Villi cityvegaani

Sami Tallberg ja villiyrtit

Maistuvaa ja ravintorikasta

Sami Tallberg: Villi cityvegaani, Into-kustannus 2017

Keittiömestari Sami Tallberg on yrttispesialisti joka tunnetaan kausiruuan kerääjänä, joka luottaa puhtaisiin raaka-aineisiin ja lähiruokaan. Niinpä villiyrteistä voi loihtia vaikka pääruuan sopivilla lisäkkeillä.

Miten olisi Suolaheinällä ja Chilillä maustettu palsternakka sienillä tai Lehtikaalisalaatti & mustikoita, puhumattakaan Punajuuri-villiyrttisalaatista tai Sieni-perunasalaatista?

Joskus tietysti tulee mieleen kunnon lehtipihvi, kun näitä lehdyköitä ja ruohoja tarjotaan lautaselle, mutta samalla on muistettava, että liharuoka usein aiheuttaa verisuoni- ja sydänsairauksia, puhumattakaan mm. eturauhasen syövästä.

Tallberg on asustanut suurkaupunki-Lontoossa isohkon osan aikuisuudestaan ja reissannut ympäri maapalloa ruokien perässä. Hän sanoo näiden kokemusten vahvistaneen käsitystä suomalaisesta luonnosta suoranaisena aarreaittana. Vuosien poissaolo on opettanut näkemään lähelle.

Villiyrttien keräilijöille on tietysti keittiömestarilla muutama varoittava sana. Sienet ja yrtit, joita aikoo käyttää ruokiin on tunnettava hyvin ja valtateiden varsilta ei pidä mennä täyttämään yrttikoriaan. Puun osia, kasvien juuria ja koivunmahlaa kerätessä on hyvä muistaa, että maanomistajalta on oltava lupa näihin toimiin.

Ensimmäiset villiyrtit nousevat jo huhtikuussa, mutta touko- kesäkuu on yrttien keräilijälle antoisinta aikaa. Tietysti on huomioitava, että yrtit ovat puhtaita ja pestyjä, ennen kuin niistä alkaa tehdä sapuskaa.

Vegaani on varmaan ilahtunut tällaisesta kirjasta. Itse luotan kasvistoriin perunoineen ja vihanneksineen, sekä juureksineen ja tietysti kotiruokaan, jossa lihan osuutta on vähennetty huomattavasti, mutta mm. kalaruokia on tarjolla useamman kerran viikossa.

Hyvä kirja, erityisesti vegaanin ja villiyrttifanin aarreaitta. Tallgren tuumii, että kiinnostavin lähiruoka löytyy kaupungin liepeiltä ja Suomessa vallitsevat jokamiehen oikeudet mahdollistavat noin neljänsadan villiyrtin hyödyntämisen ruokavaliossa.

Jouko Varonen

Jyrki Lehtola Suomi 100

Suomi – juttuja

Erilainen kirja Suomesta

Jyrki Lehtola: Suomi 100, S&S 2017

Jyrki Lehtola (s. 1963) on suomalainen kolumnisti, joka on käsitellyt ajankohtaisilmiöitä ja julkisuuden henkilöitä kolumneissaan. Muistissa on Presidentin kanslia- televisiosatiiri, jonka kirjoittajana Lehtola oli. Lehtola on harvinainen kolumnisti, sillä hän tulee toimeen pääasiassa lehtikolumneilla.

Kolumnistin otteella hän käsittelee tässä kirjassa Suomen historiaa ja lähihistoriaa, jopa tuntemattomia henkilöitä. Kyllä maamme historiallisiin vaiheisiin vaikuttaneet henkilötkin käsitellään, mutta persoonallisella tavalla, ei suinkaan niin juhlavasti ja puisevasti kuin 100-vuotiskirja usein vaatii. Kirja on aakkostettu, joten sieltä löytyy moni ajan ilmiö helposti.

Amanda, Havis

Haasteellisella tavalla monitulkintainen symboli Helsingille. Kauppatorin rannalla sijaitseva lokkien läpiulostama suihkulähde, jonka keskellä seisoo Helsingille ominaisten merileijonien ympäröimänä alaston pariisilaisnainen, jolla silloin tällöin on yllään erilaisia alkoholilta tuoksuvia hattuja. ”

Mikä ettei. Kolumnisti löytää kotimaastamme hassuja juttuja, jopa työelämästä ja ihmisten käytöksestä. Joskus onkin hauska lukea vähän ”järkevämpää” tekstiä, kun on tottunut televisiouutisista ja ajankohtaisohjelmista tuttuun kapulakieleen. Sillä paljon on maassamme ruotimisen aihetta, jos oikein järjellä ajatellaan.

Mies, suomalainen …Suu auki se maailmaa katsoi. Se ei osannut laittaa suutaan  koskaan kunnolla kiinni, ja siitä on kuvia, paljon kuvia, joissa sillä on joku nainen vierellään, ja se nainen on panostanut Vuittonin laukkuun…mää rukoilen että aito, mää rukoilen, että aito…”

Kiva kirja. Lueskelen sitä vielä toisenakin päivänä. Joskus on hyvä päästä todella suomalaisuuden juurille. Vaikka toisaalta, olis sitä nyt saanut vähän kunnioittaa perinteisiä arvoja, he he.

Jouko Varonen

 

Revontulten lumoa

Kristallisemonia peikkojen laaksossa

Frozen-seikkailu lasten makuun.

Disney: Frozen, Revontulten lumoa, Sanoma Media Finland

Peikkojen laaksossa on talvi. Revontulet loimuavat taivaalla. Peikkolasten pitäisi kohta saada taitopalkinto. Pikupeikolla on vielä tavoitetta, kun yksi kristalli puuttuu. Se pitäisi saada jäljitystehtävän avulla. Muut kolme taitokristallia on jo saavutettu. Peikko Pikkukivi koettaa ratkaista jäljitystehtävän etsimällä ötököitä. Mutta kristalli ei ala vielä hohtaa. Anna, Elsa ja Olaf ystävineen auttavat parhaansa mukaan matkalla jäljittämään Peikkopappaa, joka on kristalliseremonian tärkein henkilö. Elsa auttaa etsijäjoukkoa tekemällä taikojaan. Niinpä vuorelle kiipeäminenkin onnistuu, kun Elsa loihtii jääportaat ja kun lumimyrsky yllättää, Elsa taikoo porukalle suojaavan katoksen.

Viimein saavutaan kalliolle, jossa Peikkopappa odottaa. Mutta ikävä kyllä, kristalli ei loista vieläkään. Peikkopappa katsoo ymmärtäväisenä. Vielä puuttuu jotakin. Lopulta Pikkukivi tunnustaa, että ilman ystäviä ei jäljitys olisi onnistunut. Silloinpa kristalliin syttyy valo. Ystävän apu on tärkeä, sanoo Peikkopappa, se pitää aina muistaa.

Frozen seikkailut ovat saaneet pikkulapsista laajan ystäväpiirin, ei vähiten sen vuoksi, että tarinat ovat ilmestyneet myös animaatiofilmeinä. Kirjan kuvitus on kaunista ja teema tietysti tärkeä. Ystäviä tarvitaan aina ja heille pitää antaa avusta myös tunnustus.

Itselläni on suvussa viisivuotias tyttönen, jonka mieltymykset näihin Disneyn prinsessahahmoihin ovat suuret. Niinpä ostin hänelle myös Frozen-prinsessakortit. Monta muutakin Disney-aiheista ”aarretta” on tullut hankittua.

Frozen seikkailuilta odottaisi myös vähän vaihtelevampia juonenkulkuja. Joskus nimittäin tarinat toistavat itseään ja näyttää siltä että rakennettuun tarinakehykseen on vaikea löytää tarpeeksi muunnelmia. Uusia henkilöitä ehkä voisi kokeilla kuten konsanaan Aku Ankka – seikkailuissa.

Jouko Varonen

 

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Pehkosen uusi viihderomaanisarja alkaa

Riina hengailee kesätöissä

Kirsti Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella, Karisto 2017

Kun lueskelin Pehkosen romanttista kesäkirjaa, tuli mieleen muutamia kirjailijoita, kuten Hilja Valtonen  (Opettajattaren varaventtiili) ja Anni Polvan romanttisimmat viihderomaanit.

Mikäpä siinä, romanttista viihdettä tarvitaan, ja jos siinä ei ole syvyyttä hipaisun vertaa, niin sitä syvyyttä eivät suomalaiset tyttölapset aina edes kaipaa. Kirja alkaa Riinan avomiehen ohareilla, kun poika on saanut koukkuun paremman kalan, jolla on myös rahaa ja rakkautta jaeltavaksi. Mitäs muuta kuin muuttoauto pihaan ja itketään sydänsurut pois, että päästään etsimään uutta urhoa.

Riina lähtee kesätöihin tuttuun kahvilaan Jylhäsalmelle ja niin kuin eräs arveluttava Vatanen ensi töikseen sanoo, noin kauniit naiset huomataan kyllä heti pienellä paikkakunnalla. No Vatanen on tyypiltään naistennaurattaja ja arveluttava, mutta paikallinen lossipoika on toista maata. Siitä suhteesta voisi kehittyä jotakin. Kirjahan on kevyttä nyyrikkityyppistä kesäviihdettä, mutta aivan riman alitusta ei kuitenkaan tehdä. Alussa mainitsemani suositut kirjailijarouvat kyllä tiesivät mistä langasta on vedettävä. Tytön on oltava sopivasti kiltti ja napakka, niin että kosiomiehet saavat joskus nenilleen. Mutta kun sopiva nuori ja rehti mies osuu hollille, niin mikäpä ettei vähän romantiikkaakin mahtuisi kuvioihin.

Mitä siis? Kirja on supisuomalaista romantiikkahakuista viihdettä, joka ei pyrikään taiteellisiin ulottuvuuksiin. Joskus tietysti lukiessa vähän haukottaa ja tulee mietityksi, että mikähän funktio tämäntyylisellä proosalla on. Hyvä mieli tietysti tulee kirjaa lukiessa ja kesällä pitääkin heittää viihteelle.

Parempi on toisaalta lukea kotimaista viihdettä kuin kaiken maailman shidneysheldoneita. Järvimaisema on kesäinen elementti ja raikkaat suomalaiset neitoset voivat olla myös mieslukijoiden mieleen. Kun mukaan laitetaan ripaus jännitettä, niin jopas keitos saa makua lisää.

Jouko Varonen

 

Panaman paperit

Veronkiertoa ja suuren luokan sumplimista

Nordea ja Metso häpeäpilkkuina

Bastian Obermayer&Frederik Obermaier: Panaman paperit, miten rikkaiden veronkierto paljastui, Into-kustannus 2017

Nordea ja Metso ovat vain jäävuoren huippuja koko maailmaa ravisuttavassa veronkiertovyyhdessä. Niinpä päädytään mm. Vladimir Putinin ystäväpiiriin, Syyrian sodan liitännäisiin, Waffen-SS:ään ja CIA:an. Jalkapallon päämajallakaan ei ole puhtaat paperit. Myös suomalaisen taidemaalarin Helene Schjerfbeckin teoksen ostamiseen tarvittiin Panaman tili. Valkoinen talokin on kansainvälisen veronkierron taustalla.

Kirja vaikuttaa suorastaan jännäriltä. Kun on kysymys massiivisesta kansainvälisestä veronkierrosta, on ihmishenkikin halpaa tavaraa. Usein käytetään ns. valebulvaaneja, joihin tutkimukset usein myös kariutuvat ja päättyvät. Rikollisten keinot ovat moninaiset. Suomalainen veronkierto Panaman ja muiden veroparatiisien kautta on vain pieni häpeällinen nokare koko kakusta. Mutta kun puhutaan Nordean ja Metson kokoisista yhtiöistä, tulee jutusteluun kaikupohjaa jopa pohjoismaisissa mittasuhteissa.

Obermaierit, kirjan tekijät ovat Saksan suurimman sanomalehden tutkivia journalisteja. Nämä palkitut toimittajat pääsivät ensimmäisinä käsiksi Panaman papereihin. He ovat tutkineet myös merkittäviä tietomurtoja. Panaman paperit – kirja paljastaa merkittäviä eettisiä rikoksia ja myös törkeitä veropetoksia.

Kirjasta selviää suuryritysten rooli, joka on likaisempi kuin monen muun. Lueskelin kirjaa muutaman tunnin ja totesin, että tämä päiväkirjamainen ja joskus uuvuttava selonteko matkasta rikollisten jäljille on nykyajan suurimpia paljastuksia. Teksteissä vilahtelee julkkisten nimiä, kuten elokuvaohjaaja Stanley Kubrick, Islannin pääministeri, shakkihuippu Bobby Fischer ja monet muut.

Suomi on tiettävästi ainoa maa, jossa verottaja ei ole tyytynyt kieltävään vastaukseen tiedostojen luovuttamisesta: lähdesuojasta keskustellaan oikeudessa asti.

Kirja on ajan hermolla ja siksi melkoinen paljastusteos. Se selvittää lukijalle, mistä kansainvälisessä verohuijauksessa on kysymys.

Jouko Varonen

 

Saanko luvan?

Elpyykö lavatanssi?

Tanssimusiikkia jokaisen makuun.

Saanko luvan? Valitut Palat 2017

Tanssilavakulttuuri eli valtakauttaan 1950 – 1970 – luvuilla. Perinteeseen kuului, että miehet olivat omana ryhmänään ja naiset omanaan. Miehet läksivät alkutahtien kajahdettua hakemaan partneria ja naisten vuorolla tietysti naiset.

Muistuu mieleen tanssisalikokemukseni Tykkimäen suuressa salissa. Lavalla lauleli Jamppa Tuominen ja tahdit olivat taattua tavaraa. Kun tuli tauon paikka Jamppa asteli arvokkaasti taukohuoneeseen, mitä nyt sanan pari vaihtoi fanien kanssa. Mutta Jampan esitykset olivat tuhtia tavaraa. Toisen kerran olimme Lappeenrannan satamassa, kun sen ajan tähdet Vilho Vartiaisesta Reijo Kallioon jne. pistivät parastaan. Siinä tuli pyörähdettyä Vilhon tahdissa Nuoruusmuistoja ja tunnelma oli todella ikimuistoinen.

Tässä viiden levyn koosteessa on huomioitu niin wanhan ajan iskelmät, kuin uudempi tanssimusiikki. Esiintyjistä voi mainita vaikkapa Finlandersin, Agentsin, Souvarit, Taikakuun, Solistiyhtye Suomen, Neljänsuoran, jne… .

Tanssilavaviihde on elpymässä, mutta ehkä toisessa muodossa kuin entiset järvenrantalavat. Kiteen eläinpuistossa on eräs Suomen suurimmista parketeista. Monet 40 – 50 – luvuilla maineensa luoneet tanssipaikat ovat jatkaneet toimintaansa menestyksekkäästi. Nurmijärveläinen Ruusulinnakin pysyy ja paranoo vielä entisestään.

Tanssin tuoksinassa on kautta aikain luotu parisuhteita ja hoidettu sosiaalista kanssakäymistä. Moni tansseissa tavannut pari on päätynyt yhteiselle elämänikäiselle tanssiparketille. Suomalaisessa tanssikulttuurissa on ollut ihmettelemistä myös ulkomaalaisille.

Humppa on vakiotavaraa tanssilavoilla, samoin myös jenkka, polkka, tango ja valssi. Nuorille nämä ehkä ovat vähän vieraita, mutta muistuu mieleen ikääntyneen tanssigurun Aira Samulinin maininta siitä, että jokainen osaa tanssia, tarvitsee vain liikkua muusiikin tahtiin.

Tämän viiden levyn kokoelman anti on järjestelty niin, että esitykset muodostavat aina kahden kappaleen kokonaisuuden. Niinpä kotitanssien järjestäminen tai taustamusiikin loihtiminen onnistuu näillä ”eväillä” hyvin.

Jouko Varonen

 

Marvel, kaikki mitä haluat tietää

Marvel-tietopaketti

Efektiivistä lasten fantasiaa

Marvel, kaikki mitä haluat tietää, Sanoma Media Finland

Kapteeni Marvel on C.C.Beckin ja Bill Parkerin luoma sarjakuvahahmo. Hänellä on supersankarien perusvoimat, yliluonnollinen vahvuus, sekä lentokyky. Kapteeni Marvelin ympärille muodostui myös ensimmäinen niin sanottu supersankariperhe. Kapteeni Marvelin ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1940 ja Suomessa 1950-luvun Sarjakuvalehdessä.

Tämä kirja alkaa erittäin hyvillä luonnehdinnoilla Marvelin teemoista:

Älä epäröi. Usko suuriin unelmiin, niin pystyt muuttamaan maailman.”

Meidän kuuluu muistaa- ja muistuttaa kaikkia muita – että kaikki imiset ovat tasa-arvoisia, niin miehet kuin naiset.”

Tällä kansakunnalla on alusta asti ollut perimmäinen johtoajatus: meidän on puolustettava sitä, mihin uskomme – seurasi siitä mitä hyvänsä.”

Tehtäväni on aina ollut luoda parempi tulevaisuus. Aina tulee olemaan jotakin, minkä puolesta taistella. Ja minä tulen aina olemaan sotilas.”

Marvelin porukka on laajentunut, ja tämä tietokirja-järkäle tekee selkoa jopa pienistä yksityiskohdista henkilöiden historiikeissa.

Itse pidin kirjan taittoa hengästykseen asti rauhattomana, mutta kun innostuin lukemaan puhekuplia ja pikki tietoiskuja, huomasin, että tässä ollaan vähintään yhtä suuren maailman kanssa tekemisissä, kuin konsanaan tarussa sormusten herrasta.

Niinpä niin. 50 – luvun lehdet, kuten Tex Willer ja Kapteeni Mikin seikkailut Villi-länsi lehdessä antavat vain kalpean kuvan siitä mihin suuntaan sarjakuvataide on kehittynyt. Tietysti nämä Marvelin kuviot ovat täynnä väkivaltaa ja taisteluita, mutta näyttää siltä, että oikeamielisyys on näissäkin perusajatuksena ja nykyajan lapsille nämä efektiiviset seikkailut ovat elävää todellisuutta. Eri asia on tietysti, että voiko väkivallan avulla puolustaa hyviä tarkoitusperiä ja sopivatko väkivaltaiset sarjakuvat lapsille vai haetaanko niillä aikuisten kohderyhmää.

Jouko Varonen

Luovan kirjoittajan työkirja

Hienoja pikaelämänkertoja

Todellinen ideapankki

John Gillard: Luovan kirjoittajan työkirja, Art House 2017

Luova kirjoittaminen on henkilökohtainen asia. Moni kuuluksikin tullut kirjailija on ollut uskollinen vain itselleen ja jälkipolvet ovat löytäneet satoja tulkintoja heidän tuotannolleen. Tämä kirja sisältää parin sivun tiivistelmiä sellaisista kirjallisista guruista kuten Kafkasta, Hemingwaysta, Faulknerista, Nabokovista, Vonnegutista, Woolfista, Joycesta, Murakamista, jne…

Mukana kirjassa on sormiharjoituksia ja aika paljon tyhjää viivoitettua tilaa kirjan lukijan omille tuotoksille. Niinpä kirjoittajaa kehotetaan harjoittelemaan sisäistä monologia, kuten Joyce, tekemään kuvauksia perheenjäsenistään, kirjoittamaan päiväkirjaa kuten Wirginia Woolf, keksimään erinomaisia aloituksia, kuten Kafka, kehittämään omaperäistä äänta Faulknerin malliin, loihtimaan kuusisanainen tarina, kuten Hemingway: ” Myytävänä: vauvan kengät, ei käytetty kertaakaan.”

Suosittelen kirjaa esim. kirjoituspiirien vetäjälle. Siitä löytyy jopa 70 sormiharjoitusta, joita voi varioida omin maustein. Paras tapa lienee kuitenkin käyttää tämäntyylisessä työssä omaa mielikuvitustaan apuna. Kirja oli itselleni herkullinen lukupaketti ja suorastaan ahmin nämä pienoiselämänkerrat kirjallisilta suosikeiltani. Kirjoittaminen lienee kuitenkin jokaiselle haaste, joka on otettava vastaan omilla edellytyksillä. Kaikista ei tule bestselleristiä, mutta oma näkökantani on, että jokainen kirjallinen tuote on omalla tavallaan tärkeä, vaikka se olisi ihan tavallinen ”herrojen kanssa marjassa” – tarina. Lukuisia kirjoittajapiirejä vetäessäni huomasin, että teksti on aina arvokas ja sisältää piilomerkityksiä, joita voi vain aavistella.

Erityisesti pidin lasten ja nuorten teksteistä ja niinpä minulla oli opettajan työssäni tapana antaa a4 – kokoinen vihko jokaiselle oppilaalle. Vihkossa oli sekä  piirrossivuja, että viivoitettuja. Niinpä ne täyttyivät ”jutuista” ja piirroksista jotka olivat suoranaisia aarteita. Tämä kirja on hyvä ja hyödyllinen. Se voi johdatella kirjoittajaa suuntaamaan tyyliään ja inspiroida kokeilemaan omia luovuuden taitojaan.

Jouko Varonen

 

Elämäni vegaanina

Vegaanina on hyvä olla

Terveys ja moraali tähtäimessä

Mia Takula: Elämäni vegaanina, 14 ihmistä huipulla, Into-kustannus

Vegaani pyrkii sekä ravitsemuksessaan että muussa kuluttamisessaan välttämään eläinperäisiä ja eläinkokein testattuja tuotteita ja palveluita. Vegaani ei syö lihaa, kalaa, kanaa kananmunia, maitotuotteita tai liivatetta vaan koostaa ruokansa kasvisperäisistä aineksista, kuten viljoista, palkokasveista, juureksista, kasviksista, soijatuotteista, hedelmistä, sienistä, ja jotkut myös siemenistä ja pähkinöistä.”

Kirja kertoo vegaanien arjesta. Kirjailija ja Playboy-tähti Katariina Souri tuumii, että eläinperäisistä tuotteista luopuminen antaa tilalle jotakin parempaa.

Kirjaan on kerätty vegaanien tarinoita. Palomies Sami Lillsunde on päässyt kaverien joukossa erityiasemaan. Hänen kokkaamiaan vegaaniruokia haluavat kaikki syödä. ” Minulle eläimet ovat vain kanssamatkustajia tällä planeetalla matkalla auringon ympäri siinä missä ihmisetkin.”

Lääkäri Nina Ilmaniemi rakasti ennen liharuokia, mutta ihastui vegaaniruokien makumaailmaan. Potilaitaan hän ei erottele vegaaneihin ja ”tavallisiin” vaan pitää vakaumuksensa erillään ammattiasioista. Hän tuumii olevan tieteellistä näyttöä siitä, että eläintuotteiden käyttö lisää sydän- ja verisuonisairauksien, diabeteksen, suolisto- ja eturauhassyöpien riskiä.

Vegaanina olo on elämäntapa. Siihen yhdistyy myös elämän laadun parantuminen. Niinpä entinen himometsästäjä tilaa nykyisin ravintolassa vegaaniruuan vaikka vaimolle tuodaan liharuoka.

Oma poikani tykkää vegaaniruuista ja hänelle on tärkeää myös vaatevalinnoissa luottaa keinokuituihin ja puuvillaan, sekä nahkattomiin vaihtoehtoihin. Kun poika tulee vierailulle isän ja äidin luo, on usein ruokavalio vegaanille sopivaa. Poika tekee ruuan ja olen huomannut että se on maistuvaa ja hyvää. Vegaanin elämäntapa tuo mukanaan hänelle myös joogan, henkisen terveyden ja hyvinvoinnin.

Kirja on hyvä johdatus vegaanin elämäntapaan ja joskus huomaa lukijakin, että kynnys vegaaniksi on hyvin pieni. Tarvitaan vain sopiva heräte. Sellaisen tämä teos tarjoaa. Kirja ei ole provosoiva vaan myönteinen kokemus.

Jouko Varonen

Buldan kristalli

Opettavaisia satukirjoja

Prinsessasta peikkoihin

Disney: Tähkäpää saa ystävän, Sanoma Media Finland 2017

Disney: Buldan kristalli, Sanoma Media Finland 2017

Hannamari Ruohonen: Kadonnut äitini, S&S Helsinki 2017

Lasten kuvakirjat ovat siitä kivoja, että niissä on usein opetus. Niinpä Disneyn prinsessakirjoissa luotetaan lujasti ystävyyden voimaan ja siihen, että hyvä saa hyvän palkan. Joskus ovat ogelmat vaikeampia, kuten Ruohosen kirjassa, jossa äiti lähtee kotoa. Tarvitaan jopa mielikuvitusystävää ja tietysti isän rakkautta, kunnes asiat taas järjestyvät.

Kadonnut äitini – kirja kertoo pienestä lapsesta, joka kokee uhkakuvat todeksi, kun isä ja äiti riitelevät yöllä ja äiti on aamulla kadonnut. Sen sijaan lapsi kohtaa epäystävällisen koiran, mielikuvitusystävän, joka auttaa omalla tavallaan unohtamaan ”pahan” äidin. Mutta isän rakkaus ulottuu niin lapseen kuin äitiin ja kohta kaikki on ennallaan. Tarvitaan vain pieniä kauniita sanoja ja isän syliä.

Buldan kristalli kertoo peikon kristallista, josta sammuu hehku. Ystävykset lähtevät vaaralliselle matkalle, jossa revontulet ”lataisivat” valon kristalliin. Matkalla on monia vaaroja, mutta seikkailu päättyy onnellisesti. Yhteistyö on voimaa ja kristalli hehkuu taas.

Prinsessa tähkäpää ei tiedä, että hänet on vangittu torniin vain kauniiden hiustensa vuoksi. Prinsessa viihdyttää itseään maalaamalla tauluja, tekemällä ruokaa ja istuttamalla multaan kukkia. Näyttää siltä, että joku on kiinnostunut hänen puuhistaan, koska lattialle ilmestyy pieniä jalanjälkiä. Niinpä ystävällinen prinsessa saa pienen kameleontti-ystävän.

Sadut opettavat usein lähimmäisenrakkautta. Disney varioi usein teemojaan ja keksii aina uusia lämpimiä seikkailuja sankareilleen, kuten prinsessa Tähkäpäälle ja Kristoffille ystävineen. Näihin satuihin on lapsen hyvä nukahtaa sillä lapselle on annettava vaikka illuusioita hyvän voitosta maailmassa ja nämä illuusiot ovat todellisuudessakin täysin oikeita.

Jouko Varonen