Meren aarteet, Gaudeamus kustannus

Vuoden luontokirja

Itämeri on vaarassa

Meren aarteet, Gaudeamus-kustannus

Siinä se taas on, tuttu ja kotoisa Itämeri. Elokuun taivas roikkuu matalalla, meri velloo kevyesti ja rannassa aallot heittelevät tauotta kuperkeikkaa. Jokunen lokki partioi veden yllä. Muuta elämää ei juuri näy.”

Vuoden luontokirja kartoittaa Itämeren elämää, usein vedenalaisten kuvauksien avulla. Mukaan otetaan vanhoja merikarttoja, vedenalaista maailmaa, erikoisia ja näyttäviä muodostumia.

Kirjassa pohditaan myös elämän edellytyksiä Suomen merellisissä miljöissä. Sen tietysti ratkaisee eliöiden sopeutumiskyky. Elämä on monimuotoista vaikka ei pärjääkään eteläisten merien runsaalle ja värikkäälle menolle. Kalat pitävät lastentarhaa poikasilleen.

Itämeri on poikkeuksellinen ja herkkä meri, jota ahdistetaan joka puolelta monin eri tavoin. Meri ja sen eliöt ovat kuin jatkuvassa puristuksessa, joka tuntuu vuosi vuodelta vain voimistuvan.

Jos kirjalta odottaa eksoottisia ja värikkäitä maisemia ja kauniita kuvia, voi tietysti vähän pettyä. Mutta teos on tarkka selonteko ja tarkoitettu tieteelliseksi ja osallistuvaksikin katsaukseksi meriluonnon alati vaarassa olevasta elämästä. Lueskelin kirjaa joulun pyhinä ja totesin, että työryhmä on tehnyt tarkkaa työtä, jopa niin tarkkaa, että joskus tulee aivan huono olo meriluonnon tilaa havainnoidessaan. Aiheesta olisi saanut kauniita ja näyttäviä kuvia, mutta todellisuus on tietysti toisenlainen. Kirja näyttäytyi minulle ahdistavana.

Jouko Varonen

 

 

Hotellien henget, Tiina Hautala

Hieno lukukokemus

Hotellien ja kummitusten historiaa

Tiina Hautala: Hotellien henget, kuvitus Suvi Kari, Haamu-kustannus 2017

Vanhoissa hotelleissa on kummituksia, tai ainakin niistä kulkee tarinoita. Joku kummitus sytyttelee valoja, joku aukoo ovia, toinen voihkii ja toinen jutustelee vaikka huoneessa ei ole ketään. Erikseen ovat tarinat neidoista jotka etsivät yhä rakastettuaan, hotellin johtajaa, joka ei halunnut liittoon alempisäätyisen kanssa. Petikaveriksi toki alempiarvoinenkin kelpasi. No, tyttö otti tietysti rakkauden valat tosina ja palasi hotellille vielä haudan takaa. Kerrotaan myös, että Imatran valtionhotellissa tapahtui murhenäytelmä, kun tyttö tuli jätetyksi. Hän kirjoitti viimeisen kirjeen rakastajalleen ja se kirje joutui piikatytön taskuun. Tyttö itse hyppäsi koskeen. Myöhemmin tyttö alkoi liikuskella hotellin käytävillä etsien kirjettään, joka ei koskaan saavuttanut kohdettaan.

Joskus vanha hotellin perustaja vielä käyskelee käytävillä öiseen aikaan tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Myös hotellin toimihenkilöt palaavat hotellille tarkistamaan, että asiat ovat järjestyksessä.

Kirja on lämminhenkinen, niinkuin hotellien aaveetkin, jotka eivät tahdo pahaa henkilökunnalle tai asukkaille. Tietysti tällaiset aavetarinat kerrotaan henkilökunnalle jo kun he tulevat töihin hotellille. Jotkut hotellivieraat jopa haluavat yöpymään nimenomaan tiettyyn ”kummitushuoneeseen”. Mutta aina ei kummitus esiinny. Se tulee esille yllättäen ja pyytämättä.

Kirjan taitosta haluan antaa ylimääräistä plussaa koska sivuille on jätetty reilusti tyhjää tilaa laidoille. Kun yleensä luen kirjoja makuulla, niin tällainen taitto on omiaan helpottamaan lukemista.

Kirjassa on myös ansiokkaasti selostettu hotellien historiaa ja hotellin henkilökunnan ja omistajien historiaa. Lukukokemus oli todella miellyttävä ja siksi luin kirjan kannesta kanteen muutamassa tunnissa. Lisää tällaista. Kustantamo-Aave on iskenyt kultasuoneen, sillä suomalaiset rakastavat aavetarinoita.

Jouko Varonen

 

 

Veitikka ja visionääri, Vesa Keskinen

Jännitteinen katsaus

Miljoonapilkistä veteraanijuhliin

Vesa Keskinen – Tapo Eräheimo: Vesa Keskinen, veitikka ja visionääri, Veljekset Keskinen Oy 2017

Ihan oli ilmassa jännitysnäytelmän tuntua, kun luin tarinaa Miljoonapilkin historiasta ja valtavien kansanjoukkojen juhlasta järven jäällä. Lopulta keksittiin tietysti, kuten kateellisilla on tapana, että moiset kansanjuhlat on lopetettava, niissä on varmaan jotain väärää.

Kahlasin kirjaa, joka on sisällöltään, taitoltaan ja ulkoasultaan todella laadukas ja eteen tuli monta tuttua tilannetta. Itse olin todistamassa Suomen euroviisuedustajan, Lordin, luovuttamaa naamiota vitriinissä Tuurin kyläkaupassa. Kultaisesta hevosenkengästä kertoessaan Keskinen toisaalta välittää lukijalle ideoitaan. Kansa tarvitsee sirkushuveja ja on valmis maksamaan niistä.

Myös Ähtärin eläinpuiston kanssa tehty yhteistyö, tulee käsitellyksi, kuten Miss Miljoona – kisa ja Miljoona-Rock, monista muista toteutuneista ideoista puhumattakaan.

Mielestäni Vesa Keskisestä välittyy se kuva, jonka olen itsekin omaksunut sensaatiolehtien vääristellyistä jutuista huolimatta. Hän on ihmisrakas ja auttavainen. Joskus menee tietysti äärimmäisyyksiin, mutta jos ei toteuta ideoitaan ja impulssejaan, voi yhtä hyvin jäädä sohvalle makoilemaan ja odottamaan yhteiskunnan tukea.

Kirjassa minua miellytti rakenne, jossa toimittajan osuuksiin yhdistyy itsensä päähenkilön kerrontaa. Se motivoi lukemaan tämän kirjaksi melkoisen tuhdin teoksen mielenkiinnolla. Joskus ajattelin lukiessa, että päähenkilön elämä on kuin seikkailukertomusta ja sattumuksista hän selviää sillä, että lopultakin pienistä puitteista ponnistaneella ”kyläkauppiaalla” on puhtaita jauhoja pussissa.

Tuumin, että tämäntyylinen elämänkertakirja tai muistelus on sitä luokkaa, että elämänkertojen perisynti, meneminen helpon kautta, eli välttämällä puuttumista vaikeisiin asioihin, ei ole tämän kirjan puute.

Jouko Varonen

 

 

Valo syntyy pimeässä, Tommy Hellsten, Kalevi Virtanen

Jumalaan sisälläsi pitää tutustua

Jumalasuhde on sielunhoitoa

Tommy Hellsten/Kalevi Virtanen: Valo syntyy pimeässä, Kirjapaja 2017

Egeanmerellä syntynyt idea papin ja terapeutin yhteisestä kirjasta antaa puheenvuoron henkilöille, joilla on sekä uskonelämän että sielunhoidon aaltopituus mielipiteissään. Kiistelykirjana tätä ei voida pitää, vaikka kirjoittajien visiot joskus vähän risteävät. Sielunhoito ja usko ovat niin lähellä toisiaan, että suuria mielipide-eroja ei synny.

Tommy Hellsten painottaa uskon terapeuttista merkitystä. Hän tuumii, että Jumalaan sisällään pitää tutustua kaikessa rauhassa. Vuorovaikutus Jumalan kanssa on uskonelämässä tärkeää. Jumalaa hän pitää hienotunteisena henkilönä, joka odottaa, että hänen luokseen tullaan. Joskus tulee tarve jumalasuhteeseen ja se auttaa avautumaan ja lähestymään hyviä asioita.

Itse huomasin syöpään sairastuttuani, että ajatukset hakeutuivat hädän hetkellä väkisinkin Jumalan yhteyteen ja Hänelle lähti avunpyyntöjen lisäksi myös keskustelunavauksia. Jumala nimittäin ei perusta siitä, jos usko joskus horjahtaa. Ihminen on vajavainen ja sen Hän ymmärtää.

Kalevi Virtanen tuumii, että ihmisen peruskiusaus on uskoa että Jumalaa voi lähestyä vain silloin, kun asiat ovat järjestyksessä, kun voi esitellä saavutuksia, menestystä, kuuliaisuutta, hyviä tekoja ja voimallisia rukouksia. Kuitenkaan ei pidä hävetä ahdistustaan. Vajavaisen ja ahdistuneen ystävä Jumala juuri on.

Kirjan pohdiskelut, jotka kääntyvät loppua kohden hivenen tavanomaisiksi ovat kuitenkin sitä ”rukihista” hengen ruokaa, jota me tarvitsemme. Kirkon penkissä saarnaa kuunnellessa kyllä usein kuulee näitä tärkeitä viisauksia, jotka ovat parasta terapiaa.

Lienee kuitenkin niin, että jokaisen on muovattava itselleen sopiva jumalasuhde. Työtä kun tekee ja yrittää olla rehellinen ovat välit Yläkerran Ukon” kanssakin järjestyksessä, mutta filunkia pelaavalta menevät yöunet ja sen mukana terveys. Näin tuumi ystäväni, maanviljelijä.

Jouko Varonen

 

 

 

Jääkansi, Hanna Hauru

Pohjoisen kärsimystarina

Hauru on vahva kertoja

Hanna Hauru: Jääkansi, Like kustannus 2017

Hanna Haurua lukiessa tulevat mieleen pohjoisen kirjailijat ja taiteilijat aina Timo K. Mukasta ja Rosa Liksomista Kalervo Palsaan, vain tärkeimpiä mainitakseni. Kun luin Liksomin novelleja meän kielellä, tunsin todella kauhun ja pelon, jota ihmiset joutuivat kokemaan. Palsa on omalla kuvataiteellaan kuvittanut samaa kurimusta.

Mutta Haurua lukiessa aistii saman, kuin vaikkapa Hemingwayn novelleja lukiessa, pahan ja kuoleman kauneuden, jota Haurun teksti henkii ja joka nostaa hänen proosansa edellä mainittujen pohjoisen inhorealistien ja taiteilijoiden tunnustusta saaneeseen joukkoon, eikä vähäarvoisimpana.

Tyttö on kymmenen ikäinen, kun rintamalta tulee suruviesti. Mutta samaan aikaan suruviestin kanssa tulee perheeseen uusi isä” jonka tyttö nimeää Pahaksi. Mies on henkisesti heikoilla eikä hänestä ole kunnon isäksi. Toki hän panee alulle uuden lapsen, joka sekin on tyttö, kertojan suureksi iloksi. Lopulta Pahan tie johtaa mielisairaalaan, jonne tyttökin pääsee vartuttuaan hoitajaksi.

Pidin Haurun lyhytajoisesta proosasta. Se henkii sitä elämää, jota sodan jälkeen elettiin maaseudulla, taloissa, joista ei kumu kuulunut naapuriin. Kaikki saivat elää tavoillaan. Naapuria kunnioitettiin, vaikka isäntä olisi ollut täysi hullu.

Ehkä juuri oma todellisuuteni sodasta tulleen henkisesti sairaan isän kanssa eläessä teki kirjan lukemisesta vaikuttavan ja viiltävän kokemuksen. Tulin ajatelleeksi, että Hauru voisi valita Liksomin tien, eli siirtyä pidempään proosaan ja kasvattaa näistä kirjasista suuremman kokonaisuuden. Tietysti siinä kärsisi sanomisen terävyys ja lukukokemuksesta voisi tulla väsyttävämpi. Tämä lyhytproosa alkoi elää minun mielessäni ja koin kaikki lapsuuden kauheudet sen mukana, mutta myös tietynlaisen puhdistautumisen.

Jouko Varonen

 

 

 

Yhden miehen varietee, Arno Kotro – Olli Lindholm

Olli Lindholm ja Yö

Mielenkiintoisia haastatteluja

Arno Kotro – Olli Lindholm: Olli, Yhden miehen varietee, Docendo 2017

Heti alkuun on annettava viisi tähteä kirjalle siitä, että se on toteutettu haastattelutekniikalla. Kotron ja Lindholmin keskustelu on todella tuoretta ja puhuttelevaa.

Lindholm oli lapsena kyseenalainen lapsi, sillä isä ei olisi halunnut tunnustaa häntä omakseen. Lindholmin isäsuhde oli muutenkin retuperällä, mutta isän kuoleman jälkeen Lindholm sanoo jatkaneensa vuorokeskustelua isän kanssa ja päässyt sitä kautta jonkinasteiseen ystävyyteen.

Äiti oli Ollille kaikki kaikessa. Kun Yö oli keikoilla, Lindholmin äidin seuraksi tuli faneja, jotka soittelivat kotiinsa, että he ovat Olli Lindholmin äidin luona.

Lindholmin ja Yön ura alkoi yhteistyöstä Jussi Hakulisen kanssa. Kaveruksilla oli myös erimielisyyksiä ja nehän johtivat Hakulisen lähtöön yhtyeestä. Mutta eipä Yöllä ollut tarjolla yhtä hyvää tekstintekijää ja Olli päätyi pyytämään taas tekstejä Hakuliselta.

Pelle Miljoona ja Dingo olivat yhtyeitä, jotka sykähdyttivät kansaa, mutta myös Lindholmia. Vaikka Dingon menestystä oli vaikea tunnustaa, sisimmässään Lindholm tiesi että nuo biisit olivat sellaista kamaa, joka sai kansan hurmokseen.

Lindholm ja Kotro puuttuvat myös Lindholmin värikkäisiin vaiheisiin yhtyeensä jäsenten kanssa. Niinpä puheeksi tulevat myös erottamiset, joiden takia joudutaan mm. käymään oikeutta.

Pidin kirjan tyylistä. Ehdottomasti on hyvä kikka, että kirja on tehty vuorokeskustelutyylillä. Jossakin vaiheessa tulee myös Lindholmin tytär paikalle ja kun Kotro kysyy, kuunteleeko tämä isän musiikkia, vastaa tyttö, että ei yhtään. Hänellä on kuulemma omat musiikit. Isä-poika suhteessakin on ollut säröjä.

Kirja on Olli Lindholmin näköinen ja hyvin tehty. Myös kuvamateriaalia riittää.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Siunattu maailmanloppu, Liinu Lähde

Elämää Aarnikylässä

Monenlaista vanhuutta

Liinu Lähde: Siunattu maailmanloppu, Reuna-kustannus 2017

Aarnikylä on pieni kyläpahanen, jossa on eläjiä ja persoonia joka lähtöön. Pastori saarnaa maailmanlopusta. Joku ottaa yhteyksiä ufoihin ja toinen odottelee venäläisten hyökkäävän Suomeen päivänä minä hyvänsä.

Lueskelin kirjaa ja nauraa hihittelin, mutta naureskelu muuttui totisemmaksi oloksi, kun vertasin Aarnikylän väkeä itseeni ja päähänpinttymiini. Piti ihan todeta, että ei niinkään humoristinen kirja tai ainakin kirpeän ironinen.

Iltana muutamana syttyy tulipalo ja sehän merkitsee kyläpahasessa melkoista haloota, niin kuin sekin, että Aarnikylään muuttaa ruumisarkkikauppias, joka tuumii, että ihmisen on saatava arvoisensa lähtö tuonpuoleiseen.

Kirja vaikuttaa todella hauskalta ja ainutkertaiselta kuvaukselta, josta moni pikkukylän ja vähän suuremmankin yhteisön jäsen voi löytää itsensä ja naapurinsa. Kun tämäntyyppistä kirjallisuutta olen lueksinut aiemminkin, tuli mieleen mm. Kalle Isokallio, jonka yhteiskuntakritiikki on joskus samantapaista. Väittäisin jopa, että Liinu Lähteellä on mahdollisuus vastaaviin suorituksiin ja suomalaisen huumoriproosan saralla ylittää valtakunnan keskitaso.

Kun Arto Paasilinnat ja Veikko Huoviset ovat jo menneen talven lumia, tarvittaisiinkin tämäntyyppisen kirjallisuuden edustajiksi sopivia uusia kykyjä.

No, Hilja Honkasen vainonharhaisuus alkaa jossakin vaiheessa saada vakavampia piirteitä ja tietysti siitä on yhteiskunnallisia seurauksia: ” Lopulta Kukkahattu-Johansson oli saanut Kämäräisen, salatun poikansa, puolelleen ja tämä oli allekirjoittanut Hilja Honkasen sijoitusmääräyksen Hoivakoti Ikivalkeisiin. Vain Kristuksen tuli saattoi armahtaa Hilja Honkasen joutumasta vanhainkotiin”…

Kirja on todella maukas kavalkadi tapahtumia ja tietysti sen tehoihin kuuluu vielä, että kirjailija välillä tilittää omaa suhdettaan elämään ja ajan kulumiseen hilpein sanakääntein.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Eräänä aamuna heräät onnellisena, Pekka Hämäläinen

Onnellisuuden avaimet

Palautteen laatu on tärkeää

Pekka Hämäläinen: Eräänä aamuna heräät onnellisena, Hyvien ajatusten vastustamaton voima, Minerva – kustannus 2017

Ehkä vakavin puute menneen ajan perheissä oli lapsen alistaminen. Hän ei saanut sitä kunnioitusta, mitä ihmisarvoinen kohtelu edellyttää. En väitä etteivätkö vanhemmat olisi rakastaneet lapsiaan. Varmasti rakastivat omalla tavallaan, mutta lapsen kohtelu oli usein mitätöivää, vähättelevää ja nujertavaa. ” …

Pekka Hämäläinen puuttuu asiaan, josta monelle nyky-aikuiselle on jäänyt traumoja lapsuudesta. Oma äitini piti nuhdesaarnan, kun pyysin voita naapurin ruokapöydässä. Eihän nyt lapsen sovi määräillä vanhempia. Niinpä läksin pöydästä ja juoksin itkien kotiin. Vielä ikäihmisenä on minulla vaikeuksia, esim. ruokaravintoloissa käynnin suhteen.

Monet ihmiset etsivät onnea maailman ääristä, mutta oikea onni löytyy lähempää kuin arvataankaan, nimittäin omasta sisimmästä. Kun mieli väsyy turhan tavoittelusta, voi onni odottaa väsynyttä matkamiestä oman mielen sokkeloissa.

Jotkut sanovat, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Mutta todellinen onni ei ole kiinni ympäristöstä, johon olemme syntyneet. Me voimme valita asenteemme kaikkeen siihen mitä elämä tai ympäristö eteemme tuo. Voimme valita negatiivisen ruikuttamisen tai kaiken hyväksymisen mitä joudumme kokemaan.

Kirja vaikuttaa tosi hyvältä oppaalta. Toki monen muunkin elämänonnen oppaan sivuilta löytyy samoja argumentteja. Jopa kehotetaan kirjoittamaan muistiin onnen hetkien aiheuttajat ja suosimaan näitä asioita arjessa.

Pitää olla myönteinen, suhtautua positiivisesti jopa vihamiehiin, löytää onni vaikka pienestä hiekanjyvästä tai elämän mukanaan tuomista sattumuksista. Yleensä ottaen lapsenmieli on tärkeä avain onneen. Niinpä vielä eläkeikäinen voi innostua lahjoista, joita jouluna jaetaan, jopa odottaa niitä innolla.

Elämässä on oltava rituaaleja, kuten stressitohtori Pertti Pakarinen aikanaan opetti. On oltava iltarituaalit, aamurituaalit, juhlarituaalit, ruokailurituaalit ja vaikkapa nimipäivärituaalit. Omassa perheessäni on tapana hankkia paranemiskukat, jos joku sairastuu. Niistä voi tulla tärkeä positiivisuuden pisara, joka auttaa paranemisessa.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Aataminomenepuu, Timo Mattila

Timo Mattilan proosaa

Viehättäviä kertomuksia

Timo Mattila: Aataminomenapuu, Tarinoita juurilta ja lehvien lomasta, Timo Mattila 2017

Timo Mattila tunnetaan kulttuurityötekijänä Lappeenrannassa. Tapasin miehen Linnoituksen joulumarkkinoilla ja hän kertoi mm. toimineensa linnoituksessa lasten kulttuuriretkien vetäjänä. Ohjelmaan kuului jopa leikkimielinen ”lappeenrannan taistelu” josta aikanaan tein itseksin kirjan Linnoituksen sankarit Lasten Keskuksen Viikari-sarjaan.

Mutta Timo Mattila on myös oivallinen tarinaniskijä ja aloittaa novellikokoelmansa jutulla luokkakokouksesta. Kas kun luokkakokouksien osallistujat elävät kuulemma pidempään kuin ne, jotka jättävät kokoukset väliin.

Mattilan novelleissa on sisältöä riittävästi, niin että lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Hän kartoittaa elämää Näsijärvellä ja Saimaan rantamilla. Lueskelin kirjaa aivan haltioissani, sillä kirjailijalla on mielenkiintoisen proosan tekemisen taito.

Kokoelman alussa tutustutaan myös pienen pojan elämään, jossa on omat vaikeutensa, mutta myös paljon elämyksiä jotka jäävät mieleen vielä aikuisiässä.

Mattila teki elämäntyönsä hammaslääkärinä mutta on toiminut myös kulttuurituottajana. Hänen tuotantoaan on käytetty myös teatterilavoilla ja runokiertueilla. Aataminomenapuu on kirjailijan esikoinen proosapuolella ja hyvin tuntuu jutustelu onnistuvan.

Jos jotain toivoisi, niin enemmän jännitteen kaarta paikoin monitahoisiin juttuihin.

Jatkan kokoelman lukemista joulun seutuun, koska sen lukeminen tuntuu olevan oivallinen kokemus -49 syntyneelle ja lapsuutensa ja nuoruutensa aikana samantapaisia sattumuksia eläneelle. Jopa arvelin, että kolumnien kirjoittaminen lehdistöön voisi onnistua kirjailijalta sutjakkaasti.

Kyllä lapsetkin olivat sanoneet, ettei ihan kaikkea tule säästää. Ihmetyksenä oli se siivouskomeron narukerä, joka yhä paisui. Kaikki pätkät talteen. Saattaahan niille vielä joskus olla käyttöä. Pula-aika oli opettanut. ” …

Jouko Varonen

 

 

 

Tähtien tuikkeessa, Bellen talviseikkailu

Lempeitä satuja

Disneyn aarrearkusta

Disney: Bellen talviseikkailu, Sanoma Media Finland 2017

Disney: Tähtien tuikkeessa, Sanoma Media Finland 2017

Belle elelee linnassa yhdessä hirviön ja noiduttujen ystäviensä kanssa. Hän aikoo laittaa hirviön vanhoja asusteita poistoon. Kulkukauppias olisi niistä iloinen. Mutta kulkukauppias haluaa antaa Bellelle vastalahjaksi luistimet. Luistimille tuleekin käyttöä, kun Belle jäljittää kulkukauppiasta, joka on ehtinyt järven taa. Kauppiaan säkkiin meni nimittäin erehdyksessä Bellen paras ystävä, noiduttu kahvikuppi. Onneksi Belle oppii luistelun taidon ja kaikki päättyy onnellisesti.

Belle haluaa tehdä tähtitaivaan linnan kattoon ja noidutut ystävät auttavat häntä siinä. Hirviö vielä auttaa rakennelman ripustamisessa.

Tuhkimon hiiriystävät saavat uuden vieraan, jolla kuitenkin on tapana päätyä öisille kävelyretkille ja herätä milloin missäkin.

Maximus, hevosella on vartiointitehtävä ja se on vienyt hevos- paralta yöunet. Asiaan on löydettävä apu ja saatava Maximus kunnon nokosille.

Merenneito Ariel ikävöi iltoja, jolloin hän nousi meren pinnalle ja näki tähtitaivaan ihanuuden. Niinpä prinssi Erik päättää näyttää Arielille ihanan näyn.

Lumikki elelee sopuisasti kääpiöiden seurassa. Mutta mitä pitäisi tehdä, kun Jörö on sairastunut flunssaan, eikä halua mennä lepäämään?

Kirjoissa on iki-ihana kimara Disney-hahmojen seikkailuja. Iltasaduiksikin sopivien tarinoiden tyyli on lämmin ja sadunhohtoinen, joten ne sopivat myös kaikkein pienimmille. Disney klassikoiden tarinat jatkuvat, ja niin on hyvä. Lapset elävät heidän kanssaan ja kokevat lämpöä ja rakkautta.

Jouko Varonen