Mitä sä rageet

Tunteista ja tahdosta

Sekava kirja nuorille

Anne-Mari Jääskinen ja Sanna Pelliccioni: Mitä sä rageet, tunteita sikanaolosta sairaan siistiin, Lasten Keskus ja Kirjapaja 2017

On tärkeää osata ilmaista oma mielipiteensä ja sanoa reilusti, jos ei halua jotain. Jos aina teet niin kuin muut haluavat, keräät sisällesi ärtymyksen aikapommia.”…

Kirjahan puhuu asiaa, mutta liian suorasukaisesti. Esim. omien tunteiden ilmaiseminen työpaikalla, vastoin sitä mitä muut, esim. pomo haluavat, tietää sitä, että on kohta epäsuosisuttu työpaikan häirikkö. Ennemmin suosittelisin sitä, että luovii mahdollisimman paljon ja varoo astumasta muiden varpaille, vaikka olisikin eri mieltä. Lähimmäisen huomioiminen on paljon tärkeämpää kuin oman itsen ja omien tunteiden häiritsevä esille tuominen.

Kirja, johon tutustuin iltapäivän ajan, tuntuu olevan hengästykseen asti tunnetta täynnä. Mieluummin luottaisin niihin kirjoihin, jossa kehotetaan keräämään hyvää oloa tuottavia asioita ja opettelemaan empatian kykyä ja suosimaan niitä elämässä. Näyttäisi siltä, että tämän kirjan tekijät eivät tunne käsitettä joustavuus. Joskus on nimittäin hyvä kätkeä omat tunteet ja se on viisautta, eikä suinkaan elämää hankaloittava asia.

Kirja on tehty sillisalaatti-tyylillä ja vie aikaa, ennen kuin siitä löytää jotakin jäntevää kokonaisuutta. Näyttäisi siltä, että kirjan tekijät ovat alan ammattilaisia ja tietysti ovat joutuneet erityyppisissä terapiaistunnoissa käsittelemään näitä aihepiirejä. En kuitenkaan tykkää kirjan agressiivisesta tyylistä joka paikoin horjahtaa lapsellisuuksiin.

Yhtenäinen kirja vaatisi selkeää jäsentelyä ja vähemmän taitollista sekamelskaa. Nuori voi entisestään ahdistua tällaista teosta lukiessaan. Joissakin piirrossivuissa kirja lähestyy jopa pikkulapsille sopivaa esitystapaa.

Meissä liikkuu lukuisia tunteita päivän aikana. Rajansa kuitenkin kaikella – tunteita täytyy päästää ulos, sillä jos niin ei tee, keho voi oireilla kipuiluna, levottomuutena ja ahdistuksena.”…

Niinhän se lienee, niin kuin kirjan tekijä sanoo, mutta esim. nuorten kohdalla tunteita päästetään nykyisin ulos niin että veri tirskuu. Hillitty käytös olisi parempi ohjenuora nykynuorille. En tykännyt myöskään kirjan yleisilmeestä, jolla on yritetty kosiskella kaiketi ADHD-tyyppisiä nuoria. Pikemminkin kirja herättää hilpeyttä nuorissa joita kaiketi keski-ikäinen tekijäkaksikko kosiskelee raflaavalla esitystavalla ja yliampuvalla tyylillä.

Jouko Varonen

Tavoitteesta tavaksi

Terveys ja hyvinvointi tähtäimessä

Vinkkejä elämäntavan muutokseen

Anu Kangasniemi: Tavoitteesta tavaksi, tietoisesti kohti terveyttä ja hyvinvointia, Kirjapaja 2017

Kirja, joka on tehty lisensiaatin työn pohjalta, pyrkii opettamaan elämäntapamuutosta, jonka avulla terveet tottumukset tulevat osaksi arkea ja ryhdistäytyminen mm. laihdutukseen tai huonojen tottumusten jättämiseen onnistuu pysyvästi. Kirja pyrkii myös olemaan tietynlainen harjoituskirja ja antaa mahdollisuuden ottaa ns. ”pieniä askeleita” oikeaan suuntaan.

Kirjoittaja tuumii, että aina ei tarvitse onnistua, vaan muutoksessa on lupa myös kompastua. Tekstissä on tietysti hyödynnetty anonyymien henkilöiden kertomuksia omasta ”taistelustaan” elämäntapamuutoksen toteuttamisessa:

Armollisuus itseäni kohtaan oli vapauttavaa. Se ei suinkaan johda luovuttamiseen. Päinvastoin, saan siitä voimaa. Nyt teen pieniä tekoja joka päivä. Aikaisemmin yritin illalla suorittaa liikuntaa ja siitä alkoi tulla jopa stressi. Enää ei tule niitä musertavia takapakkejakaan, koska muutokseni on pilkottu useisiin asioihin ja laajemmin elämään, jota haluan elää.”

Kirja tarjoaa tietysti jotain uutta. Mutta jos lisensiaatteja valmistuu näin kevein perustein, on Suomen koulutus vähän hakoteillä. Nimittäin ns. ”armollisuuden” sijaan suosittelisin totuttautumista päivittäisiin rutiineihin, muun muassa iltasyönnin jättämiseen ja lenkkeilyyn. Liian paljon turvaudutaan konvehtirasiaan, kun se tuntuu olevan kirjan tekijän mielestä vieläpä luvallista, kun elämäntapamuutoksesta voi tulla ”paha mieli”. Teos vaikuttaa kapulakieliseltä koosteelta joka sopisi paremmin noihin lisensiaatintöihin, eikä kansanomaiseen tietoteokseen.

Niinpä lukiessani sitä ajattelin, että liikunta, kasvikset ja terveelliset elämäntavat on tarjottu lukijoille monissa muissa kirjoissa paljon houkuttelevammin ja perustellummin.Tieteellinen formu ei sovi näihin asioihin.

Jouko Varonen

Reima T.A. Luoto: Suomen sota 1808-1809

Suomen sota

Yleiskuva Suomen sodan taustasta

Reima T.A.Luoto, Heikki Talvitie, Pekka Visuri: Suomen sota 1808 – 1809, Fenix-kustannus

Suomen sota oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota, joka käytiin vuosina 1808 – 1809. Sodan syynä oli Venäjän ja Ranskan 7. heinäkuuta 1807 Tilsitissä solmima rauha. Ranska antoi Venäjälle suostumuksensa Suomen valtaukseen, mikä teki Venäjästä Ranskan liittolaisen. Venäjän tehtävänä oli Suomeen hyökkäämällä pakottaa Ruotsi liittymään mannermaasulkemukseen, kauppasaartoon, jolla Ranska olisi voinut vahvistaa asemaansa merivaltana Britanniaa vastaan.

Sodan seurauksena Ruotsin itäiset läänit ( Suomi ) liitettiin osaksi Venäjän keisarikuntaa ja samalla näiden hallinto järjestettiin autonomian pohjalle, Suomen suuriruhtinaskunnaksi.

Kirjassa Reima T. A. Luoto luotaa itsenäisyysajatuksen syntyä ja kehitystä kustavilaiselta ajalta autonomiaan. Pääosaa näyttelivät silloin Yrjö Maunu Sprengtporten ja Kustaa Mauri Armfelt.

Valtiotieteen tohtori Pakka Visuri selvittää kahdessa pääartikkelissa Suomen sodan suurpoliittista taustaa sekä itse sotatapahtumia.

Suurlähettiläs Heikki Talvitie johdattaa lukijat keisari Aleksanteri 1:n ja kruununprinssi Bernadotten tapaamiseen Turussa vuonna 1812. Silloin Ruotsi luopui lopullisesti Suomesta ja sen takaisinsaantihaaveista ja käynnisti ulkopolitiikan, jota maa on johdonmukaisesti noudattanut näihin päiviin asti.

Kirja on seikkaperäinen esitys Suomen sotaan liittyvistä aihepiireistä ja lukijaa vielä hemmotellaan aihepiireihin liittyvillä kuvilla ja maalauksilla.

Tutustuin kirjaan iltapäivän aikana ja totesin, että Suomen sodan historiallisista sotatapahtumista ja niihin liittyvistä poliittisista kädenväännöistä on tuskin esitetty parempaa selontekoa. Joskus tietysti kirjan tiivis taitto ja aihepiirit jopa väsyttivät, mutta kouluhistorian muistumilla ryyditettynä lukukokemuksesta kyllä selvisi.

Jouko Varonen

Hannu Vuorio Taksikuski

Vapaaottelijan tutkimuksia

Kovaksikeitetty dekkari

Hannu Vuorio: Taksikuski, Like 2017

Riku Salo, kirjan päähenkilö, tekee selväksi managerille ja sponsorille, että hävityn ottelun jälkeen on vedettävä johtopäätökset, etenkin kun ikä alkaa lähestyä kolmeakymppiä ja yleensä vapaaottelijan vanhuus menee haavoja nuollessa ja kolhuja parannellessa.

No manageri ja sponsori tuumivat, että sopimusta on jäljellä vielä puolitoista vuotta ja lopettaminen kesken sopimuksen tietäisi melkoista rahan menoa. Riku Salo ei olisi suomalainen mies, jos suostuisi kiristykseen ja hänellä on tuttu lakimies ”maisteri”, jonka puoleen voi tällaisissa asioissa kääntyä. Niinpä Salo ei peru päätöstään vaan lähtee kaljalle, selvittämään päätä.

Kuppilassa alkaa räyhäveikko häväistä naisystäväänsä, joka on pois lähdössä. Riku päättää auttaa naista ja stiletti on kohta miehellä esillä. Mutta vapaaottelija tietää niksit ja hoitelee levottoman miehen unten maille. Rikostarinan jatkuessa Rikulle selviää, että hänellä on nyt muutakin tehtävää kuin taksikuskin homma. Pikkusiskon kämppäkaverille on käynyt vähän huonosti tai melkein, kun hänet on yritetty raiskata.

Tarinan edetessä Riku saa tehdä tuttavuutta rikollisten karun todellisuuden kanssa. Turpiinkin tulee, että raikuu, kun vapaaottelija-taksikuski-etsivä on ensin huumattu liikuntakyvyttömäksi.

Itse presidentti Tarja Halonenkin on kehunut Helsinkiin sijoittuvia dekkareita, joissa Vuorio kuvaa tarkasti kaupunginosat, kadut ja korttelit. Vuorio tykkää ns. ”kovan linjan” dekkareista, joissa ei ole liiemmalti huumorin häivää, mitä nyt joskus ripaus ironiaa. Itse olen kiinnostunut paremmin Reijo Mäen lanseeraamista antisankareista ja huumorista. Salon dekkareissa tietysti myös viina virtaa ja turpiin tulee surutta, mutta tietysti mukana on myös rakkaustarinan säie.

Jouko Varonen

 

Tiellä sananvapauteen 1917 – 2017

Kekkonen, Jumala ja seksi

Sananvapaus puntarissa

Tiellä sananvapauteen 1917 – 2017, Into-kustannus 2017

Sananvapaus tai sananvapaudettomuus on seurannut mukana Suomen historiassa aina vudesta 1917 nykypäivään. Itsenäistymisen jälkeen merkitsi sananvapaus punaisten propakandan kieltämistä ja myöhemmin kokoomuksen arvostelun karsimista.

Kekkonen oli suomalaisen sananvapaudettomuuden monumentti. Hänen aikanaan ei saanut kritisoida itänaapuria tai esittää kannanottoja presidentin naisseikkailuista. Myös uskontoon kohdistuvat solvaukset tulivat tapetille mm. Hannu Salaman Juhannustanssit- kirjan myötä.

Suomi on silti sananvapauden rajoittamisen suhteen aika kiltti maa. Jos verrataan maatamme vaikkapa Viroon, niin neuvostovallan aikana joka kolmas julkaistu teos poistettiin levityksestä ja tuhansia kirjoja sensuroitiin. Tarton yliopiston kirjastoon palkattiin teurastamosta kuusimiehinen komennuskunta joka lihakirvein halkoi kirjoja ja lehtivuosikertoja.

Nykyaikana on julkisten elinten, kuten pääministerin suhtautuminen sananvapauteen noussut myös esille. Niinpä johtajia ja toimittajia on erotettu tai eronnut, kun tilanne on Yleisradiossa muuttunut kestämättömäksi pääministerin pyjamantaskukirjeiden vuoksi, joissa hän mm. totesi Ylen arvostuksen olevan kohdallaan nollaluokkaa.

Kirja on hyvä ja puhuu sananvapaudesta laajemminkin. Niinpä Suomen Kuvalehden suhteet Kekkoseen nousevat tarkasteltaviksi. Esille otetaan julkkisnainen Tabe Slioor, joka yhdistettiin mm. Kekkoseen ja moniin muihin silmäätekeviin.

Otava ja kirjasodat on myös melkoinen puheenaihe, kuten myös Sissiluutnantti – kirjan nostama keskustelu. Neuvostoliiton pelossa on mm. haudattu Raamattuja.

Koteihin valuu nykyisin monenmoista propagandaa joka voi olla vahingollistakin. Rauhanaktivistit istuvat vankilassa ja toisinajattelijat turvasäilössä. Salman Rushdien kirjojen kieltäminen, vei mahdollisuuden sadoilta miljoonilta tutustua hänen teoksiinsa. Myös muhammed – pilapiirtäjän takia on tehty terrori-iskuja ja julistettu kuolemantuomioita.

Puheenaiheita riittää paitsi koto-Suomessa myös maailmalla, jossa homma on välillä jopa veristä ja väkivaltaista. Onneksi meillä asiat ovat suhteellisen hyvin. Ei kuitenkaan niin hyvin, että niistä ei olisi varaa keskustella. Ruohonjuuritasolla tehdään vääryyksiä ja henkisiä teloituksia pienistäkin syistä, jos silmäätekevät joutuvat kritiikin kohteiksi. Eikä koira perään hauku.

Jouko Varonen

Rakkaimmat iltasadut Gummerus

Ahneus ei kannata ja muita viisauksia

Satuja klassikoista uutukaisiin

 

Rakkaimmat iltasadut, Gummerus 2017

 

Koiralla oli suussaan makoisa pihvi. Se sattui menemään

sillalle ja katsoi alas kaiteelta. Sielläpä oli toinen koira

jolla oli vielä makoisampi pihvi. Niinpä koira päätti

napata tämän toisenkin pihvin, mutta sai vain suunsa

täyteen vettä. Opetus kuului, että ahneus ei kannata.

 

Ossi-orava tiputteli pähkinöitä talvivaraksi puunkoloon,

mutta kun se tarkisti saalistaan, ei kolossa ollut yhden

yhtä pähkinää. Kani nimittäin asui kolossa ja siivosi

Ossin pähkinät pois.

 

Pääskynen moitti variksen tankeita sulkia ja

vaatimatonta väritystä. Omaansa se kehui. Mutta varispa

selvensi asiaa ja tuumi, että sinua ei näy täällä talvella.

Silloin tankeat sulat ja lämmin varustus on tarpeen. Satu

opettaa, että hyvänpäiväntutuista ei ole varsinaisiksi

ystäviksi.

 

Kirja vaikuttaa huolella tehdyllä ja lyhennelmät

klassikkosaduista toimivat hyvin iltasatuina. No, tietysti

alkuperäiset vaativat vähän viitseliäisyyttä ja aikaa

avautuakseen , mutta kiireiset äidit tai isät eivät juuri

malta lukea sivua-kahta pidempää iltasatua.

 

Klassikoista on mukana monia tuttuja tarinoita, jotka on

tietysti typistetty. Punahilkka-sadussa on totuttu

lukemaan siitä, miten metsästäjä laittoi suden mahan

kiviä täyteen ja tämä hukkui kaivoon. Nyt nämä

hirvitykset on jätetty pois.

 

Iltasadun funktio on läheisyys sadun lukijan kanssa. Itse

luen mieluusti kyllä satukirjoja, koska niissä on eettinen

opetus. Joskus opetetaan, että ei kannata olla ylpeä,

joskus puututaan turhamaisuuteen, toisen kerran, kuten

kettu ja pihlajanmarjat sadussa kuuluu viisaus, että usein

me väheksymme niitä asioita joita emme voi saada. Kun

kettu huomasi, ettei ylety pihlajanmarjaterttuun, se

tuumi, että mitäpä noista, happamia ovat.

 

Tämä kirja on suositeltava lasten ja vanhempien

yhteisiin, herkkiin iltahetkiin sillä usein unen tuloon ei

vaadita pitkiä jorinoita, lämmin käsi poskella on jo

semmoinen asia, joka on lapselle kullanarvoinen.

Jouko Varonen

Villi cityvegaani

Sami Tallberg ja villiyrtit

Maistuvaa ja ravintorikasta

Sami Tallberg: Villi cityvegaani, Into-kustannus 2017

Keittiömestari Sami Tallberg on yrttispesialisti joka tunnetaan kausiruuan kerääjänä, joka luottaa puhtaisiin raaka-aineisiin ja lähiruokaan. Niinpä villiyrteistä voi loihtia vaikka pääruuan sopivilla lisäkkeillä.

Miten olisi Suolaheinällä ja Chilillä maustettu palsternakka sienillä tai Lehtikaalisalaatti & mustikoita, puhumattakaan Punajuuri-villiyrttisalaatista tai Sieni-perunasalaatista?

Joskus tietysti tulee mieleen kunnon lehtipihvi, kun näitä lehdyköitä ja ruohoja tarjotaan lautaselle, mutta samalla on muistettava, että liharuoka usein aiheuttaa verisuoni- ja sydänsairauksia, puhumattakaan mm. eturauhasen syövästä.

Tallberg on asustanut suurkaupunki-Lontoossa isohkon osan aikuisuudestaan ja reissannut ympäri maapalloa ruokien perässä. Hän sanoo näiden kokemusten vahvistaneen käsitystä suomalaisesta luonnosta suoranaisena aarreaittana. Vuosien poissaolo on opettanut näkemään lähelle.

Villiyrttien keräilijöille on tietysti keittiömestarilla muutama varoittava sana. Sienet ja yrtit, joita aikoo käyttää ruokiin on tunnettava hyvin ja valtateiden varsilta ei pidä mennä täyttämään yrttikoriaan. Puun osia, kasvien juuria ja koivunmahlaa kerätessä on hyvä muistaa, että maanomistajalta on oltava lupa näihin toimiin.

Ensimmäiset villiyrtit nousevat jo huhtikuussa, mutta touko- kesäkuu on yrttien keräilijälle antoisinta aikaa. Tietysti on huomioitava, että yrtit ovat puhtaita ja pestyjä, ennen kuin niistä alkaa tehdä sapuskaa.

Vegaani on varmaan ilahtunut tällaisesta kirjasta. Itse luotan kasvistoriin perunoineen ja vihanneksineen, sekä juureksineen ja tietysti kotiruokaan, jossa lihan osuutta on vähennetty huomattavasti, mutta mm. kalaruokia on tarjolla useamman kerran viikossa.

Hyvä kirja, erityisesti vegaanin ja villiyrttifanin aarreaitta. Tallgren tuumii, että kiinnostavin lähiruoka löytyy kaupungin liepeiltä ja Suomessa vallitsevat jokamiehen oikeudet mahdollistavat noin neljänsadan villiyrtin hyödyntämisen ruokavaliossa.

Jouko Varonen

Jyrki Lehtola Suomi 100

Suomi – juttuja

Erilainen kirja Suomesta

Jyrki Lehtola: Suomi 100, S&S 2017

Jyrki Lehtola (s. 1963) on suomalainen kolumnisti, joka on käsitellyt ajankohtaisilmiöitä ja julkisuuden henkilöitä kolumneissaan. Muistissa on Presidentin kanslia- televisiosatiiri, jonka kirjoittajana Lehtola oli. Lehtola on harvinainen kolumnisti, sillä hän tulee toimeen pääasiassa lehtikolumneilla.

Kolumnistin otteella hän käsittelee tässä kirjassa Suomen historiaa ja lähihistoriaa, jopa tuntemattomia henkilöitä. Kyllä maamme historiallisiin vaiheisiin vaikuttaneet henkilötkin käsitellään, mutta persoonallisella tavalla, ei suinkaan niin juhlavasti ja puisevasti kuin 100-vuotiskirja usein vaatii. Kirja on aakkostettu, joten sieltä löytyy moni ajan ilmiö helposti.

Amanda, Havis

Haasteellisella tavalla monitulkintainen symboli Helsingille. Kauppatorin rannalla sijaitseva lokkien läpiulostama suihkulähde, jonka keskellä seisoo Helsingille ominaisten merileijonien ympäröimänä alaston pariisilaisnainen, jolla silloin tällöin on yllään erilaisia alkoholilta tuoksuvia hattuja. ”

Mikä ettei. Kolumnisti löytää kotimaastamme hassuja juttuja, jopa työelämästä ja ihmisten käytöksestä. Joskus onkin hauska lukea vähän ”järkevämpää” tekstiä, kun on tottunut televisiouutisista ja ajankohtaisohjelmista tuttuun kapulakieleen. Sillä paljon on maassamme ruotimisen aihetta, jos oikein järjellä ajatellaan.

Mies, suomalainen …Suu auki se maailmaa katsoi. Se ei osannut laittaa suutaan  koskaan kunnolla kiinni, ja siitä on kuvia, paljon kuvia, joissa sillä on joku nainen vierellään, ja se nainen on panostanut Vuittonin laukkuun…mää rukoilen että aito, mää rukoilen, että aito…”

Kiva kirja. Lueskelen sitä vielä toisenakin päivänä. Joskus on hyvä päästä todella suomalaisuuden juurille. Vaikka toisaalta, olis sitä nyt saanut vähän kunnioittaa perinteisiä arvoja, he he.

Jouko Varonen

 

Revontulten lumoa

Kristallisemonia peikkojen laaksossa

Frozen-seikkailu lasten makuun.

Disney: Frozen, Revontulten lumoa, Sanoma Media Finland

Peikkojen laaksossa on talvi. Revontulet loimuavat taivaalla. Peikkolasten pitäisi kohta saada taitopalkinto. Pikupeikolla on vielä tavoitetta, kun yksi kristalli puuttuu. Se pitäisi saada jäljitystehtävän avulla. Muut kolme taitokristallia on jo saavutettu. Peikko Pikkukivi koettaa ratkaista jäljitystehtävän etsimällä ötököitä. Mutta kristalli ei ala vielä hohtaa. Anna, Elsa ja Olaf ystävineen auttavat parhaansa mukaan matkalla jäljittämään Peikkopappaa, joka on kristalliseremonian tärkein henkilö. Elsa auttaa etsijäjoukkoa tekemällä taikojaan. Niinpä vuorelle kiipeäminenkin onnistuu, kun Elsa loihtii jääportaat ja kun lumimyrsky yllättää, Elsa taikoo porukalle suojaavan katoksen.

Viimein saavutaan kalliolle, jossa Peikkopappa odottaa. Mutta ikävä kyllä, kristalli ei loista vieläkään. Peikkopappa katsoo ymmärtäväisenä. Vielä puuttuu jotakin. Lopulta Pikkukivi tunnustaa, että ilman ystäviä ei jäljitys olisi onnistunut. Silloinpa kristalliin syttyy valo. Ystävän apu on tärkeä, sanoo Peikkopappa, se pitää aina muistaa.

Frozen seikkailut ovat saaneet pikkulapsista laajan ystäväpiirin, ei vähiten sen vuoksi, että tarinat ovat ilmestyneet myös animaatiofilmeinä. Kirjan kuvitus on kaunista ja teema tietysti tärkeä. Ystäviä tarvitaan aina ja heille pitää antaa avusta myös tunnustus.

Itselläni on suvussa viisivuotias tyttönen, jonka mieltymykset näihin Disneyn prinsessahahmoihin ovat suuret. Niinpä ostin hänelle myös Frozen-prinsessakortit. Monta muutakin Disney-aiheista ”aarretta” on tullut hankittua.

Frozen seikkailuilta odottaisi myös vähän vaihtelevampia juonenkulkuja. Joskus nimittäin tarinat toistavat itseään ja näyttää siltä että rakennettuun tarinakehykseen on vaikea löytää tarpeeksi muunnelmia. Uusia henkilöitä ehkä voisi kokeilla kuten konsanaan Aku Ankka – seikkailuissa.

Jouko Varonen

 

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Pehkosen uusi viihderomaanisarja alkaa

Riina hengailee kesätöissä

Kirsti Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella, Karisto 2017

Kun lueskelin Pehkosen romanttista kesäkirjaa, tuli mieleen muutamia kirjailijoita, kuten Hilja Valtonen  (Opettajattaren varaventtiili) ja Anni Polvan romanttisimmat viihderomaanit.

Mikäpä siinä, romanttista viihdettä tarvitaan, ja jos siinä ei ole syvyyttä hipaisun vertaa, niin sitä syvyyttä eivät suomalaiset tyttölapset aina edes kaipaa. Kirja alkaa Riinan avomiehen ohareilla, kun poika on saanut koukkuun paremman kalan, jolla on myös rahaa ja rakkautta jaeltavaksi. Mitäs muuta kuin muuttoauto pihaan ja itketään sydänsurut pois, että päästään etsimään uutta urhoa.

Riina lähtee kesätöihin tuttuun kahvilaan Jylhäsalmelle ja niin kuin eräs arveluttava Vatanen ensi töikseen sanoo, noin kauniit naiset huomataan kyllä heti pienellä paikkakunnalla. No Vatanen on tyypiltään naistennaurattaja ja arveluttava, mutta paikallinen lossipoika on toista maata. Siitä suhteesta voisi kehittyä jotakin. Kirjahan on kevyttä nyyrikkityyppistä kesäviihdettä, mutta aivan riman alitusta ei kuitenkaan tehdä. Alussa mainitsemani suositut kirjailijarouvat kyllä tiesivät mistä langasta on vedettävä. Tytön on oltava sopivasti kiltti ja napakka, niin että kosiomiehet saavat joskus nenilleen. Mutta kun sopiva nuori ja rehti mies osuu hollille, niin mikäpä ettei vähän romantiikkaakin mahtuisi kuvioihin.

Mitä siis? Kirja on supisuomalaista romantiikkahakuista viihdettä, joka ei pyrikään taiteellisiin ulottuvuuksiin. Joskus tietysti lukiessa vähän haukottaa ja tulee mietityksi, että mikähän funktio tämäntyylisellä proosalla on. Hyvä mieli tietysti tulee kirjaa lukiessa ja kesällä pitääkin heittää viihteelle.

Parempi on toisaalta lukea kotimaista viihdettä kuin kaiken maailman shidneysheldoneita. Järvimaisema on kesäinen elementti ja raikkaat suomalaiset neitoset voivat olla myös mieslukijoiden mieleen. Kun mukaan laitetaan ripaus jännitettä, niin jopas keitos saa makua lisää.

Jouko Varonen