Kipinöivää rakkautta

Harmiton viihdekirja

Huumorimausteita rakkaudessa

Ikisinkku rakastuu

Asta Ikonen: Rakkautta rantahuvilassa, Reuna-kustannus 2016

Tanja on kokenut rakkauden, joka päättyi onnettomasti, kun

Rami, joka oli jo kesyttänyt Tanjan, päättikin lyödä hynttyyt

yhteen toisen naisen kanssa. Se kirpaisee Tanjaa vielä ystävättären häissä. Mutta kuka on tuo jäntevän oloinen kaveri, joka mulkoilee

häntä sulhasen puolelta? Ei kai se vain aio pilata hääjuhlaa häneltä.

Eipä ei. Kun Veera ja Anton on saatu avioliiton satamaan,

tekee tuo Viliksi kutsuttu kaveri vielä tuttavuutta. Veera sen

sijaan keksii, että Tanja saisi asua suvun rantahuvilassa kesän

ajan, kun sille ei ole käyttöä.

Tanja ottaa tarjouksen vastaan, mutta mistäpä hän tietää,

että Anton on luvannut puolestaan huvilan ystävälleen Vilille,

juuri samaiselle kaverille, joka söi silmillään Tanjaa häissä.

Kirja vaikuttaa kepeältä kesäviihteeltä ja mikäpä ei, näitä

tarinoita on paljon ja niistä on sepitetty vaikkapa humoristisia

kesäteatteriesityksiä. Miksipä ei tämäkin juttu, jossa huvilaan

joutuneet nuoret aluksi vierastavat toisiaan, sopisi sattumuksiltaan kesäteatteriin. Tämä on vain minun vinkkini.

Kirja asettuu genreltään tuonne romanttisten viihdepokkareiden ryhmään. Silti sen lukaisin, kun tapanani

ei ole karsastaa erilaista kirjallisuutta, vaan luen ja kirjoitan myös

vähemmän arvostettuja teoksia.

Kyllähän Tanjalla ja Vilillä alkaa vähitellen synkata ja tietysti

kirja päättyy loppuidylliin, kuinkas muuten. Jos tekstiä alkaa

kriittisesti silmäilemään, siinä ei ole isosti kehuttavaa. Kerronta

on juohevaa ja juttu etenee mukavasti. Lukijoitakin varmaan löytyy, sillä näitä rotevista miehenjötkäleistä haaveilevia tyttösiä kyllä riittää ja toisaalta villejä poikamiehiäkin on vaikka millä mitalla. Kustantaja on tietysti oikealla asialla, kun tarjoaa mahdollisuuden monenlaisille kirjoittajille. Kaikki kun eivät

ole Viikilöitä tai Snellmanneja.

Jouko

Prinsessat

Prinsessataikaa

Disney uudistuu

Arielista Kaunottareen ja Hirviöön

Disney Prinsessat: Täydellisiä helmiä, Sanoma Media Finland Oy 2016

Tähän kirjaa on koottu uusia episodeja tyttösille tuttujen

prinsessojen ja neitojen seikkailuista. Belle, joka asuu hirviön

kanssa ( Kaunotar ja hirviö) tutustuu kirjastoon ja löytää hirviön

lempikirjan huonossa kunnossa. Sen kannessa oleva kaunis kivi

on kadonnut ja siitäkös hirviö ei tykkää. Mutta Belle pääsee selville hirviön mielipahan aiheesta ja kaikki päättyy onnellisesti,

kun hirviö tekee kivestä korun tytön kaulalle.

Munkinpaistokisoissa ystävät auttavat kätensä satuttanutta

Tianaa. Tuhkimo saa vieraaksi uuden hiiren, jota Huli ja Vili -hiiret pitävät ylpeänä. Mutta kaikki päättyy onnellisesti kun

uusi hiiri auttaa kadonneen korun etsinnässä.

Tähkäpää hengailee poikaystävänsä kanssa. Tianalta varastetaan ihanan Gumbon resepti, mutta kun sopu sijaa antaa

tulee varkaastakin ystävä.

Prinsessa Merida auttaa sukuja pääsemään sovintoon.

Ariel opettelee valaiden laulun. Aladdin ja Jasmine etsivät

sulttaanin kiveä vaarallisesta viidakosta. Ariel viettää ihania häitä

todellisen komistuksen kanssa.

Joskus tietysti tulevat mieleen perinteiset naisten roolit, joista

ihanan miehen saaminen lienee tärkein. Joskus odottaisi kertomuksiin särmää, mutta sitä kai saa odottaa. Naisstereotypioilla kun tehdään markkinoita pikkutyttöjen maailmoissa. Kuulun siihen sukupolveen, joka tykkäsi Aku Ankan

ja kumppaneiden joskus särmäisistäkin seikkailuista.

Näissä tarinoissa on tietysti hyville lastenkirjoille tärkeä loppuidylli. Kaikki kääntyy parhain päin ja lapselle jää hyvä

mieli, jopa ajatus, että hyvät asiat ja rakkaus ovat tärkeitä elämässä ja pahankin voi kääntää hyväksi, kun ei heti tuomitse, vaan osoittaa pitkämielisyyttä. Ehtiihän sitä opetella pahan maailman käyttäytymismalleja ja kyseenalaisiakin sääntöjä sitten varttuneella iällä. Tärkeintä on se, että lapsi oppii jo nuorena

mieleltään hyväksi ja saa kestävää pohjaa elämää varten.

Jouko Varonen

Olympiahistoriaa

Olympialaisten kultaiset vuodet

Paavo Nurmesta Sami ”Musti” Jauhojärveen

Jännitteisiä tarinoita olympialaisista

Suomalaisten olympiavoittojen tarinat, toim. Lasse Erola,

Paasilinna kustannus 2016

Oma suosikkini oli joskus 1960 – luvulla keihäänheittäjä Pauli Nevala, joka Tokion kisoissa 1964 voitti keihäänheiton. Kerrottiin tarinoita, että Pauli Nevala ja Jorma Kinnunen ilmoittivat joskus

kotimaiselle kilpailunjärjestäjälle, että keppi ei lennä yli 80 metriin, ellei palkkioista sovita. Mene ja tiedä. Nevalan kuva

oli kuitenkin kunniapaikalla nuoren pojan leikekirjassa.

Lontoon kisoissa 1908 Verner Weckmanin kerrottiin saaneen

kultamitalin sopupelin kautta kun hän Yrjö Saarelan kanssa eteni finaaliin. Mene ja tiedä, mutta suomalaisten painimainen oli jo

silloin kovaa rautaa. Kavarukset viettivät juttutuokiota matolla

ja lopulta Saarela kellistyi helpohkosti selälleen.

Kirja muistaa myös ”kulttuuriolympialaiset” kun Aale Tynni

voitti runollaan ”Hellaan laakeri” kultamitalin Lontoossa 1948.

Sittemmin taidelajit jäivät pois, mutta suomalaisten menestyskin

muuttui 14 kultamitalin vuosista. Olympiavoitto oli sotien jälkeen

yhä vaikeampi saavuttaa.

Itselleni on jäänyt mieleen mm. monia hiihtokisoja, joissa suomalaiset urakoivat. Marja-Liisa Hämäläinen lienee noita

nykyajan menestyjiä, jotka palasivat kisoista useita kultamitaleita kaulassaan. Toki mitaleita oli Eero Mäntyrannallakin. Nuorukaisena seurailin Lasse Virenin ja kumppaneiden suorituksia väri-tv:stä. Lapsena piti kuunnella Siiri Rantasen ja Veikko Hakulisen urotekoja naapurin radiosta Pekka Tiilikaisen selostamina. Olympialaiset muovasivat nuoren pojan identiteettiä.

Kirja tarjoaa kivoja ”tietoiskuja” olympiamitaleiden tiimoilta

ja kertomuksia on elävöitetty arkistolainauksilla ja lehtitiedoilla.

Suomalaiset ovat olympiahistoriansa aikana napanneet 146 olympiavoittoa, joten kirjassa riittää aihepiirejä riittävästi. Itse uppouduin opukseen moneksi tunniksi ja totesin, että kirjan tekijä on tehnyt hienoa työtä. Toki samalta tekijältä on ilmestynyt

aiemminkin kirjoja Suomen olympiahistoriasta, mutta ei näin

kattavaa kartoitusta. Erityisesti viehätyin kilpailuselostuksista, joissa on paikoin todellista urheilun huumaa, vaikka ne olisivat

lyhyitäkin juttuja. Ja mikä tärkeintä, Suomi voittaa.

Jouko Varonen

Kiinteistön hoito

Kiinteistön hoito

Lipunnostosta nurmikon leikkuuseen

Seikkaperäinen opas kiinteistönhoidosta

Kiinteistönhoidon käsikirja, Kiinteistöalan kustannus Oy 2016

Kiinteistönhoidon käsikirja kuuluu oppikirjamateriaaleihin.

Kyseessä on jo 10 uudistettu painos, jonka kirjoittajakaarti

on mittava. Johdannosta vastaa Annika Jaatinen. Kiinteistönhoitajan työsuhdeasioihin perehdyttää Keijo Kaivanto.

Kiinteistön yleishoidosta ja valvonnasta kertoo Ari Kortelampi,

joka puuttuu myös palveluiden tuottamiseen. Sähkön käytöstä

esitelmöi Tatu Käpymäki. LVI- asioista vastaa edellisen lisäksi

Harri Fränti. Kiinteistön turvallisuuteen ja toimintakuntoon perehdyttää Karim Peltonen. Jorma Suomäki kirjoittaa kiinteistöautomaatiosta, ja korjaustöistä Jari Hännikäinen.

Ulkoalueiden hoidosta kertovat Sami Vepsäläinen ja Outi Tuomivaara. Leena Väyrysen osa-alue on siivous.

Tavallinen rivitaloasuja, kuten itse olen, ei todellakaan ymmärrä kaikkea kiinteistön hoitoon liittyvää. Sen jokainen tietää, että

jääkelillä on oltava hiekkaa saatavilla ja mieluummin myös

levytettynä kulkuväylille. Kesäisin on huolehdittava nurmikoiden

kunnosta ja kun lunta tulee runsaasti on aihetta kutsua traktorimies

hommiin. Myös remontit, joista aina tulee päänvaivaa yhtiökokouksissa, ovat tärkeitä. Joskus pienen remontin avulla

estetään suuremmat vauriot. Oman rivitaloyhtiöni viimeisin

hankinta oli lumiesteiden asennus katoille. Siinä otettiin huomioon myös turvallisuustekijät, jotka ovat tärkeitä kiinteistönhoidossa.

Tämä kirja antaa kattavat perustiedot kiinteistönhoitajan päivittäisistä työtehtävistä sekä kiinteistön järjestelmistä ja laitteista. Se vastaa Kiinteistöpalvelujen ammattitutkinnon ja perustutkinnon oppimäärää. Myös Kiinteistöpalvelujen erikoisammattitutkintoon siitä löytyy perustietoja.

Kirja kuuluu tietokirjoihin ja on varsin teoreettinen kokonaisuus. Kiinteistön huoltoon liittyvät kertomukset ja

anekdootit, joita on varmaan paljon, löytyvät toivottavasti

joskus toisentyyppisistä teoksista.

Jouko Varonen

Kiinteistöalan kustannuksen verkkokauppa www.kiinkust.fi

toimittaa mieluusti lisätietoa näistä aihepiireistä.

Ankka seikkailee

Yksisarvisesta juovikkaaseen rubiiniin

Karl Barksin parhaita

Aku-viihdettä kaikille

Walt Disney: Aku Ankka yksisarvisen jäljillä, Sanoma Media Finland 2016

Carl Barks ( 1901-2000) kuuluu sarjakuvamaailman neroihin.

Hän ei keksinyt Aku Ankkaa mutta keksi ankkojen asuinpaikan

Ankkalinnan, Roope Ankan, Hannu Hanhen, Pelle Pelottoman,

Karhukoplan, Milla Magian jne…

Tämänkertainen kooste alkaa nimitarinalla Yksisarvisen jäljillä. Roope Ankka omistaa kaiken muun lisäksi myös maailman suurimman eläintarhan. Mutta nyt Roopella on pulma, johon tarvitaan taas Akun apua, eikä tietysti ilman suurta rahatukkoa.

Olisi nimittäin matkustettava vuoristoisille seuduille jahtaamaan

tarunomaista yksisarvista.

Toki matkaan mahtuu monenmoista hankaluutta ja kuinka ollakaan, kun on suurista rahasummista kyse, on onnekas Hannu

Hanhikin tietysti kiinnostunut asiasta.

Toisessa tarinassa, joka kietoutuu oudon punaisen hatun ympärille, joutuvat Mikki ja Hessu tekemisiin itsensä Mustan

Pekan kanssa.

Yleensä Barks vie Akun veljenpoikineen mieluusti kaukaisille maille selvittämään mystisiä juttuja, joihin tietysti

liittyy Roope Ankka, jolla on tapana sponsoroida Aku ja pojat

mitä huimimpiin seikkailuihin.

Barks piirsi elämänsä aikana 6500 sivua sarjakuvia. Ja kun eläkevuodet koittivat, siirtyi mestari tekemään Ankka-aiheisia

öljyvärimaalauksia, joista maksetaan nykyisin suuria summia,

jos niitä lienee edes saatavissa.

Pidän Barksin sarjoissa siitä, että niissä on tietty positiivinen viritys ja se näkyy myös tarinoiden loppuhuipennuksissa. Kun

nuorena poikana vaihdoin siskolta saamaani Ankka-vuosikertakirjaa Tex Willereihin ja Villi länsi-seikkailuvihkosiin, oli koulureppu usein täynnä kaikkea muuta kuin koulukirjoja. Mutta maalaispojan mielikuvitus tarvitsi virikkeekseen muutakin kuin ankarien opettajien karttakeppisulkeisia ja sota-ajan jälkeistä

ankeaa kotioloa.

Jouko Varonen

joulukirjeitä

Joulurunoja ystäville

Taas mieli on altis, joulun ihmeisiin

Runo kertoo enemmän

Hilaria Vesikivi: Joulurunot, Books on Demand GmbH, Helsinki

…Kaikissa meissä

lapsi kurkottaa jouluun

toivoen huojennusta elämän ahdinkoon,

lämpöistä kynttilänliekkiä,

valoa pitkään pimeään,

lohdutusta.”…

Joulurunojen tekeminen kuuluu monelle joulun valmisteluun.

Joskus sukulaiset saavat runolahjan, joskus oma puoliso runon

laulun muodossa. Nuorempana istahdin itsekin jouluaattona

pianon ääreen ja kohta olivat paperilla joululaulun sanat ja

sävelet.

Hilaria Vesikivi on pitänyt tapahaan kirjoittaa joka joulu

sukulaisilleen ja ystävilleen joulurunon. Niinpä niistä kertyi

ainekset joulurunokirjaan.

Vesikivi maalailee harmaaparta pukin ja lapsien kirkkaan

silmät, hyvän tahdon, valon, hiljaisuuden ja rauhan. Hänen

runoissaan löydetään usein aikuisestakin se pieni lapsi, joka

kurkottaa jouluun ja elämisen riemuun.

Myös uskonnollinen eetos välittyy runoilijan teksteistä:

…”Anna meille tähditetty taivas,

taito nostaa katseemme korkeuksiin,

etsiä se tietty tähti,

löytää Seimen Lapsen läheisyys”…

Lahjarunot ovat tietysti kirjaksi koottuina hivenen toistoisia ja joulun stereotypiatkin tulevat esille kerta toisensa jälkeen. Lahjan

saajalle runot ovat tietysti ainutkertaisia ja rakkauta. Niinpä

Vesikiven runoista voi löytää myös tärkeitä sisältöjä. Usein ajattelen, että jos Joulun Tarinaan ei täysin jaksa uskoa, voi tietysti viettää joulun rakkauden ja ihmisläheisyyden juhlana. Tästä teemasta Joulun Lapsikin varmaan tahtoi meille muistuttaa.

Jouko Varonen

Kaskisen kaunista tekstiä

Perinteistä joulua

Runoja kynttilän loisteessa

Kuurapuut lasten silmät

Anna-Mari Kaskinen: Joulun iloa, runoja, Kirjapaja 2016

Anna-Mari Kaskinen on perinteisen ja kauniin runon taitaja.

Joulusta hän huomaa kynttilän liekin yössä, puut valkoisine

pukuineen, roudan kahleiden murtumisen, enkelin siiven jossakin lähellä, linnun askeleet valkoisella hangella, ensimmäisen kynttilän syttymisen, tähtitaivaan ihmeet, rakkauden ja lämmön

syksyn synkkyyden keskellä.

Kynttilä on merkki suuremmasta,

kirkkaasta valosta valtavasta,

säteily sammumaton.

Kynttilä on viesti ikuisuuden,

tervehdys suuren salaisuuden,

sen, joka oli ja on.”

Anna-Mari Kaskinen ( s. 1958) tunnetaan mm. yhteistyöstään säveltäjä Pekka Simojoen kanssa. Tuotanto sisältää useita ns.

lahjakirjoja, mutta romaaneitakin löytyy Kaskisen tuotannosta.

Kotimaa-lehden kyselyssä sai Kaskinen naisista eniten mainintoja, kun etsittiin henkilöitä, ” jotka avaavat kirkolle uusia näkymiä”.

Huolimatta ”lahjakirjailijan” maineestaan, saa Kaskinen sisällytettyä runoihinsa paljon siitä joulusta, joka meillä kaikilla

on lapsuuden muistona mielessä. Jopa kiireen ja hälinän keskellä tällaiset runot rauhoittavat ja luovat joulumieltä.

Joku on kulkenut tästä,

tunnen ja aavistan.

Joku on kuiskannut sanan

lempeän, hoitavan.”…

Ihminen tarvitsee joulun tunnelmia ja harrasta joulumieltä.

Valitettavasti jouluun kuuluu myös kiire, maailman väkivalta,

surulliset uutiset pakolaisista, valtakunnan taloushuolet, jotka

heijastuvat suuresti myös köyhimpien ja kurjimpien elämään.

Mutta näistä asioista kertovat toisenlaiset runot.

Jouko Varonen

Einarin lempi

Satiiria nuorten lemmestä

Murrosiän syövereissä

Kennedy, pahalainen

Harri Manner: Einari, tytöt ja Kennedy, Arktinen banaani 2016

Pitääkin tytön äidin soittaa, että Kennedy on murhattu. Siihen hommaan taitaa Einarin ensimmäinen täyttymys lopahtaa.

No pitäähän sitä yrittää muidenkin kanssa, kuten Teijan, joka

on ollut ”ameriikan opissa” ja tietää rakkauden teknisen puolen –

paitsi, että vetää Einarin housujen vetskarin vähän huolimattomasti auki ja siihen se asia sitten väsähtää.

Harri Manner ( s.1945) on saanut kiittäviäkin arviointeja

ainakin esikoisromaanistaan ”Jos ja kun, jonka hän julkaisi jo ”ukkometsoiässä”. Manner tietää jotakin myös kuvataiteesta ja

lastenkirjallisuudesta. Tunnettu Love Recordsin logo, joka eroottisuudessaan herätti keskustelua, on Mannerin käsialaa.

Tämä kirja vaikuttaisi enemmänkin Nyyrikin juttujen innoittamalta kuin vakavasti otettavalta luotauksena murrosikäisen pojan eroottisista kokemuksista. On tietysti muistettava, että

Manner on satiirikko ja sisällyttää Einarin epätoivoisiin naisasioihin kosolti kirpeitä huumorimausteita.

Niin tai näin, ei tee mieli yhtyä arvostettuun kriitikkoon,

joka on pitänyt Manneria nykykirjallisuutemme ansaittuna

tekijämiehenä. Kirja voi tietysti viihdetehoillaan viehättää ja

murrosikäiset pojat varmasti saavat siitä huumorinsekaista

oppia seksiasioista. Milloin Kennedy, milloin äiti, milloin sade,

milloin vetoketju. Esteitä löytyy Einarin lemmiskelyn tielle.

Kun ohjasin nuoria kirjoittajia, tuumin, että jokainen kirja

on tekijälleen rakas. Taideteoksesta on siis kritiikissä löydettävä

huonoja, mutta myös hyviä puolia. Etten vanhaa miestä ihan

tunariksi alkaisi nimitellä, niin tuumin tässä lopuksi, että jos

kirja on kirjoitettu, niin sillä on oletettavasti joku tilaus. Olisiko

tämän kirjan ”tilaus” se, että nuori tuntee maailman ja hormooniensa myllerryksessä joskus tiettyä avuttomuutta. Ei

ole helppoa olla nuori nykyäänkään, saati sitten Kennedyn

aikakaudella.

Jouko Varonen

Uusia joululauluja

Uusia joululauluja

Joulun tunnelmaa laulaen

Joulukukasta uravalintaan

Timo Klemettinen/Tuula Korolainen: Laulua kuonoon, Joulua tassuun, Lasten Keskus 2016

Tuula Korolainen ( 1948) tunnetaan palkittuna lasten- ja nuortenkirjailijana, kirjallisuustoimittajana, kriitikkona ja suomentajana.

Timo Klementtinen on Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry.n puheenjohtaja ja Suomen musiikkineuvoston hallituksen jäsen.

Yhteistyö tekstintekijä Tuula Korolaisen ja musiikintekijä Timo Klemettisen kanssa on poikinut tällaisen kirjan, jossa on nuotteja ja sanoituksia uusiin joululauluihin, ja ohjeet kokonaisuuden produsoimiseksi jopa musikaaliksi asti.

Korolaisen teksti kertoo perheen jouluvalmisteluista ja siitä ihmeestä kun näkösälle tulee ihan oikea joulu. Mukana joulupuuhissa on kuusen hakua, laulelua ja tietysti myös

maukas jouluateria. Perheen joulun aineksista ryyditetty juttu

ei nyt ihan kanna musikaalin ainesosana, mutta kotona voi kuunnella kirjan mukana tulevaa musiikki CD:tä ja lukea koiramaistakin juttua vaikka jatkosatuna.

Yleensä on niin, että uusia joululauluja on vaikea istuttaa suomalaiseen jouluun. Soittelin näitä laulelmia pianolla ja

totesin, että niissä olisi ainesta vaikka nuoren polven suosikeiksi.

Kun joulun vietto etenee viimeiselle viikolle, kuuntelevat suomalaiset mieluusti kuitenkin klassikoita, jotka tekevät sen

oikean joulun”.

On kunnioitettavaa, että uusia joululauluja saadaan esille ja toivoisin tietysti menestystä näillekin sävelmille. Aina joku uutuus putkahtaa esille ja liittyy klassikkojen joukkoon. Näistä voi mainita vaikka Katri Helenan, Suvi Teräsniskan ja Kisu Jernströmin laulut. Joululaulujen kohdalla on tietysti sama

asia kuin runoissa ja kirjallisuudessa yleensä, että todellisia

helmiä on harvassa, niitä jotka kansa hyväksyy pysyväksi kulttuuriperinnöksi.