Korpivaellukselta vallan kahvaan

Kokoomus ja ”kekkoslovakian” vuodet

Ansiokas historiakirja kokoomuksesta

Vesa Vares: Suomalaiskansallinen kokoomus IV, Korpivaellukselta vallan kahvaan, vuodet 1966-1987

Ajanjaksot, joita ansioitunut historioitsija kartoittaa, olivat kokoomuspuolueelle vaikeita. Kokoomus oli oppositiossa, kun itse Urkki I Suuri ei sietänyt heidän ideologiaansa. Niinpä piti mielistellä ja harrastaa itseruoskintaa.

Aikakauden kokoomuslaisia nimiä olivat mm. Harri Holkeri, Ilkka Suominen, Ilkka Kanerva ja Pertti Salolainen.

Kokoomus kuitenkin sinnitteli korpivaelluksensa ja lopulta alkoi aurinko paistaa risukasaan, kokoomus päätyi hallituspuolueeksi. Kun Kekkonen väistyi vallasta, katosi myös ikuinen venäjän mielistely vähitellen.

Kokoomuspuolueen alkusanat sanottiin vanhalla ylioppilastalolla 9. joulukuuta 1918. Friedrich Karlia Suomen kuninkaaksi kannattaneiden Suomalaisen puolueen jäsenten ja joidenkin Nuorsuomalaisen puolueen kannattajien toimesta perustettiin Kansallinen Kokoomuspuolue. Niinpä alkaa puolueella olla 100-vuotismaljojen paikka.

Kirjassa on mielenkiintoisia historiikkeja ja otantoja myös lehdistön noteeratuista kannanotoista. Kirjan tekijä toki myöntää, että esim. kokoomuksen nuoriso- ja eläkeläisjärjestöistä ei ole teokseen paljonkaan mahtunut. Kirja valottaakin suuria linjoja ja on oivallinen lukemisto kokoomuspolitiikasta puolueen vaikeiden vuosien ajalta.

Yleensä ottaen kokoomuksen pyrkimykset ”vallan kahvaan” torpattiin kirjan esittelemänä kautena säännöllisesti:

Kokoomus toivoi myös voivansa vahvistaa muodollisia asemiaan, ja se tavoitteli tosissaan eduskunnan puhemiehen paikkaa. Esimerkiksi helmikuussa 1980 ryhmä katsoi, että pääministerin ollessa sosiaalidemokraatti puhemiehen paikka kuuluisi seuraavaksi suurimmalle ryhmälle eli Kokoomukselle. Toki tiedettiin, että hallituspuolueet olivat sopineet jo etukäteen Virolaisen valitsemisesta puhemieheksi ja Veikko Helteen valitsemisesta ensimmäiseksi varapuhemieheksi.”…

Kirja vaatii monta lukuhetkeä ja sitä voi toisaalta käyttää hakuteoksenomaisesti, kun etsitään tärkeitä kiintopisteitä ja pikaelämänkertoja.

Jouko Varonen

 

 

 

Anastasia, Ilkka Auer

Jännitystä kerrakseen

Korkeajännitystä nuorille

Ilkka Auer: Anastasia, Haamu-kustannus 2017

Ilkka Auer on pitkän linjan jännityskirjailija. Hänen repertuaariinsa ovat kuuluneet myös tietokonepelit, joihin hän loi oman maailmansa ja käsikirjoituksensa.

Anastasia-kirja kertoo Kristianista, joka haluaa viettää kesänsä mummolassa, kauhujen paikassa, jossa asustaa myös Kristianin kaveri ja lapsuudenystävä Elsa. Yhdessä rasavilli Matiaksen kanssa he yrittävät selvittää menneiden aikonen mysteereitä ja joutuvat jopa tekemisiin aaveiden ja meedioiden kanssa.

Juttuun sekoittuvat, Kuunaama, Raatoämmä, Paskatrio- jengi, Sontahaalari Ståhl, juorutäti Marketta ja lopunaikoja julistava May ja tietysti mystinen Anastasia.

Paikallista virkavaltaa edustava runkstaapeli Rönn tuskin pysyy kärryillä tapahtumista. Hiippariksi kutsuttu kulkuri Grigori Kuznetsov kuuluu myös tapahtumien keskiöön.

Kirjan kieli on särmäistä, joskus alatyylistä, mutta se on tietysti sallittavaa tämäntyylisessä romaanissa, jossa kaikki muukaan ei mene tavanomaisuuksien merkeissä.

Kärsivät, piinatut sielut – lasten ja aikuisten, miesten ja naisten äänet – anoivat armoa ja itkivät lohduttomasti hänen päänsä sisällä. Äänet kiertyivät aivojen, kurkun, keuhkojen ja sydämen ympärille ja puristivat niin lujaa, että Kristian pelkäsi sisimpänsä halkeavan tuskasta.”

Kirja on todellinen nuorten ja nuorenmielisten kauhufiikkien trilleri ja huolimatta hienoisesta antisankarimentaliteetista, juttu kuuluu niille nuorille, joita kiinnostavat esim. hirveimmät japanilaiset manga-elokuvat ja monenmoiset kummitustarinat, joita nykyään on aika paljon esillä mm. kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyissä.

Itse olen tutustunut kummitusjuttuihin mieluusti ja esim. suomalaiset kansantarinat aaveista kuuluvat mielilukemisiini. Jospa hyvinkin löydetään tätä kautta kirjallisuuden yhteys tietokoneiden roolipeleihin ja elokuvien hirvityksiin, jotka ovat osa nykynuorison egoa.

Jouko Varonen

 

 

Eränkävijä 2017-2018

Eränkävijöiden matkassa

Lukemista eräkämppään

Eränkävijä 2017-2018, toim. Mauri ja Jussi Soikkanen, Otava 2017

Kalastussarjan voittajajuttu tuntuu hyvin tarkkavainuiselta kerronnalla, jonka yksityiskohtainen tietous ei voi olla muuta kuin kantapään kautta hankittua. Kertoja puhuu miehestä, joka on eksyksissä sumussa ja on matkalla murhenäytelmää kohti, kun myrskykin nousee. Mutta mikäpä vanhan kalajäärän tappaisi, mitä vielä, suunnistaa leskinaisen luo ja kaverit voivat kohta kilistellä maljoja hyvän kalakaverin ”menon” kunniaksi.

Metsästyssarjan voittaja on nainen ja tietysti jutussa on tiettyä miesten ja naisen välistä kemiaa. Kun saksalaismies soittelee rantalaiturilla saksofonia ja kutsuu kylään, se ei voi olla jättämättä muistijälkeä.

Naiskertojia kaivattaisiin eräjuttukoosteisiin. Muistuu mieleen Karistolle kirjoitellut Aini Tahvanainen, jonka jutuissa oli naisellista viisautta ja huumoria.

Paavo Eini juttelee Suomenmaan ensimmäisistä asukkaista. Jere Malinen valottaa hirvijahtia sadan vuoden ajalta. Reijo Alamauni kertaa kokemuksia metsäkauriin ruokinnasta. Jussi Soikkanen turisee kaurisjahdista.

Kirja tarjoaa taidolla valittuja juttuja, joissa erästelyn kiihko ja tietysti myös huumori ja kaveruus nousevat esille. Yleensä pidän jutuista, joissa on henkilökemiaa ja huumoria. Ilman niitä eräjuttu menee kuivahkoksi detaljitietoudeksi.

Eränkävijä-kooste tarjoaa tälläkin kertaa oivallista lukupuuhaa eräkämpille ja nojatuolierästelyyn. Joku voi sanoa, että ne oikeat erämiehet eivät kokemuksistaan kerro tai kirjoittele, mutta asialla on kaksi puolta. Hyvät jutut voivat maustaa vaikka muuten epäonnistuneen jahtikeikan ja jutun kertojia on aina kaivattu. Niitä kaipasi myös presidentti Kekkonen jolla oli perässähiihtäjinään verbaalimiehiä aina Tauno V. Mäestä lähtien.

Lieneepä Eränkävijän juttujen toinen kokoaja Mauri Soikkanenkin ollut näitä armoitettuja vanhan kansan erä- ja seuramiehiä.

Eränkävijä-antologia on jo muodostunut instituutioksi. Toivottavasti nuoret myös löytävät tämän aarteen ja sen myötä innostuvat erästelystä.

Jouko Varonen

 

 

 

 

”Juti”, Timo Jutilan tarina

Jutilan taival

Pelimies vimosen päälle

Mika Saukkonen: Juti, Timo Jutilan tarina, Docendo 2017

Timo Jutilasta tuli jääkiekkoilija varsin nuorella iällä. Oli tosin kokeiltu myös jalkapalloa junnujen SM-tasolla, mutta tamperelaisen veri veti Tapparan paitaan ja 16-vuotiaana hän pelasi ensimmäisen ottelunsa SM-liigassa. Puolustajaparina oli Pekka Marjamäki, joka oli Jutilalle tärkeä esikuva.

No, uraan mahtui pyrähdys NHL:ssä ja sitten tietysti pari jääkiekon maailmanmestaruutta Leijona-paidassa. Toki näistä toisen maailmanmestaruuden hän voitti joukkueen apuvalmentajana.

Turhapa näillä meriiteillä on sanoa jotain sitä vastaan, että Juti oli Suomen kovin jätkä maajoukkueessa. Siitä kertoo jo sekin, että Jutila osallistui kahdeksan kertaa jääkiekon MM-kisoihin ja oli olympialaisissa kolme kertaa leijonapaidassa.

Kirja ei pyri fiilistelemään liikaa tai elvistelemään Jutilan kulissien takaisella persoonalla. Toki Juti oli värikäs henkilö ja sanoi suoraan, jos joku asia ei miellyttänyt häntä esim. joukkueen johdossa.

Kirjan kirjoittaja Mika Saukkonen tunnetaan television urheilutoimittajana jo 90 – luvulta lähtien. Tekstintekijänä hän on tyypillinen toimittaja ja lukija jopa odottaisi enemmän värikkyyttä tähän teokseen. Sen toki Jutilan persoonan tuntien pystyisi helposti loihtimaan esille. Mutta Juti itsekin tuumaa:

…”En halunnut kirjasta mitään paljastuskirjaa, vaan rehellisen kuvauksen siitä, millainen mun matka on ollut. Tässä kirjassa kerrotaan mun näkemys, miten asiat ovat menneet. Joku voi olla toista mieltä, mutta mää näen asiat tällä tavalla.”

On ihan kulttuuriteko, kun jääkiekon, suomalaisten kuninkuuslajin keisarista” on tehty tällainen teos. Jos jotain odotin enemmän, niin värikkyyttä, heittäytymistä ja luovuutta, siis Jutin persoonaa esille.

Jouko Varonen

 

Noutaja, Tanja Kaarlela

Yksinäiset

Vaikuttava romaani

Tanja Kaarlela: Noutaja, Reuna-kustannus 2017

Kaarlela kirjoitti aiemmassa romaanissaan Lasissa on tyttö vähävaraisen tytön kotioloista, joissa nuori väkisinkin syrjäytyy.

Syrjäytyneiden puolesta hän puhuu tässä uusimmassaankin, nyt ollaan pohjoisen perukoilla, jonne Iisa ajelee tätinsä hautajaisiin ja eksyy matkalla, ajaapa vielä pienen kolarinkin koiran kanssa. Etsiessään koiran kotia Iisa löytää kusenhajuisen loukon, jossa mies elelee koiransa kanssa. Kaveri, joka autteli kauppareissuilla on siirtynyt manan majoille ja niinpä Yrjö ei viitsi hankkia itselleen edes ruokaa puhumattakaan sairaanhoidosta.

Iisa viettää tovin aikaa Yrjön kanssa ja auttelee tätä elämän perusasioissa. Iisa on niitä harvinaisia naisia, jotka eivät jätä vanhusta pulaan. Moni muu sanoisi, että puliukot tulevat toimeen viinalla ja that´s it. Mutta Yrjö ei kyllä käytä viinaa ja hänellä on vielä järkeviä ajatuksia, vaikka kunto on ruuan puutteessa heikko.

Pidin Kaarlelan proosasta, jota lueskelin joulun ja uudenvuoden seutuun. Siinä on rakkautta ja auttamista henkivä ilmapiiri. Liian usein nykyihmiset jättävät vanhukset heitteille. Heille ei viitsitä edes soittaa, koska luullaan, että he eivät pidä siitä. Yrjö ihan kiintyy Iisaan ja tietysti Iisallakin käy mielessä, että hänen lapseton perhe-elämänsä etelässä on enemmän kulissia kuin tämä Yrjön tarjoama todellisuus ja auttamistehtävä.

Sairaalat ovat kaukanaja terveydenhoidolla ei ole aikaa haiseville vanhuksille:

Iisa lysähti odotusaulan penkille, häntä paleli. Hän tuijotti väsyneitä, vuoroaan odottavia ihmisiä, joista jokainen oli käpertynyt omaan itseensä, oman sairautensa ja kipujensa ympärille. ”

Kaarlela on taitava prosaisti, jolle povaan nousujohteista uraa. Tietysti tämä pohjoisen episodi on väsyttäväkin luettava, mutta täyttä totta ja puhetta ihmisarvoisen vanhuuden puolesta.

Jouko Varonen

 

 

Vastausten kirja lapsille ja vanhemmille

Mitä on nettikiusaaminen?

Lasten erilaiset ongelmat

Gina Misiroglu: Vastausten kirja lapsille ja vanhemmille osat 1. – 6., Lector kustannus

Lapsi voi joskus olla viisaampi kuin aikuiset, kysellessään yksinkertaisia asioita. Tai sitten on niin, että me aikuiset olemme oppineet peittämään yksinkertaiset viisaudet. Vastausten kirjat kertovat mm. avaruudesta ja maapallosta, sekä maailmankaikkeudesta. Kirjat kertovat myös kasvien ja eläinten ihmeellisestä maailmasta, maailman ihmisistä ja politiikasta, matematiikasta, ihmeellisistä vempaimista, mittakielen saloista, ihmiskehosta, arjen ihmeistä, jne…

Lapsi voi kysyä esim. siitä, miten olisi mahdollista saada pikkuveli eikä pikkusiskoa ja kirjan tekijä selostaa kaikki mahdollisuudet, hedelmöitymisen ajankohdan ovulaatiosta, jne…

Toisaalta lapsi kysäisee, että miksi minulla on napa ja saa tietysti asianmukaisen vastauksen. Kas kun napanuoraa leikatessaan lääkärit jättävät jäljelle muutaman sentin mittaisen pätkän, joka lopulta näivettyy ja putoaa pois. Napanuoran paikalle kasvaa ihoa, josta napa saa muotonsa.

Pidin kirjan tyylistä selostaa yksinkertaisiakin asioita tai toisaalta avaruuden ja galaksien asioita. Joskus jopa ajattelin, että tällainen kirja olisi hyvä myös nuorelle aikuiselle, ainakin niissä puitteissa, mitä tulee kehon toimintaan ja aikuistumisen muutoksiin.

Joskus muistui kirjaa lukiessa mieleen entinen opettaja, joka kuittasi intiimit asiat olan kohautuksella ja siirtymällä uusiin  asioihin. Niinhän se on monen vanhemmankin laita. Tämän kirjasarjan osio ihmiskehosta kertoo siitä, mitä muutoksia lapsi kokee kehittyessään nuoreksi aikuiseksi ja vastaa myös kysymykseen miten elämä saa alkunsa. Yleensä lapset saavat sukupuolioppia kaveripiirissä ja kun aikuinen tuumii, että meidän pitäisi puhua vähän, niin lapsi sanoo, että kuule faija, minä tiedän jo kaiken. Mutta tämä on vain osatotuus. Tällaisia kirjoja todella tarvitaan.

Kirjasarja on lapsentajuinen ja hyödyllinen vaikka yhdessä vanhempien tai isovanhempien kanssa luettavaksi.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Minä, eno ja Matti

Ison miehen mittainen lapsi

Jatkoa Reinon tarinaan

Jukka-Pekka Palviainen: Minä, eno ja Matti, Karisto 2017

Reino näkee, että äiti on lattialla eikä enää hengitä. Kohta on paikalla kuoleman asiantuntijoita, lääkäristä pappiin ja hautausurakoitsijaan. Reinolle suru tulee myöhemmin, niinkuin moni muukin asia, sillä hän on vähän jälkeenjäänyt.

Kirja vaikuttaa helppolukuiselta ja enemmän nuorisokirjalta kuin aikuisille suunnatulta. Silti Reinon yksinkertaisen olemuksen ja aivoitusten takaa paljastuu rehellisyyttä. Naisiin ei Reino halua erityisesti tutustua lähemmin. Niinpä kun ollaan ruotsinlaivalla, Reino voisi päästä naisen hyttiin, mutta valitsee mieluummin pallomeren.

Kirja vaikuttaa salaviisaalta ja Reinon olemus yksinkertaisuudessaan tietävämmältä kuin hänen uuden asuinkumppaninsa serkku Matin ja monen muun kirjassa elämäänsä esittelevien henkilöiden. Mattikin on ajautunut avioeroon ja kipuilee näiden vaikeuksien kanssa.

Reino, eno ja Matti lähtevät toteuttamaan Reinon äidin viimeistä toivomusta, eli sytyttämään kynttilöitä äidin haluamille paikoille. Reino saa tutustua myös äitinsä kirjeenvaihtoon.

Kirjan sisällöstä jäävät mieleen myös naiset ja heidän elämäntapansa. Myös miehillä on psykoterapian paikka, kun Reinon yksinkertainen viisaus kolahtaa maaliinsa. Reino olisi viisaiden analyysien mukaan lievästi tai vähän enemmänkin jälkeenjäänyt, mutta se ei estä häntä yllättämästä ystäviään joskus terävilläkin huomioilla.

Minä en haluaisi olla julkkis. Ei olisi kiva lukea lehdestä omia mokiaan ja netistä ihmisten haukkuja. Radiossa ja televisiossa tehtäisiin pilkkaa. Koko kansa nauraisi lauantai-iltana saunan jälkeen parhaaseen katseluaikaan. … Se olisi kyllä kivaa, jos kauniit naiset hymyilisivät ruokakaupassa ilman syytä ja pyytäisivät yhteiseen valokuvaan.”

Opettavainen ja hyvä kirja. Meillä ihmisillä on tapana pilata elämämme joutavilla monimutkaisuuksilla. Yksinkertainen viisaus ja maalaisjärki se on poikaa. Kirjailija on toisaalta saanut Reinoon vaikutelmia nuortenproosasta, jossa lapsenmielinen viisaus on yleistä.

Jouko Varonen

 

 

Anssi Kela Kosketusetäisyydellä

Nummelasta uuteen nousuun

Mukana Kelan keikoilla

Jean Ramsay & Kalle Björklid: Anssi Kela, Kosketusetäisyydellä, Docendo kustannus 2017

Mulla oli Nummelaa tehdessä selkeä ajatus siitä, että sisältö on tärkeämpää kuin muoto. Mä muutin jopa laulutapaa silloin, sekin oli ihan tietoinen ratkaisu. Sellaiseksi hieman enemmän puhemaisemmaksi.”

Nummela-albumi oli Anssi Kelalle ponnahduslauta menestykseen. Muistan itse pyyhkineeni kyyneleitä, kun kuuntelin Mikan faijan BMW –  laulua tai laulua kahdesta siskoksesta.

Mutta laulajan taival vaatii uudistumista. Kelakin on sen uransa aikana joutunut toteamaan. Tuli levytyksiä, jotka eivät myyneet kuin muutaman tuhat kappaletta. Tuli tilanteita, jossa oltiin ns. viimeisellä rannalla. Mutta vaikka uusia lauluja ei tullut, keikkamäärä on pysynyt viime vuosinakin useamman sadan keikan määrissä.

Kirjan valokuvaaja on ollut mukana keikoilla, kuten myös kirjoittaja Ramsay. Näin on saatu tekstiin ja kuviin aitoa tunnelmaa, jopa runollisuutta. Keikkaelämän seuraaminen ei ole aina helppoa. Artisti joutuu koville valmistautuessaan ja aina on taustalla peikko, että riittääkö yleisöä. Joskus takahuoneena palvelee keittiön nurkka, joskus on paremmat puitteet. Joskus on lainassa Claptonin yleisö, kun ollaan lämmittämässä, mutta mielessä kytee ajatus, että joskus on Areenalla oma keikka.

Pidin kirjan tyylistä. Siinä on elämän makua ja keikkatilanteiden tallentamista, joka etsii vertaistaan. Keikka-auto on kirjoittajan, kuvaajan ja Kelan yhteinen psykoanalyysihuone. Siellä käydään läpi ilot ja surut. Erityisen kunniamaininna haluan antaa Kalle Björklidin kameratyöskentelylle, joka on dynaamista ja runollista, kuten myös tekstintekijän Ramsayn osuus.

Olin itse Kelan konsertissa Lappeenrannassa ja kuulin nuo Nummelasta tutuksi tulleet hittibiisit. Oikeastaan niitä tulin kuuntelemaan, koska Nummela-levyni oli jo aikoja sitten kuunneltu puhki. Nyt kun uusi nousu on Kelalla tosiasia, haluan vain sanoa: Kiitos kirjasta ja menestystä!

Jouko Varonen

 

 

 

Kun Suomi hyökkäsi Ruotsiin, Valitut Palat

Suomen historian kummallisuuksia

Historia on kiehtovaa

Kun Suomi hyökkäsi Ruotsiin – ja muita yllättäviä tapahtumia  maamme menneisyydestä, Valitut Palat 2017

Keväällä 1598 Suomessa varustettiin kiivaasti laivastoa. Laivoilla oli määrä kuljettaa suomalaisten armeija länteen, Tukholman lähelle – ja vallata Ruotsin pääkaupunki.

Naantalin luostarin parhaat vuodet osuivat noin vuosiin 1460 – 1490. Sitä seuranneena aikana kulkutaudit ja katovuodet tekivät pahaa jälkeä. Luostarin kohtalon sinetöi kuningas Kustaa Vaasa joka alkoi takavarikoida luostarin maaomaisuutta kirkolle.

Ilmahyökkäys oli uudenlainen yllätys, jonka sodankäynnin kehittyminen oli tuonut tullessaan. Tämän yllätyksen joutuivat ensimmäisen maailmansodan aikana kokemaan myös ahvenanmaalaiset.

Sotien poikkeusolosuhteet tarjoavat hyvät edellytykset tartuntatautien leviämiselle. Yksi pahimmista taudeista oli pilkkukuume. Tuhoisin taudeista oli kurkkumätä. Mutta myös täi oli paha loinen jota vastaan julistettiin suuri täisota.

Lueskelin kirjaa mielenkiinnolla, sillä se kartoittaa kansakuntamme vaiheita myös niiltä osin, joista ei yleensä historiankirjoituksessa puhuta. Suomen historian suuri linja oli pysytteleminen ” maailman melskeiden” ulkopuolella. Kerta toisensa jälkeen Suomi on kuitenkin vedetty mukaan ulkovaltojen kriiseihin. Ja eristäytymiselläkin on oma hintansa, kuten suurista nälkävuosista tiedetään.

Kirja tarjoaa näkökulmia historian suuriin poliittisiin tapahtumiin. Niinpä käsitellyiksi tulevat valkoisen Suomen ja Saksan rauhansopimus, Mannerheimin puhe voitonparaatissa Helsingissä, keisari Nikolain vallasta luopuminen, Suomen julistaminen sotatilaan, jne…

Joulunpyhät olisi tietysti voinut käyttää muunkinlaisessa puuhassa, mutta tämän kirjan parissa aika kului kuin siivillä.

Jouko Varonen

 

 

 

Kulissi Jorma Eerik Jukkala

Koulukriisejä

Trilleri kouluelämästä

Jorma Erik Jukkala: Kulissi, Reuna kustannus 2017

Ahdistus Stefanin sisällä kasvoi ja puristi rintaa. Tapahtuneet asiat oli jälleen saatava kirjoitetuksi. Se tuottaisi tuskaa, mutta sen jälkeen apua löytyisi maailmasta, jossa hän muuttuisi Avengeriksi. Siellä hän tapaisi Nemen, Neme lohduttaisi häntä ja antaisi voimia kestää.”

Nuori poika on hurahtanut tietokoneisiin ja virtuaalimaailmoihin. Samalla hänestä kehittyy kelpo nörtti. Hänen pelinimensä on Avenger ja hänen paras pelikaverinsa on Neme, joka osoittautuu saman luokan vastenmieliseksi tytöksi.

Kouluavustaja käppäilee pihalla ja seurailee sitä, miten oppilat istuvat ja peukaloivat kännyköitään. Ennen pihalla oli vilkasta hyörinää. Nyt kännykät ovat vieneet kaiken mielenkiinnon.

Mutta sitten koulussa alkaa tapahtua. Paikkoja on sotkettu ja sotkuihin ulostettu. Häiriöt seuraavat toistaan ja kohta poliiseilla on selvitettävänään melkoinen pulma, kun hommassa alkaa olla tunnusmerkkejä tulevasta suuremmasta katastrofista.

Jukkala kuvaa koulun arkea hyvin todentuntuisesti, senkin että häiriöistä ilmoituksen poliisille tehnyt joutuu itse syytetyn penkille, kun juttu olisi rehtorin mielestä pitänyt säilyttää koulun sisäisenä.

Muistui mieleen oman kouluni rehtori, joka harrasti väkivaltaa oppilaita kohtaan. Kun opettaja teki rehtorista ilmoituksen ilmoittaja hiillostettiin koulutoimenjohtajan ja rehtorin toimesta pois virastaan, koska eihän nyt sovi, että rehtorista tehdään ilmianto ja pilataan koulun maine.

Tykkäsin kirjan käsittelystä, joka muotoutuu melkoiseksi jännityspaketiksi. Erityisesti huomasin, että kirjoittaja on luultavasti tehnyt kauan työtä koulussa, niin uskottavasti hän kertoo nuorten pään sisäisistä asioista ja koulun kriiseistä. Sekin tulee selvitetyksi, että nörtin häiriökäyttäytyminen johtuu isästä, joka on lievästi sanottuna psyykkisesti sairas kotityranni. Kirja on mainio kannanotto kouluelämään vaikuttavista ristipaineista ja laajenee jännityskertomukseksi.

Jouko Varonen