Analyysin paikka
Snellmanin teksti koukuttaa
Anja Snellmann: Kaikki minun isäni, WSOY Kustannus 2021
Jopas nyt jotakin ja voi hyvänen aika. Että Anja Kauranenkin alkaa olla seniori (s. 1954). Aivankuin hän olisi vasta julkaissut ikäpolvensa nuorten raamatuksi kohonneen Sonja O:n.
No sen menestyksen siivin hän on julkaissut yhtä ja toista, mutta olisi jo viimein ansainnut sen finlandian. Nyt ei ole kyseessa keittiöfilosofia tai kolumnien oivaltava verbalistiikka.
Snellman on romaanissaan tavoittanut omaelämänkerrallisen genren, johon liittyy aika vahva analyysi aikamme ilmiöistä.
No isänpäivääni kuului melankolia, kun katse kääntyi -50 lukuun, joten sopi tietysti lukea Snellmania ihan aikalaisnäkemysten vuoksi. Pidin kirjasta. Pidin hitosti. Tavoitin sen Snellmanin, jolla on tapana sanoa asiat halki, poikki ja pinoon. Yhä löytyy niitä analyyttisiä luetteloita, joissa ajankuva näyttäytyy koko irvokkuudessaan.
Snellmann tietysti murjaisee salaisuuksia isästään ja äidistään. No niitä semmoisiahan on paremmissakin perheissä. Kyllä se on niin, että ainut keino käsitellä suvun vaiettuja vaiheita on huumorin sekainen ironia.
Olinkin lukenut tarkkaan myös kirjailijan ns. välityöt ja huomannut, että hänellä on tarkka silmä yhteiskuntakritiikissään.
Jotenkin Snellmanin tämänkertainen nosti minut ”kartalle” omastakin todellisuudestani, aina lapsuudesta lähtien. Semmoista proosaa kaipaan. Sen terapeuttinen vaikutus on melkoinen. Meille kehittyy apinoita selkään ja virtahepoja olohuoneeseen. Snellman on siinä paljon tervehdyttävämpi kuin psyykenlääkkeet ja psykiatrit, anteeksi vain.
Kaikkea hyvää Anja.
Olet todellinen piristysruiske masentuneelle Suomen kansalle. Hallelujaa ja tietysti arvosanaksi se excellent ++, koska kolme plussaa kuuluu jumalalle ja minulle, kriitikonrentulle.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
