Kari Tapio, Ainut maailmassa, 44 laulua rakkaudesta, Valitut Palat Kustannus

Kari Tapion ihanat

Jos voit, tule luo ja muita hempeitä

Kari Tapio: Ainut maailmassa, 44 laulua rakkaudesta,

tupla CD, Valitut Palat 2019

Tanssi loppuun rakkauden, Etkö uskalla mua rakastaa, Sinun silmiesi tähden, Amado mio, Kenties, kenties, kenties, Jos minuutin saan ajastasi, Elämältä kaiken sain, Kuin taivaisiin, Sinut tulen aina muistamaan, jne…

Kari Tapion repertuaari on laaja. Suomen parhaaksi kantrilaulajaksi mainitulla artistilla on lauluissaan mukana myös uskonnollista eetosta ja isänmaallisuuden tuntoja, puhumattakaan tanssittavista rakkausbiiseistä.

Tämä levy kahden cd:n kooste kääntää katseen myös laulajan vähemmän tunnettuun puoleen. Jokaisella laulajalla kun on tuotantoa, joka jää vähän varjoon, vaikka Tapion jokainen laulu oli varmaan melkoisen odotettu hitti, varsinkin ikääntyneempänä.

Tuli istuttua laulajan konsertissa, kun hän viritteli jouluteemaan ja kirkkoon sopivaa materiaalia. Hyvin mies selviytyi urakastaan, vaikka joskus piti antaa vuoro orkesterille, joka tempaisi railakkaan joulupotpurin. Lätiessä tuli vielä tavaramerkki, ”lippaan” vedetty käsi ja lausahdus ”Kari kiittää”. Enpä tiennyt, että kiitos jäi viimeiseksi lajiaan, ainakin itselleni osoitetuista.

Kuuntelin 44-laulun kokoelmaa mielenkiinnolla ja ajattelin, että tosi upeaa materiaalia on kerätty kuultavaksi. Kaikkia biisejä en muistanut edes kuulleeni, vaikka hyllyssäni jököttää toistakymmentä Tapion albumia ja toinen mokoma kokoomalevyjä.

Kun Tapio veti kirkossa osuutensa melkoisella arvokkuudella, muistui mieleen myös kirkkokonserteissaan vitsaileva Eikka Grön. Karilla olisi varmaan anekdootteja riittänyt, mutta hän luotti karismaattiseen laulunlahjaansa. Niinpä kerrankin, kun Tapio oli keikalla Tohmajärvellä, jossakin susirajalla ja paikkakunnan oma orkesteri viritteli taustoja, tuli artisti maininneeksi basistille, että fuskua on sun soitossa. Johon basisti, että kun mie sitasin aamulla basson katkenneen kielen solmuun, niin pahalaisen solmu ei oikein pidä.

Että mitä. Näitä rakkauslauluja kansa janoaa, sillä suomalaisen paras lääke jokaiseen vaivaan on läheisyyden lämpö. Rakkaudesta kun kuulemma se entinen hevonenkin hirnui.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen.

 

 

 

 

 

 

 

Sampo Kaulanen, Suomen sympaattisin kauppias, WSOY 2019

Nerohan se Sampo on

Viidakon keskeltä julkisuuteen

Riku Siivonen: Sampo Kaulanen: Suomen (hulluin) sympaattisin kauppias, WSOY 2019

Kaulanen ponnahti kansan tietoisuuteen jostakin television viidakkojutusta, jossa paras sai 30 000 €. Niissä sitä juonitellaan ja saadaan toiset henkilökohtaisen ratkaisun partaalle, mutta Sampo selvisi voittajana, vaikka hänelläkin oli jo humeetti tiukoilla Kalle Päätaloa lainatakseni.

Kirja on lukijaystävällinen ja lukujen alussa annetaan selonteko niiden sisällöstä. Niinpä käsitellyiksi tulee myös Sampon innovatiivinen luonne, joka keksii varsinkin luontoa suojelevia ratkaisuja kauppahallissa, joka on niitä Suomen kärkipään mahtimyymälöitä. Samoja kikkoja, mm. Sampon ja Vaimonsa yhteisestä tv-sarjasta on käyttänyt myös Vesa Keskinen Tuurin kesäapulaisten kanssa.

Heittäytymistä tarvitaan nykyisessä yhteiskunnassa, varsinkin jos aikoo yrittäjäksi. Sampoa nimitellään luonteenlaatunsa vuoksi adhd – tapaukseksi, mutta semmoisiahan ne kaikki nerot ja kansan rakastamat persoonat yleensä ovat. Kaulanen onkin sitä positiivisessa mielessä. Hän osaa kyllä pitää kauppabisnekset tiukasti hallussaan. Joskus humeetin ollessa heikoimmillaan, mies tekee hullujakin kauppoja ihan päähänpistosta, mutta yleensä kauppa käy ja ihmiset rakastavat omaa kylähulluaan, tai koko Suomen kansa rakastaa.

Että mitä. Kiva kirja kivasta miehestä. Tuommoisen jätkän kanssa olisi kiva rupatella, mutta saattaa olla että mies olisi varsin kysytty ja kriitikonrenttu jäisi ölön osalle jopa nimmaripyyntöineenkin.

Luin kirjaa mielenkiinnolla. Totesin tietysti, että se on vähän toistoinen ja tilkkeenä on käytetty paljon Sampon verbaalia nokkeluutta tuolta facen ja blogin puolelta.

Mieshän on painonsa arvoinen kultaa pohjoisen turismille sun muulle julkisuudelle ja turismihakuisuudelle. Jospa vaikka vielä joskus…tai mene ja tiedä…jään odottamaan tilaisuutta vaikka ihmekaupassa vierailuun.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Tähtien Joulu, Valitut Palat Kustannus 2019

Silkkaa kultaa

Seimen lapsesta Lapin mummoon

Tähtien joulu, Valitut Palat Kustannus, 2019

Laitoin saunan lämpiämään. Kävin päiväpeiton päälle pitkäkseen ja aloin kuunnella Tähtien Joulun antia. Ja sieltähän sitä tuli.

Ihania ja selkeitä sointukulkuja, virheettömiä ja herkkiä tulkintoja. Ykköslevylle mahtui ainoastaan parhaita joulun klassikkoja joissa oli usein uskonnollinen eetos, joka kulki jouluisen rakkauden, seimen lapsen ja auvoisen yhteiselon merkeissä.

Niin tarkkaan aistin sointukulkuja, että jopa nimesin soinnut vajavaisella kitaristin taidollani. Laulujen sanojen ja sävelten variointi oli pieteetillä tehtyä ja luonnollista.

Mukana olivat mm. Juha Tapio, Waltteri Torikka, Diandra, Jarkko Ahola ja Suvi Teräsniska. Heidän persoonalliseen ilmaisuunsa ei kyllästy tämmöinen jääräkään, etenkin kun kyseessa ovat kultaiset klassikkosävelmät vuosien takaa.

Kakkoslevyllä loistaa mm. Suvi Teräsniska joululaulullaan Hei mummo, joka on pikkuhiljaa nousemassa joululaulujen uustuotannon huipulle raikkaana ja nostalgisena. Tykkäsin myös Torikan ja Kaija Koon oivaltavasta Ei mitään hätää – sävelmästä.

Teräsniska virittää kaiken kukkuraksi sen ”lumiukkolaulun” Walking In The Air, suomenkielellä tietysti.

Upea levy. Taas saunan kivet hohtivat kuumuttaan, kun viimein kömmin lauteille. Itse olen tehnyt metalli- ja nailonkieliseni, sekä capon kanssa monta  MP3 – levyä, joten joululaulaulut sujuvat kyllä vaikka yöllä herätettynä.

Mutta nämä tulkinnat ja oivaltavat, selkeät, luovasti sovitetut laulut saivat ajattelemaan, että jos sentään tyytyisin tekemään levyjäni vain lähisuvulle ja ystäville.

Siirsin kauniin ja uskomattoman lämmintä joulumieltä välittävän levyn paalupaikelle levyhyllyyni. Sieltä nappaan sen, kun tarvitsen jouluista hiljentymishetkeä.

Kyllä uudempienkin viritysten joukossa oli potentiaalisia sävelmiä, joskin stereotypioiden ja kliseiden vaara vaanii aina uusien joululaulujen sanoittajia ja sävelkulkujen laatijia.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Raja Oranen,Manu, Otava 2019

Otsakiehkuramies Orasen käsittelyssä

Fiktiota ja puolifaktaa Koivistosta

Raija Oranen: Manu, Otava 2019

Oranen, vankka lukuromaanien punoja, on tainnut ottaa liian kovan palan romantisoitavaksi. Näin ajattelin, kun aloin lukea Manu-kirjaa.

No jos ei jäyhästä Manusta irtoa salaisia romantiikka-aineksia niin kyllä hän kirjassa elää ja hengittää, toden totta. Käsitellyiksi tulevat Herra Presidentin aivoitukset aina uskonlahkoihin hurahtavasti isästä vaikeasti tavoitettavaan Gorbaan – ja tietysti Tellervoon.

On todella hienoa, että historiallisiin tapahtumiin pureudutaan lukijaystävällisen fiktion keinoin ja vieläpä valtakunnan ykkösnimiin kuuluvan Raija Orasen toimesta. Kirjahan on ihan namipala Orasen proosan ystäville ja tietysti monelle muullekin. Oletettavasti tämä kattaus saa visat vinkumaan kirjakaupoissa. Varsinkin kun kirjassa käytetään reilusti henkilöiden omia nimiä ja mukavasti dialogia.

Tellervo vetää syrjään verhon, aamuauringon raju paiste syöksyy sisään, elämme valon väristä päätellen kevättä enkä minä ole enää presidentti, eikä ole myöskään Gorbatsov.

– Taisin nähdä unta.

– No niin taisit, Tellervo hymähtää mutta katsoo minua ilmeisen epäluuloisena ja varuillaan.

– Kyllä mää ihan täyspäinen silti olen, minä vakuutan hänen poistuvalle selälleen.”…

Kyllä Oranen on saanut poliittiset faktat kohdalleen. Sepä se kiinnostaa lukijaa, joka hakee taitavasta poliitikosta myös ihmistä ja vaikka aviomiestä ja perheenisää. Suuria romanttisia seikkailuja ja syrjähyppyjä saa etsiä vaikka luupin kanssa, mutta mitäs se suora kaukopartiomies kepeiden naisten kanssa rehveltämään.

Toista se oli Kekkosen aikaan.

Mainio kirja Oraselta ja kriitikon rentulla meni päiväunet nukuttaviksi, kun oras-sessio kesti ihan marraskuisen päivän valkenemiseen asti.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Erämaailma 2019-2020, Otava Kustannus 2019

Näätäjahdista bonusmetsoon

Lukemista erähenkisille

Erämaailma 2019-2020, toim. Minna Klapuri, Karisto Kustannus 2019

Ralf Henrikssonin rento kielenkäyttö saa lukijan iloiselle mielelle tarinassa Bonusmetso. Kaverukset läksivät lintujahtiin, mutta niin vain kävi, että pöytään iskettiin myös tuore jänispaisti metson lisäksi.

Matti Kettunen perehdyttää uistinharvinaisuuksiin ja keräilyaarteisiin. Aluksi uistimia tekivät maasepät, myöhemmin kulta- ja hopeasepät, myös Viipurissa oli taitavia uistinseppiä. Suomalaisen lohimiehen, Reijo Lievosen vaaput ovat keräilykappaleita ja painonsa arvoisia kultaa.

Jorma Koski pistää nostalgisen jutun koulupojasta joka haaveilee riekoista ja metsämiehen puuhista. Puhutaan myös siitä miten isä ja äiti suhtautuvat näihin haaveisiin. Kosken katsaus ulottuu vaahtosammuttimen kokoisesta aikuisikään ja haaveiden toteutumiseen.

Juttukokoelmassa on mukana myös kaksi naiskirjoittajaa. Niinpä Merja Kujala kertoilee siitä, miten näätä pistelee karkuun saaliinhimoista mehtuuparia. Puhutaan myös parisuhdekuvioista erästäjien tiimoilta. Ja se näätä – se luikkii tiehensä. Myös Annika Suvivuon jutussa päädytään puhdistamaan muikkuja yhdessä, kun sen Timon kädenpuristus oli niin jämäkkä ja viipyvä.

Että mitä. A.E. Järvisen ajoista on erästely muuttunut yhä enemmän luonnosta nauttimiseksi. Ukkometson ampuminenkin taitaa olla kohta paremmin nolo juttu, kuin miehuuden osoitus. Kas, kun meidän ihmisressukoiden olisi annettava eläinten olla rauhassa lisääntymässä. Ihminen on semmoinen rikkakasvi evoluutiossa, joka tekee kaikkien oleskelun maapallolla uhanalaiseksi.

Kivoja juttuja, joskin välillä arvelin lukevani jotakin sinkkunaisten lääkärisarjaa, etenkin kun  mieskirjoittajien edellytykset viittaisivat enemmän kokopäiväisen lessukka – koti-isän tai ukkokodin hoiturien puheliaan lempparipapan ammattiin, kuin konsanaan veriseen karhunkaatoon.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Mitä Missä Milloin 2020, Otava Kustannus 2019

Mörkö-Markosta brexit-ikiliikkujaan

Mennyt vuosi kovissa kansissa

Mitä Missä Milloin 2020, Otava Kustannus 2019

Anoppi-ruustinnalla oli tapana laittaa minulle jouluksi MMM – kirja siitäkin huolimatta, että olin sen jo itse hankkinut. En ole tullut kysyneeksi mikä rankkaus niillä olisi nykyään, mutta on niitä monta lundiahyllyllistä muistona topakasta naisesta joka huolsi kymmenen lastaan ja silitti papin paidat tuosta noin, suit sait.

No sepä siitä. Mitä Missä Milloin on kyllä tosi kiinnostava kertaus menneen vuoden tapahtumiin. Joskus odottaisi vähän särmäisempää lähestymistapaa, mutta siitä pitänevät huolen poliitikot elämänkerta- /vaalikirjoissaan, joissa Kekkosen vilahdukselta nähnyt nousukas virittelee kirjansa teeman Urkki-paljastuskirjaksi.

Kuolleiden kavalkadissa on monta todella koskettavaa edesmennyttä. Arto Paasilinna, joka sanoi viihtyvänsä vanhainkodin ukkoringissä kupsahti oletettavasti onnellisena miehenä. Vara-manu, karismaattinen Ismo Kallio läksi myös.

Haikeita ajatuksia tulee. Mutta niin se on, kultainen kaupunki, tai pehmyt pimeys odottaa meitä jokaista, elämänkatsomuksesta riippuen.

Kirjassa spekuloidaan tietysti ilmastonmuutosta, jonka on jo kymmeniä vuosia sanottu vievän maapallon pieneksi mustaksi aukoksi. Ohut saviiru vain jää taivaalle ja that´s it.

Mutta ollaan iloisia, tehdään muita iloisiksi ja eletään päivä kerrallaan. Ruotsalainen koulutyttö arveli lyödä kertanyyhkäisyllä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: hoidella maailman ilmastoasiat kuntoon ja kahmia nobelpalkintopotin katsomalla vinoon itseään Trumppia.

No, mitä minä nyt. Hyvä kirja tämän täytyy olla, kun stimuloi kriitikonrentun päättymättömään tajunnanvirtaan. Kuvitus ja taitto on muuttunut selkeämmäksi. Samalla tietysti pidentyneet jutut joskus haukottavat. Mutta kas, kun alat lukemaan niitä, huomaat kellon käyvän jo aamuneljää. Ihan huomaamatta hujahti aika moisen vuoden parissa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Mieto, Karisto Kustannus, 2019

Täältä tuloo Jussi

Anekdootteja ja kartoitusta hiihtäjän taipaleelta

Hellevi Pouta: Mieto, Karisto Kustannus, 2019

Oli pojanpojan pronssimitali lähellä, sanoi Iisakki Mieto kurikkalaisessa vanhainkodissa, kun Juha oli tullut maaliin Sapporon olympialaisissa 1972 ja hävinnyt 15 kilometrin hiihdossa pronssimitalin kuudella sadasosasekunnilla. Sitten isoisä ummisti silmänsä ja kuoli. ”…

Anekdootteja pursuilee Miedon suusta aitoon pohojalaaseen tapaan. Ja sekös stimuloi kirjan lukijaa koukuttumaan moisesta herkkuhetkestä. Olihan Mieto oman aikani sankari. Putsasi palkintopöytää milloin mistäkin ja taisihan se olympialainen kulta tulla viestissä henkilökohtaisten arvokisamenestysten lisäksi. Norjalaisten keskuudessa hän oli legenda ja vähän myyttinenkin henkilö kaksimetrisessä komeudessaan.

Että mitä. Kirja vaikuttaa ihan kivalta kirjalliselta monumentilta sankarihiihtäjästämme. Joskus tapasin hänet joillakin messuilla esittelykeikalla ja pari sanaa vaihdoin. Ihmisrinki oli tietysti ympärillä ja nuorilla nimmarilehtiöt kynineen käsissä.

Kirja kertaa suomalaisten muistamat ilonhetket televisioruutujen ääressä. Jos nykäsmatti oli vähän raikulipojan maineessa niin Jussi oli säästeliäisyyteen asti saita pohjalaanen ja vältti visusti paheita. Dopingepäilyjäkään ei saatu aikaiseksi, kun hänen aikansa hiihtäjät luottivat paremmin mustikkakeittoon jota riitti rinnuksillekin.

Suksifirmat tietysti kilpailivat huippuhiihtäjän sponsorin paikasta ja monia muitakin liikkui menestyvän hiihtäjän vanavedessä rahatukut kourassa. Kansanedustajan pesti kesti neljä vuotta.

Taattu joululahjakirja ilman muuta, vaikka särmää olisi odottanut enemmän. Sitä Jussi ainakin kritisoi, ettei menestyneitä hiihtäjiä käytetä enemmän apuna nuorten kykyjen valmennuksessa.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä

Mielensäpahoittajan vinkeitä tarinoita

Taas se Kyrö pisti jäykän

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä, WSOY 2019

Minä joogaan, meditoin ja käyn piirtämässä zen-ympyröitä. Yritän hallita vihaa, mutta mantrat eivät auttaneet, kun eläkeläinen länkytti taukoamatta”…

Sitä ollaan Escortinostoreissulla, surkutellaan urahakuisia jääkiekkopoikia, räpsäistään mielipide kannabiksesta ja muista aineista, joilla maan matonen nousee taivaallisiin sfääreihin, katsellaan valokuvia, niitä kunnon mustavalkeita, lohkaistaan pyjamapaitaisista mustavöisistä painijoista, uhrataan sananen ihmissuhdeanalyysille, ylistellään oman naisenpuolen suloja, naureksitaan nykyajan pikaliitoisille, jne…

On Taas Kyröllä sana hallussaan. Ihan tuota kirjallisuudesta tuttua ”juutaskäkriäistä”, ”kätkäläistä” ja ” havukka-ahon miestä”, lukee mielikseen.Itse ostin kettuhatun. Oikein roikottivat hännästä liikkeessä ja kysyivät, että mikäs saisi olla väri. Satosella korjasivat vielä entisen supikoirahatun pilkkireissukuntoon. Ihmiset mainitsevat minua keskitalvella mielensäpahoittajaksi

No, mutta asiaan. Kyrö on ehtymätön huumoriveikko ja telkussakin yksi parhaista. Enemmän tykkään siitä vasemmanpuoleisesta, joka mainitsi, että aviomies on kuin sylikoira. Sen pitää olla sisäsiisti ja käyttäytyä kunnolla ja jos homma ei toimi sen voi pistää vaikka piikille. Tämmösen kun ottaa vertauskuvaksi, niin Tuomas on ihan pliisu menneiden muistelija.

Kaikkea hyvää joviaalille huumorimiehelle Tuomas Kyrölle. Huumoria ja ilon tuottamista elämässä tarvitaan. Nykyaika on liian hektistä, ja hommat pääsevät varsinkin herraportaassa pahasti eskaloitumaan. Mielensäpahoittajan vinkit ovat kullanarvoisia tässä menossa. Sanoisin, että jos kiireinen nykymenestyjä jättäisi pinosta kymmenen asiaa hautumaan ja keskittyisi yhdeksi päiväksi läheisyyden lämmön antamiseen perheväelle, niin jopa olisi mielensäpahoittajan ohjetta kerrakseen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus, Otava 2019

Anna-Leena Härkösen seksimietteitä

Kenraaliharjoitus on vapauttava kirja

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus, Otava Kustannus 2019

Aikoja on vierähtänyt, jolloin ahmin nuoren Anna-Leenan Häräntappoasetta kuin hullu puuroa. Sen jälkeen kirjailijalta on tullut harvakseen luettavaa, joskus kolumneista koottuja teoksia, joskus enemmän mietittyjä vakavuuksia. Nyt on vuorossa tärkeä romaani, joka mm. vapauttaa naisia, sekä tietysti miehiä rennonpiin seksi- ja parisuhdekäsityksiin. Puhetta on myös suvun mustista salaisuuksista ja niiden varjelusta vaikka henkensä uhalla.

Jos on kirjailijan alkuvoima kärsinut kepeistä aikakauslehtikirjoitteluista, niin vielä on jäljellä räväkkää ja joskus humoristista, kuvia kaatavaa Anna-Leenaa. Siitä kohderyhmä, joka on laittanut kirjailijan syvälle sydämeensä, innostuu kerta toisensa jälkeen. Oletettavasti visat vinkuvat nytkin kirjakaupan joulumyynnissä.

Että mitä. Ihmisanalyysiakin Härköseltä löytyy ja nykymenon kritisointia. Hän kietaisee myös stereotypioita esille ihan tuosta noin, takuuvarmalla mielensäpahoittaja-maneerilla.

…Karo on hurahtaja. Homeopatia jäi aikaa sitten. Nyt on karppausvaihe. Kohta hän varmaan kääntyy karppaajasta vegaaniksi. Ei ideologisista syistä, vaan siksi että se on muotia. Hän on huijareitten tyypillistä kohderyhmää. ”…

Härköstä olen lukenut aina mieluusti. Hän on terve ajattelija nykyisessä keisarin uusia vaatteita suosivassa ajassamme, jossa haikaillaan kaiken sellaisen perään, jolla voi kehaista ystäville, että miepä se olen nyt ajan hermolla tässä ja tässä…

Totuus ennenkaikkea, myös nykyajan kimuranteiksi muodostuneissa seksisuhteissa. Kirjan teema liikkuu kyllä selkeästi myös lukijaystävällisissä asioissa, kuten usein etelän aurinkorannoilla ja vapautuvissa ihmissuhde-erikoisuuksissa.

Lienee elämänilon tuottaminen kaikkein tärkeintä, jos vaikka kuuluu seksuaalisiin vähemmistöihin. Siitä on pidettävä kiinni, ettei pääse turhautumaan ja hunningolle.

Jouko Varonen

SARV:n kriitikko

 

 

 

 

Arto Paasilinna: Laki vaatii vainajia, WSOY Kustannus 2019

Arto täräyttää pilven reunalta

Rivollit kuumana ja miehet hutikassa

Arto Paasilinna: Laki vaatii vainajia, WSOY 2019

Sehän on ilmiselvää, että villissä lännessä huidellaan viinapäissään miestä ketoon ja seriffi luottaa enemmän viskiin ja rivolliin kuin lakiteksteihin. Niinhän se on nykyisinkin. Usein lainvartijat lipsahtavat ns. harmaalle alueelle ihan huomaamattaan.

Nuoren Arton kassakaapista löytyi siis tarkoin varjeltu lahja lukijoille, joita on pilvin pimein, miljoonia ja miljoonia. Siispä nyt on aika korkata kuohari veijarin kunniaksi ja pienessä hiprakassa hihitellä nuoren Arton napakalle ja ironiselle kielenkäytölle. Eipä tule suru puseroon.

Sheriffi suunnitteli morsiamensa kanssa häitä. He tahtoivat mennä mahdollisimman nopeasti naimisiin, jotta pääsisivät oikein kunnolla nauttimaan toisistaan. Anoppi lupasi, että hän järjestää kaikki käytännölliset valmistelut, joten nuorille jäisi vain pilvilinnojen rakentelu huolekseen.”….

Rajussa vedossa on 16-vuotias tuleva megakirjailija ollut. Eikä edes uskaltanut tarjota siistiä käsikirjoitustaan kustantajille. Konstikos siinä oli södikan porukalla laittaa teksti digitointiin ja tietysti vähän säätää, jos ilkikurinen poikaressu on joskus hivenen horjahtanut verbaaleissa viidakoissaan.

Onhan kirjassa analyysia ja yhteiskuntakritiikkiä, totta kai. Paasilinna-veijari tekee sen vain omalla tavallaan. Jo itse sheriffi harmaine puuhineen, on todella napakka isku monen lainvartijan ja päättäjän vyön alle.

Naisen kataluuskin tulee käsiteltyä. Humoristin vinkkelistä ikuinen rakkaus on vain klisee. Raha se naista kutittelee enemmän kuin konsanaan sulhonrääpäleet. Ukkometson laki pätee maallisessa elämässä; koppelot kyttäilevät sivummalla ja katsovat kun urhot telovat toisiaan. Nappaavat sitten kusetettavakseen sen kiiltäväkylkisen homenokan joka on telonut muut. Pitäähän ne hyvät perintötekijät säilyttää.

Mitä minä, kriitikon rääpäle, Arton aarteita luokittelemaan. Täyttä timanttia koko mies aina vaahtosammuttimen kokoisesta hoitokodin juonikkaaseen ukkorinkiin asti.

Jouko Varonen

SARV:n kriitikko