Avoimet ovet, Aporia-kustannus

Mainio viihderomaani

Kyläyhteisö huolehtii omistaan

Maria Rihte: Avoimet ovet, Aporia kustannus

Jackie Callaghan on haudannut läheisensä ja haluaa muuttaa isoäidin vanhaan taloon omaa elämäänsä elävälle saarelle.

Taiteilijayhteisö saarella pitää huolta omistaan ja uutta tulokasta tervehditään ilolla, jopa liiankin kiinnostuneina. On myös porukkaa, jota pitää varoa, jos näistä kilteistä saarelaisista nyt olisi isoakaan vaaraa. Taidekoulunsa käyneenä Jackie alkaa innostaa saarelaisia yhteisiin hankkeisiin ja rahan tekemiseen.

Neuvojakin satelee sinkkunaiselle: ” Harriet kiinitti katseensa Jackieen. – Tämän viehättävän miehen kanssa ei tule seurustella. Hänellä ei ole lainkaan moraalia, mutta hänellä on miellyttävä sielu. Harriet hymyili äidillisesti ja läimäisi Thomasin reittä. Thomas säpsähti. Harriet ei ollut tunnettu lempeistä otteistaan. – Ja sinä Thomas. Sinä jätät tämän mukavan tytön rauhaan, kuuletko? Harriet heilutti etusormeaan Thomasin nenän edessä.”

Kirjaa lukiessa tuli mieleen elokuva Pieni suklaapuoti, jossa paikkakunnalle tuli sinkkunainen ja perusti suklaapuodin. Siinä kyläyhteisössä ei kyllä ollut niin helppo päästä täysivaltaiseksi jäseneksi. Tässä lukuromaanissa kaikki näyttää onnistuvan liiankin vaivattomasti, kaikki paitsi sen oikean miesystävän saaminen.

Pienin jännittein ja nousujohteisesti alkaa Jackien elämä ystävällisten ihmisten parissa. Pahiksia ei juuri ole, antisankareita enemmänkin, pubien asiakkaita ja iloista elämää viettäviä.

Joskus Jackie istuu iltaa isoäidin talossa ja tuntee yksinäisyyden kylmän käden olallaan. Luin kirjan löytämättä siitä erityisen syvälle menevää ihmisanalyysia.

Henkilöt ovat niitä maaseudun ihmisiä, joilla on halu auttaa ja tietysti he lähtevät mukaan Jackien innovoiviin visioihin, mitä tulee kyläyhteisön toimintaan ja herättelyyn ruususen unestaan kaupalliseen nykypäivään.

Maria Rihte on toiminut kuvataiteilijana , lasinpulahtajana ja näyttelijänä. Myös matkaoppaan työt ovat hänelle tuttuja. Niinpä kirjassa on tietty omaelämänkerrallinen säie.

Jouko Varonen