusolento alkaa dominoida Ryhmä Haun arkea. Mutta kun tutuiksi tullaan, niin loppuidylli on kohdallaan.

Erittäin luovasti toteutettuja kertomuksia kuvineen. Luulisin, että tällaiset satukirjat motivoivat lasta myös oman luovuuden käyttöön. Loppuidyllit ovat aina tärkeitä, kun pienistä lapsista on kysymys. Isompana ehkä voi sitten oppia kantapään kautta särmäisempää elämänoppia. Mutta sekin onnistuu, kun on saanut hyvät eväät mukaansa lapsuudesta.

Jouko Varonen

 

 

 

 

 

 

 

 

Johda tunteita, menesty työelämässä, Tammi kustannus 2018

Erinomainen johtamisopas

Empatiankyky on tärkeää

Camilla Tuominen: Johda tunteita, menesty työelämässä, Tammi kustannus 2018

Itselläni on kokemuksia koulunjohtajan ja vararehtorin toimista. Huomasin piankin, opettaja kun olin myös, että lapsiin ja työtovereihin on suhtauduttava linjalla luovuus, innovointi, tunteiden hyväksyminen, rakkauden osoittaminen.

Tämä mainio kirja ottaa heti esille muutamia tärkeitä asioita:

– Ihmismieli on kaunis, ihmeellinen ja uniikki. Se osaa parhaimmillaan kuulla hiljaisia signaaleja, sisuuntua, ylittää itsensä.

– Rauhallisessa mielessä asioilla on tilaa yhdistyä, jolloin ihminen mahdollisesti luo jotain täysin ainutlaatuista.

– Työpaikassa pitää voida olla oma itsensä.

– Työntekijän pitää voida paljastaa omat hullut ideansa.

Kirja on täynnä todella tuhtia tavaraa nykyjohtajille. Menneet ovat hiostamisen ja penkkipunnerruksen, henkisen ja fyysisenkin väkivallan käyttö. Työpaikalla pitää sallia epävarmuus jostakin asiasta ilman että leimataan ammattitaidottomaksi. Myös keskustelu ja työntekijän mielipiteiden arvostus kuuluu nykyajan hyvään työpaikkailmastoon.

Valitettavasti itselläni oli kokemuksia myös huonosta pomosta, joka käytti myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa alaisiaan kohtaan. Semmoinen johtaja ei nykyaikana saisi pitkään jatkaa työtään. Mutta minun pomoni vaiensi alaisten kritiikin tai avunpyynnöt turvautumalla paikkakunnan herramafiaan. Näytti siltä, että pomorinki kyllä suojeli toisiaan alaisten yrityksiltä saada yksi jäsenistä vastuuseen teoistaan.

Nykyään esim. opettajia, jotka ovat saaneet ammattiinsa maisterin arvoisen koulutuksen, piinataan joka vuosi uusilla opetussuunnitelmakokouksilla, palavereilla ja oheispuuhilla niin, että lapsi menee pesuveden mukana. Usein lapset saavat riehua keskenään luokkahuoneissa, kun opettajan on lähdettävä opetussuunnitelmapalaveriin. Jos opettaja on pidempään poissa, lapsia käy joskus vilkaisemassa ovelta naapuriluokan opettaja.

Kirja on hyvä, täynnä johtamistaidon helmiä. Puututaan myös tekoälyyn, jolla ei vielä ole toistaiseksi mahdollisuutta johtaa tunteita. Eksaktin tiedon käsittelyssä tekoäly toki toimii.

Kirjan ensimmäinen osa käsittelee tunteilla johtamista. Toisessa osassa annetaan vinkkejä tunteilla johtamisesta ja asiakaskohtaamisesta. Kolmas osa valottaa mihin suuntaan tunteilla johtaminen vie tilanteita nyky-yhteiskunnassa.

Annan kirjalle arvosanan excellent + jo siitäkin syystä, että nyky- yhteiskunnassa ja lähestymistavoissa johtajuuteen nähden on näköjään tapahtumassa todella myönteinen murros, josta tämä opaskin on mainio esimerkki.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Jari Tervo: Aamen, Otava 2018

Jari Tervon näkemyksiä ajastamme

Ideoita riittää ja mielikuvitusta

Jari Tervo: Aamen, Otava kustannus 2018

Muistin nyt rappunaapurini Leo Maanviljan lähteneen ulkoiluttamaan Reginaldia jo aikaa sitten. Hän oli eläkkeellä huoltomiehen virasta, mutta sydämeltään sivistynyt. En ollut vuosikymmeniin kuullut kenenkään ”bonjaavan” mitään ennenkuin hän puhui. Stidi-sanan kuolemaa hän murehti. Todisteena siitä hän piti sitä, että kun mainitsin asian jollekulle, tämä kysyi mitä stidi tarkoitti. Se oli kumoamaton argumentti.”

On se älykäs, luova ja sanavalmis mies tämä Jari Tervo. Hän kietaisee jutun vaikka apteekin ovenkahvasta niin kuin kotkalainen verbaalinero Juha Vainio aikanaan. Ja mikäpä siivittäisi ajatuksen lentoa paremmin kuin oman nykyaikamme päätön meno. On pakolaisasiaa, rikosromaanin efektejä, lasten hyväksikäyttöä, ministerien sekoilua, kerrostaloasumista, somehömppää, inkeriläisten kohtaloa, mamutusta, ruokajonoja, jne jne…

Tervo hyppii asiasta toiseen mielteidensä mukaan, asiasta toiseen niin kuin Kekkonen sisäjalan tyylillä, tai hullu harakka tinttien ruokintapaikalla. Siinä Tervo on hyvä, että hän kyllä tekee pikaisia ja verbaalisti edustavia luotauksia vaikka mistä. Siinä hän on huono, että väsyttää lukijan proosallaan, josta puuttuu jäntevyyttä ja selkeää juonta. Mutta se on hänen tyylinsä. Se sopi hyvin esim. televisioon ( mikäseoliseohjelma?), mutta romaanin lukija ei oikein käsitä, että mitä tässä pitäisi tehdä.

Onhan niitä tajunnanvirtaisiakin kertojia. Samuel Beckettkin suolsi niin vaikeaa tajunnanvirtaa nobelin saatuaan, että siitä ei ottanut selvää erkkikään. Mutta kas kun Samuelilla ja Jarilla on ne ansaitut keisarin uudet vaatteet, niin kukapa uskaltaisi muuta kuin ihailla ja kumarrella.

Mielikuvitusta ja luovuutta ei Tervolta puutu. Toivoisin häneltä myös uutta runokirjaa. Runothan ovat niin yksityisiä, että jokainen lukija ymmärtää ne oman henkilöhistoriansa mukaan. Eipä siis haittaa vaikka mielikuvitus lentää ja mukana on paradoksia ja analyysia ihan hengästykseen asti.

Jouko Varonen

 

 

 

Vapaaksi, Anne Karilahti, readme.fi kustannus

Mainio kirja elämänhallinnasta

Elämäntaidon valmentaja opettaa

Anne Karilahti, Vapaaksi, Luo itse oma elämäsi, readme.fi kustannus, 2018

Oma itsetuskilenuni alkoi vaa´an ja peilin edessä. Päätin pudottaa painoani, ja auttaa itseäni fyysisen ja psyykkisen terveyden tiellä. Pudotin 30 kiloa kahdessa vuodessa, normaalipainooni asti.  Samalla huomasin järjestyksen merkityksen elämässä, niin kodissa kuin mielen roskaläjien suhteen. Myös rahankäyttötottumukset muuttuivat säästölinjalle. Laitoin itseni tasapainoon silläkin osa-alueella, joskaan en ollut ajautunut rahavaikeuksiin aiemminkaan. Ystävistäkin osa jäi pois, koska huomasin heidät turhiksi.

Mutta asiaan. Karilahti on elämäntaidon opettaja ja näyttää tietävän paljon asioita, joista jokaisen elämänonnesta haaveilevan tulisi ottaa oppia.

– Sisäisten esteiden runsaus on useimmiten niin valtava, että saatat tyytyä kohtaloosi.

– Elämä on valintojen summa. Mitä laadukkaampia valintoja teet, sitä laadukkaampi lopputulos.

– Jotta löydät mielenrauhan ja saavutat unelmiesi elämän, sinun tulee luottaa itseesi.

– Kohteliaiden ihmisten seurassa on hyvä olla.

Lueskelinpa kirjaa ihan mieluusti ja oppiakseni. Tietysti mukana on myös mielenkiintoisia elämänhallintaan liittyviä kertomuksia:

Toimittaja huomasi, että tarvitsi jotain enemmän. Hänpä perusti työhyvinvointiyrityksen. Sosiaalinen Jaana oppi valikoimaan ne ihmiset, jotka olivat hänelle aidosti merkityksellisiä. Jaana oli pitkään yrittänyt pudottaa painoaan. Itkuksihan se meni, kun tuli takapakkia kerta toisensa jälkeen. Lopulta hän alkoi itseään kohtaan armolliseksi ja tuumi, että 80% ruuasta pitää olla terveellistä ja 20% vaikka herkkuja. Se keino tepsi.

– Elämän tarkoitus on olla onnellinen ja palvella sitä kautta muita.

Kirja on todella täynnä elämäntaidon helmiä. Se sopii luettavaksi vaikka valikoiden. Tärkeintä on, että tarttuu itseään niskasta kiinni ja kartoittaa fyysisen ja psyykkisen kuntonsa pyrkien parempaan. Siinä ohessa jäävät turhat ystävät pois ja tilalle tulee niitä, jotka ovat tärkeitä ja hyviä. Itselleni kävi ystävien suhteen juuri noin.

Upea kirja. Jokaisen pitäisi lukea sen ohjeita, ja tehdä elämästään, jos mahdollista,  elämisen arvoista.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Hyvä Sara!, Sara Hildénin kolme elämää, Gummerus kustannus 2018

Kuvitetta ja faktaa Sara Hildénistä

Tahtonaisen muotokuva

Anna Kortelainen: Hyvä Sara!, Gummerus kustannus 2018

Sotavuosien jälkeen Lempäälässä nähtiin nälkää. Pahimmillaan tilanne oli kesäkuussa ennen uutta satoa. Pitäjässä syötiin pettuleipää ja viljaan sekoitettiin jäkälää ja kaurankaunoja eli -kuoria. …Joulun alla 1918 Sara sai kirkonkylän kansakoulun päästötodistuksen käytyään koulua Lempäälässä yhteensä kuusi lukukautta. ”

Alkoholismin varjostama avioliitto on Suomessa ikivanha perinne. Taustalla saattoi olla ensimmäinen syvän rakastumisen kokemus. … Sara oli elänyt koko aikuisuutensa itsenäisen naisen vapaata elämää, vastannut itse elannostaan…Nyt kun hän viimein oli uskaltanut päästää jonkun elämäänsä, tämä joku olikin vastuuttomasti käyttäytyvä alkoholisti.”

Sara Hilden ( 1905-1993) oli tamperelainen liikenainen, jonka tuhkimotarina köyhistä oloista arvostetuksi taiteenkeräilijäksi ja mesenaatiksi on vertaansa vailla. Kun taiteenmyyjät huomasivat Saran ammattitaidon kävi huutokauppayleisön joukossa kohahdus Saran astuessa sisään.

Kortelaisen kirja on vähän ilmeetön luonnehdinta Hildénistä. Niinpä hän joutuu turvautumaan kuvitteeseen ja viime vuosisadan moneen kertaan kuultuihin Suomen historiallisiin vaiheisiin. Kirja on lukukokemuksenakin raskas, ellei tosi puuduttava.

Tavallinen tarina vuosisadan alun kurjuuksineen ja avioliittoineen sodan henkisesti runteleman miehen kanssa tuntuu tuttuakin tutummalta. Mutta Sara voitti vaikeudet ja selätti sodan tuomat perhetraumat.

Kirjahan on selvästi näyttävä monumentti suomaiselle naiselle, joka kulkee omia polkujaan. Toki siinä on virkistäviä anekdoottejakin nimeksi. Kirjan taitto on sekavahko ja näyttäisi siltä, että teoksesta puuttuu viimeistely. Pitääpä ottaa ohjelmaan Tampereella käydessä taas Sara Hildénin taidemuseo arvokkaine teoksineen. Juttuhan on niin, että jokainen taideteos ja sen ymmärtäminen ovat sidoksissa katsojan henkilöhistoriaan. Siispä niin monta tulkintaa kuin katsojaa. Kirja antoi mielestäni hieman ilottoman kuvan Hildénistä.

Jouko Varonen

( SARV:n jäsen)

 

 

 

Heikki Turunen, Nenkoset, WSOY kustannus 2018

Ortodoksien kärsimystie jatkuu

Päätösosa Turusen ortodoksitrilogialle

Heikki Turunen: Nenkoset, WSOY Kustannus, 2018

Heikki Turunen antaa ortodoksitrilogiassaan ymmärtää, että ortodoksien kärsimystie jatkuu Suomessa, samaan tapaan kuin sodan traumat kokeneiden isien henkinen perintö, sukupolvesta toiseen. Eikä se perintö ole kadehdittava. Se on viheliäinen perintö.

Eihän se Hekki ole yltänyt samoihin tuloksiin Simpauttajan kanssa milloinkaan, ei kirjallisesti eikä myynnillisesti. Mutta Turunen on sinnikäs Pohjois-Karjalaisen raivaajasukupolven ja uudelleenrakentajien monumenttitaiteilija. Turusen kirjalliset näytöt ovat nyt saaneet uuden kohteen. Turunen kuulemma kouluaikoina räkytti ortodokseja ryssiksi ja koki kirjailijana olevansa jotain velkaa heille.

Ortodoksityttö Manja on trilogian henkilögalleriassa Hovilan Antin kanssa kokoava voima, mitä tulee henkilöjännitteisiin. Rakkauttahan se on, mutta rakkautta koetellaan.

Pidän pohjois-karjalaisena Heikki Turusen tyylistä. Muistan Turusen näppäränä toimittajana sanomalehti Karjalan Maassa. Taisi Turusesta kuitenkin tulla yhden kirjan mies, mitä tulee megasuosioon. Mutta hänestä on tullut kulttihenkilö partoineen ja rehevine mielipiteineen. Sitä rehevyyttä on tässäkin Nenkoset-kirjassa, jota voisi myös mainita uuvuttavaksi lukukokemukseksi.

Turusen etuihin kuuluu myös luonnonkuvaus ja ihmiskuvaus. Myös räikeä rivous pilkistää Nenkosissa esille tuon tuostakin. Bordelliakin kuvataan melkoisen rasvaisin sanakääntein.

Turunen on saanut trilogiansa kunnialla loppuun ja sehän on tietysti kirjallinen kunnianosoitus ortodokseille, joista ei ole kaunokirjallisuutta liiemmälti julkaistu. Turusen käyrä näyttää kirjailijana kuitenkin laskevalta. Yhä enemmän hänen tekstissään on silkkoa seassa niin kuin vanha kansa sanoo.

Tykkään kuitenkin Turusesta sekä suorapuheisena persoonana että julkisuuden henkilönä. Nenkosia pitäisin vähän väkisin väännettynä koontina ortodoksitrilogian kahdelle ensimmäiselle ja paremmalle osalle.

Jouko Varonen

 

 

 

Joel Hallikainen, Elämäni tarina, Minerva kustannus 2018

Hallikaisen harmit ja hyvät mielet

Upea kirja kansansuosikista

Tomi Lindblom: Joel Hallikainen, elämäni tarina, Minerva kustannus 2018

Joel Hallikainen eli vaikean lapsuuden. Alkoholiin repsahtanut isäpuoli dominoi perhettä humalapäissään henkisellä ja fyysisellä väkivallalla – kunnes äiti lapsineen uskalsi lähteä tiehensä.

Rauha palasi Joelin elämään. Ei öiden kiduttavaa valvomista tai ahdistuksen varjostamaa oloa.

Joel oli lapsena rauhallinen pikkupoika, oikea ihannelapsi. Hänen kanssaan oli helppo tulla toimeen myös nuorukaisena ja aikuisena. Siinä hyväntuulisuudessa lienee ollut myös eräs tärkeä tekijä hänen laulajaimagonsa kannalta.

Alku on aina vaikeaa laulajalla, perustetaan bändejä, tehdään musiikkia, joskus haetaan julkisuutta lavalla riehumisen voimalla. Kohta tuli Joelin bändille kuitenkin joltistakin menestystä, ainakin paikallisella tasolla. Kun laulajan Kuurankukka-biisi räjäytti sitten pankin ( useita kultalevyjä, jopa multiplatinalevy) niin mies varasi paikkansa pysyvästi suomalaisten sydämistä.

Joskus voi vaikka yhden laulun maine riittää pysyvään suosioon. Katri Helenalla se taisi olla letkis,  Hallikaisella tämä jo mainittu Kuurankukka, Kari Tapiolla mm. Olen suomalainen, jne…

Tuli myös tuttuja, kuten Timo Koivusalo, jonka kanssa vedettiin laivakeikkoja ruotsinlaivoilla. Televisiokin pääsi kuvioihin. Mentiin niin pitkälle, että keikkoja oli vuoden jokaiselle päivälle. Piti olla helikopteri ja turvamies.

Mutta lieneekö tuttu juttu, kun keikkapaineissa astui kuvioihin myös kuningas alkoholi. Siihen piti hakea terapia-apua jossa kiveäkään ei jätetty kääntämättä. Tervehtymisessä auttoi myös perhe ja vaimo, joka on pysynyt mukana niin nosteissa kuin laskukausissa.

Hallikainen tekee runsaasti lauluja ja levytyksiä nykyisinkin ja esiintyy, mutta elämänhallinta on tullut kuvioihin mukaan. Muusikon ura on muuttunut profiililtaan vähemmän kylmän kaupalliseksi, paremminkin ihmisläheiseksi.

Minämuotoinen teksti on satuttavaa ja vaikeitakin kohtaloita kartoittavaa. Enpä voinut laskea kirjaa käsistäni ennenkuin olin jo loppusivuilla.

Mestarillinen teos mestarismiehestä.

Ja tietysti laitoin Kuurankukan soimaan kun olin kirjaan tutustunut.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Toivottavasti huomenna sataa, Mimmu Tihinen, Pieni Karhu kustannus 2018

Upea kirja erilaisuudesta

Kun Leo löysi ystävän

Mimmu Tihinen: Toivottavsti huomenna sataa, Pieni Karhu kustannus 2018

Mikä lienee noiden selkolukuisten kirjojen taika? Sillä on jotakin tekemistä runollisuuden kanssa, asioiden pelkistämisen, vaikuttavuuden.

Leolla on ongelma. Leo läksi vuokramökkiin maalle äidin kanssa. Leo on joutunut olemaan pitkään sairaalassa, tosi pitkään. Hänellä oli sydänvika ja hän joutui myös autokolariin. Pojalle tehtiin monia leikkauksia. Hän parani, mutta sopeutuminen tavallisten poikien elämään vie aikansa.

Äitikin on erilainen. Hän ei halunnut elää parisuhteessa miehen kanssa. Hän halusi mieheltä vain lapsen. Mies asuu Kanadassa. Tarpeeksi kaukana. Hän kyllä pitää yhteyttä. Lähetti Leolle kortinkin sairaalaan.

Leolla on tylsää maalla. Hänellä on myös kaksi salaisuutta. Hän ei osaa uida, eikä ajaa pyörällä. Eräänä päivänä maalaistyttö Ella tuo Leolle ja äidille tilattuja mansikoita. Hän ystävystyy Leon kanssa ja opettaa pojan ajamaan pyörällä. Leo on uudesta ystävästään innoissaan.

Äiti on vähän kireä. Hänellä on työpaineita mökilläkin. Hän on lisäksi ylihuolehtivainen. Mutta Leon ja Ellan ystävyys sulattaa myös äidin kireyden. Päätetään tulla jouluna uudelleen tähän vuokramökkiin. Sehän on Leolle mieleen. Hän näkisi taas Ellan.

Tosi koskettava kirja pojasta, joka ei ole samanlainen kuin muut. Sairaus on tehnyt hänestä pitkäaikaispotilaan ja sopeutuminen tavalliseen elämään vaatii aikansa. Kirja tarjoaa varmaan samaistumismahdollisuuden monelle, joka on kokenut samantapaista kuin Leo. Yksinäisiä lapsia on paljon nykyään.

Kavereita ei ole helppo saada jos on erilainen. Mahtava kirja. Suosittelen kaikille lapsille ja nuorille luettavaksi.

Sen helppolukuisuus on tietysti etu, mutta se ei merkitse sitä, että asia, josta kerrotaan on helppolukuinen ja pinnallinen. Rivien välitkin kun ovat täyttä asiaa.

Jouko Varonen