Kulttuurimatkailijan Lappi

Lappi on täynnä kulttuuria

Särestöstä saamelaismuseoon

Hanna Apajalahti: Kulttuurimatkailijan Lappi, Into-kustannus 2017

Omat kokemukseni Lapista ovat kasvaneet käynti käynniltä, jopa niin, että ajattelen Lapin olevan kulttuuria täynnä. Jo juttelu saamelaisen kauppiaan tai baarinpitäjän kanssa on kulttuurikokemus. Heillä on tarjolla mm. porosta tehtyjä tuotteita, niin että joka luu on käytetty hyväksi, sarvista nahasta ja lihoista puhumattakaan. Kulttuuria oli 70- luvulla käydä hillasuolla tai löytää taimenpuro forelleineen.

Kulttuuria oli vaeltaa Enontekiössä myyrätutkija Asko Kaikusalon kanssa, nousta Iso-Mallalle tai laulella kitaran kanssa retkeilykeskuksen takan ääressä. Saamelainen ruokakulttuuri on luku sinänsä. Siihen kuuluu paljon muutakin kuin tunnetuksi tullut poronkäristys ravintolassa. Eräs oma elämykseni oli Saana-leivos kahvin kera Enontekiössä.

Kalervo Palsa – museo Kittilässä on kokemus. Pienessä pirtissä Kalervon äiti myi kulkijoille viinaa ja yösijaa. Meno oli joskus hurjaa ja näistä tunnelmista Kalervo kehitti rosoisen taiteensa. Viinaa Palsakin oppi käyttämään jo nuorena. Mutta myös lukeminen ja sivistys olivat Palsan kotona arvossaan.

Kittilässä on myöskin tunnetuksi tulleen kuvataiteilijan Reidar Särestöniemen kotipaikka ja ateljee. Särestöniemi oli originelli taiteilija, joka saattoi sanoa etelän raharikkaalle ja ylpeälle pomomiehelle, joka tarjosi rahatukkua: – Siulle kun en myy taulujani millään hinnalla. Mutta asiakkaita riitti presidentti Kekkosesta lähtien.

Kittilässä on syntynyt myös kirjailija Arto Paasilinna, jonka teos Hirtettyjen kettujen metsä sijoittuu mm. Kittilään. Pellossa oli ennen hiihtäjä Eero Mäntyrannan museo, en tiedä lieneekö vieläkin. Torniojoen alueella voi syksyisin osallistua siikariehaan, kun kaloja otetaan haaveilla koskesta ja myydään savustettuna.  Orajärvellä asusteli Timo K. Mukka, pohjoisen kuulu kirjailija.

Kirja on jaotellut Lapin Saamenmaahan ja alempaan Lappiin. Mukaan on otettu pienetkin kulttuurinavetat ja legendaariset baarit. Kirja on tosi hieno opas mukaan Lapin matkalle. Usein kyllä Lapissa liikkuessaan ajautuu väkisinkin kulttuurin pariin. Tämmöisessä jutussa ei voi kuin raapaista paria kohdetta pintapuolisesti. Jo Enontekiön lapinpukuun pukeutunut tyttö on Lapin kävijälle suuri nähtävyys, tai se hetki kun Nattas-tunturit tulevat näkyville

Jouko Varonen