Minä olen Alex ja Meluavat Zombikalsarit

Erilaisia ystäviä

Kaksi puhuttelevaa lastenkirjaa

Elena Agnello: Minä olen Alex, kuvitus Adrie le Roux, Kustannus Oy Pieni Karhu 2016

Harri Istvan Mäki: Meluavat zombikalsarit, Lector Kustannus Oy 2017

Alexilla on syntymäpäivät. Kaikki ystävät tulevat häntä tapaamaan. Kaleb pelaa jalkapalloa ja hänellä on kaksi isää, Grant ja William. Grantilla on pieni lakki, kipa. Lina on myös Alexin ystävä. Linan kotona luetaan koraania. Zia istuu pyörätuolissa ja antaa Alexin liimata tarroja tuoliinsa. Isona Alexista ja Ziasta tulee eläinlääkäreitä. Vuyo asuu äitinsä kanssa. Hänellä ei ole isää, mutta äidillä on niin suuri sydän että se pystyy rakastamaan isänkin puolesta. Rashidan mummu käyttää saria. Se on kovin kaunis ja värikäs vaate. Siyanda on isän työkaveri ja tulee suuresta kaupungista.

Kovin kaunis kirja erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Maailmamme on suuri ja oma maa tai koti ei ole enää lintukoto jossa ei suvaita erilaisuutta. Myös eri uskonnot tulevat kirjassa esille. Lienee niin, että jokainen uskontokin on hyvä omalla tavallaan ja niissä tulevat esille monet tutut säännöt, joita on esim. kristinuskossa. Myös jumalhahmoissa on yhtäläisyyksiä. 

 

Harri Istvan Mäki on nuortenkirjailija, jonka tyylistä tykkään, vaikka joskus kielikuvien ja mielikuvituksen tulva on jo vähän hengästyttävä. Tällä kertaa lähdetään liikkeelle tyypillisestä tilanteesta, kun isällä ja äidillä on iltamenoa ja pitäisi saada lapsenvahti Pyrylle, joka ei ole niitä ”maan hiljaisia” vaan melkoinen rasavilli, joka yksin jätettynä loihtii paikalle vaikka kaveriporukan sotkemaan paikkoja ja mellastamaan. No lastenvahdiksi lupautuu punkkaripoika, jota Pyry nimittelee peloissaan Zombiksi. Siinähän sitä on haastetta pojankoltiaiselle.

Mäki on monilahjakkuus, mm. kirjoittajakouluttaja, nuortenkirjailija ja kuvataiteilija. Mäen kuvakieli on eloisaa, joskus hivenen toistoista, mutta voittaa mennen tullen monet kuvittajiemme kärkinimistä. Jossakin kohtaa etsin jopa yhtäläisyyksiä esim. Mauri Kunnaksen kaltaiseen kuvitustyyliin. Ehdottomasti pidän kirjaa taitavasti tehtynä, hivenen väsyttävänä, mutta aitona kuvauksena Pyrystä ja hänen vanhemmistaan, ystävistään, jopa kissasta ja koirasta, jotka ovat saaneet esikuvia Mäen omista karvaturreista, joita tiedän hänen rakastavan.

Jouko Varonen

 

 

Matti Rönkä Yyteet

Vanhala Lammio ja kumppanit nykyajassa

Rönkä taitaa työyhteisöanalyysin

Matti Rönkä: Yyteet, Gummerus 2017

Firman tytöt sanoivat, että Vanhala oli karannut jostain Otaniemen solukämpän peräkammarista, tai jättäytynyt ikiteekkariksi, asukiksi huoneeseen, jossa oli pinttynyt muovimatto lattiassa, sängyssä ohut superlonpatja ja lakana rutussa, tahroissa vain yhden ihmisen DNA:sta.”

Hihittelevän ja kaksimielisen Vanhalan lisäksi Varma-Datan henkilöskaalasta löytyvät ikisuositut Tuntemattoman sotilaan tyypit aina muutoksiin tyytymättömästä Lehdosta esimies Koskelaan ja vanhaan toimitusjohtaja Kaarnaan joka ilmoittaa vetäytyvänsä operatiivisesta johdosta.

Kun Lammio tulee esimieheksi, muuttuu moni asia. Entinen laiskanlupsakka meno konttorissa muuttuu hiostavaksi ja tietysti myös toimitiloja saneerataan. Luvassa on YT-neuvottelujakin ja tällainen homma laittaa porukan yhteishengen koetukselle.

Rönkä on taitava kertoja ja löytää Tuntemattoman sotilaan henkilöskaalasta mallit työpaikan porukalle. Lieneekin toisaalta niin, että klassiset henkilöhahmot löytyvät joka puolelta, jos heitä alkaa etsiä.

Pidin Röngän paikoin humoristisen letkeästä kielestä, joka tietysti innostaa lukijaa, niin kuin ”helppo ja makoisa pala” yleensäkin tekee. Mutta Rönkä taitaa kuvauksissaan myös työelämän paineet ja jopa vapaa- ajan yhdistämisen työhön sekä perheen vaatimukset.

Hyvä kirja, kertakaikkiaan. Sen verran olen pitkän työurani aikana oppinut tuntemaan työpaikan ilmapiiriä, että olisin valmis suosittelemaan Rönkää luennoitsijaksi vaikka peruskoulunopettajien koulutuspäiville ja Yyteet – kirjaa tenttikirjaksi opettajainvalmistukseen. Myös muut työyhteisöt saisivat varmaan Röngän tekstistä rakentavaa analyysia ja kenties oppia tulehtuneen ilmapiirin virkistämiseksi.

Jouko Varonen

 

 

Guinness World Records 2018

Ihmeellisiä ennätyksiä

Pisimmät kynnet ja 5050 leuanvetoa

Guinness World Records 2018, Sanoma Media Finland 2017

Suomalainen palomies Joonas Mäkipelto punnersi 5050 leuanvetoa vuorokaudessa ja kosaisi leuanvetojen välillä tyttöystäväänsä, joka suostui kosintaan.

Johanna Nordblad sukelsi 30-senttisen jään alla 50 metriä samalla hengenvedolla ja ilman räpylöitä tai märkäpukua. Hän tuumi, että halusi rikkoa ennätyksen koska rakastaa vapaasukellusta ja nauttii vedessäolosta.

Kirja vaikuttaa selkeämmältä kuin edeltäjänsä. Taitto on rauhoittunut ja asiakokonaisuudet on kivasti sijoiteltu luettavaan muotoon. Ennen vanhaan olivat suomalaisten kestosuosikkeja mm. revontulet ( suurin taivaallinen ilmiö) ja tietysti juoksija Paavo Nurmi mitaleineen ja ralliautoilijamme saavutuksineen.

Nyt voi ihailla kirjan sivuilta, esim. Pariisista tehtyä yli tuhatkiloista voiveistosta, tai Bob Dylania, joka on ensimmäinen kirjallisuuden nobelilla palkittu muusikko.

Joku on kasvattanut valtavat kynnet, toinen on leiponut hirmuisen viipurinrinkeliluomuksen, eräällä on eniten kehoon tatuoituja lippuja, jollakin on ollut harrastuksena lisätä maalikerroksia baseballpalloonsa kunnes niitä on kertynyt yli 25 000 ja pallosta tullut valtava luomus, kerrassaan maailman suurin näillä keinoin tehty.

Kirja on joskus ollut sekavampi, mutta nyt se kiehtoi uudella ja selkeällä ilmeellään. Vietin sen seurassa pari-kolme tuntia ja totesin, että meidän joukossamme on ns. kylähulluja, jos luonnonoikkujakin. Mikäpä siinä, joskus pitää keksiä vähän jäynää” että elämään tulee merkitystä. Iisalmen ortodoksimummot valitsivat aiheekseen karjalan piirakan ja kantoivat ”luomustaan” , kymmenmetristä karjalanpiirakkaa,  pitkin kaupungin katuja. Riitti siinä ohikulkijoille töllistelemistä. Tarina ei kerro, pääsivätkö mummut Guinnessin kirjaan.

Jouko Varonen

 

 

 

Konfliktit kouluissa

Koulussa sattuu ja tapahtuu

Laki on häirikön puolella

Sami Mahkonen: Konfliktit kouluissa, Edita 2017

Kirjan kirjoittaja on oikeustieteen tohtori. Sami Mahkonen on toiminut päivähoidon, opetustoimen, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen ammattihenkilöiden kouluttajana eri puolella Suomea. Hän on julkaissut muitakin teoksia edellä mainittuihin aihepiireihin liittyen.

Itselleni tuli mieleen entisajan koulu, joka oli ns. ”hyvä koulu” ja oppilaille pidettiin kuria ja järjestystä joskus fyysisinkin rangaistuksin. Opettajana olen joutunut toteamaan, että koulu on luisunut alamäkeen, niin kurin pidossa kuin oikeuskäytännöissä. Alle viisitoistavuotiaat koltiaiset rehentelevät nykyisin koskemattomuuden nimiin ja sillä, että he ovat alaikäisiä eikä heitä voida rangaista.

Lueskelin Mahkosen kirjasta esimerkkitapauksia, kuten koulupinnarin tarinan, joka jatkoi pinnaamista vuosikaudet. Kun vanhempia yritettiin saada vastuuseen, nämä eivät tulleet tapaamisiin eivätkä vastaneet viesteihin. Kun asiassa siirryttiin oikeustoimiin, niin vanhemmat taisivat saada kolmenkymmenen euron sakot koko revohkasta, ja sillä siisti.

Opettaja otti häiritsevästi käyttäytyvältä oppilaalta kännykän pois ja vei sen opettajainhuoneeseen. Sattui kuitenkin niin ikävästi, että opettaja sairastui kesken koulupäivän ja toiset opettajat eivät tienneet missä kännykkä on. Opettajan pelasti raastuvalta, jolla vanhemmat uhkasivat se, että toinen opettaja vei pojan kännykän hänen kotiinsa anteeksipyynnön kera.

Yleensä näyttää siltä, että lainsäädäntö suosii koulukiusaamista ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Jos sitten mennään rehtorin ja opettajan tulehtuneisiin suhteisiin, niin henkinen väkivalta opettajaa kohtaan sai ainakin minun koulussani siunauksen jopa koulutoimen johdolta ja työterveydeltä, puhumattakaan työsuojelusta.

Ennen vanhaan kuri pysyi ja vaikka minunkin opettajani oli pikakoulutuksen saanut jalkapuoli mies, riitti häneltä pelkkä katse hiljentämään koululuokan. Lainsäätäjät liittyvät siihen kuoroon, jolle koulu on laiskottelijoiden ja häiriköiden tyyssija.

Jouko Varonen

 

 

 

Anni Kytömäki Kivitasku

Mietittävää

Tarinoista syntyy kokonaisuus

Anni Kytömäki: Kivitasku, Gummerus 2017

Anni Kytömäki ( s. 1980) on uuden polven komeetta, joka nousi teoksellaan Kultarinta vuoden 2014 finlandiaehdokkaaksi. Muitakin huomionosoituksia on ropissut.  Kultarinta on vuosiin 1903 – 1937 sijoittuva rakkauskertomus, jossa luonto ja metsä ovat tärkeässä roolissa. Kirja sisältää kolmen sukupolven kronikkaa.

Lueskelin Kivitaskua aluksi kuin vaikkapa Joenpellon tai Hirvisaaren proosaa, koska tapahtumat liikkuvat hitaasti ja yksityiskohtaisille kuvauksille annetaan paljon sijaa.

Kirja alkaa 16-vuotiaan Helenan vapautumisella koulun ikeestä, mutta muuttuu piankin kauhukertomukseksi mielisairaala miljööstä, jossa ( v.1959)  tehdään myös lobotomioita, eli kallonporauksia. En tiedä, miten tarkkaan kirjan tekijä on perehtynyt lobotomioiden historiaan. Itse muistan Sinuhe egyptiläisen kahteen kertaan lukeneena, että ne olivat ajankohtaisia faaraoiden ajalla. 60 – luku oli jo edistyneemmän hoidon aikaa myös mielen sairauksissa.

Sergein tarina on koskettava. Hän kun on saanut tuomion mestauslavalle, mutta pääsee pälkähästä pakkotyötuomiolla. Verenseisauttajan ja kansanparantajan tytär Katinka seuraa rakkaansa kannoilla pakkotyömaille ja saa ruhtinaan perumaan Sergein tuomion. Mutta ensin pitää kerätä kiviä…

Vekan tarina kertoo miehestä, jolla on edessä osastohoito, mutta viimeinen vaihtoehto on paeta Louhirantaan, suvun omistamaan mökkiin.

Pidin Kytömäen proosasta, vaikka en ole erityisen innostunut laveasta proosasta. Kytömäellä on kyky punoa elämäntarinat jollakin tasolla yhteen väkeväksi romaaniksi. Tiivistämistäkin halusin ehdottaa jatkossa.

Jouko Varonen

 

 

 

Marilyn, Marilyn

Novelleja elämästä

Kaukana Marilynista

Salla Simukka/Marika Riikonen: Marilyn, Marilyn, tarinoita ikonista ja ihmisestä, Tammi 2017

Salla Simukka luonnehtii novellissaan henkilöä, jolla on narsistisia piirteitä. Juttu lähenee ehkä eniten Marilynia tässä novellikokoelmassa, jonka nimeksi on annettu ”tarinoita ikonista ja ihmisestä”. Jos lukija odottaa kirjalta sitä, mitä kansi tuntuu kertovan, hän erehtyy pahan kerran. Nämä jutut ovat keskinkertaisia novelleja, jotka on ikävä kyllä tehty vähän ”vasemmalla kädellä” niin kuin kirjan toimittaminenkin. Luin esipuheesta, että idea syntyi kuohuviinin innoittamana, mutta kun olin lukenut viisi ensimmäistä juttua, huomasin, että jutut kertovat kokonaan muusta kuin Marilynista. Kustannuspoliittinen juttu tietysti on, että kirjan kansi on myyvä. Ei tästä kirjasta ole elämänkerraksi, ei edes luonnehdinnaksi. Toisaalta kirjan toimittajat yrittävät lähestyä Marilynia infolaatikoilla, joissa on tietoa esim. meikkaamisesta, tai leffojen komeimmista karjuista.

Luulisin, että kertomuskokoelmaa on markkinoitu väärällä nimellä. Marilynistä kirja ei kerro juuri pätkääkään, mitä nyt nimi vilahtaa jossakin jutun sivuosassa.

Ehkä Simukan novelli menee lähimmäs Marilynin olemusta kun jutun päähenkilö valmistelee itsestään Marilynin näköistä.

Jari Järvelä on tuskin Marilyniin perehtynyt. Novelli liikkuu kokonaan muissa ympyröissä. Saara Turusen novellikin on vain hipaisevinaan Marilynia. Peter Franzenin juttu tietysti sijoittuu Hollywoodiin, mutta siitä ei juuri ole Marilyn luonnehdinnaksi.

Olin pettynyt tähän kirjaan, jota markkinoidaan Marilyn-elämänkertana. Pikemminkin se sisältää keskitasoa huonompia kertomuksia, joita kirjailijat ovat tehneet paremman tekemisen puutteessa. Kirjaa ei nosta liitoon edes kirjoittajalista, jossa on jokunen keskitason kirjailija. Odottaisin toimittajilta ja kirjailijoilta jatkossa paneutumista myös tällaisiin ”tekaistuihin” kirjoihin.

Jouko Varonen

 

 

 

Avustetut atomimyllyt

Siulle rakennuslupa miulle vaalirahat

Ydinvoimalla suhmuroidaan

Maarit Nermes: Ydinvoima valtioiden erityisessä suojeluksessa, Nomerta-kustannus 2017

Homman ydin on siinä, että ydinvoiman kustannukset ylittävät moninkertaisesti normaalin sähkövoiman. Mutta kas kun trendi on, että samalla kun rakennuslupa annetaan, vaihtavat korruptiorahat omistajaa. Eli arkisemmin sanottuna: ”Siulle rakennuslupa ja miulle vaalirahat”. Ja kansa maksaa kiltisti viulut.

Nermes toki käsittelee ongelman monipuolisesti ja toteaa, että ydinvoima kannattaa vain valtioiden tukemana ja jätteen riskit ja kustannukset ovat viime kädessä kansalaisten kontolla. Ydinjäteongelmaakaan ei ole ratkaistu, se on vain lakaistu maan alle.

Atomiajan piti tuoda loputonta energiaa ja hyvinvointia kansalaisille. Suomessa pääomavaltaista ja energiaintensiivistä teollisuutta on tuettu vuosikymmeniä verotuksen ja finanssipolitiikan avulla.”

Kirjan kirjoittaja on tutkiva toimittaja. Koulutukseltaan hän on kemiantekniikan diplomi-insinööri ja digitaalisen median luonnontieteiden kandidaatti.

Kirjan taitto on ns. ”täyteen tumpattu” ja teksti niin pientä, että suurennuslasi olisi tarpeen. Kirjan kirjoittaja on kiinnostunut luonnonsuojelusta  ja seurannut suomalaista energiakeskustelua liki neljäkymmentä vuotta. Ympäristöasioista kiinnostuminen on muuttunut taloudellisten kysymysten pohtimiseksi.

Lieneekö tässä kyseessä väitöskirja vai kiistakirjoitus, mene ja tiedä, mutta kirjoittaja on paneutunut ydinvoimakysymyksiin todella tarkasti.

Itse lueskelin kirjaa päivän mittaan, mutta huomasin, että kirja on toisaalta vaikeaselkoinen ja liian pienellä tekstuurilla tehty. Toki se sisältää paljon olettamuksia, jotka on myös perusteltu ja lukija huomaa, että ydinvoimakakku on ”päältä kaunis, mutta silkkoa on sisällä runsaasti”.

Jouko Varonen

 

 

 

Kalamarkkinat Lappeenrannassa

Kalamarkkinat

Loimulohesta kantarelleihin

 

Oli tullut se aika, kun väki kokoontuu Lappeenrannan satamaan kalamarkkinoille. Tapahtuma vetää yleensä 30 000 vierasta ja ostelijaa. Itse kävelin lohen tuoksun suuntaan ja siellähän olikin Timo Seren firman loimulohi valmistumassa. Itse ”isäntä” istui autossa ja tuumi, että terveys vähän horjuu, joten pitää jättää myyntihommat nuoremmille. Timo kertoi, että hänen firmansa on voittanut mm. Saksan kalamarkkinoilla kultamitalin. Saksalainen tapahtuma vetää yleensä yli 1000 kalakauppiasta esittelemään tuotteitaan. Myös kotimaisia menestyksiä on tullut.

87 – vuotias Raimo myi muovipusseja ja itsenkin innostuin ostamaan häneltä roskispusseja melkoisen määrän. Raimon hintataso myös kesti vertailun muihin alan yrittäjiin. Firman nimi on Kuitulinja Oy ja kotipaikka Heinola.

Kokoomusnaiset olivat esittelemässä puolueensa saavutuksia kotiseudulla. Porukan edustaja Nyky Vanhanen tuumi, että paljon on saatu aikaan kaupunginvaltuustossa. Arpojakin oli myynnissä.

Myös Juha Rantalainen ja Tarja Turunen (kristillisdemokraattien paikallisjärjestön puheenjohtaja) olivat markkinoilla. Juhalla riitti puuhaa, kun hän kertoi puolueen saavutuksista. Tarja jutteli myös toiminnastaan ja puolueen tavoitteista.

Kaskein Marja on tunnettu lähiruuan ystäville Lappeenrannassa. Osmo Sintonen esitteli mm. puolukka- ja sienisatoa ja tuumi että firma tarjoaa parasta lähiruokaa.

Tamperelainen Tatun Makeat myy myöskin mm. maistuvia marjoja ja marjaherkkuja. Firman kotipaikka on Tampereella. Mikko tuumi, että kauppa käy kalamarkkinoilla ihan kohtuullisesti.

Tuli aika lähteä kotiinpäin ja tietysti tuliaisiakin oli mukana. Syksyn harmauteen kalamarkkinat tarjoaa Lappeenrantalaisille mukavaa vaihtelua ja tietysti myös herkkunautintoja. Kiva on myös jutella tuttavien kanssa markkinahumussa.

Jouko Varonen

Viestejä tuonpuoleisesta

Kevyttä viihdettä kirkonmieheltä

Metropoliitan dekkari

Metropoliitta Panteleimon: Viestejä tuonpuoleisesta, Myllylahti 2017

Elisabet Urhonen, poliisin rouva, saa kirjeen naiselta, joka pelkää kuollakseen. Liian myöhään tulleen viestin vuoksi Elisabet Urhonen osallistuu elämäntapakurssille, jossa on myös henkilöitä, jotka ottavat yhteyttä tuonpuoleiseen.

Lueskelin metropoliitan kirjaa illan ratoksi ja totesin, että hänen verbaalit lahjansa ovat keskinkertaiset, jos sitäkään. Kirja vaikuttaa lukijasta viihteelliseltä, mutta aika kömpelöltä. Lisäksi tuntuu oudolta, että dekkarikirjailija ratsastaa mertopoliitan arvollaan, eikä ota kirjailijanimeä. Ehkä asia on kustannuspoliittinen ja kirjan menekin kannalta tärkeä.

Aiemmin Panteleimon on kirjoittanut lapsuutensa tapahtumista, ja niihin kirjoihin myös tutustuin. Minua jäi vaivaamaan tietty verbaali lahjattomuus näissä kirjoissakin. Dekkareita lukiessani olen tottunut siihen, että myös kirkonmiehillä on viehtymystä tällaisiin ”maallisiin” aihepiireihin. Esim. dekkarikirjailija Marja-Sisko Aalto, jonka aihepiirit mm. Ikoni – dekkarissa sivuavat ortodoksisuutta, on paljon kehittyneempi ja sujuvampi kertoja.

Kurssilla voi olla murhaaja ja Elisabet Urhonen aikoo ottaa selvää siitä, kuka on kauhean teon takana. No lopuksi päädytään tiettyyn ratkaisuun, jota ei kriitikon etiikka anna kertoa.

Luulisin, että Metropoliitta Panteleimonin olisi pitänyt keskittyä Valamo-aiheisiin – ja ortodoksisuutta käsitteleviin teoksiin, joita häneltä on myös ilmestynyt. Tämän kirjan lukeminen ei ollut minulle elämys. Tietty kömpelyys ja harrastelijamaisuus paistaa liian selvästi tekstien takaa.

Meedio mietti tovin ja vastasi sitten: -Miehenne lähettää teille terveisiä ja sanoo, että , että olette hänestä vapaa, voitte mennä uudelleen avioon. … – Näen männikkökankan, siellä rauhaisan, veteen viettävän rinteen, jossa pienen hautausmaan. Siellä miehenne lepää. On rauhassa, rauhassa. ”

Jouko Varonen

 

Vanheneminen ja terveys

Vanhenemisen ilot ja surut

Sosiaalinen verkosto apuna

Tiina-Mari Lyyra/ Aila Pikkarainen/ Pirjo Tiikkainen          ( toim.): Vanheneminen ja terveys, Edita-kustannus

Tekee mieli aluksi puuttua kirjantekijöidenkin noteeraamaan aiheeseen, nimittäin vanhuksen sosiaaliseen verkostoon. Joskus negatiiviset sosiaaliset suhteet ovat terveydelle vaarallisia, mutta hyviksi koetut sosiaaliset suhteet auttavat mm. menetyksen kohdatessa. Myös sairastumiseen ja sairauden kestoon on sosiaalisilla suhteilla oma vaikutuksensa. Toimiva sosiaalinen verkosto edistää sekä psyykkistä, että fyysistä terveyttä.

Maaseudulla yleensä sosiaalinen verkosto toimii paremmin kuin kaupungissa, jossa välttämättä ei tunneta edes ovinaapuria. Maaseutu on yhteisö, jossa huolehditaan kaikista.

Emotionaalinen yksinäisyys kohtaa henkilön esim. puolison menetyksen yhteydessä tai kuoleman lähestyessä. Apu voi löytyä ikääntyneen ihmisen omien voimavarojen ja selviytymiskeinojen kautta. Auttajan on tärkeä tuntea nämä voimavarat ja tukea niitä.

Kuntien tehtäviin kuuluu esim. liikuntapalvelujen ja kulttuuritoiminnan järjestäminen vanhuksille. Nykyisin on huomattu, että esim. puoli-ilmainen kausikortti uimahallille ja kuntosaliin senioreille vähentää huomattavasti terveydenhoitokuluja. Monipuolinen hyvinvoinnin edistäminen kunnan taholta on tärkeää.

Myös mielen hyvinvoinnin tukeminen on ensiarvoista. Leskeksi jääneillä on suuri kuolemanriski lähivuosina. Iäkkäät ihmiset kokevat myös vähättelevän kehonkielen nuorempien tai hoitajien taholta henkisesti ahdistavana.

Teoksessa pyritään edistämään vanhenevien ihmisten positiivista ymmärtämistä sekä yksilön, että yhteisön näkökulmasta. Kirja vaikuttaa tärkeältä, joskin joskus vähän vaikeaselkoiselta ja tieteelliseltä. Luulisin, että tämäntyylinen opas ei ole vanhuksen käteen sopiva ”onnellisen vanhuuden opas”, vaan esim. alan opiskelijoiden tärkeä tietokirja.

Jouko Varonen