Nuoren toimittajan viimeinen juttumatka
Vanhempien ja läheisten painajainen
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat, Kim Wallin tarina, WSOY 2019
Kim Wall kouluttautui riskiammattiin, toimittajaksi, joka ei pelännyt vaaroja. Hän oli pettynyt, jos meno vaarallisille juttukeikoille estettiin. Semmoista on toimittajan työ. Jotkut puurtavat arkisten aiheiden parissa toimittajan pöydän ääressä, toiset hakevat jymyjuttua vaikka henkensä kaupalla.
Monelle on siinä työssä käynyt huonosti. Kim oli kunnianhimoinen. Hänelle eivät riittäneet tavanomaisuudet. Niinpä arveluttava sukellusvenereissu koitui hänen kohtalokseen ja jätti vaikeasti umpeutuvat haavat monen sieluun.
Kun Trelleborg Allehandan kulttuuripalkinto myönnettiin postuumina Kimille, kuuluivat päätoimittaja Martin Fallenbyn ja reportteri Lasse Thulinin saatesanat:
” Voi miten toivoisin, että asiat olisivat toisin. Tilanne on poikkeuksellinen. Raskain sydämin jaan tämän vuoden palkinnon.Vuoden palkinnonsaaja ei nimittäin ole täällä. Mutta jaamme palkinnon juurikin osoittaaksemme kunnioitusta hänen ihanteilleen, löytöretkeilijän riemulle ja innolle parantaa maailmaa…”
Niinpä niin. Maailman parantaminen ei ole helppo juttu. Riskejä riittää toimittajaressukoille. Mutta he ovat uhmakkaita. Katsovat jopa kuolemaa rohkeasti silmiin.
Turhapa näitä aiheita on kertailla. Kim kuoli työnsä ääreen. Vanhemmille ja poikaystävälle asian selviäminen oli kova paikka. Kirja painottuu myös suurelta osin murhan jälkiselvittelyihin, kuulusteluihin, oikeudenistuntoihin. Ei tietysti niin lukijaystävällistä, mutta kirjan tekijöille ( Kimin vanhemmat) oikeutettua terapiaa ja kriisiapua, sekä surutyötä.
Luin kirjaa aina aamutunneille asti. Toimin itse vaarattomana luontotoimittajana maakuntalehdessä ja freenä valtakunnallisella tasolla, joten jotain tiedän asiasta. Tein kirjoja pari-kolmekymmentä ja puutuin joskus ongelmiin surutta. Etenkin jos opettajan/rehtorin työssäni huomasin lasten kokevan vääryyttä. Mutta ymmärsin tällaisten esillepanojen riskit. Itsekään en päässyt ilman mustelmia ja haavoja rohkeuteni johdosta. Suomessa, maailman vähimmin korruptoituneessa maassa kun löytyy aina niitä, joiden varpaille polkee, vaikka olisi oikealla asialla.
Kimin ammatti ei olisi ollut helppo. Hän oli rohkea. Parhaat lähtevät ensin. Hän kohtasi sairaan ja vaarallisen ihmisen. Oli sinisilmäinen nuori. Onneksi riittää toimittajia, jotka uskaltavat edelleen ottaa riskejä.
Heillä on tärkeä tehtävä, vääryyksien korjaaminen.
Jouko Varonen
SARV:n jäsen
