Monenlaiset minämme

Ihmisen monta minää

Virkamiehestä viinamäenmieheksi

Katriina Järvinen: Saanko esitellä, Monenlaiset minämme, Kirjapaja 2017

Katriina Järvinen on sosiaalipsykologi ja antropologi, psykoterapeutti ja kouluttaja. Hän on kirjoittanut useita teoksia aihepiireinään mm. vanhempien vallasta vapautuminen, hyvinvointiyhteiskunta, vapaan naisen törmäyskurssi todellisuuden kanssa, jne…

Tämä kirja kertoo sinänsä tutusta asiasta, nimittäin ihmisen taipumuksesta elää kaksois- tai kolmoiselämää minänsä kanssa. Muistuu mieleen vaikka kirjailija Pentti Saarikoski, joka eli kaksoiselämää minänsä kanssa käyttäytyen kokonaan eri ihmisenä läheisten kanssa ja julkisuuden henkilönä. Ehkä tästä ristiriidasta johtui sekin, ettei hän voinut hallita itseään muiden läsnäollessa ja eli vuosikaudet melkein jatkuvassa humalatilassa.

Järvinen tuumii alkoholismista, että rikoslaissa sitä ei katsota lieventäväksi asianhaaraksi, mutta silti humalatila katsotaan usein jopa huumorin aiheeksi, tai ainakin hyväksytyksi selitykseksi poikkeavalle käytökselle. Valehtelemista Järvinen pitää tärkeänä sosiaalisena taitona. Lapsi alkaa ymmärtää toden ja tarun eron vasta 5 – 6 vuoden iässä. Sen jälkeen hän voi valehdella tietoisesti. Itselleni on tullut eteen joskus käsite ”valkoinen valhe”, jolla tarkoitetaan valehtelemista tai vaikenemista silloin, kun se on kaikkien kannalta paras vaihtoehto. Toisaalta kouluikään entineen lapsen jatkuva valehtelu saattaa olla merkki jostakin ongelmasta.

Järvinen käyttää ”alan” oppaiden tapaan monia kertomuksia elävästä elämästä” apunaan. Terapeutillahan tietysti anekdootteja ja tarinoita riittää. Yleensä olen ollut sitä mieltä, että terveydenhoidon ammattilaisen ei tulisi hyödyntää potilaidensa kertomaa kirjoissaan. Olenpa joskus tavannut lääkärien tekemiä opuksia, joissa on lähes suoraa lainausta sairaskertomuksista.

Järvistä en em. asioista syytä. Hän on oletettavasti saanut luvan elämäntarinoihin”, joita on kirjassa useita. Kirja vaikuttaa selkeältä ja lukijaystävälliseltä ja samalla se antaa aihetta itse kullekin mietiskelyyn siitä, että millaisia minä-muotoja voi eri elämänvaiheissa joutua käyttämään ja onko niistä toisaalta myös hyötyä. Itse olisin sitä mieltä, että sopeutuminen sosiaaliseen kanssakäymiseen vaatii joskus muuntumista ja ”ulvomista sutena susien mukana”.

Jouko Varonen

Mustila Arboretum

Laatuaikaa Arboretum Mustilassa

Rhodot kauneimmillaan kesäkuussa

Kurvattiin auto Arboretum Mustilan pihaan. Toimistossa kertoi vastaava Jukka Reinikainen, että nyt on alppiruusujen kukinta parhaimmillaan ja sitä jatkuu vielä kesäkuun lopulle. Reinikaisen mukaan toimetonta hetkeä ei ole, vaan aina ollaan työn touhussa suunnittelemassa jotain uutta.

Näyttikin siltä, että nyt oli sesonkiaika ja parkkipaikka autoja täynnä. Myös läheisen taimimyymälän ja viinipuodin piha oli kansoitettu.

Meille kerrottiin, että lyhin reissu kulkee kauniin atsaleapuiston kautta ja sillä puolentoista kilometrin matkalla voi tutustua myös alppiruusuihin eli rhododentroneihin, joiden väriloisto on melkoinen. Atsalea- ja alppiruusupensaita on maastossa tuhansia ja niiden lumo häikäisee vieraan. Suositeltavaa on, että mukaan otetaan kuvausvälineet, vähintäänkin kännykkäkamera, sillä kesäiset muistot Mustilasta kannattaa kyllä tallentaa.

Jukka Reinikainen kertoi myös, että viimeaikaisiin projekteihin on kuulunut uuden havupuutaimikon istutus. Tunnelma puuston keskellä on eksoottinen ja kulkija voi ihailla esim. hemlokki- , jättituija- tai purppurapihtametsiköitä. Myös kapeana korkeuksiin kohoava serbiankuusikko on lumonnut monet.

Jos alppiruusujen kukinta-aika on parhaimmillaan toista kuukautta, niin alueen kaunis syksyinen ruska tarjoaa mahdollisuuden nauttia ruskasta eteläisissä maisemissa. Kävelimme ja kuvasimme puiston nähtävyyksiä ja totesimme, että moni ihme löytyy polkujen varsilta. Lapsiakaan ei ole unohdettu. Lapsille on omat puuhapolkunsa.

Oli aika lähteä kohti Lappeenrantaa ja menomatkalla taivaalle kumpuilivat jo raikkaan kesäsateen merkit. Mustilan reissu on muodostunut perheellemme jokakesäiseksi viihteeksi ja joskus on poluilla käyty sukulaistenkin kanssa. Reittejä on useita, lyhimmät puolentoista kilometrin luokkaa ja pisimmät 3 – 4 km.  Vierailimme vielä ennen lähtöämme Mustilan kartanon ullakkomuseossa. Kartanon vanhat rakennukset, jotka on säilytetty entisessä asussaan muodostavat viihtyisän miljöön.

Myös Mustilassa toimivat taimitarhat, jotka ovat perustajaperheen omistuksessa, antavat oman lisänsä vierailuun, koska siellä myydään puistossa testattuja koristekasveja.

Jouko Varonen

 

Kuvia

( Kuvat: Elisabet ja Jouko Varonen)

https://joukolasse.kuvat.fi/kuvat/Arboretum+Mustila+16.6.2017/

 

Tapahtui Korpikeitaalla Joutsenossa

Tapahtui korpikeitaalla

Keppihevostalli ja riikinkukot

https://joukolasse.kuvat.fi/kuvat/Korpikeitaalla+11.6.2017/

Joutsenon Korpikeitaalla vietetään melkoista sesonkia. Pihassa könöttää venäläisten busseja ja henkilöautoja niin tiheässä, että

parkkipaikkaa ei meinaa löytyä. Lohta nousee pärskien rannalle,

kun onkimiehet ehtivät vain heittää pyydön veteen. Ja vesi ei ole

mitä hyvänsä lätäkkövettä, vaan virtaavaa lähdevettä.

Alex ja Katrin kertoivat tuleensa Pietarista pariksi kolmeksi päiväksi viettämään kylpylälomaa Imatra Spassa. Ja siihen sopii tietysti lisäohjelmaksi tutustuminen Joutsenon keitaaseen.

Sonja Lähteenmäki mielistyi syöttämään käyräsarvisia lampaita,

jotka olivat selvästi lapsiystävällisiä. Lohialtaalla paikan omistaja Tuija Saira kertoi, että kesän uutuuksiin kuuluu keppihevostalli, joka löytyy kotieläinmetsästä. Sieltä saavat lapset ottaa ”ratsun” itselleen metsävierailun ajaksi. Riikinkukoille on rakennettu uusi ulkoiluhalli, joka mahdollistaa myös valokuvauksen. Entinen riikinkukko jäi haukan saaliiksi. Haukka tuli yöllä paikalle ja popsi puiston asukin suihinsa. Nyt riikinkukot ovat turvassa

yllätysvierailta. Metsään on tulossa myös levähdyspaikka, jossa voi pitää sadetta.

Kotieläinmetsän asukit ottavat vieraat vastaan enempiä kainostelematta ja lapsille on tietysti suositeltavaa, ettei

kanojen, kanien ja muiden perässä juosta, vaan puistoetiketti vaatii siivoa käytöstä.

Lohikin tuli ongittua ja tietysti se pantiin savustumaan, että saadaan iltapalaksi tuoretta savulohta. Vilske paikalla oli melkoinen, mutta hyvin henkilökunta selvitti ruuhkat. Altaan omistajat tuumivat, että kesäisin on sesonkia, mutta syys ja talvi

on hivenen vaisumpaa.

Heitimme hyvästit Korpikeitaan väelle joka  tuumi, että

kun kesä ehtii pidemmälle on kotieläimiäkin enemmän metsässä ja

kun ilmat vielä olisivat suotuisat, niin päästäisiin tekemään ”tiliäkin”.

Jouko Varonen

Kuvat ( linkissä enemmän kuvia)

Alex ja Katrin Pietarista

Lukas ja Sonja leikkilaitteissa

Lukas hyppii trampoliinilla

Kirjoittaja ja alpakka

Kirjoittaja ja kiloinen lohi

Sonja Sarkonsalo syöttää pässejä

Reima T. A. Luoto Marsalkan eläkevuodet

Marsalkan eläkevuodet

Tietoteos Mannerheimista

Reima T. A. Luoto: Marsalkan eläkevuodet – taistelu muistelmista, Fenix kustannus Oy

Marsalkka Mannerheim erosi presidentin virasta 79 vuoden iässä. Hän vietti eläkevuosiaan paljolti ulkomailla, eniten Sveitsissä, Val-Montin parantolahotellissa. Myös Kirkniemen kartano Suomessa oli Marsalkalle eräs suosittu paikka.

Reima T. A. Luoto valottaa Mannerheimin muistelmista syntynyttä taistelua. Marsalkan muistelmien käsikirjoitus oli kesällä 1950 niin valmis, että se olisi voitu lähettää julkaistavaksi ja käännettäväksi suomen kielelle. Marsalkka tahtoi kuitenkin suorittaa pedanttiin tapaansa vielä lopullisen tarkastuksen. Mutta voimat olivat vähissä ja hän ehti päästä työssään vain talvisotaan asti. Suomenkielistä käsikirjoitusta marsalkka ei nähnyt koskaan.

Se käsikirjoitus, joka ilmestyi ruotsiksi vuonna 1950 perustuu tiukasti Mannerheimin sanelemaan ja hyväksymään tekstiin.

Muistelmissaan Mannerheim pääasiassa keskittyy niihin tapahtumiin, joissa hän itse näytteli tärkeää roolia. Muistelmien ensimmäisen osan ilmestyminen suomen kielellä nosti asiantuntijapiireissä melkoisen myrskyn, koska siinä oli monien mielestä asiavirheitä. Olisi toivottu, että ne olisi korjattu marsalkan tyylillä.

Marsalkan kuviteltiin mm. valmistelevan länsivaltain avulla Suomen sieppaamista Neuvostoliiton vaikutuspiiristä. Mannerheim halusi kuulemma henkisesti vaikuttaa tähän suuntaan.

Tämä teos on mielenkiintoinen kooste Mannerheimin eläkevuosista. Kaikkia spekulointeja muistelmateoksen johdosta en jaksanut lukea, mutta kirja on perusteltua ja tarkkaa historiankirjoitusta aiheesta, jota on käsitelty jo kymmenissä teoksissa. Erityisesti Sveitsissä on Mannerheimia kunnioitettu ja hänen muistoaan vaalittu. Marsalkan muistelmista tuli hänen henkilökohtainen kirjallinen ”ratsastajapatsaansa” jolla on sijansa isänmaallisten suomalaisten lukemistona.

Jouko Varonen

 

Jethro Rostedt Raha ratkaisee

Myyntitykin elämä ja vinkit

Jethro Rostedt kertoo

Jethro Rostedt: Raha ratkaisee, 101 vinkkiä menestykseen, WSOY 2017

Jethro Rostedt on kansan mielestä henkilö, joka on taianomainen kiinteistökauppias ja rahan tunteva mies. Nimestä päätellen Jethro voisi olla kultalusikka suussa syntynyt kartanonherrojen lapsi, mutta kirjasta selviää tuota pikaa, että poika syntyi köyhään perheeseen ja muutamat lapsuuden kokemukset kuten viha lastenhoitajan tuputtamaan omenahilloon ja myöhemmin myös omeniin jäi traumaksi. Muistiin jäi myös yhteinen ulkovessa ja pontikan haju.

Myöhemmin Rostedt ja alkoi huomata, että myyntitykin hommissa pääsi eroon köyhistä olosuhteista. Niinpä häneltä riittää tässäkin kirjassa vinkkejä jokaiselle, joka haluaa tehdä elämässään muuta kuin joutavanpäiväisyyksiä.

– Varo turhanpäiväisiä palavereja. Niitä lykätään joka väliin, mutta ne eivät useinkaan näy tuloksessa.

– Myynti on asiakkaan johdattamista haluttuun suuntaan ilman väkivaltaa.

– Älä luovuta ensimmäisen ei-sanan kohdalla.

– Tarkkana leskirouvien kanssa.

– Joskus tarvitaan pelkkää onnea.

Lueskelin kirjaa aamupäivän ajan ja totesin, että kirjan tekijöiltä on ollut hyvä veto yhdistää elämänkertakirjan ja myyntioppaan tyyli. Niinpä tulee selväksi sekin, että tanssiparketilla tapahtunut moka ( Tanssii tähtien kanssa- kisa) olisi voinut masentaa miehen, mutta kun hän otti mukaan hurtin huumorin päästiin siitäkin voiton puolelle. Yleensä ottaen tv-julkisuus teki osaltaan Jethrosta myyntitykin, joka saa näytöt täyteen väkeä jo omalla persoonallaan.

Kirjassa puututaan myös Toivo Sukarin toilauksiin, asuntokaupan lainalaisuuksiin, stressiin, sympaattisuuden merkitykseen kaupanteossa, puhelinmyynnin saloihin, jne…

Teos on tehty taatulla Jethro-tyylillä ja lukijaystävälliseksi ( tosin myös pinnalliseksi). Mikään ei pitkästytä lukijaa niin paljon, kuin taloustiede kirjan sivuilla. Jos tekstiin yhdistyy käyriä ja kaavioita, voi kirjan heittää suoraan roskikseen.

Jouko Varonen

 

Muistellen, eräjuttuja ja muistelmia

Jouko Varosen eräkirja

Eräjuttuja ja muistelmia

Jouko Varonen: Muistellen, eräjuttuja ja muistelmia 2017

Jouko Varosen eräjutut ovat tulleet tutuiksi Otavan ja Kariston kustantamina Erämaailma ja Eränkävijä – antologioissa. Varonen on julkaissut mm. Kirjapajan ja Lasten Keskuksen kustantamina 24 nuorten- ja lastenkirjaa sekä kymmenittäin eräjuttuja em. kustantajilta.

Tämä muistelmateos sisältää eräjuttujen lisäksi muistumia kirjailijan elämäntaipaleelta, aina lapsuudesta ja nuoruudesta Pohjois-Karjalan Värtsilässä kouluvuosiin ja opiskeluaikaan sekä toimintaan kirjailijana ja elämään eläkeläisenä.

Suuri osa erätarinoista sijoittuu Enontekiöön, jossa kirjailija on reissannut tuntirijärvillä ja taimenpuroilla. Niinpä Varosen perhekin sai tuntumaa kalastukseen ja eräelämään kun opettajan kesälomalla oli aikaa viettää aikaa kalastellen ja Lapin maisemia ihaillen.

Tarinassa Topi, jolla Varonen voitti sanomalehti Karjalan Maan kirjoituskilpailun, Varonen kertoo isästään, joka oli innokas kalamies ja erityisesti rysäkalastaja. Jänisjoelle sijoittuu myös tarina Möttönen, joka tapahtuu Uudenkylän lammen lähistöllä, kaikkien tuntemilla pasuri- ja lahnapaikoilla.

Kertomuksessa Puukkotammukat, joka voitti Otavan Eränkävijän valtakunnallisen kilpailun,  on kirjailija pohjoisen kalavesillä, yhdessä viisivuotiaan poikansa kanssa. Kova koitos, taimenen saanti, merkitsi pojalle puukon saantia oikein poronkarvatupella.

Juttu Mummoa kyydissä, joka on myös Otavan kisan voittojuttu,  sisältää muistelman siitä, kun kirjailija oli Lapissa vanhan äitinsä kanssa. Taimenen makuun päästiin silläkin reissulla. Lisäksi koettiin yhteistä laatuaikaa Lapin miljöissä.

Eräjuttujen välillä Varonen luotaa elämäntaivaltaan ja sanoo, että muistelijan pitää ottaa positiivinen ote elämään, tai saattaa käydä niin, että murheiden hautojalta loppuvat kirjoittamisen eväät kesken kirjan tekemisen.

Varosen kirja on tilattavissa kirjailijalta itseltään

puh 0504669911

e-mail varonenjouko@gmail.com

 

Ilmiöt ihmeteltäviksi Monialaisia ideoita ulkona oppimiseen

Lasten kanssa luontoon

Oppimista luonnossa

Anna Kettunen – Aulikki Laine ( toim.): Ilmiöt ihmeteltäviksi Monialaisia ideoita ulkona oppimiseen, Ps-kustannus 2017

Keväällä voi luokkahuoneessa tulla tukala olo. Niinpä onkin lasten kannalta toivottavaa, että opettaja vie joskus porukan luontoretkelle. Luonnossa voidaan oppia mm. ajan käsitettä, avaruutta, energiaa, ihmistä, ilmaa, järveä, lähiympäristöä, maaperää, metsää, talvea, kesää, vettä, ääntä, jne…

Tässä kirjassa on lukuisia vinkkejä ulkona oppimiseen. Niinpä ajan käsitettä voi opetella, etsimällä luonnosta eri-ikäisiä puita, harrastamalla liikuntaa siihen kuluvaa aikaa mitaten, tekemällä valokuva- tai videoesityksen vuodenkierrosta lähiluonnossa, jne…

Järvestä voidaan tutkia mm. pohjaeläimiä haavittamalla ötököitä rantavedestä, rantakasveja tutkimalla ja keräämällä, lintuja bongaamalla, onkireissuja tekemällä, jne…

Puutarhan opetuksen yhteydessä voidaan pohtia kasvimaan lannoitusta ja ravinnekiertoa, kasvattaa taimia, tutkia ötököitä, korjata ja mitata satoa, tehdä ympäristötaideteoksia lehdistä, marjoista, kukista, kivistä, tikuista, jne…

Itse muistan tehneeni luontoretkistä aina pahville kollaasin. Niinpä erilaisista sammalista ja jäkälistä sai mustalle pahville upean taulun, kuten myös jälki- ja jätösretken ”saaliista” kevättalvella.

Luonnon hyödyntäminen on tärkeää opetustyössä. Musiikin tunneilla menimme pihakiville kitaran ja laulukirjojen kanssa, keväällä teimme linturetkiä rannoille, joskus toukuussa olivat vedet jo uimakelpoisia ja mikäpä olisi virkistänyt porukkaa enemmän kuin uinti- tai kahlailuhetki koulun rannassa. Luokka-akvaario vaati vähän hoitoa, mutta toi luonnon lähelle oppilaita.

Kirja on hyvä ja hyödyllinen. Sen tekijät antavat ymmärtää, että luonnossa vietetty aika vastaa kymmenkertaisesti luokkaopetuksen. Niinpä lapset virkistyvät ja luokkatilanteetkin onnistuvat metsäretken jälkeen paremmin. Myös kerhoissa olisi tuiki tärkeää hyödyntää luontoa, jos kerhotunteja ei sijoitettaisi pakonomaisesti heti koulupäivän jälkeen, jolloin lapset ovat väsyneitä, vaan iltapäiväksi. Opettajilla pitää olla viitseliäisyyttä ja mielikuvitusta. Näissä asioissa tämäntyyliset kirjat tuovat oivaa apua.

Jouko Varonen

 

Päivi Artikainen: Adiós

Fuengirolassa tapahtuu

Valpurin Espanjan vuosi

Päivi Artikainen: Adiós!, Nordbooks 2017

Täällä on ihan toisenlainen meininki kuin Pohjanmaalla. Miehet tarjoilee baareissa cavaa, kukaan ei örvellä kännissä, ja vaalea jopa punapäinen nainen on aina eksoottinen ilmestys, jopa nuorempien miesten silmissä.”…

Valpurin äiti on ihan haltioissaan, kun pääsee Espanjaan ja iltarientoihin. Valpurin isä on alottanut uuden elämän toisen naisen kanssa. Valpurin taas on totuttauduttava paikalliseen ysiluokkaan, jossa opetetaan myös espanjaa. Mutta vähitellen kaikki alkaa sujua paremmin, ja joskus Valpuri jopa ajattelee, että voihan sitä viettää ysiluokan näinkin. Ja ystäviäkin löytyy, kuten ihana José.

Valpurin ja äidin ystäväperhe on muuttanut myös vuodeksi Espanjaan ja tytöillä on tietysti seuraa toisistaan. Mutta Kukkamaarialle sattuu onnettomuus, joka olisi voinut pahimmassa tapauksessa tehdä matkasta traagisen.

Mummakin käväisee katsomassa Valpuria ja äitiä. Ja tietysti paikallisten kaksilahkeisten kanssa on säpinää äidillä ja mummalla, kuinkas muuten. Artikainen on sujuvasanainen kirjoittaja ja kun mukaan tulee vielä elävää dialogia, niin teksti on ihan hauskaa luettavaa.

Toisaalta kokonaisuus tietysti on hieman tavanomaisen ulkomaanloman kirjaamiselta vaikuttavaa. Nuoria voi tietysti kiinnostaa tällainen kevyehkö tarina, jossa on riittävästi samaistumisen mahdollistavaa ainesta. Kirja on ihan kiltti nuortenromaani, viihteellinenkin. Valpurin vuosi on lopultakin ihan onnellinen kokemus ja isänkin kanssa päästään yhteisymmärrykseen.

Jos puutteista puhuisi, niin hivenen mielikuvitusta ja heittäytymistä olisi kirjoittajalta odottanut. Nyt lukijan mieleen tulee usein tietty ulkomaanmatkan kuvaus, jossa on liian vähän fiktiota.

Jouko Varonen

Parasta mitä tiedän

Kesärunon helmiä

Miksi en minäkin kiittäisi

Anna-Mari Kaskinen: Parasta mitä tiedän, Kirjapaja 2017

Laulaa lehti lumpeen:

ole avoinna.

Älä mene umpeen.

Et voi paeta.

Katso kuinka hetken

vesi väreilee.

Tänne teit nyt retken.

Tänne maja tee.

Anna-Mari Kaskinen (s. 1958) tunnetaan runoistaan ja sanoituksistaan, joista on tullut lauluja yhteistyössä mm. Pekka Simojoen kanssa. Nykyisin Kaskinen toimii myös Lastenmaa-lehden päätoimittajana.

Tämä kirja, joka soveltuu herkkine kesäkuvineen ja runohelmineen mm. lahjakirjaksi, kosketti itseäni syvältä. Kesän hetket puhuttelevat. Kukkien väriloistossa voi nähdä elämän kirjon ja kauneuden.

Silmänräpäys luonnossa voi muuttaa koko elämän. Niinhän se on parisuhteenkin laita. Kun olet oikealla hetkellä oikeassa paikassa muutaman sekunnin, voi siitä alkaa elämänpituinen ystävyys ja rakkaus. Luonto on värikäs näyttö Luojan luomistyön täydellisyydestä. Puun rungossa, päivänkakkaran keltaisessa sydämessä soi ikiaikainen kauneus. Ihmiselle on annettu aistit, joilla tästä kaikesta voi nauttia ja vaikka kesä on lyhyt, se tarjoaa elämänvoimaa, jonka avulla voi kestää syksyn sateineen ja talven pakkasineen, elämän koettelemuksineen.

Pidin kirjasta. Kaskisen runot eivät jätä lukijaa kylmäksi, vaan niiden sisältö puhuttelee uudella lukemalla yhä enemmän. Kauniit kesäkuvat säestävät runoja, jos mahdollista, yhtä suurella lämmöllä. Joskus kuvissa pilkahtaa myös huumori ja lapsenmieli.

Jouko Varonen

Mitä sä rageet

Tunteista ja tahdosta

Sekava kirja nuorille

Anne-Mari Jääskinen ja Sanna Pelliccioni: Mitä sä rageet, tunteita sikanaolosta sairaan siistiin, Lasten Keskus ja Kirjapaja 2017

On tärkeää osata ilmaista oma mielipiteensä ja sanoa reilusti, jos ei halua jotain. Jos aina teet niin kuin muut haluavat, keräät sisällesi ärtymyksen aikapommia.”…

Kirjahan puhuu asiaa, mutta liian suorasukaisesti. Esim. omien tunteiden ilmaiseminen työpaikalla, vastoin sitä mitä muut, esim. pomo haluavat, tietää sitä, että on kohta epäsuosisuttu työpaikan häirikkö. Ennemmin suosittelisin sitä, että luovii mahdollisimman paljon ja varoo astumasta muiden varpaille, vaikka olisikin eri mieltä. Lähimmäisen huomioiminen on paljon tärkeämpää kuin oman itsen ja omien tunteiden häiritsevä esille tuominen.

Kirja, johon tutustuin iltapäivän ajan, tuntuu olevan hengästykseen asti tunnetta täynnä. Mieluummin luottaisin niihin kirjoihin, jossa kehotetaan keräämään hyvää oloa tuottavia asioita ja opettelemaan empatian kykyä ja suosimaan niitä elämässä. Näyttäisi siltä, että tämän kirjan tekijät eivät tunne käsitettä joustavuus. Joskus on nimittäin hyvä kätkeä omat tunteet ja se on viisautta, eikä suinkaan elämää hankaloittava asia.

Kirja on tehty sillisalaatti-tyylillä ja vie aikaa, ennen kuin siitä löytää jotakin jäntevää kokonaisuutta. Näyttäisi siltä, että kirjan tekijät ovat alan ammattilaisia ja tietysti ovat joutuneet erityyppisissä terapiaistunnoissa käsittelemään näitä aihepiirejä. En kuitenkaan tykkää kirjan agressiivisesta tyylistä joka paikoin horjahtaa lapsellisuuksiin.

Yhtenäinen kirja vaatisi selkeää jäsentelyä ja vähemmän taitollista sekamelskaa. Nuori voi entisestään ahdistua tällaista teosta lukiessaan. Joissakin piirrossivuissa kirja lähestyy jopa pikkulapsille sopivaa esitystapaa.

Meissä liikkuu lukuisia tunteita päivän aikana. Rajansa kuitenkin kaikella – tunteita täytyy päästää ulos, sillä jos niin ei tee, keho voi oireilla kipuiluna, levottomuutena ja ahdistuksena.”…

Niinhän se lienee, niin kuin kirjan tekijä sanoo, mutta esim. nuorten kohdalla tunteita päästetään nykyisin ulos niin että veri tirskuu. Hillitty käytös olisi parempi ohjenuora nykynuorille. En tykännyt myöskään kirjan yleisilmeestä, jolla on yritetty kosiskella kaiketi ADHD-tyyppisiä nuoria. Pikemminkin kirja herättää hilpeyttä nuorissa joita kaiketi keski-ikäinen tekijäkaksikko kosiskelee raflaavalla esitystavalla ja yliampuvalla tyylillä.

Jouko Varonen