Joustava mieli parisuhteessa, Duodecim Kustannus

Psykoterapeutin menestyskirja

Parisuhde vaatii paljon

Arto Pietikäinen: Joustava mieli parisuhteessa, Duodecim Kustannus

Pietikäinen puuttuu parisuhteen moniin riskitekijöihin tärkeässä Teoksessaan. Käsitellyksi tuee mm. pettäminen, josta toipuminen ei ole toiselle osapuolelle kovin helppoa. Pietikäinen tarjoaa tietysti anteeksiantoa. Se on ainut tie päästä tilanteeseen joka on itsesi kannalta paras. Petetty ei ehkä voi enää luottaa kumppaniinsa, mutta itseään voi aina auttaa. Repivästä suhtautumisesta seuraa vain vaikeuksia. Päivä päivältä pitää edetä tällä tiellä ja elvyttää katkeria tunteitaan ennalleen. Se on toisaalta kuin surun kohtaamista. Entistä et saa enää takaisin, mutta itsellesi voit olla armollinen. Samalla parisuhde muuttuu, jos mahdollista siedettäväksi ja mahdollisuudet arjen kestämiseen lisääntyvät.

…rakkaussuhteeseen kuuluvat kaikki inhimilliset tunteet: romantiikka, intohimo, syvä kiintymys, vihan tunteet, pettymykset ja turhautuminen. Tunteet vaihtelevat kaiken aikaa, arvot pysyvät. Rakkauden voi määritellä tunnetilana, mutta yhtä lailla se voidaan ymmärtää rakastavana, arvoja toteuttavana käyttäytymisenä.”

Olen huomannut, että voin tietoisesti karttaa tilanteita, ajatusketjuja ja puheenaiheita, joista seuraa parisuhteessa vaikeita tilanteita ja ”homman” eskaloitumista aina kriisiksi asti. Itsensä kannalta on paras tapa ”ottaa aikaa” ja suunnata ajatuksiaan tietoisesti pois ongelmakäyttäytymiseen johtavista malleista.

On pieniä vaikeuksia ja tosi suuria. Joskus vaikeudet parisuhteessa ovat vuoren korkuisia ja oman käsityskyvyn ulottumattomissa. Ehkä huomaat eläneesi elämän pituisessa valheessa.

Luonnnonläheisyyden olen kokenut omakohtaisesti hyvänä lääkkeenä. Luonto ei petä eikä narraa, jos puolisolla onkin paha tapa mennä parisuhteessa ja rehellisyydessä siitä missä aita on matalin. Joskus voi olla myös peiliin katsomisen paikka. Jos puoliso on yleisen mittapuun mukaan halveksittava ja ”outo” pitää antaa aikaa itselle ja yrittää suhtautua kunnioittavasti. Siinä tekee palveluksen parisuhteelleen ja ennen muuta myös itselleen.

Mutta asiaan. Pietikäisen kirjan aion lukea useaan kertaan, vaikka joskus vilahtaa mukaan ”ennen opittua” ja ”elämänkoulun alaluokkien” kamaa. Toistoisuudeltakaan ei tällaisessa Teoksessa voi aina välttyä, koska lopulta on vain vähän todella tärkeitä vinkkejä ja paljon neuvoja ja ohjeita, joita satelee ihmiselle ns. ystäviltä. Parisuhteessa pitää osata myös ”näytellä” jos se palvelee hyvää lopputulosta. Itsetunnon joutuu myymään monesti melko halvalla” jos aikoo pitää parisuhteensa kunnossa.

Sellaista elämä vain on. Ylläreitä täynnä. Muutut itse tai kärsit.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Eero Huovinen: Äitiä ikävä, WSOY 2020

Piispan koskettava tilitys

Äidin rakkaus on erityistä

Eero Huovinen: Äitiä ikävä, WSOY Kustannus 2020

…Äiti on osannut yksinkertaisella tavalla yhdistää uskon Jumalaan ja toivon hyvästä arkisesta elämästä. Jos minullakin olisi Jumalan armo ja pysyisin terveenä, mitä minä muuta kaipaisin. Teologinen oppineisuuskaan ei ole vienyt tämän pitemmälle.”…

…Psykologeja tarvitaan ihmismielen ymmärtämiseksi ja lähimmäisenrakkautta tarvitaan hyvää yhteiselämää varten. Mutta kristillisen uskon syvin tarkoitus on puhua Hänestä, joka on enemmän kuin minä ja muut ihmiset.”…

Hyvää ja tarapeuttista luettavaa on Huovisen teksti. Muistan hänet piispana, joka uskalsi näyttää tunteensa lapsen tavalla, vaikka piispoilta vaadittaisiin tietysti kultivoitunutta käytöstä ja särkymisen piilottamista tarpeentullen. Hän kuitenkin pääsi kansan sydämiin herkkyytensä avulla.

Piispan kirja nuorena menetystä äidistä on henkilöhistoriaa ja kristillistä eetosta huokuvaa. Niinhän se on. Mitäpä meille ihmisillä on tosipaikassa muuta turvaa kuin Jumala. Pahassa paikassa kun ystävät lipeävät viereltä ja olet yksin kädet ristissä itkemässä Jumalalle, ikiaikaiselle ymmärtäjälle, hätääsi.

Lukukokemus oli myönteinen. Sain juuri sitä, mitä arvelin löytäväni teoksesta, uskonvahvistusta ja elämänoppia. Toki Huovisen papillisen suvun vaiheissa on ollut paljon kerrottavaa. Isäkin joutui appiukon alaisuuteen työpaikalla, kun aloitti kirkollisen uransa. Niinpä kontrolli toimi sekä kotona, että työssä.

Porvarillisen perheen elämä on ollut virikkeistä ja lapsellekin tarjottiin vain parasta. Huoliakin riitti. Kirja on muistelmateos ja elämänkerta koko lähisuvun vaiheista. Äidin menettäminen sairauden uhrina on ollut kova pala yhdeksänvuotiaalle. Tietysti se on muovannut myös hänen egoaan ja sen on aistinut myös Huovisen julkisuusimagossa. Eikä tämmöinen ole välttämättä huono piirre. Suomalaisen miehen pitää osata olla heikkokin, vaikka elämä vaatii usein kovuutta, nimenomaan miehiltä.

Heikkoja miehiä puukotetaan henkisesti eniten. Vahvan miehen rooli on turvallinen myös ystävien kannalta.

Hyvä kirja. Kiitos kirjoittajalle, vaikka en oikein osannut usein arvostaa hänen julkisuuskuvaansa tarpeeksi. Nyt arvostan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Joustava mieli, Arto Pietikäinen

Psykologisen tutkimuksen viisauksia

Mielen valintoja on tehtävä joka päivä

Arto Pietikäinen: Joustava mieli, vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta, Duodecim Kustannus

Käyttäytymisen säätelyssä ajatus- ja tunnereaktiot ovat avainasemassa. Useimmiten meitä ei uhkaa mikään fyysinen vaara, vaan uhat ovat luonteeltaan psyykkisiä: ” Mitä nuo ihmiset ajattelevat minusta? Osaanko olla kyllin vakuuttava, vai näkyykö epävarmuuteni? Tai ”Mitä jos saan potkut?”

Oma uupumus pitää tunnistaa ja siihen pitää hakea rohkeasti apua. On käytävä läpi omat ajatusmallit ja etsittävä niihin muutosta. Jospa onkin vain oltava joustavampi suhtautumisessa ihmisiin ja ongelmiin. On pyrittävä muuttamaan ne asiat, joihin pystyy vaikuttamaan. Murehtimisen sijaan on pyrittävä ongelmanratkaisuun. Liikunnan harrastaminen on hyvä tie stressistä vapautumiseen. Luonto ja ihmiset tarjoavat ilmaista stressinlievitystä, kun suhtautuu avoimesti ja vähemmän estoisesti.

Joskus on myös hyvä keventää työkuormaa. Jostakin pitää luopua oman mielenterveyden vuoksi.

Että mitä. Kirjahan on täyttä rautaa. Stressi on umpimielisten suomalaisten kansantauti. He eivät löydä tietä, vaan jatkavat lapiointia, vaikka ovat syvällä stressin kuopassa. Pitää vaikka välttää stressaavia tilanteita. Kun läksin koulunjohtajan työstä Kuhmosta, toivottivat kyläläiset ”unta ja näläkeä”. Mielestäni se oli hyvä viisaus. Hyvä yöuni ja terveellinen ruoka ovat parhaimpia stressilääkkeitä.

Syyttelyä pitää välttää. Usein suomalainen putoaa syyttelyn ja kaunan kuoppaan. Uhrin rooliin ajautuminen on väärä ajatusmalli. Syyttely virittää agressiivisuutta. Ihminen luulee olevansa jumissa stressaavan elämäntapansa kanssa. Aina on kuitenkin mahdollisuuksia muuttaa jotakin, suuntautua parempaan mielen tasolla. Stressaavaa työkuormaansakin voi helpottaa monin tavoin.

Mainio kirja nimenomaan suomalaisille, jotka ajautuvat stressaavien ajatuslukkiutumiensa kanssa vaikeuksiin, vaikka elämä on täynnä ”luonnonlääkkeitä”, joista parhaita on ilon tuottaminen ympärilleen. Samalla saa vastalahjaksi ystäviä, iloa ja ”virtaa” itselleen.

Pietikäinen on asiansa osaava terapeutti.

Kiitos kirjasta jälleen. Timantteja tippui kosolti kriitikonrentunkin mielen laariin.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Kohti arvoistasi, Suuntaa mielekkäisiin muutoksiin, Arto Pietikäinen, Duodecim Kustannus

Kohtele itseäsi myötätunnolla

Psykoterapeutin parhaat vinkit

Arto Pietikäinen: Kohti arvoistasi, Suuntaa mielekkäisiin muutoksiin, Duodecim Kustannus

…”painopisteenä tässä kirjassa on myötätuntoisen suhtautumisen opetteleminen itseä kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että kohtelee itseään myötätuntoisesti, kannustavasti ja rakastavasti etenkin silloin, kun kärsii ja elämässä on vaikeuksia.”

Toden totta. Ammattimies on oikeassa. Edellistä ohjetta olen pitänyt tärkeimpänä vinkkinä itselleni ja muille. Kun rakastaa itseään ja antaa anteeksi, aloittaa päivänsä uudelta pöydältä,niin silloin on annettavaa myös muille.

Jos tervettä itserakkautta puuttuu, on ihmisen takki tyhjänä, mitä tulee elämässä jaksamiseen. Tulee masennuksia, työuupumuksia, fyysisiä kremppoja. Joku alkaa etsiä apua alkoholista, huumeista ja tupakasta. Väärin. Pitää tuottaa iloa ympärilleen, mutta myös ja etenkin itselleen.

Toisaalta, kirjassa vilisee ns. sairaskertomusesimerkkejä. Toki Pietikäinen on muutellut nimiä, oletettavasti saanut luvan asiaosaisilta ja sitä rataa. Sallittakoon moinen kun kirjoittajan asia on tärkeä. Sillä moni voi saada tästä arvokkaasta teoksesta vinkin elämänmuutokseen ja sitä tummien tuntojen tuttu, suomalainen, usein tarvitsee.

Yksi vaara, varsinkin nuorilla, on sortua ulkonäköpaineisiin. Siitä seuraa vakavia vaikeuksia. Siis väärä polku. Ajankäytön ongelmien kanssa moni painii. Pitää selkiyttää arjen kuluttamista.

Itselleni, eläkeläisrehtorille, merkitsee luonto paljon. Se voi myös pelastaa ihmissuhteen. Myönteisiä kokemuksia on suotava itselleen ja niitä suorastaan etsittävä. On paljon muutakin tärkeää opittavaa itsetuntuntemuksen ja tunteidensa sääntelyn alueella.

Kirja on rikas ideapankki. Siitä löytää vinkkitimantteja pitkin matkaa. Ei saa vihata itseään. Suhde omaan itseen on säilytettävä positiivisena. Ei pidä laskea elämäänsä eskaloitumaan murheiden, erilaisten väärien addiktioiden, vihan, kateuden ja muiden tummien tuntojen keralla. Pitää nostaa oman mielen ”kissa pöydälle” ja etsiä parantavia elämäntapoja.

Nuorena, ennen kirjailijaksi tuloani, rustasin runon, Ole kuluvalle ( = arjellesi) kaveri. Kehotin siinä ihmisiä tarjoamaan itselleen vaikka kahvit pölyisessä baarissa, tekemään ihmisiä iloisiksi. Olispa kiva juoda kahvikupponen myös teoksen tekijän kanssa. Hän on selkeästi oikealla asialla ja oivaltanut paljon tärkeää.

Kiitos kirjasta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

Oikeus tietoon, Informaatio-oikeuden perusteet

Kaikki tieto ei ole vapaata käytettäväksi

Iformaatio-oikeuden asiantuntijan seikkaperäinen teos

Tomi Voutilainen: Oikeus tietoon, Informaatio-oikeuden perusteet, Edita Kustannus 2019

Informaatio-oikeuden sääntely vaikuttaa lähes kaikkiin yhteiskuntamme toimintoihin sekä yksilön päivittäisiin oikeuksiin.”

Joskus potilaalta kysytään ns. ”suostumusta” sairaustietojen julkaisuun. Tämä saattaa tapahtua puolihuolimattomasti, kun potilas ei oikein ymmärrä mistä on kysymys.

Tuttua on myös se, että internetin käyttäjältä napataan henkilö- ja yhteystietoja tuosta noin, vaikka päähenkilö luulee vain osallistuneensa vaarattomaan kyselyyn.

Perusperiaate lienee, että viranomaisilla on vaitiolovelvollisuus. Kuitenkin esim. julkkisten joutuminen tekemisiin poliisin kanssa vuotaa” tuossa tuokiossa kohulehtiin, eikä jälkeenpäin kysellä kuka on vuodon takana. Ehkäpä poliisimies on ollut rahan puutteessa.

Jopa henkilötunnuksen käsittelyssä pitäisi olla hyvin varovainen. Sitä ei sovi antaa kenelle tahansa. Vielä pahempi moka on kysymyksessä, jos antaa pankkitietojaan hyväuskoisena muiden käyttöön.

Työelämässä, varsinkin jos on tekemisissä sairaiden, vanhusten tai lasten kanssa olisi oltava hyvin tarkka. Säännöt sanovat, että esim. sairaustiedot ovat ehdottoman salaisia. Semmoisen mokan tekijä huomaa pian olevansa pätkätöissä kaupan kassalla, eikä osastonhoitajana suuressa sairaalassa.

Silti tapahtuu paljon rikkomuksia, jotka usein painetaan villaisella. Kas kun poliisilla on esim. tapana laittaa ”ö-mappiin” kaikki pienemmän ja keskitason rikkeet aina lievistä pahoinpitelyistä lähtien, kun yhteiskuntamme on täynnä vääryyksiä. Ihmisen turva on siis monesti minimaalista Suomenkin kaltaisessa maassa.

Ennen vanhaan tieto levisi juoruämmien ja kylän kiertelijöiden kautta, eikä koira perään haukkunut. Nykyisin tietoturvaa säännellään tarkemmin, mutta porsaanreikiä löytyy kosolti.

Mutta asiaan. Tämä seikkaperäinen teos soveltuu hyvin esim. oikeustieteiden opiskelijoille, mutta myös tiedosta kiinnostuneelle tavalliselle tallaajalle. Nykyinen yhteiskunta sosiaalisine medioineen on niin monimutkainen käsiteltävä, että Itä-Suomen yliopiston dosentti Voutilainen on ollut todellisen asiavyöryn kimpussa. Niinpä vähemmän lukijaystävällisesti taitettu ja lakikirjakielinen opus on paisunut melkein 700-sivuiseksi.

Alan opiskelijalle se on kova pala ja monta ravintelireissua pitää jättää tekemättä, että ehtii tutustua tiiliskiveen erinomaisen arvosanan tasoisesti.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Tapio Suominen/ Lasse Lindqvist: Urheiluhullu, Stadioneilta suljetulle osastolle, Otava Kustannus 2019

Tunnollisesta nuorukaisesta urheilumaailman hämärään

Tapio Suominen tilittää avoimesti

Lasse Lindqvist: Tapio Suominen, Urheiluhullu, Stadioneilta suljetulle osastolle, Otava 2019

Muistan Tapio Suomisen vakaana urheilumiehenä, jonka seurassa katsoja tunsi olevansa ammattimiehen matkassa. Sitä kuvaa ei mielessäni sutata koskaan.

Mutta fiksullekin miehelle urheilumaailman haasteet voivat muodostua stressaaviksi ja niinhän siinä kävi Tapsallekin.

Tämä kirja kertoo onneksi valtaosin paljon valoisaa Suomisen uralta. Hauskoja anekdootteja ja julkkisten kanssa jutustelua. Tapsa oli ammattimies ja hänet tunnettiin myös maailmalla.

Kirjassa puututaan mm. semmoiseen asiaan, jota meikäläinen, mielensäpahoittaja pahimmasta päästä ei ymmärrä. Siis minkä takia toimittajan pitää mennä kameramiesten kanssa hengästyneen ja pettyneen urheilijan luo heti epäonnisten suoritusten jälkeen kerjäämään itkunsekaisia kommentteja. No siksipä siksi, että kansa janoaa niitä. Inhimillinen ja hienotunteinen toimittaja on pian entinen toimittaja ja yyteet odottavat nurkan takana.

Suomisen taival suomalaisen urheilun tv-guruna ja tietopankkina oli pitkä. Sinne mahtuu arvokisoja, menestyksiä, mutta paljon myös semmoista tekemistä, jossa pitäisi puurtaa kansalle positiivinen juttu vaikka väkisin.

Että mitä. Diggaan Tapsaa sydämestäni. Haluan jättää aallonpohjat omaan arvoonsa ja pitää mielessäni tietyn idyllin hänestä. Ja ei kai Tapsa ole ainoa, jolle julkkiselämän paineet muodostuvat liian rajuiksi. Tietääkseni sairaus ei ole rikos, vaikka sen takia mies joudutaan siirtämään hyllylle ansiotyöstään.

Hyvä kirja. Tapsalla on paljon muistoja kaudeltaan huippuselostajana ja karismaattisena hahmona. Lueskelin kirjaa joulupäivänä ja lyhyt päivä pimeni ennätysvauhtia kun takakansi napsahti käteen. Kirjahan on mielenkiintoinen ja lukemaan stimuloiva opus kertakaikkiaan. Olen aina ollut urheiluasioista kiinnostunut ja niitähän teoksessa riittää.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

Eira Mollberg: Villahousuhäpeä, Tammi 2019

Mollen” tytär kirjoitti kirjan

Taidekokeiluja, ryyppyputkia, hoitoa ja isäkritiikkiä

Eira Mollberg: Villahousuhäpeä, Tammi 2019

Kovan taiteilijan lapset ovat tosi heikoilla elämässä. Mollellakaan, joka oli kuulu elokuvaohjaaja, ei ollut aikaa antaa tyttärelleen lämpöä ja rakkautta. Niinpä tyttären elämästä tuli enemmän tai vähemmin invalidisoivaa, jopa traumaattista.

Mutta suomalaisella on sisua. Työväenopiston kirjoituslinjan vetäjällä ( jollainen itsekin olin), riitti sisua katkaista alkoholikierre spesialistien kanssa ja hoitaa henkisiä vaikeuksiaan. Niinpä nyt onkin esillä kovakantinen kirja ihan kärkikustantajalta ja tietysti asiaan on vaikuttanut myös tyttären sukunimi, Mollberg, vaikka on typerää kriitikolta ottaa semmoinen puheeksi.

Kyllä kollega ( kirjoitusohjaaja ja kaupallisen kustantamon kirjailija) on ollut luova ja intohimoinen eläessään. Niinhän sitä sanotaan, että taiteilijoita syntyy vaikean ja traumaattisen lapsuuden kautta.

Nyt käsillä oleva teos on suomalaisen melankolian kanssa rimmaava opus. Vaikeuksia ja surkeita elämänkohtaloita riittää. Mutta mukana on vahva suomalaisen sisun säie. Kirjailija haluaa sanoa muille samoissa ongelmissa rypeville, että ei tässä niin helposti luovuteta.

Kun kirjailija koki tehdä elämänkertaa Brita Kekkosesta, niin hän sai myös sisäpiiritietoa, niin Kekkosen kamusta Anita Hallamasta kuin pojista ja heidän vaiheistaan. Semmoiset asiat, varsinkin uniikkia kurkistelutietoa sisältävät, ovat toki omiaan saaman lukevan yleisön vinguttelemaan visojaan kirjakaupassa.

Mutta asiaan. Kirja on todella rohkean ja itseään säästämättömän henkilön kirjoittama. Kriitikkona nostan hattua sille. Monet elämänkerturit kiertelevät ja kaartelevat tekstissään niin, että kaikki tummat sävyt poistetaan sivuilta. Semmoinen surettaa minua.

Hyvää jatkoa kirjailijana Eira. Kriitikonrenttu nostaa hattua Sinulle. Olet oman elämäsi sankari ja se riittää jo pitkälle. Pääsit tuonne rintani vasemmalle puolelle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Metsän kansa puuhissansa, Lector-kustannus 2019

Riimejä ja eläinkuvia pienimmille

Jerry-sudesta Nasse-näätään

Antti Salo: Metsän kansa puuhissansa, Lector Kustannus 2019

Elvis-ilves viihtyy yksinään ja tapailee Jerry-sutta, hiiri pesee kyykäärmeen pyykin, majava ajelee fillarilla, norsua vähän upottaa kun se tallustelee aapasuolla, paarma on Nancy-punkin ystävä, peippo saarnaa petäjässä Kikka-tikalle.

Hyviä eläinkuvia  tässä lahjaksi pienimmille sopivassa kuvakirjassa. Eläinmaailma on aina lapsista ihana ja eläinkuvia he rakastavat. Kun olin koulunjohtajana ja vararehtorina, sekä kirjastonhoitajana, niin näin lasten usein selaavan eläinkirjoja ja valitsevan itselleen mielikuvitushahmoja malliin:

– Mie oisin tuo.

– Mie otan tuon.

– Olis kiva olla tuo.

Ja sitä rataa.

Siinä kirjastotunti, joita pidin säännöllisesti ekaluokkalaisillekin, sujui iloisissa merkeissä. Ei tarvinnut huolehtia, jos lukutaito oli vielä vaiheessa. Se opittiin hyvissä ajoin ja iloisissa merkeissä.

Koululaisille on tärkeää ilo ja luovuus, sekä luonto, joka nykyisissä pisa-paineissa helposti unohdetaan. Koulusta muodostuu henkinen kidutuspaikka niin opettajille kuin oppilaille. Ilo ja rakkaus unohdetaan suhteessa lapsiin.

Mutta asiaan. Todella kivoja ja  selkeitä luontokuvia eläimistä. Sanon sen tietämyksellä, sillä olen kuulunut Suomen luontokuvaajiin noin 40- vuotta.

Tätä kirjaa suosittelen ensiaskeliksi luontoasioissa vaikka kaikkein pienimmille. Pappakin kuvista nauttii. Jos fantasioivat riimit eivät aina rimmaa eläinten todellisuuteen, se kai ei ole tarkoituskaan. Pääasia että mielikuvitusta stimuloivaa tekstiä on mukana. Lapset ymmärtävät luovuuden perään jo pieninä ja nauttivat semmoisesta.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Juha Mäntylä/Harri István Mäki, Tonnelot ja vuodenajat, Lector Kustannus

Tonnelot ja jättiläiset

Kivoja fantasioita lapsille

Juha Mäntylä/Harri István Mäki: Tonnelot ja vuodenajat, Lector Kustannus 2019

Harri Isván Mäen (kuvittaja) tunnen ennestään. Viestejä on vaihdettu ja neuvoja jaeltu. Jospa vaikka tämä tonneloteema alkaisi nostaa Mäen kuvitusta plaaniin, etenkin kun Juha Mäntylä tekee parhaansa tekstinikkarina.

– Tuolla ulkona on suuret jäljet, poika selosti ja näytti käsillään. Poika venytti kädet lähes niin etäälle toisistaan kuin vain sai. Tonnelo oli hetken aikaa hiljaa ja katsoi vierelleen tulleita muita Tonneloita. Ne katsoivat päätään pyöritellen toisiaan ja supattelivat jotain , kunnes taka-alalla oleva tonnelo sanoi rauhallisesti:

– Se on palannut.

Ihan sopivan jännitteistä kerrontaa suoltaa Mäntylä lapsille. On jättiläisiä joita Tonnelot pelkäävät, on itkevä keiju, joka ei pysty enää lentämään, ovat luonnonvoimat, joita vastaan tarvitaan apua, myös peikkoja, jotka häiritsevät päähenkilöitten omenamässäjäisiä.

Että mitä. Harri István varioi jo kohtalaisesti kuvakieltään, joskin nuo pölypunkki-tonnelot ovat puolituttuja jostakin toisesta, vieläkin kysytymmästä kirjasta. Tarvittaisiin luovuuden lentoa ja hurttia huumoria. Mutta kirjan tekijät voivat sanoa kriitikonrentulle, että saahan niitä pyydellä.

Jotain tällaista tarkoitin, kun Ehdotin Harri-Istvánille oman sarjakuvaperheen perustamista, malliin Ankkalinnan väki. Siihen suuntaan ollaan tietysti menossa ja lapset oletettavasti tykkäävät näistä jännitteistä jotka päättyvät loppuidyliin niinkuin hyvissä satukirjoissa on tapana. Yleensähän hyvä-paha asetelma on käytetyin ja varmin kikka niin saduissa kuin muissakin viihteellisissä tai vähemmän viihteellisissä kirjoissa.

Sitähän aikuiset odottavat dekkareilta ja lapset lastenkirjoilta. Harri Istvánille olisi mielessäni vinkki:

  – Unohda jo nuo ainaiset pölypeikot ja käyttele mielikuvitustasi ja ideoitasi, joita sinulla on niin että alimmat happanevat.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Ilkka Remes, Kremlin nyrkki, WSOY 2019

Kremlin luuvitonen

Ilkka Remeksen kiinnostavaa paranoiaa

Ilkka Remes: Kremlin nyrkki, WSOY 2019

Juttelin ylemmän sotilashenkilön kanssa. Hän on armoitettu ilkkaremes-fani. Muistin, että sotilaskoulutuksessakin pyritään neuvoaan nuoria miehiä taistelemaan oletettavaa maahantunkeutujaa vastaan, eikä jää arvailun varaa, mikä se oletettu vihollinen on.

Mm. siitä olen yhtä mieltä Ilkan kanssa, että toden tullen Ruotsi linnottautuu puolueettomana turvaan Suomen selän taa ja Eu sekä Nato spekuloivat asialla, siis sillä, että Suomeen on hyökätty Venäjältä. Nämä viimemainitut pysyvät visusti spekulointiasteella, mutta apua ei heiltä heru toden tullen.

No Remeksen uusimmassa taas venakot hyökkäävät Suomen kimppuun ja tietysti mukana ovat ajan mukaisesti tappavat drone-armeijat, Venäjän häirintä niin, että Hornetit jäävät toimintakyvyttöminä halliin, monipuolinen nykyaikainen sodankäynti kaikessa karmeudessaan.

Kyllä Remes taas stimuloi railakkaasti suomalaisten paranoidisia ajatuksia ”rakkaan ystävämme” itänaapurin suhteen. Jos hommaa lukee iltalukemiseksi, niin yöunet jäävät vähäisiksi. Kukaties pihalle laskeutuu milloin hyvänsä tappava drone-pommi, tai suomalaisten edessä on joukko iivanoita, jotka eivät enää käytä kalashnikoveja, vaan eliminoivat suomen armeijankin puu-ukoiksi muutamassa minuutissa. Jos hallitus yrittää pistää kampoihin, niin kohtapa se on jumissa, kun veli-venäläinen estää tämmöiset ajatukset uhkaamalla tuhota Helsingin kivikauteen.

Niinhän se on, että jos Remeksen kauhukuviin uskoo, niin on parasta jättää armeija varustamatta ja odottaa valkoisen lipun kanssa vaimon ja lapsien ottajaa ihan suosiolla. Remeksellä on miljoonia lukijoita. Hän kirjoittaa ns. raskasta viihdettä joka perustuu venäjä-ennakkoluuloihin. Mukaan mahtuu myös ilmastonsuojeluhysterian analyysia. Sehän on kuulemma keino lamauttaa länsimaiden itsenäinen ajattelu.

Jospa sitä kävisi nukkumaan kun kello jo tikkaa pikkutunteja. Ymmärrän kyllä, että venäjäviha on syvällä suomalaisissa. Varuillaan pitää olla. Auttajia ei tosipaikassa löydy. Remeksellä on oiva markkinarako.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen