Juha Vainio: Sellaista elämä on, Valitut Palat

Mestarismiehen lauluja

Elämäntyö kertoo puolestaan

Juha Vainio: Sellaista elämä on, 2 CD (50 laulua), 5 CD   (120 laulua), Valitut Palat 2019

Junnu Vainion tuntee jokainen. Se on se mies, joka teki kuolemattoman laulun Vanhoja poikia viiksekkäitä ja töppäsi opettajana kun otti pullon sisätaskuun luokkaretkelle. Lapset häntä rakastivat, rentoa ja luovaa opettajaa.

Mutta Vainio siirtyi lauluntekijän uralle, Helismaan ja Veikko Lavin jalanjälkiin, vain pari gurua mainitakseni. Mestarilliset riimit kertovat miehen taidoista omasta puolestaan.

Junnu on tehnyt lauluja lähes koko valtakunnan huippuartistien kaartille. Vahinko vain, että hyvät sanoitukset menevät usein laulajan piikkiin. Niinpä pidin Katri-Helenan Joulumaa-biisiä hänen itsensä kirjoittamana, kunnes selvisi, että Junnuhan se oli tässäkin takana. Se on tietysti musiikkikustantajien tapa, joten eipä valiteta.

Näissä Valittujen Palojen koosteissa näyttää olevan Junnun taiteilijanuran koko kirjo ( sekä laulajana, että sanoittajana). Passaa kyllä kuunnella. Löytyy vaikka Dannyn ja Armin hittibiisi Tahdon olla sulle hellä. Heillähän se yhteiselo taisikin jäädä hellyyden asteelle, mutta sepä siitä.

Junnun elämänkokemus näkyy hänen lauluissaan. Niistä löytyy elämänoppia niin nuorille, Sinä kulkija kuustoistavuotias, kuin senioreille, Kaamasen tiellä. Junnu oli menossa pahasti sivuraiteelle kuningas alkoholin kanssa, mutta kiersikin sitten korkin tiukasti kiinni ja antoi hyvän esikuvan mm. Eino Grönille, joka teki saman tempun.

Että mitä. 120 laulua silkkaa elämänoppia. Sitä ei ole syytä väheksyä. 5 CD:n boxi on tyyliltään monipuolisempi, mutta molemmat koosteet pelkkää rautaa. Perikunta sitten löysi kyseenalaisia virityksiä Junnun laatikon pohjalta ja ikävä kyllä alkoi rahastaa niillä. Se olisi saanut jäädä tekemättä – tai haitanneeko tuo. Junnu luultavasti rentona miehenä hymyilee sillekin asialle siellä kultakaupungin portin pielessä niinkuin eräs henkilö hänen biiseissään.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Merkillinen Mauno, Otava Kustannus

Lupsakka ”manu” vai hankala haastateltava

Mielenkiintoista lähihistoriaa

Merkillinen Mauno, Otava kustannus, 2019

…”Koivisto saattoi yllättäen vetää taskustaan vanhan, voimakkaasti alleviivatun lehtileikkeen, esimerkiksi pääkirjoituksen tai jonkun paikalla olleen toimittajan kolumnin, ja tivata perusteluja esitetylle mielipiteelle tai nuhdella väärän tiedon levittämisestä.”…

Niinpä niin. Aika paljon kirja valottaa Suomen lähihistoriaa, neuvostoliiton luhistumista, Koiviston ajan poliittisia virtauksia ja tietysti itse presidentin aivoituksia kaiken tämän keskellä.

Koivistohan oli ns. asevelisosialisti ja eli mukana perääntymisvaiheen kiirastulessa. Hänet tunnettiin myös kaukopartiomiehenä, mikä toi tietysti karismaa puolustusvoimien ylipäällikölle ja Suomen presidentille.

Koivisto tuumi joskus, että kun sota ja kuoleminen oli todellisuutta, mikään ei ole sen jälkeen tuntunut juurikaan pelottavalta.

Kirja valottaa Koiviston duunia Turun satamassa, hänen merkilliseen karismaansa vaikuttaneita tekijöitä, tohtori-Koiviston tieteellistä orientoitumista, vasemmistoyhteistyön vauhdittamista, presidentin Eurooppa-politiikkaa ja mediasuhteita, jne…

Piispa Eero Huovinenkin kirjoittaa varjeluksesta ja armosta. Niinpä lukurupeama vilahti aamutunneille, kun ei tullut halua heittää kirjaa käsistään. Tietysti selkeitä lähihistoriaosuuksia olisi voinut vähentää. Niistähän on spekuloitu paljon. Mutta toisaalta historiaan avautuu aina vuosien saatossa uusia ja tuoreita näkökulmia. Siksi tällaiset kirjat ovat tuiki tärkeitä.

Osallistuin presidenttiehdokas-Koiviston vaalitilaisuuteen Lappeenrannassa. Kansaa riitti. Kaikki tulivat katsomaan kuuluisaa otsakiehkuraa. Se oli eräs elementti vaalityössä. Ja suurimpana tietysti ehdokkaan jäyhä ja vähäpuheinen persoonallisuus. Kuuluisa imitaattori oli kutsuttu viihdyttämään kansaa. Myöhemmin luin tilaisuuksissa aika hiljaisen Koiviston legendaarisia poliittisia aforismeja:

– Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike.

– Kuinka voidaan toisaalta pyytää Herran varjelusta ja samalla ampua toisia.

– Suunta on selvä. Kohti yhä laajempaa ja monipuolisempaa kansanvaltaa, kohti kaikkien kansalaisten täyden ihmisarvon varauksetonta tunnustamista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

Lintumies, Mika Honkalinna, Docendo Kustannus

Kivoja luontokuvia ja viinalla läträämistä

Vuoden luontokirjan ( 2015) tekijä tykittää

Mika Honkalinna: Lintumies, Docendo Kustannus

Mika Honkalinna on verbaaliveijari ja todella herkkien luontokuvien ikuistaja. Tekninen taituruuskin on huippuluokkaa.

Tekstinteossa on tiettyjä maneereita, kuten viinakset ja tupakat, joita pitää olla mukana jokaisella luontoreissulla. Ei oikein rimmaa luontomiehille. Toisaalta, ei siinä mitään. Meitä on moneksi. Kirjailija siteeraakin legendaarista Sepiä:

– Huonossa paketissa voi olla hyvät eväät.

Taituri on Honkalinna kameran takana. Pöllöjä hän usein kuvaa, kun rengastusreissuilla on kamera mukana. Löytyy  palokärki, hippiäinen, merikotka, puukiipijä, laulujoutsen, telkkä, maakotka, huuhkaja, lapinpöllö, närhi, harmaapäätikka, metso, jne…

Honkalinna uskaltautuu monessa kuvassa taiteellisen silhuetin puolelle. Ihania maisemakuvia on myös kosolti. Tekijämies on pistänyt parastaan.

Tekstit soljuvat kirpakan huumorin merkeissä, mitä nyt mukana vilahtaa lapsuuden traumoja. Verbaalineroa ei Honkalinnasta saa tekemälläkään. Kuvat sensijaan liikkuvat kokonaan toisella levelillä. Antaisin niistä entisenä rehtorina arvosanan excellent +.

Mukava olisi päästä näiden tekijämiesten mukaan luontoreissuille. Vahinko vain, että olen kuppiin sylkijän maineessa. Suomen Luonnonkuvaajiin olen kuulunut kyllä, oikein pääsykoeaikaan hyväksyttynä. Nykyisinhän taitaa raha ratkaista jäsenyyden. Yhtä ja toista on tarttunut ideapankkiin ruokintapaikoilla ja lintutorneilla.

Pidin kirjasta. Luen sen uudestaan. Rehellinen ja konstailematon kirja. Ei hienostelijoita varten, vaan raavaan ja särmäisen metsien miehen reppuun kuuluvaksi. Varmaan Honkalinnalle, valtakunnallisesti rankatulle luontokuvaajalle, löytyy kohderyhmää eräjäärien piiristä ja upeista luontokuvista kiinnostuneista.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

Ranuan Eläinpuisto – Suomen huippua

Rapsakka Ranuan reissu

Jääkarhuista ahmoihin ja tunturipöllöihin

Sitä tuli ajaa köröteltyä Lappeenrannasta Ranualle melkein yhtä soittoa. Onneksi leirinnän todella ymmärtäväinen työntekijä odotti vielä illan vaihtuessa yöpuoleksi avaimineen ovella.

Henkilökunnan hymyt ihan hivelivät sydänalaa – ja sinne jäivät. Aamulla sitten kohti eläinpuistoa – tai sitten ei. Auton eturengas oli vaurioitunut. Mutta kohtapa leirinnästä hälytettiin hinausauto paikalle ja homma hoitui ihan kivasti. Tietysti piti raottaa lompakkoa, mutta se nyt oli vähin mitä voi toivoa, kun kyseessä oli lauantaiaamu. Hinausauton kuljettajalla oli ollut vielä yötyötäkin, joten hän oli todellinen sankari. Väsymystä en huomannut.

Mutta voi – vielä lisävaikeuksia. Joku hihna sirkutti auton keulilla kuin linnunpoikaset pesässään. Siitäpä ei päästykään ihan helpolla. Lauantaina ei vikaa voitu korjata ja toimittajanrenttu sai kylmää vasten kasvoja. Piti ihan kääntää auton kokka takaisin kohti Etelä-Karjalaa. No eipä hätää. Arveltiin tulla vaimon kanssa uudestaan elokuun tietämissä.

Eläinpuiston upeiden kävelysiltojen ( joita äitivanhanikin taannoin ylisti ja jotka sopivat hyvin vammaisille) alkupäässä piti kätellä itsensä jääkarhu. Kiva idea. Hatunnosto innovoijille.

Nikoniini tarttui kurkea, jääkarhua, tunturipöllöä, kotkaa, majavaa, hanhea, joutsenta, karhua, ahmaa ja jos vaikka mitä. Mikä parasta, niillä oli riittävästi tilaa juoksennella. Tuskin edes tajusivat olevansa eläintarhassa. Eläimet olivat pilvisellä säällä hyvin edukseen ja sehän sopi kameramiehille.

Siis mitä. Mielestäni reissu kyllä onnistui ihan excellent plussan arvoisesti. Henkilökunta puistossa oli tosi valikoitua sakkia ja asiakaspalvelu pelasi. Leirinnässä nukuin aivan ruususen unta, etenkin kun muistin varata matkaan omat lakanat ( mikä vinkiksi Ranuan rantaleirinnän mökkejä käyttäville).

Lapin luonnon karu kauneus ja loisteliaisuus näkyy hyvin jo tällä korkeudella. Tietysti puistoon ovat ammattilaiset valinneet edustavan lajiston pohjoisen eläinkunnasta. Taitaapa Ranua olla tällä hetkellä eläinpuistojen listalla ykkönen.

Jouko Varonen

toimittaja

luontokuvaaja

SARV:n jäsen

tunturipöllö miettii – mitä miettinee

jääkarhu pötköllään

karhun vesileikkejä

iso ”paha” susi virkeänä

ahma esittäytyy

 

Juha Laitalainen, Kuvaajien kuvia, valokuvapotretteja ja lempikuvia, Maahenki Kustannus

Nakukuvista Lapin kairoille

Hyvää valon käyttöä ja taiteellista silmää

Juha Laitalainen: Kuvaajien kuvia, valokuvaajapotretteja ja lempikuvia, Maahenki Kustannus

Tytöt appelsiineineen, tumman pojan tumma hymy, pääkallotutkielma, huopatossut, pappatunturimies maalta, tatuointeja ja veriroiskeita, pororaito tunturissa, jätkä kahvitauolla, levitettyjen hiusten taidetta, tunnelma poikamiesten boksista, nakukuva hurmion hetkestä, nuori jalislupaus Afrikasta, koira puhaltaa poliisiratsiassa, herkkä uintikuva, jne…

Ihan oli kiva katsella näitä kuvaajataiturien lempikuvia omasta tuotannostaan. Iloa olisin kaivannut enemmän naamakuviin, koska jokaisesta kuvaajasta on mukana myös potretti. Niihinkin olisi tarvittu mielikuvitusta. Näyttivät räpsäistyiltä melkoisessa kiireessä. Vanhan kuvaajien neuvon muistan:

– Tee pari päivää heinätöitä tai savottaa yhdessä kuvattavien kanssa, niin saat todella kivoja kuvia, joissa on syvyyttä ja iloa.

Nyt mennään yleensä suomalaisen perusilmeen ja kolkkouden kautta, siis naama kuin muikkuvasusta katsojalla ja paljon tummasävyjä.

Katselin kirjan useaan kertaan. Kirjan toimittajakin tuumii, että usein kuvaajan lempikuva on aika vaatimaton verrattuna muuhun tuotantoon. Silti on aina upeaa katsella tosi hyvien kuvaajien taidokasta valonkäyttöä, eläytymistä, teknistä osaamista ja taiteellista silmää sisältäviä otoksia.

Jos kirjasta etsii huippuja, niin ehdottomasti mm. keski-ikäinen pariskunta tuulessa kesäisessä kaislikossa, afrikkalaispoika peippailemassa jalkapallon kanssa ja haaveilemassa leveämmästä leivästä, sumuinen metsä hirvineen, miljöökuva miehistä päivälevolla pötköllään lattiamatolla, jne…

Innostun aina tosi gurujen valokuvista. Itse olen myös harrastanut valokuvausta kymmenvuotiaasta, silloin saksalaisella Browniella, toiminut yliopiston kamerakerhon puheenjohtajana, maakuntalehden luontotoimittajana, jne…

Tykkäsin. Enemmän olisin toivonut iloa kuviin. Lieneekö niin, että tosi valokuvataide on haudanvakavaa. Hymynvirne kuvattavan kasvoilla on minulle tärkeä ja kertoo positiivisesta suhtautumisesta elämään. Siihen vaaditaan taitoa ja henkisiä voimavaroja kuvaajalta. Pieni small talk auttaa usein.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

Ylämaan Jalokivimessut, 28. – 30. 6. 2019

Melkoiset jalokiviriehat Ylämaalla

Porukka liekeissä

Ylämaan jalokivimessut 28. – 30. 6. 2019

Kunnanjohtaja Esko Hämäläinen kesätunnelmissa

Arvokas spektroliittikide

 

Sehän oli Yläkerran Ukko suosinut ylämaalaisia kolmen päivän paisteilla. Mikäpä oli yleisöllä kierrellessä kojuja ja stimuloituessa vaikka spektroliittiostoksille. Oli nimittäin tarjolla taidolla suunniteltuja ja toteutettuja taideteoksia. Jopa kiviterapeutin neuvoja.

Kunnanjohtaja Esko Hämäläinen, tapahtuman sielu, tuntui olevan kesäisen tunnelman vallassa. Hän esitteli mahtavaa ametistionkaloa ja muita harvinaisuuksia jalokivimuseossa.

Oli myös mittaamattoman arvokkaita korukiviä, joita ulkomaalaiset kummastelivat huudahdellen ihastuksesta. Joku kauppasi kesähameita ja koulutytöt olivat yhtä raikkaita kuin kaupittelemansa luomumansikat.

Piti hankkia emalityönä tehty pääsiäismuna, kesähame, nauttia ravintolan antimista, ym…

Rokkibändin biiseistä jäivät mieleen tutut sävelet mm. taidolla toteutusta nostalgisesta Mökkitie – hitistä. Aivan oli laatuisaa kuultavaa myös musiikkikriitikon korville.

Hieno sunnuntaireissu kertakaikkiaan. Vahinko, että samaan aikaan Lappeenrannan satamassa melskasivat italiaanot, hollantilaiset, kroatialaiset, sveitsiläiset ja muut, kesäkansaa villitsemässä. Ei siinä mitään, ihan olivat kelpo velikultia hekin. Impulsiivisia ja reippaita, kun koko maan kiertue oli vasta alullaan.

Mutta asiaan. Ylämaan jalokivikekkerit pitää kokea, vaikka positiivinen koukuttuminen on vaarana ikiajoiksi. Kunnanjohtaja Esko Hämäläinen oli saanut väkeä kohtalaisesti myyntitonteille, joskin vapaata tilaa näytti myös olevan.

Mitäs muuta kuin railakkaissa kesäfiiliksissä kohti Lappeenrantaa.

Ei mutta, voi peijoonan peijoona! Mansikanmyyjätytöt olivat unohtua. Tosi hyviä ja maistuvia mansikoita saatiin matkaan. Vaimo ihan lupaili kermavaahto-mansikka-täykkäriä vielä illan vilakassa.

Jouko Varonen

SARV:n kriitikko, kirjailija

kauppa käy ja hymyttää

koruaarteita ja lämmintä yhdessäoloa

hymy oli herkässä

nyt löytyy korukivissä

mies ja muistorikas hattu

pilkettä silmissä

messuveteraanin hattu

Esko Hämäläinen opastaa

ametistionkalon ihailija

tulevia staroja

taitava bändi

partamuotia komistuksella

ystäviäkin löytyi

”kivipsykiatri” elementissään

se on rakkautta

messujen mansikkatytöt

aarreaittaa kerrakseen

Tiheä hetki, Valokuvan vuosikirja, Maahenki Kustannus

Upeaa valokuvataidetta

Oikea hetki on tärkein

Tiheä hetki, Musta taide, Maahenki Kustannus

Nykyisin lähes jokainen puhelimellaan valokuvaava on jo valokuvataiteilija. Voiko se olla niin yksinkertaista? Jos kuvat ovat hyviä! Ei se ihan niin ole. Ainakin se on valokuvausta ja kuvan virtuaalisuus puolestaan on tämän päivän visuaalista kulttuuria, joka ilmiöineen vaikuttaa vahvasti myös valokuvataiteessa.”

Kirjahan on mainio. Valon käyttö on usein kuvaajan taidoista ensimmäinen. Toki tarvitaan teknistä osaamista, kuvaustilanteen järjestelyä, onnenkantamoisia jne… . Tukku taitavia kuvaajia on esillä tässä kirjassa. Toiset taitavampia, toiset liikkeellä pienemmin eväin.

Itse aloittelin kuvausta kymmenvuotiaana, saksalaisella Browniella. Jäipähän dokumentteja ajasta ( 50-60 – luku), joka muuten olisi unohtunut muistojen varaan. Luontokuvaajien jäsenenä ja luontotoimittajana olen myöhemmin oppinut yhtä ja toista  valokuvauksen nikseistä. Jokainen mainio kuva tässäkin kirjassa on tietynlainen oppitunti. Kuvista voi oppia ja kun tekee virheitä, niin toisella kertaa on jo viisaampi.

Omakuva-osastolla on taiteellisia irvistyksiä, seesteistä työkuvaa kadunlakaisijan arjesta, vanhan miehen alastonta totuutta, kiilteistä kasvonaamaria, tytöntylleröiden pitkien hiusten taidetta, nakukuvausta, jne…

Ihminen – jaksossa on kiva kuva kanalasta ja kanalan omistajasta, miehestä muistojensa aarreaitoissa, kasvotutkielmia, jne…

Arki – sivuilla nukutaan ahtaasti makuupusseissa auton penkillä, vietetään helteistä aikaa uimarannalla, kuvataan koiraa nostalgisissa miljöissä, jne…

Mielenkiintoinen ja arvokas teos kertakaikkiaan. Joskus on otos pelkistetty äärimmilleen, niinkuin teki entinen runoilija, jolla ei jäänyt pitkästä runosta kuin yksi sana paperille. Ota siitä selvää. Parempi uskoa, että taidetta se on.

Olen koukussa valokuvataiteeseen. Kameramiehille ja -naisille tämä kirja on onnenkantamoinen, joka pitää sijoittaa arvopaikalle kirjahyllyssä, vaikka itsensä John Hedgecoen viereen. Hänen ”oppituntejaan” en unohda. Aina on opittavaa. Jokainen hetki on uusi ja arvokas.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Sata suomalaista perhosta, Gummerus Kustannus 2019

Mainio ja havainnollinen perhoskirja

Häiveperhosista ritariin

100 suomalaista perhosta, Gummerus Kustannus 2019

Perhosharrastus on niitä jaloimpia kesäajan puuhia. Voi sitä riemua, kun tapaa uuden lajin ja saa siitä oikein potrettikuvan.

Itse olen kuulunut Suomen luontokuvaajiin ja perhoshavainnot ovat niitä parhaita. Sosiaalinen ystäväpiirikin on aika vankka näissä puuhissa.

Mutta asiaan. Tämä kirja edustaa uutta ja selkeää tyyliä. Kuvissa löytyy tarkkoja ja yksityiskohtaisia otoksia ja vaikkapa perhosia tutuissa ympäristöissään. Myös vinkkejä riittää. Niinpä kaunis puinen kirpparikolpakko voi toimia puutarhapöydällä sekä koristeena, että perhosten kerääjänä. Kun perhoset haistavat vaikkapa vanhan viinin tai halvan oluen tuoksut, niin kohtapa on kolpakon reunoilla monenmoista nautiskelijaa.

Kirjan perhosskaalakin on riittävä jopa enemmän asiaa harrastaneille.  Eri luontoympäristöt, aina soista kukkakedoille, esitellään lajeineen. On myös surullisia sivuja niistä kaunokaisista, joiden kanta on romahtanut uhanalaiseksi tai tarkkailtavaksi.

Totuus on, että perhoset tarvitsevat kukkaketoja ja luonnonniittyjä. Onneksi ainakin maalta löytyy rehevästi kukkivia tienvieriä ja pakettipeltoja. Kirjoitankin tätä juttua kesäkuussa 2019 ja tilanne perhosten suhteen vaikuttaa lupaavalta.

Jospa lapset ja nuoret saisivat tällaisen tyylikkään ja värikkään kirjan myötä innostuksen toimia perhosten elinolosuhteiden puolesta.

Kirja kuuluu ajankohtaisena ehdottomasti jokaisen lasten ja nuorten oppilaitoksen hyllyyn. Kotona se on korvaamaton teos esim. keskivaikeissa tunnistamistehtävissä. Toki perhosharrastajalle löytyy apuja erilaisista harrastajaryhmistä mm. fb:llä. Mutta kirja on aina kirja. Tämä uutuus, sisältää niin päiväperhoset, mittarit, yöperhoset kuin muut tärkeät yleisimmät ryhmät teknisesti huikaisevina otoksina ja asiantuntevin tekstein ryyditettyinä:

Perhoset ovat eläviä olentoja ja niissä on kiinnostavia ja yllättäviä yksityiskohtia. Perhosten kautta syntyy kiinnostus muihin hyönteisiin ja kasveihin, elinympäristöihin sekä luonnon häkellyttävään monimuotoisuuteen.”

Ilman muuta hellekesän ykköskirjaksi sopiva teos koko perheelle.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

Maxi Tex, Suuri kilpajuoksu, Egmont Kustannus

Ikimuistoiset lännenkekkerit

Puukkohippasilta susijahtiin

Suuri kilpajuoksu, Maxi Tex, Egmont Kustannus 2019

Kit Carson ja Tex ovat jälleen himskatin kimuranteissa ongelmissa. Kas kun pitäisi autella toisia ja toisia autellessa ne pahimmat ongelmat yleensä tulevat. Ellei vintti pimene lopullisesti armottoman kierojen konnien käsittelyssä. Mutta mutta… Tex ja Kit tottakai järjestävät konnille muuttuvia tekijöitä suunnitelmiin, jopa niin, että hommassa on haudankaivajan bisnekselle melkoinen kysynnän huippu.

Sankareille tuli mieleen lähteä vaativaan ratsastuskilpailuun ja ihan hyväntekeväisyysmielessä. Mutta heihin taisivat hyväntekijät loppuakin tässä rynnistyksessä. Taipaleella tuli vastaan puukkoja, rivollisankareita ja raivoisa susilaumakin. Ihan aloin jo uumoilla, että nyt ne nitistävät viimein Texin kumppaneineen.

Alter egoni kuitenkin kuiskutti lempeästi hymyten, että eläpä hätäile taas kriitikonrenttu, sehän loppuisi koko tuotanto jos päähenkilöt heittäisivät lusikan nurkkaan.

Kelpo seikkailu ja tosi efektiivinen on tämä kolmisensataasivuinen namipala. Sitä sopii lueskella vaikka uimarannalla, jos kuuluu kaksilahkeisiin. Naiset ovat paremmin romantiikan ja komeiden lääkäreiden perään. Se heille suotakoon. Kas, kun kotielämä voi joskus olla vaikka haasteellista.

Tykkäsin Rujun teksteistä ja Dison taiteesta. Sitä mies joskus haluaa olla vaikka egoltaan lännensankari ja kasvattaa risuparran. Kunnes elokuussa muuttuu kyykytettäväksi siloposkiseksi konttorihiirulaiseksi.

Nuorukaisille texit olivat maaseudulla semmoinen efedriinipaukku, että koulun nurkan takana kävi melkoinen vaihtokauppa. Joskus innostuttiin esittämään Texiä ja pahiksia niin rajusti, että tuli pari tuntia hertsua koulun jälkeen. Kas kun itsensä johtajaopen pojalta tuli otettua senkka nenästä.

Hatunnosto Tex-hahmon luojille, Bonellille ja Galleppiinille. Monella nuorella ovat verbaali – ja visuaalinen luovuus nousseet kukoistukseen näiden lännenseikkailujen ansiosta. Ja ainahan on sitten myöhemmin varaa siirtyä vaativampiin lukukokemuksiin, niin kuin itselleni kävi. Nuortenkirjailijankin minusta kietaisivat Helsingin herrat ja kutsuivat aina julkkareihin makuvettä juomaan.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen

 

 

 

 

 

Kim Wallin tarina, WSOY Kustannus, 2019

Nuoren toimittajan viimeinen juttumatka

Vanhempien ja läheisten painajainen

Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat, Kim Wallin tarina, WSOY 2019

Kim Wall kouluttautui riskiammattiin, toimittajaksi, joka ei pelännyt vaaroja. Hän oli pettynyt, jos meno vaarallisille juttukeikoille estettiin. Semmoista on toimittajan työ. Jotkut puurtavat arkisten aiheiden parissa toimittajan pöydän ääressä, toiset hakevat jymyjuttua vaikka henkensä kaupalla.

Monelle on siinä työssä käynyt huonosti. Kim oli kunnianhimoinen. Hänelle eivät riittäneet tavanomaisuudet. Niinpä arveluttava sukellusvenereissu koitui hänen kohtalokseen ja jätti vaikeasti umpeutuvat haavat monen sieluun.

Kun Trelleborg Allehandan kulttuuripalkinto myönnettiin postuumina Kimille, kuuluivat päätoimittaja Martin Fallenbyn ja reportteri Lasse Thulinin saatesanat:

Voi miten toivoisin, että asiat olisivat toisin. Tilanne on poikkeuksellinen. Raskain sydämin jaan tämän vuoden palkinnon.Vuoden palkinnonsaaja ei nimittäin ole täällä. Mutta jaamme palkinnon juurikin osoittaaksemme kunnioitusta hänen ihanteilleen, löytöretkeilijän riemulle ja innolle parantaa maailmaa…”

Niinpä niin. Maailman parantaminen ei ole helppo juttu. Riskejä riittää toimittajaressukoille. Mutta he ovat uhmakkaita. Katsovat jopa kuolemaa rohkeasti silmiin.

Turhapa näitä aiheita on kertailla. Kim kuoli työnsä ääreen. Vanhemmille ja poikaystävälle asian selviäminen oli kova paikka. Kirja painottuu myös suurelta osin murhan jälkiselvittelyihin, kuulusteluihin, oikeudenistuntoihin. Ei tietysti niin lukijaystävällistä, mutta kirjan tekijöille ( Kimin vanhemmat) oikeutettua terapiaa ja kriisiapua, sekä surutyötä.

Luin kirjaa aina aamutunneille asti. Toimin itse vaarattomana luontotoimittajana maakuntalehdessä ja freenä valtakunnallisella tasolla, joten jotain tiedän asiasta. Tein kirjoja pari-kolmekymmentä ja puutuin joskus ongelmiin surutta. Etenkin jos opettajan/rehtorin työssäni huomasin lasten kokevan vääryyttä. Mutta ymmärsin tällaisten esillepanojen riskit. Itsekään en päässyt ilman mustelmia ja haavoja rohkeuteni johdosta. Suomessa, maailman vähimmin korruptoituneessa maassa kun löytyy aina niitä, joiden varpaille polkee, vaikka olisi oikealla asialla.

Kimin ammatti ei olisi ollut helppo. Hän oli rohkea. Parhaat lähtevät ensin. Hän kohtasi sairaan ja vaarallisen  ihmisen. Oli sinisilmäinen nuori. Onneksi riittää toimittajia, jotka uskaltavat edelleen ottaa riskejä.

Heillä on tärkeä tehtävä, vääryyksien korjaaminen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen