Hannu Tavio: Elämää eturauhassyövän kanssa, Docendo Kustannus 2019

Mies ja vaikea sairaus

Eturauhassyöpäkroonikko tilittää

Hannu Tavio: Elämää eturauhassyövän kanssa, Docendo Kustannus, 2019

Avoimen tiedonkulun aikana tulisikin pitää mielessä, että eturauhassyöpää ei hoideta potilasoppailla, vaan tutkijoiden alati kehittyvillä tiedoilla sekä erikoislääkärien taidoilla. ”

Hannu Tavio tarjoaa kirjassaan näkökulmia elämään eturauhassyövän kanssa. Aiempi kirja, Kutsumaton kumppani ( Kirjapaja), sattui itselleni juuri sopivaan aikaan. Lueskelin sen useaan kertaan. Tavio nimittäin osaa hienovireisyyden, mitä tulee asian kokonaisvaltaiseen lähestymiseen.

 

Sellaisen lähestymistavan hallitsevat oman kokemukseni mukaan myös syöpälääkärit, hoitajat ja muu henkilökunta. Itselleni semmoinen riittää vallan hyvin. En ole, toisin kuin Tavio, pilkuntarkan tiedon etsijä. Toisaalta Tavio osaa yhdistää taudin kulkuun myös psyykkisen huollon merkityksen niin kotipiirissä kuin vertaistukiryhmissä.

Taviosta tuli taudin myötä myös Eturauhassyöpäyhdistyksen ( PROPO) vetäjä. Siis kysymyksessä on mies, joka on tehnyt  potilastyötä tosi ansiokkaasti.

Itse luotan lääkäreihin. Kuolemanpelkoa en ole  tuntenut. Jos on aika lähteä, niin ei sille mitään voi. Ehkä lapsuuteni maalla, antoi terveen tavan suhtautua myös asian tähän puoleen. Jokaista päivää pidän lahjana ja se jos mikä avaa uusia  ulottuvuuksia elämään. Toki olen pitänyt huolta  terveydestäni. Lienee niin, että terveet elämäntavat  ja kuntoilu auttavat  asiassa.

Itse pudotin painoni  ihannelukemiin,  sadastaneljästä kilosta seitsemäänkymmeneenkolmeen. Ei tuo niin kummoinen juttu ollut. Tarvittiin vain hivenen itsekuria. Pari-kolme  vuotta siihen meni. Luotan lääkäreihin. Jätän mieluusti asian  hoitamisen spesialistien huomaan. Teen sen minkä  itse pystyn. Ei ole ollut traumoja tai stressiä.

Tavio on toisaalta tottunut auttelemaan syöpäpotilaita. Miestä viedään näissäkin piireissä kuin litran mittaa.

Mutta kirjaan. Tavio osaa asiansa. Toki kirjassa on paljon tyhjäkäyntiä ja toistoisuutta. Se suotakoon, kun taudin kulku on jokaisella yksityinen asia, eikä pilkunvarmaa tietoa voi kukaan tarjoilla. Mukavana pidin tässäkin kirjassa tiettyä herkkyyttä ja myös papan roolin tuomia aaltopituuksia. Toki  yhdistelmä, pienet lapset ja eturauhassyövän  faktat, tuntuu vähän oudolta. Itse olen pitänyt  lapsenlapset kokonaan ulkopuolella koko tästä ongelmakentästä.

Eikä asia loppujen lopuksi ole edes ongelma maalaislapsuuden kokeneelle. Siellä opittiin elämään ja kuolemaan eleettömästi. Mitä  sitä joutavaa spekuloimaan. Sen puolen hoitavat  ystävälliset pro-miehet, jopa huumorilla. Elämää täytyy elää niin kauan kuin sitä riittää.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen