Antti Koli: Retkeilijän vuodenajat, Kohteet ja vinkit lähiluontoon, Karttakeskus Kustannus

Kyykeväästä tuiskutalveen

Hyviä vinkkejä ja kivoja kuvia

Antti Koli: Retkeilijän vuodenajat, Kohteet ja vinkit lähiluontoon, Karttakeskus Kustannus 2020

No luontokuvaajana on toki tullut tutuksi tärkeiden huippujen kuvaaminen eri vuodenaikoina. Tammikuussa tulee koskikara sulavirtaan ja voi saada kuvia jäätyneistä rannoista ja siellä pulahtelevasta raikkaasta linnusta.

Keväällä menen kangasvuokkopaikoille, joka on rauhoitettu ja uhanalainen Etelä-Karjalan kukka. Jopas aukenevat eksoottiset valko-keltakukat kuin pienet kämmenet. Toisaalta, jos on kylmää ja sateista, kukinta menee ohi nuppuvaiheena.

Kesällä suuntaan perhospaikoille, etenkin kun suuri osa linnuista hoitaa perheitään metsän peitossa.

Syksyllä napsahtaa päälle arktinen muutto tundrahanhille ja muille saman suvun linnuille. Lintujen matkallelähtöä on kiva seurailla.

Mutta asiaan. Ensin kiitos kirjan kauniista kansikuvatoteutuksesta. Kansi on nimittäin kirjamarkkinoilla puolet kirjaa. Ostoratkaisuun se vaikuttaa oleellisesti.

Antti Koli on tunnettu luontomies ja valottaa kaupunkilaisillekin, miten pääsee villin luonnon makuun ihan lähipaikoissa. Onneksi nykyisin on talviruokintapaikkoja. Suhtautuminen talviruokintaan on kuitenkin kahtalaista. Joku asiantuntija jo väittää, että lintujen pitäisi elellä luonnollisen ruokansa turvin ja lintulautahömpötykset tulisi lopettaa alkuunsa.

Suosittelen mieluusti Kolin kirjaa. Mies on tunnettu helsinkiläinen tietokirjailija ja valokuvaaja. Jos haluatte tavata ihan livenä, niin luulempa hänen kevätmuuton aikoihin viivähtävän helsingin lintuparatiisin Viikin maisemissa. Tietysti tämmöinen guru etsii parhaat luontokuvauspaikat mistä vain, pesivät vuorihempotkin, kun piippari soi, vaikka Utsjoelta.

Että Mitä. Mainion kirjan on Koli tehnyt. Hän on julkaissut kirjojakin kymmenkunta. Kirja sopii hyvin myös nuorille ja luonnosta kiinnostuneille aloittelijoille.

Että tsemppiä vain luonnon ystäville.

Hyvä opus

Kertakaikkiaan

Jouko Varonen

SARV:n jäsen