Linnut Lajiopas, Pertti Koskimies

Tekijämiehen lintuopas

Pienet kuvat, enemmän tietoa

Pertti Koskimies: Linnut, lajiopas, Readme

Pertti Koskimies on biologi ja tietokirjailija. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti.Linnut ovat Koskimiehen erikoisalaa. Hän on julkaissut useita kirjoja ja toiminut myös monessa kirjojen toimituskunnassa.

Koskimies tunnustautuu luontouskovaiseksi, jolle sopinevat laulun säkeet: ” Nyt metsä kirkkoni olla saa”…Uusi lajiopas luottaa paljolti Koskimiehen asiantuntemukseen, ja teksteihin enemmän kuin pieniksi ( mutta usein tarkoiksi) jääviin kuviin.

Joskus kuvat ovat jopa ”hämäriä” ja enemmänkin tunnistuskuvia kuin eksakteja lintukuvia. Koskimiehen kirjaa lukiessa huomaa kyllä, että tekstin osuus on todella asiantuntevaa ja jos haluaa tarkkoja kuvia ”vaikeista linnuista” , niin niitä varten pitää olla joku muu, kuviin pääpainon laittava kirja.

Kirja on ”vedenkestävä” maastokirja ja kotona voi lintureissun jälkeen vielä tarkistaa asioita muiden kirjojen kuvista, joissa näkyy lintu ”alta ja päältä, lennossa ja lepuulla”.

Kirja esittelee tärkeimmät asiat linnuista varsin tarkasti aina lentotapaa ja ääniä myöten. Vertailun helpottamiseksi käsitellään myös samannäköiset ja samalta kuulostavat lajit yhdessä.

Ryhmittely tapahtuu elinympäristöjen ja lajien samankaltaisuuden mukaan. Niinpä bongarin on helppo laittaa auton navigaattoriin paikkakunta, josta kyseinen lintu yleisimmin löytyy.

Kevään tullen tarvitaan maastokirjaa. Rankkaisin Koskimiehen kirjan uusien maastokirjojen kärkiryhmään. Vietin tekstien parissa jopa nojatuolimatkoja ja totesin, että lintuguru on antanut parastaan tätä kirjaa tehdessään. Kirja sopinee pidemmälle ehtineillekin lintuharrastajille. Jos on on bongannut ”vain” parisataa maamme lintua, niinkuin minä, ei ehkä kuulu kirjan kohderyhmään.

Jouko Varonen

 

Vaellus pyhiin, ristisaattoja idän ja lännen rajalla

Kokemuksia ristisaatoista ja praasniekoista

Kaunis kirja

Vaellus pyhiin, Ristisaattoja idän ja lännen rajalla, toim. Hanna Hentinen ja Elina Vuola, Kirjapaja 2018

Itärajan ristisaatoista kertova kirja on täynnä tunnetta ja kauneutta. Aloitin tutkia kirjaa ja yöhän siinä meni kun tekstitkin todella puhuttelivat. Kirjan tekijät antavat oivaltaa, että ristisaatto on paljon muutakin, kuin kävelemistä sorateitä pitkin pappien kanssa, hiihtämistä ikonien kera, tai vene ja kanoottiretkiä. Ristisaatossa yleensä lauletaan ortodoksisia kirkkolauluja ja pidetään jopa liturgia kävellen tai veneessä.

Kirjan kuvamateriaali on mustavalkoinen ja tietysti vaikuttava, joskin olisin odottanut sitä enemmänkin. Kirja on puoliksi englanninkielinen, joten se voi kiinnostaa myös ulkomaisia asiasta kiinnostuneita.

Kirjan tekijät kuvaavat omia kokemuksiaan ristisaatoista ja praasniekoista. Praasniekka on ristisaaton ja veden pyhittämisen juhla, johon yhdistyy vapaata sanaa. Joskus praasniekassa on pidetty myös markkinoita ja meno on ollut niin riehakasta, että virkavalta sai aiheen myös puuttua asiaan. Ortodoksit kun osaavat juhlia.

Itse olin mukana Iljan praasniekassa 70- luvulla ja toden totta tunnelma oli välitön ja karjalainen, varsinkin kun kansa pääsi osallistumaan juhlan kulkuun omilla puheenparsillaan. Usein vilahti mukana vanhaa karjalaista puhetta.

Valamon ja Lintulan luostareiden välillä on pidetty ristisaattoja kuten myös rajan tuntumassa sekä vesillä, että teillä ja poluilla. Joskus on apuna ollut huoltoautoja ja polkupyöriä. Itsekin olen vieraillut Valamossa useaan otteeseen ja toden totta vilkkaat karjalaiset ja venäläiset hotellin naapurihuoneessa pitivät semmoista mekkalaa aamuun asti, että luostarin rauha ei tullut kysymykseenkään. Unta oli turha yrittää edes aamutunneilla.

Mutta kaikki on kestettävä kun ”mukaan lähtee”. Kirja on hyvä ja Tito Collianderin tekstilainaukset avasivat entistä paremmin itselleni mitä ristisaatto syvimmillään merkitsee.

Jouko Varonen

 

 

 

Parempaa kohti, Voi hyvin sairaudesta huolimatta

Voiko oppia elämään sairaana?

Sairauden kriiseistä toipuminen

Helena Hallenberg: Parempaa kohti, Voi hyvin sairaudesta huolimatta, Kirjapaja 2018

Kirjan tekijä tuntee kiinalaisen lääketieteen ja luontaiset paranemisen niksit. Toisaalta hän luottaa ”tavalliseen” lääketieteeseen, toisaalta luonnonmukaisiin hoitoihin.

Hallenber jaottelee kirjansa ”matkavarusteisiin” joita ovat terveys, sairaus ja paraneminen, ” matkan syihin”, joihin liittyvät mm. sairastumisen syyt, tunteet, elintavat, stressi, ja yksinäisyys, ”matkalle lähtöön”, jossa tärkeitä osa-alueita ovat oireet, sairauden alku, hoitomuotojen valinta, jne…, ” matkalle paranemiseen”, jossa hän huomioi esim. suhteellisuudentajun, ilon ja kiitollisuuden, ” kotiinpaluuseen” johon liittyvät pyhä arki, yhteys, ydinminä, jne…

Kun ottaa huomioon kirjan tekijän laajan ansioitumisen ihmisten sielunelämän tuntijana voi vain olla kiitollinen niistä helmistä, joita hän tiedoistaan jakeleen kirjan sivuilla. Mukana on tietysti myös elämäntapaoppaille tunnusomaisia piirteitä, tehtäviä ja omaan toimintaan aktivoivia suorituksia, kuten muistiinpanoja.

Itselleni kirja oli monella tapaa tärkeä. Se auttoi pitkällisen ja vaikean sairauteni suhteuttamisessa arkeeni. Sain eräältä karjalaismuorilta tärkeän ohjeen. Hän sanoi ” kuule sie, päivä kerrallaan kaht ei kosgua”. Se on auttanut monessa vaikeassa vaiheessa kun ”arvot” eivät ole kohdallaan ja tauti uhkaa ryöstäytyä. Mutta kirjan tekijä, vaikka on elämäntapaopas ja luonnollisten menetelmien asiantuntija, antaa myös arvon lääkkeille ja lääketieteen asiantuntijoille. Olen kyllä keskustellut ns. luonnonlääkinnän tuntevien henkilöiden kanssa, jotka kehottavat heittämään pillerit ja kapselit roskakoriin. Sitä en tietysti ole uskaltanut tehdä.

Psyyken hoito, retriitit, ym.  joita kirjan tekijä paljolti korostaa mm. vakaviin sairauksiin liittyvissä stresseissä, ovat mielestäni myös tärkeitä. Joskus tauti pitkittyy tai se saadaan hallintaan.  Arki ”opettaa” meitä jopa nauttimaan sairaana olemisen kanssa vietetyistä päivistä. Näin on omassakin tilanteessani käynyt.

Jouko Varonen

 

 

Eläimet, Suuri suomalainen eläinkirja

Eläinkirja kaiken ikäisille

Haahkasta hevoseen

Viljami Ovaskainen/Minna Ovaskainen: Eläimet, Suuri suomalainen eläinkirja, Readme. fi  2018

Ensimmäiseksi pitää antaa arvokkaalle teokselle plussia paristakin asiasta. Nimittäin kuvitus on laatuluokkaa, puuttuu vain että eläimet vielä ääntelisivät nappia painamalla. Lisäksi kirjan tekstit eivät ole tietoiskuja, vaan kukin eläin käsitellään kirjassa kokonaisvaltaisesti.

Kirjassa on mukana niin villieläimiä, tarhattuja eläimiä, kuin kotieläimiä ja lemmikkejä. Kirjo on siis mahtava tässä opuksessa ja se sopii tietysti perheen ja koulujen tietokirjaksi jo aakkostetun rakenteensa vuoksi.

Epäsuhtaa tietysti tuo se, että eläimet sivuilla eivät noudata mitään lajikohtaista järjestystä, vaan ovat sattumanvaraisesti aakkostettuja. Niinpä apinan jäljeen voi tulla ankerias ja kärpäsen jälkeen koira.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen esim. koululaiselle, joka pähkäilee kotona tai koulussa saamansa esitelmän aiheen kanssa. Kissa löytyy koosta ja näätä ännästä. Eikä kirja sisällä mitään päällisin puolin tehtyja ”sipaisuja”, vaan esitelmään ainekset löytyvät varmasti ja vielä jää karsittavaakin. Suosittelenkin kirjaa lukemistoksi koulujen kirjastoon. Lapset tykkäävät tämäntyylisistä hyvin kuvitetuista tietoteoksista.

Joku voi tietysti sanoa, että esitelmän ainekset löytyvät nykyisin wikipediasta ja tietokirjat eivät ole nykyaikaa. Uskallan kuitenkin olla eri mieltä. Kirja on sata kertaa seikkaperäisempi ja kuviltaan ammattimaisempi kuin tietokoneen anti.

Muistan opettaja-ajoilta leikin, jota eläimistä innostuneet lapset leikkivät: Selasivat kuvakirjaa eläimistä ja peukuttivat eläintä joka mie haluaisin olla”. Huomasin myös, että tämäntyyliset kirjat kuluivat hiirenkorville koulukirjastossa, ja jotakin tiedän asiasta, koska olin aika suuren koulun kirjastonhoitaja.

Kirjan taitto on rauhallinen ja kuvista ei tule ”sillisalaattia”. Myös teksti on sijoitettu hyvin, eikä sitä ole sotkettu joutavilla laatikoilla ja hajanaisilla tietoiskuilla.

Jouko Varonen

 

Öinen kiitäjä ja muita ötököitä, Juha Laaksonen

Kiva luontokirja                                                         

Laaksonen on luontomies

Juha Laaksonen: Öinen kiitäjä ja muita ötököitä, Tammi 2018

Juha Laaksonen on oletettavasti holistinen luontoharrastaja, joka tietää joka alalta jotakin, mutta eksaktia tietokirjaa esim. hyönteisistä ja ötököistä häneltä on turha odottaa. Lueskelin näitä kuvin ryyditettyjä juttuja, kun itsekin olen ollut Suomen luontokuvaajien jäsen. Sain paljon tärkeää tietoa. Esim. nokkosperhosten kato viime vuosina johtunee siitä, että karttaperhosten tulo voimallisesti maahamme aiheuttaa jonkun tartunnan, joka tekee nokkosperhosille jäynää. Toivon vain, että löytyy joku vastaveto tähän tartuntaan ja nokkosperhoskannat alkavat taas kukoistaa. Kaunis perhonen se on ja itse ehdotin sitä Suomen kansallisperhoseksi.

Laaksonen puhuu ja esitelmöi paljon eri perhosista ja ötököistä, joita hän on reissuillaan myös kuvannut. Niinpä sieltä löytyi toki paljon ”opittavaa” vaikka omilla ulkoisilla kovalevyilläni on perhos- ja ötökkäkuvia ”järjestyksessä”  parin- kolmenkymmen vuoden ajalta. Yleensä ottaen kronologista perhos- tai ötökkäkirjaa ei edes tarvitakaan. Aina voi ”kilauttaa” kaverille esim Facebookin sivuilla ( Suomen ötökät, Suomen perhoset). Siellä majailee yhä kasvava joukko alan asiantuntijoita ja kun seuloo veijarien” kommentit pois, löytyy varmasti eksaktia tietoa.

Hyvän kirjan on Laaksonen taas tehnyt. Se pitää ihan sijoittaa kirjahyllyyn kunniapaikalle.

Laaksosella on luontojutuissaan vankka asiantuntemus ja monta ilmiötä selvitetään näissä pakinanomaisissa tarinoissa. Nyt kevään korvalla voi taas odotella perhosten ja ötököiden ilmestymistä niityille, vaikka lueskelemalla tämäntyylisiä kirjoja.

Kirjasta löytyy vastaus mm. seuraaviin kysymyksiin:          – Purevatko hepokatit?  – Mitä pihlajaperhoset etsivät hiekkateillä parveillessaan? – Mikä on Suomen kaunein perhonen? – Mikä vihreä perhonen tulee keväällä ensimmäisenä esille?

Jouko Varonen

 

Sydänmagneetin 10 uutta salaisuutta

Miksi joku ihminen vetää puoleensa?

Best-selleristin uusia oivalluksia

Ruediger Schache: Sydänmagneetin 10 uutta salaisuutta, Minerva kustannus 2018

Ihmiselle puetaan tietynlaiset henkiset vaatteet, kuten naamiaisissa. Näiden odotusten mukaisesti hän usein käyttäytyy. Mutta olisiko parempi vapautua tietyistä vaatteista” ja löytää oma tiensä, johon muut eivät voi vaikuttaa?

Ruediger Schache on saksalainen kirjailija ja toimittaja, elämäntaitovalmenta ja luennoitsija. Ja kun elämäntapaoppaan kirjoittaa taitavasti, siitä kyllä löytyy paljon opittavaa:

– Mittaat kaikkia elämäsi tavoitteita suhteessa omiin odotuksiisi. Kaikkia toiveita suhteessa niiden toteutumiseen. Kaikkia tunteita suhteessa niiden syihin. Tärkeiden asioiden mittaaminen herättää voimia, joiden ei-toivottuun vaikutuspiiriin sinä itse ja muut voitte joutua.

Toden totta, parisuhteen luomisessa on sanottu kahden sydämen vetovoiman olevan tärkein asia. Mutta mitähän lienee tuo sydämen vetovoima ja voiko toinen ihminen ”näytellä” päästäkseen kontaktiin toisen ihmisen kanssa. Olemmeko kuin mieleiseensä hahmoon pukeutuneet naamiaisvieraat? Joku on pukeutunut papiksi, joku sotaherraksi. Ja kas, vaatteet muuttavat heidän käyttäytymistään. Näin on myös elämässä. Näitä kikkoja on moni ”auervaarakin” käyttänyt hyväkseen.

Tekevätkö siis ”vaatteet”, eli ulkoinen habitus meistä jotakin, mitä emme todellisuudessa ole?

Kirjan kirjoittaja opettaa meitä pääsemään irti harhaluuloista ja minän vääristymistä. Nämä voivat nimittäin pilata hyvin alkaneen parisuhteenkin, kun paljastuu, että kumppani on kokonaan muuta kuin minkä kuvan hän antoi itsestään.

Kirja antaa paljon mietittävää, tottakai. Niinpä se käyttää elämäntapakirjailijoiden tapaa, taitollisesti lukijaystävälliseen tekstiin ja naseviin ”laatikoihin”, joita voi lukea kiireinenkin ihminen. On tärkeää tutustua omaan psyykeensä, siinäkin kirjan tekijä on oikeassa, kuten myös siinä, että oman minän virhesuuntauksia voi korjailla.

Jouko Varonen

 

 

 

Mysteerinmurtajat, Neljän rikoksen syksy

Interaktiivisuus on nykyaikaa

Salapoliisitehtäviä vauvasta vaariin

Ilkka Mattila: Mysteerinmurtajat, Neljän rikoksen syksy, Reuna-kustannus 2018

Interaktiivisessa tietokoneen käytössä käyttäjä ”keskustelee” tietokoneen kanssa antaen käskyjä ja saa palautteen heti.  On myös interaktiivisia televisio-ohjelmia joihin katsoja voi osallistua puhelimitse ohjelman aikana. Interaktiivisen taideteoksen muotoon katsoja voi vaikuttaa.

Ilkka Mattilan kirjassa kohtaa nuori uusia mahdollisuuksia selvittää rikoksia. Ensin on ns. ”pliisu” juttu, jossa taaperon juustonaksut aina katoavat. Olisikohan isoveli ollut asialla? Sehän selviää kun asiaa tutkitaan interaktiivisesti tietokoneen ja linkkien avulla.

Mutta entäpä kun tapahtuu ryöstö huoltoasemalla. Omassa lähiössäni poliisi meni ”arviolta” tietyn henkilön kodin ovelle odottamaan ja harvoinpa erehtyi. Mutta nyt on valittavana useampia mahdollisuuksia: ”myyjän puoliso”, rivitalon mies”, ”omakotitalon mies”. En tietysti paljasta tässä yhteydessä mikä olisi napakymppi arvaus. Sen voi jokainen tahollaan selvitellä. Sen verran on minussakin nörtin aineksia, että löydän oikeat linkit.

Kirjan tekijä tuumii, että varsin hienon idean siirtäminen kansien väliin kesti kokonaiset neljä vuotta. Muutaman kerran, kun täytyi projektissa ottaa taka- askelia, auttoi oletettavasti eräs fiktiivinen tosiasia, suomalainen sisu. Nyt kirja kuitenkin toimii ja voi olla avaus vaikka miten isoon innovaatioon. Kirjan on taisteltava nykyaikaisten haasteiden, pokemonien ja muiden kanssa. Itse vielä luottaisin perinteiseen kirjaan, mutta nuoret voisivat sanoa: ”Paina pappa kuule enttelii!”

Nähtäväksi jää miten nuoriso ottaa uutuuden vastaan. Kriitikko-kalkkis ei voi muuta kuin peukuttaa!

Jouko Varonen

 

 

 

 

Sisu, suomalaisen sisun salaisuudet

Suomalainen sisukkuus, eli ”sinni”

Vaikka läpi harmaan kiven

Joanna Nylund: Sisu, Suomalaisen sisun salaisuudet, Readme 2018

Kun puhutaan suomalaisesta sisusta, nousevat heti esille urheilijat. Sisukuutta oli tosin urheilussa enemmän menneinä vuosina kuin 2000- luvulla. Olisikohan nuorilta kansallinen voimavaramme, sisu, katoamassa? No ei sentään, on niitäkin, jotka puskevat opin tiellä, eivätkä kunnioita yhteiskunnallisia luokkarajoja, valmistuvat akateemisiin ammatteihin, maistereiksi, tohtoreiksi, ja tietysti sisukkuuden avulla.

Nylundin kirja erittelee suomalaiseen sisuun liittyvät myytit ja tosiasiat aika maukkaasti. Kun kirja on vielä hyvällä tavalla lukijaystävällinen ja taitoltaan mukaansa tempaava, oli vietettävä iltapäivä sitä lukien. Jos ei halua lukea kirjaa sanasta sanaan, niin hyvän jaksottelun ansiosta voi löytää omat kiinnostuksen kohteensa tuota pikaa.

Joskus jokaisella on sisukkuuden ”näytön paikka”. Minulle se sattui syöpädiagnoosin yhteydessä. Tarvittiin sisua ja ajatusta, joka on tyypillinen suomalaiselle, vaikeuksiin joutuneelle: Päivä kerrallaan, kahta ei koskaan.” Sisun avulla voidaan vaikeudet paloitella pienemmiksi, eikä kerralla hotkaistavaksi limpuksi.

Mielestäni kirjan tekijä on oikealla asialla monessa suhteessa. Hän tuumii, että vaikka sisu on tavallaan määrittämätön ja abstrakti ilmiö, niin sen avulla pärjättiin esim. talvisodassa moninkertaista vihollista ja suurvaltaa vastaan. Sisuun liittyy myös asioiden järkiperäistäminen ja lähestyminen maalaisjärjellä, niin että ei tulla vaikeuksien kanssa silmäkkäin ihan pystymetsästä”.

Kirja puuttuu moneen sisun ilmentymään, totta kai. Se puhuu myös sisukkuuden opettamisesta lapsille. Usein toistuva neuvo on, että kun tulee oikein vaikeaa ja vaikka olisi helpompaakin, pitää hakeutua luontoon, hakea ”rohtoa” Suomen kauniista luonnosta, metsistä ja järviltä.

Mainio kirja. Jokainen voi löytää itsensä sen sivuilta.

Jouko Varonen

 

 

Urheilu: yleisurheilu, moniottelut ja juoksulajit, Lector kustannus

Yleisurheilun yksilölajien kirja

Hienosti kuvitettu tietoteos

Jaana Palanterä ja Aivo Blum: Urheilu, Yleisurheilu, moniottelut ja juoksulajit, Lector kustannus

Yleisurheilun maineteot ovat kautta aikojen kohentaneet suomalaisten itsetuntoa ja isänmaallista mieltä, jääkiekkoleijonia tietysti unohtamatta.

Mieleeni ovat jääneet tunnelmat Virenin ja Vasalan olympiakultamitaleista puolen tunnin välein. Siinä alkoi jo kyynel kostuttaa silmänurkkaa.

Muistan myös monet suomalaisten uroteot ”lempilajissamme” keihäänheitossa. Ne hetket ovat jääneet monen suomalaisen mieleen, kun Rautavaara, Korjus, Kinnunen, Nevala, Siitonen ja kumppanit niittivät kunniaa, puhumattakaan naisten puolella Lillakin, Rantasen ja muiden mitaliheitoista.

Tämä kirja kertoo tapansa mukaan mukavin tietoiskuin, tällä kertaa yleisurheilun yksilölajeista. Joku on maininnut, että joukkueurheilut, kuten jääkiekko, jalkapallo, sähly, jne, vievät nuoria liikaa yleisurheilulta. Totuus lienee, että kun tulee mainetekoja, kiinnostuvat myös nuoret. Paavo Nurmen ja Lasse Virenin jalanjäljissä on ollut monenmoista yrittäjää.

Mutta mennäänpä tähän kirjaan, jossa urheilulajit käydään läpi kivoin ja luettavin, sekä katseltavin kokonaisuuksin.

Kirjan sivuilta löytyy ”yleistä-osasto”, lajin luonnehdinta, tekniikka, ennätysten haltijat, säännöt, jne… . Erityisesti pidän hyvänä, että kuvasivuilla on runsaasti ammattilaisten nappaamia kuvia kustakin lajista ja sen tilanteista. Kuvanhan sanotaan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa. Tällä kirjalle kuvat antavat ”ilmettä” enemmän kuin puolet.

Tiesitkö-osastolla on hyviä tietokilpailuknoppeja. Kukapa olisi arvannut esimerkiksi, että kiekonheitto on ainut yleisurheilulaji jossa naisten ennätys on parempi kuin miesten.

Erityisplussa kirjalle upeasta taitosta ja tiedottavasta annista. Teossarjan soisi löytyvän jokaisen koulun kirjastosta.

Jouko Varonen

 

 

 

Hesarin kulmilla, 50 – luvun Kalliossa

Nostalgiaa Hesarin kulmilta

Runoa, grafiikkaa ja proosaa wanhasta Helsingistä

Hesarin kulmilla, 50-luvun Kalliossa, Juhani Styrman (toim), piirrokset Laura Salama, runot Esko Hytönen, Reuna-kustannus 2018

Tinuri tinasi kahvipannua/ alapihalla/ Me katselimme yläpuolella, pyykkiplaanilla/ joku liikautti jalkaansa,/ hiekkaa tippui kannuun/ Tinuri kirosi/ Me juoksimme, / ja tinuri”…

Esko Hytösen runot ja Laura Salaman kuvat tuovat esille nostalgiaa 50-Luvun Kalliosta. Kirjan toimittaja Juhani Styrman on lisännyt tietotekstejä runojen jälkeen, joten kokonaisuus on todella miellyttävä lukukokemus.

Tykkäsin Laura Salaman kuvakielestä. Joskus tuli mieleen edesmennyt helsinki-kuvittaja Henrik Tikkanen kun katseli Salaman tyylikästä grafiikkaa.

Esko Hytönen on työläistaustainen runoilija, jonka selkeät, joskus pelkistetyt runot tuovat mieleen entisen viisunikkarin Veikko Lavin miljööt ja kuvakielen.

Lapset tekivät kolttosia ja talkkarilla oli heistä huolia. Äidilläkin oli huolen juonteet kasvoillaan. Ilonaiheet ovat vähissä näissä runoissa, joskin niitäkin vilahtelee, varsinkin rivien välissä.

Seiväshypyssä ei ollut vaahtomuovia,/ oli vain hiekkakasa/ Seiväs piti palauttaa niin/ ettei talonmies nähnyt; pyykkiseiväs/ Heitettiin kiekkoa/ vahti tuli neuvomaan/ kuinka pyörähdetään.

Itselleni, maalaislapsuuden kokeneelle tuli mieleen monta tuttua asiaa, niin kuin tuo seiväshyppy. Meillä oli purukasa alastulopaikkana, ei hiekkaläjä niin kuin Eskolla, joskin keväällä saattoi olla alustana vain routainen maa.

Pidin kirjasta. Se toi mieleen monta lapsuusmuistoa, kun itsekin olen lähes runoilijan ”vuosikertaa” siis sodanjälkeisen Suomen ja jälleenrakennuksen ajan kokeneita. Kooste on monipuolinen kuvineen, asiateksteineen ja runoineen.

Harvoinpa sitä saa luettavakseen aitoja dokumentteja sodanjälkeisestä Suomesta. Kulttuuritekohan tämä teos on. Jossakin nuoruuden vaiheessa tuli itsellänikin vietettyä aikaa työhommissa Pitkänsillan tuntumissa, joten pientä omakohtaista tuntumaakin on.

Jouko Varonen