Valkoisen maoripäällikön muistelmat
Anekdootteja ja jännitystä piisaa
George Lillie Craik: John Rutherford, valkoinen päällikkö, Tarina suuresta seikkailusta Uudessa Seelannissa, Lector-kustannus 2021
…”Tämä päällikkö halusi kiihkeästi saada kirveen. Viimein hän ehdotti vaihtokauppaa. Jos antaisimme hänelle kirveen, hän lupasi antaa meille päänsä. Mitään enemmän kunnioitusta herättävää ei alkuperäiskansoilla ole kuin päällikön pää. Kysyin häneltä, kuka saisi sitten kirveen, kun minä saisin hänen päänsä. Tovin epäröityään vanha päällikkö sanoi: – Ehkä voitte luottaa minuun jonkin aikaa, ja sitten kun kuolen, saatte minun pääni.”…
Tämä Uuden Seelannin saarella sekoillut ( ja sivistynytkin) mies kohotettiin arvoon arvaamattomaan aboriginaalien joukossa. Ja hänen sivistykseneisyydestään kertoo sekin, että hän paukaisi päiväkirjakässärin elämästään tässä villissä paikassa.
Toki kässäriä peukaloitiin ja siitä tehtiin osittain laimea kansantieteellinen kokonaisuus kirjaksi painettavaksi.
Niinpä välillä tunsin uupumusta vaikka kokonaisuus oli toki mielenkiintoinen ja kuvaukset ihan lähentelivät viihteellistä ja populaaria antia.
Monet asiat tulivat alkuperäiskansalle tabuiksi. Joskus he julistivat maasta pilkistävän herneen taimen tabuksi ja rakensivat sen ympärille aidan.
Toisaalta myös rituaalivihkimys oli heidän mielestään tabuasia. Sitä eivät saaneet muut kuin oikealla tavalla tatuoidut saarelaisnuorukaiset.
Pidän tämmöisistä kirjoista. Rutherfordia itseäänkin epäiltiin vähän kyseenalaisesti tekeistuista tatsoista, mutta kyllä sieltä naamaan ikuistetuista kuvioista löytyivät myöhemmässä tarkastelussa tärkeimmät tabukuvioinnit.
Usein näillä alkuperäishemmoilla on tavoissaan semmoisia pointteja, joita soisi teknistyvien ja tekosivistyneiden nykyihmistenkin noteeraavan elämässä.
Kiitosta kiitosta kirjasta.
Ihan tässä pääsi kartalle oikeasta elämäntyylistä ja villin kansan viisauksista.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen