Helvetikone ja 49 muuta suomalaista rikosta, Gummerus Kustannus

”Jammu” Siltavuoresta Hempeämieliseen Hilariukseen

Rikoshistoriaa ja henkilökuvia

Miika Viljakainen/Lauri Silvander: Helvetinkone ja 49 muuta suomalaista rikosta, Gummerus Kustannus

Surmatöiden laajassa joukossa yksi tekotapa ja asetelma toistuvat kerta toisensa jälkeen. Miesporukka on kallistelemassa kuppia päivän, toisen ja ehkä kolmannenkin. Putki hirttää päälle, rahat ovat lopussa, viinapullot tyhjenevät ja edessä on humalainen välienselvittely.”…

Kirja on selkeäsanainen ja lukijaystävällinen kooste, jota on tietysti mielenkiintoista tutkia. Parikkalalainen Lauri Hinkkanen kuoli saatuaan räjähtävän ”kalastustarvikepaketin”. Pahaksi onneksi perhekin oli kerääntynyt katsomaan mitä paketista löytyisi ja vammat olivat myös heille hengenvaaralliset.

Liikemies Nestori Kuhanen sai lahjaksi kirjapommin, joka laukesi, kun hän alkoi lukea Vaarallisia suhteita – nimistä opusta. Se oli hänen loppunsa.

34-vuotias Tauno Pasanen tappoi luodikolla neljä poliisia. Elokuvakin siitä tehtiin ja Pasasta näytteli itse elokuvan ohjaaja Mikko Niskanen.

Kirjan kavalkadi on melkoinen. Kirjoittajat tuumivat, että monen seulan kautta mentiin kustantajan kanssa, kun kieli ja tarinoiden todenperäisyys jouduttiin tarkistamaan ties miten monta kertaa. Niinpä päädyttiin joidenkin tapahtumien osalta esittämään useita versioita.

Kirjassa käsitellyistä tapahtumista ja juonikkaistakin rikoksista on osa saanut julkisuutta mediassa. Niinpä Jammu Siltavuori, joka otti autonsa kyytiin kaksi tyttöä ja lopulta poltti heidän ruumiinsa, on hahmona tuttu lehtien palstoilta.

Viime vuosisadan loppupuolella eläneet muistavat hänestä vanhempien varoitukset, että outojen kanssa ei saa jäädä juttusille, tai ainakaan lähteä heidän mukaansa.

Kyllähän se kirja kiinnosti niin kovin, että kello paukutti jo pikkutunteja kun takakansi kolahti käsiin. Yleensä taitaa olla niin,  että suurin osa henkirikoksien tekijöistä on joko huumeissa, humalassa tai syyntakeettomia. Mutta on tietysti murhamysteereitä joita on harkittu tarkkaan ja ovelasti ihan kirkkaalla järjellä niin kuin ”Agatha-tädin” kirjoissa.

Naapurimaassakin Olof Palmen murhaaja luikki tiehensä ja juttu pitkistyi, mutkistui ja siirtyi selvittämättömien joukkoon.

Jouko Varonen

SARV:n jäsen