Katajamäellä kaikki hyvin

Nuoren opettajattaren kokemuksia

Katajamäki-sarja jatkuu

Anneli Kivelä: Katajamäellä kaikki hyvin, Karisto 2017

Anneli Kivelä ( Anneli Seppälä, s. 1939) on kirjoittanut maalaiskylään sijoittuvaa Katajamäki-sarjaa ja saanut paljon lukijoita. Hänellä on tapana lisätä kerrontaan romanttisia mausteita, semmoisia, mitä voi idyllisessä maalaiskylässä riittää. Muusta tuotannosta voi mainita mm. omalla nimellä kirjoitetut nuortenkirjat.

Kivelä kirjoittaa tyypillistä maalaisromanttista tekstiä ja kylän asukkaat ovat aina omiensa puolella. Päähenkilöt vaihtuvat jokaisessa kirjassa, joka mahdollistaa sarjan jatkumisen ja kirjojen itsenäisen luonteen. Usein päähenkilönä on sinkkunainen, joka on viettänyt elämäänsä kaupungissa ja haluaa kokeilla toisenlaista ympäristöä, maalaisidylliä.

Tämänkertaisessa kirjassa tulee kylään uusi johtajaopettaja ja tietysti kyläläiset odottavat, että hän on jämäkkä miehinen opettajapersoona, kuten edeltäjänsäkin. Mutta kun huomataan, että opettaja onkin opettajatar, Hanne, niin kylällä aletaan supista, että mahtaakohan tyttö pärjätä noin vaativassa ammatissa.

Kivelän kirjoissa naiset yleensä löytävät pintaromanttisen suhteenkin maalaiskylästä ja poikkeusta ei tee tämäkään kirja. Kylällä asustelee nimittäin arvoituksellinen ”remonttimies” joka remontoi vanhasta rakennuksesta nykyaikaista asuntoa ja on kuulemma timmi mies” myös ulkoiselta olemukseltaan, niin kuin Hannen ystävä häntä luonnehtii.

Kylätoimikunta pitää palaverejaan ja niinpä saadaan aikaiseksi juhannusjuhlia ja muuta hauskaa yhdessä. Opettajattaren elämä muuttuu kaupungin iltariennoista Katajamäen hiljaiseloksi.

Remonttimies Rene alkaa kiinnostaa Hannea entistä enemmän ja niinpä käydään yhdessä katsomassa remppa-reiskan käden jälkeä, jonka Hanne toteaa laatuisaksi. Mukavahan tuossa lukaalissa olisi asustellakin, mutta…

Kivelä on kirjoittajana viihteellinen ja hänen tekstinsä viehättää erityisesti niitä, jotka eivät tykkää haasteista lukemassaan kirjallisuudessa. Ajankuluksi kirja sopii hyvin. Mieleen tulevat monet vastaavat kirjailijat aina Anni Polvasta Hilja Valtoseen, joista viimemainittu kirjoitti samantyylisen kirjan, nimeltä Nuoren opettajattaren varaventtiili.

Jouko Varonen

 

 

Vastaa