Turusen Heikki puolustautuu
Nuoriso perää oikeuksiaan
Heikki Turunen: Timotein tuoksu, WSOY 2021
…”Kuulehan, vanha jäärä. Mikä teki teidät tangon veivaajat nuorisona meitä, ”kesät rockfestareilla huumehönössä asuvia älypuhelimen biologisia ulokkeita” paremmaksi ja onnellisemmaksi, kuten mölisit vastikään telkkarissa suureksi häpeäkseni. Mikä teki nuoruudestanne niin auvoisan?”…
Johan alkaa Pohjois-Karjalaisen kirjailijapapan nuppi tutista ja niska punottaa, kun tämän tyylistä postia saa nuorison edustajalta.
Tosi lienee, että Heikki Turunen, joka on luultavasti itse tämän kirjailija Heino Oinosen taustalla, on romantikko ja tykkää vieläkin 50 – 70 – luvun elämäntavasta.
Itselleni näyttäytyi tuo sodanjälkeinen aika joskus aika kovana, etten sanoisi lapselle ihan inhottavana. Vasta ikämiehenä olen alkanut löytää tien ohi lapsuustraumoistani ja huomannut tuon ajan maalaiselämän parhaat puolet.
Miten kivaa se olisikaan ollut, jos sota ja tappaminen eivät olisi vaurioittaneet perheiden henkistä todellisuutta. Mutta tosiaan, nykyisin ne parhaat muistot tunkevat esiin väistämättä ja nielaisevat surut ja murheet kuin konsanaan lehmä märepalat suureen pötsiinsä.
Nyt Heikki Turunen, Simpauttajallaan itsensä UKK:n kehut saanut kirjailija, vierittää ”rotestinuorelle” täyslaidallisen, etten sanoisi hengästykseen asti, wanhan maalaiselämän ihanuutta. Mutta juonenkulkujakin kirjavassa teoksessa riittää, ei toki niin jäntevästi ja napakasti kuin Simpauttajassa.
Itse, susirajan poika Pohjois Karjalasta, olen turusfani henkeen ja vereen, vaikka Heikillä jo tekstinheitto alkaa mennä vähän kliseiseksi ja tautonomiseksi.
Mutta en silti sanoisi, ettei entisajan maalaiselämässä olisi kritiikin paikkaa. Siihen aikaan esim. Kasvis- ja tuhoeläinmyrkyt olivat roimasti DDT-pohjaisia. Mitäpähän nykyisin semmoisesta sanottaisiin. Pohjois-Karjalassa kätyytettiin pilli-klubia suupielessä ja vaimo-ressukat elivät ikänsä sotahoureisin miehensä rinnalla. Yrittivät suojella lapsiaan pahimmilta asioilta.
Ruokana oli ainainen läskisoosi ja peruna, kunnes nuoremman ikäluokan viisat ( Pekka Puska) alkoivat tarttua alueen sydänkuolleisuuteen.
Mutta mitäpä näistä. Mennään asiaan. Heikki Turunen on pukannut oivallisen ”testamentin” ja pysyy pääosin maalaisromanttisilla ja tietysti myös hivenen särmäisilläkin aaltopituuksilla. Ei wanha koira, kirjailijakaan, opi enää istumaan.
Puolustan kirjeen kirjoittajaa. Nuorille on jäänyt meiltä, suurilta ikäluokilta myös perintö, joka vaatii paljon muutoksia. Niihin meillä ei ole enää tarpeeksi voimia.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
