Joulukirjeitä

Joulurunoja ystäville

Taas mieli on altis, joulun ihmeisiin

Runo kertoo enemmän

Hilaria Vesikivi: Joulurunot, Books on Demand GmbH, Helsinki

…Kaikissa meissä

lapsi kurkottaa jouluun

toivoen huojennusta elämän ahdinkoon,

lämpöistä kynttilänliekkiä,

valoa pitkään pimeään,

lohdutusta.”…

Joulurunojen tekeminen kuuluu monelle joulun valmisteluun. Joskus sukulaiset saavat runolahjan, joskus oma puoliso runon laulun muodossa. Nuorempana istahdin itsekin jouluaattona pianon ääreen ja kohta olivat paperilla joululaulun sanat ja sävelet.

Hilaria Vesikivi on pitänyt tapanaan kirjoittaa joka joulu sukulaisilleen ja ystävilleen joulurunon. Niinpä niistä kertyi ainekset joulurunokirjaan.

Vesikivi maalailee harmaaparta pukin ja lapsien kirkkaat silmät, hyvän tahdon, valon, hiljaisuuden ja rauhan. Hänen runoissaan löydetään usein aikuisestakin se pieni lapsi, joka kurkottaa jouluun ja elämisen riemuun. Myös uskonnollinen eetos välittyy runoilijan teksteistä:

…”Anna meille tähditetty taivas,

taito nostaa katseemme korkeuksiin,

etsiä se tietty tähti,

löytää Seimen Lapsen läheisyys”…

Lahjarunot ovat tietysti kirjaksi koottuina hivenen toistoisia ja joulun stereotypiatkin tulevat esille kerta toisensa jälkeen. Lahjan saajalle runot ovat tietysti ainutkertaisia ja rakkaita. Niinpä Vesikiven runoista voi löytää myös tärkeitä sisältöjä. Usein ajattelen, että jos Joulun Tarinaan ei täysin jaksa uskoa, voi tietysti viettää joulun rakkauden ja ihmisläheisyyden juhlana. Tästä teemasta Joulun Lapsikin varmaan tahtoi meille muistuttaa.

Jouko Varonen

Kaskisen kaunista tekstiä

Perinteistä joulua

Runoja kynttilän loisteessa

Kuurapuut, lasten silmät

Anna-Mari Kaskinen: Joulun iloa, runoja, Kirjapaja 2016

Anna-Mari Kaskinen on perinteisen ja kauniin runon taitaja. Joulusta hän huomaa kynttilän liekin yössä, puut valkoisine pukuineen, roudan kahleiden murtumisen, enkelin siiven jossakin lähellä, linnun askeleet valkoisella hangella, ensimmäisen kynttilän syttymisen, tähtitaivaan ihmeet, rakkauden ja lämmön syksyn synkkyyden keskellä.

Kynttilä on merkki suuremmasta,

kirkkaasta valosta valtavasta,

säteily sammumaton.

Kynttilä on viesti ikuisuuden,

tervehdys suuren salaisuuden,

sen, joka oli ja on.”

Anna-Mari Kaskinen ( s. 1958) tunnetaan mm. yhteistyöstään säveltäjä Pekka Simojoen kanssa. Tuotanto sisältää useita ns. lahjakirjoja, mutta romaaneitakin löytyy Kaskisen tuotannosta.

Kotimaa-lehden kyselyssä sai Kaskinen naisista eniten mainintoja, kun etsittiin henkilöitä, ” jotka avaavat kirkolle uusia näkymiä”. Huolimatta ”lahjakirjailijan” maineestaan, saa Kaskinen sisällytettyä runoihinsa paljon siitä joulusta, joka meillä kaikilla on lapsuuden muistona mielessä. Jopa kiireen ja hälinän keskellä tällaiset runot rauhoittavat ja luovat joulumieltä.

Joku on kulkenut tästä,

tunnen ja aavistan.

Joku on kuiskannut sanan

lempeän, hoitavan.”…

Ihminen tarvitsee joulun tunnelmia ja harrasta joulumieltä.

Valitettavasti jouluun kuuluu myös kiire, maailman väkivalta, surulliset uutiset pakolaisista, valtakunnan taloushuolet, jotka heijastuvat suuresti myös köyhimpien ja kurjimpien elämään. Mutta näistä asioista kertovat toisenlaiset runot.

Jouko Varonen

Einarin lempi

Satiiria nuorten lemmestä

Murrosiän syövereissä

Kennedy, pahalainen

Harri Manner: Einari, tytöt ja Kennedy, Arktinen banaani 2016

Pitääkin tytön äidin soittaa, että Kennedy on murhattu. Siihen hommaan taitaa Einarin ensimmäinen täyttymys lopahtaa. No pitäähän sitä yrittää muidenkin kanssa, kuten Teijan, joka on ollut ”ameriikan opissa” ja tietää rakkauden teknisen puolen – paitsi, että vetää Einarin housujen vetskarin vähän huolimattomasti auki ja siihen se asia sitten väsähtää.

Harri Manner ( s.1945) on saanut kiittäviäkin arviointeja ainakin esikoisromaanistaan ”Jos ja kun, jonka hän julkaisi jo ”ukkometsoiässä”. Manner tietää jotakin myös kuvataiteesta ja lastenkirjallisuudesta. Tunnettu Love Recordsin logo, joka eroottisuudessaan herätti keskustelua, on Mannerin käsialaa.

Tämä kirja vaikuttaisi enemmänkin Nyyrikin juttujen innoittamalta kuin vakavasti otettavalta luotauksena murrosikäisen pojan eroottisista kokemuksista. On tietysti muistettava, että Manner on satiirikko ja sisällyttää Einarin epätoivoisiin naisasioihin kosolti kirpeitä huumorimausteita.

Niin tai näin, ei tee mieli yhtyä arvostettuun kriitikkoon, joka on pitänyt Manneria nykykirjallisuutemme ansaittuna tekijämiehenä. Kirja voi tietysti viihdetehoillaan viehättää ja murrosikäiset pojat varmasti saavat siitä huumorinsekaista oppia seksiasioista. Milloin Kennedy, milloin äiti, milloin sade, milloin vetoketju. Esteitä löytyy Einarin lemmiskelyn tielle.

Kun ohjasin nuoria kirjoittajia, tuumin, että jokainen kirja on tekijälleen rakas. Taideteoksesta on siis kritiikissä löydettävä huonoja, mutta myös hyviä puolia. Etten vanhaa miestä ihan tunariksi alkaisi nimitellä, niin tuumin tässä lopuksi, että jos kirja on kirjoitettu, niin sillä on oletettavasti joku tilaus. Olisiko tämän kirjan ”tilaus” se, että nuori tuntee maailman ja hormooniensa myllerryksessä joskus tiettyä avuttomuutta. Ei ole helppoa olla nuori nykyäänkään, saati sitten Kennedyn aikakaudella.

Jouko Varonen

Uusia joululauluja

Uusia joululauluja

Joulun tunnelmaa laulaen

Joulukukasta uravalintaan

Timo Klemettinen/Tuula Korolainen: Laulua kuonoon, Joulua tassuun, Lasten Keskus 2016

Tuula Korolainen ( 1948) tunnetaan palkittuna lasten- ja nuortenkirjailijana, kirjallisuustoimittajana, kriitikkona ja suomentajana.

Timo Klementtinen on Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry.n puheenjohtaja ja Suomen musiikkineuvoston hallituksen jäsen.

Yhteistyö tekstintekijä Tuula Korolaisen ja musiikintekijä Timo Klemettisen kanssa on poikinut tällaisen kirjan, jossa on nuotteja ja sanoituksia uusiin joululauluihin, ja ohjeet kokonaisuuden produsoimiseksi jopa musikaaliksi asti.

Korolaisen teksti kertoo perheen jouluvalmisteluista ja siitä ihmeestä kun näkösälle tulee ihan oikea joulu. Mukana joulupuuhissa on kuusen hakua, laulelua ja tietysti myös maukas jouluateria. Perheen joulun aineksista ryyditetty juttu ei nyt ihan kanna musikaalin ainesosana, mutta kotona voi kuunnella kirjan mukana tulevaa musiikki CD:tä ja lukea koiramaistakin juttua vaikka jatkosatuna.

Yleensä on niin, että uusia joululauluja on vaikea istuttaa suomalaiseen jouluun. Soittelin näitä laulelmia pianolla ja totesin, että niissä olisi ainesta vaikka nuoren polven suosikeiksi.

Kun joulun vietto etenee viimeiselle viikolle, kuuntelevat suomalaiset mieluusti kuitenkin klassikoita, jotka tekevät sen oikean joulun”.

On kunnioitettavaa, että uusia joululauluja saadaan esille ja toivoisin tietysti menestystä näillekin sävelmille. Aina joku uutuus putkahtaa esille ja liittyy klassikkojen joukkoon. Näistä voi mainita vaikka Katri Helenan, Suvi Teräsniskan ja Kisu Jernströmin laulut. Joululaulujen kohdalla on tietysti sama asia kuin runoissa ja kirjallisuudessa yleensä, että todellisia helmiä on harvassa, niitä jotka kansa hyväksyy pysyväksi kulttuuriperinnöksi.

Jouko Varonen

Pakinoitsijan elämä

Pirkko ”Pii” Kolbe

Legendaarinen pakinoitsija

Tissuttelu vei kunnon

Laura Kolbe: Nykyajan nainen, Kirjapaja 2016

Pitkko ”Pii” Kolbe tuli tunnetuksi Helsingin sanomien pakinoitsijana. Piin pakinat olivat joskus pikkutuhmiakin ja tietysti Pirkon elämässäkin oli monenmoista, joka stimuloi näihin juttuihin.

Laura Kolbe, Pirkon tytär, on Euroopan historian professori Helsingin yliopistossa. Hän on myös kirjoittanut teoksia historian ja kulttuurin aihepiireistä.

Kirjan ”täyteen ahdettu” taitto antaa lukijalle aavistuksen, että kirjoittajalla ei ole ollut helppo lähestyä aihettaan. Ainakin Pirkon alkoholin käyttö ja avioliiton säröisyys antavat näkökulmaan äitisuhteen luonteesta. Pirkko kun viihtyi kosteissa illanistujaisissa ja käytteli surutta niin lääkkeitä kuin viinaa.

Oliko äiti alkoholisti? ” Ei” vastaan, mutta hän joi paljon.Oliko hän lääkkeiden väärinkäyttäjä? ” Ei”, totean, mutta hän söi paljon lääkkeitä, monenlaisiin vaivoihin. Alkoholi herättää edelleen vahvoja tunteita, se on suomalaisen yhteiskunnan Akilleen kantapää, heikkous ja haitta samalla kertaa. ” …

Jotenkin koen kirjaa lukiessa, että kirjoittajan äitisuhde oli hivenen ulkokohtainen ja vailla rakkautta. Toimittajan työ on kuluttavaa, ja siinä perhe, jopa aviomies jää usein kakkoseksi. Pirkkokin päätyi avioeroon, kun miehellä oli jo toinen perhe valmiina. Sekä isä, että äiti olivat kovia menemään, monenmoisiin tilaisuuksiin, joista ei välttämättä aina kärsinyt puhua. Aviomies oli saksalaistaustainen, mutta Viipurissa syntynyt ekonomi Boris Kolbe. Kun molemmat puolisot olivat suhteellisen sanavalmiita, joutui Laurakin todistamaan sanan säilän kalsketta.

Kirja alkaa viimeisellä kohtaamisella äidin kanssa. Laura Kolben tapana oli kommunikoida äitinsä kanssa siivoamalla huoneita ja hajanaisia lehtikasoja. Niin hän teki nytkin, mutta huomasi äitinsä silmistä jotakin peruuttamatonta.

Joskus elämänkertakirjoissa tapahtuu pientä harhaa. Kokonaisuus unohtuu, kun kirjoittaja, joka on päähenkilön lapsi, ei voi erottaa henkilöhistoriaansa päähenkilön elämäntyön kuvauksesta. Se vähän väsyttää tässä teoksessa.

Jouko Varonen

Arkkipiispan elämäntyö

Piispa ja lähimmäinen

John Vikströmin työsarkaa

Pappi on profeetallinen johtaja

Gustav Björkstrand: Elämä on joukkuepeliä, John Vikström kirkollisena ja yhteiskunnallisena toimijana, Kirjapaja 2016

Lähimmät työtoverit kutsuivat Vikstömiä demokraattiseksi piispaksi, joka näki vaivaa, että kaikkien ääntä kuultaisiin ja jokainen voisi vaikuttaa kehitykseen. Jossakin asioissa Vikström näki todella vaivaa ja pysyi nuoruutensa ihannekuvassa papista profeetallisena johtajana henkien taistelussa.

Vikströmin piispakaudelle sattuivat myös spekulaatiot ja päätökset naispappeudesta. Hän kävi koko virkakautensa ajan taistelua patriarkaalista näkemystä vastaan, koska katsoi sen olevan esteenä naispappeudelle.

Vikström halusi myös purkaa menneiden aikojen siteet kirkon ja valtion väliltä. Vikströmin mielestä kirkon olisi hyvä osallistua keskusteluun tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä.

Myös heikkoja ja turvattomia tuli auttaa ja pakolaisia sekä kehitysapua pitäisi puolustaa. Porvoon piispana toiminut Björsktrand on toiminut myös Åbo Akademin rehtorina ja teologian professorina. Tämä kirja on järkäle, joka tietysti pyrkii seikkaperäiseen kartoitukseen Vikströmin elämäntyöstä, mutta on toisaalta massiivisena ja teoreettisena vaikeahko luettava. Joskus kirjoittaja kuitenkin kiteyttää Vikströmin elämäntyötä ja tuo selvästi esille sen kuvan, joka itsellenikin on Vikströmistä hahmottunut. Hän on yhteiskunnallisen toimintansa ohella lämmin ja ihmisläheinen isähahmo, jonka elämäntavasta kielii jo leppoisa ja hymyilevä olemus.

Uskonasioissa Vikström suosi uskonpuhdistuksen perusajatusta siitä, että Raamatun keskipiste on Kristus ja sitä on lähestyttävä tästä näkökulmasta. Kristus vapautti ihmisen synnin orjuudesta , tarkoituksettomuudesta, yksinäisyydestä, epätoivosta ja synkkyydestä.