105 kohtalon päivää, Talvisota päivästä päivään, Valitut Palat Kustannus

Päättäväisyyttä, sisua ja sankaruutta

Talvisodan dokumentteja sanoin ja kuvin

105 kohtalon päivää, Talvisota päivästä päivään, Valitut Palat Kustannus

Hitler ja Stalin, suuret kusipäät, sopivat että Suomi liitetään Venäjän etupiiriin. Venäjä saisi toisin sanoen napata tämän herkkupalan, Suomen, itselleen milloin tahtoi.

Kiva jekku piti veli venäläisen keksiä, jolla saisi valloitussodan aloituksen Suomen syyksi. Niinpä Molotov oivalsi, että jostakin Mainilasta oli ammuttu tykillä venäjän puolelle. Ja ei kun täysi rähinä päälle.

No itäpoika lähti katkaisemaan Suomea kapealta Suomussalmi-Oulu linjalta, siis Raatteen tieltä. Tarkoitus oli pitää valloitusryyppäjäiset pikapuoliin Oulussa. Mutta suomalaiset olivat varautuneet syrjäisen Raatteen tien varrelle ja venakot olivat lähtenee ”soitellen” sotaan. Hankeen virumaan jäi 9000 – 17 000 itäpoika-ressukkaa.

Suomalaisille jäi uudenkiiltävää sotakalustoa melkoisesti: 43 hyökkäysvaunua, 100 tykkiä, panssarivaunuja, kuorma-autoja.

11000 hevosparkaakin jäi yli-innokkailta valtaajilta parempaan suomalaiseen hoitoon. Eversti Siilasvuon hymy levisi korviin. Oli näytetty, mitä on suomalainen sotataito ja kestävyys hyisissä olosuhteissa. Nykyisin motin paikalla on kiviä pystyssä ja tuulikellot soimassa turisteille nähtäviksi. Siellä on myös kivet venäläisuhreille, mutta ennen muuta 400 suomalaiselle, jotka kaatuivat tai katosivat motitustaistelussa.

Erityiskiitoksen pitää antaa dokumenttikirjan tekijöille ja kuvatoimittajille. Heidän työnsä mahdollistaa talvisodan tapahtumien seuraamisen päivän tarkkuudella ja havainollisen dokumenttiaineiston turvin.

Kirjan taitto on sopivan lukijaystävällinen, joskus tosin suuri aineisto on vaatinut tekstuurissa tosi pienen fontin, jota vaikka veteraanit voivat lukea vain vahvan suurennuslasin turvin. Onneksi on tietoiskuja joissa tätä ongelmaa on vähemmän.

Näin kirja pitää tehdä. Onnittelen toimituskuntaa. Vietin Teoksen parissa kuukauden päivät ja samalla ajattelin mm. isäukkoa, jolla olivat vaativat pioneerin tehtävät näissä rähinöissä. Vanhoilla päivillä vein Topin kunnon ravintolaan – reinot jalassa. Tuumin portsarille, että nolo mies olet jos et tätä jermua laske reinoissa sisälle. Portsari mietti muutaman sekunnin, kumarsi ja sanoi:

– Olkaa hyvät! Tervetuloa!

Topilla taisi kiiltää silmänurkassa, tai mistäpä tuon wanhan weijarin tiesi. Tosipaikat kun ovat erilaisia kuin nuoret portsarinnulkit.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen