Elävän leski, Reuna-kustannus

Vaikuttava ”sairaskertomus”

Miten perhe kokee isän masennuksen

Marjo Ojalammi: Elävän leski, Reuna-kustannus 2018

Marjo Ojalammi on tuusulalainen teologi ja kirjailija. Hänen teoksensa käsittelee aviomiehen sairastumista psykoosiin ja sen vaikutuksia perheen elämään.

Ojalammi on ottanut rohkean askeleen julkaistessaan läheisensä ”sairaskertomuksen” kaikkien luettavaksi. Samalla hän on myös saanut stressihoitoa pitkään jatkuneen piinansa vuoksi. Joskus miehen hoidot ja kotiolot ovat olleet todella rasittavia. Jos kohdalleni sattuisi tällainen tilanne, en olisi ensimmäisenä julkaisemassa päiväkirjojani kaikkien luettavaksi. Toisaalta rohkea päätös, johon kirjailija on saanut luvan mieheltään, voi toimia vertaistukena monille samoista ongelmista kärsiville.

Kirjaa sävyttää myös uskonnollinen eetos. Ojalammi luottaa syvästi Jumalan johdatukseen ja siihen, että jos huutaa hädässä avuksi Jumalan nimeä, apu tulee jossakin muodossa, ennemmin tai myöhemmin. Niinpä perheenpääkin unohtaa itsemurha-aikeet ja yhteiselo alkaa taas toimia. Siihen tarvitaan kuitenkin monia psykiatrikäyntejä, lääkityksiä ja terapeuttien istuntoja. Joskus kirjoittaja myös ”menee mukaan” miehensä harhaisiin ajatuksiin. Kaukana ei ole ajatus, että koko perhe sairastuu yhden perheenjäsenen mukana.

Päiväkirjamerkinnät muodostuvat väkisinkin toistoisiksi, koska taudinkuvaan kuuluvat koko ajan toistuvat maanis-depressiiviset vaiheet. Luin kirjaa sillä mielellä, että teoksesta on varmaan apua monelle, joka joutuu painiskelemaan samojen ongelmien kanssa. Äidin uskonnollinen vakaumus ”lyö läpi” koko perheen tilanteeseen ja auttaa tietysti myös kestämään vaikeat vaiheet. Niinpä tytärkin lähtee opiskelemaan teologiseen tiedekuntaan.

Tyttären ”loppulausunto” antaa vähän osviittaa siihen, että joskus mitättömän pienet riidan alut, jotka on laskettu psykoosin piikkiin, voivat olla myös tiettyä yliherkkyyttä rasittuneen vaimon puolelta. Näin on esimerkiksi siinä tilanteessa, kun miehen hyvien lenkkikenkien hankkiminen nousee riidan ja sairaustulkintojen aiheeksi.

Hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Lukijalle se on joskus melkoisen raskas kokemus, mutta ei läheskään niin raskas kuin sairaus koko perheelle, isä mukaan lukien. Hyvä puoli on siinä, että tarinalla näyttää olevan onnellinen loppu.

 

 

Jouko Varonen