Joukon Taideblogi

Gottfredsonin Mikki-sarjat

Mikki ystävineen suurkaupungissa

Walt Disney: Cowboy Mikki, Sanoma Media Finland 2017

Arthur Floyd Gottfredson oli yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä, joka siirsi Mikki Hiiri – seikkailut rauhallisesta Ankkalinnasta suurkaupungin sykkeeseen. Mikin seikkailut ilmestyivät sanomalehtistrippeinä ja sunnuntain värisarjiksina jopa 45 vuoden ajan. Mikki pääsi pikkusievästä roolistaan ja KarhuKoplan parista tosi seikkailuihin ja samalla Mikki – sarjiksien luonne sai lisää efektiivisyyttä ja kiinnostavuutta.

Gottfredsonilla oli tapana tehdä ruudukon avulla kuvista tasapainoisia taideteoksia. Olisin tietysti odottanut niille tässä kirjassa suurempaa kokoa, että kaikki hienoudet olisi nähnyt ilman suurennuslasia.

Gottfredson loi esikuviensa tapaan uusia sarjakuvahahmoja, joista ehkä mieleenjäävimpiä olivat Mortti ja Vertti, Mustakaapu, Poliisimestari Sisu, jne… Myös itse Barks oli näiden sarjiksien ihailija. Yleensä Gottfredsonin seikkailuissa riitti vauhtia ja efektiivisyyttä. Mikki oli nuorekkaan utelias sankari, joka oli valmis taistelemaan mm. korruptiota vastaan. Joskus tietysti mestaripiirtäjän Mikki tarttui liiankin suuriin haasteisiin ja tutki maailmaa vaikka se olisi ollut vihamielinen hänelle.

Itselleni olivat lukulasit tarpeen näitä sarjakuvia katsellessa. Silti opin jotakin uutta, jonka mm. italialaiset Mikki-piirtäjät pitivät tärkeänä piirteenä. Venetsialainen sarjakuvataiteilija tuumii:

” Ilman Floyd Gottfredsonia sarjakuvan maailma olisi takuulla toisenlainen. Köyhempi. Vähemmän mielenkiintoinen. Kaikki me piirtäjät olemme paljosta velkaa hänelle, sillä en todellakaan ole ainoa , joka on opetellut piirtämään hänen ruutujaan kopioiden.”

Kirja tarjosi jännitystä ja tapahtumia, jotka eroavat Ankkalinnan vähemmän kiihkeästä elämänmenosta. Palaanpa siihen vielä uudelleenkin ja pidän kirjan muiden Disneyn suurkirjojen kokoelmassani arvostetulla paikalla. Kenties siitä tulee aikanaan arvokas klassikko.

Jouko Varonen

 

 

 

Kotonakin voi kuntoilla

Seikkaperäinen kuntoiluopas

Lisää virtaa liikunnasta, Edistä terveyttä, ehkäise sairaudet ja lisää elinvoimaasi, Valitut Palat 2017

Oletko ajatellut, että ei ole yhdentevää, miten nouset makuulta aamulla? Entä oletko tietoinen, että liikuntaa voi harrastaa kotioloissa. Onko jumppapallo sinulle tuttu?

Näitä ja monia muita asioita sisältyy tähän kirjaan, jota pidän todella tärkeänä uutuutena kuntoliikunnan alalta. Kirja kehottaa ensiksi tutkimaan edellytyksiään vaikkapa lääkärintarkastuksen kautta. Lääkärin ohjeistus on erityisen tärkeää, jos sinulla on kroonisia sairauksia tai olet merkittävästi ylipainoinen.

Jos kuntoillessa tuntuu kipua esim. nivelissä, on viisainta keskeyttää kuntoilu vähäksi aikaa. Itseään ei saa kuormittaa liikaa vaan vähitellen rasitusta lisäämällä päästään parhaisiin tuloksiin. Samanhenkisten kavereiden kanssa saa kuntoilusta enemmän huvia ja hyötyä. Laadi itsellesi kuntoiluaikataulu ja pidä siitä kiinni. Vaihtelu virkistää kuntoilussakin. Kuntosalin ja uimahallin sijasta voi tehdä vaikka puolen tunnin lenkin välillä. Sopiva vaatetus ja jalkineet ovat tärkeitä. Jos kuntoilu ei joskus kiinnosta ja aikataulu notkahtaa, on hyvä tietää, että kokonaisuus on tärkeintä. Seuraavalla viikolla taas entinen rutiini.

Kirja on erittäin hyödyllinen ja hyvä. Suuri osa sen ohjeista sopii kotona toteutettaviksi. Kuntosalikirjat ovat sitten erikseen. Kuvitus on havainnollista ja tekstit selkeitä.

Yhteenkuuluvaisuuden tunne on tärkeää kuntoilussa. Usein kumppani löytyy aviopuolisosta, mutta on olemassa myös jumpparyhmiä, joista voi löytää samojen asioiden parissa puuhailevia kavereita.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kuntoilua. Se pitää suhteuttaa kuitenkin ikään ja edellytyksiin. Jopa korkeaan ikään ehtineet hyötyvät kuntoilusta.

Sijoitan tämän kirjan kunniapaikalle kirjahyllyyni ja etsin siitä kotikonsteja kuntoiluharrastuksen laajentamiseksi. Mutta ensin kyllä hankin sen jumppapallon, taidanpa pyytää sen joululahjaksi.

Jouko Varonen

 

 

 

Hectorin taival

Syntymävuodesta 70- luvun lopulle

Heikki Harma, Hector, Asfalttihippi, Otava 2017

Olin Hectorin konsertissa. Kiertueen piti olla jäähyväiskierros, mutta se taisikin antaa Heikille uutta uskoa tuleviin koitoksiin. Yleensä Hector on kestänyt hyvin niin huipulle nousut kuin henkisesti uuvuttavat koettelemukset. Konsertissa kuultiin tietysti Palkkasoturi ja muita hittejä, jotka nostivat Hectorin huipulle. Sen jälkeen on seurannut monta vaihetta, mm. radiotoimittajan ajat ja hippikausi. Cumulus-yhtye Ankeineen oli Harman uralla eräs todella näyttävä episodi. Poistuin konsertista vähän nostalgisella ja surullisella mielellä, mutta turhaan, mestari vain luuli jäävänsä eläkepäiville. Uudet haasteet olivat edessä.

Heikin lapsuusaikana, 50 – luvulla Suomea leimasi tulevaisuudenusko, kun sodan aikainen pula jäi taakse. Tulivat olympialaiset ja Armi Kuuselat. Porkkala saatiin takaisin. Hector viihtyi Tölikan suurissa lapsilaumoissa, joissa oli aina kavereita. Mutta 50 – luku herätti miehessä myös kiinnostuksen lauluihin ja niissä kerrottuihin tarinoihin. Cantores Minores – kuorossakin Hector – poika ehti laulella. Viulutunnit kuuluivat kuvioihin ja joulun aikaan tienuuhommat tiernapojissa.

Kuusikymmenluvulla alettiin Suomesta rakentaa todella hyvinvointivaltiota. Stadi avautui nuorisokulttuurille, Hollywoodiin tulivat värielokuvat, angloamerikkalainen nuorisomusiikki vyöryi esiin, rautalanka tuli muotiin. Folk klubilla tuli Heikin ensilevytys, urbaani hippielämä alkoi, ensimmäiset ulkomaanmatkat tehtiin.

70 – luvulla tulivat Woodstockit ja Hair kuvioihin. Beatles hajosi, Simon & Garfunkel lopetti. Nuoriso ja niiden mukana Heikki, elivät suruaikaa. Mutta 70 – luki merkitsi Hectorin kehityksella paljon. Cumulus aloitti toimintansa, Hector julkaisi ensimmäisen albuminsa ja aloitti toimittajana Yleisradiossa, perusti perheen ja sai lapsia, julkaisi uusia albumeita ja tuli supersuosituksi laulaja – lauluntekijäksi.

Kirja on tärkeä selonteko Hectorin vaiheista, huippuhetkistä, mutta myös varjoista. Itselleni, 50 – luvun lapselle, merkitsi Hector elämänpituista elämysmaailmaa musiikin ystävänä ja myöhemmin tietysti erikoistuin musiikkiin opinnoissani.

Jouko Varonen

 

 

 

Rosa Liksomin eroottinen rakkauskertomus

Everstinnan kolme rakkautta

Rosa Liksom: Everstinna, Like 2017

Everstinna meni ensin naimisiin sen takia, että pääsisi pois kotoa. Toinen avioliitto 30 vuotta vanhemman everstin kanssa oli täynnä eroottista kiihkoa, mutta myös väkivaltaa, jonka takia everstinna erosi miehestään ja meni myöhemmin Kekkosen luvalla naimisiin alaikäisen pojan kanssa.

Kirja on kirjoitettu meän kielellä, pohjoisen murteella, joka tietysti keventää kertomuksen synkkiä piirteitä. Niin kuin kertoja olisi yläpuolella noista kaikista koettelemuksista.

Kirja kertoo myös natsi-Saksan merkityksestä rovaniemeläisten elämässä. Rovaniemellä taisi olla sodan aikaan saksalaisia melkein saman verran kuin rovaniemeläisiä ja tietysti se vaikutti paikallisten elämään, varsinkin naisten.

Everstinna on väljästi kerrottu elämänkerta pohjoisen kirjailijasta Annikki Kariniemestä. Kariniemi oli mm. vahva pohjoisen eräelämänkin tulkki. Toisaalta Liksom ei mainitse kirjassaan Kariniemen nimeä, joten samaistukset sikseen. Everstinna sai osallistua myös juhliin ja Saksassa hän näki itsensä Hitlerinkin, jonka vannoutunut kannattaja eversti oli.

Everstinna on vahvaa kerrontaa, jopa niin, että välillä kuvaus on jo hivenen etovaa ja pahaa oloa aiheuttavaa. Kaikki kunnia Liksomille teoksesta, jota hän on valmistellut jopa 9 vuotta ja tehnyt taustatyönä käsikirjoituksen myös everstin minäkerrontana. Sitä teosta ei ehkä julkaista, mutta se kertoo kirjailijan työtavoista ja kertomisen vimmasta.

Kirjaa ei voi luokitella tai lokeroida. Se on romaani, jossa on rakkausromaanin piirteitä, vahvaa luontokuvausta sekä myös tietynlaista perehtymistä Suomen ja Euroopan sodanaikaiseen historiaan.

Luen Liksomia mieluusti ja esim. hänen meän-kieliset novellinsa, joita häneltä ilmestyi aluksi, suorastaan ahmaisin. Hieno oli myös kirja Hytti Nro 6, joka palkittiin Finlandia-palkinnolla. Taisin veikata sille lehdissä Finlandiapalkintoa jo ennen kuin ehdokkaita oli edes valittu.

Jälleen vahva näyttö suomalaisen kirjallisuuden kärkinimiin kuuluvalta taiturilta.

Jouko Varonen

 

 

 

”Hölösuu” ja kekkoskriitikko

Johannes Virolaisen elämänkaari

Kati Katajisto: Verraton Virolainen, Johannes Virolainen 1914 – 2000

Tapasin Johannes Virolaisen vaalitilaisuudessa Lappeenrannassa. Hän vaikutti hyvin luontevasti suhtautuvalta ja karjalaistyyliseltä juttumieheltä. Kun hän sai kuulla, että olin vaimoni kanssa koulutukseltamme opettajia, tuli puolisen tuntia esitelmää keskustapuolueen nuorisotyöstä aina Vesaisista lähtien. Tarjolla oli myös alkoholijuomia, mutta Virolainen ei edes katsonut siihen suuntaan päin. Hän oli paremmin maitopoikia, mutta lupasi taannoin venäläisille juovansa pullon vodkaa, jos he antavat Karjalan takaisin.

Kati Katajisto on ottanut politiikkaa tuntemattomana ison urakan tehdessään yli 600 – sivuisen opuksen Virolaisen elämästä. Virolaisen taipaleella oli käännekohta, kun hän joutui keskelle venäläisten pommikoneiden konekivääritulta Viipurin keskustassa. Palopommit jysähtelivät ja konekiväärit nakuttivat. Virolainen joutuikin sitten luopumaan kotipaikastaan Viipurista ja koko ikänsä hän haikaili menetetyn Karjalan perään, mutta teki myös paljon työtä karjalaisten olojen parantamiseksi.

Kirjassa on kuva, jossa Väyrynen syrjäyttää puheenjohtajavaalissa Virolaisen. Kuvasta välittyy myös herkkiä tunnelmia valinnan hetkellä. Kekkosen mies Virolainen ei ollut. Kekkonen nimitteli Virolaista jopa hölösuuksi, mutta Virolainen suhtautui myös negatiivisesti Kekkosen venäjä-mielistelyyn. Asiasta on kirjassa myös tekstidokumentteja.

Totuus lienee, että Virolainen oli välitön karjalaispoika, jolta sujuivat myös keskustelut sutjakkaasti. Ison lapsilauman ainoana hän pääsi opintielle ja velipojista tuli kunnallispoliitikkoja.

Ainakaan arkistojen puute ei ole ollut hankaloittamassa elämänkerturin työtä, sillä Virolaisen arkistoissa on ehkä poliitikoista valtavin määrä muistiinpanoja, lehtileikkeitä, kirjojen käsikirjoituksia, jne…

Onhan Virolainen ansainnut työstään tämän ”näköispatsaan” jota kirjatoimikunta kuitenkin luonnehtii kirjan tekijän henkilökohtaiseksi näkemykseksi.

Jouko Varonen

 

 

 

Raikas matkakirja

New Yorkista Savoon

Risto Lindstedt: Pallon henki, Hämmästellen maailmalla, Kirjapaja 2017

Risto Lindstedtin matkakirjaa on luonnehdittu ”hyväntuulen matkakirjaksi”. Miehen matkassa on jotain supisuomalaista. Dialogit vaimon kanssa antavat juttuun sitä jotakin, jota syvästi kulturelleista matkakirjoista puuttuu. Kirja vie lukijan Irlantiin, Berliiniin, New Yorkiin, Roomaan, Venetsiaan, Beniniin, Pietariin, Tukholmaan, Lontooseen ja lopulta Savoon.

Lindstedt on jäänyt eläkkeelle Suomen Kuvalehdestä ja toimii nykyisin vapaana kirjoittajana. Hänen teoksiaan ovat Moottoripyörä ja miehen mieli ( 2008) ja 1918 – Matkoja muistin rintamilla ( 2017).

Tykkäsin kirjailijan vapaasta assosioinnista, vastakohtana matkakirjoissa usein tapaani briljeeraukseen. Ei niin, että hänellä ei olisi varaa loistaa taidoillaan enemmänkin, mutta tällainen ”väljä” tyyli antaa lukijalle mukavia hetkiä, humoristisuuttakin.

” Tänään on se hetki. Pesuvadin sylissä pyörii satakunta poikasta. Luulen kuulevani ja aavistan ymmärtäväni, että kyseessä ovat oliivi-kilpikonnat. Tarkka lajinmääritys se tuskin on, viitannee kilven tulevaan väriin; mustaa tai vihertävän kellertävää … Otamme osaa, liitymme saattoväkeen kantaen kumpikin konnaista kämmenkupissamme.” …

Pidin Lindstedtin kirjasta. Itselläni oli nuorena miehenä tapana pitää muistikirjaa mukanani kun liikuin Lapin taimenpuroilla tai Norjan turskavesillä. Illalla, kun kalastus ja luonnossa samoilu oli päättynyt, oli aikaa purkaa tuntojaan myöhempiin julkaisuihin.

Lindstedt on kirjoittajana vapautunut ja raikas. Siitä pidän. Usein olen lukenut esim. irlantilaisen Gerald V Kussin matkakertomuksia ja löytänyt niistä samaa humoristista irtonaisuutta, joskus tietysti napakkaa satiiriakin.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Jouko Törmäsestä Rainer Steniukseen

Muistoa kunnioittaen

Arto Teronen/Jouko Vuolle: Urheilun nousuja ja laskuja,

Kiveen hakatut, Kirjapaja 2017

Rainer Stenius oli pitkäaikainen pituushypyn Suomen ennätyksen haltija. Vuonna 1966 hypätty ennätys 816 cm kesti voimassa peräti 39 vuotta. Miestä on luonnehdittu käsittämättömän lahjakkaaksi, mutta myös mieheksi, jolle elämä ei näyttänyt parhaita puoliaan. Kun Stenius kuoli sydämen pettämiseen vuonna 2014 hän virui kotonaan kuolleena 50 päivää, kunnes metron tekijät tekivät kotikäynnin ja löysivät hänet. Stenius oli ristiriitainen persoona ja sai kärsiä luonteenpiirteistään paljon.

Matti Pullia, legendarista mäkihyppyvalmentajaa, on luonnehdittu herkän humoristiseksi. Huumorimieltä tosin tarvittiinkin niinä aikoina, kun hän toimi Matti Nykäsen valmentajana. Joskus tulvi kotiin tappouhkauksia ja halventavia puheluita. Pulli halusi kuitenkin pitää puhelinlinjan auki yötä päivää ja tämä tietysti oli hankalaa perheen muiden jäsenten takia, jotka saivat vastailla hankaliinkin puheluihin jopa keskiyöllä. Näin oli tilanne mm. silloin, kun Nykänen laitettiin kotiin Keski-Euroopan näkiviikolta.

Kirjan muita julkkislegendoja ovat mm. urheilulääkäri Aki Hintsa, jalkapalloilija Aulis Rytkönen, juoksija Ilmari Salminen, mäkihyppääjä Jouko Törmänen, urheiluselostaja Paavo Noponen, jääkiekkoilija Matti Hagman, jne…

Kirjasarja Kiveen hakatut perustuu suosittuun radio-ohjelmaan jossa toimittajat vierailevat manan majoille menneiden urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien kotiseuduilla tekemässä haastatteluja ja tietysti kuvaavat myös hautakiven. Radiojaksoja on kertynyt jo satalukuinen määrä ja sarja on poikinut myös teoksia suomalaisista taiteentekijöistä, itsenäisyyden ”lapsista, jne…

Lueskelin nostalgisia kertomuksia mielenkiinnolla ja hartaudella. Monen legendaarisen urheilijan ja urheilumiehen elämä on ollut joskus keikkumista aallokossa. Suomen kansa kuitenkin muistaa sankarinsa ja joskus ikävätkin muistot saavat kultareunuksen näitä muistelmia lukiessa.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Mielensäpahoittaja vauhdissa

Miksi marketista ei saa sianpäätä?

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan Suomi, WSOY 2017

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun marketista ei saa sianpäätä. Kylpyvaahtoa saa, yrttipuskia saa, soijajukurttia saa, romantiikkakirjallisuutta saa, pankkilainaa saa, viiruksen saa, uusia vaikutteita saa. Mutta saako sylttyä? Kyllä ei saa.”

Moni asia askarruttaa mielensäpahoittajaa. Uuden lapsensängyn teelmä jää torsoksi, kun emäntä oli kampaajalla lukenut uusista muotiväreistä. Eikä keltainen sopinut alkuunkaan.

Kylpyammeista voi suuttua, noista hienohelmojen kotkotuksista, Lottoarvonnan päävoitosta voi hermostua, varsinkin jos oma kuponki jäi palauttamatta. Sängyn oikeaoppisen petaamisen ei pitäisi kuulua sodankäynnin opetteluun, ei varsinkaan siihen liittyvän äkseerauksen ja simputuksen. Lapsuuden loppuminen liian aikaisin on myös aihe hermostua. Mietaan Jussin tappio sadasosasekunnilla kyllä riipoo vieläkin niskassa pakotuksena.

Kuuntelin mielensäpahoittajan juttuja vuosisadan tapahtumista ja aihelmista mielenkiinnolla. En pahoittanut mieltäni ollenkaan vaikka sain tilaamani kirjan tilalle äänikirjan. Jossakin vuosisadan puolivälissä huomasin torkahtevani. Nimittäin nämä jutut, niin makoisia kuin ovatkin alkoivat maistua jo kaurapuurolta. Ei sen puoleen, mielensäpahoittaja ei varmaan kaurapuuroa pistäisi pahakseen. Ennemminkin häntä sapettaa kun isä ei lapsille puhunut sotajuttuja, kun venäläiset lähettivät koiran maata kiertävälle radalle, päätyivätkö suomalaisten rakentamat hyvät puutalot venäjän herroille, eikä köyhälistölle, yhteistyö ja avunanto on kyllä huu haa – juttu. Iso poika kun pisti suomalaisen pikkupojan naaman lumipesuun, hyvä kun siitä selvisi jotenkuten.

Jutut ovat makoisia. Varmaan moni pappa ja mummu – iässä oleva ajattelee suunnilleen samoin kuin tämä mieltään pahoittava ikämies. Nuoremmille saattaa tämmöinen teksti tuntua vähän oudolta, kenties ihan dorkalta, mutta kirja mahtuu hyvin siihen 100 – vuotiaan Suomen kirjatulvaan johon kuuluvat Paska-Suomi tai Törnin sissit ja Syvärin sissit.

Suosittelen kirjaa joululahjaksi. Siitä tulee hyvä mieli ainakin tämmöiselle ikämiehelle.

Jouko Varonen

 

 

Syöpädiagnoosista sydämen vajaatoimintaan

Kertomuksia kriiseistä

Elina Järvi ja Olga Poppius: Elämäni ennen kuolemaa, Like-kustannus 2017

Joskus elämä järjestää ikäviä yllätyksiä. Ihminen joutuu kasvotusten kuoleman mahdollisuuden kanssa. Sellainen tilanne voi olla liikenneonnettomuus, syöpädiagnoosi, vauvan syntyminen sydänsairaana, jne…

Mielestäni kirjan tarinat ovat selkeitä ja koskettavia kertomuksia. Niinpä Mari oli ihan ymmällä. Nytkö tulee kuolema? Mutta läheisten ja ystävien tuella hän selvisi alkushokista, otti vastaan syöpähoidot, ja sai lopulta terveen paperit.

Jussi, lahjakas muusikkoperheen poika taas ajautui viina-ja huumekierteeseen. Hän oli taitava basisti ja niinpä joensuulainen Hassisen Kone – yhtye palkkasi hänet riveihinsä. Myös Virve Rosti tarvitsi yhtyeeseensä hyvää basistia. Jussin tarina on selviytymistarina. Pahastakin kierteestä voi selviytyä voitolle.

Kristiina koki Khao Lakissa tsunamin raskaimman kautta. Matilta meni jalka onnettomuudessa, mutta hän oli sinnikäs ja päätyi maailmanmestariksi. Njassa sai syöpädiagnoosin ja sytostaattihoidot, mutta voitti taistelunsa.

Hiljalla todettiin mammografiakuvissa viallinen sydän ja tilanne oli monesti kriittinen. Nyt hän on iloinen kuusivuotias, isän ja äidin silmäterä.

Kirja sisältää selkeitä ja elämäntarinoilla syvenneltyjä kertomuksia ihmisten kriiseistä. Joskus voi tuntua vaikealta. Itselleni tuli mieleen syöpädiagnoosini 13 vuotta sitten. Tilannetta ei aluksi voi uskoa todeksi, mutta vähitellen päästään vaiheeseen, jossa uusi todellisuus on sisäistetty. Kriisihoitoa tarjoavat usein ystävät ja sukulaiset, tietysti aviopuolison rooli on tärkeä.

On hyvä, että tällainen kirja on tehty. Sen kertomukset ovat selkeitä ja hyvin eteneviä. Lisäksi kirjan arvoa lisää se seikka, että moni voi lukea sitä samaistuakseen omiin kriisitilanteisiinsa.

Ehdottomasti palkitsemisen arvoinen teos.

Jouko Varonen

 

 

 

 

Kuvalla on monia ulottuvuuksia

Onko ruma kaunis?

Liisa Väisänen. Kuvan tuhat sanaa, Kuinka ymmärtää kuvan kieltä, Kirjapaja 2017

Ensimmäiseksi minua kiinnosti luku, jossa käsiteltiin kuvan kauneutta ja rumuutta. Kas, kun kauneus on katsojan silmässä ja sisimmässä. Jollekin päätön torso voi olla tosi kaunis ja toinen näkee siinä vain irvokkaita ja rumia piirteitä.

” Kauneus tarjoaa mielihyvää. Se on kuitenkin yksilökohtainen ja ehdottoman kulttuuririippuvainen asia. Kauneus on jotain sellaista, mitä monet haluavat itselleen.”…

Kauneus on toisaalta sielumme tila. 1800-1900 – lukujen taitteessa syntyi lähes uskonnollinen suhde kauneuteen. Kauneudesta tuli primääri arvo, jota piti hankkia hinnalla millä hyvänsä.

Toisaalla kirjan tekijä kertoo myös värien merkityksestä kuvan katsojalle. Yleensä taiteilijat käyttävät teoksissaan sellaisia värimaailmoita, jotka ovat vallalla hänen aikanaan. Jotkut taiteilijat kuitenkin kehittävät omat väriteoriansa. Aristoteles sanoi, että valoa emme voi nähdä. Voimme nähdä vain värit, joiden näkemisen valo mahdollistaa.

Kirja on monipuolinen, joskus myös tieteellisen tuntuinen lähestymistavoiltaan. Lukijan pitää mieluusti olla myös tekemisissä kuvataiteen kanssa tai hänellä täytyy olla tuhti annos kirjaviisautta. Itselleni kirja alkoi avautua vähitellen, kun tutkiskelin kuvia ja kirjan analyyseja niistä.

Lieneekin tarpeellista, että tämäntyylinen teos perustuu kuva – analyysiin enemmän kuin teorioihin. Kun tavallinen mattimeikäläinen menee taidenäyttelyyn, hän paneutuu kuvien antiin sisimmällään. Kysymyksessä on sama sama ilmiö kuin yksityistä ja vaikeaa runoteosta lukiessa. Kuvan värit ja valot, sommittelu ja sen välittämä tunnelma ovat tärkeitä. Niinpä runoteoksessakin usein kiinnitän huomiota kuvastoon ja symbolikieleen. Tosiasia on, että kuvan ja runon näkee jokainen omalla tavallaan, oman sielunmaisemansa ja kokemushistoriansa kautta.

Jouko Varonen