Hakkapeliitoista korpisotureihin. Suomalaisen sotilaan taival, Valitut Palat 2018

Sven Dufvasta Raatteen tielle

Suomalaisten tärkeitä taisteluja ja yhteenottoja

Hakkapeliitoista korpisotureihin, Suomalaisen sotilaan taival, Valitut Palat 2018

Suomalaisen sotilaan taival alkoi paljon aikaisemmin kuin sata vuotta sitten. Ensimmäisestä ”mottitaistelusta” Karjalan Kannaksella on kulunut jo 500 vuotta.

Suomalaiset taistelivat Ruotsin riveissä ennen itsenäisyyttä, mm. Baltiassa, Suomessa ja Keski-Euroopassa. Kirjassa kerrotaan myös niistä miehistä, jotka lähtivät sotimaan seikkailumielellä muiden maiden armeijoihin.

Kansalaissodan ajoista on tässä kirjassa vältetty subjektiivisesti väritettyja kannanottoja. Kirja ei muutenkaan ihannoi sotaa vaan pyrkii kertomaan millaista suomalaisten sota oli eri vuosisatoina. Teos on monumentti suomalaiselle sotilaalle, joka kesti koettelemuksia, osoitti hyvää toverihenkeä ja sankaruutta, oli velvollisuudentuntoinen ja sisukas.

Käsite suomalainen sisu on kiirinyt myös ulkomaille, yhtä hyvin kuin teollisuuden puolella suomalainen takuuvarma laatu.

Kirjan kuvatoimittajalle ja graafiselle suunnittelijalle erityisplussat. Jos kiireisellä nykylukijalla ei ole aikaa tarkkoihin taistelukuvauksiin, niin kirja on taitavasti tehty myös katselu- ja lahjakirjana.

Myös naisten osuuteen taustajoukkoina on annettu arvostusta: Sotien aikana Lotta Svärdin panos sekä aktiivisessa maanpuolustuksessa, että kotirintamalla oli täysin korvaamatonta.Yhteensä noin 90 000 lottaa työskenteli ja toimi puolustusvoimien palveluksessa. ”

Kirja oli upea luku- ja katselukokemus. Kirjan pyrkimys siisteihin kuvakulmiin myös kuva-annissa antaa ymmärtää, että sota on kauhea asia ja sitä ei kannata hehkuttaa. Rehti isänmaallinen eetos on kuitenkin säilytetty ja koti-uskonto-isänmaa hengessä on liikuttu.

Isämme turvasivat meille sodattoman ja vapaan Suomen. Siitä hatunnosto myös omalle isälleni, joka toimi viisi vuotta pioneerina sotatanterilla. Ikävä kyllä henkinen huolto ja kriisiapu sodissa ja sodan jälkeen jätettiin pirttiin ja vaimojen hartioille. Sodan traumat saivat jatkua lapsille ja lapsenlapsillekin joiden taakka oli traumainen ja vaikea.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen