Eino Grön, Muistojen laulut, Valitut Palat

Levytyksiä seitsemällä vuosikymmenellä

Mahtava kokoelma tangogurun tuotannosta

Eino Grön: Muistojen laulut, 2 CD, Valitut Palat 2019

Tulipa kuunneltua Eikkaa puoli päivää oikein nostalgioissa. Nuoruuden idoleihini kuuva Grön loi karismaansa myös painijana, mutta tuumi, että se olisi vaatinut koko miehen. Pianotunteja tarjoiltiin vanhempien taholta, mutta tie johti painisalille ja nuotit jäivät ö-mappiin.

Kohtapa komea nuorukainen keksittiin kirkkokonserttien solistitehtäviin ja tanssilavoille. Tie tangokansan suosioon avautui komeakroppaiselle ja edustavalle jässikälle. Kirkkoa hän ei kuitenkaan unohtanut ja häneltä on ilmestynyt mm. levytys Kotikirkkoni. Tässä kotikirkossa, Reposaaressa,  Grön käy yhä säännöllisesti konsertoimassa. Juhannuskeikankin hän tekee myös aina samalla valitsemallaan tanssilavalla.

Toivo Kärki hoksi nuoren lahjakkuuden, kun tämä oli voittanut Kärjen iskelmälaulukisan kaksi kertaa. Tottakai Kärki sävelsi hänelle hittikappaleita ja kohta rahaa alkoi tulla ikkunoista ja ovista. Jäyhä Grön repsahti myös kuningas alkoholin pauloihin, kunnes Junnu Vainion, hyvän ystävänsä, esimerkkiä seuraten lopetti viinasten nauttimisen kuin seinään. Se oli hyvä liikku.

Golfinpelaajana Floridassa kuntoaan ylläpitävä Grön on vieläkin levyttävä laulaja vaikka ikämittarissa on kunnioitettavat vuodet.

Itse lasken Grönin omalla listallani Olavi Virran ja muiden kruunamattomien tangokuninkaiden joukkoon kuuluvaksi. Lapsuuden elämykset kun ovat jättäneet mieleen pysyvän muistijäljen. Maalaispojalle luonto, musiikki ja luovuus olivat elämänehto.

Kuuntelin lauluja ja nautin. Vanhoissa tangoissa on upeiden melodioiden ja tulkintojen lisäksi myös se elementti, että samaa kertosäettä ei jankuteta liikaa. Kun tangobuumi hetkellisesti lopahti, sai Grönin tuotanto uusia ulottuvuuksia ja sävykirjoa ulkomaisista covereista.

Muutoksen tuulet puhaltavat nuorisomusiikissa, kuinkas muuten. Itse en edes saa selvää rap-artistien sanoituksista. Jotakin nuoret niistä löytävät, kun tungeksivat tuhatpäisin joukoin konsertteihin. Suuntaan aina joulun seutuun kuuntelemaan Grönin esityksiä ja loistavaa yhteistyötä huolella valitun säestäjän/säestäjien kanssa. Hyvä joulumieli siitä on aina palkkiona ja tietysti mukaan jää myös levytys itsensä mestarin omistuksella. Osan konserttiensa tuotosta laulaja suuntaa aina hyväntekeväisyyteen.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen