Pihvin puolustus

Pihvin puolustaja

Onko naudanliha terveellistä?

Nicolette Hahn Niman: Pihvin puolustus, Kohti kestävää lihantuotantoa, Atar-kustannus

Mutta minullapa on käytössäni tietoa – ja paljon onkin! Ja se kaikki on peräisin virallisista hallituslähteistä. Ja vaikka yleinen lähtökohtani – että nautakarja on hyväksi ympäristölle ja naudanliha ja eläinrasva ovat terveellistä ruokaa – ovat tosin kiistanalainen aihe tässä ajassa, perusmaatalouden osuutta ja demografisia tosiseikkoja ei ole kyetty kiistämään.”

Kirjan tekijä oli aiemmin kasvisruuan ystävä, ellei ihan vegaani, mutta meni naimisiin karjatilallisen kanssa ja tutustui eläimiin ruohonjooritasolla. Tämä kirja sisältää aihepiirejä, joista jotkut ovat tietysti karjatalouden vastaisia:

– Karjan vaikutus ilmastonmuutokseen.

– Ruoho on kaiken ruoan ”äiti”.

– Veden merkitys.

– Biodiversiteetti.

– Liikalaidunnus.

– Ihminen ja karjatalous.

Muistan Pekka Puskan teesit rasvaisen ”soossin ja perunan” käytön lopettamisesta. Puskan työn tuloksena P-Karjalan väestön ruokatottumukset muuttuivat, väheni tietysti myös tupakointi. Oma lapsuuskotini oli P-Karjalassa ja karjasta saatiin elanto ja ruoka. Ehkä jotain samaa on kirja tekijän kokemuksissa, jotka muuttuivat radikaalisti hänen siirryttyään karjatilalliseksi.

Kirja on hyvä kannanotto arkaan aiheeseen. Jos maidon ja lihan käyttö lopetettaisiin, se tietäisi vaikeuksia karjatiloille. Mutta meitä suomalaisia herkkusuita riittää, ja pihvien menekki on suuri. Kirjan tekijäkin oppi karjatilan elämän ”kantapään kautta” ja oppi myös eläinten ystäväksi. Kirja on tärkeä kaikille, jotka puolustavat lihansyöntiä, mutta siinä on myös faktatietoa lihansyönnin vastustajille.

Jouko Varonen

 

 

 

Leijonakaarti, Mahtava karjahdus

Leijonakaartin kuulumisia

Vain johtaja osaa karjaista

Disney: Leijonakaarti, Mahtava karjahdus, Sanoma Media Finland 2017

Jylhämaan kuninkuus on vaihtunut jo kolme kertaa. Entinen kuningas oli Mufasa, hänen poikansa oli Simba ja uusi kuningatar on Simban tytär Kiara. Mutta Kiaran veljellä, Kionilla, on harvinainen kyky. Vaaran tullen se pystyy karjahtamaan ja saamaan karjahdukseensa suunnattoman voiman. Se karjahdus lähtee suoraan esi-isien perinnöstä. Niinpa isä antaa Kionin tehtäväksi perustaa Leijonakaarti.

Perinteeseen kuuluu, että leijonakaartiin valitaan vain leijonia, mutta Kion on eri mieltä. Hän valitsee kaartiinsa muitakin eläimiä, kuten gepardi Fulin, joka oli kaikkein nopein, virtahepo Beshten, joka on vahvin, ja tarkkanäköisimmän, joka on jalohaikara Ono. Ensimmäiseksi Kion valitsee joukkoonsa ystävänsä Bungan, joka on kaikkein rohkein.

Pian Leijonakaarti joutuukin tositoimiin, kun ilkeät hyeenat aikovat voittaa Leijonakaartin. Jo aikaisemmin oli Kion pelastanut ystävänsä Bungan hyeenojen käsistä. Nämä kun aikoivat tehdä Bungasta suupalan. Mutta hädän tullen Kion käytti taikakarjahdustaan, jossa esi-isien voima oli mukana.

Hyeena aikoivat hoitaa homman helposti: ”-Leijonanpentu Kionko se siinä? Janja ivasi. – Minä johdan Leijonakaartia, Kion vastasi. – Me puolustamme elämän tietä, ettekä te ilkiöt ole koskaan tervetulleita Jylhämaahan, Kion veti syvään henkeä ja karjahti niin kovaa, että ääni viskasi hyeenat loitomalle, ja ne luikkivat noloina takaisin Varjojen maahan.”

Kirja perustuu tutulle teemalle, hyvän ja pahan taistelulle. Jylhämaa on rauhaarakastavien ja ystävällisten leijonien maa ja Varjojen maa on pahan tyyssija. Hyvän ja pahan välillä käydään jatkuvaa sotaa. Jo Simban setä Scar, joka oli pahis,yritti syöstä Leijonakuningas Mufasan vallasta, mutta epäonnistui.

Lieneekin niin, että hyvä ja paha – asetelma löytyy lähes kaikista lastenkirjoista. Leijonakaartin kirja toki päättyy loppuidylliin ja paha ajetaan tiehensä. Lapsille on hyvä tarjota illuusioita, vaikka todellinen maailma on joskus pahojen voimien temmellyskenttä ja aina ei voi olla varma, että hyvä voittaa lopulta.

Jouko Varonen

 

 

 

Lasten eläinkirja, osat 1 – 6

Mainioita eläinkirjoja lapsille

Kaikenkarvaisia eläimiä

Jaana Palanterä/Aivo Blum: Lasten eläinkirja: Linnut, Kalat, Nisäkkäät, Koti- ja lemmikkieläimet, Sammakkoeläimet ja matelijat, Niveljalkaiset ja nilviäiset, Lector-kustannus 2017

Lapsille on tarjolla monenmoisia eläinkirjoja, jotkut jopa hyviäkin. Tämä kirjasarja kuuluu niihin hyviin. Ensinnäkin huomio kiinnittyy selkeään taittoon ja konstailemattomiin teksteihin. Toisaalta kuvat ovat laatuluokkaa.

Lasten eläinkirjalta ei vaadita kattavuutta, eikä tämäkään sarja siihen edes pyri. Tekstiosuuksissa on mukavasti luonnehdittu eläimiä ja niiden levinneisyyttä. Parasta on kuitenkin, että kirjat huomioivat kotimaiset eläimemme ja niitä on sijoiteltu usein värikkäiden trooppisten ja muuten mielenkiintoistan tuttavuksien joukkoon.

Ehkä tällainen kirjasarja antaa lapselle innostuksen luonnon pariin. Kirjat eivät ole väsyttäviä eivätkä sillisalaatti-tyyppisesti taitettuja. Yksi iso kuva riittää tekstin ohella perehdyttämään eläimen pääpiirteisiin.

Kotimaisista linnuistakin on lintukirjassa edustava otos. Käsitellyiksi tulevat esim. hippiäinen, joutsen, kanahaukka, käpytikka, maakotka, metso, mustarastas, pajulintu, peippo, pulmunen, punarinta, pääsky, pöllö, satakieli, sinisorsa, talitiainen, varis, vihervarpunen ja västäräkki.

Suosittelen kirjasarjaa koulujen ja esikoulujen kokoelmiin, sekä kotikäyttöön. Kirjat on tehty huolella ja huolimatta yksinkertaisesta yleisilmeestään, ne sisältävät tärkeää tietoa selkeässä muodossa ja lapsentajuisesti.

Kirjojen tekstiä voisi vaikka siteerata: Koirasmetso on Suomen suurin kanalintu ( pituus 54 – 90 cm ja paino 2– 4 kg). Metsot elävät laajoilla ja soisilla metsäalueilla. Metsot syövät erilaisia silmuja, versoja ja siemeniä. Syksyisin niiden ravintoon kuuluvat myös marjat ja vilja, talvisin ainoastaan männynneulaset. Metso on Keski-Suomen maakuntalintu. Vanhin Suomessa tavattu metso oli 6 vuotta 2 kuukautta ja 24 päivää vanha.”

Jouko Varonen

 

 

Seitsemän pientä elefanttia

Anteeksipyynnön voima

Veikeä elefanttitarina

Tia Navi/Marja-Liisa Plats: Seitsemän pientä elefanttia, Lector-kustannus 2017

Suuren sinisen meren äärellä eleli seitsemän pientä elefanttia. Niillä jokaisella oli erityistaipumuksia. Heifantti osasi olla kohtelias, sanoa ”kiitos” ja ”ole hyvä”, sekä tervehtiä muita. Usein se sanoi ”hei” ja ”näkemiin”.

Valkofantti oli maailman paras piilosilla olija. Merifantti piti vesileikeistä. Arkafantti oli kaikille ystävällinen ja avulias. Tulifantti sytytti nuotioon tulen ja osasi tulitemppuja, joilla viihdytti muita. Huvifantti oli iloinen ja hänen naurunsa oli tarttuvaa.

Yksi fanteista oli Musta lammas. Se oli epäystävällinen ja halusi loukata muita. Niinpä se puhutteli rumasti Huvifanttia. Ja Huvifantti otti sen raskaasti. Muuttui kokonaan noista epäystävällisistä sanoista ja alkoi laihtuakin.

Mikä pahinta, Huvifantin kohtalo vaikutti muihinkin fantteihin ja nämä tulivat murhellisiksi ja alkoivat kärsiä. Lopulta tilanne tulehtui pahasti ja Musta lammas lähti jonnekin. Mutta palattuaan se toi mukanaan suuren tertun banaaneita ja pyysi Huvifantilta ja muilta anteeksi huonoa käytöstään. Tilanne parani heti. Anteeksipyynnöllä on mahtava voima.

Kirja on opettavainen, mutta sopivan sadunomainen, niin ettei asioita kärjistetä liikaa. On hyvä opettaa lapsille käytöstapoja ja sitä, että sosiaalinen tilanne vaatii jokaisen yhteisön jäsenen erityistaitoja. Huono käytös jonkun taholta voi sotkea koko yhteisön toiminnan.

Suosittelen kirjaa kaikenikäisille. Jopa aikuisten koulutukseen sillä on sanansa sanottavana. Niinpä kirja voisi olla hyvä kokemus käydä läpi paitsi koululuokissa, myös koututuspäivillä. Itse nautin kirjan tekijöiden esitystavasta, joka antaa lukijalle kouriintuntuvaa oppia.

Jouko Varonen

 

 

Elvis Presley, legendan elämä 1935 – 1977

Elvis elää

Poika ja unelma

Ray Connolly: Elvis Presley, legendan elämä 1935 – 1977, Minerva kustannus 2017

Elviksen lapsuus oli köyhän perheen elämää. Vaikka Elvis myöhemmin kaunisteli varhaislapsuuttaan, hän joutui kyllä monesti menemään nälkäisenä nukkumaan. Jo nuorena hän innostui mustien musiikista sekä gospelista ja niinpä kun esikoislevy ilmestyi, hänen imagokseen tuli ”valkoihoinen mustan musiikin esittäjä”. Siinä oli vetonaula, jolla tehtiin miljardeja.

Elvis oli antelias, koska hänestä oli kiva nähdä lahjan saajien kasvot. Niinpä hän antoi omaisuuden tytölle, joka vietti ensimmäisen yönsä Elviksen kanssa. Eräälle ystävälleen antamansa talon hän kuittasi sanomalla: ”Et sinä koskaan olisi saanut omaa taloa.”

Kirja aloittaa isän ja äidin silmäterän lapsuusvuosista. Elvis syntyi kaksospoikana, mutta hänen veljensä kuoli synnytyksessä. Veli haudattiin tuntemattomaan paikkaan hautausmaalle ja Elvis yritti myöhemmin tuloksetta saada hautapaikan selville. Hänelle kerrottiin lohduttavasti, että kuolleen kaksoisveljen eloon jäänyt veli saa kaikki hyvät ominaisuudet joita veljellä olisi ollut.

Elvis tunsi itsensä onnettomaksi. Hän sanoi papille, että hänellä on rikkauksia, joista riittäisi loppuelämäksi, mutta hän on maailman onnettomin ihminen. Äidillä oli Elvis-pojalle lääke tähän vaivaan. Hän kehotti poikaansa lukemaan Raamattua: Sieltä löytyy aina joku hyvä ohje.”

Nuoren laulajan taival ei ollut helppo. Jo nuorena Elvis ihannoi laulajia ja elokuvatähtiä ja hän halusi tulla samanlaiseksi. Mutta menestystä ei annettu hänelle kultalautasella, se piti ansaita kovalla työllä. Sen jälkeen kun Sun Recordsin johtaja Phillips ja manageri ”eversti” ottivat ohjat käsiinsä, syntyi Elviksestä legenda ja aikakautensa nuorten nuoruuden valaisija. Mutta esim. ”eversti” käytti Elvistä myös taloudellisesti hyväkseen ja hankki miljarditulot laulajan avulla.

Kirja on seikkaperäinen selonteko Elviksen vaiheista ja uppouduin siihen jopa yön tunteina ja elin nuoren komeetan jos väsyneen pilleristinkin vaiheet kannesta kanteen. Suosittelen kirjaa nuorille musiikin ystäville, koska tarinassa on aina omat opetuksensa, esim. se, että elämästä löytyy ainekset moneen, kun suhtautuu nöyrästi kanssaihmisiin ja pysyy uskollisena unelmilleen.

Jouko Varonen

 

 

Maaseutumarkkinat Lappeenrannan torilla

Markkinahuumaa Lappeenrannassa

Maaseudun antia ja vähän muutakin

Lappeenrannan kaupungin keskustori oli täyttynyt myyntikojuista syyskuun alun maaseutumarkkinoilla. Maaseudun antia oli aina auringonkukista pellavaan ja karhunlihasta pärekoreihin. Mikäpä siinä oli patikoidessa kojujen välissä, kun sääkin suosi eikä pahoja kumurapilviä näkynyt taivaalla.

Slava Mostovoi on kotoisin Venäjän Karjalasta ja hänen firmansa myyntituotteisiin kuuluivat puu- ja tuohituotteet, päre- ja pajukorit, lahjat ja muistoesineet. Mieshän kertoili tulleensa Lappeenrantaan parikymmentä vuotta sitten ja juurtuneensa tänne yrittäjäksi.

Marja Metsävuoren ”Saviruukun” tuotteita ovat suurelta osin savikukot, -astiat ja koriste-esineet. Palkitun yrittäjän repertuaariin kuuluu myös tarjota lapsille mahdollisuus savimaalaukseen. Omassa ateljeessaan Tanissa hän opastaa myös dreijausta ja saviesineiden tekoa. Sinne lapsiryhmätkin ovat tervetulleita.

 

 

Juha Pohjonen esitteli kauniita kukkakimppuja ja hintakaan ei ollut kovin raskas, kun viidellä eurolla sai kaksi kimppua oppineiden kukkia ja muita värikkäitä kukkasia.

Hämäläisen tilan tuotteita oli myös saatavilla ja koko perhe oli myyntipuuhissa. Seija Hämäläinen tuumi, että tilalle otetaan myös lapsiryhmiä tutustumaan eläimiin ja maalaistalon miljöisiin.

Raija Palviainen oli käynyt mm. kantarelliapajilla ja torilla kävellessä huomasin, että sateiset päivät ovat lisänneet sienisaaliita.

Pekka ja Jiri Hiitolan pöydällä loistelivat kauniit pellavakimput. Muistuivat ihan mieleen lapsuuden ajat, jolloin pellavaloukku oli käytössä ja pellavia liotettiin niin että lopulta niistä saatiin kestävää lankaa.

Tiina Saalasti ja Sini Inkilä Savitaipaleelta olivat koonneet pöydälleen käsitöitä possuista nallekarhuihin ja pingviineistä pupujusseihin.

Olavi Tuokko ja Severi Tuokko antoivat maistiaisia karhunlihasta, joka olikin kuvaajalle ensimmäinen kokemus.

Eila M. Perilä Miehikkälästä oli suunnitellut ja kutonut kauniita liinoja ja seinävaatteita.

Korutaiteilija Raimo Kapiainen näytti olevan markkinavieraiden mieleen ja hänen korujaan ei kaupoista saa, koska ne ovat omaa käsityötä ja designiä.

Riia Laitinen oli myös mukana markkinoilla Karoliina-kynttilöineen ja kansaa riitti  myyntipöydän ympärillä. Syksy on varmaa kynttilöiden myyntisesonkiaikaa.

Markkinoilla vilahti kaksituntinen ja kassikin täyttyi ostoksista. Aurinko paisteli kivasti ja kun kaupunki tarjosi kaksituntisen ilmaista parkkiaikaa, niin ei ollut mitään hätää autolle. Maaseutumarkkinaperinne elää Lappeenrannan seudulla kukoistustaan ja syksyisin kansa rientää sankoin joukoin hakemaan tuotteita leivonnaisista kynttilöihin ja lihasäilykkeistä käristemakkaroihin, sekä kukkakimppuihin.

Jouko Varonen

Saa jännittää, jännittäminen voimavarana

Jännittäminen osana elämää

Jännittäjä ei ole saanut rakkautta

Minna Martin: Saa jännittää, jännittäminen voimavarana, Kirjapaja 2017

Minna Martin on psykologi ja psykoterapeutti, josta tuli jännittäjien ohjaaja sattumalta. Häntä pyydettiin töihin jännittäjien parissa ja hän tuumi ”miksikäs ei”, vaikka alasta ei ollut paljonkaan tietoa. No, kohtaaminen jännittäjien kanssa ja heidän elämäntilanteidensa kuuleminen teki psykoterapeutista vähitellen jännittäjien auttajan.

Kirjassa puututaan jännitystyyppeihin, kuten esiintymis-jännitykseen ja sosiaaliseen jännitykseen. Perustana on kuitenkin tieto, että jännitys on opittava ottamaan osana elämää ja siitä on otettava haltuun myös hyödyt.

Jännittämisen syitä on monia. Niinpä lapsuuden ihmissuhdeympäristö tai rakkauden puute kodissa projisoituvat myöhemmällä iällä jännittämiseksi erilaisissa arkipäivän haasteissa tai vaikkapa esiintymistä vaativissa tilanteissa.

Kirjan tekijä opettaa jännityksen kesyttämistä myös omin avuin. Ihmisen on uskallettava innostua. Harjoittelun avulla voi päästä eroon jännitystä tuovista käyttäytymismalleista. Esim. rauhallinen hengitys ja itsensä rentouttaminen voi olla hyvä vinkki. Kun asettaa pieniä tavotteita, voi päätyä selkävoittoon jännittämisestä.

Rauhoittumistakin on harjoiteltava. Esiintymistilanteissa on tärkeää rentoutua ennen lavalle astumista, mutta joku esiintyjä sanoo, että tietty jännitys on hyväkin esiintyjälle, nimittäin silloin tulee skarpattua paremmin kuin muuten. Eräs tapa on kirjoittaa muistiin jännitystä aiheuttavia tilanteita ja ottaa niistä opiksi. Kirja on hyvä ja hyödyllinen, sisältää jopa harjoituksia jännityksestä pääsemiseen. Itse pitäisin jännitystä psykofyysisenä reaktiona, johon on totuteltava.

Se, miten toinen ( esimerkiksi vanhempani) suhtautuu minuun, millaisen tilan hän minulle antaa ja miten tulkitsen omaa kokemustani hänen kanssaan, vaikuttaa siihen, miten opin suhtautumaan itseeni – ja miten kehittyvän itsekokemuksen varassa opin suhtautumaan muihin.”…

Jouko Varonen

 

 

Erämaailma 2017-2018

Turska-apajilta hirvenkaatoon

Eräjuttuja miesten makuun

Erämaailma 2017-2018, toim. Minna Klapuri, Karisto 2017

Erästely on siitä kivaa puuhaa, että samalla saa kosketuksen luonnon ihmeisiin ja roppakaupalla kuntoa. Kun kiipeilee Norjan vuonojen jyrkillä rantalouhoilla tai raahaa hirveä metsän pimennoissa, niin siinä aikuisen miehenkin kunto on koetuksella.

Eräjutut ovat sitten asia erikseen. Niitä kirjoitellaan vaikkapa työhuoneessa, kun syksyinen sadekuuro rapisee akkunaan. Joku kuvaa ”yksi yhteen” eräkokemuksensa ja toinen tekee jutusta vähän henkilökohtaisemman, ehkä sisällyttää kertomukseen henkilökemiaa tai huumoria.

Hyvän eräjutun aineksia ovat tietysti aidot kokemukset, mutta kunnon jutunkertoja lisää ”lipan alta” vähän jännitettä ja hauskuuttakin tarinointiin. Niinpä jutussa voivat vilahdella myös muiden kertomat kokemukset mausteena joskin oma asiantuntemus luo todentuntua juttuun.

Tämänkertaisessa Erämaailmassa on mukana vanhoja eräkonkareita ja nuoria tulokkaita. Lieneekö liian aikaista puhua sukupolvenvaihdoksesta. Usein nimittäin, kuten Kettusen isän ja pojan jutuissa on mukana sekä isovanhempia että kolmatta polvea. Matti Kettunen luottaa tällä kertaa asiakerrontaan Joensuun koskikalastuksen vaiheista. Timo Kettusen eräreissulla on mukana useampaa sukupolvea ja meno on tietysti ihan reipasta.

Pekka Reinikan todenmakuinen kertomus hirven mehtuusta kertoo paitsi onnistumisen elämyksistä, myös niistä reissuista jolloin vedetään vesiperä.

Tuomo Karsikas on kirjoituksessaan meritaimenen haussa. Ja onnistaahan saamamiehiä tietysti.

Pertti Ehrnrooth taas kertoo sudesta joka rakastuu koiraan. Eihän siinä auta kuin ampua ilmaan ja erottaa rakasteleva pari toisistaan.

U.Pekka Kinnunen kertoilee kokemuksia koiran ensikoulutuksesta erästelyyn ja metsässä liikkumiseen.

Kirja vaikuttaa takuuvarmalta erälukemistolta taas kerran. Jos mitä odotin enemmän, niin henkilökemiaa, huumoria ja mielikuvitusta. Joskus nimittäin erämies ei ole oikein jutunkertoja vaan kuvaa tarkasti kaadon ja saalistuksen vaiheet ja – that´s it.

Jouko Varonen

 

 

Aaro-orava, symppis tuttavuus

Aaro-oravan pelot

Arka orava oppii

Mélanie Watt ( suom. Riitta Oittinen):

Aaro, arka orava, Aaro-orava saa ystävän, Aaro-oravan syntymäpäivät, Aaro-orava ei saa unta, Aaro-orava uimarannalla, Kustannus Oy Pieni Karhu

Aaro-orava on sympaattinen pieni orava. Mutta hän tietää, että symppis-oravaakin vaanivat monet vaarat. Niitä ovat mm. tappahahämähäkit, myrkkymuratti, vihreät marsilaiset, tappajamehiläiset, pöpöt, hait, jne…

Uimarannalle orava varaa mukaansa paperia ja väriliidut, tikun, täytettävän uima-altaan, taskulampun, säkin kissanhiekkaa ja muovisen flamingon. Mutta itse tehty uimaranta alkaa pitkästyttää niin kuin myös samassa puussa viihtyminen. Niinpä pitää etsiä oikea uimaranta, ja siitä se vasta härdelli syntyy. Kas kun oikealla aurinkorannalla on ihmisiäkin.

Yöllä Aaro pelkää painajaisia ja herää tutkimaan lampulla millainen ympäristö on yöllä. Siellähän onkin puiden ja pensaiden takana hirviä, leijonia, supeja ja jos vaikka mitä, koko joukko nälkäisiä tunkeilijoita.

Syntymäpäiväjuhla vaatii valmistautumista ja vieraiden täytyy olla kelvollisia aralle oravalle. Mutta niinhän siinä käy, että juhlat karkaavat käsistä ja oravan on turvauduttava kikkaan, joka on hyvä, nimittäin kuolleeksi tekeytymiseen.

Lopulta Aaro-oravaa kuitenkin aina onnistaa ja elämä opettaa, että liika varovaisuuskin on pahasta, kuten myös ennakkoluulot muita kohtaan. Ystäväkin löytyy vaikeuksien kautta. Ja kas, Aaro huomaa osaavansa myös lentää.

Kirjasarja on pienelle lapselle juuri sopiva ja käsittelee elämäntilanteita ja antaa sosiaalista oppia, oikeaa suhtautumista muihin lapsiin ja eläimiin, sekä arjen tilanteisiin, kuten nukkumisvaikeuksiin ja pelkoihin. Todella herttainen tuttavuus tämä Aaro ja suosittelen sitä luettavaksi äidin tai isän kanssa kaikille leikki-ikäisille. Kouluikäiset eivät varmaan enää pidä näin lapsellisesta esitystavasta. Kohderyhmä lienee jossakin 3 – 5 vuoden tienoilla.

Jouko Varonen

 

 

 

Korkea-Ahon markkinat

´

Korkea-Ahon markkinat

Oli tullut se aika syyskesästä, että piti suunnistaa Korkea-Ahon syysmarkkinoille Lappeenrantaan. Matka Lappeenrannasta ei ollut kovin pitkä ja perillä sain kuulla, että Vennon bussi ajaa nonstoppina läheiseltä Ylämaan tieltä, tien varteen pysäköineitä markkinavieraita tapahtumapaikalle ja sieltä takaisin tien varteen.

Mikäpä siinä oli körötellessä bussikyydissä ja vielä kaiken lisäksi ilmaiseksi. Markkina-alueella huomio kiinnittyi aluksi alueen laidalla oleviin vanhoihin moottoripyöriin ja skoottereihin. Läheltä kantautui myös hanurin soitto. Seniorisoittajien lisäksi oli paikalla myös nuoren polven soittaja, jolle tietysti iloisesta soitosta kilautin kaksieurosen kuppiin. Pojalla oli mukana oma äiti tukijoukkona. Tuli vain mieleen, että Lappeenrannan seudulla on hanurinsoitossa vankat perinteet ja nuoretkin ovat innostuneet soittopelistä aina valtakunnalliseen menestykseen saakka.

Raimo Kapiainen myi kauniita spektroliittikoruja, joita ei saa kaupoista, koska ne ovat miehen omaa designiä. Piti ihan ostaa rintarossi kotiin viemisiksi.

Viipurinrinkelien myyjällä kävi kauppa ja hän kertoi opiskelevansa ammattikoulussa tietotekniikkalinjalla.

Hämäläisen tilan tuotteita oli myytävänä ja nuori isäntä oli joutunut muurinpohjalettuja paistamaan. Hämäläisen tilalla on myös eläimiä, joista oli näyttelypaikalla edustava otos. Lapset saivat tutustua poneihin ja aasiin, sekä siipikarjaan ja kaneihin. Paikalla oli myös ratsastusta nuorimmille.

Lapsille oli paljon puuhaa, mm. ongintaa. Karoliina-kynttilöiden myyntikin oli käynnissä ja Laitisen Riia esitteli uusia kynttilätyyppejä, kuten esim. kerroskynttilöitä. Karoliina-kynttilät ovat suosittuja Lappeenrannan seudulla ja koko maassa, koska ne ovat aitoa käsityötä ja todella upeita käytössä.

Lähdön aika koitti, kun markkinoille varattu ”satonen” oli käytetty. Vennon bussi odotti jo matkalaisia viedäkseen heidät oman auton luo tienvarteen. Vielä piti kuitenkin kuvata vanhoja traktoreita, jotka olivat suosittuja joskus -60 –  -70 – luvuilla.

 

Jouko Varonen