Eestiläisten kummitukset
Rakastaan etsivä tyttö ja muita juttuja
Ville Hytönen/Tuulia Matilainen/Suvi Kari: Aaveiden Eesti, Kummitustarinoita Virosta, Haamu-kustannus 2018
Eestin Vanhan kaupungin miljöö on poikinut monta, toinen toistaan kummempaa kummitustarinaa. Myös vanhat linnat ja kartanot sekä Mustamäen lähiö ovat kummituksille suotuisia paikkoja.
Kun vanhankaupungin Olavin kirkkoa rakennettiin sen viimeistelystä ei meinannut tulla mitään. Katontekijät putosivat katolta jostakin kumman syystä ja heittivät henkensä. Kirkkoa pidettiin kirottuna. Lopulta Olav-niminen mies lupasi tehdä katon valmiiksi, jos saisi palkakseen kaupungin holvien kaikki rikkaudet. Pestin saatuaan Olav teki tarkkaa ja varovaista työtä kunnes jäljellä oli enää krusifiksin kiinnittäminen kirkon huipulle. Mutta viimeistä naulaa lyödessään Olav-liukastui ja putosi kuolemaan. Tapauksen nähneet ihmiset kertoivat, että revenneen ruumiin aukoista luikerteli esiin käärmeitä ja sammakoita. Olav siis lienee ollut itse paholainen.
Siinä missä vastaava suomalainen teos suomalaisista hotelleista ja linnoista kertoi rakastaan etsivistä tytöistä, jotka olivat heittäytyneet Imatran koskeen, tai hotellien isännistä, jotka haudan takaa tulevat ystävällisesti järjestelemään ”asioita” on virolaisissa tarinoissa mukana poltergeistiä, pahoja henkiä, jne…
Pidin jostakin syystä enemmän supisuomalaisista kummitustarinoista, jotka olivat eheämpiä. Kummitukset niissä olivat useimmiten ystävällisiä eivätkä purreet ”kuoleman puraisuja” hotellivieraaseen tai pitäneet orgioita.
Kirja on lukijaystävällisesti taitettu, mutta kun tarinoissa aihelmat ovat lyhyitä ja vähemmän miellyttäviä, jää ”sillisalaatista” usein ikävä jälkimaku. Virolaiset näkevätkin henkiolentoja usein vahvassa humalatilassa, joten ne on helppo pistää juopumuksen piikkiin.
Varmaan kirjan tekijöillä, jotka pitävät Viroa toisena kotimaanaan on ollut aineistoa liikaakin, joten kirjaankin sitä on riittänyt ihan hengästykseen asti.
Jouko Varonen