Vennamo, mies ja hänen puolueensa, Art house – kustannus

Vennamon matkassa

Periaatteen mies

Aarni Virtanen: Vennamo, Mies ja hänen puolueensa, Art House 2018

Veikko Vennomosta tulee heti mieleeni muutamia muistumia: Äidin kanssa maamiesseuran talolla kuuntelemassa Veikko Vennamon tulista puhetta ja rapulla seisomassa muuan pahoinvoiva mies jakamassa mainoksia. Äiti tuumi, että mikähän tuostakin pojasta tulee. No, hänestä tuli ministeri, Urpo Leppänen.

Vennamon puhetta kuuntelemassa, Joensuun urheilutalolla, nuorena opiskelijana. Ihmettelin miehen uhoa puhujanpöntössä ja toden totta luulin että hän ei pysy puhujanpöntössä ollenkaan.

Matkalla Iisalmesta Kuopioon poikkeamassa Alapitkän ortodoksiseen tsasounaan. Tasasounan lähelle oli pystytetty muistolaatta ja siinä oli reliefissä kuva Veikko Vennamosta, karjalaisten evakkojen asuttajasta. Ihan piti napata kuva muistomerkistä.

Mutta asiaan. Tämä positiivisesti asennoituva, poliittinen elämänkerta Veikka Vennamosta antaa oivaltaa, että hän ei suinkaan kasvanut rötösherrojen vastujaksi porvariskodissaan, vaan sai vanhemmiltaan satikutia, kun liittyi vappukulkueeseen ja huuteli vasemmistolaisia iskulauseita ilman ärrää.

Kirja on hyvä. Kun sen otin iltalukemiseksi, kävi taas ”vanhat”, eli jouduin koukkuun. Vennamo oli aluksi keskustapuolueen jäsen, mutta perusti sitten Pientalonpoikien puolueen ja sai vaaleissa puolueelleen todellisen ”jytkyn” kuten Pientalonpoikien jäljissä kulkevan Soinin Perussuomalaiset myöhemmin ja tietysti SMP ( Suomen Maaseudun Puolue) sitä ennen. Kirja kertoo Vennamon arvomaailmasta, jossa oli enemmän kuin ripaus populismiakin. Mutta milläpä puolueella ei olisi, varsinkin ennen vaaleja.

Hyvä kirja, joka perehdyttää Suomen politiikkaan Vennamon näkökulmasta. Suurimmaksi uroteoksi taisi Veikon ”tilillä” jäädä karjalaisten evakkojen asutustoiminta ja tilojen lohkominen heille suurtilallisilta. Asutettavia kun oli peräti n. 420 000 ja homma hoidettiin mallikkaasti.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Kurjet palaavat vielä, Johanna Hasu

Kaunis ja koskettava kirja

Suru on tunteista suurin

Johanna Hasu: Kurjet palaavat vielä, runoja, Reuna-kustannus 2018

Hasun runoja lukiessani tunsin kipua kurkunpäässä ja aistin jotakin tuttua, kyynel pyrki silmänurkkaan. Muistuivat mieleen erot ja menetykset, hiljaisen joukon kanssa seisomiset haudan ääressä, takeltelevan muistopuheen esittämiset saarnastuolista.

Hasun runot ovat kauniita ja koskettavia, joskin myös viiltävää surua välittäviä. Mutta jostakin kuuluu linnunlaulun säe, jostakin pilkahtaa auringonsäde, mutta vain muuttuakseen taas syysmyrskyksi. Viimein ihminen vapautuu laululle ja unohdukselle, joka ei koskaan ole lopullista, muuttuu vain rakkaiksi tai kipeiksi muistoiksi.

Hasun runokielen tehot tulevat usein taidolla käytetystä toistosta, joskus myös hivenen kliseisistä kielikuvista, joita on käytetty harkiten.

Pidin runoista ja luin ne useaan kertaan. Kirja on todellinen terapiakirja” sille, joka on kohdannut rakkaan ihmisen menetyksen. Ensin on vuorossa tarttuminen detaljeihin, joita voi löytyä läheisen jäämistöstä. Sitten tulee kiukku ja halu tuhota mennyt, antautua vihalle ja sille tunteelle, että hän antoi periksi liian aikaisin, ehkä juuri minun vuokseni.

Tällaisen kirjan kun saa käteensa, tuntee yhteenkuuluvuutta runojen tekijään. Kun itsekin on kokenut läheisten poismenon, voi tuntea samat tunteet uudelleen, saman katkeruuden, samat vähittäiset valonsäteet, laulun puhkeamiseen huulilta kuin varkain.

Eräänä aamuna sain lauluni takaisin

siinä se istui

keittiön pöydällä

kysyi, sopisiko tulla”…

Jouko Varonen

 

 

 

 

Louhen liitto, Mervi Heikkilä

Upea nuortenkirja

Noitamytologiaa ja nykyaikaa

Mervi Heikkilä: Louhen liitto, Haamu-kustannus

Kaksi innostunutta luontokuvaajaa, tyttö ja poika, ovat tämän tarinan keskiössä. Toki on noitia ja yliluonnollisia ilmiöitä, vanhoja taikoja ja noitaperinnettä.

Vietin intensiivihetken kirjan parissa, joka venyi useammaksi tunniksi, kunnes olin saanut luetuksi joka sanan tästä lukijaa koukuttavasta ja upeasta tarinasta. Nuortenkirjaksi tämä kai luokitellaan, mutta esim. vanhan noitaperinteen kuvajaiset ja taiat kyllä kiinnostavat varmaan iäkkäämpääkin.

Juttuhan menee niin että luontokuvaajat, jotka ovat lukion aloittamisiässä viettävät yön piilokojussa. Mistään rakkaudesta ei ”tietenkään” ole kyse vaan ystävyydestä. Mutta jokin outo tunne kutkuttelee mielessä, varsinkin aamulla, kun karhu tulee näkyviin ja kaverukset raksuttelevat kuvia siitä soitimella olevan metsokukon ja koppeloitten lisäksi. Näyttää siltä että tyttö osaa lukea eläinten ajatuksia ja lähettää ajatuksen voimin näille viestejä, joihin luontokappaleet myös reagoivat. Etenkin karhut ovat tytön ”henkiystäviä”.

Varsinainen noitafiktio alkaa siitä, kun tytön äiti tunnustaa, että tytär onkin ottolapsi. Äiti vie tytön oikean äidin luo pariksi viikoksi. Pian tyttö saa huomata, että oikea äiti ja isä ovat ”wanhan liiton” noitia ja tyttökin on perinyt noitageenajä.  Meno on sen mukaista aina kauhuskenaarioihin asti.

No, hyvä nuortenkirja päättyy loppuidylliin ja niin tämäkin, joskin todellisuus ja noituus tuntuvat vaihtelevan merkillisesti tarinan aikana. Paha saa palkkansa ja noitien ”pomo” Louhi pistää pahikset järjestykseen.

Todella mainio kirja. En ole paljon perustanut fantasiakirjallisuudesta, mutta tämä teos imaisi minut mukaansa täydellisesti. Noitien nimistössä on käytetty apuna todellisuuden henkilöidenkin nimiä, jotka ovat olleet vanhoja, menneinä vuosisatoina noitina poltettuja ihmisiä. Mukaan mahtuu paljon hauskojakin taikoja ja huumorimieltä.

Jouko Varonen

 

 

Urheilu, Vesiurheilu, Lector-kustannus

Johdatus vesiurheilulajeihin

Jatkoa Urheilu-sarjaan

Terhi-Anna Tuukkanen, Tuula Nuikka, Aivo Blum: Urheilu, Vesiurheilu, Lector-kustannus

Itselleni vesiurheilu-käsite tuo heti tuoreeltaan mieleen polskimisen uimarannalla ja hallissa. Usein opettaja tuli kosketuksiin myös vakavasti otettavien uimareiden kanssa, kun vei lapset halliin kokemaan uimisen ja uimahyppyjen iloa. Valvojan piti tietysti katsoa ja kommentoida jokainen sukellus ja aloittelijan uimasuoritukset. Asiantuntijat sanovat, että jo vauva-iässä olisi aloitetta valmentautuminen vesielementtiin. Jos lapsi uskaltaa laittaa kasvot veteen, on rohkaiseva ensikosketus saatu.

Mutta kirjaan. Sen taitto on huolellisesti laadittu. Joka lajista aina melonnasta lainelautailuun ja uimahypyistä purjehdukseen on laadittu tietoisku. Niinpä kirjaa voisi toisaalta nimittään vesiurheilun ABC-kirjaksi.

Kirja käsittelee kunkin lajin yleispiirteet runsaan ja asiantuntevan kuvituksen ryydittämänä. Lisäksi puututaan mm. lajin historiaan, sääntöihin, jne… . Mukana on vielä tietoiskuja ja Tiesitkö? – osasto.

Harvinaisempia lajeja itselleni ovat leijalautailu ja suppailu. Mielistyin kirjaan, joka ei turhaa ”jaarittele”, on taitoltaan asiallinen ja antaa oivallista motivaatiota lajia aloittelevalle.

Pidemmälle ehtineen on jo sitten kuunneltava valmentajan ohjeita, että ovi raottuu kansalliselle- jopa mm- tasolle tai olympialaisiin. Suomella on ollut menestystä sekä miesten, että naisten lajeissa, aina olympiatasolle asti. Kun katselee nuorten intoa, voi aistia mikä ”palo” heillä on menestyä ja edistyä lajissaan.

Sarjassa on yhteensä 10 osaa, joten urheilun eri osa-alueet tulevat siinä käsitellyiksi asiantuntemuksella ja tarkasti. Pienten lasten kiinnostusta lisää monipuolinen ja ammattitaitoinen kuvitus. Kirjat sopivatkin kaiken ikäisille, pienimmille ehkä parhaiten jonkun aikuisen kanssa luettaviksi.

Jouko Varonen

 

 

Tapasin Jeesuksen, Charlotte Rorth

Toimittaja tapasi Jeesuksen

Valaistumisen” analyysi

Charlotte Rorth: Tapasin Jeesuksen, Kriittinen toimittaja selittämättömän äärellä, Minerva-Kustannus 2018

Charlotte Rorth ( s. 1962) on tanskalainen toimittaja, jolla on vankka kokemus talous- ja kulttuurijournalismista, ja joka on kotona ”rokotettu” kaikkea joutavaa haihattelua, kuten uskontoa vastaan.

Mutta niin vain käy, että umpirealisti Rorth ”hurahtaa” uskoon, nähtyään espanjalaisessa kirkossa itsensä Jeesuksen. Toiset ihmiset ja hänen ystävänsä näkevät vain ”valaistumisen” joka hohtaa naisesta. Kirjan kielestä aistii myöskin jonkinasteisen ”vapautumisen” jonka lukija huomaa lukijaystävällisyytenä ja koukuttavana tunteena jatkaa lukukokemusta.

Asian tiimoilta on monta ymmärtäjää ja olalle taputtajaa, jotka tietysti arvelevat, että on rouva-paran hormonaalinen elämä vähän huojahtanut. Mutta Rorth vähän välittää ns. takana naureskelevista ystävistään. Hän alkaa tutkia tuota tapausta ja kuinka ollakaan tapaa Jeesuksen uudelleen samassa kappelissa. Syvä rauha ja rakkaus valtaa naisen mielen ja hän tietysti olisi valmis tekemään tuon tunteen takia vaikka mitä. Kokemus kun ylittää reilusti jopa orgasmin.

Kirja on hyvin laadittu. Erityisesti tykkäsin sen selkeästä kerronnasta, joka antaa oivaltaa, että kirjoittaja ei ole mikään hip-hap-huraa” – nainen. Toisaalta vanhan jäärän, kuten kriitikon mieleen hiipii ajatus, että olisikohan sittenkin kysymys tietystä hormonaalisesta jutusta, tai sitten hallusinaatiosta, joita herkät henkilöt joskus kokevat. Mene ja tiedä, mutta lukukokemuksena kirja oli miellyttävä ja stimuloi minutkin ajattelemaan uskonasioita vähän syvällisemmin. Ehkäpä on sittenkin joku korkeampi pyhyys” jonka kanssa kosketuksiin pääsevät vain harvat ja valitut, sielullisilta ominaisuuksiltaan herkimmät.

Sympatiani kääntyivät piankin lukukokemuksen edettyä kirjailijan puolelle ja tuumin, että jokainen ihminen ja hänen sisimpänsä ovat ”laulun arvoiset”.

Jouko Varonen

 

 

 

Sammakko, Mehiläinen, Lasten Keskus

Kivoja luontokirjoja pienimmille

Sammakosta mehiläiseen

Sammakko, suom. Maisa Tonteri, Lasten keskus 2018

Mehiläinen, suom. Maisa Tonteri, Lasten keskus 2018

Ei liene sattumaa, että pienten lasten kuvakirjojen aiheiksi on valittu juuri sammakko ja mehiläinen. Ne ovat sympaattisia kavereita ja monelle lapselle tuttuja. Lisäksi niiden elämään mahtuu yhtä ja toista ainutkertaista.

Sammakko kutee vesilätäköihin keväällä. Ensin kutupalloista kehittyvät nuijapäät, joilla on häntä  ja jotka ovat alttiita monille vaaroille, kuten sudenkorennon toukille, jotka iskevät kimppuun sumeilematta. Mutta nuijapäistä, joita on riittävästi, kehittyy vähitellen pikkusammakoita, joilla on vielä häntä ja jotka viettävät tovin vesielämämää. Viimein sammakon jälkikasvu pyrkii myös maalle, mutta tulee toimeen vedessäkin.

Mehiläisyhteisössä on sen sijaan arvojärjestys, jossa kuningatar on tärkein. Se synnyttää munat joissa uudet alut kehittyvät syöden mm. hunajaa. Mehiläisillä on myös tapana etsiä uusia kukkivia ketoja joista saa siitepölyä ja hunajaa. Ne ilmoittavat löydöksistään lentämällä taitolentoa ylös-alas. Se on merkki muille, että tännepäin.

Runoriimit ovat kivasti suomennettuja. On tärkeää, että riimi vie tarinaa eteenpäin ja on myös hauska:

Olen meniläinen/pörrötakki yllä/kaksi tuntosarvea/ja siivetkin sain kyllä. /Nähdään lentelyllä! Siitepölykopat/kotipesään kannan./ Ruokavarastoomme/mesilastin annan.”

Tällaisista, hyvin taitetuista, värikkäistä, opettavaisista ja käsittelyä kestävistä kirjoista lapset tykkäävät. Joskus ns. luukkukirjoissa ensimmäinen katselu on kaksi katselua yhdellä kertaa, ensimmäinen ja viimeinen. Liian monimutkaiset rakentelut kun eivät kestä lapsen otteita.

Jouko Varonen

Kuolema ei rakasta ketään, Peter James

Kolmiodraama Peter Jamesin tapaan

Viihdyttävää,efektiivistä, psykologista

Peter James: Kuolema ei rakasta ketään, Minerva-kustannus

Peter James ( s. 1948 Brighton) on englantilainen rikoskirjailija. Hänen tunnetuimmat dekkarinsa käsittelevät ylikomisario Roy Gracen tutkimuksia. Tämän sarjan teoksia on myyty yli 13 miljoonaa kappaletta ja käännetty 36 kielelle. Kuolema ei rakasta ketään-opuksen juoni voisi olla ns. ”tuttu juttu” jos se ei olisi kuuluisan dekkaristin kirja. James vääntelee ja kääntelee kolmiodraamaan liittyvää ongelmaa, jota ylikomisario Grace käsittelee, niin moneen solmuun, että lopultakaan lukija ei tiedä missä mennään. Ei sen puoleen Gracekaan, kunnes johtolankoja veriseen todellisuuteen alkaa napsahdella.

Viimeksi luin Jamesin teoksen ( Täydellisyyden hinta Minerva 2018), joka kertoi eräänlaisesta rodunjalostuksesta nykyaikana.   Sitähän harrastettiin jo Hitlerin kammioissa. Huonothan siitä oli seuraukset, niin Hitlerille aikanaan kuin kirjan päähenkilöille Jamesin fiktiossa. Lopulta veri roiskui joskin kirja kääntyi jopa psykologiseksi dekkariksi, joita esim. Georges Simenonin pienoisromaanit mallikkaasti edustivat.  Kauhuakin oli mausteena.

Homman nimi on se, että kurittoman miehen vaimo löytää uuden ystävän ja ystävyys kehittyy rakkaudeksi. Uusi ystävä lupaa pelastaa naisen perheväkivallalta ja lupaa ummet ja lammet muutenkin. Mutta sitten tulee kuvioihin jo kolmas nainen ja siinä on ylikomisario Gracenkin vaikea selvittää kenen kädestä kosto lähti.

Jamesin teksti on koukuttavaa ja selkeää. Osansa ”lukijaystävällisyydestä” on Jamesin tekniikassa käyttää lyhyitä, jopa päiväkirjamaisia ”ajoja” tekstissään. Tuntui tutulta tekniikalta minullekin, joka painin Jamesiin nähden mutasarjassa, kun käytin päiväkirjamuotoa osittain omissa nuorten seikkailukirjoissani, joita tuli julkaistua eri kustantajilta 24 opusta. Päiväkirjatyylissä on se hyvä puoli, että tekstin luku, jos myös tuottaminenkin tuntuu sujuvan nopsasti kuin Suomen kesäpäivät. Se tietysti tiiliskiviä suoltavalle kirjailijalle sopii.

Peter James on mestari ja voisi tietysti tässä yhteydessä sanoa myös: ”Kyllä kansa tietää!

Jouko Varonen

 

 

Karhumies, toim. Vesa Tuominen ja Esa Silender

Karhujen kanssa silmäkkäin

Sulo Karjalainen – petoeläinten auttaja

Vesa Tuominen-Esa Silander: Karhumies, Docendo 2018

Kuusamolainen Sulo Karjalainen ei ole mikään erakko-karhumies, kuten joku voisi luulla. Hän on kansainväliset yhteydet ja suomalaiset asiantuntijat tunteva mies, joka on ottanut elämäntehtäväkseen kärsivien metsän petojen auttamisen ja hoitamisen siihen kuntoon, että ne voi ”kotiuttaa” taas omaan elämänpiiriinsä.

Petoeläinkeskuksen perustaminen vaati jo suurempia satsauksia ja paperisotaa, jossa auttoivat Sulon hyvät suhteet suomalaisiin asiantuntijoihin. Itse presidentti Niinistö siteeraili Sulo Karjalaista uudenvuoden puheessaan, kun sanaili silmästä silmään katsomisesta ja yhdisti sanomansa myös maahan tulleisiin henkilöihin, joilla on vaikeaa.

Karjalaisella on neuvoja myös niille, jotka kohtaavat karhun vaikka marjastusreissullaan. Hän tuumii, että missään tapauksessa ei pidä lähteä pötkimään karkuun ja katsekontaktia on vältettävä. Ne herättävät karhussa hyökkäysvietin. Jos metsässä kulkija joutuu emokarhun ja poikasten väliin, on tilanne vähän vaikeampi. Siitäkin on selvitty maltilla, joskin joitakin yhteenottoja on Suomessakin rekisteröity.

Hellyttäviä kuvia ja videoita miehen ja karhun ystävyydestä on levinnyt ympäri maailmaa. Petoläinkeskus ja Sulo kiinnostavat myös Hollywoodin väkeä. He tekivät vierailun paikan päälle ja tunnin vierailu venyi neljäksi tunniksi.

Pidin kirjan ”väljästä” taitosta, jossa kuvamateriaalille annettiin ansaittu arvo. Myös tekstit ovat lukijaystävällisiä ja aitoja.

Kirja esittelee karhut ja niiden luonteenpiirteet tarkkaan. Karjalainen tuumii, että karhut ovat luonteeltaan ”taiteilijoita” tai energisiä ”häslääjiä” ”juroista” puhumattakaan. Taiteilijakarhun työt ovatkin suuressa arvossa ja niitä tulee koko ajan lisää. Kirja on todella upea taltiointi karhumiehestä ja hänen ystävistään.

Sympatiat siirtyivät heti alkusivuilta sujuvasanaisen eläinten sielunelämän tuntijan Sulo Karjalaisen puolelle ja varsinkin karhun ja Sulon suudelmat kuvissa varmaan ovat lukijoiden mieleen kuten ne kohahduttivat Hollywoodin vieraitakin. Karjalaisen toive on, että hänen työlleen saataisiin hyviä jatkajia. Luulisinpa, että niitäkin ilmaantuu, vaikka Sulolla on poskiarvet merkkinä karhujen huonoimmistakin päivistä.

Jouko Varonen

 

 

 

Täydellisyyden hinta

Eugeniikkaa, rodunjalostusta

Psykologinen trilleri

Peter James: Täydellisyyden hinta, Minerva 2018

Aviopari saa kuulla kuuluvansa siihen kouralliseen maailman ihmisistä, joiden ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin. Heidän lapsensa tulevat kuolemaan jo leikki-iässä, jos ei aiemmin, tiettyjen geneettisten virheiden vuoksi. Mutta pariskunta haluaa terveenkin lapsen ja tietysti siihen löytyy keino. Mystinen tohtori lupaa muutamalla sadalla tuhannella dollarilla tehdä lapsesta valioyksilön ja poistaa virheelliset geenit ja siinä samalla ( ilman vanhempien lisäpyyntöä) tehdä lapsesta muutenkin arjalaisen ihmelapsen.

No, vaikeuksiahan siitä tulee, kun sotkeudutaan hämäriin rodunjalostuspuuhin, niin kuin konsanaan Hitlerin aikana. Se ei ole nykyisin edes luvallista. Jamesin trilleri kääntyy sekä Simenonilta tuttuun psykologisen trillerin kaavaan, tai jopa Kingin ja Ian Mc Ewanin kauhukaavaan.

Tiiliskiven lukemista auttavat lyhyet ajot. Luvut ovat sivun tai kahden mittaisia. Lukukokemus myös tiivistyy, kun perhe huomaa millaiseen ansaan he ovat menneet. Siinä tulee mukaan masennus ja vaimokin vähät välittää miehensä varoituksista esim. alkoholinkäytön suhteen.

Itse olen kiinnostunut psykologisesta virittelystä enemmän kuin veren roiskeesta. Sen takia lukukokemus oli minulle enemmän kuin mieleen. Tosin tilanne muuttuu psykologisesta jopa kuvottavaksi ja väkivaltaiseksi.  Tiedän, että tällaista eugeniikkaa on todella harrastettu, joten kirjassa on myös totuuspohjaa.

Peter James on tuottoisa kirjailija. Dekkaristina hän on yksi maailman arvostetuimmista. Hänen kirjojaan on myyty maailmalla noin. 18 miljoonaa kappaletta. Kieli on luettavaa, jopa koukuttavaa.

Jouko Varonen

 

 

 

Ihmismielen sosiaalisuus

Sosiaalisuutta ilmenee myös eläimillä

Sosiaaliset ryhmät ja uskonto vaikuttavat

Sosiaalisuus, toim. Antti Gronow&Tuukka Kaidesoja, Gaudeamus-kustannus

Sosiaalisuus on tutkimusten myötä myös eläinten piirissä tärkeä ominaisuus. Tämä, suurelta osin teoreettinen teos pohtii sosiaalisuutta ja sen vaikutuksia ihmisiin ja ihmisryhmiin.

Joku ihminen on luonteeltaan sosiaalinen ja luo ystävyyssuhteita toisiin vähäiselläkin tuntemuksella. Tämän olen huomannut myös opettajana toimiessani. Koulun seinustalla seisoskelevat ne epäsuositut ja vähemmän sosiaaliset lapset, joilla voi todella olla yksinäistä ja vaikeaa. Nykyisen sosiaalisen median aikakaudella voi paha olo vielä pahentua esim. keskustelupalstojen kanavilla. Joku jopa päätyy toivottomiin tekoihin tämän vuoksi.

Mutta kirjaan. Kirjan tutkijat selvittelevät sosiaalisuuden käsitettä joskus tieteellisesti, kenties tohtorinväitteiden tai graditöiden siivittäminä. Sisällöstä löytyy neurotieteilijän näkökulmaa, Ihmismielen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen korrelaatiota, yhteisön ja mielen välistä siltaa, ympäristöön hajautunutta kognitiota, sosiaalista järjenkäyttöä, jne…

Kirja on hyvä ja hyödyllinen esim. tutkimusten ja erilaisten opinnäytteiden tekijälle. Itselleni tuli usein tenkkapoo, kun en oikein pääse helposti sisälle tieteelliseen esitystapaan. Toki löysin kirjaa tutkittuani jotain tärkeää ja yleispätevää.

Ihmismieli on siitä erikoinen, että jotkut ovat jo lapsuudesta asti ns. ”hiljaisia poikia ja tyttöjä” joille sosiaalinen kanssakäyminen ja suhteiden solmiminen on vaikeaa. Toisilla kavereita riittää, he ovat työpaikan ”lemmikkejä” ja kaveriporukan ilopillereitä”. Positiivisuus lienee sosiaalisuuden tärkein edellytys. Pessimistiä ei monikaan huoli kaverikseen. Kirja stimuloi monenlaisia ajatuksia, mutta tietysti toivoisin luettavakseni myös ns. selkokielistä kirjaa sosiaalisuudesta ja sen vaikutuksista, jopa kansan antamien esimerkkien ryydittämänä. Näiltä tekijöiltä semmoinenkin onnistuisi.

Jouko Varonen